Kirjoittaja Aihe: Maailma on meidän Epilogi lisätty K-11 L/J  (Luettu 9454 kertaa)

Kika

  • ***
  • Viestejä: 143
Maailma on meidän Epilogi lisätty K-11 L/J
« : 27.09.2010 22:14:15 »
Kirjoittaja: Kika
Ikäraja: K-11
Paritukset: Lily/James, Remus/Tonks,  sekä muita parituksia
Tyylilaji: Romance, Draama, (Humor?)
Vastuuvapautus: Hahmot ovat iki-ihanan J.K. Rowlingin, juonella vain leikittelen minä ;)
Pahoittelen, pakotin Dorankin sitten mukaan tähän ficiin. Yritän saada hänestä jotenkin suloisen, koska yksi ehdottomista lempihahmoistani on.

Omistettu Tutti frutille ja bööölle, pahoittelen, etten alkanut väsäämään molemmille omaa ficiä, mutta aikaa ei vain tunnu olevan. Tämä on myös kiitos siitä, että jaksatte aina ihanasti kirjoittaa   :D

(Pahoittelen todella, mutten pystynyt lihavoimaan mitään, kun teksti "pomppi", eikä sitä pystynyt kelaamaan alas :'( Lisäksi teksti on beetaamaton, mutta koettakaa saada selvää, ja laittakaas virheistä minulle :) Kiitän todella, ja pahoittelen samalla :-[)
Mutta nauttikaa!  ;)

Esinäytös:

Kun kaksi nuorta…
“Minä? Ei ikinä kanssasi, Potter!”

Kohtaavat tulevaisuutensa,
“Jes, olen niin odottanut tätä!”
“Ja odotukseksi saa jäädäkin…”

Meneekö…
“Ei voi mitään, ei liikahdakaan…”
“Hei, mitäs sinä nyt?”

Kaikki aivan…
“Työnnä, kyllä se siitä!”
“Ei onnistu, se on kai jumissa."

Suunnitelmien mukaan?
“No totta kai!”
“Mitä? Äläs yhtään kuule yritäkään!”

Kika ylpeänä esittää:

Maailma on meidän

//Laitoin kiltisti ensimmäisenkin luvun teille, sillä sain sen sopivasti kirjoitettua. Olkaapa hyvät!


1. luku
Saavuimme junalla Tylypahkaan. Kello oli jo ties mitä, mutta oppilaita ei näyttänyt yhtään väsyttävän. “Tietenkään”, ajattelin, sillä olihan tämä ensimmäinen koulupäivä kesäloman jälkeen. Jännittävä päivä jopa meille, jotka olimme olleet Tylypahkassa jo kuusi vuotta.
“Tästä se seitsemäs vuosi alkaa!” Alice riemasteli vieressäni.
“Totta, mitenkäs muuten sinulla ja Frankilla? Hänhän ei enää ole täällä”, kysäisin, sillä tiesin Alicen alkaneen seurustella Frankin kanssa kesälomalla. Heillä oli ollut jotain säätöä jo kun Alice oli ollut kuudennella, mutta kun he olivat kesälomalla osuneet vahingossa samalle rannalle, se kai oli vain jotenkin lähtenyt etenemään.
“Ihan hyvin, lupasin kirjoittaa hänelle joka ikinen viikko”, Alice sanoi hymyillen.
“Hienoa, olen niin onnellinen puolestanne!”

“Anteeksi neiti onnelliset, mutta jollette kohta kiirehdi, kaikki vaunut ovat jo lähteneet”, Kuului professori Minerva McGarmiwan tiukka ääni selkäni takaa.
“Kyllä, professori”, vastasin. Se tuli jo automaattisesti suustani näin monen vuoden jälkeen. Olin sanonut samaa vahingossa kotona äidilleni, joka oli vain huvittuneena naurahtanut, ja pyytänyt käskemään Petunian syömään.

Istahdin samaan vaunuun parhaiden ystävieni Alicen, Jessyn, sekä kahta vuotta meitä nuoremman Doran kanssa.
“Hassua, menikö kelmit jo?” Alice kysyi. Ei sillä että häntä olisi kiinnostanut mitä kyseiset henkilöt puuhaisivat, mutta yleensä he vain sattuivat tuppautumaan kaikkialle minne Lilykin ystävineen.
“Jaa, taisivat  kiirehtiä ensimmäiseen vaunuun” , Dora totesi hymyillen. Pidin häntä niin herttaisena. Vaikka hän olikin nuorempi kuin me, hän oli erottamaton osa porukkaamme. Hän oli tullut ensimmäisellä luokallamme makuusaliimme, sillä eräs ystävämme oli toisella luokalla muuttanut, ja sänky oli sitä myöten vapaa. Mikä tuuri, että saimme juuri hänet! Pienestä kömpelyydestään ja huolimattomuudestaan huolimatta hän oli korvaamaton, ja oikeastaan nuo molemmat luonteenpiirteet sopivat hänelle. Ne tekivät tästä metamorfimaagista vain hellyttävän ja jotenkin vastustamattoman.
“Hyvinkin mahdollista. Eivät ole vielä kuuden vuoden aikana tainneet oppia, että illallisen saa vasta lajitteluiden jälkeen”, Jessy tuhahti. Me kaikki nauroimme.

Saapuessamme Tylyahoon oli oikein kaunis ilta. Me nautimme lempeästä loppukesän tuulesta, joka kutkuttavasti pörrötti hiuksiamme. Ensimmäiset tähdet tuikkivat jo kirkkaina, ja me nauroimme ja pyörimme kävellessämme sisään linnan jykevistä puuovista.

Suuntasimme salia kohti, josta kuului jo tuttu, iloinen puheensorina. Nauru raikui silloin tällöin, ja jopa osa ensiluokkalaisista uskaltautui hymyilemään arasti. Minerva piti sitä tavallista vahtia, ja soimme hymyn hänellekin. Ja uskokaa tai älkää, hänkin vastasi huulet hiukan kohoten! Ensimmäisessä päivässä oli aina sitä jotakin taianomaista, edes luihuset suuressa salissa eivät huudelleet mitään pilkkahuutoja.

Astelimme suureen saliin, missä kuulumisten vaihto oli jo hyvässä vauhdissa. Olimme juuri istahtaneet alas ainoille vapaille paikoille tupapöydässämme, kun koulun rehtori, professori Dumbledore, nousi paikaltaan. Hän käveli pienelle korokkeelle salin eteen, löi kätensä napakasti pari kertaa yhteen ja aloitti:
“Tervetuloa kaikki uudet ja vanhatkin oppilaat! Minulla on ilo nähdä teidät jälleen, mutta nyt, siirtykäämme lajitteluhatun puoleen. Minerva, olepa hyvä!”

Minerva kiirehti tiheillä askelillaan salin eteen, ja kutsui kunkin oppilaan vuorotellen istumaan pienelle puiselle penkille.

“Onko tuo penkki ollut aina yhtä pieni?” Kysyi Jessy lempeästi hymyillen.
“Ajatella, mekin olemme joskus olleet tuolla!” Dora hymyili sitä tavanomaista, lempeää hymyään.
Silmäkulmastani huomasin, kuinka Remus katsoi tiiviimmin Doraa kuin uusia oppilaita, ja taputti aina kun kuuli pöytäläistemme taputtavan. En kuitenkaan tohdinnat räyhätä mitään siitä hänelle, Remus kun oli aina ollut lempikelmini. Se rauhoittava voima heidän joukossaan.

“Dora, olet tainnut saada ihailijan”, kuiskasin ystävälleni hymyillen. Dora katsahti viittaamaani suuntaan, ja huomatessaan Remuksen katsovan häntä silmiin hän punastui. Oikeastaan molemmat punastuivat, ja minä onneton menin hymyilemään tietäväisenä…
“Millekäs Lilynen noin hymyilee?”
“Äh, Sirius, pää kiinni! Katso nyt noita kahta!” Sähähdin, ja ennen kuin ehdin estää, Sirius oli jo työntänyt paksun päänsä kahden silmäparin väliin, ja tuijotti vuorotellen kumpaakin tiukasti.
“Kuutamo armas, mitäs olet jättänyt kertomatta?”
“Hiljaa, Sirius, en mitään!”
“Aivan kuin tuota nyt uskoisi kukaan.”

Näin Doran punastuvan hiukan. Hymyilin, ja olin juuri aikeissa vetää Siriuksen niskasta paikoilleen, kun Dumbledore ehtikin aloittaa puheensa. Tai ei sitä kunnon puheeksi voinut kutsua, ja pian kaikkien edessä komeilikin jo aimo annokset monia eri ruokalajeja. Kelmit tietenkin rohmivat lautasensa täyteen, epäilin josko he edes mahtaisivat jaksaa syödä kaikkea.
“Mihä oihein epäivet? Mehän ohemme hemmejä!” Sain vastaukseksi Siriuksen täydestä suusta.



