Nimi: Fix you
Ikäraja: S
Paritus: (Ethan)/Rose/Scorpius
Juoni: No, se selviää lukemalla
Disclaimer: Hahmot Rowlingin (paitsi Ethan) ja biisi Coldplayn Fix you.
A/N Eli siis, oikeastaan ensimmäinen songfic jonka kirjoitan, joten älkää tappako. Jos haluaa oikein virittäytyä tunnelmaan, kannattaa kuunnella samalla tuota Fix you biisiä (
http://www.youtube.com/watch?v=PrrdLO8fie0) mutta eiköhän onnistu ilman kuunteluakin. En höpötä enempää, nauttikaa tai jotain sellaista.
-----------------
When you try your best but you don’t succeed
Jo melkein pimeälle taivaalle kohosi harmaa savukiehkura, joka rikkoutui kauniista muodosta noustessaan korkeammalle. Ilmassa tuoksui syksy, läheisen vaahteran lehdet olivat jo muuttuneet kauniin punaisiksi ja osa oli varissut maahan.
Scorpius Malfoy istui kylmillä kiviportailla polttelemassa tupakkaa ja tuijotti apaattisena eteensä leviäviä Tylypahkan tiluksia. Oikeastaan polttaminen koulun alueella oli kiellettyä ja jos joku näkisi pojan, se luultavasti merkitsisi jälki-istuntoa. Mutta kukapa häneen kiinnittäisi siihen aikaan huomiota, salissa tarjottiin iltapalaa ja sen jälkeen kaikki ryntäisivät takaisin oleskeluhuoneisiin lämpimien takkatulien ääreen, piiloon kylmää syysiltaa, ulos tuskin olisi tulossa ketään.
Eikä Scorpius välittänyt vaikka olisi saanutkin jälki-istuntoa. Sillä hetkellä hän ei välittänyt suoraan sanottuna mistään.
Hän oli vasta muutama minuutti sitten nähnyt Rose Weasleyn kävelemässä käytävällä. Sehän ei ollut mitenkään ihmeellistä, hän näki Rosea joka ikinen päivä, olivathan he pari liemitunneilla ja itse asiassa viettivät muutenkin aikaa yhdessä.
Ei, ihmeellistä oli se, kenen kanssa Rose käveli. Käsi kädessä, inhottavan rakastuneen näköisenä. Ethan Fox.
Scorpius tuhahti ja veti pitkän henkosen tupakasta. Tulipää hehkui ja ilmaan nousi uusi savukiehkura, joka katosi tuuleen.
Poika tiesi, että Ethan oli yrittänyt iskeä Rosea mutta oikeastaan Scorpius oli jo ajatellut tytön kuuluvan itselleen. Ilmeisesti hän oli kaikista yrityksistä huolimatta epäonnistunut. Niin hänen tuuriaan.
Huokaisten hän tumppasi tupakan portaiden kivipintaan ja venytteli kohmeisia jäseniään. Ehkä hänenkin oli aika siirtyä iltapalalle ja lämpimän takkatulen ääreen, kuten normaali 17-vuotias poika.
Niinpä niin. Vielä kerran hän veti keuhkonsa täyteen syksyn tuoksua ennen kuin paineli sisälle.
When you get what you want but not what you need
Paahtoleipä ei ollut tarpeeksi rapeaa ja teevesi oli jäähtynyt, mutta Rose ei jaksanut valittaa. Ethan istui hänen vierellään ja vilkuili tyttöä jatkuvasti, joten Rosen oli pakko virittää huulilleen hymy ja jatkaa syömistään.
Hänen olisi pitänyt olla sillä hetkellä Tylypahkan onnellisin tyttö, olihan Ethan nyt ehdottomasti yksi koulun halutuimmista pojista, mutta joku ei vaan tuntunut oikealta. Se oli totta, että hän oli aina halunnut Ethanin ja hänen onnekseen myös Ethan hänet. He olivat jo ulkonäöllisesti täydellinen pari ja myös luonteet sopivat yhteen kuin nenä päähän.
Mutta… mutta mitä?
Närkästyneenä tyttö siemaisi teetään ja haukkasi paahtoleipää. Liittyikö tämä Scorpiukseen? He olivat viettäneet omituisen paljon aikaa yhdessä ottaen huomioon että Scorpius oli Malfoy ja hän Weasley. Se nyt vaan oli tuntunut niin helpolta ja luonnolliselta.
”Oletko valmis?”
Ethan sipaisi hänen hiuksiaan ja hymyili. Rose hymyili hajamielisesti takaisin ja samantien hänen katseensa kiinnittyi ovelle, mistä Scorpius juuri käveli sisälle. Pojan kädet oli työnnetty taskuihin ja kasvoilla oli omituisen keskittynyt ilme. Rose arveli, että poika oli todennäköisesti ollut tupakalla. Harva taisi tietää, että se oli Scorpiuksen salainen pahe.
”Rose?”
Ethan tuijotti tyttöä kysyvästi, joten hän nopeasti pomppasi seisomaan.
”Jep, olen valmis.”
Ja hänen sormensa kietoutuivat Ethanin sormien lomaan vaikka sydämessä vihlaisi ikävästi.
When you feel so tired but you can’t sleep
Stuck in reverse
Makuusali oli jo vajonnut tuttuun hiljaisuuteen, ainoa ääni oli muiden poikien heikko kuorsaus. Scorpius tuijotti pylvässänkynsä kattoa, jonne joku oli liimannut tarroja. Hän osasi niiden muodon jo ulkoa, niin monena yönä poika oli maannut hereillä niitä tuijottamassa, mutta silti hän ei voinut kääntää katsettaan.
Oikeastaan häntä väsytti aivan kauheasti, mutta tuntui jotenkin vaikealta nukahtaa. Se varmaan johtui siitä, että aina kun hän yritti, jostain hänen mielensä sopukaista pomppasi verkkokalvolle kuva Rosen siniruskeista silmistä ja hän kuuli selkeästi korvissaan tytön naurun.
Turhautuneena poika vaihtoi asentoaan, joka ei auttanut pätkääkään. Hän tuijotti tummanvihreitä samettiverhoja kunnes pomppasi istumaan ja potki peiton päältään. Kai se olisi ihan sama lähteä tupakalle kun maata turhaan paikallaan.
Nopeasti Scorpius veti päälleen farkut, nappasi nahkatakkinsa mukaan ja hiippaili makuusalista oleskeluhuoneeseen ja oleskeluhuoneen läpi käytävään. Missään ei näkynyt ketään, joten kaikessa rauhassa poika pääsi ulos ja istahti samoille portaille kun aiemmin päivällä.
Tuuli kahisutti puiden lehtiä ja ulkona taisi olla jo pakkasta. Taikasauvansa kärjellä Scorpius sytytti tupakan ja vilkaisi rannekelloaan. Puoli kaksi.
Poika haukotteli ja varisutti tuhkaa portaille. Kaikista mieluiten hän olisi vain mennyt nukkumaan, oliko se liikaa pyydetty?
Ilmeisesti. Uudestaan haukotellen hän tumppasi tupakkansa ja nousi seisomaan.
Ainahan sitä voisi yrittää.
And the tears come streaming down your face
When you lose something you can’t replace
Rose veti polvet rintakehäänsä vasten ja tuijotti ikkunan tummasta pinnasta heijastuvaa kuvajaista. Ulkona satoi, ei kovin paljoa mutta juuri sen verran, että ikkunaan oli kerääntynyt sadepisaroita. Ne valuivat hitaasti alaspäin, samaa tahtia kun kyyneleet tytön poskilla.
Eihän hänellä edes ollut mitään syytä itkeä. Tai ehkä sittenkin oli. Ainakaan hyvin harva tyttö olisi itkenyt sillä hetkellä, jos olisi muutama tunti sitten aloittanut seurustelun Ethan Foxin kanssa ja vasta hetki sitten vaihtanut suloisen suukon tyttöjen makuusaliin vievien portaiden alapuolella.
Tietysti kaikki johtui Scorpiuksesta. Jostain syystä Rosesta tuntui, että heidän ystävyytensä, tai joku sen tapainen, oli loppunut sinä hetkenä kun tyttö oli Ethanin kanssa kävellyt Scorpiusta vastaan käytävällä. Poika oli näyttänyt lyödyltä nähdessään heidän yhteen liitetyt kätensä.
Huokaisten tyttö pyyhkäisi hupparin hihalla poskiaan ja painoi otsansa viileään lasiin. Oli varmaankin jo aika mennä nukkumaan.
Mutta jossain syvällä sisällään tytöstä tuntui, kuin hän olisi menettänyt jotain, mitä ei voinut korvata ja siitä syystä kyyneleet jatkoivat valumistaan.
When you love someone but it goes to waste
Could it be worse?
“Näytätpäs sinä masentuneelta.”
Scorpius vilkaisi puhujaa, joka sattui olemaan yksi hänen luokkatovereistaan, ja pyöräytti silmiään sanomatta mitään. Hänen katseensa kiinnittyi taas rohkelikkojen pöytään ja Roseen, joka kauhoi jogurttia suuhunsa hymyillen jollekin, mitä Ethan sanoi. Juuri kun poika oli kääntämässä katseensa, Rose nosti omansa jogurttipurkista ja tuijotti häntä hetken suoraan silmiin ennen kuin molemmat kääntyivät katsomaan muualle. Scorpius tökki puuroaan lusikalla kuvitellen sen olevan Ethanin aivot. Lapsellista, mutta helpotti kummasti.
”Onko kaikki okei?” se sama luokkatoveri vilkaisi poikaa kummissaan.
”Onko sinulla koskaan sellaista tunnetta”, Scorpius aloitti katse Rosessa. ”Että rakastat jotakin, mutta se tavallaan menee hukkaan?”
”Öö”, toinen poika sanoi. Hän ei ollut ihan välkyimmästä päästä eikä oikein ymmärtänyt mitä Scorpius tarkoitti. ”Ei kai.”
”Hmm, jotenkin arvasin.”
Scorpius oli melkein ylpeä itsestään. Kerrankin hän oli saanut puettua tunteensa täydellisesti sanoiksi. Hän joi teensä loppuun ja pomppasi seisomaan.
”Sano, että en tule liemien tunnille”, hän huikkasi luokkatoverilleen, joka nosti peukkuaan ja keskittyi pekonin syömiseen.
And high up above or down below
When you’re too in love to let it go
Se oli sellainen paikka Tylypahkassa, missä harvoin kävi ketään. Johtui varmaan siitä, että se oli aivan Kielletyn metsän reunassa, oikeastaan se oli vaan joku hylätty hökkeli, mutta Scorpius kävi siellä usein. Ehkä juuri siksi, että siellä ei koskaan käynyt ketään.
Poika istahti hökkelin kuistin kaiteelle ja sytytti taas tupakan. Ehkä hän voisi vähentää tupakointia. Ehkä hän voisi vielä yrittää puhua Roselle. Tai ehkä hän vain voisi päästää irti.
Scorpius naurahti ääneen ja ilmaan pöllähti harmaa savupilvi. Ehkä ja ehkä.
Tuuli pöllytti läheistä lehtikasaa ja muutama keltainen lehti lennähti kuistille. Poika hymyili itsekseen ja puhalsi taas savua ulos keuhkoistaan.
Rose oli liian ihana vain päästettäväksi menemään. Tai sitten hän vaan oli liian rakastunut päästämään irti.
Auringonsäteet puskivat pilvimassan läpi ja valaisivat kapean kuistin syksyisellä valollaan. Scorpius heitti tupakkansa maahan ja polkaisi sen päälle.
Kerta hän ei ollut edes tunneille menossa, hän voisi ottaa ilon irti syksyn viimeisistä päivistä.
But if you never try you’ll never know
Just what you’re worth
“Missä Scorpius on?”
Rose tuijotti pojan tyhjää paikkaa vieressään ja kääntyi sitten katsomaan hieman kauempana istuvaa poikaa, jonka tiesi olevan ihan hyvissä väleissä Scorpiuksen kanssa. Poika kohautti olkapäitään ja lisäsi jotain kattilaansa.
”Käski sanoa että ei tule tunneille.”
Huolestuneena Rose puri alahuultaan ja vilkaisi huoneen toisella puolella touhuavaa Ethania, joka ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä joutuessaan luokan pahimman bilettäjän pariksi. Tyttö huokaisi ja työnsi noidankattilan kauemmas itsestään. Liemissä ei ollut mitään hauskaa ilman Scorpiuksen hulluja juttuja.
”Sano opettajalle, että lähdin käymään sairaalasiivessä”, Rose mutisi tälle samaiselle pojalle, jolle oli äsken puhunut. Poika nyökkäsi ja keskittyneesti lisäsi taa jotain liemeensä; huonolla menestyksellä. Rose ei jäänyt kuuntelemaan pojan parin huutoa vaan nappasi laukkunsa ja paineli ulos tyrmistä.
Hän ei ehtinyt astua kovinkaan monta askelta, kun kuuli Ethanin äänen takaansa.
”Minne sinä luulet meneväsi?”
Huokaisten tyttö kääntyi ympäri.
”Sairaalasiipeen. Minulla on huono olo.”
Ethan kurtisti kulmiaan ja astui muutaman askeleen lähemmäs.
”Sinä olet nykyään ihan kummallinen.”
”Kuinka niin?”
Rose peruutti muutaman askeleen ja kohensi laukkunsa asentoa.
”Sinä olit ennen niin rento, mutta heti kun rupesimme seurustelemaan, olet muuttunut ihan oudoksi. Onko kaikki okei?”
”Joo, mutta minun pitää nyt oikeasti mennä. Heippa!”
Tyttö kääntyi ja ryntäsi nopeasti eteenpäin, ihan vain siksi että Ethan ei olisi huomannut kyyneliä, jotka lähtivät taas valumaan poskia pitkin.
Rose ei tiennyt, minne mennä tai mitä tehdä. Hänellä ei ollut erityisen huono olo, joten sairaalasiipeen olisi turha mennä. Oikeastaan ainoa asia mitä hän halusi, oli nähdä Scorpius, joka nyt saattoi olla missä tahansa.
Ainoa mahdollisuus oli siis etsiä poika.
Lights will guide you home
And ignite your bones
Scorpius tunnisti Rosen jo matkojen päästä. Tyttö käveli eteenpäin melkeinpä epätoivoisen näköisenä, meikit olivat levinneet poskille ja hiukset olivat tuulen takia sekaisin. Kaikesta huolimatta, Scorpius ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Tyttö sopi syksyiseen maisemaan ja väreihin täydellisesti ja aurinko paistoi hänen takaansa tehden maisemasta melkein valokuvamaisen.
Scorpius ei tosin uskaltanut liikahtaakaan. Hän ei tiennyt, miksi ihmeessä Rose harhaili pihalla kesken koulupäivää ja miksi tyttö oli itkenyt.
Rose näki edessään vain loputtomasti oransseja, keltaisia ja punaisia lehtiä ja kuivunutta nurmikkoa. Hän käveli eteenpäin, tuuli puhalsi hänen hiuksissaan ja tyttö tiesi näyttävänsä kävelevältä harakanpesältä. Sillä ei tosin ollut juuri sillä hetkellä mitään väliä.
Ja sitten tyttö huomasi Scorpiuksen. Poika seisoi hieman kauempana, hänen nahkatakkinsa oli jätetty auki ja tuuli oli sotkenut hänenkin platinanvaaleat hiuksensa. Hän ei tehnyt mitään, tuijotti vaan Rosea oudon kysyvä ilme kasvoillaan.
Rosen silmät tulvahtivat taas täyteen kyyneliä ja hän otti ensimmäisen askeleen.
Scorpius huomasi, miten tyttö lähti lähestymään häntä. Itse asiassa poika itsekin otti muutaman askeleen tyttöä kohti ennen kuin pysähtyi ja jäi miettimään mitä tekisi. Huomasi selvästi, että Rose itki. Oikeastaan Scorpius olisi halunnut kaivaa tupakat taskustaan, mutta se ei olisi ollut sopivaa siinä tilanteessa. Siksi hän otti muutaman varovaisen askeleen tyttöä kohti ja sillä hetkellä hän tiesi täsmälleen mitä tekisi.
And I will try
Scorpius kietoi käsivartensa lujasti Rosen lantiolle ja tytön kädet sujahtivat hänen takkinsa sisälle ja kietoutuivat keskivartalon ympärille. Tyttö painoi kasvonsa pojan olkapäähän ja antoi kyynelten valua vapaasti. Hän ei enää edes tiennyt miksi itki, ehkä siksi, koska tuntui yksinkertaisesti liian hyvältä ja liian oikealta olla juuri siinä, Scorpiuksen lähellä.
Poika halasi tyttöä lujasti ja tämän shampoon omenainen tuoksu leijui heidän ympärillään. Se sopi syksyn tuoksuun täydellisesti ja Scorpius hymähti itsekseen. Hetki oli muutenkin täydellinen.
”Hei, älä itke”, poika kuiskasi Rosen korvaan ja silitti tämän selkää varovaisesti. ”Kaikki on kunnossa.”
”Eikä ole”, Rose sanoi ja hymyili itkuisesti. ”Kaikki on täydellistä.”
Scorpius naurahti ja tarttui tytön leukaan kohottaen tämän kasvoja hieman ylemmäs. Ruskeansinisissä silmissä oli kysyvä ja odottava katse. Kaikki oli kiinni Scorpiuksesta; uskaltaisiko hän?
Ja niin, hyvin varovaisesti poika kumartui lähemmäs ja painoi huulensa tytön huulille.
To fix you
------
Kommentteja kaipailen..? (:
// Neme tarkensi ikärajan K-7. K-7? ei valitettavasti ole pätevä ikäraja (:
