Kirjoittaja Aihe: Japanilainen populaarikulttuuri  (Luettu 313999 kertaa)

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #620 : 23.02.2013 17:04:33 »
Kuten tulevasta pienestä tekstistä arvanneekin, Death Noten spoilausta on yhä luvassa. ;) En ole muuten ennen tätä keskustelua ymmärtänytkään, kuinka tiiviisti Death Noten koko juoni on kasattu: muutaman yksityiskohdankin paljastaminen paljastaisi koko juonen. ???

nauha, Ruyk oli siinä mielesssä nerokas, että se kuitenkin pysytteli kaiken yläpuolella. :D Tavallaan ymmärrän myös, ettei Ruyk tahtonut kohdata samaa kohtaloa kuin Rem: käsitin itse niin, että jos Ruyk olisi estänyt Lightin häviön, olisi se muuttunut tuhkaksi. Lightia kuitenkin oletettavasti uhkasi kuolemantuomio, eikä shinigamin ilmeisesti pidä järkyttää sitä järjestystä, missä ihmiset kuolevat. Ruyk oli kyllä siinä mielessä ristiriitainen, että toisinaanhan se auttoi Lightia aika huomattavasti ja perusteli sitä sillä, että jollain kierolla tavalla Kiran toimet olivat hauskoja seurata. Välillä oli tosiaan vähän vaikeaa uskoa, että Ruyk oli niin puolueeton kuin se väitti olevansa. Olisin kyllä itse toivonut, että Ruyk olisi jotenkin ovelasti auttanut Lightia Nearin suhteen ennen kuin tilanne levisi aivan täysin.

L:n ja Lightin ystävyys pisti kyllä itsellänikin mielen vähän matalaksi, mutta toisaalta asian voi ajatella niinkin, että L valehteli siitä ystävyydestä päästäkseen vain lähemmäksi Lightia. :P Mitä noiden kahden väliseen kanssakäymiseen tulee, niin itsekin olin huomaavinani jonkinlaista "kipinöintiä" - tai no, siis siihen nähden, kuinka aseksuaalina Light esitettiin. Periaatteessahan Lightista ja L:stä voisi kirjoittaa ties minkälaisia angstisia pätkiä sen perusteella, mitä sarja antoi ymmärtää: vaikka kartankin L/Light -paritusta, ei minun olisi vaikea kuvitella, että noilla kahdella oli jonkinlainen hyväksikäyttösuhde. Olen lukenut muutaman aika masentavan ficin siitä, kuinka L oikeasti oli rakastunut Lightiin. Se, kun Light vaan virnuili paskamaisesti koko L:n kuoleman ajan ja katsoi vieläpä koko ajan silmiin, oli jo ihan canonkin puitteissa aika inhottavaa, mutta jos noita kahta ajattelisi jollain tasolla pariksi, olisi L:n loppu entistäkin karmeampi. Itse kyllä hieman kartan tuota L/Light -paritusta. Mielestäni se, mitä L:lle tapahtui, kumoaa aika tehokkaasti sen, että Light voisi tuntea jonkinlaista kiintymystä L:ää kohtaan.

Misa ei muuten todellakaan kuulu lempihahmoihini, mutta mua säälitti se hahmo koko sarjan ajan. :( Oli jotenkin kamalan epäreilua, että Misa teki kaikkensa miellyttääkseen Lightia jopa silloin, kun tyttörukka oli autuaan tietämättömässä tilassa Kira-puuhista. Siitä huolimatta se ei saanut koskaan minkäänlaista vastavuoroisuutta Lightilta. Sitä mun on hirveän hankala päättää, oliko Light julman ihana lumotessaan naisia toinen toisensa perään vai epärealistinen. Lightin tarvitsi suurin piirtein räpyttää vain vähän ripsiään ja tadaa - kaikenmaailman takadat ja naomit luottivat Lightiin heti. ;D Pakko muuten sanoa, että Takada on ehdoton inhokkini koko sarjassa. Tavallaan hahmo oli tarpeellinen sarjan loppuratkaisun kannalta, mutta persoonallisuus olisi voinut olla huomattavasti miellyttävämpikin.
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Sofiesque

  • Vieras
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #621 : 23.02.2013 20:22:40 »
Pakko kommata vielä vähän tota Death Notea:

Mun muistaakseni Tsugumi Ohba on ihan itse myöntänyt, että L valehteli sanoessaan, että Light oli sen ensimmäinen ystävä. Oon kyl lukenut jotain ihan hyviä Light/L-ficcejä pahimman Death Note -fanituksen aikaan, joissa näiden kahden keskiselle suhteelle oli luotu uudenlaisia vivahteita, mutta mä tykkään ajatella L:ää jäätävänä manipuloijana mieluummin kuin semmosena kovaonnisena vässykkänä, joka kiintyi Lightiin vasten tahtoaan ja sai siksi nenälleen. Mun mielestä se romantisointi melkeinpä syö sitä mielenkiintoista dynamiikkaa näiden kahden välillä, mutta no joo, nää on niitä kuuluisia mielipiteitä.

Nearista oon teidän kanssa samaa mieltä. Mun mielestä oli sinänsä ihan hyvä, että Light lopulta hävisi (mä oikeestaan nautin siitä, että sen loppu oli nöyryyttävä ja paskanen eikä mikään uljas marttyyrikuolema), mutta Near ottaa edelleen pannuun. Joku vähiten samaistuttava ja sympaattinen 'hyvis' ikinä, jonka voitosta en tosiaankaan iloinnut. Sarjan muut hahmot oli niin loistavia ja moniulotteisia, että Nearin voitto jäi kaivelemaan mua ihan liikaa.

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #622 : 26.02.2013 09:37:13 »
Voisinpa vielä itsekin hieman kommentoida. :)

Vanilla M., juuri tuo todellisuudesta vieraantuminen ja sen kautta vähän samanlainen sielunelämä tuntuu munkin mielestä loogiselta: "Great minds think alike." :D - L saattoi jopa tehdä vähän karhunpalveluksen Lightille ottamalla sen mukaan Kira-tutkimukseen, sillä jos Lightilla oli joskus jonkinlaista kosketuspintaa todellisuuteen, se kyllä katosi viimeistään siinä vaiheessa, kun Lightille suurin piirtein ojennettiin hopeatarjottimella mahdollisuus päästä lähelle vihollistaan. Oli oikeastaan vähän kieroutunutta, kuinka Light tuntui menettävän järjen rippeensä siinä vaiheessa, kun Death Note ja muistot palautuivat hänelle.


Dolores, sinäpä sen sanoit! :) Kovaonnisen vässykän rooli ei ole todellakaan imarteleva L:n kannalta. Pystyn kyllä hahmottamaan sen logiikan, jolla L olisi voinut takertua Lightiin omalla epätoivoisella tavallaan, koska jopa canon tukee vahvasti sitä ajatusta, että L otti Kira-tapauksen aivan liian henkilökohtaisesti. Toisaalta mikään ei varsinaisesti canonissa minunkaan mielestäni tue sitä ajatusta, että L olisi kovin paljon pitänyt Lightista. Jotenkin minun mielestäni Lightin ja L:n välisen valtataiston kirjoittaminen rakkaustarinaksi söisi molempien hahmojen särmikkyyttä, mutta erityisen ongelmallinen tuo rakkaustarinahomma on nimenomaan L:n kannalta: tietynlainen tunnerajoittuneisuus nimenomaan erottaa L:n tavallisesta tallaajasta. Eihän maailman parhaan etsivän työstä tulisi mitään, jos L rakastuisi jokaiseen jahtaamaansa rikolliseen. ;D Täytyy myöntää, että jossain vaiheessa Death Note -fanin uraani koin yliannostuksen angst-L:ää, joka oli palavan rakastunut Lightiin, ja joutui kohtaamaan kuolemansa petettynä ja muuta sellaista. Henkilökohtainen suosikkini (inhokkini) on se, kun Light näkee hetki ennen omaa paskamaista loppuaan L:n vielä kerran ennen silmiensä ummistamista. Aiheesta on kirjoitettu äärettömän paljon katkeransuloisia ficcejä siitä, kuinka L ja Light saivat toisensa jälkielämässä. Keskustelut ovat aina tätä luokkaa:
"Sori, kun yritin kuolemaantuomita sinut, mutta oli kyllä aika inhottavaa, kun tapoit minut. :---("
"No sori. Ja sori, kun olin massamurhaaja."
"Ei se mitään."
*pusinusi*
ARGH!
Toisaalta Lightista ja L:stä saisi kyllä aikaan aivan erinomaisen kauhuficin, joka voisi noudattaa perinteisen aasialaisen kauhun herkullisimpia kaavoja: L:n katkera sielu voisi piinata Lightia vuosia ennen kuin Light kokisi erittäin julman kohtalon. Toki sitten Misakin alkaisi ihmetellä, kun yhteisessä asunnossa kummittelee jne. :D

Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #623 : 26.02.2013 17:52:58 »
En itse ole erityisen suuri manga/animeharrastaja - lueskelen silloin tällöin mitä sattuu käteen, kuten myös länsimaista sarjakuvaa ja Conania ostan itselle, mutta minua ärsyttää eräs vääryys.

