Kirjoittaja Aihe: TSH, Tarina Hullusta Reppulista (S)  (Luettu 4356 kertaa)

Porpentina

  • ***
  • Viestejä: 70
  • Jätä takamuksesi menneeseen
TSH, Tarina Hullusta Reppulista (S)
« : 20.09.2007 21:50:20 »
Kirjoittaja: Porpentina
Ikäraja: Sallittu
Genre: Kepeä hobittihuumori
Fandom: TSH Yukimura lisäsi fandomin sekä alkutietoihin että otsikkoon.
A/N: Tämä tarina sijoittuu vuoteen 3108, 107 vuotta Bilbon jäähyväisjuhlan jälkeen. Kaikki tarinassa nimeltä mainitut hobitit Heppulia lukuun ottamatta ovat todellisia canonissa mainittuja henkilöitä. Olisi mahdottoman hauskaa saada palautetta. :]

Pohjustukseksi lainaan pätkän TSH:n luvusta Menneisyyden varjo:

Herra Bilbo Reppulin toista katoamista puitiin Hobittilassa ja koko Konnussa vuosi ja päivä, ja se muistettiin vielä paljon kauemmin. Siitä tuli hobittilasten iltasatu; ja vähitellen Hullusta Reppulista, joka katosi ryminän ja leimauksen saattelemana ja palasi kulta- ja jalokivireppujen kanssa, tuli tarujen lempihahmo ja hän eli pitkään sen jälkeen kun kaikki todelliset tapahtumat olivat vaipuneet unhoon.



Tarina Hullusta Reppulista


“Nyt pikkuväki nukkumaan! Tämä tarina ei ole sopiva herkille hobitinkorville.”

Hobittilasten tiivis ryhmä istui hievahtamatta paikoillaan. He olivat kuulleet tarinan monta kertaa ja tiesivät Heppulin aloittavan sen aina tuolla tavalla. Heppulin mielestä moinen aloitus viritti kuulijat sopivaan tunnelmaan ja loi vaikutelman, että läpituttu tarina olisi jännittävämpi kuin olikaan. Tunne siitä, että he olivat tekemässä jotain hieman kiellettyä ja uskaliasta, naulitsi hänen pienet kuulijansa paikoilleen ja takasi Heppulille kiitollisen yleisön. Kun kaiken kukkuraksi Minto Onkaloisen syntymäpäiväjuhlien kelpo tarjoilut takasivat Heppulille täyden vatsan, ei ilta oikeastaan olisi voinut olla parempi. Vanha Minto Onkaloinen oli elänyt jo pitempään kuin oli sopivaa kunnialliselle hobitille -ainakin tätä mieltä olivat hänen kunnialliset perijänsä. Juhlat olivatkin alkaneet hieman kireissä tunnelmissa, mutta kunnon ruoka ja juoma olivat tehneet tehtävänsä itse kunkin osalta. Heppuli huokaisi tyytyväisenä ja alkoi kertoa tarinaa Hullusta Reppulista.

Asuipa kerran, kauan sitten, kolossaan Hullu Reppuli.
Hän vilkas oli luonnoltaan ja utelias heppuli.


‘Heppuli’ oli Heppulin ihka itse keksimä sana, ja lapset rakastivat sitä. Siksi Heppulia kutsuttiinkin Heppuliksi. Hänen oikea nimensä oli Polo Pönkeli, mutta sitä harvat muistivat eikä Heppuli ainakaan tahtonut heitä siitä muistuttaa. Heppuli joutui tälläkin kertaa lausumaan ensimmäiset säkeet useampaan otteeseen, sillä lapset eivät koskaan kyllästyneet ‘utelias heppuli’ -kohtaan. He kikattivat ja huusivat “Uudestaan, uudestaan!”, kunnes Heppuli viimein heristi heille sormeaan. Suurin osa lapsista oli istunut kuuntelemassa Heppulia monet kerrat, ja he tiesivät hänen tapansa. Sormen heristäminen oli merkki vaieta, jotta tarina voisi jatkua. Heppuli puolestaan tiesi, että hänen versionsa Hullun Reppulin tarinasta oli paras kaikista. Toki oli edelleen elossa niitä, jotka väittivät muistavansa ‘oikean’ Hullun Reppulin ja hänen katoamistemppunsa -tai ainakin oli niitä, joiden tädin pikkuserkun isoäiti oli itse asiassa hyvin läheistä sukua Hobittilan Reppuleille ja tiesi paljon heikäläisten asioista. Heppulille oli samantekevää, oliko mitään Hullua Reppulia koskaan ollutkaan olemassa. Jos hän jotakin tiesi, niin ainakin sen, että hyvin kerrottu tarina oli kymmenen hataran muisteluksen arvoinen. Niin Heppuli jatkoi tarinaansa.

