Kirjoittaja Aihe: Sade Puhdistaa | Oneshot, Angst, S  (Luettu 1624 kertaa)

Already Over

  • Vieras
Sade Puhdistaa | Oneshot, Angst, S
« : 05.04.2011 21:34:17 »
Nimi: Sade Puhdistaa
Kirjoittaja: Already Over
Beta: –
Genre: Angst, romance, drama (?)
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Minä, sinä ja hän.
Summary: "Lähestyit vielä, ja vielä, kunnes huulemme koskettivat toisiaan ja sait minut syventymään suudelmaan, joka tulisi olemaan viimeisemme. Tiesin sen jo silloin."
Varoitukset: –

A/N: Noh, musta ei vielä ole mitään ficciä kirjottamaan, joten kirjotin sitten oneshotin. Ensimmäinen oneshottini ikinä, mutta koittakaahan kestää. Ihan mielenkiinnosta vaan julkaisin sen täällä. n_______n' Kritiikkiä tänne ja heti !

Sade Puhdistaa

Muistan sen niin elävästi. Kun vain makasimme siinä vain hiljaa pilvisen taivaan alla. Kaikki tuntui niin täydelliseltä, että olisin voinut kuolla onnellisena. Me nauroimme, juttelimme ja kaiken kaikkiaan vain pidimme hauskaa.
“Katso, tuo näyttää aivan linnulta”, hihkaisit iloisesti. Äänensävysi sai hymyn leviämään kasvoilleni, ennen kuin käänsin pääni pilviä päin ja vastasin leikkisästi sen näyttävän aivan rusetilta. Et lähtenyt leikkiini mukaan, vaan makasit hiljaa selälläsi ja suljit silmäsi varovaisesti. Aistin katsomattakin, että olit onnellinen, että juuri nytkin hymy koristi kasvojasi. En tiedä mikä sinut sai onnelliseksi, mutta salaa toivoin että se olisin ollut yksin minä.
Hivutit kätesi omaani hellästi ja hymyilit nyt näkyvämmin. Kosketuksesi sai ihoni kihelmöimään mukavasti ja sydämeni hakkaamaan tuhatta ja sataa. Minun oli hyvä olla. Suljin silmäni hitaasti ja nautin kosketuksestasi, niin pieni kuin se olikin.

Kun olimme makoilleet siinä muutaman tunnin, tunsin pienen pisaran tipahtavan nenänpäälleni. Pian niitä tuli muutama lisää ja sade yltyi niin kovaksi, että vaatteemme olivat litimärät. Mutta et hievahtanutkaan. Hengitit vain sateen suloista tuoksua tyytyväisenä.
En hennonut irrottaa kättäni kädestäsi, joten annoin sen olla siinä kun nousin istumaan. Hymähdin turhautuneena märkien vaatteideni takia ja avasit silmäsi. Olit niin salaperäinen, etten saanut sinun mielentilastasi mitään selkoa. Ehkä minun ei tarvinnutkaan. Ehkä se oli tarkoitettu näin.

Kaikki informaatio jota sinulta sain osakseni, oli hymy. Se hymy, sinun hymysi. Nousit viereeni istumaan irrottamatta kättäsi omastani ja katsoit syvälle silmiini. Katseesi oli niin määrätietoinen, että olisin voinut luulla sinun lukevan ajatuksiani. En tiennyt mitä tehdä, joten katsoin vain takaisin lähes mustiin silmiisi.
Lähestyit minua varoasti. Niin lähelle, että nenämme koskettivat toisiaan. Tunsin jo hengityksesi ihollani lämpimänä. Katseesi pehmeni hiukan ja olin pyörtyä. Lähestyit vielä, ja vielä, kunnes huulemme koskettivat toisiaan ja sait minut syventymään suudelmaan, joka tulisi olemaan viimeisemme. Tiesin sen jo silloin.