Illalla kaikkien istuskellessa oleskeluhuoneessa huomasin kauhukseni, että eräs tietty mustahiuksinen poika lähestyi uhkaavan näköisesti minua. Tai ei siis uhkaavan näköisesti, vain hieman… toiveikkaasti.

“Lily, lähtisitkö kanssani viikonloppuna Tylyahoon?” James kysyi.
“Minä? Ei ikinä kanssasi, Potter!” Totesin kylmästi. “Ja kutsu minua Evansiksi!”
“Anteeksi, Li- Evans”, James sanoi nöyrästi.
“Sitä paitsi, Tylyahon viikonloppu ei ole vielä pitkään aikaan!” Jatkoin.
“On, Lily. Se on siirretty täksi viikonlopuksi. Mene lukemaan ilmoitustaululta, jos et usko.”

Totta kai menin lukemaan ilmoitustaulua, ja siinä se todella komeili, suurin kirjaimin: Tylyahon viikonloppu on siirretty ensimmäiseksi viikonlopuksi. Minun piti lukea lappu monta kertaa, että saatoin todella uskoa silmiäni. En kuitenkaan päättänyt suoda Potterille mahdollisuutta, sillä minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut.


“Lily! Tule katsomaan!” Jessy huusi jostain oleskeluhuoneen nurkasta. Hetken ympärilleni pälyiltyä erotin hänet ihmismassan takaa.
“Mitä nyt, Jessy?” Kysyin. Minua ei todella huvittanut ruveta änkeämään sinne.
“Tule nyt vain!” Jessy huikkasi, ja huokaisin luovuttaen:
“Hyvä on.”

Päästyäni kyynärpäätaktiikalla Jessyn luokse huomasin, Kuinka Dora oli nukahtanut nojatuolin selkänojaa vasten.
“Voi, kun hän on suloinen”, huokaisin.
“Eikö vain. Vai mitä, Remus?” Jessy kysyi nyt hieman kovemmalla äänellä.
“Häh?” Nojatuolissa istuva Remus kysyi, ja kurkattuaan alas taisi huomata, mistä oli puhe. Remus punastui hieman, ja kääntyi takaisin Siriuksen puoleen.
“Voisitko kantaa hänet ylös?” Jessy kysyi. Kauhistuin, sillä en ollut varma, halusinko päästää poikaa makuusaliimme.
“Hääh?” Päästin täsmälleen samaan aikaan Remuksen kanssa suustani.
“Älkää esittäkö, aivan kuin ette tietäisi, että portaita on aina voinut hämätä hämäysloitsulla”, Jessy laukaisi kuin minkä tahansa tavallisen lauseen.
“Eääh? En, en todellakaan ole tiennyt!” Parkaisin.
“Ei hätää, Lily. Kelmit eivät ole ikinä tulleet sinne, koska James on nimenomaan kieltänyt suututtamasta sinua.”
“Ihan tosi?” Yllätyin.
“Ihan tosi.”

Nyt minua alkoi hieman hävettää se, kuinka kylmästi olin puhunut Jamesille. Mitä? Hävettää, minuako? Nyt taisin erehtyä. No, kuitenkin, Remus oli viimein saatu suostuteltua, sillä hän nousi nojatuolista ja kiersi sen toiselle puolelle. Hellästi hän kaappasi Doran syliinsä, ja minä hoidin hämäyttämisen. Dora sylissään Remus sitten lähti nousemaan portaita, ja kun kuulin viimein oven sulkeutuneen, tiesin, että hän oli päässyt perille.

*

Remus laski Doran hellästi sängylleen, ja painoi lempeän hyvänyönsuukon tämän otsaan. Hän ei oikein itsekään tiennyt, miksi näin teki, mutta laittoi sen susipuolen piikkiin, vaikka tiesi selityksen ontuvan hieman. Edellinen täysikuu oli ollut neljä päivää sitten…

“Remus”, tyttö kuiskasi unenpöpperöisellä äänellä. Remus pomppasi säikähdyksestä melkein kattoon, ja huomasi tytön raottaneen silmiään.
“An-”
“Ei se mitään. Minä… pidän sinusta”, tyttö haukotteli, painoi silmänsä kiinni ja tunsi katoavansa unten maille.
“Niin minäkin sinusta”, Remus sanoi, mutta huomasi tytön jo tuhisevan untansa, joten hymyili ja siirsi tytön punertavat hiukset korvan taakse, “paljon”.

Remus astui ulos makuusalin ovesta ja sulki sen varoen herättämästä tyttöä, mutta astuessaan ensimmäiselle rappuselle hän kuuli sireenin äänen ja olikin liukunut jo maahan ennen kuin ehti huomatakaan.
“Ette sitten viitsineet pitää loitsua yllä?” Remus tuhahti.
“Anteeksi paljon, annoin Jessyn kokeilla…” Lily hymähti. Jessyn loitsimistaidot tiedettiin.
« Viimeksi muokattu: 26.03.2015 02:03:48 kirjoittanut Kaapo »
Vain kahdelle sielulle näyttää se saman muiston, riippuvaisen toinen toisestaan. Ja ajankin myötä, erottuaan, ei se poistu piilottamallakaan.

Kika

  • ***
  • Viestejä: 143
Vs: Maailma on meidän
« Vastaus #1 : 28.09.2010 19:16:28 »
Olkaa kilttejä ja kommentoikaa, että tietäisin, kannattaako tähän jatkoa laittaa.
Jos ei ole lukijoita, ei ole mieltä kirjoittaa enempää ;D

Kiitos :)
Kika
Vain kahdelle sielulle näyttää se saman muiston, riippuvaisen toinen toisestaan. Ja ajankin myötä, erottuaan, ei se poistu piilottamallakaan.

tutti frutti

  • Rouva Kalkaros
  • ***
  • Viestejä: 608
  • Ficci riippuvainen
Vs: Maailma on meidän
« Vastaus #2 : 28.09.2010 21:09:15 »
Tutti frutti kiittää, ja ihmeessä jatkoa.
Vaikka Kelmit eivät ehkä ihan minun suosikkeihini kuulu, niin aina sitä mielellään silti lukee. Jotenkin ihanaa, että sain Doran tähän mukaan.

Yhden virheen löysin
Kello oli jo ties mitä, mutta opinlaita ei näyttänyt yhtään väsyttävän
Pitäisi varmaan olla oppilaita.

mutta jatkoa odotan'
tutti frutti kiittää ja kumartaa


Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

Snarmione<3
Alan Rickman<3
Emma Watson<3
Helena Bonham Carter<3
Johnny Depp<3
Tom Felton<3

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Vs: Maailma on meidän
« Vastaus #3 : 29.09.2010 19:18:00 »
Oi, ku on lupaava alku!
Kaipasinki jo uutta kelmi-ficciä!
Jatkoa odotan!

Anaid
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Vs: Maailma on meidän
« Vastaus #4 : 29.09.2010 19:51:26 »
Tää alku vaikuttaa tosi kiinnostavalta, bongasin kaksi virhettä.

Lainaus
“Lily, lähtisitkö kanssani viikonloppuna tylyahoon?” James kysyi.
Luulisin, että Tylyaho tulee isolla eikä pienellä, sehän on paikan nimi.

Lainaus
“Minä? Ei ikinä kanssasi, Potter!” Totesin kylmästi, “Ja kutsu minua Evansiksi!”

Pilkun pitäisi tulla toiseen kohtaan joten se olisi näin:
"Minä? En ikinä kanssasi, Potter", totesin kylmästi. "Ja kutku minua Evansiksi!"

Jatkoa toivoisin,, minua surettaa nimittäin kesken jätetyt ficit. Kyllä lukijoita tulee, aivan varmasti jos kirjoitat jatkoa nopeasti. Minä ainakin odottelen jatkoa!<3


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

bööö

  • Fici-koukussa. <333
  • ***
  • Viestejä: 79
  • Kauneus on kaunista, mutta Draco on hottia! NAM!
Vs: Maailma on meidän
« Vastaus #5 : 02.10.2010 13:24:05 »
Ihana kun omisti tän mulle <333333
On muuten ihana tarina, ja lisää PITÄÄÄÄÄ kirjottaa!!!!!
Ennen mä en tykännyt kelmi-ficeistä, mut kiitos sun, nykyään ne on mun mielest 2 parhait.
(Darry on aina 1.)
Mut oli hyvä idea, ja tykkäsin tosta Dora-Remus jutusta.
“Älkää esittäkö, aivan kuin ette tietäisi, että portaita on aina voinut hämätä hämäysloitsulla”
“Eääh? En, en todellakaan ole tiennyt!”
“Ei hätää, Lily. Kelmit eivät ole ikinä tulleet sinne, koska James on nimenomaan kieltänyt suututtamasta sinua.”
“Ihan tosi?”
“Ihan tosi.”
Toi oli ihana kohta. Lisää suloista ja epäröivää Lilyä.
ja sit toi kun Remus kantaa Doran nukkumaan on mun lempi kohta!
Aivan ihana fici!!!