Vaan touhujansa seurasivat monet huolella;
hän usein kävi jopa Vuon väärällä puolella.
Hän tuttavuutta teki kera monien matkalaisten;
kääpiöiden, haltiain, ties minkä kummajaisten,
karmivien peikkojen ja kävelevien puiden;
ei liene ihme, että oli kummastuksena muiden!


Tässä vaiheessa Heppuli piti dramaattisen tauon ja antoi katseensa kiertää kuulijoidensa kasvoista kasvoihin. Hän totesi tyytyväisenä lasten haltioituneet ilmeet. Kävelevät puut olivat selvästi tehneet vaikutuksen. Heppuli oli erityisen ylpeä tästä viimeisimmästä lisäyksestään tarinaan; käveleviä puita ei joka Tonkelin tarinassa ollutkaan! Heppuli myhäili itsekseen. Hänen tämäniltainen yleisönsä oli mainio. Sen sijaan viime kuussa hän oli menettänyt hermonsa Holfast Tarhurin syntymäpäivillä. Holfastin pieni poika Harding oli osoittautunut sietämättömäksi kyselijäksi. Eikä poika ollut tyytynyt vain kyselemään, vaan hän oli keskeyttänyt koko ajan ja inttänyt, että Heppuli kertoi ihan väärin. Harding oli väittänyt, ettei Reppuli ollut hullu ensinkään, ja muuta yhtä typerää. Heppulille selvisi pian, ettei Mestari Samvaisin suvussa katsottu hyvällä hänen versiotaan Hullusta Reppulista. Yrittäessään selvittää (vain tunteakseen vihollisensa) heidän versionsa tarinasta Heppuli kuitenkin onnistui löytämään vain hajanaisia tarinan puolikkaita, joista jokainen kertoja piti mustasukkaisesti kiinni ainoana totuutena. Jääräpäinen yksimielisyys vallitsi ainoastaan siitä, ettei Reppuli ollut hullu. Jostain punaisesta kirjasta puhuttiin, mutta siinä vaiheessa Heppuli oli jo menettänyt mielenkiintonsa todettuaan vihollisen voimattomaksi hänen loistavan tarinankerrontansa edessä. Heppuli jatkoi.

Kerran sattui jotain, mitä tuskin moni arvaa.
Vaan annan vihjeen: siihen liittyy velhon partakarvaa!


Hobittilapset huudahtivat riemuissaan. Heppuli onnitteli itseään toisesta onnistuneesta lisäyksestä, mutta hätkähti samassa takaansa kuuluvaa kähisevää ääntä: “Minä muistan!”

Heppuli kääntyi nopeasti ympäri.
“Kas, vanha Eetu!” hän huudahti iloisesti, vaikka todellisuudessa oli kaikkea muuta kuin iloinen tuon vanhan kiusankappaleen ilmestymisestä. Jos Minto Onkaloinen olikin vanha, ei hänen ikävuosiensa määrästä voinut puhua samana päivänäkään kuin vanhan Eetun. Heppuli ei tiennyt, kuinka vanha hän todella oli, mutta epäili hänen jo uhkaavan Vanhan Tukin asemaa “vanhana” Tukina. Tuk oli Eetukin, Everard oikealta nimeltään. Kaiken säädyllisyyden mukaan hänen olisi pitänyt kuolla jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten, mutta hänpä itsepintaisesti kieltäytyi kuolemasta -ja katsoi ilmeisesti nyt asiakseen pilata Heppulin mainion illan. Heppuli muisteli kauhulla edellistä kertaa, jolloin Eetu oli sattunut paikalle hänen kertoessaan Hullusta Reppulista. Eetu oli alkanut jaaritella vanhoista asioista, jotka liittyivät (tai sitten eivät) Reppuliin ja tämän kuuluisaan katoamiseen. Epäonnistuttuaan vanhuksen puhetulvan vaientamisessa Heppuli oli ääntään korottaen jatkanut tarinaansa. Lasten huomio oli kuitenkin jakaantunut hänen ja Eetun kesken, sillä Eetun jorinat velhosta olivat saaneet lapset kiinnostumaan. Pian tuon illan jälkeen Heppuli oli lisännyt velhon omaan tarinaansa.

