Kirjoittaja Aihe: Metsän hiljaisuus K-11 osa 4/4 + epilogi  (Luettu 5065 kertaa)

Human_cannonball

  • ***
  • Viestejä: 308
Metsän hiljaisuus K-11 osa 4/4 + epilogi
« : 29.11.2010 20:50:06 »
// Alaotsikko: H/C, angst

Frederica muokkasi otsikkoon tuon korkeamman ikärajan, muistathan jatkossa, että jos ikäraja vaihtuu kesken tarinan, niin sen korkeimman ikärajan pitää olla otsikossa näkyvillä (:

Nimi: Metsän hiljaisuus
Kirjoittaja: Human_Cannonball eli minä
Oikolukija: Isi : ))))) 
Ikäraja: K-11
Henkilöt: Miska ja Niki
Tyylilaji: H/C, Angst, Deathfic,  (ehkä)
Varoitukset: Mielenterveysongelma ja aijemmin tapahtunut kuolema.
Yhteenveto: Ystävien välisiä tunteita ja luottamusta.
A/N:No niin tämä on ensimmäinen ficci jonka julkaisen yhtään minnekään. Toivottavasti pidätte :) (ja luette)


Metsän hiljaisuus

"Argh!" Niki ähkäisi kompastuessaan ties kuinka monennen kerran johonkin kiveen tai puun juureen. "Miks me mennään aina tätä kautta teille?"
"Koska tämä reitti lyhentää matkaa ainaki puol kilometrii ja siks että sä saisit välillä jotain vaihtelua keskustan asfalttikaduista", Nikin paras ystävä Miska sanoi, naurahti ja haroi lyhyttä tumman ruskeaa tukkaansa. Pojat olivat matkalla Miskan kotiin ja lyhin reitti koululta sinne kulki 'hyvin synkän' kuusimetsän läpi.

"Hmph", Niki tuhahti ja yritti jatkaa matkaa. Eihän siitä tullut mitään, sillä hänen keskittymiskykynsä ja tasapainonsa horjahtelivat koko ajan, pieni kun oli. Miska katsoi pojan horjahtelua ja olisi halunnut ottaa tätä kädestä vain pystyssä pitääkseen.

Miska tiesi, etteivät Nikin asiat olleet hyvin. Niki, joka oli vielä vuosi sitten kahdeksannen luokan alussa ollut luokkansa taidokkain oppilas ja vielä hyvännäköinenkin, oli menettänyt äitinsä auto-onnettomuudessa juuri ennen joulua. Niki oli vajonnut syvään masennukseen. Äiti oli ollut hänelle hyvin tärkeä.

Nikin koulunumerot olivat laskeneet, hän oli laihtunut rajusti ja kaikille tuttu iloinen hymy oli hävinnyt jonnekin alimpaan helvettiin. Hänen ennen niin hyvin hoidettu vaalea tukkansa ylsi nykyisin melkein olkapäille ja tumman siniset silmänsä hukkuivat etuhiusten taakse. Pieniä viiltojälkiäkin oli ilmestynyt Nikin vasempaan käsivarteen. Vain yksi asia oli ennallaan.

Asian nimi oli Miska.

Sama poika, jonka kanssa Niki oli riehunut lumikasoissa ja mutalätäköissä päiväkoti-iässä. Sama poika, jonka kanssa Niki oli uinut kuutamouinteja kesäiltaisin ja arvostellut tyttöjen ulkonäköä kauppakeskuksella. Sama poika, jolle Niki pystyi aina kertomaan kaiken, jakamaan elämän ilot ja surut. Sama poika, joka nyt käveli kapeaa metsäpolkua pitkin kotiaan kohti.

Miska kuunteli metsän hiljaisuutta. Se oli erilaista, tuulen huminaa oksistossa ja keltaisten haavanlehtien havinaa sekä pienten jalkojen askellusta takanaan. Yhtäkkiä se loppui. Miska kääntyi ympäri ja huomasi Nikin pelästyneen ilmeen.
"Kuulitsä sen?" Niki kuiskasi.
"Ai minkä?" Miska kysyi.
"Kirkaisun. Kuului jostakin tuolta", Niki huitaisi kädellään jonnekin päin. "Tai... tuolta", Nyt Niki huitaisi aivan toiseen suuntaan.
"En mä mitään kuullu", Miska totesi. "Taidat kuulla omias".
"Sitä mä pelkäänkin", Nikin silmissä saattoi nähdä kyyneleen.
"Mitä?", Miska huolestui ja käveli ystävänsä vierelle. Olihan se ollut outo ja masentunut, muttei koskaan näin outo.

"No kun mä olen kuullut outoja kuiskauksia... ja ääniä. Usein hiljaisuudesta. Mä pelkään... et mulla on joku skitsofrenia...." Niki sanoi purskahtaen itkuun ja lysähti maahan.
"Mitä? Kuinka kauan sä semmosia oot kuullu?" Miskan äänestä kuuli huolen.
"Jostain kesän alusta" Niki nyyhkytti.
"Ootsä ihan hullu?! Kui et oo kertonu?"
Niki katsoi Miskaa pahasti.
"A-anteeks... en mä tarkottanu", Miska sopersi, kyykistyi Nikin viereen ja laski kätensä tämä olalle.
”Miska mua pelottaa”, Niki nyyhki. Hän tarttui Miskan t-paidan helmoista molemmin käsin ja painoi päänsä tämän rintaa vasten.
”Mä en vaan voinu kertoo. Mua pelotti ettet sä uskois, ettei kukaan uskois, ja että sä pitäisit mua vaan hulluna”, Niki kuiskasi itkun kähentämällä äänellä. ”Mut eniten mua pelotti yksin jääminen. Et sä jättäisit mut yksin”.

