Tervehdys Kommenttikampanjasta!
Valitsin tämän ficin listauksestasi osittain siksi, että pidän Billistä ja Fleurista ja luen heistä mielelläni, mutta ehkä eniten siksi, että tyylilajeiksi mainitut lempeä draama ja romanttinen huumori kuulostivat juuri siltä, mitä sillä hetkellä kaipasin luettavakseni. Halusin jotain kepeää ja rentouttavaa, jotain mistä tulisi hyvä mieli. Ja voi kuinka tästä tulikaan! Tämä on kaikkea, mitä kaipasin, ja vielä paljon enemmän. Todellinen hyvän mielen ficci. ♥
Tarinassa esitellään ihanan rauhallinen ja rentouttava tilanne, kun pitkään kestäneen vierasrumban jälkeen saa vihdoin lojua rakkaan ihmisen kanssa kaikessa rauhassa mitään tekemättä, ilman huolta siitä että joku sattuisi näkemään tai että pitäisi olla passaamassa vieraita. Voi vain makoilla, rentoutua ja jutella. Ah, tuollainen fiilis on todella ihana. Samaistun kovin, ja olen iloinen kun pääsen tämän ficin kautta kokemaan sen taas.
Voi että, Fleur on tässä mielestäni niin Fleur! Ei vain siksi, että olet pysynyt uskollisena kirjoista tutulle alkukirjain-h:n puutteelle Fleurin puheessa vaan siksi, että Fleur ei tässä pelkää sanoa mitä ajattelee ja on hieman kipakkakin. Fleurissa on särmää, mikä tulee tässä tekstissä loistavasti ilmi sen puheista ja sananvalinnoista, joista pystyy kuvittelemaan äänensävynkin. Musta on hyvin uskottavaa, että Fleur vähän marmattaa jatkuvista vierailuista -- mutta sitten se kuitenkin mukisematta hoitaa emännän tehtävänsä ja myöntää, että sukulaiset ovat rakkaita. Varmaan se sisimmässään pitää siitä, että Simpukkamökissä on elämää, mutta onhan se hyvin ymmärrettävää, että jatkuva vieraiden hyysääminen alkaa ottaa koville, varsinkin kun kahdenkeskinen aika tuoreen puolison kanssa on kortilla ja kuherruskuukausikin on vähän jäänyt välistä.
Pidän kovasti siitä, miten tässä ei pelkästään mainita sitä, että vieraita on ollut, vaan niitä vieraita myös nimetään ja vierailuja vähän avataan lukijalle. Pidän erityisesti siitä, että tämä tapahtuu suurilta osin dialogin kautta. Vierailujen muistelu ei tunnu lainkaan väkinäiseltä tai turhalta selittelyltä, vaan tuntuu ihan siltä, että Bill ja Fleur oikeasti juttelevat noin, käyvät läpi tapahtuneita. On kivaa, että tekstissä vilahtaa tuttuja nimiä ja hahmoja ja että heidän vierailuistaan tosiaan saa tietää jotain. Sen ansiosta vieraskatras ei jää etäiseksi, vaan lukijakin pääsee sisään Simpukkamökin vilskeeseen ja Billin ja Fleurin tilanteeseen samaistuminen käy entistä helpommin. Voin kuvitella, miten Fred, George ja Lee tulevat vähän irrottelemaan Simpukkamökkiin.
Ja musta tuo on ihana yksityiskohta, että Bill nauttii kalastamisesta ja ylipäätään ajasta Charlien kanssa. Hauskaa, että Bill vaikuttaa ihan nauttineenkin vieraista ja se vähän rauhoittelee Fleuria ja puolustelee appivanhempiaankin. Billkin taitaa kuitenkin olla hiukan jo väsynyt.
Bill riemuitsi mielessään tajutessaan, että heillä todellakin oli aikaa, koko ilta, koko yö, koko seuraava päiväkin
Pidän tästä kohdasta kovasti. Oon ite etäsuhteessa, ja joka kerta se fiilis on vaan niin ihana, kun tajuaa, että saa viettää taas jonkin aikaa yhdessä. Tästä tulee niin onnellinen olo Billin ja Fleurin puolesta, ja on kutkuttavaa, miten kaksikon hellyydenosoitukset muuttuvat kiihkeämmiksi, kun siihen vihdoinkin on tilaisuus.
Mutta sitten -- taas vieras! En osannut odottaa uuden vieraan saapumista, mutta mielestäni se sopii loistavasti päätökseksi tarinalle ja saa sen tuntumaan entistä kokonaisemmalta, kun teksti kuitenkin vahvasti käsittelee Simpukkamökin vieraspaljoutta. On kurjaa, että Billin ja Fleurin vasta alkanut kahdenkeskinen hetki keskeytyy, mutta siitä tulee kuitenkin hyvä mieli, että he avaavat oven ja päästävät Ronin sisään. Ensteks aatellaan, että käsketään tulijan painua kuuseen, mutta lopulta ei ole epäilystäkään siitä, etteikö perheenjäsentä päästettäisi sisään yksissä tuumin. Tulee sellainen olo, että Simpukkamökki on aina avoin rakkaille ihmisille. Ehkä siksi ihmiset viihtyvätkin siellä niin hyvin? Tämä on ihana:
Mutta nyt on sota ja kaikki mullin mallin, meillä sentään on vielä koti jota jakaa `eillekin.
On lohdullinen ajatus, että sodan varjoissa elävillä kuitenkin on toisensa. Siitä kannattaa varmasti pitää kiinni. Läheisistä voi saada paljon turvaa ja vertaistukea vaikeissa tilanteissa, ja rakkaus ei peity sodan varjoihin, tai niin ainakin haluaisin uskoa.
Tykkäsin tästä kaiken kaikkiaan tosi paljon. Kirjoitat mielestäni erittäin hyvin ja sujuvasti, ja tarina tuntuu kokonaiselta ja eheältä. Mulle jäi tästä niin hirmu hyvä mieli, että täytyy muistaa palata lukemaan tämä joskus toistekin, jos on apea fiilis. Lämmin kiitos ihanasta lukukokemuksesta. ♥