“Siellä oli ilotulitus. Se velho teki sen”, Eetu sanoi katsoen kaukaisuuteen. Heppuli kiristeli hampaitaan.
“Niin, minä olinkin juuri tulossa siihen.”

Tosi asiassa Heppulin tarinassa ei ollut ilotulitusta, mikä, kuten hän nyt tajusi, oli ratkaiseva puute. Hän huomasi, ettei enää ollut hobittilasten jakamattoman huomion kohde. Asialle oli tehtävä jotain ja pian.

“Kuulkaa!” Heppuli huusi. Lapset hätkähtivät ja kääntyivät taas katsomaan häntä. Heppuli ei tuhlannut hetkeäkään, vaan alkoi sopottaa nopeaan tahtiin:

PAMAUS! VÄLÄHDYS! Kesken kirkkaan päivän
katosi Reppuli jättäen jälkeensä vain savun häivän.
Jo siunailivat toiset kummallisia aikoja
ja syyksi moiseen epäilivät velhon taikoja.


“Sellaisia juhlia ei ole sen koommin nähtykään. Minä tanssin homppapomppaa nuoren Melilotin kanssa. Olin vielä poikanen itsekin, silloin sitä vielä jaksoi”, Eetu sanoi ja sai oitis hobittilasten katseet kääntymään puoleensa. Homppapomppa oli heidän mielestään jotain ennenkuulumattoman mielenkiintoista. Heppuli tunsi käsiensä hikoavan.
“Tehän jaksatte varsin hyvin edelleen”, Heppuli sanoi. Hänen äänensä kuulosti oudon kimeältä. Homppapomppa? Mitä ihmettä oli homppapomppa? Heppuli kirosi itseään ja sitten taas vanhaa Eetua. Hän korotti ääntään ja jatkoi tarinaansa pystymättä kääntämään katsettaan Eetun kumarasta hahmosta.

Niin Hullu Reppuli matkoihinsa suori
suuntanaan kaukomaan aarrevuori.
Vaan kauan häntä kuolleeksi luultiin,
ennen kuin kotiinsa palanneen kuultiin
mukanaan aarrearkkua monta,
se oli kerrassaan tavatonta!


Säkeistön loppua kohden Heppulin ääni muuttui kiihtymyksestä entistä kimeämmäksi. Hän tiesi, mitä nyt oli vääjäämättä tulossa.

Ja niin se tuli: “Se oli toisin päin.”

Heppuli kihisi raivosta. “Miten niin toisin päin?”

“Ensin oli aarre ja sitten katoaminen, niin se meni, hän vain katosi kesken kaiken -FIUUU- kuin maan nielemänä”, Eetu puhui kuin itsekseen, mutta joka ainoa pikku hobitti katsoa napitti häntä suu ammollaan. Että hän kehtaakin, Heppuli ajatteli. Fiuuu? Fiuuu?!? Heppuli oli äärettömän kateellinen siitä, ettei itse ollut keksinyt noin vangitsevaa ilmausta.
“Aarre ei voi olla ennen katoamista, siinä ei ole mitään järkeä”, Heppuli puuskahti. Hän ei voinut mitään itselleen, vaikka tiesikin kokemuksesta vanhuksen kanssa väittelemisen turhaksi.
“En minä siitä aarteesta sen kummemmin, tokko sitä oli olemassakaan, vaikka oli se kyllä vauras hobitti, se herra Reppuli. Sellaisia lahjojakin kun se antoi...”

Tämä alkoi olla liian paksua. Aarre oli oltava! Jokaisessa kunnon tarinassa oli aarre, ilman aarretta ei ollut mitään. Heppuli pihisi ja puhisi pystymättä saamaan sanaa suustaan.
“Sievä tyttö se Melilot, minä saatan hyvinkin tehdä siitä vaimon itselleni”, vanha Eetu sanoi yhtäkkiä. Se sai Heppulin viimein hieman tokenemaan. Hän päätti jättää mainitsematta, että Everard Tukin vaimo Melilot Rankkibuk oli kuollut kaksikymmentä vuotta sitten 103 vuoden soveliaassa iässä, ja jatkoi kuumeisesti tarinansa kertomista.

Oli Reppulin matka ollut täynnä vaaroja,
vuoria ja rotkoja ja oksanhaaroja,
ja kerrotaan että muutaman tovin
hän vietti jopa luona haltiahovin.


“Kyllä juu, se tunsi haltioita, tai niin ne puhuivat, tiedä sitten”, Eetu sanoi. “Mutta osa niistä lahjoista oli varmasti haltialahjoja tai ties mistä tuotuja, sellaisia ei ole nähtykään sen koommin...”
“Minulla on haltialahja!” huudahti silloin eräs pörröpäinen hobittilapsi ja heilutti kädessään omituista esinettä. Vanha Eetu käveli hitaasti lähemmäs, mutta Heppuli ehti ensin ja nappasi esineen lapsen kädestä.
“Tavallinen mathom”, hän tokaisi pyöriteltyään esinettä hetken käsissään. Se oli puinen ja selvästi siitä puuttui osia, jotka olivat luultavasti pudonneet vuosien varrella esineen kierrettyä hobitilta toiselle turhanpäiväisenä mathomina. Esineeseen oli myös kaiverrettu jotain. Heppuli osasi kyllä lukea, mutta vanhasta kaiverruksesta oli vaikea saada selvää. Hän oli melko varma, että siinä luki AASO. Sellainen ei koskaan tiennyt hyvää.

“Näitä! Juuri näitä siellä oli ja vaikka mitä muuta”, Eetu huudahti kumartuessaan tutkimaan esinettä Heppulin kädessä. Heppuli ei kyennyt ymmärtämään, miten vanhus saattoi edes nähdä esineen tihrusilmillään, mutta hänen pahimmat pelkonsa kävivät toteen Eetun seuraavan kommentin myötä: “Juu, niin on, siinä lukeekin se sama mitä minä muistan.”

Heppuli huomasi käsiensä tärisevän. “Siinä lukee AASO”, hän sanoi kireällä äänellä. Eetu katsoi ensimmäistä kertaa suoraan Heppuliin näyttäen siltä kuin olisi vasta nyt huomannut tämän olevan paikalla.
“Etkö sinä poika osaa lukea? LAAKSO siinä on, katso nyt vaikka itse.”
“Mitä se sitten muka tarkoittaa?” Heppuli kysyi ennen kuin onnistui estämään itseään. Eetu oli kuitenkin syventynyt taas tutkimaan esinettä eikä vaikuttanut kuulleen kysymystä. Heppuli työnsi esineen vanhuksen käteen ja kääntyi hämmentyneen yleisönsä puoleen. Hän avasi suunsa, mutta joutui pian sulkemaan sen. Lapset tuijottivat kyllä häntä, mutta tunnelma oli särkynyt. Heppuli ei enää edes muistanut, mihin oli tarinassaan jäänyt. Samassa yksi lapsista huudahti “FIUUU!”, jolloin yksi toisensa jälkeen muutkin innostuivat. “Ollaan homppapomppaa!” huusi toinen lapsi. Pian kaikki lapset kirmasivat hilpeästi kiljahdellen ympäriinsä jättäen hölmistyneen Heppulin kahdestaan vanhan Eetun kanssa.

“Odottakaa! En vielä edes päässyt lohikäärmeeseen asti!” Heppuli huusi epätoivoissaan lasten perään. Vain yksi lapsista kääntyi hetkeksi katsomaan Heppulia, mutta hyppelehti sitten tiehensä homppapomppaa hokien.

“Enää ei ole lohikäärmeitä”, vanha Eetu mutisi sormeillessaan edelleen omituista esinettä. Heppuli tuijotti häntä hetken silmät ymmyrkäisinä, kääntyi sitten kannoillaan ja poistui lähimpään majataloon miettimään, miten parhaiten saisi ilotulituksen, FIUUU:n ja homppapompan ujutettua Hullun Reppulin tarinaan.

Hän tuijotti alakuloisesti oluttuoppiaan ja huokaisi: “Ei ole lohikäärmeisiinkään enää luottaminen.”
« Viimeksi muokattu: 04.02.2013 18:11:56 kirjoittanut Porpentina »
Tärkeintä ei ole voitto, vaan pitkä pelimatka ja hyvä ruoka.
Ficciarkistoni

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 706
Re: Tarina Hullusta Reppulista (Tolkien, S)
« Vastaus #1 : 21.09.2007 11:28:26 »
Ihana (: Hymy nousi huulille. Voi Heppuli-parkaa, kun Eetu tuli pilaamaan koko tarinan kertomisen. Just hobittimainen tämä, voin hyvin kuvitella tapahtumat. Tykkäsin.
I've got blisters on my fingers!