"Inhoan mangatyyliä"
"Opi piirtämään mangatyylillä"
"Mangatyylinen sarjakuva X on..."

Mangatyyli. Mikä on mangatyyli? Sama kuin sanoisi "länsimainen sarjakuvatyyli", japanilaisia sarjakuvia on kuitenkin hyvin erinäköisiä. Joo, sitä mangatyyli sanaa käytetään sellaisesta perushyvinmyyvien shounen tai shoujo-tyylisisten sarjakuvien tyylistä, mut häiritsee silti vähän.

Auttaisitteko löytämään esimerkkejä mahdollisimman perus "mangatyylistä" eroavista japanilaisista sarjakuvista? Itse kun en kauhean hyvin tätä kenttää tunne...
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

Mightyena

  • ***
  • Viestejä: 437
  • ヨホホホ♪
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #624 : 26.02.2013 18:14:12 »
Auttaisitteko löytämään esimerkkejä mahdollisimman perus "mangatyylistä" eroavista japanilaisista sarjakuvista? Itse kun en kauhean hyvin tätä kenttää tunne...

Ensimmäisenä tulee mieleen kaikki Natsume Onon piirtämä (esim. House of Five Leaves, La Quinta Camera jne). Esimerkki. Ja sitten ehkä Monster, Slam Dunk, Paradise Kiss & Hajime no Ippo? Voi olla, että olen täysin hakoteillä. Mutta noista kun laitat kuvahakuun manga caps niin voit itse arvioida. Tuntuu, että kaikki lukemani manga on juurikin tuota ns. "mangatyyliä" (minäkään en kyllä pidä tuosta sanasta). :D

Ja hei Sherlockin mangaversio on tehty näyttelijöiden mukaan, niin eihän se kauhean tyypillisen näköinen voi olla.

// Paitsi että kun hakee Monsteria niin tulee näköjään kaikkea random shoujokuvia. Wut
« Viimeksi muokattu: 26.02.2013 18:18:18 kirjoittanut Mightyena »
everybody knows there's a party at the end of the world

Peccantis

  • ***
  • Viestejä: 743
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #625 : 26.02.2013 22:36:03 »
Nukkemestari: Lone Wolf & Cub (realistisempaa, synkkä historiallinen samuraitarina), Club 9 (öö, ihan oma lukunsa... tavallaan tosi perusmangaa mut ne ilmeet!! Ja mahtavat kasvot muutenkin.) (tämä särkee sydämesi, jos pystyt seuraamaan erittäin mehevästi käännettyä paksua murretta (englanniksi) niin nyyhkit kolmoskirjan lopussa koska sarjan kahta viimeistä osaa ei ole julkaistu englanniksi kuin irtoläpysköinä :P mutta ihana kuitenkin! Ehdoton! Mene ja lue!!!!!).

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #626 : 01.03.2013 13:49:31 »
Lainaus
Millaisia suunnitelmia ihmisillä on tälle vuodelle?

No itehän en osaa ommella yhtään mitään, mutta kasan "säästän rahaa tähän cossiin" cosseja oon jo pohtinut valmiiksi, haha. Ja päätavoitteena on se, että saan tälle vuodelle cossin vaikka hampaita kiristellen, koska mulla tahtoo aina cossaaminen jäädä suunnitelutasolle. Oon suunnitellut mm. Ayanami Reitä tai Asuka Langeyta (Neon Genesis Evangelion), Soi Fong tai Yashiru (Bleach) ja nyt Naruto innostuksen myötä myös muutama Naruto hahmo käynyt mielessä, kuten Ino Yamanaka, johon mulla on viharakkaussuhde. :D Hmm, mitäs kaikkee muita mulla vielä oli mielessä... Riza Hawkeye (FMA) ainakin, sitten Rima (Vampire Knight). Hoo huomaatteko, miten paljon naishahmoja (hyvästi tuskallinen bindaus!). Toki mukaan mahtunu myös pari miestä: Demyx (Kingdom Hearts) ja Jak (Jak and Daxter-peli). Että suunnitelmiahan on, mutta realistisesti mun tavoitteena ois kuitenkin saada edes yksi cossi kesän coneihin, joista ykkösrakkautena ois Monoke (Prinsess Monoke)! Mut siitä ei löydy valmista cossia mistään, joten pitäs ommella ja minä ja mun surkeat ompelutaidot...

