Kirjoittaja: Draconair
Ikäraja: K11
Beta: Ei ole
Paritus: Sirius/Severus
Genre: romance/fluffy
Summary: Rakasta vihollistasi, ja ota selvää, täydentävätkö vastakohdat oikeasti toisiaan.
A/N: Ensimmäinen ficcini, jonka kirjoitin kaksi vuotta sitten mutta vasta nyt päätin julkaista. Rakentavaa kommenttia siis, Draconair kiittää!
1. luku Paljastus"Moi", Sirius tervehti Jamesia, joka kiirehti käytäviä pitkin kirjastoa kohti, jonne hän oli menossa tapaamaan tyttöystäväänsä Lilyä.
"Sirius, moi! Ei olla nähty pitkään aikaan", James huohotti ja pysähtyi kirjapinon kanssa. Siriuksen katsoessa kirjoja kysyvästi James kohotti niitä hieman ylemmäs ja mutisi tuskissaan:
"V.I.P.t..."
"Aah, aivan. Voisi niihinkin lukea... mulla kun on aikaa. Ei tarvitse ravata tyttöjen perässä", Sirius virnisti ja oli jatkamassa matkaansa, kun James käänsi hänet ympäri.
"Hahaa, ei niin. mutta poikien perässä ehkä", James jatkoi matkaa hirnuen omalle vitsilleen.
"No niin just", Sirius mutisi, mutta käänsi katseensa alas.
***
"Sirius..." Remus kuiskasi makuusalissa viereisellä sängyllä täysissä pukeissaan löhöävälle takkuhiuksiselle nuorukaiselle. Kello oli jo paljon, mutta tämä kyseinen poika ei ollut vielä aikeissa nukkua.
"Niin?" Sirius kysyi kuivasti.
"Minä... öööh. En tiedä miten sen sanoisi, koska suhteemme päättyi vasta äskettäin..."
"Päättyi?" Sirius nousi istumaan ja katsoi suoraan pojan silmiin, pojan, johon oli rakastunut äskettäin tulisesti. Äänensävy oli silti edelleen kuiva ja kyllästynyt.
"Niin... me tuota... luulin että käsitit... Selitinkö sen jotenkin huonosti, vai...?" Remuksen otsalla kiilsi muutama hikipisara ja poika kiemurteli vaivautuneena pyjamassaan.
"Aa, aivan niin! Tottakai käsitin sen oikein. Jos tietäisin edes mistä puhut..." Sirius totesi ykskantaan ja palasi takaisiin makuuasentoon silmiään pyöritellen. Teki mieli lähteä pimeään yöhön ovet paukkuen, mutta jokin sai hänet jäämään kuuntelemaan Remuksen selityksiä.
"Krhm... siis... Silloin joulun jälkeen. Anyway, minä olen tainnut... rakastua", Remuksen naama kiilsi jo kauttaaltaan hiestä.
"Ai. Nopeaa toimintaa. Haluat varmaan kertoa, kuka tämä onnekas kundi on?" Sirius kysyi yhä samalla, tylsistyneellä äänellään, joka ei muuttunut astettakaan kiinnostuneemmaksi. Oikeasti häntä kiinnosti.
Poika katseli makuusalin seiniä, katse kiersi pyöreän huoneen vain puoliksi, sillä hän oli juuri päättänyt, ettei voi katsoa entistä kumppaniaan, entistä parasta kaveriaan silmiin. He olivat seurustelleet lähes vuoden, ilman että kukaan muu tiesi. Ja nyt yhtäkkiä Remus halusikin erota, ja oli kertomassa innoissaan jo uudesta kumppanistaan.
"No kun oikeastaan se ei ole... poika. Ei enää", Remus hikoili entistä enemmän.
"Se on Lily." Nyt Remuksen ilme kieli, että kohta olisi päästävä vessaan.
Ja mistä Sirius tiesi sen, hän oli juuri noussut istumaan ja katsoi tuskastunutta poikaa silmiin. Syvänvihreät silmät olivat pelokkaat ja hikipisaroita vieri tummia ripsiä pitkin.
"MITÄ!?" Siriuksen karjaisu herätti koko linnan - ainakin koko makuusalin, - koska toisella puolella salia nukkuvan Jamesin pää nousi hitaasti ylös.
"Sanoiko joku Lily?" James kysyi unisena. Remus risti kätensä ja katsoi anovasti Siriukseen. Sirius katsoi edelleen tiukasti Remusta, murahtaen hiljaa:
"Ei."
Seuraavana päivänä Luihuisen ja Rohkelikon yhteinen, vihattu kaksoisliemitunti oli aluillaan. Professori Kuhnusarvio oli myöhässä noin kymmenen minuuttia, kuten yleensä. Jos joku häntä lähtisi etsimään, jokainen joka hänet tuntisi, tietäisi mistä paikasta pitää etsiä. Jos mies ei ole siellä missä pitää, silloin millon pitää, niin hänet löytää oman huoneensa takaosasta, pienen kahvikupin ja täytekakun ääreltä.
"James. Minulla on asiaa, tulisitko tänne..." Remus yritti tavoittaa Jamesin katseen epäonnistuen täydellisesti. Sirius seurasi tapahtumia sivusta kiinnostuneena, oliko Remus tosiaan niin tyhmä, että kertoisi Jamesille?