Vanil

  • Kalpeanaama
  • ***
  • Viestejä: 125
  • Remember to breathe
Re: Tarina Hullusta Reppulista (Tolkien, S)
« Vastaus #2 : 21.09.2007 14:50:39 »
Ihana!
Olin aivan että jee, kun huomasin Tolkienin tarinoihin liittyvän ficcimyksen. Ymmärrän myös Heppulin ärtymyksen, kun kylähullu Eetu tulee ja pilaa kaiken ja keksii kaikki omat sanansa. Riimitykset olivat myös erinomaisia.
En huomannut kirjoitusvirheitä, niitä nyt ei oikein silmiin pompannut. Tarina oli sujuvaa luettavaa, ja voin iloksesi kertoa, että tällaisia tekisi mieleni lukea useampaakin kappaletta.
Tämäkö oli one-shotti? Toivoisin, että Heppuli olisi lähtenyt itse jonkinmoiselle aarrematkalle  :) Löytämään omat lohikäärmeensä ja aarrepussinsa.

Kiitos lukukokemuksesta!
[size=85]Vanil[/size]
"Just because you feel it doesn't mean it's there - we are accidents waiting to happen."

Porpentina

  • ***
  • Viestejä: 70
  • Jätä takamuksesi menneeseen
Re: Tarina Hullusta Reppulista (Tolkien, S)
« Vastaus #3 : 24.09.2007 20:10:19 »
Kiitos paljon ihanista kommenteista! Oli tosi kiva huomata, että tällaiselle pienelle hobittitarinallekin löytyy täällä lukijoita. :]

pihlajanmarja: Kerrassaan mukava kuulla tarinan olevan "hobittimainen", koska se oli tavoitteenani. Kiitos!

Vanil: Pelkään pahoin, että Heppuli on liian mukavuudenhaluinen ja sovinnainen hobitti lähteäkseen itse seikkailemaan. ;) Tämä on siis one-shot, mutta tätä oli sen verran mukava kirjoittaa, että jonkinlaista hobittitarinaa voisin alkaa suunnitella. Kiitos!
Tärkeintä ei ole voitto, vaan pitkä pelimatka ja hyvä ruoka.
Ficciarkistoni

Mircin

  • ***
  • Viestejä: 35
  • I'm so happy I shit rainbows
Re: Tarina Hullusta Reppulista (Tolkien, S)
« Vastaus #4 : 12.10.2007 10:59:31 »
Hahaa jo otsikko oli niin ihana että oli pakko lukea  :D Tykkäsin paljon. Runo oli tosi hyvä! :O Hahmot oli niin hassuja >.< Hyvin kirjoitettu ja erikoinen tarina. Kirjoitustyyli ja kaikki sopi aiheeseen. Sinulla on kyllä homma hanskassa! ^_________________~

...mitä se LAAKSO tarkoitti?
*gigglesnort*

Porpentina

  • ***
  • Viestejä: 70
  • Jätä takamuksesi menneeseen
Re: Tarina Hullusta Reppulista (Tolkien, S)
« Vastaus #5 : 12.10.2007 20:56:34 »
Todella ihanaa, että tämä on löytänyt lukijoita. :)

zcuny: Voi kiitos! Ihan itse riimittelin ja tarinoin tuon alussa lainaamani TSH:n maininnan inspiroimana. ;)

Mircin: Kiitos kiitos! Laakso on kaupunki, jossa Bilbo Reppuli kävi seikkailunsa aikana. Siellä valmistettuja lahjoja jaettiin sitten hänen läksiäisjuhlissaan ja niissä luki LAAKSO. Tuosta juhlasta säilynyt vanha lahja oli myös tässä tarinassa esiintynyt esine. :)
Tärkeintä ei ole voitto, vaan pitkä pelimatka ja hyvä ruoka.
Ficciarkistoni

Dreamer

  • ***
  • Viestejä: 142
Re: Tarina Hullusta Reppulista (Tolkien, S)
« Vastaus #6 : 15.10.2007 00:08:59 »
Ensin ajattelin, että äh tämä on ikärajalla s, eli ei siis voi olla hauska/hyvä.
No, kannattipa lukea, koska tämä oli loistava ja niinkuin tuossa joku jo sanoikin, hobittimainen.
Kerronta oli kerrassaan loistavaa ja sinä todellakin osaat kirjoittaa.
Pystyin hyvin kuvittelemaan tarinan päässäni ja riimittely oli omalla tavallaan suloista.