Miska kiersi kätensä pojan niskaan.
”En mä vois jättää sua... Sä oot mun paras ystävä ja sun elämä on niin vaikeeta kun isäskin on sellanen juoppo. Sä tarviit jonkun johon luottaa”, Miska sanoi, piti tauon. ”Ja mä toivon, että se johon sä luotat olen mä”.

Niki puristi Miskan t-paidan helmoja entistä kovemmin ja nyyhkytti äänekkäämmin.
”Olet”,hän sai kuiskattua
”Kuule”, Miska sanoi ja nosti Nikin katseen silmiinsä. ”Kaikki järjestyy. Sut pitää nyt saada pois täältä metsästä ja sitten myöhemmin johonkin hoitoon."
”Mut...mut...mä haluun olla just tässä... Kun sä olet siinä”, Niki kuiskasi. Hän oli jo lopettanut itkemisen ja veti Miskan lähemmäs itseään.
Miska ei voinut muuta kuin halata toista, silittää pojan vaaleita hiuksia.
« Viimeksi muokattu: 06.12.2014 14:04:52 kirjoittanut Pyry »

Banneri by: Ingrid

Crownless

  • ***
  • Viestejä: 284
Vs: Metsän hiljaisuus K-11
« Vastaus #1 : 01.12.2010 21:55:58 »
Uusi lukija ilmoittautuu ...arvaa kuka ;---) !

Mielenkiintoinen aihe. Hyvin kyllä onnistuit kirjoittamaan eteenpäin vaikka tämä onkin sun ensimmäinen ficcisi, ei siis ollut mitenkään sekava tms. ja tarina eteni mielestäni sopivaa tahtia. Lisäksi ainakaan mun silmät eivät bonganneet tästä pätkästä häiritseviä virheitä. Jatkoa? :)
kuu vain lainaa valoaan

Human_cannonball

  • ***
  • Viestejä: 308
Vs: Metsän hiljaisuus K-11
« Vastaus #2 : 01.12.2010 22:02:54 »
Crownless : kiitoksia kommentista. Ihan yllätyin saadessani näin hyvää palautetta. :) Jatkoa saattaa ilmestyä joululoman aikoihin.  ;)

Banneri by: Ingrid

Human_cannonball

  • ***
  • Viestejä: 308
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 2/?
« Vastaus #3 : 05.12.2010 19:21:29 »
A/N:
 No niin kaikki! Ei itkeä saa ei meluta saa ja plaa plaa... :D
 Alunperinhän tähän tarinaan ei pitänyt tulla jatko-osia, mutta niitä sitten syntyikin.
Joten tässä teille osa 2/?. Pieni vinkki älkää kuunnelko lukiessanne Apocalyptican epilogue :'(
Tätä oli aika surullista kirjoitettavaa kun miettii että joulu on tulossa ja kirjoittaa siitä jotain tällaista.

Jouluna ei saisi itkeä (PoV Miska)

“No niin tytöt. Rauhoittukaa nyt vähän”, Niki
sanoi ihailijajoukolleen. Siihen kuului kolme tyttöä; Linnea, Roosa ja Iina. He olivat kaikki tulleet pyytämään Nikiä tanssimaan samanaikaisesti. Katselin sivummalta naureskellen. Nikillä sitten riitti noita ihailijoita. Olihan niitä mullakin toki vähäsen.

Koulussa oli meneillään perinteiset joulutanssiaiset. Ne järjestettiin joka vuosi kahta viikkoa ennen joululomaa.
“Kyllä mä ehdin vielä teidän kaikkien kanssa tanssia ja voitteahan te pyytää muitakin tanssimaan. Esimerkiksi Miska seisoo tuolla ihan yksin”, Niki jatkoi.

Hymyilin. Niki jaksoi aina pitää muiden puolta, etenkin mun. Menin Nikin ja tyttöjen luokse.
“Roosa, tulisitko sä tanssimaan?” kysyin ja väläytin pienen hymy. Roosa punastui hieman ja suostui tulemaan. En mä mikään hyvä tanssija ollut, mutta musta se oli ihan hauskaa silti. Niki oli saanut parikseen tällä kertaa Linnean ja Iina odotti reunalla kärsivällisesti.
Kappale alkoi. Se oli taas joku typerä valssi. Mä oisin tykänny enemmän rockista.

Tanssin loputtua menimme penkille, jolla Iina istui. Nikin kännykkä alkoi soida.
“Iskä ei nyt”, Niki vastasi.
“No okei mä kuuntelen... Mitä? Nyt sä valehtelet!... ei oo totta... eieieieiei...” , Niki näytti järkyttyneeltä. Mä katsoin sitä hieman säikähtäneenä.
“Mä tulen heti”, Niki lopetti puhelun. Se katsoi mua peloissaan, nousi ja juoksi pois.
“Niki!?” mä huusin sen perään. Ei vastausta. Mitä oli tapahtunut? Olin varmasti nähnyt Nikin silmissä kyyneliä.