Bööö kiittää runsailla (onnen?) kyynelillä, Kikaa ja Mailma on meidän!
« Viimeksi muokattu: 02.10.2010 19:32:39 kirjoittanut bööö »
Väärinkäsityksiä & lemmenliemiä. (tähtitorni)
Hi everyone, this is Draco. (valvojaoppilaiden kylpyhuone)
Why you don't love me, like I love you? (valvojaopp...)
Dream comes true, before deed destroyed it. (tähtitorni)
Pokkapokeri. (kielletty metsä)
Kylmätalvi. (hunajaherttua)
Minä, sinä ja leikkimökki. (valvojaopp...)

Kika

  • ***
  • Viestejä: 143
Vs: Maailma on meidän
« Vastaus #6 : 03.10.2010 22:13:03 »
Anaid: Kiitos paljon kommentista, tässä jatkoa  :D
HarryPotterFan4Ever: Kiitos kommentista, yritän korjata virheeni   :D
Bööö: Kiitos kommentistasi, olen hyvilläni että minulla on semmoinen vaikutus sinuun  ;D

Ja tässä, rakkaat lukijani, jatkoa taasen. Pahoittelen jo valmiiksi mahdollisista kirjoitusvirheistä, kerrottehan niistä minulle.  ;)
Ja nyt, nauttikaa!




2. luku
Heräsin virkein mielin, ja ehkäpä hieman odottavinkin, sillä Tylyahon viikonloppuun oli enää neljä päivää. Näin alustavasti olin sopinut meneväni sinne Jessyn ja Doran kanssa, sillä Alice oli suunnitellut tapaavansa Frankin.

Hampaani pestyä ja hiukseni harjattua laahustin alas Suureen saliin. Silmissä painoi pitkään valvottu yö, mutta olihan se toisaalta ollut sen arvoista. Dora seurasi minua perästä, mutta Jessy ja Alice olivat jääneet vielä nukkumaan.
“Mahtavaa, tänään saamme lukujärjestyksemme”, hihkaisin. Oli aina mielenkiintoista tietää, mihin mitkäkin aineet sijoittuivat. Tiesin, että minun lukujärjestykseni tulisi olemaan täydempi kuin muiden, sillä olin valinnut kaikki mahdolliset kurssit.

“Niin”, Dora sanoi. Hänen äänensä kuulosti jotenkin erityisen hilpeältä, joten kysäisin kuin ohimennen, onko jotakin erityistä tapahtunut.
“Eei”, Dora sai suustaan pitkän hiljaisuuden jälkeen. Jotenkin en uskonut häntä, mutten jaksanut alkaa kinaamaankaan.

Astuessamme suureen saliin huomasin, että kelmit olivat jo siellä.
“Mitenkäs te näin aikaisin ylös pääsitte?” Kysyin selvää ihmetystä äänessäni.
“Vuoden ensimmäinen aamiainen!”, Sirius vastasi. Totta kai, miksi en heti älynnyt? Olisin säästänyt sanojanikin.

Kun suurin osa oppilaista oli saanut ruokansa syötyä, aloitti McGarmiwa lukujärjestysten jakamisen. Kiitin saadessani kyseisen lappusen käteeni, mutta James ja Sirius näyttivät lähinnä masentuneilta.
“Mikäs nyt noin masentaa?” Naurahdin heidän ilmeilleen.
“Olisi sittenkin pitänyt valita vähemmän aineita…”
“Mitä? Ei teillä muutenkaan varmaan kauheasti ole.”
“Onpas! James halusi kaikki samat mitkä sinullakin!”

Katsahdin yllättyneenä Jamesiin, mutta pian kasvoiltani saattoi lukea pelkkää närkästystä.
“Mistä tiesit, mitkä kurssit valitsen?”
“No ei se nyt kauhean vaikeaa ollut. Sanoin vain, että haluan samat kurssit kuin sinä. En arvannut, että olisit valinnut näin monta”, James huokaisi syvään.
“Minä taas vastasin, että haluan kaikki samat kuin James”, Sirius marisi.
“Ihan oikein teille!” Hymähdin, nuo kaksi olivat niin hullun näköisiä.

“Liilyy!” Kuulin Alicen huutavan.
“Paikka, Alice!” Jessy marisi huohottaen.
“Ehdimmepäs! Missä lukujärjestyksemme ovat?” Alice kysyi salin ovelta. Viittasin heille McGarmiwaa, joka oli juuri jakamassa lukujärjestystä saliin saapuneelle Peterille.

Saatuaan omat lukujärjestyksensä tytöt istuivat pöytään, jossa James ja Sirius yhä vetivät leipämaratoniaan.
“Mikäs teillä kesti?” Kysäisi Sirius kaksikolta virnistäen suu täynnä leipää.
“Yök, sulje se suusi! Me nukuimme ehkä hiukan pidempään kuin olisi ollut tarvis”, Jessy selitti.
“Tai tarvis olisi ollut pidempäänkin”, Alice lisäsi.


Ensimmäinen tuntini oli muodonmuutoksia. Se ei sujunut välttämättä aivan opettajan suunnitelmien mukaan, sillä Sirius ja James olivat päässeet hyvään vauhtiin. Aina välillä ihmettelen, miten ihmeessä Minerva kestää.

Meidän oli tarkoituksenamme muuttaa ruusuja perhosiksi, mutta aina välillä Sirius osoitti Jamesia “vahingossa” taikasauvallaan.
“Sirius Musta! Jälki-istuntoa huomenna kello seitsemästä eteenpäin minun huoneessani. Tuliko selväksi?” McGarmiwa huusi.
“Kyllä, Minervaisein”, Sirius marisi.  Opettaja loi poikaan pahan mulkaisun.

Toiset tunnit eivät olleet sujuneet yhtään sen paremmin, joten olin vain tyytyväinen kun päivä oli vihdoin ohi. Olin päättänyt meneväni tyttöjen kanssa kirjastoon tekemään läksyjä, kun kelmit pelmahtivat puolimatkassa paikalle.

Sirius ja James nappasivat koululaukkumme ja alkoivat juosta ulko-oville päin. Me juoksimme tietenkin perään, mutta siitäkös kelmit vasta innostuivat. He lähtivät juoksemaan rantaa päin, mutta tässä vaiheessa emme aikoneet enää todellakaan luovuttaa, vaan itsepintaisesti juoksimme heidän perässään.

Peter kompastui, muttemme jääneet välittämään hänestä, sillä hänellä ei ollut mitään meille kuuluvaa. Juoksimme kylmästi ohi, ja kun kelmit viimein pysähtyivät, törmäsimme heihin niin lujaa, että kaikki kaatuivat.

Olimme aivan hengästyneitä ja makasimme maassa naurusta sykkyrällä. Aina kun joku yritti nousta ylös, häntä alkoi naurattaa  niin paljon, että kaatui uudestaan, ja sekös vasta nauratti muita.

Ei kestänyt kauaa, kun kelmit keksivät kontata, ja pian he olivat kutittamassa meitä. Alice, joka oli herkkä, aneli armoa, mutta me muut jäimme painimaan heidän kanssaan, minä Jamesin, Jessy Siriuksen ja Dora Remuksen kanssa. Peter naurahteli meidän muiden ilmeille sivusta.

Kun olimme aivan väsyneitä, makasimme vain kaikki loppukesän viilenevässä ilmassa. Iltapäivä oli hämärtynyt jo iltaan, ja ensimmäiset tähdet alkoivat ilmestyä taivaalle luoden pieniä loistavia pisteitä. Hymyilimme kaikki, ja tunsimme pienen tuulenvireen kulkevan.  

Hämmästykseksemme Dora oli laskeutunut Remuksen syliin ja painanut päänsä tämän rintakehää vasten. Ihmettelimme varmasti kaikki, että missä vaiheessa nämä kaksi olivat ehtineet lähentyä toisiaan näin paljon, kunnes olin varma, että makuusalissa oli eilen tapahtunut varmasti jotakin. Ehkä voisin kuulustella Doraa hieman nukkumaan mennessämme…

Kun olimme viimein päättäneet nousta ylös ja lähteä kohti iltapalaa, emme olleet vieläkään lopettaneet hymyilyämme. Mietin, että oli kauhean hassua hymyillä Jamesin kanssa samaan aikaan.

Oikeastaan James oli aivan helvetin hyvän näköinen, kun tarkemmin katsoi, mutta hänen luonnettaan en varmasti ikinä oppisi hyväksymään. Eikä minun tarvitsisi, sillä meistä ei tulisi mitään. Mutta nyt en halunnut keskittyä häneen, sillä vaikka James oli ollut osana tätä iltaa, minulla oli ollut todella hauskaa. Kunnes muistin läksyni.

