A/N: Tässä olisi pitkään lupailemani jatko! Anteeksi viivästys ja toivottavasti pidätte!
Isot kiitokset sinulle, betani
Rixutin! <3
2.Luku
Hiiviskelyä
Tänään Tylypahkaan oli saatu (lähes) kaikkien odottama lumipeite. Kun kaikki ryntäsivät ulos lumileikkeihin ryhtyen, jäi Draco Luihuisten oleskeluhuoneeseen. Tyrmiin kylmä oli tullut jo alkusyksystä, vaikka takassa suurimman osan aikaa roihuava tuli helpotti asiaa. Mikään ei ollut Dracosta niin typerää kuin lapselliset leikit, ja siksi häntä hävetti muutamien hölmöjen luihuistenkin puolesta.
Kun hän istui siinä hetken, tuli hänelle mieleen sellainen ”paras idea ikinä!”. Mikäs sen mukavampaa kuin mennä tekemään rohkelikoille pieni jekku. Tuumasta toimeen ja tietämättä vielä oikein mitä keksisi jekuksi, hän lähti etsimään jotakuta rohkelikkoa, joka tuntisi tunnussanan Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen.
Kun Draco oli jo liikkuvien portaiden puolivälissä, tuli vielä muutama ekaluokkalainen rohkelikko häntä vastaan. Nopeasti kuin varas hän vetäisi taikasauvan kaapunsa taskusta ja riisui ekaluokkalaiset aseista, ennen kuin he ennättivät edes tajuta kuka vastaantulija oli. ”No kertokaapas nyt mikä on Rohkelikkojen oleskeluhuoneen tunnussana, niin annan nämä sauvat takaisin..
TOIMIVINA” Draco sihahti ja heilutteli toisten sauvoja kädessään. Rohkelikkoina ekaluokkalaiset alkoivat väittää vastaan, mutta senhän Draco oli arvannutkin. Nyt hän tähtäsi sauvallaan yhtä ekaluokkalaisista tytöistä ja vaati tiukemmin, että saisi tunnussanan haltuunsa. Tajuttuaan jääneensä alakynteen he kertoivat itku kurkussa tunnussanan olevan ”Sokerimisteli” Sen kuultuaan Draco heitti Rohkelikkojen taikasauvat portaita alas, niin että pääsi itse livahtamaan ennen kuin rohkelikot yrittäisivät loitsia häntä. Vaikkakin Draco tiesi porukan säikähtäneen niin, etteivät tulisi takaisin ja toivoi etteivät he kantelisi opettajille.
Onnekseen Draco kohtasi muotokuvassa edellisillan taulubileistä vielä väsyneen naisen, lihavan leidin. Kuiskattuaan Lihavalle leidille tunnussanan, pääsi Draco vihdoin livahtamaan sisään oleskeluhuoneeseen ja katseli hiukan ympärilleen. Lämmin, punaisin ja kultaisin värein koristeltu huone oli aika kodikas. Draco sytytti takkatulen ihan vain saadakseen lisää mietintäaikaa, minkä kepposen tekisikään. Mutta juuri kun tuli roihahti kunnolla palamaan, kuului muotokuvan kolahdus ja silloin Draco syöksähti huoneen toiselle puolelle niin nopeasti kuin suinkin pääsi ja piiloutui verhon taakse. Hiljaisuus. Askelia ensin ylös makuuhuoneisiin ja Draco päätti odottaa hetken, jotta reitti olisi selvä. Hän vilkaisi varovasti verhon suojasta ja näki Grangerin tulevan makuuhuoneen portaita alas koululaukku olallaan. Sen nähtyään Draco sujahti takaisin verhon sisälle kirosi hiljaa mielessään, että ”miksi juuri tuo kuraverinen kaikkitietävä!?”. Siinä hän saikin sitten seisoskella hyvin pitkän tovin, kunnes lopultakin kuuli sulkakynän rapinan loppuneen ja arveli Grangerin tarkistavan ylipitkiä kotitehtävävastauksiaan. Kurkistettuaan hyvin varovasti verhon reunasta hän huomasi tytön nukahtaneen ja päätti ottaa riskin ja hiipiä karkuun, ettei joutuisi koko yötä seisomaan siellä rohkelikkojen verhon takana. Niin hän lähti pienin askelin ovea kohti, mutta pysähtyi oviaukolla kurkistamaan taakseen; siinä Granger nukkui ja näyttikin yllättäen hyvin suloiselta ja viattomalta Dracon silmin. Hän hiipi takaisin päin ja otti nojatuolin selkämykseltä punaisen viltin ja heilautti sen Herm.. siis Grangerin päälle. Katsottuaan tuota suloista näkyä hetkisen, hän lähti.
Sinä iltana Draco tiesi, että jokin muuttui. Ainiaaksi. Sen kertoi hänen sydämensä ääni.