    ***

Oli jouluaatto. Istuin olohuoneen matolla. Luultavasti lähes kaikilla muilla joulua viettävillä ihmisillä oli hauskaa ja he iloitsivat ja viettivät laatuaikaa perheineen.

Mua ei naurattanut. Ei edes hymyilyttänyt.
Availin joululahjojani apaattisena. Pari levyä suklaata, elokuvia ja jotain muuta mikä ei jaksanut nyt innostaa.

Jos mulla meni huonosti, niin Nikillä meni vielä huonommin. Se oli saanut isältään puhelun tanssiaispäivänä. Uutinen oli ollut kamala. Nikin äiti oli kuollut.

Niki ei ollut ollut koulussa kolmeen päivään sen jälkeen. Ja kun se vihdoin oli tullut kouluun, se ei ollut puhunut muille kuin mulle. Niki luotti muhun. Oltiinhan me tunnettu jo vuosia.

Niki oli itkenyt paljon. Se ei ollut sama Niki, jonka mä tunsin. Toki mä oli nähnyt sen ennenkin itkevän, mutten koskaan niin paljon.

Puhelimeni soi. Soittaja oli Niki.   
“Moi”, vastasin.
“Voinko mä tulla sinne?” kuulin pienen itkuisen äänen.
“Tuu vaan”, sanoin.
“Hyvä. Lähen heti”.
“Mä tuun vastaan”, sanoin ja suljin puhelun.

“Niki tulee meille nyt”, ilmoitin äidilleni.
“Mutta nythän on joulu. Eikö Nikin pitäisi olla kotona?”, äiti kysyi.
Katsoin äitiä merkitsevästi. Äiti taisi ymmärtää ja kyllähän sekin suri Nikin äitiä. Itseasiassa he olivat olleet aika hyviä ystäviä.

Menin eteiseen ja vedin harmaan talvitakin päälleni. Otin lapaset hyllystä ja menin ulos. Lähdin kävelemään valaistua katua pitkin kohti keskustaa, jossa Niki asui. Lumisade näytti kauniilta valokiiloissa. Matkaa Nikin luokse oli melkein neljä kilometriä.

Kävelin katse maassa ja potkin lunta. Vastaantulijota ei ollut. Kaikki olivat sisällä lämpimässä viettämässä joulua.
Kahden kilometrin kävelemisen jälkeen näin tutun sinipipoisen pojan. Juoksin Nikin luokse ja kiedoin kädet hänen ympärilleen. Niki itki. Tiesin sen vaikka en nähnyt silmiä enkä kuullut ääntä.

Päästin Nikin halauksesta, ja lähdimme yhdessä kävelemään kotiani kohti. Niki tarttui mua kädestä. Ei me mitään homoja oltu, mutta mun puolesta Niki sai pitää mua kädestä tai halata jos sen oli paha olla.
“Isä on kännissä. Mä en halunnut jäädä sinne”, Niki sanoi hiljaa.
“Ymmärrän”, sanoin. Mua itketti ja suututti. Nikin isä oli kamala, mutta ymmärsin ettei se halunnut muistella vaimonsa kuolemaa jouluna.

Niki pysähtyi ja katsoi surullisena kadun toiseen päähän. Mäkin pysähdyin ja katsoin Nikiä. Niki nosti katseensa ja yritti hymyillä. Ei onnistunut.
“Hyvää joulua Miska”, Niki sanoi käheasti ja itki taas.
“Hyvää joulua”, sanoin mäkin. Kyyneleet kohosivat myös mun silmiini.
Jouluna ei saisi itkeä, mutta mä en voinut sille mitään.

Tunsin ikävän kalvavan itseäni. Mulla oli ikävä Nikiä. Sitä entistä Nikiä, ja Nikin naurua. Ehkä se tulisi vielä joskus takaisin.

I wanted you to know
I love the way you laugh
I wanna hold you high
And steal your pain away


Seether - Broken
« Viimeksi muokattu: 05.12.2010 20:13:45 kirjoittanut Human_cannonball »

Banneri by: Ingrid

Crownless

  • ***
  • Viestejä: 284
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 2/? ilmestynyt
« Vastaus #4 : 06.12.2010 11:31:30 »
Haa, jatkoa.

Mun mielestä tämä osa oli edellistään parempi, vaikka tosin nyt bongasinkin siellä täällä ihan pikkuriikkisiä virheitä, mutta en nyt leiki tällä kertaa pilkunviilaajaa, joten olkoot.

Jatkoa edelleen, kiitoosh ? :-) On mielenkiintoista nähdä mitä Nikille käy ja tapahtuu.
kuu vain lainaa valoaan

Noruz

  • pandafanaatikko
  • ***
  • Viestejä: 136
  • KH-kaudella
    • Love♥Shine- Noruzin blogi
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 2/? ilmestynyt
« Vastaus #5 : 11.12.2010 21:55:37 »
Fiuu, tää oli loistava, mun kannattikin odottaa paljon sun selityksen ansiota!