“Voi paska, läksyt!” Huudahdin epätoivoisena.
“Ääh, Lily. Älä viitsi olla ilonpilaaja, kun meillä kerrankin oli hauskaa”, Jessy moitti.
“Niin kai sitten”, mumisin hiljaa.

Iltapalalla meiltä alkoi jo kaikilta olla veto poissa. Edes kelmit eivät jaksaneet keskittyä muuhun kuin syömiseen, mikä ei todella minua haitannut. Olin itsekin niin väsynyt, että päätin suunnata suoraan sänkyyn illallisen jälkeen.




Loppu kouluviikko sujui siihen samaan tahtiin. Läksyt olin onnistunut pakertämään, ja ihme kyllä Sirius oli muistanut suorittaa jälki-istuntonsakin oikeaan aikaan. Huomenna olisi Tylyahopäivä, joten innostus ja jännitys oli aistittavissa kaikkialla koulussa. Päivän viimeisillä tunneilla varmaan yksikään oppilas ei ollut pystynyt keskittymään, sillä kaikki olivat jutelleet huomisen suunnitelmista.

Olin palaamassa viimeiseltä tunniltani makuusaliin, kun Jessy ja Alice kävelivät vastaan pirullinen ilme kasvoillaan. Tiesin heti, että he olivat kehitelleet jotakin pääni menoksi.
“Lily rakas, lyödäänkö vetoa yhdestä jutusta?” He kysyivät.
“Riippuu siitä jutusta.”
“Ei me kerrota, ennen kuin olet suostunut.”

Uteliaisuuteni heräsi. Tiesin, etten mitenkään pystyisi olemaan, jos en saisi tietää, mitä he olivat hautoneet.
“No, antaa tulla sitten”, myönnyin.
“Mahtavaa! Lyödään vetoa, että Dora on se, joka pyytää Remusta Tylyahoon, eikä toisinpäin. Sovittu?” Jessy kysyi.
“Ja jos kumpikaan ei pyydä?” Kysyin.
“Silloin ei voi mitään.”
“Mitä käy, jos häviän?”
“Menet Jamesin kanssa tylyahoon.

Niinpä niin, olisihan tämä pitänyt arvata. Toisaalta olin kyllä hyvin utelias näkemään, miten Remukselle ja Doralle kävisi.
“Entä kuinka käy sille teistä, joka häviää?” Kysyin.
“No, Minä vietän päivän kelmien seurassa, ja Alice lupaa siivota vuoteensa ympäristön viikon ajan.”
“Hyvä on.” Myönnyin, sillä panokset olivat kaikilla korkeat. Tiesin kyllä, että Alicelle olisi silkka mahdottomuus pitää paikkansa siistinä viittä minuuttia kauempaa.

Oli jo iltaruoan aika, ja saapuessani saliin huomasin sen olevan jo aivan täynnä. Kaikki halusivat ilmeisesti ajoissa nukkumaan herätäkseen ajoissa ja pirteinä huomenna.

Istahtaessani Alicen ja Jessyn kanssa Doran viereen huomasin, että kelmit olivat pöydän toisella puolella. En kuitenkaan viitsinyt enää alkaa vaihtaa paikkaa, joten päätin kestää seuraukset. Sivusta katsoessani huomasin, kuinka Dora ja Remus vaihtelivat hymyjä silloin tällöin. Sisälläni alkoi herätä pelko, että jos Dora ehtisi kysyä Remusta, minä todella joutuisin vastapäätäni istuvan, mustahiuksisen kelmin kanssa Tylyahoon.

Ja sitten se tuli, niin suorasti ja viattomasti kuin vain Dora pystyy. Jouduin kakomaan kurkkuuni juuttunutta leivänpalasta.
“Tulisitko kanssani tylyahoon?” Dora kysyi lievästi punastuneena Remukselta, joka hymyili hänelle. Remus punastui myös, mutta kokosi sitten itsensä.
“Totta kai”, Remus vastasi. Siriuksella meni hetki hahmottaa tilanne, mutta sitten hänkin sisäisti asian.
“Mitä? Kuutamo kallis, et kai aio jättää meitä?” Sirius kysyi muka-pettyneellä äänellään hymyillen samalla kuitenkin.
“Kyllä varmaan aionkin”, Remus sanoi muka pahoitellen.
Jessy nauroi pelottavaa naurua, joka kertoi hänen voittaneen vetomme.




“Dora rakas, nyt olet kyllä pienoisen selityksen velkaa. Missäs vaiheessa sinä ja Remus, tuota, aloitte seurustelemaan?” Kuulin Alicen tivaavan. Kuuntelin korva tarkkana koko matkan suuresta salista oleskeluhuoneeseen, kun Dora selitti punastuneena ensimmäisestä illasta.

“Jessy! Satuitkohan jo tietämään tuon?” Kysyin häneltä.
“Ehkä”, sain vain vastaukseksi.
“Ilkeää”, mumisin, mutta luulen, ettei Jessy kuullut.




Kun Tylyahopäivä viimein koitti, puin päälleni tavalliset, rennot vaatteet. Asuni koostui harmaa- ja mustaruudullisista farkuistani, mustasta t-paidasta sekä harmaasta, vetoketjuttomasta hupparista, jossa oli suuri tasku etupuolella. Kiedoin vielä mustan kaulahuivin kaulalleni huolimattomasti. Kun olin saanut mustat lenkkarinikiin jalkaani, päätin olevani valmis.

Kävelin eteisaulaan odottamaan Jamesia, mutta saavuttuani sinne huomasinkin hänen jo olevan siellä.
“Anteeksi, olenko myöhässä?” Kysyin, mutta James vain naurahti rennosti.
“Ei, et yhtään. Lähdetäänkö?” Hän kysyi, ja niinpä suuntasimme ulos linnan porteista.

Minun oli aivan pakko pistää merkille Jamesin vaatetus. Hänellä oli kokomustat farkut, musta t-paita ja rennosti auki oleva vetoketjullinen huppari, joka oli asteen tummemman sävyinen kuin omani.
“Mistä tiesit, mitä laitan päälleni?” Kysyin.
“Arvasin. Noissa väreissä näen sinut useimmiten kun et satu käyttämään koulupukua.”

Hymähdin pienesti. Tottahan James pisti kaiken minussa merkille. Miksi se ei häirinnyt minua?




Tylyahossa päätimme käydä ensiksi Hunajaherttuassa. Huomasin, että Jamesin kanssa oli oikeastaan aika luontevaa keksiä puhuttavaa silloin kun hän ei ollut muiden kelmien seurassa.
“Apua, kumman valitsisin?” Näytin pientä suklaarasiaa ja suloista, sydämen muotoon tehtyä suklaalevyä, josta puolet oli mansikkatäytteistä valkosuklaata.
“Ota molemmat”, James ehdotti, ja hetken tuumittuani päätin noudattaa ehdotusta. Eihän sitä milloinkaan tietäisi, jos suklaa sattuisi vaikka loppumaan.
“Kiitos”, kiitin häntä. James soi minulle hymyn, joka olisi varmasti sulattanut kaiken suklaan, jos olisin sattunut pitämään sitä käsissäni.

Hunajaherttuan jälkeen päätimme suunnata Kolmeen luudanvarteen. Tilasin vain kahvin, ja James päätyi lopulta samaan. Jutustelimme hetkisen perheistämme ja koulusta, vaikka molemmat olivatkin aika koluttuja aiheita.

Huomasin, etten vihannutkaan edessäni istuvaa mustahiuksista poikaa. Saatoin jopa pitää hänestä - ystävänä. Ymmärsin, etten todella ollut ikinä edes antanut hänelle mahdollisuutta, oli kyse sitten ystävyydestä tai muusta vastaavasta. Jos en olisi jo vuosia uskotellut itselleni vihaavani tuota poikaa, saattaisin jopa olla ihastunut häneen nyt. Mutta ainakaan vielä en ollut valmis menemään niin pitkälle.

“James”, Sanoin nimen hiljaa ääneen, lähinnä kokeillen miltä se tuntuu. Sain pojan hätkähtämään ajatuksistaan, ja punastuin, eihän minulla mitään asiaa hänelle oikeasti ollut.
“Niin?” Poika kysyi hämmentyneenä.
“Tuota… ei mitään, oikeastaan”, vastasin. Soin hänelle hymyn, pienen mutta aidon. Luulen hänen ansainneen sen.
“Voisimmeko olla ystäviä?” Kysyn pojalta hiljaa.
“Mitä? Kyllä. Tietysti. Totta kai!” Huomasin pojan äänessä pieniä onnenhippuja. Olin niin iloinen tietäessäni, että minä sain ne aikaan, enkä voinut sille mitään, että hymy nousi väkisinkin huulilleni.
“Kiitos”, kuiskasin ja hörpin kahvini loppuun.
« Viimeksi muokattu: 04.10.2010 16:50:23 kirjoittanut Kika »
Vain kahdelle sielulle näyttää se saman muiston, riippuvaisen toinen toisestaan. Ja ajankin myötä, erottuaan, ei se poistu piilottamallakaan.

tutti frutti

  • Rouva Kalkaros
  • ***
  • Viestejä: 608
  • Ficci riippuvainen
Vs: Maailma on meidän 2. luku ilmestynyt
« Vastaus #7 : 04.10.2010 16:29:26 »
Dora<3Remus
James<3Lily
Ihanaa*huoh*



“Lily rakas, lyödäänkö vetoa yhdestä jutusta?” He kysyivät.
“Riippuu siitä jutusta.”
“Ei me kerrota, ennen kuin olet suostunut.”