Voi siis olla, että mut nähdään jonain noista yllämainitusta, ainakin toivottavasti tänä vuonna joko Animecon X:ssa, Bakaconissa tai Traconissa. Tarkoitus ois myös yrittää kesä Desuun, mutta se nyt on vähän niin ja näin.

Jeremy: mitäs cossia muuten puuhastelet?


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Pohjantähti

  • ***
  • Viestejä: 110
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #627 : 01.03.2013 20:01:34 »
Millaisia suunnitelmia ihmisillä on tälle vuodelle?

Tuota noin. Kesän Desuconiin ilmeisesti Juksu (Muumit) ja Mikoto Suoh (K Project). Animeconiin ohjelman pitämisen vuoksi Suomi (Hetalia) ja Ryouta Kise (Kuroko no Basket). Mitähän tässä muuta...? Traconiin ilmeisesti yksi Belgian Halloweenasu (tämäkin Hetalia). Kokkoconiin olen menossa, mutta sinne en cossissa vaan ilmeisesti steampunkhenkistä mekkoa olen tekemässä kaverin innostuksen vuoksi. Tällä hetkellä näyttää siltä että olen tekemässä kaikki näistä itse alusta loppuun.

Renneto

  • Melancholiette
  • ***
  • Viestejä: 279
  • Kuin tylsää, kurjaa, tympeää ja tyhjää
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #628 : 01.03.2013 20:17:12 »
Millaisia suunnitelmia ihmisillä on tälle vuodelle?

Tuota noin. Kesän Desuconiin ilmeisesti Juksu (Muumit) --

Tirrittitii! Minä ajattelin pukeutua Nuuskamuikkuseksi, tosin eri tilaisuuteen, mutta pakko hehkuttaa oivaa valintaasi. \o/

Itse katselin vuosien jälkeen taas Animeconin suuntaan ja... onko sinne nykyään erillisenä tapahtumana maksullinen sisäänpääsy vai ovatko googlatessani silmille hypänneet lippurannekkeet vain takaamassa VIP-kohtelua ja muuta ekstrakivaa?
perhosen siivenisku


Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #629 : 01.03.2013 21:24:34 »
Mä nostan rispektit kanssa Muumeille! <3

Ja Jeremy: toi on siisti! Paljonhan niitä on, mutta yhdenkin jos ensin toteuttaisi... :''D Se on se "haluan cossata tätä ja miljoonaa muuta" alkoi oikeastaan siitä, kun mietin, ettei oo olemassa kivoja naiscosseja mulle. Kaikki on superpitkiä hoikkia ja muutenki ihkuja tyttelimäisiä niin sitten sainkin kasan kaikkia, joita haluan cossia. Se, että mitkä noista nyt tälle vuodelle on vielä arvotus. Dem ois kyllä jees. Roxas oon olluki vuosi sitten olleessa Frostissa, mutta kaapu pitäs uusia jokatapauksessa. pffft

Joo Animecon on tosiaan maksullinen tapahtuma ja kävijärajoitettu. Taisi olla 2800 vai 2900 lippua eli samat, mitkä Desuconeissa. Ja aika hyvää tahtia näyttää liputki menevän, kun IRC-Gallerian mukaan viikossa mennyt jo 250 lippua. Suosittelen siis hommaamaan mahd. pian. Mitäs mieltä muuten ihmiset siitä, että Animecon muutti Kuopioon? Itselläni vähän ristiriitaiset fiilikset. No kotipaikkakunta, yeah! mutta taas itse en kuitenkaan Animeconin kokoisessa tapahtumassa hypi riemusta, kun ajattelen Musiikkikeskusta tapahtumapaikkana. Nekocon oli jees, mutta Acon on jo vähän liian iso. Okei, lippujen määrää rajoitettiin, mutta huomatkaamme nyt sekin, että Musiikkikeskus on pienempi kuin Sibeliustalo -- ja saman verran myydään lippuja.


