Title: Sisko, älä jätä
Author: sennamiila
Beta: ei ole, joten toivottavasti ei ole kauheasti mitään virheitä
Genre: angst, deathfic
Rating: S
Pairing: sivumainintoina Narcissa/Lucius, Bellatrix/Rodolphus sekä Andromeda/Ted
Quote: Se pieni pala Narcissaa oli poissa
A/N: Tämä on aivan ensimmäinen ficcini (ei tosin ensimmäisenä aloitettu) ja halusin kirjoitella jotain surullista, joten tässä lopputulos. Menee FF50:een sanalla 019. Kuolema
Sisko, älä jätä
Narcissa Malfoy istui Malfoyn suuren kartanon oleskeluhuoneessa keskellä valokuvia. Huone vaikutti nyt entistä tummemmalta ja synkemmältä, eikä edes takassa loimuava tuli tuntunut luovan lämpöä huoneeseen. Koko huone tuntui niin kamalan suurelta, että Narcissa tunsi itsensä mitättömäksi.
Kartanossa oli hiljaista. Lucius oli ties missä ja Draco tapaamassa ystäviään. Niin oli käynyt usein ennenkin, mutta Narcissa ei ollut koskaan tuntenut oloaan niin yksinäiseksi kuin nyt. Hän oli tuntenut niin jo jonkin aikaa, vaikka Lucius ja Draco olisivatkin olleet hänen vierellään. Hänen rinnassaan oli raskas paino, joka ei tuntunut millään hellittävän. Se ei vain lähtenyt pois.
Ovi kävi, ja Narcissa arvasi Luciuksen tulleen. Hän kuuli Luciuksen kurkistavan sisään oleskeluhuoneen ovesta, mutta kääntyvän sitten ja lähtevän. Lucius ei tahtonut häiritä vaimoaan, oli ottanut hänestä etäisyyttä viime viikkojen aikana. Lucius ei tainnut tietää, miten hänen tulisi toimia, miten saisi vaimon ajattelemaan väliin jotain muutakin.
Narcissa huokaisi syvään ja poimi yhden lukuisista valokuvista käsiinsä. Siinä, kuten kaikissa muissakin, hymyili iloisesti kaksi tyttöä. Tytöt olivat kuin yö ja päivä. Toinen oli tumma ja toinen vaalea, toinen tummasilmäinen, toinen sinisilmäinen. Tummempi tyttö oli muutamaa vuotta vanhempi ja halasi toista ystävällisesti.
”Bella”, Narcissa kuiskasi.
Niin, Bellatrix, Narcissan rakas isosisko. He olivat aina olleet niin läheisiä, vaikka olivatkin täysin erilaisia. Narcissa oli aina ollut se isän ja äidin pikkuenkeli, jonka Bellatrix oli saanut houkuteltua pahoille teille. Bellatrix oli aina ollut pahanteossa. Oli siis kai ollut sanomattakin selvää, että tämä siirtyisi pimeän puolelle.
Olihan heillä vielä yksi sisko, keskimmäinen, perheen kiltti ja sopeutuvainen lapsi, Andromeda. Bellatrix ei kuitenkaan ollut koskaan antanut Andromedalle anteeksi sitä, että tästä ei tullutkaan luihuista, vaikka lähes koko muu suku kuului juuri siihen tupaan. Ja että tämä oli nainut jästisyntyisen miehen. Tai kuraverisen, kuten Bellatrix olisi sanonut. Narcissa ei ollut tiennyt, miten asiaan olisi pitänyt suhtautua, mutta Bellatrixin painostuksesta johtuen hänkin oli alkanut hylkiä Andromedaa. Hän oli aina koettanut seurata ihailemaansa siskoaan kaikessa parhaansa mukaan. Yhdessä asiassa hän ei kuitenkaan ollut tehnyt samoin. Vaikka Bellatrix oli kuinka yrittänyt saada Narcissaa muuttamaan mieltään, oli arka ja helposti johdateltavissa oleva pikkusisko sillä kertaa pitänyt päänsä. Hän ei ollut suostunut liittymään kuolonsyöjiin. Bellatrixin esimerkkiä seuraten hän kuitenkin oli tukenut heitä. Mutta kuolonsyöjiin hän ei ollut koskaan suostunut liittymään.
Narcissa muisti päivän, jolloin Bellatrix oli jäänyt kiinni kolmen muun kuolonsyöjän kanssa, joista yksi oli ollut Bellatrixin mies, Rodolphus. Heidät oli saatu kiinni kahden aurorin kiduttamisesta ja viety Azkabaniin. Narcissa oli ollut silloin murheissaan siskonsa puolesta. Hänestä oli tuntunut kuin pieni pala häntä itseään olisi viety.
Pala oli kuitenkin tullut takaisin, kun Bellatrix oli paennut Azkabanista hieman alle kolme vuotta sitten. Bellatrix oli välittömästi liittynyt takaisin pimeyden lordin riveihin ja pimeyden lordi ollut tyytyväinen Bellatrixiin.