"Lily, kulta!" James ei kuunnellut Remusta, vaan harppoi nopeasti tyttöystävänsä luokse yhteiseen pöytään. Paritöitä, siis. Siriuksen lakaistessa luokkahuonetta silmillään, hän näki Remuksen löytävän Peterin kanssa yhteisen pöydän. Parit hakeutuivat nopeaa tahtia pöytiin, eikä pian ollut jäljellä kuin kiusattu ja syrjitty Severus Kalkaros, joka istui yksin nurkkapöydässä kumarassa, pitkät, rasvaiset hiukset kasvoillaan.
Siriuksen oli myönnyttävä istumaan vastapäätä Kalkarosta. Pojan jokainen solu pani vastaan, mutta koska Siriuksen jälki-istuntojen määrä oli kiitettävä, hän istuutui. Severus kohotti päätään, vilkaisi mustilla silmillään nopeasti Siriusta, mutta käänsi ne sitten tuijottamaan lasittuneina ovea, odottaen, että professori Kuhnusarvio astuu sisään, jotta he pääsisivät opiskelemaan ja siten mahdollisimman nopeasti ulos tästä helvetistä.
Sirius tiesi vallan hyvin, mitä mieltä tuo rasvahiuksinen, ujo ja hiljainen poika oli hänestä. Samaa mieltä tämä oli jokaisesta muusta Rohkelikosta, sen poika oli tehnyt selväksi kaikille. Kalkaros halveksi rohkelikkoja, puuskupuheja ja korpinkynsiä, ainoa tupa hän arvosti ja jopa kunnioitti, oli siis hänen oma tupansa, Luihuinen.
"Huomenta oppilaat, anteeksi myöhästymiseni..." professori Kuhnusarvio aloitti, ja jatkoi selityksiään monta minuuttia, mutta Sirius ei nähnyt, kuullut tai muutenkaan aistinut muuta kuin vastapäätä häntä istuvan kalpean, mustasilmäisen ja selvästi professorin puheista kiinnostuneen luihuisen. Siriuksen jokainen aisti oli tiukasti kiinni tuossa luihuisessa. Tällä kertaa täysin eri mielessä, kuin pilkkaaminen ja haukkuminen. Hän... oli jollain tapaa kiinnostunut pojasta, ei kiinnostunut mollaamaan, vaan kiinnostunut juttelemaan.
Sekaisin ajatuksin Sirius poistui tunnilta, jota ei ollut lainkaan seurannut. Hän oli tarkkaillut koko tunnin tiukasti Kalkarosta, joka työskenteli erinomaisesti ja se näkyi myös hänen todistuksessaan.
Oppilaiden poistuessa Sirius seurasi edelleen katsellaan Kalkarosta. Pitkä poika horjahti väkijoukon keskellä, ja Sirius kuuli Jamesin huudahduksen:
"RUIKULI!"
Sirius nousi verkkaisesti, katse edelleen pojassa, joka väisteli muiden poikien iskuja ja tönäisyjä, tosin huonoin tuloksin. Sirius näki pojan kaatuvan ja lyövän päänsä. Sirius kiirehti katsomaan, miten Kalkarokselle kävi, kunnes muu hälinä sai pojan huomion.
"VITUN HOMO!" James huusi, ja Sirius käänsi katseensa juuri nähdäkseen, kuinka Remus kaatui käytävälle ja James katosi kulman taakse.
"Remus!" Sirius polvistui hädissään ystävänsä viereen, jonka nenästä valui verta ja oikeanpuoleinen silmä turposi ja alkoi sinertää hyvää vauhtia.
"Sirius..." Remus sai mutistua, ennenkuin vaipui tajuttomaksi. Sirius alkoi hätäisesti miettiä nopeinta tietä Sairaalasiipeen, mutta tiesi sen olevan turhaa, sillä luokkahuone oli jo tyhjä, eikä hoikka poika saisi Remusta yksin kannettua. Ellei...
"Krhm, tuota... Kalkaros?" Sirius taputti luokkahuoneen seinään nojaavaa poikaa harteille. Kalkaros istui kumarassa nojaten seinään, kuten lähes aina. Poika nosti päänsä, ja katsoi itkuisena takkuhiuksiseen poikaan. Sirius näki luihuisen silmissä pelon, tuskan, ja mikä pahinta, vihan.
"Ai, sinä", Severus murisi. "Haista paska, puoliverinen!" Kalkaros huusi ja kohotti nyrkkinsä lyöntiin. Tietysti tämä oletti Siriuksen hakkaavan tämän kunnolla, kun James ei ehtinyt suorittaa tehtäväänsä loppuun.
"Kalkaros, ei!" Sirius otti pojan kädestä kiinni, ja laski sen maahan. Poikien katseet kohtasivat, ja luihuisen silmisä vierähti pari kyyneltä. Kalkaros pyyhki ne nopeasti hihaansa, nousi seisomaan Sirius vanavedessään ja kysyi sitten kylmästi:
"Mitä tahdot?"
Sirius nyökkäsi kohti maassa makaavaa Remusta, ja niin kaksi hoikkaa poikaa yhteistuumin lähtivät raahaamaan tätä matami Pomfreyn luokse.
A/N: Pahoittelen mahd. kirjoitusvirheitä, en ehdi nyt lukemaan läpi, mutta kertokaahan toki laitanko toisenkin osan!