Uteliaisuuteni heräsi. Tiesin, etten mitenkään pystyisi olemaan, jos en saisi tietää, mitä he olivat hautoneet.
“No, antaa tulla sitten”, myönnyin.
“Mahtavaa! Lyödään vetoa, että Dora on se, joka pyytää Remusta tylyahoon, eikä toisinpäin. Sovittu?” Jessy kysyi.
“Ja jos kumpikaan ei pyydä?” Kysyin.
“Silloin ei voi mitään.”
“Mitä käy, jos häviän?”
“Menet Jamesin kanssa tylyahoon.


Tosta kohdasta tykkäsin erityisesti.
Ja juoni eteni hyvin, kiitos<3
Minulta ei mitään järkevää irtoa, yllätys yllätys ja siitä syytän sua ja sun ficciä. Tämä vaan oli niin ihana.
Jatkoa nopeasti

Tutti frutti kiittää ja kumartaa
« Viimeksi muokattu: 04.10.2010 16:42:21 kirjoittanut tutti frutti »


Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

Snarmione<3
Alan Rickman<3
Emma Watson<3
Helena Bonham Carter<3
Johnny Depp<3
Tom Felton<3

Kika

  • ***
  • Viestejä: 143
Vs: Maailma on meidän 2. luku ilmestynyt
« Vastaus #8 : 04.10.2010 16:52:24 »
Kiitos kommentistasi  <3
Eipä se mitään, milloin meiltä kummaltakaan muka mitään järkevää irtoaisi? Ymmärrän sinua täydellisesti.
Yritänpä saada jotain kirjoitettua  :D
Vain kahdelle sielulle näyttää se saman muiston, riippuvaisen toinen toisestaan. Ja ajankin myötä, erottuaan, ei se poistu piilottamallakaan.

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Vs: Maailma on meidän 2. luku ilmestynyt
« Vastaus #9 : 04.10.2010 18:50:35 »
Awwwww.... ihana luku! Varsinkin toi loppu oli ihana. Plussaa siitä, että Lily itse kysyi ja Dorasta ja Remuksesta, tietenkin. Virheitä löytyi pari ja ne olivat niitä, että Tylyahot olivat pienellä. Jatkoa odottelen!


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

Kika

  • ***
  • Viestejä: 143
Vs: Maailma on meidän 2. luku ilmestynyt
« Vastaus #10 : 04.10.2010 22:30:07 »
Kiitos kommentistasi!
Yritän väsätä taas uuden luvun kasaan  :D
Virheet yritin korjailla, en ymmärrä miten en ikinä opi  ;D

Kika
Vain kahdelle sielulle näyttää se saman muiston, riippuvaisen toinen toisestaan. Ja ajankin myötä, erottuaan, ei se poistu piilottamallakaan.

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Vs: Maailma on meidän 2. luku ilmestynyt
« Vastaus #11 : 06.10.2010 19:35:01 »
   Tää on toosi ihana! <3
   Tykkään just tosta, et Dora on noitten kaa tuol Tylypahkas, vaikka se ei oikein kirjan juonta seuraakaan (vaihtelu virkistää!) :)
   Toi oli kyl vähän ehkä liian tyypillinen toi juttu, et Lily meni Jamesin kaa Tylyahoon, koska se hävis sen vedon... :-\
Lily tosin on niin itsepäinen hahmo, että se on hankala kirjoittaa luontevasti lähtemään Jamesin kaa ulos. (Oli hieman epäselvä ehkä, mutta toivottavasti ymmärsit  ;))
   Se oli tosi kiva se juttu, ku Kelmit vei tyttöjen laukut! Et ei koko ajan semmost, et Lily on tiukkiksena karjumassa naama punasena kelmeille...  :D
  Ja voi,... ku James oli söpö ittensä, ku valitsi kaikki samat aineet kuin Lily... Ja Sirre uskollisena kaikki samat ku James!  :D
 Ja se loppuu... :)

No, nyt riittää jaarittelut!  ;DJatkoa odottelen!!

Anaid
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James

Kika

  • ***
  • Viestejä: 143
Vs: Maailma on meidän 2. luku ilmestynyt
« Vastaus #12 : 08.10.2010 23:26:10 »
Anaid: Kiitos kommentistasi, hyvin ymmärsin, pahoittelen kaikkia kliseitäni  :) Tässä jatkoa!  ;D

Pahoittelen nyt, että tästä tuli hieman lyhyempi (?), inspistä ei tuntunut kamalammin enää tähän aikaan löytyvän, ja laatu on kellonajan mukaista. Toivon kuitenkin että kelpaa  :)



3. luku

Olin palaamassa Jamesin kanssa Tylyahosta, Remus ja Dora olivat liittyneet seuraamme Kolmessa luudanvarressa. Poskeni luultavasti punoittivat hieman, sillä illan pidetessä olimme siirtyneet johonkin kahvia vahvempaan. Toisaalta, saattoihan selitykseksi sopia sekin, että yllättävästi pyysin Jamesia ystäväkseni.

Minulla oli outo tunne, jota kannoin sisälläni. Hämmennys oli ensimmäinen ja luontevin sana, josta seurasi toiveeni, ettei James alkaisi kuvittelemaan mitään suurempaa. Ja kuitenkin taisin toivoa, että James kuvittelisi. En osannut varmasti itsekään sanoa mistä ristiriitaisuus sisälläni johtui.

Kävelin Doran vieressä. Pojat olivat jääneet pari askelta taaksemme, mutta tiesimme heidän tulevan heti perässä. Nautin siitä vapaudesta, joka oli syntynyt kireyden lähdettyä minun ja Jamesin väliltä. Luotin, että James pitäisi ystävyytemme vain ystävyytenä. Minä en todella halunnut mitään suurempaa. Näin oli juuri hyvä, enkä haluaisi minkään rikkovan sitä.

Tietä kävellessäni muistin, että Alicea ja Jessya en ollut nähnyt koko aikana, mutta ajattelin heidän palanneen jo koululle, sillä tiesin meidänkin olevan jo myöhässä. En kuitenkaan halunnut nipottaa siitä, olihan tämä viimeinen vuotemme. Siis kaikille muille paitsi Doralle.

Saapuessamme viimeinkin koulun portille oli jo täysin pimeää. Tylypahkan valot loistivat himmeästi, ja tähdet näkyivät kirkkaina taivaalla. Ihailin niitä kävellessämme, mutten halunnut pysähtyä, sillä illan edetessä oli alkanut tulla  kylmä.

Astuimme sisään linnan jykevistä ovista. Onneksemme olimme syöneet tarpeeksi Tylyahossa, sillä iltapalan aika oli mennyt jo aikaa sitten. Kuitenkin minun oli aivan pakko avata suklaakonvehtirasia, sillä se näytti niin vastustamattomalta.
“Tahdotko?” Kysyin Jamesilta tarjoten konvehteja.
“Kiitos”, James sanoi ja nappasi rasiasta valkosuklaakuorrutteisen konvehdin.

Tällä välin Dora oli puolittain nukahtanut Remuksen syliin, mutta se ei näyttänyt poikaa haittaavan lainkaan. Välillä tyttö käänsi hänelle väsyneen hymyn ja oli heti perään kaatua portaisiin, joita juuri nousimme. Remus tarttui vain paremmin tyttöön kiinni, yrittäen säilyttää samalla oman tasapainonsa.

Päästyämme viimein rohkelikkotorniin lysähdin istumaan sohvalle. Huomasin vasta istuessani, että jalkojani oli itse asiassa särkenyt kaikki se käveleminen. James istahti viereeni, mutta Remus lähti saattamaan Doraa portaille.
“Pärjäätköhän nyt aivan varmasti ylös asti?” Remus kysyi huolta äänessään.
“Enköhän minä”, Dora vastasi, ja kompastui juuri samalla hetkellä niin, että pojan oli pakko tarttua tyttöön ennen kuin tämä murtaisi leukansa.
“Anteeksi”, Dora hymyili kömpelösti ja lähti rappusiin.