Bellatrix oli ollut ainoa, joka ei ollut jäänyt kiinni ministeriössä käydyn taistelun seurauksena. Kun Lucius ja monet muut olivat jääneet. Mutta kukaan ei ollut saanut ennustusta, joka oli saattanut pimeyden lordin raivon partaalle. Bellatrix oli ollut huolestunut – Narcissan muistin mukaan ensimmäistä kertaa ikinä.
Kun Draco oli liittynyt kuolonsyöjiin ja saanut pimeän lordilta tehtävän, se oli saanut Narcissan sairaaksi huolesta. Bellatrix oli käskenyt siskoaan olemaan vain ylpeä pojastaan, mutta Narcissa ei vain ollut kyennyt siihen. Hän oli ollut niin hädissään Dracon puolesta. Bellatrix oli sanonut, että jos hänellä olisi lapsi, hän antaisi lapsen mielellään pimeän lordin käyttöön. Mutta Bellatrixilla ei ollut koskaan ollut lasta. Miten tämä muka olisi voinut tuntea Narcissan sisällä olevan äidin tuskan ja ahdistuksen? Bellatrix ei ollut tiennyt mitään äitiydestä.
Draco oli kuitenkin onnistunut ainakin jollain tavoin ja Bellatrix oli kehunut Narcissan kasvattaneen pojan hyvin. Narcissa oli tuntenut pientä ylpeyttä itsestään ja pojastaan, mutta oli silti ollut alituiseen varovainen.
Bellatrixin ylpeys oli kohonnut huippuunsa, kun pimeän lordi oli ottanut asunnokseen Malfoyn kartanon. Narcissa ja Lucius olivat keskustelleet asiasta pitkään eräänä iltana. He olivat puhuneet kuiskaten, ettei kukaan vain olisi kuullut. Kumpikaan ei ollut pitänyt ajatuksesta, että pimeän lordi majailisi heidän kattonsa alla, mutta kumpikaan ei ollut uskaltanut panna hanttiin. Heidät olisi varmasti tapettu, jos he olisivat uskaltaneet vastustaa.
Kaikesta huolimatta Bellatrix oli aina pitänyt pikkusiskonsa puolia. Jos joku oli Narcissaa kiusannut, oli saanut olla varma, että saisi Bellatrixin kimppuunsa ennemmin tai myöhemmin. Se oli saanut Narcissan rakastamaan ja kunnioittamaan siskoaan entistä enemmän.
Nyt pimeän lordi kuitenkin oli tuhottu. Mutta niin myös Bellatrix oli poissa, ikuisesti. Se pieni pala Narcissaa oli poissa. Se aiheutti pelkoa ja ahdistusta, surua, viiltävää kipua rinnassa, unettomuutta, sai palan kurkkuun ja tyhjän olon. Mutta kertaakaan Narcissa ei ollut itkenyt. Hän ei vain kyennyt itkemään tuskaansa pois.
Narcissa muisti, kun hän ja Bellatrix olivat olleet pieniä, vielä lapsia. Bellatrix oli usein kadonnut omille teilleen. Joskus hän oli myös ottanut Narcissan mukaan.
Narcissa muisti, kuinka Bellatrix oli taas eräänä kesäkuun iltana lähtenyt ulos. Narcissa oli mennyt etsimään tätä tämän huoneesta, mutta Bellatrix ei ollut ollut siellä. Narcissa oli arvannut, minne Bellatrix oli mennyt. Narcissa oli hipsinyt ulos ja jäänyt yöpaitasillaan seisomaan rappusille. Kylmät kivirappuset olivat tuntuneet ikäviltä paljaita varpaita vasten. Narcissa oli pälyillyt ympärilleen iltahämärässä, mutta Bellatrixia ei ollut näkynyt.
”Sisko!” Narcissa oli huhuillut. ”Sisko!”
Bellatrixin tumma hahmo oli ilmestynyt ulkorakennuksen takaa.
”Mitä pikkuinen?” oli Bellatrix kysynyt. ”Mikä hätänä?”
”Ei mikään”, Narcissa oli vastannut. ”Et vain ollut huoneessasi.”
”No, jos sinulla ei ollut mitään niin minä menen sitten”, Bellatrix oli sanonut.
Bellatrix oli kääntynyt lähteäkseen, jolloin Narcissa oli hätääntynyt, että tämä lähtisi lopullisesti.
”Sisko!” Narcissa oli huutanut. ”Sisko, älä jätä!”
Bellatrix oli pysähtynyt ja Narcissa oli juossut tämän luo. Hän muisti, kuinka oli pujottanut kalpean kätensä Bellatrixin samanlaiseen.
”Älä jätä minua”, Narcissa oli pyytänyt.
”Minä en jätä sinua”, Bellatrix oli luvannut. ”Koskaan.”
Bellatrix oli kuitenkin nyt jättänyt hänet. Vaikka oli luvannut. Bellatrix oli luvannut, ettei jättäisi häntä. Bellatrix oli pettänyt lupauksensa. Narcissa oli nyt yksin.
Valokuvaa katsellessaan Narcissa viimein tunsi kuumien kyyneleiden valuvan pitkin kalpeita poskiaan ja putoilevan syliin.
”Sisko, älä jätä”, Narcissa kuiskasi.
