Kirjoittaja Aihe: Japanilainen populaarikulttuuri  (Luettu 313963 kertaa)

Anzu

  • Assassin
  • ***
  • Viestejä: 80
    • Conan-kun
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #480 : 06.01.2012 22:48:29 »
Täällä on vielä yksi joka tulee Desuun! o/ Kuinka monella muuten oli ongelmia majoituksen löytämisessä?
Ite olen kesän desuissa aina ollut lattiamajoituksessa ja odotin tähän desuun myös tulevan sellainen, mutta lopulta sitten pläjäytettiinkin päin naamaan, että majoitus on ainoastaan hotelleissa jota löytyy lähistöltä ja omenahotellihan oli mennyt jo aika päiviä tämän uutisen kuulemisesta täyteen. Hetken aikaa olin aika tyhjän päällä kaverini kanssa, että minne koloon sitä sitten täytyy änkeytyä nukkumaan jos nukkua tarvitsee. Rahat kun on loppu, niin ei ollut varaa mihinkään vapaaseen hotelliinkaan mennä enää, joita muutama löytyi alueelta. Päätettiin uskollisesti sitten nukkua tarvittaessa autossa sibeliuksen viereisellä parkkipaikalla, kunhan saadaan vuorattua itsemme tarpeeksi lämpimästi ettei jäädy pakkasen yllättäessä.

No, ystäväni vanhemmat onneksi pelastivat meidät ja maksoivat meille hotellin johon pääsemme nukkumaan. Hieman turvallisempaa ajaa sitten kotiinkin seuraavana päivänä kun on saanut nukutta. :D
"Nothing is true; everything is permitted."
~
"They didn't break me. I am broken."

Lady Smoothie

  • Vieras
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #481 : 13.01.2012 07:56:10 »
HUOMENNA!

Musta tuntuu, etten oo ainoo jota jännittää(?)! En vaan malta odottaa, että pääsee tapaan taas kaikkia ihania immeisiä ja nauttimaan siitä tunnelmasta, joka coneissa on. Tulee vaan semmonen ihana yhteenkuuluvuuden tunne, semmonen et kaikki cosplay-harrastajat on 'samaa kansaa' tai 'perhettä'.
Ymmärtääkö kukaan mitä tarkoran? x3

Mutta siis. Huomenissa nähdään, ihanaiset, elkää (tekään) kuolko odotukseen ja jaksakaa sinnikkäästi opiskella/työskennellä/mitäliekkään vielä tänään. Ja nukkukaa kunnolla! Ni jaksetaan bilettää viikonloppu.  :-*

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 223
  • haaveilija
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #482 : 13.01.2012 09:42:45 »
Satuin eilen tutustumaan tällaiseen cosplay-sivustoon "KhaosKostumes" , yhden taitavan englantilaisompelijan pukuihin, ja siellä on myös muutamia ohjeita, esim. korsetin luuttamiseen, joten kun näin tämän aiheen finissä, ajattelin jakaa tiedon. Sivusto englanniksi.

En osaa tehdä linkkiä tänne, joten tässä ihan osoitteena linkki tuonne: http://khaoskostumes.com

USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

Aapo

  • Pahatar
  • ***
  • Viestejä: 734
  • ex - annicamaria
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #483 : 13.01.2012 14:40:03 »
Huomenna! jee! Kaikki jotka näkee siellä pienenpienen Harryn ja pidemmän Dracon koulupuvuissa niin tulkaapa nykäsemään hihasta, minä olen se suhteen luihuisempi Draco - seksijumala - Malfoy, osapuoli. (Tokikaan musta ei ihan yhtä jumalaista saa, mutta yritys on kova : D)

Tosiaan, viideltä aamulla herätys ja pukujen viimeistely, kasilta lähtee bussi kohti lahtea !
enemies of the heir, beware
and I can do anything, If it's worth it to carry on


13.1.2013 ♥ L
ava(c)Raitakarkki

Lady Smoothie

  • Vieras
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #484 : 13.01.2012 18:17:56 »
Huomenna! jee! Kaikki jotka näkee siellä pienenpienen Harryn ja pidemmän Dracon koulupuvuissa niin tulkaapa nykäsemään hihasta, minä olen se suhteen luihuisempi Draco - seksijumala - Malfoy, osapuoli. (Tokikaan musta ei ihan yhtä jumalaista saa, mutta yritys on kova : D)
Mä tuun ottaan kuvan seksijumalasta H/D:stä teistä! :DD