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Renneto

  • Melancholiette
  • ***
  • Viestejä: 279
  • Kuin tylsää, kurjaa, tympeää ja tyhjää
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #630 : 01.03.2013 21:33:00 »
Se on se "haluan cossata tätä ja miljoonaa muuta" alkoi oikeastaan siitä, kun mietin, ettei oo olemassa kivoja naiscosseja mulle.  -- Joo Animecon on tosiaan maksullinen tapahtuma ja kävijärajoitettu. Taisi olla 2800 vai 2900 lippua eli samat, mitkä Desuconeissa. Ja aika hyvää tahtia näyttää liputki menevän, kun IRC-Gallerian mukaan viikossa mennyt jo 250 lippua. Suosittelen siis hommaamaan mahd. pian.

(Riza Hawkeyelle ääni täältä! Käy hyvin myös ilman pyssyä, tatuointia tai Hayatea.)

Ai kauhee mitkä hinnat Animeconissa, olen tyrmistynyt! Enkä edes onnistunut löytämään vuoden 2013 ohjelmaa, joka ei ilmeisesti ole vielä varmistunutkaan, eli sikako pitäisi säkissä ostaa, hih? Viimevuotinen ohjelma oli ihan kivanoloinen mutten ole varma näin vähemmän fanaattisena kuluttajana ja seurailijana siitä, viitsisinkö kuitekaan maksaa pyydettyjä summia. Hopeanuoliläppää saa ilmaiseksikin. :3

Katsoisikohan ne pitkään, jos Finnconissa kävelisi Nuuskamuikkunen...
perhosen siivenisku


Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #631 : 01.03.2013 22:16:28 »
Riza on kyllä! Se on kuitenkin harvinainen semmoinen normaali naishahmo. Ei mikään stereotyyppinen kuitenkaan vaan lähinnä ruumiinrakenteeltaan. Se on sopusuhtanen, eikä superlaiha. Eikä se oo kovin pitkäkään, joten se ois kyllä mahti. Sitäpaitsi koen tiettyä samankaltaisuutta Rizaan, jonka takia se on jopa kiva. :) Hienostipa selitetty.
(Asekin kyllä luulisi löytyvän. Mut musta tuntuu ettei mun Inkeri mene ihan Hayatesta vaikka Aconissa ulkona sitä voiski pitää mukana. :--D Ja ajattelin olla vaatteet päällä niin ei tatuointikaan haittane puuttumisellaan!)

Niin no toi on vähän kummallista. Sivujen aukasemisessa meni oma aikansa, eikä siellä vielä oo juuri mitään. Toisaalta onhan coniin vielä aikaa, mutta luulisi nyt edes jotain juttuja näkyvän ennen lippujen myynnin alkua. Mut ei noi hinnat nyt kuitenkaan ihan hurjia oo, meinaa joka conissa pyöriä samoissa luokissa hinnat.

Ja eikö se oo vaan hyvä, jos saa katseita? ;)


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Renneto

  • Melancholiette
  • ***
  • Viestejä: 279
  • Kuin tylsää, kurjaa, tympeää ja tyhjää
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #632 : 02.03.2013 10:07:17 »
Riza on kyllä! (Asekin kyllä luulisi löytyvän. Mut musta tuntuu ettei mun Inkeri mene ihan Hayatesta vaikka Aconissa ulkona sitä voiski pitää mukana. :--D Ja ajattelin olla vaatteet päällä niin ei tatuointikaan haittane puuttumisellaan!)

(Olisi kiva pukeutumistapahtuma, jos joku olisi alasti, hih!)

Olen samaa mieltä kanssasi Hawkeyestä. Olen vilpittömän ihastunut häneen, parhaita hahmoja ikinä. Sen sijaan en ole aivan varma, saako tuollaisissa tapahtumissa kantaa ampuma-asetta muistuttavaa esinettä vaikkei sillä uhkailisikaan? Periaatteessa sellainen taitaa olla julkisella paikalla kiellettyä. Inkeri näyttää kyllä söpöltä!

