Twilight: Sirpaleet | S, triplaraapale, angst

[Annoy]

Ficin nimi: Sirpaleet
Kirjoittaja: Annoy, eli minä
Beta: myös minä
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
Genre: varmaan angst
Henkilöt: tulkinnanvarainen
Disclaimer: Teksti kuuluu minulle, muu Stephenie Meyerille

A/N: Tälläisen kirjoitin eilen illalla kun inspis iski. Tää on triplaraapale, mutta meni parikyt sanaa yli. Päähenkilön nimeä en sano, sillä sen veisi tän idean. Eli saa kuvitella siihen kenet haluaa. Toivottavasti tykkäätte. : )

Sirpaleet

Silloin tällöin se näkyy hänen silmistään. Suru, epäilys ja pelko. Mutta saman tien hänen ilmeensä on taas normaali, ja hän hymyilee. Päältäpäin ei huomaisi että jokin on vialla. Mutta kun hän on yksin, hän purskahtaa kuivaan itkuun. Kukaan ei tiedä sitä. Kaikki luulevat, että hänellä on täydellinen elämä. Sillä miksi ei olisi? Hänellä on kaikki, mitä ikinä voisi toivoa.

Hän katsoo ympärilleen, ja hymyilee kaikille. Sisimmissään hän on kuitenkin peloissaan, ja ei tiedä mitä tehdä. Mutta kulissia täytyy pitää yllä. Muuten kaikki minkä eteen hän on tehnyt töitä olisi turhaa. Ja sitä hän ei salli. Hän on ponnistellut saadakseen kaiken tämän, mutta se ei teekään häntä onnelliseksi. Ja jos se ei tee, niin mikä sitten?

Siinä se onkin. Mikään ei tee häntä onnelliseksi. Hänen elämänsä on sirpaleina, mutta hänen kova ulkokuorensa peittää kaiken. Harjoitellut hymyt, kepeä äänensävy, ja kukaan ei aavistakaan mitään. Hän on kerta kaikkiaan täydellinen, muut sanovat.

Kun kukaan ei katso, hänen hymynsä katoaa, ja hänen silmänsä sammuvat. Hän alkaa kyllästyä tähän, mutta siltikään hän ei tee mitään. Sillä kulissi on helposti särkyvä. On hänen tehtävänsä pitää sitä yllä.

Hän kääntyy takaisin muihin, ja kepeä hymy on taas hänen kasvoillaan, aivan kuin mitään ei olisi vialla. Hän nauraa, ja muutkin nauravat hänen kanssaan. Kukaan ei huomaa naurun lohdutonta sävyä. Miten kukaan voi olla noin täydellinen, muut päivittelevät, tietämättä kuitenkaan totuutta.

Hän katsoo sitä henkilöä, joka oli ennen hänen koko elämänsä. Mutta jäljellä on vain melkein tuntematon ihminen. Kaikki entinen on mennyttä, eikä paluuta enää ole.

Hän pyytää anteeksi, ja menee pois huoneesta. Hänen on pakko päästä pois, hän ei enää kestä tätä. Hetken hän miettii, pitäisikö lähteä kokonaan pois, mutta hän ei voi, vaikka haluaisi. Hän ei halua rikkoa sitä kaikkea, mikä ennen oli ehjä.

Kaikki on sirpaleina, hän ajattelee. Mutta sitten hän kokoaa itsensä, ja menee takaisin huoneeseen, missä hän yhtyy muiden nauruun. Ei merkkiäkään siitä, että hänen elämänsä on hajoamaisillaan.

Vain yksi pieni liike, ja kaikki voi hajota sirpaleiksi, joita ei enää koskaan saa ehjäksi.

[Kotitonttu]

Hienoa tekstiä! mulle tulee mielee Edward päähenkilönä ja sit se kohtaus missä James siellä peilisalissa Beltsii retuutti.
jooo.., mutta herkkäää tuo kuvailu!  Kaunista.