 Khii, täl vaan haluis jatkoa, noi hahmot on symppiksiä ja onnistuin just ja just pidättelemään itkun noita lukiessani, jota just kaipasinkin! Kiitoskiitoskiitoskiitos linkistä ja vinkistä~

Muutaman pikku virheen bongasin, mut ei ne mitään haitannut, olit vaan kerran kirjottanut erikseen ja kerran yhteen väärät sanat. So no problem.  :)

Ja nyt jatkoa? Olis kivaa saad tietää, mitä Nikille ja Miskalle oikein käy...
Nyt se on virallista. ♥

Human_cannonball

  • ***
  • Viestejä: 308
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 3/4
« Vastaus #6 : 12.12.2010 13:57:21 »
Crownless kiitos kommentistasi :) Sitä on aina mukava saada hyvää palautetta.
Noruz oiii ihanaa. Piristit päivääni melkoisesti :D Enpähän edes tiennyt, että säkin olet täällä ja yllätyin sitten siitä.  Heheh minä kyllä melkein itkinkin tuota toista osaa kirjoitellessa  ;D

Jos sitten mentäisiin suoraan asiaan
Uusi osa tässä teille. Olkaa hyvä!
A/N: Tämän tarinan aikajärjestys on siis hieman outo joten älkää välittäkö siitä, mutta jos se häiritsee niin sanokaa vaan. Toisaalta siihen ei pysty enää paljon vaikuttamaan :P
Ja luulempa, että tämä osa täytyy nostaa K-13 ikärajaan.
Enemmittä puheitta päästän teidät kolmannen osan kimppuun.

Äänet (PoV Niki)

Istuin nurmikolla. Olin aivan läpimärkä. Satoi kaatamalla ja vesi piiskasi vasten kasvojani. Jotkin pisarat maistuivat suolaisilta, mutta ne eivät olleetkaan peräisin taivaalta. Mun shortsit ja t-paita olivat liimautuneet ihoon. Se ei haitannut mua, toisin kuin melkein kaikki muu tässä maailmassa.

Äiti oli kuollu jouluna. Isä ryhtyi sen jälkeen vetelemään viinaksia tasaiseen tahtiin ja oli kännissä joka viikonloppu. Nytkin oli. Olihan mulla sitten Miska, mutta se oli löytänyt itselleen tyttöystävän, Roosan, ja Miskalle jäi vähemmän aikaa olla mun kanssa.

Koulut olivat loppuneet eilen. Olin saanut melkoisen huonon todistuksen. Keskiarvo oli laskenut melkein numerolla. Nyt oli kesäloma ja mä vain istuin meidän takapihalla kaatosateessa. Oli siinäkin lomanviettotapa. Mutta mä en halunnut mennä sisälle. Isä oli siellä varmaan rikkomassa loputkin meidän huonekaluista. Tuntui kui se ei olis välittänyt musta, vaan itki edelleen äidin perään. Känni ei auttanut asiaa yhtään.

Äidin kuolemasta oli melkein puoli vuotta, mutta mä ja isä ei oltu vieläkään päästy siitä yli. Äiti oli aina kannustanut ja tukenut mua kaikessa. Eikä me koskaan oltu riidelty oikein mistään.

Äidin ajatteleminen sai mut masentumaan entisestään ja kyyneleet valuivat entistä kovemmin.
”Shhh...”, kuulin äänen. Hätkähdin, mutta ajattelin sen olevan vain tuuli.
”Shhhhh!”, ääni kuului jo kovempana.
”Älä taas rupee parkumaan”, joku kuiskasi. Katsoin ympärilleni. Ei ketään. Ääni oli kuulostanut vähän Miskalta. Mua alkoi pelottaa.
”No nyt sä vielä alat pelkuriksikin. Pah!”
Nousin ylös. Katselin edelleen ympärilleni. Tärisin, osaksi pelosta ja osaksi kylmästä.
”Kuka sä oot? Mitä sä haluat?!” melkein huusin.
”Mä voisin auttaa sua”, ääni jatkoi taas. ”Itsemurha olis sun kohdalla se paras vaihtoehto.”
”Ei!” Huusin. Kuulin hiljalleen häviävää naurua. Mitä ihmettä oli tapahtumassa? Mä en halunnut jäädä pihalle enää, mutta en mennyt sisällekään.

Kaivoin kännykän taskusta ja valitsin Miskan numeron. Kuului muutama tuuttaus ja mä hoin itsekseni kokoajan: ”Vastaa vastaa vastaa...”
”Mis-”
”Voinko mä tulla sinne? Mä en haluu olla tääl yksin”, sanoin hätäisesti ja epäselvästi.
”Mitä? Mä en saanu selvää”, Miska sanoi. Yritin hieman rauhoittua.
”Voinko mä tulla sinne?”
”Totaa... Roosa on tääl, eli nyt ei oikeen sovi.”
”Mut mä en haluu olla yksin!” kuiskasin itkuisesti.
”Niki? Mikä sul on?”
En vastannut, nyyhkytin vain.
”Hei? Mitä on sattunu?”, Miska jatkoi kyselyään. ”Okei okei... kyllä sä voit tulla tänne.”
”Kiitti”, sanoin hiljaa ja lopetin puhelun.


