Ficin nimi: Narskuvista neurooseista
Kirjoittaja: Nukkemestari
Ikäraja: S
A/N: Äidinkielen työtä varten kirjoitettu lyhyt, hiukan surrealistinen ja dystopinen novelli. Ope tykkäs, vaikka kirjoitin tämän aika pikapikaa.
Narskuvista neurooseista
On vuosi kolmetuhatta, vanhojen vuosien aikaa.
Nykyään kun emme aikaa juuri käyttele lainkaan.
Katson kadun kivetystä ja Amsterdamin talvea. Se on täynnä pieniä valkeita pyörteitä, jotka pureutuvat kiinni niskani violettiin tahraan.
Amsterdamin talvipäivä, johon kadotetuimmatkin katoavat enemmän.
Pelkään laulavaa katua ja harvoin uskaltaudun kävelemään sitä pitkin.
Kamala, rääkyvä ääni nousee sen lumisesta pinnasta jokaisella askelella.
En kestä.
Nousen norjasti lentämään, katson karua maailmaa.
Minä tiedän olevani neuroottinen, mutta jos sinä kuulisit kuinka nuo karmivat kadut kitisevät et ihmettelisi yhtään.
Kello lyö yksi. Voi hyvänen aika, olen myöhässä.
Minun pitäisi olla TeeLlän ääressä katsomassa ohjelmaa New Yorkin seuraelämästä. Rakastan katsoa ohjelmaa neuroosittomista ihmistä: Kuinka he elävät täysillä kadun valitusvirrestä välittämättä. Pelkäämättä pistävää silmää, joka valvoo koko kansaa.
Siitä tulikin mieleen… miten voin olla myöhässä, jos tarkoitukseni on kadota? Muistitakkuja, pakkanen kidnappasi ajatukset.
Tänään minä katoan, tänään minä lennän kauas, kauas, tänään…
Sireenien vihellystä, silmät tuijottavat ja suu puhuu, kuten suulla on tapana:
”Kansalainen VB6-XY. Pysähtykää.”
Tottelen.
”Epäilemme, että kumositte painovoimanne voidaksenne paeta Amsterdamin planeettavaltiosta!”
Se jatkaa monotonisella äänellään:
”Meidän on pidätettävä teidät, kansalainen VB6-XY”
”Ei milloinkaan!” Huudan ja verhoudun korpin asuun.
Lentävät silmät ja suu eivät voi tavoittaa minua, sillä taivaaseen muodostuu syväntumma aukko. Sen muoto on kuin suuren lukon, mutta voin silti helposti piiloutua mustine sulkineni siihen.
Sireenit vinkuvat allani tajuamatta mihin katosin ja minä pistän pääni taivaan lukosta sisään.
Siellä oli synkkä ja myrskyisä yö.
Lennän sisään ja suljen lukon perässäni.
Olen vapaa kitisevistä, nauravista kaduista ja pistävän silmän katseesta.
Narskuvista neurooseista.