Ja muutenkin näppäilen kaikista kuvia. : ) Pikkukriisi tässä että onko mun puku sittenkään hyvä ja kuinka uskallan olla muiden kanssa, MUTTA mistään hinnasta en huomista jättäis väliin^^

Cas

  • ***
  • Viestejä: 60
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #485 : 13.01.2012 18:25:07 »
Humm, mie oon ihan onessani frostista, näkee hesassa ja turussa asuvia kavereita, ja sit conin fiilis on aina ihan mahtava~ <3
Mut sitä en kyl odota, ku joudun herää kivasti neljän maissa, koska juna lähtee jo kuuden jälkee, ihanaa, oon vielä tosi huono nukkumaan matkalla... ~ Mikää cossi sit kuiteenkaa ajoissa valmistunu, joten otetaan sit rennosti cooleissa casual asuissa xD
"When in trouble, when in doubt, run in circles scream and shout"
~~~~~~~~~~~~~~~~
"Jos kuolet multa häviää horisontti. Alan törmäillä seiniin, alan törmäillä esineisiin. Alan kaatua, alan tippua. Jos katoat, hajoan"
~Kirjasta Ruttolinna Aaws Kusti x Mikael~

Lady Smoothie

  • Vieras
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #486 : 15.01.2012 17:28:16 »
Mun osalta Frosti oli ohi jo eilen, kiitokset ihan kaikille parhaasta conista ikinä. Liikuin ihan totaalisen awesomessa porukassa, jonka jutut oli ihania ja. Näin melkeen kaikki jotka tahoin nähä, mutta silti. Rakastan teitä kaikkia, lievitän conikaipuutani julmetulla määrällä FullMetal Alchemistia (animea, Brotherhoodia, leffaa, pokkareita ja fanfictionia.) ja suihkun jälkeen kirjoittelen ficcejä.

PS. Kuka muu rakasti sitä yaoi-doujinsheja myyvää amerikkalaista(?)?! En varmaan juu huutele kavereiden kanssa koko seuraavaa viikkoa että "Yaoiiii!"


Aapo

  • Pahatar
  • ***
  • Viestejä: 734
  • ex - annicamaria
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #487 : 15.01.2012 19:14:44 »
Aaaa such a wonderful con (because of the reasons that muggles won't understand...).

So. Much. Tears. Tää on pahempi ku mun keikkamasennus! En oo ku istunu tääl luihuispaita pääl koko päivä, näyttäny kuolleelt pikkumyylt, kattonu kuvii conist ja itkeny. Tosiaan olin Dracona ja Harryna kaverin kanssa + tavattiin koko tylypahka siellä! meitä oli about 20 tyyppiä heilumassa ja julistamassa tylypahkan hienoutta. Mukaan lyöttäyty mm. Draco ja Harry vol2, Lily, Severus Junior ja Severus Senior, Ron, Daphne, Tonks, Orave ja paljon muita ihania randomluihuisia ja rohkelikkoja jajaja korpinkynsiä <3 oih. (ps. Slytherin won ;) )

Oh god I will miss them after all this time and always I had so great fun there. Finiläisistä tuli bongattua Lunella! And we became such a great friends! En tiiä miks puhun englantia puolet ajasta mut ääää. itken itken itken itken.
enemies of the heir, beware
and I can do anything, If it's worth it to carry on


13.1.2013 ♥ L
ava(c)Raitakarkki

Yukimura

  • Mrs. Kurosaki
  • ***
  • Viestejä: 1 554
  • Ava by Tuhkatriinu
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #488 : 16.01.2012 17:11:55 »
Desussa pyöri Harry Potter -miitti ja meinasin kysyä, ovatko kenties finiläisiä, mutta rohkeus petti. Sain otettua Harrysta ja Dracosta ihanan yhteiskuvan, rakastan teitä. <3

Ei mulla sitten muuta ollutkaan. XD

Aapo

  • Pahatar
  • ***
  • Viestejä: 734
  • ex - annicamaria
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #489 : 16.01.2012 17:20:33 »
Desussa pyöri Harry Potter -miitti ja meinasin kysyä, ovatko kenties finiläisiä, mutta rohkeus petti. Sain otettua Harrysta ja Dracosta ihanan yhteiskuvan, rakastan teitä. <3

