Name: Katulampun alla
Author: minä
Beta: Kalju
Genre: angst
Pairing: Harry/Cho, viittauksia Harry/Ginny ja Cho/Robert
Ikäraja: S
Words: 358
Summary: Sitten hän allkoi ylittämään tietä.
A/N: Elikkäs tämä on nyt vain tälläinen ficci. Sain idean kun piirsin paperille katulampun, outoa eikö totta? Kuitenkin osallistuu Kerää kaikki hahmot- haasteeseen Cho Changillä.
Oli kylmä talviyö kun kävelin yksikseni kaduilla. Oikeastaan en olisi saanut. Lapset olivat kotona Robertin kanssa, mutta he eivät voisi mennä nukkumaan ilman minua. He olivat vasta kaksivuotiaita.
Minun oli pakko saada joskus taukoa tavallisesta arkielämästä. Robert kävi joskus hermoille, mutta en minä oikeasti häntä vihannut. Tarvitsin vain hiukan omaa aikaa.
Siitä asti kun olin mennyt naimisiin, ohjelmani oli ollut aivan täysi. Piti ruokkia lapset, viedä heidät päiväkotiin, tehdä ruokaa, siivota. Minulla ei kerta kaikkiaan ollut aikaa itselleni.
Kun olin niinä harvoina hetkinä yksin ajattelin asioita joita minun ei pitäisi ajatella. Cedriciä, entistä poikaystävääni, joka oli kuollut kun olin viidentoista. Surin häntä edelleen, mutta tiesin että hän ei koskaan tulisi takaisin, joten jätin hänet tällä hetkellä taka-alalle.
Olin heti sodan päätyttyä alkanut seurustelemaan Robertin kanssa. Siitä on jo viisi vuotta. Silloin olin 18-vuotias ujo tyttö ja nyt 23-vuotias perheenäiti. Joskus kaipasin niitä aikoja, sitä vuotta ennen kuin aloin seurustelemaan. Olin silloin ollut vapaa tekemään mitä halusin.
Pysähdyin yhtäkkiä. Kadun toisella puolella kulki joku. Tiesin, että yöaikaan oli vaarallista kulkea yksin kaduilla kaupungissa. Toivoin ettei hän huomaisi minua.
Mutta tietysti epäonnekseni olin pysähtynyt juuri valokeilaan, jonka lamppu tuotti. Muut näkivät minut mutta minä en nähnyt heitä. Hahmo kääntyi ja katsoi minuun. Sitten hän alkoi ylittämään tietä.
Olin niin kauhuissani etten pystynyt liikkumaan. Pengoin taskuistani taikasauvaa, käytin sitä nykyään vain hätätilanteissa.
Kun mies astui lähemmäs, niin, että hän tuli valokeilaan, nostin taikasauvani ylös ja toivoin etten joutuisi käyttämään sitä. Eikä minun tarvinnut.
Mies oli Harry Potter, entinen poikaystäväni ja vanha koulutoveri. Helpotuin niin, että olisin voinut heittäytyä hänen kaulaansa. Se ei kylläkään ollut sopivaa.
”Mitä teet täällä tähän aikaan, Cho?” Harry kysyi. Hän muisti jopa nimeni. En ollut kolmeen vuoteen pitänyt kehenkään ystävääni yhteyttä. Näin hänet vilaukselta vuosi sitten ostoskeskuksessa, mutta siitä olikin vuosi aikaa.
”Tarvitsin vain ilmaa”, vastasin yksinkertaisesti.
”Sama täällä. Voisit pitää yhteyttä hiukan useammin”, Harry sanoi.
”Joo, minun pitäisi varmaan mennä. Lapset ja Rob ovat yksin kotona.”
”Aivan”, Harry sanoi.
Vilkuilimme hetken toisiamme. Kuudentena vuonnani olin seurustellut Harryn kanssa. Olin jopa ollut ihastunut häneen. Se oli ollut ihanaa aikaa, muttei ollut kestänyt. Olisin halunnut halata häntä niin kuin aikoinaan, mutten voinut.
Käännyin ja lähdin kotiin tavalliseen arkeen.