Voipa voi sitä Heppuli parkaa kun Eetu tuli ja pilasi kaiken.
Kävi kyllä vähän sääliksi.
Äh, en osaa sanoa muuta kuin että tämä oli kerrassaan loistava ja tajusin, että ei se ikäraja tee ficistä huonoa.
Kiitos siis tästä *Halaa*

*Poks*
Falling and falling and falling and falling
I look around but no one care for me
Falling and falling and falling and falling
I look hard but I’m alone, I’m alone here

Porpentina

  • ***
  • Viestejä: 70
  • Jätä takamuksesi menneeseen
Re: Tarina Hullusta Reppulista (Tolkien, S)
« Vastaus #7 : 20.10.2007 20:27:07 »
Dreamer: Kiitos paljon! Menin ihan hämilleni ^_^ *halii* Mie mietinkin etukäteen, että uskaltaakohan Finissä kukaan avata s-ikärajan ficciä. :P Olen todella iloinen, että näinkin moni on uskaltanut.
Tärkeintä ei ole voitto, vaan pitkä pelimatka ja hyvä ruoka.
Ficciarkistoni

Firdilien

  • Fiktiiviseksuaali
  • ***
  • Viestejä: 554
  • Semi-ilkeä ihmissyöjätossu
    • Tossun ficit
Vs: Tarina Hullusta Reppulista (Tolkien, S)
« Vastaus #8 : 26.01.2010 23:04:55 »
Aivan ihana oli tämä. Otsikko jo kiinnitti huomioni, itseäni kun ovat aina nämä hobittien tarinoinnit kovasti kiinnostaneet. Erittäin hobittimainen tarina kyllä kaiken kaikkiaan. Kirjoitustyylissä oli jotain samaa kuin TSH:ssa, ja runosta pidin erityisen paljon. Oli myös hauskaa bongailla noita canon-henkilöitä tekstistä, samoin kuin muitakin viittauksia, esimerkiksi siihen kuuluisaan Punaiseen kirjaan. Kikatutti kovasti Heppulin ja vanhan Eetun taistelu hobittilapsosten huomiosta. Voi Heppuli-parkaa, kun lapset lopulta mieluummin kiinnostuivat homppapompasta kuin hänen tarinoinnistaan.

Hihitytti myös tuo loppu. Heppulin pohdinnat siitä, miten saisi homppapompan, ilotulitukset ja Fiuun ujutettua tarinaan ja “Ei ole lohikäärmeisiinkään enää luottaminen.”

Olit kyllä mainiosti saanut Tolkienin canonin ujutettua tähän. Yleensä olen varsin nirso TSH-ficcien suhteen ja pitää olla aika onnistunut teksti, että saa minut innostumaan, mutta tämä oli kyllä kieltämättä oikein ihana. Kiitoksia vain kovasti tästä tarinasta.

Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan.

68 to go.

Wild Child

  • Lionheart
  • ***
  • Viestejä: 118
  • Mornië alantië
Vs: TSH, Tarina Hullusta Reppulista (Tolkien, S)
« Vastaus #9 : 24.01.2013 17:50:26 »
Voi että.

Tämähän kuljetti minut suoraan Konnun vihreälle nurmelle.

Omasta mielestäni Tolkienni maailmasta on jostain syystä kamalan vaikeaa kirjoittaa ficciä. Mutta sinä onnistuit siinä todella hyvin ja sait sen näyttämään helpolta.

Teksti oli suorastaan taiturimaista; sellainen hobittimaisuus sävytti sitä koko ajan. Plus, että tarinaloru on ihana.

Kitoos

Wild Child
We are Robin Hood.

