Kirjoittaja Aihe: Elvytys k-11  (Luettu 1633 kertaa)

fuckmylife

  • Vieras
Elvytys k-11
« : 21.03.2011 20:27:50 »
// Alaotsikko: Nuoren pojan angstailua

Nimi: Elvytys
Kirjoittaja: fuckmylife
Ikäraja: k-11
Tyylilaji: Angst
Varoitukset: Viiltely

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eräänä aamuna herätessäni, huomasin olevani kuollut. Nousin sängystä, riisuiduin, menin suihkuun, peseydyin ja puin puhtaat vaatteet ylleni kuten tavallisesti, mutta silti kaikki oli aivan erilaista. Kaikki onnen, ilon ja hyvän olon tunteet olivat kaikonneet. Tuntui, kuin joku olisi lukinnut ne laatikkoon ja heittänyt avaimen pois. Hyvät tunteet olivat kyllä jossain sisälläni, mutta niitä oli mahdoton löytää. Ainut mitä tunsin, oli pohjaton alakuloisuus. Mikään ei tuntunut enää miltään.    

Keittiössä isä luki jo lehteä ja hörppi välillä kahvia valkoisesta kupista. Hän toivotti hyvää huomenta, mutta ei huomannut, että en ollut enää se sama poika joka olin ollut vielä eilen. Olin aivan joku toinen tai en kukaan. Kaadoin muroja kulhoon, jossa oli koristeena värikkäitä kissoja. Söin murot edes huomaamatta niiden makua. Vasta noustessani pöydästä huomasin unohtaneeni laittaa muroihin maitoa.

Vedin takin päälleni, kengät jalkaan ja otin laukkuni mukaan lähtiessäni kouluun. Ulkona oli syksyinen, kylmä ilma ja tuuli oli puuskittaista. Bussipysäkillä ihmettelin koleudessa hytiseviä ihmisiä ja mietin, mikä heitä vaivasi. Bussiin noustessani huomasin omienkin käsien tärisevän kuin horkassa. Oliko tosiaan niin kylmä?

Koulussa kahdeksan tuntia meni ohi ennenkuin ehdin edes huomata. Kukaan ei tänäänkään ollut puhunut minulle, tervehtinyt tai edes katsonut minuun päin. Ennen se oli sattunut ja olo oli ollut turhautunut ja surullinen, nyt se oli yhdentekevää.

Kotona otin puukon ja viilsin käsiä, jalkoja, kaulaa ja kylkiä knnes tunsin jotain. Kipu oli suorastaan taivaallista ja hymyilin ensimmäistä kertaa sinä päivänä. Jaksaisin vielä huomiseen.

Olin taas elossa.

----------------------------

Että semmosta  :-X
« Viimeksi muokattu: 06.12.2014 14:07:36 kirjoittanut Pyry »

Snouk

  • ***
  • Viestejä: 1 998
Vs: Elvytys k-13
« Vastaus #1 : 23.03.2011 19:24:48 »
Hmm hmm hmm. Nyt lyö aika tyhjää, vaikka haluankin kommentoida. Aloitan huonoista asioista, joita löytyi vain yksi, kun en nyt muuten saa tätä mitenkään liikkeelle. :D Eli hieman häiritsi tuo kuvaus nuoren pojan angstailua. Missään välissä ei mainittu mitään sukupuoleen liittyvää, joten oliko sen kertomisessa jokin pointti? Se ei sinänsä mua henk. koht. häiritse, mutta kelasin lähinnä, että näin lyhyessä pätkässä voisi jättää lukijalle sen vapauden päättää henkilön sukupuolen. ;)

Ensinnäkin tykkäsin tarinan nimestä todella paljon. Se sointui hyvin fikkiin, etenkin viimeiseen lauseeseen. Koko teksti kuvaa fiiliksiä tosi realistisesti, vaikken niitä onneksi ole koskaan kokenut. Ystävien kuvaukset ovat kyllä aika samantapaisia kuin tässä fikissä, viiltelyyn jää ikään kuin koukkuun ja olo on "normaali" vain jos saa sopivin väliajoin vetää ranteet auki. Rumaarumaarumaa ja siksi niin hyvä aihe kirjoittaa.

Tykkäsin, kun vaikean aiheen teksti oli kirjoitettu ikäänkuin satumuotoon. Aloitettiin lyhyellä lauseella: "Eräänä aamuna herätessäni, huomasin olevani kuollut.", jonka jälkeen alettiin kuvata tekemisiä. Tuota lausetta voisi verrata tyyliltään vaikkapa seuraavaan: "Eräänä aamuna prinsessa huomasi, että hänen kukkansa oli kuollut." > Lauseissa on ihan eri merkitys, mutta ne ovat kovin saman tyyppisiä. Ja se on kiehtova piirre tässä fikissä, että rankka aihe on ikään kuin naamioitu tuollaiseen.

Kuvaus oli tietyllä tasolla vähän tylsää, mutta omalla tavallaan se kuitenkin sopi tähän fikkiin. Aihe on angstinen, ja kunj oku tuntee henkisesti kuolleensa, varmaan on aika apaattinen. Ja sitähän tässä juuri kuvattiin. Ei tajunnut laittaa muroihin maitoa jne... Tuollainen välinpitämättömyys on ihmisissä kamalinta, silloin tietää, ettei kaikki ole ihan okei. Osaa siis hyvin samaistua masentuneen mieleen tässä, vaikkei ko. sairautta ole läpi käynytkään.

Mulla oli vielä tuhat ja yksi asiaa sanottavana, mutta ajatus katkesi. Yhteenveto on kuitenkin se, että tykkäsin, teksti oli aitoa. Kivan lyhyt ja ytimekäs, sai säälimään masentuneita, vaikkei ehkä pitäisi. Sääli on inhottavaa. Ja nyt menee jo niin randomiksi, että taidan lopettaa. Sympatiat fikin tyypille ja samankaltaisille ihmisille, sekä kiitokset sulle. :)
"Whenever I'm sad, I just stop being sad and be awesome instead!"
-Barney Stinson