Voi tosiaan olla, että Animeconin hinta on sarjassaan normitaksa, mutta silti se on tällaiselle tottumattomalle rahaa varsinkin, kun sisältö on auki. Tuolla summalla täytyisi saada parempaa ohjelmaa kuin mitä ilmaistapahtumassa järjestettiin, mikä ei tietenkään ole mahdottomuus toteuttaa. Alkoi epäilyttää, että miksi Fantasiapeleistä voi lippuja ostaa vain käteiselle, iik, toivottavasti niillä on verotuskiemurat hanskassa. :D

Lainaus
Ja eikö se oo vaan hyvä, jos saa katseita? ;)

Niin no, kai se on luonnekysymys. Toisaalta olisin varmaan yksi niistä laiskoista huonoista ryppykankaisista pukeutujista, joilla silmien värikään ei välttämättä täsmää, joten ehkä Finnconissa ei olla niin ankaria, hih.

// Kiitos kovasti selvennöksistä, Odoshi! Pientä mieltäni helpotti heti saada varmistus noihin asioihin. ^^ En tiedä onko FMA-armeijan mallisto yksi yhteen minkään todellisen kaluston tai aseistuksen kanssa, mutta tämä on aika lähelle. Minusta airsoft-löytösi näyttää hyvältä. :>
« Viimeksi muokattu: 03.03.2013 16:10:26 kirjoittanut Renneto »
perhosen siivenisku


Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #633 : 02.03.2013 13:57:23 »
Lainaus
(Olisi kiva pukeutumispahtuma, jos joku olisi alasti, hih!)
(Tästä tuli mielen, ku Animecon oli viime vuonna Kuopiossa. Oon töissä keskustassa olevassa kahvilassa ja meillä on joukko vakioasiakkaita 30-40 vuotiaitaita miehiä. Olin Animeconin aikaan myös töissä ja yks näistä vakkareista hyökkäs kassalle: "Musiikkikeskus on täynnä oudosti pukeutuvia ihmisiä ja vähäpukeisia naisia! Sinä tiedät, mitä siellä tapahtuu! Nauroin ja yritin selittää, että kyseessä on con. Lopulta koko vakkariasiakas jengi tiesi suurinpiirtein, mitä conit ovat: "pukutapahtuma, jossa naisilla ja tytöillä on tosi vähän vaatetta! Liittyy sarjakuviin." :'D)

Lainaus
Sen sijaan en ole aivan varma, saako tuollaisissa tapahtumissa kantaa ampuma-asetta muistuttavaa esinettä vaikkei sillä uhkailisikaan?
Mut aseista: ainakin Traconissa ja Desucon Frostbitessa saa kantaa aseita mukana. Tosin sääntöihin kuuluu, että ase näytetään järjestyksenvalvojille ja järjestyksenvalvojat sitten merkitsee punaisella teipillä aseet, jotka on tarkistettu turvallisesti. Esim. Airsoft-aseet on sallittuja. Ite ollu JV:nä pariinkin otteeseen coneissa niin tiedän, että jopa hyvinkin aidon näköiset aseet hyväksytää, kunhan ne on vaan selkeästi sitten merkitty ja tarkastettu. :) Pitää nyt tarkastaa vielä Animeconinkin säännöt, mutta en usko, että siellä nyt kovin suuria poikkeuksia on. Ja toki aseen pitää kuulua pukuun, ettei nyt ihan huvikseen kantele sitä asetta kuitenkaan mukana vaan puku antaa nimenomaan sen poikkeuksen. Niin ja tietysti ase pitäisi kuljettaa "piilossa" tapahtuma paikalle. Isompien Airsoft-aseiden kanssa käytetään ihan tavallisten aseiden säilytyspussia, joka ois paras mahdollinen. Pistooli tosin mahtuu ihan laukkuun.

(Ja Inkeri on söpö :--3 mun ylpeys.)

Lainaus
Alkoi epäilyttää, että miksi Fantasiapeleistä voi lippuja ostaa vain käteiselle, iik, toivottavasti niillä on verotuskiemurat hanskassa. :D
Ei ku tääkin ihan normikäytäntö. En nyt osaa tarkalleen asiaa selittää, mutta jos lippuja myydään jonkun toisen "yrityksen" puolesta eli tässä tapauksessa Animeconin niin välttämättä kassaan näitä ei merkitä, kun kaikki tuotot menee suoraan sitten siihen toiseen paikkaan. Työpaikassani nimittäin myydään kanssa lippuja urheilutapahtumiin/sm-liigan vieraspeleihin ja niihin tosiaan käy vaan käteinen. En oo sen pahemmin syitä kysellyt, mut joku semmonen siinä on, ettei myyntipaikan tilitykset/tuotot/tms muutu sen vuoksi. Mut uskosin, ettei tässä nyt mistään verojenkierrosta oo kyse :--D


// Onko kenelläkään tietoa, onko FMA:ssa mainittu armeijan pistoolien mallia? Kaliperi on .45, mutta se taas ei auta mua yhtään oikean asemallin löytämisessä. :D mutta eikö nää ole aika lähelle samanlaiset: Riza Hawkeyen pistooli ja samannäköinen airsoft-ase. Ei olis edes kallis, joten mietin pitäisikö tilata tulevaisuutta varten. Oishan seki alku Riza-cossille.