Hymyilin vain, vaikka revit sydäntäni pala palalta pienenpiin osiin. Sinäkin tiesit tämän päättyvän, tunsin sen. Miksi teit sitten näin minulle? En päässyt kysymään sitä sinulta koskaan. Suudeman loputtua nousit seisomaan ja kävelit pois, sanomatta sanaakaan.
Olin liian sekaisin huutaakseni perääsi. Vasta kun näin sinusta enää pienen mustan hahmon kaukaisuudessa, sain liikkumiskykyni takaisin. Mieleeni tuli ensin juosta sinut kiinni, mutta tiesin, ettei se vaikuttaisi mihinkään. Et palaisi takaisin.

“Hyvästi”, henkäisin vain kaukaisuuteen. Tiesin, ettet kuullut, mutta se sana merkitsi enemmän itselleni kuin se tulisi koskaan merkitsemään sinulle. Minä tiesin sen – minä tunsin sinut. Yksinäinen kyynel vierähti poskelleni, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota sateelta.
Sitten tuli tuuli. Se sai minut tuntemaan taas jotain. Se sai minut värisemään kylmästä ja ihoni kananlihalle. Tuuli riuhtoi märkiä hiuksiani rajusti, mutten liikahtanut mihinkään. Istuin vain nurmikolla lamaantuneena – lasinen katse silmissäni samaan suuntaan, jonne olit juuri kävellyt.
Olin vihainen sinulle, mutta ennen kaikkea vihainen itselleni.

Kun sade loppui, löysi hän minut itkemästä. Hän pyyhki kyyneleeni hihaansa ja ojensi kätensä nostaakseen minut ylös.
Tartuin siihen hetkeäkään epäroimättä.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 11:06:01 kirjoittanut Illusia »

IHeartLema

  • Vieras
Vs: Sade Puhdistaa
« Vastaus #1 : 21.04.2011 22:44:05 »
Tykkäsin tästä.

Jotenkin tuntui, että olis omaa elämää lukenut tietokoneen näytöltä. :__:

Lainaus
Kun sade loppui, löysi hän minut itkemästä. Hän pyyhki kyyneleeni hihaansa ja ojensi kätensä nostaakseen minut ylös.
Tartuin siihen hetkeäkään epäroimättä.

Tää oli mun lempparikohta koko tekstissä. c: jotenkin tosi kauniisti kirjoitettu ja täydellinen lopetus.

Lainaus
Vasta kun näin sinusta enää pienen mustan hahmon kaukaisuudessa, sain liikkumiskykyni takaisin. Mieleeni tuli ensin juosta sinut kiinni, mutta tiesin, ettei se vaikuttaisi mihinkään. Et palaisi takaisin.

Täs kohtaa taas tuli jotenkin outo fiilis, kun aloin kelaamaan, et miten paljon tää mun tän hetkiseen elämäntilanteeseen natsaakaan.

Teksti rullasi sujuvasti eteenpäin, eikä virheitä löytynyt, joten oiken onnistunut ensimmäiseksi oneshotiksi.  :D
Jatkas vaan kirjoittamista ja julkaise rohkeesti tekstejäs täälläkin !

Already Over

  • Vieras
Vs: Sade Puhdistaa
« Vastaus #2 : 22.04.2011 12:20:29 »
khiitoksia IHeartLema. (== sama ongelma: toi on mun elämä suunnilleen. :D
ja jotenkin kun tota kirjotin, olin hirveessä tunnemyrskyssä ... ja meijän tarinatha on aika samanlaiset. joten ei välttämättä mikää ihme että tuntu ku oisit omaa elämääs lukenut.

Sadie

  • Vieras
Vs: Sade Puhdistaa
« Vastaus #3 : 10.06.2011 20:22:47 »
joo tää on ihana. :D oonkin jo sulle aikasemmin (aika kauankin, mutta nyt vasta sain aikaseks painaa tota "vastaus"-juttua...) antanu kommenttia, jotenjoten, ei kai mulla mitään muuta ole. jotenki tykkäsin tosta, kun puhutaan "sinusta" ja "hänestä" (joo siis sitten kun toi avautu mulle, ekakshan en tajunnut sitä, hehehee...) ja muutenki sun tyylis uppos, vaikka tossa häiritsikin joku ?

Already Over

  • Vieras
Vs: Sade Puhdistaa
« Vastaus #4 : 10.06.2011 20:39:26 »
(: kiitoksia. mikähän se joku oli? ::d