Ficin nimi: Pisaroina yössä
Genre: Fluff
Ikäraja: S
Paritus: Draco/Hermione
Haasteet: Vuodenajat (kesä), Happy happy joy joy
A/N: Nimipäivälahja Ria - mussulle <3
---
Pimeys on jo laskeutunut, kun kävelen polkua pitkin kohti määränpäätäni. Puolikuu yrittää kovasti paljastaa kielletyn hiippailuni, mutta se on liian pieni tuottamaan niin paljon valoa. Jos kuka tahansa opettajista sattuisi huomaamaan minut, Luihuisilta lähtisi viisikymmentä pistettä ennen kuin ehtisin edes selittää. Vaikka mikäpä selitys tässä tilanteessa edes auttaisi, kaikille on samat säännöt, täysin huolimatta siitä, mikä päivä sattuu olemaan.
Kaksi lintua lentää pääni yli, mutteivät vilkaisekaan suuntaani. Niillä on koko yö aikaa. Koko lämmin kesäyö, jonka aikana ne voivat lentää maapallon ympäri, ja palata sitten nukkumaan omiin pesiinsä. Minulla ei ole sellaista mahdollisuutta, sen olen tiedostanut, mutta tänään sillä ei ole väliä.
Pian olen saapunut lammen luo, ja vilkaisen nopeasti joka suuntaan. Olen toistaiseksi yksin. Poimin nurmikolta pienen kukan, osoitan sitä sauvalla ja katson, kun se herää uniltaan.
Asetun istumaan aivan veden viereen, niin että pystyn kastamaan käteni siihen. Valmistaudun kylmään ja inhottavaan tunteeseen, mutta sellaista ei tule. Oikeastaan vesi on vielä päivän jäljeltä mukavan lämmintä. Ei sellaista, että voisin mitenkään mennä uimaan siihen, mutta lämmintä kuitenkin.
Tuuli aiheuttaa laineita veden pintaan, ja seuraan niiden liikkumista katseellani. Nostelen varovasti hiekkaa pohjasta lammen vierustalle, ja teen pienen tornin. Aamuauringon paistaessa vesi haihtuisi pois, ja siitä tulisi kuiva. Sitten pienet hiekanjyvät valuvat maahan.
Ehdin istumaan paikoillani melkein kymmenen minuuttia, kun kuulen askelia puiden takaa. Normaalitapauksissa saattaisin olla peloissani, mutta nyt tiedän, että tulija ei mitenkään voisi tehdä minulle mitään pahaa.
Suuni leviää hymyyn, kun näen Hermionen vaaleansinisessä mekossaan ja viimeisen päälle laitettu nuttura päänsä päällä. Nousen seisomaan ja kävelen hänen luokseen. Kun olen hänen edessään, painan huuleni tytön omille. Kun irtaudun suudelmasta, näen kuinka Hermionen silmät loistavat ja hänen suupielissään on pienet hymykuopat.
”Totta kai sinä näytät aina kauniilta, mutta nyt, juuri nyt, näytät upeammalta kuin koskaan aikaisemmin”, sanon hänelle hiljaa. Pujotan poimimani kukan hänen hiuksiinsa ja Hermione hymähtää koskettaessaan sitä.
Hän painautuu hellästi kiinni syliini.
”Hyvää vuosipäivää, kulta.” Ilmassa tuoksuu vanilja, ja tuuli kuiskii onnentoivotuksiaan.
Ja kun hän on siinä lähelläni, tiedän erään asian. Vaikka me muutaman sekunnin, minuutin, tunnin päästä takaisin palatessamme jäisimme kiinni, sillä ei olisi mitään merkitystä.
Sillä tämä hetki olisi ollut sen arvoinen.