Porpentina

  • ***
  • Viestejä: 70
  • Jätä takamuksesi menneeseen
Vs: TSH, Tarina Hullusta Reppulista (Tolkien, S)
« Vastaus #10 : 04.02.2013 18:11:12 »
Kiitos paljon, Firdilien ja Wild Child! Ihana saada kommentteja tähän tekstiin, koska tämä on kaikista kirjoittamistani ficeistä ehkä kaikkein lähimpänä sydäntäni.
« Viimeksi muokattu: 04.02.2013 18:23:22 kirjoittanut Porpentina »
Tärkeintä ei ole voitto, vaan pitkä pelimatka ja hyvä ruoka.
Ficciarkistoni

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: TSH, Tarina Hullusta Reppulista (S)
« Vastaus #11 : 25.01.2020 13:48:36 »
Tämä ficci on jo vanha, mutta aina yhtä hellyttävän ihana lempeän tunnelmansa myötä. :) Ihmettelen, etten ollut muka tähän vielä kommentoinut, mutta tässä tilanteessa se onkin hyvä, kun tulee nostettua tätä uusille lukijoille. :)

Jo aloitus vangitsee heti ihmislukijankin, siinä missä pikkuiset hobittilapsetkin. Se lähtökohta, että Bilbon katoamisesta tulee omanlaisensa hobittilegenda, vaatii ehdottomasti että päästään jotain kautta kuulemaan tätä tarinaa, onneksi tartuit siihen aikoinaan!

Lainaus
Tunne siitä, että he olivat tekemässä jotain hieman kiellettyä ja uskaliasta, naulitsi hänen pienet kuulijansa paikoilleen ja takasi Heppulille kiitollisen yleisön.
Heppuli tietää, miten saada yleisö otteeseensa. :) Ja tarinan edetessä huomataan, että hän osaa myös pitää ne siinä! Ainakin silloin, jollei kiusallisia keskeyttäjiä satu osumaan kohdalle. ;D

Lainaus
Heppulille oli samantekevää, oliko mitään Hullua Reppulia koskaan ollutkaan olemassa. Jos hän jotakin tiesi, niin ainakin sen, että hyvin kerrottu tarina oli kymmenen hataran muisteluksen arvoinen.
Pohjimmainen motiivi on tietenkin tarinankertojan oma maine ja kunnia. ;) Kuinkapa muutenkaan.

Lainaus
Heppulille selvisi pian, ettei Mestari Samvaisin suvussa katsottu hyvällä hänen versiotaan Hullusta Reppulista.
No ei varmasti katsottu, ei. ;)

Lainaus
Samassa yksi lapsista huudahti “FIUUU!”, jolloin yksi toisensa jälkeen muutkin innostuivat. “Ollaan homppapomppaa!” huusi toinen lapsi. Pian kaikki lapset kirmasivat hilpeästi kiljahdellen ympäriinsä jättäen hölmistyneen Heppulin kahdestaan vanhan Eetun kanssa.
Tällä kertaa vei homppapomppa voiton tutusta tarinasta, mutta eiköhän niitä kerrontahetkiä vielä jatkossakin mahtanut riittää. ;) Tämä lapsikuvaus on ihastuttavan aito ja jättää hyväntuulisen tunnelman ilmoille - paitsi ehkä Heppuli pololle, joka jäi vaille huippuhetkeään.

Loruttelutaitosi on ihan omaa luokkaansa, olen aina rakastanut sitä ja tässä myöskin. :) Tämä hyvänmielen ficcinen saa hobittitunnelmaan aina uudestaan, vuosienkin takaa. :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Remoteness spectator

  • ***
  • Viestejä: 2 183
  • Sanokaa Remoksi vaan
Vs: TSH, Tarina Hullusta Reppulista (S)
« Vastaus #12 : 07.03.2024 14:03:07 »
Voi, mikä arkistojen aarre täältä osuikin silmiin eilissäpäivänä! Aivan loistavasti Tolkienin hengessä kirjoitettu tarina. Olet vanginnut hobittien luonteen ja kulttuurin aivan uskomattoman taidokkaasti tekstiisi, ja aihe on todella originaali myös. Mukava slice-of-life tyyppinen kertomus, jossa mukana vahvaa nostalgiaa ja muistelua. Upeasti olet myös kirjoittanut tuon runomuotoisen tarinan.

Lainaus
Että hän kehtaakin, Heppuli ajatteli. Fiuuu? Fiuuu?!?

Huumoristakaan ei ollut puutetta :D kiitos paljon tästä!
It is time
to break the chains of life
If you follow you will see
what's beyond reality
 
       
~Dark designs~