Seisoin Miskan ovella hengästyneenä. Olin juossut koko matkan sitä ääntä pakoon. Mulla oli ollut niin suuri paniikki siinä vaiheessa etten ollut älynnyt hakea edes tennareitani sisältä. Mun jalkoja pisteli. Asfaltilla ilman kenkiä juokseminen ei ollut mukavaa.

Soitin ovikelloa. Miska tuli avaamaan. Roosa seisoi sen takana hieman surullinen ja kummallinen ilme kasvoillaan.
”Sä näytät kamalalta”, Miska totesi. Se oli varmasti oikeassa. Olin aivan litimärkä ja silmäni punoittivat.
”Tuu sisään. Mä lainaan sulle kuivat vaatteet”, Miska jatkoi.

Mulla oli päällä Miskalta lainaamani musta t-paita ja harmaat farkut. Ne olivat vähän isot, koska Miska oli mua melkein kaksitoista senttiä pidempi.

”Nyt kerrot mitä on tapahtunu”, Miska sanoi. Mä istuin Miskan huoneen matolla ja katselin varpaitani. Mä en halunnut kertoa äänestä Miskalle, enkä varsinkaan Roosalle, koska en tuntenut sitä kovin hyvin.
”Iskä...” mä sanoin hiljaa. Miska katsoi mua kysyvästi.
”Se löi mua...”, jatkoin. ”Kännissä, mut kuitenkin löi.” Kyyneleet alkoivat taas valua mun silmistä. Mä en olisi halunnut valehdella Miskalle, mutta mua pelotti se miten se ois reagoinut, jos oisinki kertonu totuuden.

Roosa katsoi mua myötätuntoisesti.
”Jos mä tästä sitten lähtisin”, se sanoi ja nousi ylös Miskan sohvalta. Miska nousi myös ja halasi Roosaa pikaisesti. Roosa lähti huoneesta.

Alakerrasta kuului kolahdus kun Roosa sulki ulko-oven.
”Me riideltiin”, Miska sanoi. ”Enkä mä usko, että tää suhde kestää enää kovin kauaa.”
Miska tuli mun viereen istumaan. Se näytti hieman surulliselta.
”Mut sun asiat täs huonommin on”, se jatkoi.
Ekaa kertaa puoleen vuoteen mä hymyilin. Pienesti, mutta hymyksi sen kuitenkin voi laskea.

Tiesin, että Miska todella välitti musta.

A/N2: Kaikki kommentti on aina tervetullutta ;)
« Viimeksi muokattu: 12.12.2010 14:11:20 kirjoittanut Human_cannonball »

Banneri by: Ingrid

Noruz

  • pandafanaatikko
  • ***
  • Viestejä: 136
  • KH-kaudella
    • Love♥Shine- Noruzin blogi
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 3/4 ilmestynyt
« Vastaus #7 : 16.12.2010 20:45:10 »
Khaa!!

Tää muuttuu vaan paremmaks ja paremmaks! Ja yritäks sä tahallas itkettää mua?  ;)

Ja vähän pitempiä osia, koska mä vaan haluun jatkaa lukemista. Tai no, ei niide osie pidempii tarvi ol, kunha vaa jatkat tätä! Jäin nyt oikeesti koukkuu.  :D

Kiitoskiitoskiitoskiitos kuitenki taas hyväst osast! (Miskalla ei saa olla tyttöystävää! Eikä ole mitään häröjä mielikuvia mistään... *köhköhköh*)

Ja kiva et piristin sun päivääs, koska tää tarina piristää mun päivää melkosesti. Ko o joutunu näyttelemää paimenta eile aamust iltaa, tänää aamul ja huomennaki o kuus näytöst.  ::)

Aikajärjestys ei ollu kyl mun mielest outo, eikä häirinnykää mikää kohta. Voi pikku Nikiä, äänet kiusaa..
Nyt se on virallista. ♥

Human_cannonball

  • ***
  • Viestejä: 308
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 3/4 ilmestynyt
« Vastaus #8 : 16.12.2010 20:58:28 »
Noruz ihanaa!! tykkään sun kommenteistas :D JA kyllähän minä yritän tässä tahallaan kaikkia itkettää :P heheh vai mielikuvia ;D no joo arvailen kyllä mitä tarkotat.... heh!
« Viimeksi muokattu: 16.12.2010 21:08:13 kirjoittanut Human_cannonball »

Banneri by: Ingrid

Noruz

  • pandafanaatikko
  • ***
  • Viestejä: 136
  • KH-kaudella
    • Love♥Shine- Noruzin blogi
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 3/4 ilmestynyt
« Vastaus #9 : 19.12.2010 20:04:25 »
heheh vai mielikuvia ;D no joo arvailen kyllä mitä tarkotat.... heh!