Remus oli lähtenyt poikien makuusaliin, joten olin jäänyt Jamesin kanssa kaksin oleskeluhuoneeseen. Takkatuli lämmitti mukavasti, mikä teki oloni vielä väsyneemmäksi. Tuntui siltä, että olisin voinut jäädä siihen nukkumaan, mutta päätin kuitenkin jaksaa raahautua sänkyyni. Eikä se olisi sitä paitsi sopinut, Jameshan istui siinä vieressäni…

“Minäkin taidan tästä lähteä nukkumaan”, ilmoitin Jamesille, sillä minua väsytti aivan kamalasti.
“Odota”, James sanoi ja alkoi kaivaa laukkuaan.
“Tässä, ostin tämän sinulle kun oltiin Hunajaherttuassa. Ole hyvä.”
James ojensi minulle pienen suklaisen pupun, jolla oli nalle sylissä.
“Kiitos”, sanoin todella tarkoittaen sitä, se oli hyvin suloinen, ja ajattelin, etten ikinä raaskisi syödä sitä.

“Hyvää yötä”, hän sanoi hyvin hiljaa, melkein kuiskaten.
“Hyvää yötä”, sanoin ja annoin hänelle pienen, nopean ystävähalin. En tiedä miksi, mutta jotenkin se tuntui luontevalta. James jäi hetkeksi seisomaan paikalleen katsoen hämmästyneenä perääni, ja tunsin hymyn huulillani.




Aamulla heräsin valonsäteisiin, jotka olivat jo kirkkaita. Oikeastaan aivan liian kirkkaita…
“Apua, Jessy?”
“Niin?”
“Paljonko kello itse asiassa on?”
“Hmm… varttia yli kymmenen. Miksi?”
Huokaisin syvään.
“Ei mitään, oli tarkoitus ehtiä aamiaiselle…”
“Älä huoli, vartin päästä on lounas”, Jessy taputti minua selkään.

“Missä Dora ja Alice?” Kysyin huomatessani, että makuusalissa oli aivan liian hiljaista.
“He taisivat lähteä käymään pihalla.”
“Jaa.”



Lounaalle saapuessani huomasin salin olevan aivan täynnä, mutta onnekseni kelmit ja tytöt olivat varanneet paikkaa minulle. Istahdin pöytään, ja juuri samaan aikaan Dumbledore nousi ylös aloittaen puhumaan:
“Vanhemmat oppilaat varmastikin jo tietävät, että järjestämme piakkoin kurpitsajuhlat, kuten jokainen vuosi. Niihin on enää kuukausi aikaa, joten voitte vapaasti alkaa laskemaan jo päiviä. Pienenä lisäinformaationa minun on kerrottava, että tänä vuonna järjestämme tanssiaiset, joihin jokaisen viidesluokkalaisesta ylöspäin on osallistuttava.”

Jokaisen pojan suusta alkoi kuulumaan pieniä valituksia, tytöt lähinnä hyppivät riemusta.

“Hiljaisuutta! Saanen ilmoittaa, että tällä kertaa on tyttöjen vuoro pyytää kavaljeeria, joten toivoisin poikien malttavan mielensä”, Dumbledore ilmoitti siniset silmät tuikkien.
“Jokainen koulun oppilas saa tulla auttamaan koristeluissa, mutta siitä ilmoitan sitten lähempänä juhlia”, rehtori lisäsi.

Sirius näytti hieman apealta.
“Miksi tuollainen ilme, anturajalkaseni?” James kysyi.
“Niinpä, sinulle nyt tanssiaispyyntöjä vähintäänkin satelee, vai etkö muka huomaa kaikkia näitä tyttöjä, jotka hullunkiilto silmissä katsovat tälläkin hetkellä sinua?” Jessy yhtyi kysymykseen.
“Siinähän se ongelma juuri onkin. Jos en halua tanssia kenenkään kanssa noista?”
“Vaan?” Jessy kysyi.

“Hei, mitäs tehdään tänään? Sunnuntai nimittäin”, Sirius kysyi vaihtaen puheenaihetta.
“Mitä jos mennään kaikki ulos? Kuka jaksaa sisällä homehtua, ja kohta kelit ovat jo niin kylmät, että väkisinkin tarvitsee takin”, Remus ehdotti.

Tartuimme kaikki ehdotukseen, ja päätimmekin pitää pienoisen eväsretken rannalla.
Ilma oli selkeä ja aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Lämpöä se ei enää paljoa antanut, mutta ei se meitä estänyt ulkona olemasta. Hupparilla pärjäsi vielä oikein hyvin.

Peter oli mennyt nojaamaan erään puun runkoa vasten eväiden jälkeen, ja nukkui nyt siinä ilmeisen makeasti tuhinasta päätellen. Kukaan meistä ei raaskinut herättää häntä leikkimään hippaa kanssamme, joten annoimme hänen pysyä siinä, ja siirryimme vähän kauemmas.

“Ilkeää. Miksi minut jätetään koko ajan?” Valitti Jessy.
“Koska satut olemaan aina lähellä kun jään”, sanoi Sirius.

Naurahdin iloisesti heille, mutta hymy hyytyi kun huomasin Jamesin, jonka Jessy juuri jätti, lähestyvän. Lähdin juoksemaan niin lujaa kuin pääsin pakoon, mutta aivan turhaan. James oli minua paljon nopeampi.

James jätti minut, ja minä jätin Alicen, joka oli sattunut olemaan lähelläni. Hetkisen leikittyämme hippa kuitenkin loppui, kun Dora oli jättänyt Remuksen, joka jäi suutelemaan tyttöä pitkäksi aikaa.

“Höh”, Sirius valitti.
“Hiljaa nyt, me voimme keksiä jotain muuta tekemistä”, Jessy sanoi.
“Kyllä, isä”, Sirius marisi.
“Kyllä, äiti”, Jessy matki, ja Sirius kaappasi tytön kiinni alkaen pyörittää tätä ilmassa.

Jessy kiljui, mikä näytti laittavan Siriuksen pyörittämään tyttöä vielä lujempaa. Hetken päästä Sirius kuitenkin laski tytön alas, joka ei näyttänyt voivan kovin hyvin.
“Jessy on aina ollut hieman herkkä”, totesin.
“Hän ei voi tulla huvipuistossa edes karuselliin”, lisäsi Alice. Jessy oli sillä aikaa mennyt maahan makaamaan ja hengitti syvään ilmaa.
“Mikä se karselli on?” Kysyi Sirius.
“Eräs juttu vain”, selitin hyvin selvästi.
« Viimeksi muokattu: 09.10.2010 16:26:02 kirjoittanut Kika »
Vain kahdelle sielulle näyttää se saman muiston, riippuvaisen toinen toisestaan. Ja ajankin myötä, erottuaan, ei se poistu piilottamallakaan.

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Vs: Maailma on meidän 3. luku ilmestynyt
« Vastaus #13 : 09.10.2010 10:21:39 »
Toi yöhali oli ihana<3 Tykkäsin muutenkin koko luvusta.
Lainaus
Tällä välin Dora oli puolittain nukahtanut Remuksen syliin, mutta se ei näyttänyt poikaa haittaavan lainkaan. Välillä tyttö käänsi hänelle väsyneen hymyn ja oli heti perään kaatua portaisiin, joita juuri nousimme. Remus tarttui vain paremmin tyttöön kiinni, yrittäen säilyttää samalla oman tasapainonsa.
Tää oli erityisen ihana kohta, ja tietenkin kaikki Lily/James kohdat, ekus kirjoittamaan uutta lukua!
(mitä minä tässä hoputtamaan, omasta Lily/James tarinassani tökkii, sain inspiraation sinulta takaisin, jos jaksaisin nyt kuitenkin kirjoittaa sitä:)  :) )


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

tutti frutti

  • Rouva Kalkaros
  • ***
  • Viestejä: 608
  • Ficci riippuvainen
Vs: Maailma on meidän 3. luku ilmestynyt
« Vastaus #14 : 09.10.2010 12:01:02 »
Kiitos kulta.
Ihanaa, että sait uuden luvun laitettua. Kuten minä eilen jo totesin, niin kaipailin tähän uutta lukua.
Minä kiitän kauniisti sinua tästä.