[Annoy]

Kiitti kommentista, Kotitonttu. On kiva tietää että joku tykkää, sillä mä ajattelin et kukaan ei tykkää kun kukaan ei kommentoi. Mulle ei kyllä pälkähtänyt mieleenkään Edward, mutta jokainen saa kuvitella sen minkä haluaa. :'D

[Jasmiina]

Ekalla lukukerralla ajattelin ton päähenkilön Rosaliena, mutta kun luin sen uudestaan ajattelinki et se on Jasper mä en tiiä miten mut mun mielestä toi jotenki kuulosti Jasperilta.

ihanaa kuvailua, osaat kuvailla hyvin

tahtoisin tietää kenet  ajattelit päähenkilön rooliin nyt kun oon lukenut tän, ku sillon saan erinäkösen kuvan täst ficistä

kiitos ihanasta ficistä

- jasu

[Nyyhti]

Tämä oli hyvin mielenkiintoinen pieni ficci. Tässä tuli hyvin esiin juuri tuo ulkokuoren ylläpitäminen: kulissi, niin kuin sanoit. Se, kuinka sitä ei voi rikkoa kun on kerran sen rakentanut. Eikä tässäkään tapauksessa välttämättä olisi ollut mitään haittaa siitä, että päähenkilö olisi luovuttanut. Mutta eihän hän tietenkään itse sitä ymmärtänyt.

Pohdin pääni puhki, mutten silti keksinyt, kenestä tässä oli kyse. Et tahtoisi valaista yhtään, mitä itse ajattelit? Periaatteessa mietin, että tämä voisi olla Jacob, mutta en sitten ole kuitenkaan ihan varma… Se on kuitenkin ehkä minun lopputulokseni: Jacob joka katsoo kauhuissaan vampyyrielämään ihastunutta Bellaa. Mutta olisi tosi kiva, jos kertoisit, kenen näkökulmasta tämän kirjoitit (:

Teksti kulki oikein mukavasti, mutta yksi juttu minua häiritsi. Minusta toistit vähän liikaa tuota ficin nimeä, sirpaleita. Joka kerta kun mainitsit ne, sanavalinta oli kyllä ihan osuva aiheyhteydessään. Loppupuolella se alkoi kuitenkin vaikuttaa pelkästään toistolta. Yksi kerta koko ficin aikana sirpaleista puhumisesta olisi mielestäni riittänyt, ja niihin muihin kohtiin olisi voinut keksiä jotain muuta. Toisaalta taas voihan olla, että halusit toiston avulla korostaa sitä ja se oli ihan tahallista, mutta ainakaan minun silmiini se ei ihan siltä vaikuttanut (:

Pidin ficin arkipäiväisyydestä, siitä, miten sen olisi saanut sovitettua melkein mihin tahansa tilanteeseen. Ja olit minusta sovittanut kivasti konkreettisen tilanteen - huoneesta pois astumisen ja muiden nauruun yhtymisen - laajempaan pohdintaan. Kokonaisuudessaan oikein mukava ficci!

[Annoy]

nominal // Noh, täytyy kyllä myöntää että en tiedä oikein itsekään ketä olin ajatellut tähän. Mä vaan kirjoitin kun oli inspiraatiota. Nyt kun mietin, niin tää voisi olla ehkä Esmeä. En tiedä miks mä niin ajattelen, mutta kun Esme on aina ollut semmonen ns. täydellinen kotiäiti ja vaimo, niin olis saada siitäkin hiukan erilainen puoli esille. Mutta kyllä tähän periaattessa käy varmaan kaikki, myös Jacob. Se riippuu ihan lukijasta.

Tuosta sirpaleet sanan käytöstä, niin se  johtuu varmaan ihan mun ajattelemattomuudesta. :'D Mä kun kirjoitin tämän joskus yöllä viidessä minuutissa, ja olin sillon ihan puolikuollut. Mut kiva että tykkäsit, ja rakentavaa kommenttia on aina kiva saada.