Celeporn: Wau, mitähän tuollaiseen kommenttiin osaisi edes vastata. No.
Ensinnäkin hauskaa tässä on se, etten edes ajatellut koko Lenoren tarinaa kirjoittaessani. Sain Menscheniltä sanoja, ikäänkuin haasteeksi saadakseni Draco/Hermione -satastani kirjoitettua. Sanat sattuivat inspiroimaan sitten oikein kunnolla (en ole edes merkinnyt niitä A/N:ään, shame on me), ja tästä tuli tällainen. Hioin tätä itse asiassa harvinaisen vähän aikaa, sillä yleensä viimeistelen ja viimeistelen, mikä saattaa tällöin johtua silkasta inspiraation puutteesta ja pakkopullamaisesta kirjoittamisesta... Tätä tehdessä sanat tuntuivat löytyvän paikoilleen jo ensimmäisellä kirjoituskerralla, ja käytin enimmäkseen ajatusten virtaa tämän toteutuksessa. En suunnitellut, kirjoitin vain tunnelman joka oli sanoista mieleeni tullut.
Olen erittäin, erittäin otettu saatuani sinut pitämään tämän ficin osalta parituksesta, josta et edes liiemmin perusta. On aina hienoa kuulla, miten mieltymyksistä huolimatta joku fic vain toimii - ja vielä hienompaa on, jos se sattuu olemaan se oma fic.
Jätin kertojan ajatukset näennäisesti saavuttamattomiksi oikeastaan siksi, etten kokenut hänen haluavan tuntea tuossa vaiheessa enää mitään, vaikka toki turtuneen kuoren alla saattoi hyvinkin myrskytä - hän vain oli jättänyt omat tunteensa sikseen, koska rakasti toista niin kovin. Ja onhan heti jännempää, jos jokainen lukija saa itse piirrellä hahmoille jotain omaakin, ja teksti saa elää
Mainiota, että pidit noista kohdista! Ensiksi mainittu tuli tuossa nimenomaisessa muodossa silmieni eteen, ja koska se kuulosti sopivalta ja juuri siltä, miltä itsestä voisi tuntua, jätin sen siihen. Aluksi minusta tuntui hassulta, että se jäi tuollatavoin leijumaan ihan omaksi kappaleekseen, mutta toivottavasti se toimi. Viimeksi mainitsemasi kohta taas on omiakin lempparilauseitani, sillä se tuntui minulle niin antikliseeltä kuin voi olla, ja koska yritän välttää kliseitä (suurimmissa määrin), rakastuin sen kauhuun vivahtavaan sävyyn, joka kuitenkin kuvaa kuolemaa vain yhdellä lyhyellä lauseella. Sanokaa itseriittoiseksi, mutta tuosta lauseesta minä pidän.
Tuntuu omituiselta sanoessasi tekstiäni tyylikkääksi. Pidin sitä aluksi vain sen ajatustenvirran luomana kohtauksena ihmiselämän loppusävelistä, en kuvitellut sen olevan erityisen tyylikäs, mutta suuret kiitokset kehuista! Olen melkoisen itsekriittinen loppujen lopuksi. Otsikosta sen verran, etten itse asiassa yrittänytkään keksiä mitään omaa kokonaisuuttaan otsikoksi, jonka voisi ficiin jotenkin sulavasti liittää, vaan valitsin tekstissä esiintyneen lauseenpätkän otsakkeeksi jättääkseni tarinan omaksi, itsenäiseksi tarinakseen.
Kommentistasi sain jotenkin sen vaikutelman, että alkupuolen merkitys saattaa muuttua kokonaan luettuaan viimeisen kappaleen. En tiedä, puhunko nyt täyttä puuta heinää kommenttisi osalta, mutta tarkoituksenani oli luoda viimeisen kappaleen ja koko muun ficin välille raja, joka erotteli alkuosan puoliunenomaiseksi muistelemiseksi ja lopun nykyhetkeksi, johon kertoja oli päättänyt jäädä lopullisesti. Kertoja saattoi olla täysin kyllästynyt mutta silti niin rakastunut ja päättänyt siksi jäädä kuolemaan mieluummin kuin vaativan rakkauden riuduttamaksi, tai sitten hän saattoi oikeasti vain odottaa sulhastaan tulevaksi oikeasti läsnä ja tämä kaikki olikin yksi suuri metafora? Sen saa kukin tulkita itse.
Tuhannet kiitokset kommentistasi, sitä oli erittäin mukavaa lukea - ja siihen oli vielä mainiompaa vastata.
