Kirjoittaja Aihe: ~ Rakas veli ~ K11 ~ | Fred/George, deathfic, angst/drama/romance  (Luettu 6150 kertaa)

Aiqsu

  • bubble
  • ***
  • Viestejä: 433
Nimi: Rakas veli
Kirjoittaja: Aiqsu
Tyylilaji: Angst/Drama/Romance
Paritukset: Fred/George
Ikäsuositus: K11
Vastuuvapautus: Kiitän J.K. Rowlingia hänen hahmoistaan, joista tässä kirjoitan.
Muuta: Osallistun ficillä Weasleyn perhepotretti- ja Perspektiiviä parittamiseen-haasteisiin.

Liikettä. Liian nopeaa ollankseen luonnollista. Kuin kauhuelokuva olisi laitettu pikakelaukselle suoraan silmieni eteen.

Hahmoja. Ihmisiä pitelemässä toisiaan kädestä, ihmisiä jotka kulkivat ohitseni ja loivat minuun sääliviä katseita. Tahdoin suojautua niiltä, mutta voimani eivät riittäneet liikkumiseen. Enkä aikonut poistua hänen viereltään. En nyt, enkä milloinkaan.

Ääniä. En tiennyt kummat vahingoittivat minua enemmän, onnelliset naurahdukset ja riemunkiljahdukset, vaiko sittenkin hillittömät itkukohtaukset ja hiljainen nyyhkytys läheltäni. Minä itse en ollut onnellinen, en ollut surullinen – olin tyhjä. Vähitellen lakkasin tuntemasta mitään.


Fredin veriset kasvot olivat jähmettyneet ja kalpeat, kun George laski kätensä hänen poskelleen. He olivat rauhassa, kahden, viimeistä kertaa. Paitsi että toinen oli jo poissa.
George tajusi hämärästi, että muut ihmiset olivat poistuneet heidän läheltään. Auringonsäteet, jotka siivilöityivät suuren salin ikkunoista, tuntuivat ilkkuvan heille. Miksi aurinko paistoi yhä, vaikka elämästä oli veljen hengen mukana kadonnut kaikki ilo?

Muistoja vuosien takaa. Kotikolon puutarha aurinkoisena kesäpäivänä.
”Fred, sinä olet nero!” hihkaisin ihailevasti katsellessani leijaa, jonka Fred oli onnistunut loitsimaan isän taikasauvalla.
”Tein tämän vain siksi, koska tiesin että pitäisit siitä. Se oli ihan helppoa. Tule tänne, niin näytän sinulle.”
Hymyilin onnellisena, kun Fred ojensi sauvan minulle ja piti kädestäni kiinni ohjaten sen tekemään juuri oikeanlaisen liikkeen. Viuh ja näps.

Uudempi kuva. Kotikolon olohuone.
Makasin sohvalla pää käärittynä valkeaan sideharsoon. Fred oli polvistuneena vierelleni ja katseli minua silmät täynnä huolta.
”Oletko varma että olet kunnossa?” Fred kysyi ääni täynnä kireyttä, jota en ollut kuullut siinä milloinkaan ennen.
”Olen! Oletko itse kunnossa? Minä en ole koskaan pitänyt sinua mitenkään ylihuolehtivana”, virnistin veljelleni mahdollisimman huolettomasti.
”En vain tahdo menettää sinua”, Fred mutisi hiljaa.
Kului hetki, jonka aikana vain makasin hiljaa katsellen veljeni kasvoja. Sitten nousin ylös ja kiersin käsivarteni hänen ympärilleen.
”Et sinä menetä minua. Et milloinkaan”, kuiskasin.


Se oli totta. Fred ei ollut milloinkaan menettänyt Georgea. George oli menettänyt Fredin.

Joku kutsui Georgea nimeltä, mutta hän ei muistanut miten vastattiin. Sillä ei ollut enää väliä. Millään ei ollut.

Viekää minut pois. Ottakaa minut, ottakaa minut hänen sijastaan. Viekää meidät molemmat pois, yhdessä, jotta kumpikaan ei joudu tuntemaan tätä tuskaa, joka viiltää minut katki. Se on pahempaa kuin kuolema.

”George!” joku huusi pojan perään, kun hän viimein nousi veljensä viereltä. George ei kuitenkaan jäänyt kuuntelemaan huutajaa, vaan ryntäsi juosten pois. Hän pystyi jälleen näkemään selvästi eteensä.

Juoksua. Askelia sinne, minne muut eivät voineet minua seurata. Tein viimeistä matkaani paikkaan, jossa olisimme vain me kaksi. Paikkaan, jossa tiesin veljeni odottavan minua.

Georgen huulille nousi hymy, kun hänen jalkansa törmäsivät veden pintaan pitkän pudotuksen jälkeen. Enää yksi hengenveto jäljellä.
Viimeiset sanat, jotka George Weasley koskaan sanoi, kuultiin juuri ennen kuin jokin pinnan alla tarttui häneen ja veti hänet autuaaseen tietämättömyyteen.


”Fred, rakastan sinua.”




Valoa pimeyden keskeltä. Sinun kasvosi, rakas veljeni. Vain me kaksi. Ikuisesti.
« Viimeksi muokattu: 24.03.2015 08:27:37 kirjoittanut Beyond »

Fishy

  • *
  • Viestejä: 2
Vs: ~ Rakas veli ~ K13 ~
« Vastaus #1 : 09.09.2010 11:49:13 »
Tää oli kaunis.

Mä oon etsiskellyt täältä vähän jokapuolelta lukemiskelpoista Fred/Georgee, ja nyt sattui eteen ensimmäinen mikä iski kunnolla. Aloin jopa itkemään. Kuvailu oli tosi hienoa ja kaunista, eikä lukeminen tökkinyt yhtään. Pidän tavastasi kirjoittaa. Erittäin paljon.

Minä itse en ollut onnellinen, en ollut surullinen – olin tyhjä. Vähitellen lakkasin tuntemasta mitään.
Tästä kohdasta pidin erityisen paljon, vaikka se kuulostaa surulliselta. Oman kaksoisveljen menettäminen mahtaa tuntua tosi pahalta.

Ehkä olisin pitänyt ficistä enemmän, jos tämä olisi paritukseton. En tiedä miksi, mutta se vain tuntui siltä. Oli kuitenkin hieno lukukokemus, ja kiitän siitä. Varmasti luen muitakin tuotoksiasi ;---)
Kiitoksia siis tästä.

- Fishy

Tuulevi-Hillevi

  • viimeinen lohikäärme
  • ***
  • Viestejä: 385
  • Anna mun elää mun omassa legomaailmassa.
Vs: ~ Rakas veli ~ K13 ~
« Vastaus #2 : 21.09.2010 17:56:15 »
Oi, kuten sanottu, kaunis. Erittäin.

Lainaus
Fredin veriset kasvot olivat jähmettyneet ja kalpeat, kun George laski kätensä hänen poskelleen. He olivat rauhassa, kahden, viimeistä kertaa.
Ehkä suosikkikohtani.

Lainaus
Juoksua. Askelia sinne, minne muut eivät voineet minua seurata. Tein viimeistä matkaani paikkaan, jossa olisimme vain me kaksi. Paikkaan, jossa tiesin veljeni odottavan minua.
Tässä kohdin tiesin, mitä hän tulisi tekemään, ja oli siinä ja siinä pystyisinkö lukemaan loppuun=,<Loppu olisi ollut parempi ilman viimeistä riviä, on minun mielipiteeni. Se tuntui jotenkin ylimääräiseltä ja hajotti vähän tunnelmaa. Kiitos tästä!

Feliicia

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 817
  • Hobitti
Vs: ~ Rakas veli ~ K13 ~
« Vastaus #3 : 21.09.2010 18:19:19 »
Täää oli ihana!

Surullista tekstiä Fredistä ja Georgestä, rakastan sitä. Kuitenkin oppu oli aika kliseinen, mutta teit siitä omannäköisesi, tykkäsin.

Anteeksi, en millään keksi mitään järkevää sanottavaa, nuo muistot olivat ihania, varsinkin jälkimmäinen:)


ava by Raitakarkki
banneri by Pyry

Irkku

  • Huimapää
  • ***
  • Viestejä: 95
  • It'll always be you!
Vs: ~ Rakas veli ~ K13 ~
« Vastaus #4 : 24.09.2010 19:00:46 »
Siis mä oikeesti itken... ja sitä ei tapahdu usein. Tää oli ihana, voisin lainata koko tekstin tähän pätkä kerrallaan, mutta en jaksa. Kuvailu oli todella kaunista. Ja mä jos kuka tiedän milt' tuntuu menettää rakas ihminen. Ja luulen, että säkin tiedät, nimittäin niin hyvin sä kirjotat.

love ya,

Irkku, joka itkee
En pelkää huomista, sillä se ei ole vielä tänään!

Scorch

  • Tittelintuure
  • ***
  • Viestejä: 101
  • Slytherin Bros Inc.
Vs: ~ Rakas veli ~ K13 ~
« Vastaus #5 : 15.06.2011 05:58:49 »
Voi, olen etsinyt jo jonkun tovin - melko laiskasti ehkäpä - mutta etsinyt kumminkin, ficciä jossa George kaipaa Frediä. Ja tässä se nyt on. Itse en ole vieläkään päässyt Fredin kuolemasta - miksi, oi miksi hänet piti tappaa? Itken kirjassa joka kerta (olen lukenut kirjan seitsemisen kertaa) ja tässäkin vollotin kuin pikkulapsi alusta loppuun. Heti kun tajusin mitä tämä ficci käsittelee, huomasin alkavani itkeä, enkä välillä ollut nähdä edes tekstiä eteenpäin.

Tämä oli hyvin koskettava, ja sait Georgen tunteet esiin. Suru on vahvasti pinnassa, enkä voi edes kuvitella kuinka pahalta Georgesta on mahtanut tuntua menettää kaksoisveljensä. (MIKSI, ROW-TÄTI, MIKSI!!) Jos itse joutuisin vastaavaan tilanteeseen, en todennäköisesti kestäisi ollenkaan. Eikä tässä kestänyt hänkään. Pointsit siitä, ihmettelen miten George on ylipäänsä enää hengissä Rowlingin mukaan.

Olisin toivonut tästä vähän pidempää. Kuten sanoin, tällä aiheella on aika hankala löytää ficcejä. Etenkään hyviä. Kaksosista kirjoitetut ficit kun ovat muutenkin aika kiven alla. Muistoja oli kaksi, niitä olisi ehkä voinut olla muutama lisää? Kaksin ne vaikuttivat hieman yksinäisiltä tekstin lomassa, ainoat valopilkut. No, kaksin aina kaunihimpi. Vai miten lie.

Olen myös samaa mieltä Tuulevi-Hillevin kanssa, olisi ollut minustakin parempi ilman viimeistä riviä. Se tuntui jotenkin irtonaiselta tuolla lopussa leijuessaan. Sillä ei ole enää täydellistä kytköstä tekstiin, eli teksti olisi pärjännyt ilman sitäkin.

Tykkäsin kuitenkin kovasti, löysin vihdoin etsimäni. Toivottavasti löydän vielä lisää. :j Jatkankin tästä 10 kertaa paritus- haasteen ficcejesi lukemista, eli saatan kommentoida muihinkin~
“Art is the only serious thing in the world. And the artist is the only person who is never serious.”
― Oscar Wilde