<3 Tutti frutti kiittää ja kumartaa


Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

Snarmione<3
Alan Rickman<3
Emma Watson<3
Helena Bonham Carter<3
Johnny Depp<3
Tom Felton<3

Kika

  • ***
  • Viestejä: 143
Vs: Maailma on meidän 3. luku ilmestynyt
« Vastaus #15 : 09.10.2010 15:23:46 »
HarryPotterFan4Ever: Kiitos paljon kommentistasi. Jotenkin saat minut motivoitua aina kirjoittamaan uutta lukua  :D

tutti frutti: Kiitos sinullekin kommentistasi, yritän saada jatkoa tulemaan  ;D Kirjoitathan sinäkin haastettani? <3
Vain kahdelle sielulle näyttää se saman muiston, riippuvaisen toinen toisestaan. Ja ajankin myötä, erottuaan, ei se poistu piilottamallakaan.

bööö

  • Fici-koukussa. <333
  • ***
  • Viestejä: 79
  • Kauneus on kaunista, mutta Draco on hottia! NAM!
Vs: Maailma on meidän 3. luku ilmestynyt
« Vastaus #16 : 09.10.2010 15:26:50 »
Sori, sori, sori. En oo ehtinyt vähään aikaan käymään komaa tätä. Annan anteeks...
Toi Remus <3 Dora on aivan iiihana!!!!!
Lilyn tuntee lämpenee...
Oisko koht jotain muutakin kun ystävyys.
Kurpitsajuhlan tanssiaiset on loistava idea!
“Miksi tuollainen ilme, anturajalkaseni?” James kysyi.
“Niinpä, sinulle nyt tanssiaispyyntöjä vähintäänkin satelee, vai etkö muka huomaa kaikkia näitä tyttöjä, jotka hullunkiilto silmissä katsovat tälläkin hetkellä sinua?” Jessy yhtyi kysymykseen.
“Siinähän se ongelma juuri onkin. Jos en halua tanssia kenenkään kanssa noista?”
“Vaan?” Jessy kysyi.
Toi siis niin paras kohta. Sirius on vähän ihahtusunut Jessyyn. <333

Sit toi eväsretki oli tosi hyvä idea!
Siriuskin sai selvän(?) selityksen karusellista. xD

Bööö tykkäsi niiiiin paljon, Maailma on meidän.
Väärinkäsityksiä & lemmenliemiä. (tähtitorni)
Hi everyone, this is Draco. (valvojaoppilaiden kylpyhuone)
Why you don't love me, like I love you? (valvojaopp...)
Dream comes true, before deed destroyed it. (tähtitorni)
Pokkapokeri. (kielletty metsä)
Kylmätalvi. (hunajaherttua)
Minä, sinä ja leikkimökki. (valvojaopp...)

Kika

  • ***
  • Viestejä: 143
Vs: Maailma on meidän 3. luku ilmestynyt
« Vastaus #17 : 09.10.2010 16:29:50 »
Kiitos kommentistasi, bööö  ;D
Aloitin juuri kirjoittamaan neljättä lukua. Jos inspis iskee, saan sen tänään luultavasti (?) tänne.
Toivotaan että ehtii  :D
Vain kahdelle sielulle näyttää se saman muiston, riippuvaisen toinen toisestaan. Ja ajankin myötä, erottuaan, ei se poistu piilottamallakaan.

Kika

  • ***
  • Viestejä: 143
Vs: Maailma on meidän 3. luku ilmestynyt
« Vastaus #18 : 09.10.2010 19:51:53 »
Tässä olisi sitten 4. luku. Ehdin kuin ehdinkin vielä tänään, joten olkaapa hyvä ja nauttikaa!  ;D Ja kommentoida siis saa ja täytyykin!




4. luku

Meillä oli ollut jo kolme viikkoa koulua, ja aika oli tuntunut juoksevan kuin siivillä. Siivilläpä siivillä hyvinkin, sillä Rohkelikko vastaan Luihunen huispauspeli olisi ensiviikolla. James oli pyytänyt minua katsomaan harjoituksia jo monta kertaa, joten päätin viimein suostua, läksyjä ei nimittäin ollut tullut tänään yhtä paljoa.

“Noniin, meillä on enää viitisen päivää aikaa ennen varsinaista ottelua, joten toivon kaikkien ottavan harjoitukset tosissaan. Pitemmittä puheitta, käykää kimppuun!” James joukkueen kapteenina aloitti harjoitukset päästämällä pallot ja siepin vapaaksi.

Joukkueen rientäessä ilmaan James kaartoi luudallaan luokseni.
“Etkö aio etsiä sieppiä?” Kysyin Jamesilta hämmästyneenä.
“Totta kai, odotan vain hetkisen, että minun on vaikeampi löytää se”, James sanoi hymyillen ilmeelleni. Sitten hän nousi ilmaan huutaen vielä perääni:
“Pidä sitten silmät tarkkana!”

Katsoin lumoutuneena, kuinka James kaarteli taivaalla tehden uskomattomia liikkeitä ja kuvioita ilmaan. En ollut ikinä huomannut hänen tekevän vastaavia koukeroita ja syöksyjä, mutta tulin tulokseen, että hän ei ollut tainnut kesällä muuta tehdä kuin pelata huispausta.

James löysi siepin jo puoli tuntia ennen harjoitusten päättymistä, joten päästi joukkueensa lähtemään etuajassa.
“Huomenna ei sitten ole harjoituksia”, James huusi vielä tovereidensa perään.

“Miksi huomenna ei ole harjoituksia?” Kysyin uteliaana kävellessämme kohti Tylypahkaa. Ei ollut yhtään Jamesin tapaista päästää joukkuetta lähtemään etuajassa, saatikka sitten perua vielä harjoituksia näin lähellä ottelua.
“Pahoittelen, Lily”, James sanoi jatkaen, “mutten voi kertoa.”
“Miksi?”
“Salaisuus”, James sanoi, ja olin näkeväni pientä huolta hänen katseessaan.

Ihmetellen itsekseni oleskeluhuoneessa, mikä Jamesin salaisuus voisi olla, huomasin kun Jessy astui Alice ja Dora perässään muotokuva-aukosta.
“Missäs te olette olleet?” Kysyin ystäviltäni.
“Tekemässä läksyjä. Miksi?”
“Voi ei, läksyt!” Parkaisin.
“Ei mitään hätää, Lily. Rauhoitu”, Alice sanoi.
“Me autamme kyllä sinua”, Jessy sanoi hymyillen unohdukselleni.
“Kiitos.”



“Mitäs te näin keskittyneesti teette?” Kysyi Sirius astuessaan oleskeluhuoneeseen muut kelmit kannoillaan.
“Läksyjä”, Alice vastasi liemien kirjan takaa.
“Äyk, pitäkää ne poissa minun luotani!” Sirius sanoi hypähtäen askelen taaksepäin.
“Pelkäätkö tartuntaa vai viisastuvasi?” Kysyi Jessy lätkäisten poikaa yrttitiedon kirjalla päähän.

Nauroin yhdessä Doran ja Remuksen kanssa vierestä, kun Jessy ja Sirius aloittivat hurjan taistelun sohvien ympärillä.
“Nyt kyllä näytän sinulle”, uhosi Sirius leikillisesti.
“Antaa tulla vain”, yllytti Jessy sohvan toiselta puolelta.

Sirius loikkasi sohvan selkämyksen yli suoraan Jessyn kimppuun, ja he aloittivat pienoisen painiottelun. Pian Jessy kuitenkin makasi jo maassa, ja Sirius oli päätynyt hänen yläpuolelleen.
“Sirius…” Jessy sanoi aivan hiljaa. Sirius katsoi tyttöä hetkisen syvälle silmiin, ja hetkisen näytti aivan siltä, kun hän aikoisi suudella tätä, mutta pienen hiljaisuuden jälkeen hän kuitenkin nousi tytön päältä.

Me kaikki kiirehdimme nopeasti takaisin läksyjen pariin, sillä olimme huomaamattamme jääneet tuijottamaan noita kahta.
“Jes, esseeni on kohta valmis!” Hihkaisin huomatessani, ettei koko ilta menisikään läksyjen kimpussa.
“Hyvä”, Dora sanoi suloisesti.

“Taidankin lähteä sitten nukkumaan tästä”, James ilmoitti kelmeille.
“Hyvää yötä, Lily”, James sanoi ja kiipesi poikien portaikkoon.
“Hyvää yötä”, vastasin.

“Me tulemme myös”, Sirius sanoi katsoen merkitsevästi Peteriin. Peter nyökkäsi kadoten portaisiin ystävänsä perässä.
“Hyvää yötä, Dora”, Remus sanoi tytölle ja lähti muiden matkassa ylös.
“Hyvää yötä, Remus”, Dora vastasi.

Ihmettelin suuresti, miten pojat menivät näin aikaisin nukkumaan. Kello oli korkeintaan puoli yhdeksän, ja yleensä he valvoivat vähintään yhteentoista. Ilmeisesti muut olivat miettineet samaa kysymystä, mutta sitä olisi luultavasti turha alkaa vatvomaan nyt. Jotenkin aavistin harjoitusten perumisen liittyvän siihen, mutten viitsinyt sanoa siitä ystävilleni, koska en voinut olla varma.

“No, menemmekös mekin nukkumaan?” Kysyin, kun en keksinyt muutakaan tekemistä.
“Mennään vaan, ei minulla ainakaan ole mitään tärkeämpää”, Jessy sanoi.

Olimme tulleet makuusaliimme, ja olin vaihtamassa yövaatteita, kun kuulin kovan kolahduksen. Käännyin ääntä kohden huomatakseni, kuinka Dora oli kolauttanut polvensa pöydänjalkaan.
“Sattuiko”, Jessy kysyi huolestuneena.
“Teki varmaan kipeää, tarvitsetko apua?” Alice sanoi huolestuneen kuuloisena.
“Kyllä minä pärjään”, Dora sanoi irvistäen, ja hyppi yhdellä jalalla sängyllensä.
“Voin aut-”
“JESSY! LASKE SE SAUVA VIELÄ KUN DORALLA ON KAIKKI JÄSENET TALLELLA!” Huusin kurkku suorana.
“Ai”, Jessy sanoi ja laski sauvansa.

Kävelin Doran luokse ja tein pienen yksinkertaisen parannustaian.
“Kiitos”, Dora sanoi jatkaen, “Mikset antanut Jessyn taikoa?”
“Tunnet kyllä Jessyn loitsut”, sanoin melkein nauraen.
“Kiitos vain”, Jessy tuhahti selvästi huvittuneena itsekin.



Aamulla heräsin ennen muita. Torstai, ajattelin. Enää olisi siis tämä ja huominen viikonloppuun. Kävin nopeasti suihkussa, puin kouluvaatteeni ja harjasin hampaani. Kun toiset eivät olleet vieläkään nousseet, päätin lähteä aamiaiselle.

Suuressa salissa oli miltei autiota. Kelmit eivät olleet vielä saapuneet aamiaiselle, joten ihmettelin mikä heitä viivytti. Ei ollut heidän tapaistaan jättää aamiaisseremoniaa väliin.

Juuri sillä hetkellä Sirius astui saliin muut kolme kintereillään. Hän kiirehti minun vastapäätäni istumaan, ja James tuli viereeni.
“Huomenta”, hän sanoi haukotellen.
“Huomenta”, vastasin ja otin lusikallisen puurostani.
“Minne muut jätit?” Kysyi Peter pienellä äänellään. Yllätyin hiukan, sillä yleensä poika ei pahemmin puhunut.
“Tuota, he jäivät vielä nukkumaan. Eivät ole koskaan mitään aamuvirk-”
“Lily! Lopetapas höpinät!” Saliin astunut Alice huudahti vilkuttaen minulle.
Jessykin vilkutti minulle, mutta Sirius vastasi vilkutukseen näköjään puolestani.

Viimeisenä saliin astui Dora, joka hymyili ujosti ja vilkutti Remukselle ja minulle istuen pojan viereen. Jessy oli mennyt Siriuksen viereen toiselle, Peter toiselle puolelle. Alice tuli istumaan minun viereeni, ja otti lautaselleen mysliä.

Lähdimme ensimmäiselle tunnille, joka sattui olemaan minulla, Jamesilla ja Siriuksella pimeyden voimilta suojautumista. Alice, Jessy ja Peter lähtivät Remuksen kanssa kohti muodonmuutosten luokkaa. Doralla oli ennustuksia, joten hän joutui lähtemään eri suuntaan.
“Hei sitten, nähdään tuntien jälkeen vaikka kirjastossa, jos siis haluat tehdä läksyt kanssani”, Remus sanoi tytölle.
“Tahdon”, Dora sanoi, ja Sirius naurahti kerran Jessyn hiljentäessä hänet katseellaan. Doran posket punehtuivat pienesti hiuksien kera, tyttö ja antoi Remukselle vielä halin ennen lähtöään.



Tuntien jälkeen menin oleskeluhuoneeseen, jossa Alice ja Jessy jo tekivät läksyjään.
“Saanko liittyä seuraanne?” Kysyin.
“Totta kai”, Alice sanoi ja raivasi minulle tilaa pöydälle.

Kelmit olivat käyttäytyneet tänään ihmeen rauhallisesti, mikä ei ollut jäänyt muiltakaan huomaamatta.
“Mikäköhän kelmeille on tullut?” Alice ihmetteli ääneen.
“Jaa-a, en tiedä”, Jessy sanoi tutkien samalla muodonmuutosten kirjaansa.
“Ajattelin juuri aivan samaa”, sanoin.

Siihen meidän keskustelumme tyrehtyikin, sillä muotokuva-aukko oli juuri auennut. James oli astunut sisään Remus perässään, mutta jo hetken kuluttua he lähtivät jo takaisin, käytyään vain pikaisesti makuusalissaan.

“Oho, minneköhän heillä oli kiire?” kysyin.
“En tiedä”, Dora vastasi kysymykseeni astuttuaan juuri sisään.
“No, voimmehan kysyä heiltä heti heidän palattuaan”, ehdotin.
“Niin tai aamulla”, sanoi Jessy, joka oli juuri saanut läksynsä tehtyä.

***

“No niin, hain näkymättömyysviitan. Kartta on kai sinulla?” Kysyi James Siriukselta.
“Kyllä”, hän vastasi muuttaen muotoaan suureksi, mustaksi koiraksi.
“Täysikuuhun on enää kolme tuntia”, Remus ilmoitti jännittyneenä. Hän inhosi kuuta. Hän inhosi olla ihmissusi.

Pojat kulkivat näkymättömyysviitan alla, rotaksi muuntautunut Peter Sirius-koiran selässä. Pihamaalla pojat pysähtyivät suuren tällipajun juureen, ja pikkuruinen Peter-rotta kävi painamassa möykkyä pajussa, jolloin se jähmettyi paikoilleen niin, että pojat saattoivat kulkea sen juurella olevaan salakäytävään.

Salakäytävän toisessa päässä oli ovi, josta pojat pääsisivät sisälle autiona olevaan rakennukseen. Siellä Remuksen olisi määrä muuntautua ihmissudeksi.

Pian koko joukkue kuitenkin pysähtyi.
“Ovi ei aukea”, ilmoitti edellä kulkeva Remus.
“Kokeile kovempaa”, ehdotti takana tuleva James. Jos ovi ei aukeaisi, pojat eivät pääsisi sisään. James ei mahtuisi muuttamaan muotoaan salakäytävässä, ja jos Remus sattuisi muuntautumaan hänen ollessaan ihmishahmossa, seuraukset olisivat kohtalokkaat.

“Työnnä, kyllä se siitä!” James sanoi Remukselle jo pienesti hätäännystä äänessään.
“Ei onnistu, se on kai jumissa”, sanoi Remus, joka oli myös tajunnut ahdingon.
“Sirius, yritä sinä”, James käski.

Koira hyppi ja työntyi ovea vasten yhä uudestaan ja uudestaan raapien välillä sen puista pintaa, mutta ovi ei auennut.
“Nyt on kiire!” James huusi. Täysikuuhun oli vain viisitoista lyhyttä minuuttia.
“Anteeksi, tämä on minun vikani. Jos mi-”
“Remus! Nyt lopetat, tämä ei todellakaan ole sinun vikasi! Me olemme luvanneet tukea sinua aina, älä luulekaan että annamme sinun kärsiä yksin yhden oven takia!” James karjui parhaalle ystävälleen.

Sirius laittoi kaikki voimansa peliin. Hän puski ovea kyljellään niin kovaa kuin jaksoi, ja viimein ovi antoi periksi. Remuksen kivulias muodonmuutos oli jo alkanut, ja James juoksi huoneeseen alkaen samalla vaihtamaan muotoaan.

Viimetipassa poika oli saanut animaagimuotonsa tilalleen, sillä juuri sillä hetkellä susi ryntäsi huoneeseen haistaen vielä tuoreen ihmisen hajun. Hirvi oli huojentunut, ja antoi suden riehua sydämensä kyllyydestä. Koira katseli vierestä susiystävänsä touhuja, ja piskuinen Peter oli mennyt piiloon pöydän sohvan alle.

***

Aamu sarasti jo rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, kun kelmit viimein astuivat sisään. Siis kaikki paitsi Remus, joka oli sairaalasiivessä hoidettavana. Tällä kertaa pojat olivat säästyneet pahemmilta ruhjeilta, mutta huomenna tulisi olemaan vaikeaa pysyä hereillä tunneilla, sillä pojat ehtisivät saada korkeintaan kahden ja puolen tunnin yöunet. Onneksi viikonloppu oli edessä.
« Viimeksi muokattu: 10.10.2010 20:27:11 kirjoittanut Kika »
Vain kahdelle sielulle näyttää se saman muiston, riippuvaisen toinen toisestaan. Ja ajankin myötä, erottuaan, ei se poistu piilottamallakaan.

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Vs: Maailma on meidän 4. luku ilmestynyt
« Vastaus #19 : 10.10.2010 11:10:38 »
Hyvä luku oli. Bongasin yhden virheen

Lainaus
En ollut ikinä huomannut hänen tekevän vastaavia koukeroita ja syöksyjä, mutta tulin tulokseen, että hän ei ollut tainnut kesällä muuta tehdä kuin pelata huippausta.
Kuuluisi luultavasti olla huispausta, eikö Word tee ylensä tuon korjauksen?

Joo, tykkäsin siis koko luvusta, oli arvattavissa että oli taysikuu. Kiitti hyvästä luvusta.


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry