Suosikit:
Walden Macnair ei ole olennaisuudella loistava kirjahahmo, mutta hitot minä siitä.

Tykästyin pitkään, salskeaan ja viiksekkääseen kuolonsyöjään lukiessani ensimmäisen kerran AV:n. Waldenin verenhimoisuus lisää entisestään velhon karismaa ja takaa tämän olevan muutakin kuin lihaksia ja karskia komeutta. Kiistatta fandomin miehistä miehekkäin.

Rowling ei ole kirjoittanut Macnairille suurta roolia, joten hahmotulkintaan voi tuoda muitakin elementtejä kuin miehekkään salskeuden ja psykopaattisuuden...
Rabastan Lestrange ei herättänyt mitään reaktiota bongatessani ensimmäisen kerran nuoremman Lestrangen nimen FK:n lehdiltä. Pelkkä nimeltä mainittu äijä, joka on Bellatrixin miehen pikkuveli, ajattelin. Fanfiction muutti suhtautumiseni esittämällä aristokraatin niin kiinnostavassa painottamalla hänen hyvännäköistä ja poikamaista olemustaan. Löysin Rabastanista kirjasarjan satuprinssin, joka naisen unelmarakastajan josta ei voi olla haaveilematta. <3
Rita Luodiko on vittumainen, tiedetään. Laittaa sanoja haastateltavien (lue: uhriensa) suuhun) heiluessaan sähäkän sitaattisulkakynänsä kanssa. Hän on samalla naisellinen, ihanan kiero, häikäilemätön ja sanavalmis. Voisin väittää Ritaa Rowlingin onnistuneimmaksi naishahmoksi. Aina (korkokenkiin puetuille) jaloilleen putoava nainen, joka tekee mitä itse haluaa myötäilemättä muita. Esimerkiksi Narcissa on sinällään ihan hyvä hahmo, mutta modernina naisena en pysty korottamaan perinteistä, perhettään palvovaa aatelisrouvaa suosikiksini. Bellatrix puolestaan olisi modernimpi, itsenäisempi ja miesmäisempi, mutta täysin vinksahtanut. Mestari, mestari, mestari. Mitään muuta Bellan päähän ja sydämeen ei mahdu.
Lucius Malfoy päihittää mennen tullen poikansa, vaikkei kauniissa ja veistoksellisessa Dracossakaan ole mitään vikaa. Draco sattuu vaan olemaan mitäänsanomattomampi miniatyyripainos. Vanhempi Malfoy on hyvä isä ja aviomies, mutta hänellä voisi ihan hyvin olla muita naisia. Virallinen rakastajatar ja luksushuoria tuomassa vaihtelua sukupuoliseen kanssakäymiseen. Herralla on upean linnanmainen herraskartano kotinaan, kultavuori holvissaan, lipevä ja ylimielinen käytös, puhdasta verta suonissaan ja täydellinen ulkonäkö. Kapeat ja veistokselliset kasvot, platinaisina hohtavat kutrit, pitkä varsi... aaws... ja hän solmii huomaamattomasti katkemattomat nyörit pelinappuloikseen valitsemiin ihmisiin tehden näistä marionettejaan. Ei voi olla nostamatta hattua moiselle oveluudelle ja kyvylle säilyttää tietty etäisyys muihin ihmisiin. Lucius syntyi Malfoyn kartanon valtiaaksi eikä koskaan unohda olevansa Abraxas Malfoyn poika.
Inhokit:
Hermione Granger! Eihän kukaan jaksa moista pätemistä ja tekopyhyyden huntuun verhoutumista.

Minun puolestani mokomaa ei olisi pitänyt edes ottaa Tylypahkan oppilaaksi jästisyntyisyytensä takia; eipä olisi jästikouluissa pingottaessaan ollut kiilaamassa jalkaansa sellaisten ovien väliin, joiden pitäisi pysyä ikuisesti suljettuna jästisyntyisiltä.
Lily Potter tuo Mary Suemme oli vanhaa konia ontuvampi hahmo. Ah-niin-kaunis ja lahjakas jästisyntyinen, peräti koulun paras tyttö ja mitä vielä. Hän ja Severus olivat ystäviä vuosikausia, kunnes likka suuttui niin pahasti Kalkarokseen että välit napsahtivat poikki. Lily oli jalo valon lapsi eikä halunnut olla missään tekemisissä pimeyden koskettaman henkilön kanssa. Onneksi James Potter oli paljon, paljon Severusta parempi mies. Sankarikuoleman kärsivä marttyyri.
Sirius Musta oli suosikkihahmoni yhteen aikaan mustan huumorinsa, rennon asenteensa ja komeutensa takia. Ei vaan enää. Minä en pidä minään hahmoa, joka haistattaa pitkät puhdasverisyydelle tulemalla lajitelluksi Rohkelikkoon Luihuisen sijasta ja lyöttäytymällä rupusakin seuraan. Silkkaa idiottimaisuutta. Miehellä olisi ollut Azkabanissa istuessaan aikaa miettiä asioita ja kasvaa aikuiseksi, mutta niin ei kuitenkaan tapahtunut. Sirius oli kuollessaan lähemmäs neljäkymmentävuotias mutta teinin tasolle jämähtänyt. Joissakin ficeissä pidän Siriusta hyvänä tyyppinä, ja seuraan noita ficcejä säännöllisesti, mutta useimmiten jätän Sirius-ficit väliin.
Peter Piskuilan oli selkärangaton ja säälittävä luuseri sekä nössö pelkuri ainakin keski-ikäistyvänä. Mitä hemmettiä Voldyn päässä liikkui sillä hetkellä, kun hän teki Piskulanista kuolonsyöjänsä? Hänen ainoa hyvä tekonsa oli Pottereiden kavaltaminen; päästiin samalla kertaa Mary Suesta sekä tämän ärsyttävästä rillipäämiehestään.