Nimi: Kirsikan tuoksuista huulikiiltoa
Kirjoittaja: Audrina
Genre: Romance, fluff, one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Cho/Neville
Vastuuvapaus: Henkilöt ja paikat eivät kuulu minulle, vaan Rowlingille.
A/N: Osallistuu Vuodenaika-haasteeseen talvella.
Kirsikan tuoksuista huulikiiltoa
Heleän kellertävä talviaurinko paistoi lumisien puiden läpi valaisten Tylyahon kylää tarpeeksi. Puiden oksilla painoivat lumikinokset, jotka muuttivat puut värimaailmaltaan lähes valkoisiksi. Puita katsoessa maailma näytti lähes harmaalta, tai kenties mustavalkoiselta. Värimaailman kuitenkin muutti taivas, jossa näkyi pari pilvenhattaraa. Lumen värimaailmaa muutti aurinko, joka sai lumen näyttämään oranssinkeltaiselta, ehkä hieman vaaleanpunaiseltakin.
Lunta narskuttavat askeleet kuuluivat kuinka Cho Chang käveli Tylyahon pääkatua edemmäs määränpäänä katsomaan löytäisikö erästä henkilöä tämän kadun päästä. Neitonen vapisi kylmyydestä. Hän ei missään nimessä ollut talvi-ihminen. Kylmyys ja paljon päällä vaatteita oleminen ei ollut hänen mieleensä. Suurin viihde oli olla peittämättä vartaloaan paksuilla takeilla, vaan pukea ylleen kevyt rantamekko.
Cho vapisi enemmän kylmyydestä, vaikka tiesi että siitä saisi syyttää häntä itseään, koska vaatteita tarpeeksi vaatteita ei halunnut laittaa päälleen laittaa. Hänellä oli se sama peruste, että näytti paremmalta vähemmissä vaatteissa, joka ei kaikille auennut kuitenkaan hyvin. Korpinkynsityttö oli mielestään hyvin viisas kun oli näin hienon perustelun keksinyt. Mutta tosiasiat joskus aukesivat hänelle; kahdenkymmenen pakkasessa ei aina pärjääkään kevyttoppatakilla, jonka alla ei ole villapaidan tyylisestä vaatekappaleesta tietoakaan.
Kiiltävien mustien hiuksien omistava korpinkynsityttö pysähtyi pääkadun päähän; kohtaan missä pääkatu liittyi metsään. Hän hyräili erästä tanssikappaletta itsekseen, kun antoi katseensa kiertää aukiolla missä katu liittyi metsään. Katse kiinnittyi erääseen lumikasaan, jonka päällä istuskeli tuttu kasvo. Chon katsoi alaspäin ja hänen suunpielensä kääntyivät hymylle.
Ruskeahiuksinen hajamielisen herkältä näyttävä rohkelikkopoika, Neville Longbottom istui noin kaksimetrisen lumikasan huipulla liikutellen kättään kevyesti lumenpinnassa. Hän oli nähtävästi käynyt tänään ostoksilla Hunajaherttuassa, kun kyseisen putiikin paperipussi. Poika ei istunut mitenkään ylväästi jäävuoren - kuningasmaisesti siinä vain istui.
Cho seisoi hetkisen ja rupesi ns. kiipeämään lumikasan huipulle. Lumikasan ylhäälle kiipeäminen osoittautui hankalaksi. Myöskään korkokengät eivät olleet paras vaihtoehto tähän touhuun. Neville huomasi kuitenkin korpinkynsityttösellä ongelmia kiipeämisessä ja tarjosi kättään avuksi paljastaen pieniä herrasmiespuoliaan itsestään. Tyttö tarttui käteen ja istui sitten pojan vierelle lumikasan reunalle.
“Hyyr.. kun täällä on kylmä”, Cho sanoi ja antoi päänsä Nevillen olkäpäähän.
“Auttaisiko asiaa jos olisit laittanut takin”
“Mullahan on takki!” Cho sanoi mutristaen huuliaan. Hän oikaisi takin reunaansa näyttääkseen että kyllä takki löytyi. Sen jälkeen hän painoi huulensa yhteen ja kirsikalta tuoksuva huulikiilto levittyi ylähuulelle.
“Joo näen”.
“Olisin ostanut kunnon takin, mutta näytin kaikissa kanansulkatakeissa, siis höyhentakeissa läskiltä. Muutenkin ärsyttää peittää
täydellinen vartaloni jollain sulilla täytetyllä takilla”, mustahiuksinen valitti. Hän ei odottanut että keskustelun toinen osapuoli rupeaisi kovasti tätä kehumaan. Muru sä et ole koskaan läski - tyyppisillä kommenteilla. Hän ei ollut sellainen. Diggoryn pojalta sen sellaisilta tuollaisia lauseita oli odotettavissa, mutta ei häneltä.
“Sinulla onkin oivalliset perustelut”.
Chon oli vain pakko hymyillä. Hymyn aiheet tuli siitä, ettei vastaukseksi tullut sitä muru et ole koskaan lihava - vastausta. Mutta se oli Neville. Poika joka ei elänyt tässä maailmassa naisten naurattamisen vuoksi. Hänen aikansa ei mennyt siihen että hän mielisteli Chon tekemisiä, mitä hän ikinä sitten tekikin. Hänen kanssaan Cho tunsi rakkauden estetiikan, jokaista kohtaa myöten.
Pilveen mennyt aurinko alkoi taas paistaan. Valo kietoutui talvisien puiden valaisten molempien osapuolien kasvoista hieman. Neville vastasi Chon aloittamaan hellään suudelmaan, joka siirtyi kokoajan astetta intohimoisemmaksi, astetta kiihkeämmäksi, astetta osoittaa paremmin rakkautta. Tyttö laittoi kätensä pojan oliivinvihreän pipon alle pudottaen sen lumeen. Hän hautasi kätensä pojan tummanruskeaan hiuspehkoon ja hieroi hieman sitä kapeilla sormenpäillään. Poika kutitti tyttösen poskipäätä ja suuteli sitä kevyesti. Tyttö suuteli kiihkeämmin pojan huulia, kiihkeämmin. Antaen kirsikan tuoksuisen huulikiillon levitä pojan huulille.
“Oletko syönyt tänään jotain missä on kirsikkaa? Olin haistavina kirsikan tuoksun.” Neville kysyi kun irtautui hetkiseksi suudelmasta.
Cho virnisti. Hän laittoi sormenpäänsä Nevillen huulille, joihin oli huulikiiltoa tarttunut. Kun hän oli hetken liikuttanut sormeaan pojan huulilla neitonen laittoi sormensa suuhunsa. Kirsikan tuoksuista huulikiiltoa, kirsikan makuista huulikiiltoa.
“En minä, mutta se saattaa johtua
kirsikan tuoksuisesta huulikiillostani”.