He he he... Ai arvailet vai? Oivoi... Mitäs arvailuja tuli mieleen? Ja hyvä et tykkäät mun kommenteista, koska tähän ficciin on ihana kommentoid koska tää on vaa nii kivaa luettavaa.  :D

Ongelman vaa se, et mu pitää joka päivä tul tarkistamaa, onks jatkoo jo tullu. ;D
Nyt se on virallista. ♥

Human_cannonball

  • ***
  • Viestejä: 308
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 4/4 ilmestynyt
« Vastaus #10 : 19.12.2010 21:43:08 »
Noruz: ööm no comments xP jooh mutta ihanaa kun jaksat käydä kattelemassa tätä juttuani :)

A/N: Tässä taas uusi osa joka onkin sitten viimeinen. Epilogi on kylläkin vielä tulossa :) Tuo Nikin osuus voi olla hieman sekava, sillä olen yrittänyt siinä kuvata hänen ajatus maailmaansa. Ja nuo sanat tuossa pätkässä ovat Stratovariuksen biisistä Back To Madness.
Tiedän, että tämä tuntuu loppuvan hieman kesken, mutta kaikki selviää sitten siellä epilogissa.

Hyviä lukuhetkiä ;)

Harmaat seinät (PoV Niki)

Have you ever been hurt?
Have you ever been abandoned?


Yksinoleminen. Tyhjä huone. Vain mä, ei Miskaa, ei muuta maailmaa. Miska ei muista mua. Se ei muista. Se ei välitä. Sillä on joku tyttö. Varmasti on. Ei Miska mua muista. Se satuttaa...

Have you ever been truly scared?

Ääni. Puhe. Pään sisällä kuuluu kuiskintaa. Välillä huutoa, kirkunaa, valitusta. En jaksa. Pelkään sitä aina enemmän ja enemmän. Mä tiedän, että lääkkeillä pääsisin eroon siitä. Mutta en halua sitä pahaaoloa jonka lääkkeet aiheutaa. En halua syödä niitä.

Have you ever felt you don't belong here?
Have you ever felt like you don't have a home?


Mulla on paha olla tässä maailmassa. Ei vain sairastumisen takia. Kukaan ei käy katsomassa mua, paitsi se kamala hoitaja. Olen yksin. Mulla ei ole kotia. On vain tämä tyhjä huone ja mä. Minne mä menen kun pääsen pois täältä? Vai pääsenkö koskaan... Isä ei välitä, eikä Miska. Ne ei muista mun olemassaoloa. Mulla ei ole paikkaa.

***

(PoV Miska)

Mulla oli ysiluokka juuri päättyny. Olin saanut ihan hyvän päättötodistuksen, mutta olin päättänyt pitää välivuoden ennen lukioon menoa toipuakseni viimeisen puolentoista vuoden tapahtumista.

Olin saanut töitäkin isän antikvariaatista, mutta aloittaisin ne vasta elokuussa.

Nyt seisoin paikallisen sairaalan edessä. Olin menossa tapaamaan Nikiä. Mua hiukan jännitti, sillä en ollut nähnyt sitä melkein kolmeen kuukauteen. Kuulemani mukaan Nikin skitsofrenia oli mennyt pahempaan suuntaan. Niki ei suostunut syömään lääkkeitä eikä käymään terapioissa.

Puoli vuotta sen jälkeen kun Niki oli kertonut mulle äänistä, se oli joutunut sairaalaan tarkkailtavaksi, enkä mä ollut ehtinyt kouluhommiltani käydä sitä katsomassa. Mietin mahtaisiko se edes tunnistaa mua enää.

Uskaltauduin viimein menemään sisään sairaalaan. Vastaanotossa ilmoitin asiani nutturapäiselle vanhalle naiselle, joka neuvoi mut kolmanteen kerrokseen ja siellä kysymään joltakin hoitajalta.

Menin hissillä kolmoseen. Saavuin kapeaan harmaaseen käytävään ja näin pienen kyltin, jossa luki Nuorisopsykiatrian osasto. Siinä oli nuoli, joka osoitti vasemmanpuoleiselle käytävälle ja lähdin sinne päin.

Vastaani tuli nuoren näköinen mieshoitaja.
”Hei. Olen Miska Alatalo”, tervehdin. ”Tulin tapaamaan ystävääni Nikiä”.
”Jaahas. Nikin huone on täällä”, mies sanoi ja lähti kulkemaan edelläni. Kävelimme melkein käytävän toiseen päähän.
”Vai olet sinä Nikin ystävä. Kannattaa olla sitten vähän varuillaan, sillä Nikin tila oli viime viikolla tavallista pahempi ja hän voi olla hieman sekava edelleenkin.”

Pyh. Vai sekava. Eikö skitsofreenikot nyt tavallisestikin olleet hieman sekavia? Hoitaja otti avaimen taskustaan ja avasi oven.
”Sä voisit hei tolle Nikille sanoa jotakin lääkkeiden syömisestä, koska me hoitajat ei saada sitä syömään niitä.”

No oli siinäkin hieno hoitaja. Puhui potilaistaan kuin ne olisivat olleet jotakin lemmikkieläimiä. Kyllä sairaillakin oli tunteet, vaikka mielessä jotain vikaa olisikin.

Menin huoneeseen ja laitoin oven kiinni perässä. Katsoin ympärilleni. Huoneessa ei ollut paljon mitään. Vain metallinen sairaala sänky sekä pieni pöytä ja jakkara. Seinät olivat harmaat ja katossa oli himmeä valo. Ankeaa.