// Kenelläkään kokemusta HelloCosplaysta tilaamista?

// Ja näyttää nyt sille, että kiitos tän keskustelun Rizasta näytti tulevan todennäköisin cossattava tälle vuodelle:D JEAH.
« Viimeksi muokattu: 02.03.2013 17:38:24 kirjoittanut Odoshi »


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #634 : 03.03.2013 19:38:54 »
Hana Kimi/Hanazakari no Kimitachi e/For You in Full Blossom on söpö j-draama, joka käsittääkseni perustuu mangoon. Päädyin jotenkin kattoon tätä vaikka oon aiemminkin nähnyt än ja nyt alan koukuttuun tähän höhlään menoon ja tiiän et tää sarja loppuu kohta... joten, ehdottakaa höhliä j-draamoja (myös muutkin aasialaiset toki käy) minulle. Saa mieluusti sisältää poikarakkautta (koska sisäinen teinityttöni tykkää awwailla söpöille pojuille) tai hana kimin tapaan gender benderiä :3

//huom. Tarkoitan tässä muuten vanhinta versiota, japaniversioitakin on nemmä kaksi
« Viimeksi muokattu: 04.03.2013 19:44:41 kirjoittanut Nukkemestari »
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

leofurioso

  • ***
  • Viestejä: 1 097
  • Kiitos Koiranruusulle avasta aikoinaan. <3
    • Versova_matkalaukku
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #635 : 03.03.2013 20:07:45 »
Nukkemestari: Ouran High School Host Club on pakko katsoa listoilla yleensä ja muistaakseni siinä on sekä anime-version lisäksi tuo j-draama versiokin tai ainakin itse muistan sen nähneen sellaisenakin versiona. Se on jotain niin suloista ja viittauksia "poikarakkauteen" kyllä on, jos haluaa niitä etsiä vihjeistä. :D Sen lisäksi ainakin itse sanoisin, että Hana yori dango tai Meteor Garden olisi sellaisia, joita kannattaa katsoa ja mielestäni ne on hyviä. Sen lisäksi tosiaan itse olen katsonut seuraavia gender bender draamoja; You're beautiful/ He's beautiful (josta on sekä korealainen että japanilainen versio), The 1st Shop of Coffee Prince, Princess Princess D ja My Bratty Princess / Mischievous Princess on mielestäni oikein hyviä tuollaisia, kyseisen genren draamoja jne... Täytynee varmaan itsekin  taas pitkästä aikaan katsoa joitain hyviä draamoja, mutta tuo hana yori dango on kyllä hyvä ja siitä on tullut varmaan nähtyä ainakin 3 vai 4 erilaista versioo.  :o
- Fire  8)
endless rain,fall on my heart, kokoro no kizu,let me forget, all of the hate, all of the sadness....by X- Japan

Pohjantähti

  • ***
  • Viestejä: 110
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #636 : 03.03.2013 20:50:50 »
Lainaus
Mitäs mieltä muuten ihmiset siitä, että Animecon muutti Kuopioon?
En itse ole Kuopiossa koskaan käynyt, joten Musiikkitalosta en paikkana osaa sanoa mitään. Muutto Kuopioon kumminkin on mahdollistanut mun pääsyn sinne, kun ei ole mikään kamalan pitkä matka (neljä tuntia yhteen suuntaan junalla on mun mielestä nykyään lyhyt matka), kun Oulussa asun.

Lainaus
Ja aww Muumit! Jos satutte tulemaan jossakin vastaan noissa puvuissa, saattanen tulla piipittämään kamera kädessä jotain epäselvää.
Ainakin Desussa siis tosiaan olen. Se nyt on varmistunut että itsellä pyörii mukana Hosuli, mutta Sosulin pääseminen tapahtumaan on vielä vähän auki.