Niki istui sängyllä ja tuijotteli kattoon.
”Niki?”
Niki käänsi katseensa ja katsoi mua silmät selällään. Niki näytti kamalalta. Se ei ollut nukkunut kunnolla varmasti pitkiin aikoihin, sen naama oli ihan valkoinen ja hiukset olivat sekaisin. Laihaa vartaloa verhosi aivan liian suuri likaisen valkoinen sairaalapaita.

”Miska!” Niki huudahti ja virnisti. Se oli tunnistanut mut. Niki nousi vuoteeltaan ja hoiperteli mun luokse.
”Oletko sä syönyt mitään?” kysyin heti. Niki oli laihtunut entisestään.
”Joo. Henget tuo mulle ruokaa”, Niki kuiskasi. ”Mutta älä kerro sitä kellekkään.”
Säikähdin. Niki ei ollut syönyt mitään tai ainakaan kunnolla.
”Miska...” Niki tarttui mua käsistä ja katsoi ympärilleen. Aivan kuin tarkistaakseen ettei muita ollut. ”Mä... mä näin äidin. Se kävi täällä....”
”Niki... sun äiti on kuollut”, sanoin varovasti.
”Eikä ole!” Niki huusi ja riuhtaisi itsensä irti mun käsistä. Se meni takaisin sängylleen. Menin Nikin perässä ja istuin toiselle puolelle sänkyä.

”Äiti ei ole kuollut... ei ole...ei ole”, Niki hoki itsekseen ja katseli maahan.
”Miten sulla sujuu täällä?” kysyin. Niki ei vastannut heti. Se hivuttautui mun viereen.
”On ihan kamalaa. Mä tahdon pois”, Niki kuiskasi korvaani.
”Mä tiedän miten sä pääset pois täältä”, sanoin. Tuntui kuin olisi puhunut jollekin pienelle lapselle, joka ei oikein ymmärrä kaikkea.

”No miten?” Niki kysyi.
”Sun pitäisi syödä lääkkeitä ja käydä terapiassa.”
”Mutta mä en halua.”
”Jos sä haluat oikeasti pois, sun pitää”, sanoin. Niki katsoi mua silmiin.
”Niki mä haluan sut takaisin. Sä et tiedäkään miten kurjaa on elää ilman parasta kaveria. Tuntuu kuin mä olisin lukittuna turhanpäiväiseen maailman.”

Mun silmät olivat alkaneet kyynelehtiä ja puhe takkuuntui.
”Voitko sä luvata, että pääset pois?” kysyin hiljaa. Niki katsoi mua tuimana, eikä sanonut mitään.

Mä en tiedä kuinka kauan istuin siinä Nikin sängyllä. Mä kerroin Nikille miten mulla oli sujunut ja mitä ulkomaailmassa tapahtui. Niki ei puhunut mitään ja välillä musta tuntui, ettei se kuunnellutkaan, muttei se mua haitannut.

Välillä Niki hätkähti oudosti. Se taisi taas kuulla niitä ääniä.

”Mun pitäis varmaan mennä”, sanoin ja nousin sängyltä. Kävelin ovelle ja yritin pyyhkiä kyyneliä kasvoiltani. Mä en halunnut jättää Nikiä tänne. Olin juuri avaamassa ovea, kun huomasin ettei mua päästettyykkään pois. Niki oli kietonut laihat kätensä mun ympärille.

”Mä lupaan”, Niki kuiskasi ja päästi mut menemään.
« Viimeksi muokattu: 19.12.2010 21:47:17 kirjoittanut Human_cannonball »

Banneri by: Ingrid

Noruz

  • pandafanaatikko
  • ***
  • Viestejä: 136
  • KH-kaudella
    • Love♥Shine- Noruzin blogi
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 4/4 ilmestynyt
« Vastaus #11 : 22.12.2010 22:16:58 »
Ei hemmetti! Mä vihaan sua! Toi jäi niin pahaan kohtaan! Nyt kirjottamaan sitä epilogia ja nopeesti!! '^'

Agh. Itketät mua ihan tahallas! Sul on salajuoni mua vastaan!! Oon varma siitä!

Voi Miska! Ja voi Niki! Ihania.  :D

Oli jotenki kauhee sulosta tekstiä.. Ja samal surullist. Epistä!

Mun oikeesti nyt kyl tarvii tietää, miten noille käy lopulta! Voi pikku Niki, äiti kummittelee~ ♥ (Ei väsytä yhtään, viime yönä nukuin 5 tuntia...  ;D)

Mjoo. Muutamia pikkuvirheitä löysin, mut ei niil ny oikeestaan mitään välii oo, ko teksti oli luettavaa.  ;)

Epilogi! ♥

Ps. Ei välttämät kannatakaa kommentoid mitää... :D Ja miks ihmees en jaksais tul kattomaan tätä, kun on nii perhanan koukuttavaa tekstiä kirjotettu? ^w^
Nyt se on virallista. ♥

Human_cannonball

  • ***
  • Viestejä: 308
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 4/4 + epilogi
« Vastaus #12 : 24.12.2010 09:44:56 »
Noruz: Älä ny sentää vihaa jooko? Mut mä niin tykkään sun kommenteista! Kiitos  :D

A/N: Tässä tämä epilogi nyt sitten on.  Eipä ka muuta sanottavaa kuin, että hyvää joulua kaikille! Etenkin Crownlessille :) Tämä lähtee joululahjana hänelle.

Epilogi (PoV Miska)

Tammikuu oli lopuillaan ja pahimmat paukkupakkaset ohi. Istuin sohvalla omassa kämpässäni. Eihän se ollut kuin pieni yksiö, mutta oma kuitenkin. Tai ei ihan omakaan. Niki asui mun kanssa.

Se oli päässyt sairaalasta parisen viikkoa sitten ja tullut mun luokse asumaan. Mä en halunnut päästää Nikiä asumaan takaisin isänsä luokse. Ja vähän Nikin takia mä olin tän kämpänkin hankkinut.

Nikin skitsofrenia oli jo hieman helpottunut, eikä se sekoillut niin pahasti kuin joskus ollessani katsomassa sitä sairaalassa. Tietty Nikin piti edelleen syödä lääkkeitä ja käydä välillä terapeutilla.

Niki istui mun vieressä polvet koukistettuina rintaansa vasten ja katseli ulos ikkunasta. Lunta satoi hiljalleen. Mulle tuli mieleen parin vuoden takainen joulu...

”Niki...” mä sanoin.
”Nii?” Niki kysyi kääntämättä katsettaan ikkunasta.
”Sitä vaan, et kiitti... kun pidit lupaukses”, jatkoin hiljaa. Niki hymyili. Katsoin sitä hymyä ja mietin, koska olin mahtanut nähdä juuri tuon hymyn viimeksi. En varmaan koskaan. Se oli erillainen hymy. Kyyneleet kohosivat mun silmiin ja käänsin katseeni Nikistä.

”Kiitos ittelles. Ilman sua en mäkään ois tässä”, Niki sanoi ja kiersi kätensä mun ympärille.
Sillä kertaa musta tuntui, että Niki oli meistä se vahvempi persoona.

A/N2: anteeksi jäi vähän lyhkäseksi...
« Viimeksi muokattu: 24.12.2010 09:46:51 kirjoittanut Human_cannonball »

Banneri by: Ingrid

Noruz

  • pandafanaatikko
  • ***
  • Viestejä: 136
  • KH-kaudella
    • Love♥Shine- Noruzin blogi
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 4/4 + epilogi
« Vastaus #13 : 25.12.2010 12:54:03 »
Ooi, nii sulosta~

Enkä vihaa sua enää, ko jatkoit noi söpösti. ^w^

Eikä haittaa, vaik oli lyhyt, epilogista kuitenki kyse. Khii, ihana!

Kai kirjotat joskus Nikist ja Miskast vielä? Niin hyviä hahmoja, et voisit mun puolest käyttää uusiks. x33
Nyt se on virallista. ♥

Crownless

  • ***
  • Viestejä: 284
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 4/4 + epilogi
« Vastaus #14 : 25.12.2010 22:05:33 »
Ooh, tämäpäs oli yllätys, oikea joululahja minulle ! ;D Ihanasti kyllä lopetit tämän ficin, tykkäsin koko ajan tuosta sun kirjoitus tavasta. Ja juonikin eteni ihan sopivaa vauhtia, tosin tuossa viimeisessä luvussa olisi ehkä saanut hieman hidastaa, mutta ei se mitään, käy tämä näinkin. Ja epilogi oli koskettava, aaw. :) Kiitos antoisista lukutuokioista, oot hyvä kirjoittaja, toivon mukaan laitat tänne jatkossakin jotain vaikka edes mun iloksi, hehee !
kuu vain lainaa valoaan

Human_cannonball

  • ***
  • Viestejä: 308
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 4/4 + epilogi
« Vastaus #15 : 25.12.2010 22:16:56 »
Noruz katsotaampa nyt en usko että Nikistä ja Miskasta kuullaan paljoa enempää. Jossain tarinassa kenties sivuhenkilöinä? Luin sun kommenttis kaverin luona ollessa... ja ei meinannu tulla mitää kun en päässy heti vastaamaan X)

Crownless KYLLÄ ihka oikea joululahja ja juuri sinulle ;) olen kyllä samaa mieltä että viimeinen luku oli hieman nopeatempoista touhua... :D ja varmasti saat kuulla minusta vielä finin kautta.

JA molemmille vielä yhteisesti: Olette ihania kun vaivauduitte lukemaan<3 ja kommentoimaan.
(p.s. olen vähän sekopää tuulella tänään mut jooh :D)

Banneri by: Ingrid

Noruz

  • pandafanaatikko
  • ***
  • Viestejä: 136
  • KH-kaudella
    • Love♥Shine- Noruzin blogi
Vs: Metsän hiljaisuus K-11 osa 4/4 + epilogi
« Vastaus #16 : 30.12.2010 17:18:28 »
Whii, ihanaa! Ehkä sivuhahmoja kuulostaa jo lupaavalta!

Ja mä oon aina sekopäätuulella, joten en ees huomaa sellasta. :D
Totta kai tällaseen ficciin kommentoi, kun on niin hyvä...
Nyt se on virallista. ♥