Peccantis

  • ***
  • Viestejä: 743
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #637 : 03.03.2013 23:26:14 »
Toivottavasti Animecon ensi kerralla järjestää itsensä paremmin, Musiikkitalo ei ole suinkaan mahdoton paikka järjestää mutta sieltä jäi kyllä mieleen lähinnä tungos ja kurja perustiedotus (rakennuskartat tarvitaan myös seinille eikä vain conivihkoon joka loppuu kesken!) sekä yleisövirtojen hallinta.

Paju

  • ***
  • Viestejä: 227
  • Okaketulta
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #638 : 04.03.2013 15:44:42 »
Lainaus
Millaisia suunnitelmia ihmisillä on tälle vuodelle?

Alan olla varma, että hankkiudun mun cossineitsyydestäni eroon tänä kesänä. Hahmosta ei kuitenkaan ole edelleenkään varmuutta, sillä niin kovasti kuin RHPS:n Columbia houkuttaisi, moodswingeilevä perfektionistisyyteni ottaisi minusta ylivallan. Saa nähdä, se kuitenkin innostaa suunnattomasti ja Columbia on sentään hahmo johon tulee samastuttuakin jollain tavoin. Ensimmäiseksi tekisi oman jaksamisenkin vuoksi valita jokin helpompi cossi.
Batman-hahmot houkuttelevat myös edelleen.

Länkkäriä silti, sillä mun fanitus nyt on yksinkertaisesti keskittynyt sinne suuntaan.

(Sitten mulla kyllä olisi yksi pienoinen idea mikä olemassaolon tunnustan, mutta henkilöllisyyden pidän salaisuutena koska se on niin epävarma. ;D)
Ei askeltakaan, ei sanoja
En löydä enää tarvetta karata
Jos totuus ei pala tulessakaan
Oli paluuni oikein ja puhe turha

Purple

  • ***
  • Viestejä: 242
  • muusani Draco
    • Purple Passage
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #639 : 22.04.2013 22:59:21 »
Lainaus
Alkoi epäilyttää, että miksi Fantasiapeleistä voi lippuja ostaa vain käteiselle, iik, toivottavasti niillä on verotuskiemurat hanskassa. :D
Ei ku tääkin ihan normikäytäntö. En nyt osaa tarkalleen asiaa selittää, mutta jos lippuja myydään jonkun toisen "yrityksen" puolesta eli tässä tapauksessa Animeconin niin välttämättä kassaan näitä ei merkitä, kun kaikki tuotot menee suoraan sitten siihen toiseen paikkaan. Työpaikassani nimittäin myydään kanssa lippuja urheilutapahtumiin/sm-liigan vieraspeleihin ja niihin tosiaan käy vaan käteinen. En oo sen pahemmin syitä kysellyt, mut joku semmonen siinä on, ettei myyntipaikan tilitykset/tuotot/tms muutu sen vuoksi. Mut uskosin, ettei tässä nyt mistään verojenkierrosta oo kyse :--D

Pakko kommentoida tähän, että eivät conit (ainakaan Tracon ja Desucon) ole verovelvollisia, sillä ne ovat ns. yleishyödyllisiä yhdistyksiä. Kukaan ei saa tapahtumien tekemisestä rahaa, ja tapahtumat ovat voittoa tuottamattomia. Lippuhinnoissa ei ole siis ALV:tä ollenkaan mukana (=niistä ei mene veroa). Sen sijaan ostetuista tavaroista maksetaan kuluttajien tapaan ihan normaalisti ALV toisin kuin yritykset jotka saavat sen vähentää.

// Kenelläkään kokemusta HelloCosplaysta tilaamista?

Tilasin sieltä muutamia vuosia sitten. Siitä on jo sen verran aikaa että en muista kunnolla miten tilaus sujui, mutta muistaakseni ihan hyvin. Taisi olla hitusen hidas toimitus, mutta kumminkin asiallinen.

En ole vielä päättänyt, mitä tänä vuonna cossaan. Mietin Morgianaa Magista, mutta nyt uuden kauden sarjojen alkaessa on alkanut kiinnostaa Ledo Suisei no Gargantiasta :D Olisi tuossa työn alla myös yksi originaaliasu haltiaprinsessa, jos saisi vaikka Ropeconiin valmiiksi... jää nähtäväksi.


Fanart ||  1.Fic (K18)