Ei mulla sitten muuta ollutkaan. XD

haha me siellä :''D! Muutama finiläinenkin oli, ja voipi olla että meidät bongasit kun drarryinä pyörrittiin..
enemies of the heir, beware
and I can do anything, If it's worth it to carry on


13.1.2013 ♥ L
ava(c)Raitakarkki

Anzu

  • Assassin
  • ***
  • Viestejä: 80
    • Conan-kun
Vs: Cosplay-topic || ideoita, vinkkejä ja keskustelua
« Vastaus #490 : 17.01.2012 11:07:13 »
Musta tuntuu, etten oo ainoo jota jännittää(?)! En vaan malta odottaa, että pääsee tapaan taas kaikkia ihania immeisiä ja nauttimaan siitä tunnelmasta, joka coneissa on. Tulee vaan semmonen ihana yhteenkuuluvuuden tunne, semmonen et kaikki cosplay-harrastajat on 'samaa kansaa' tai 'perhettä'.
Ymmärtääkö kukaan mitä tarkoran? x3
Ymmärrän todella mitä tarkoitat! Itselläni on aina coneissa sama fiilis, varsinkin jos coni on muutenkin hyvin toteutettu, jolloin ongelmat eivät itsessään latista tunnelmaa. Varsinkin juuri kun kaikki kokoontuu samaan huoneeseen (esim iso sali desussa), niin se fiilis on jotenkin tosi taivaallinen! Kaiholla muistelen aikoinaan ensimmäisessä desussa pidettyä fffightia! Se tunnelma repesi aivan liitoksistaan ja oli jotain niin uskomatonta! :D

Tällaisten jälkeen sunnuntaisin on kauhee conidarra, kun tajuu et jotuu taas lähtemään kotiin arkeen ja maanantai sitten on vielä tuplasti karmeampi. :<
Desussa pyöri Harry Potter -miitti ja meinasin kysyä, ovatko kenties finiläisiä, mutta rohkeus petti. Sain otettua Harrysta ja Dracosta ihanan yhteiskuvan, rakastan teitä. <3
Haha, miettisin aivan samaa ja ajattelin kanssa et pitäiskö mennä kysyy et onko kenties porukassa finiläisiä, mutta en sitten viitsinyt randomoida.

Joo, eli yksi conidarralainen täällä kieriskelee todellisuuden pakoilun kieppeissä, nyyh.
Oli niin hauskaa ja näki ystäviä taas. ;_;


Muttamutta, sain sovittua ainakin yhden ryhmän kesädesuun, joten aloitan puvut jo viimeistään huomenna! Haluan kerrankin tehdä jotain awsum juttuja!
Tänään sitten tilaan desun ja traconin liput tralalal.


JA SE REVELATIONS EZIO cosplay! Aah, kuolaus kuolaus! ;__;
« Viimeksi muokattu: 17.01.2012 11:08:46 kirjoittanut Anzu »
"Nothing is true; everything is permitted."
~
"They didn't break me. I am broken."

Anzu

  • Assassin
  • ***
  • Viestejä: 80
    • Conan-kun
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #491 : 19.01.2012 18:38:36 »
Herätelläänpä vähän tätäkin topicia taas eloon! Onko porukka löytänyt jotain uusia sarjoja viime aikoina katseltavaksi? Tai vaihtoehtoisesti vaikka luettavaksikin? Itse päädyin katselemaan Soul eater animea taas pitkästä aikaa, kun kaveri innoitti omaa innostusta kanssa kyseistä sarjaa kohtaan horroksesta eloon. On ollut kyllä animena myöskin erittäin hyvää viihdykettä, aiemmin seurasin pääasiassa tuota sarjaa mangana. Hahmot ovat kyllä aika symppiksiä tai ainakin vähintään koomisia tässä sarjassa, haha.

Yotsuba 10 ei sitten millään viitsi tänne tulla myyntiin! Yrittänyt tiirailla sitä jo ties kuinka monta kertaa kaupasta, kun perhanat ehtivät loppumaan Desussa kokonaan ennen kuin pääsin edes sangatsun myyntipöydille, ärr. No, viikonloppuna pääsen onneksi käymään tuossa parhaimmassa markettimanga kaupassa, joten pidetään peukkuja että sieltä viimein löytyisi!

Desucon frostbite nosti kyllä mukavasti hieman uinuvaa anime innostusta taas. Taidanki taas pyrähdellä katselemaan jotain sarjaa tästä. Viime aikoina mennyt enemmänkin pelaamiseen aikaan, joten korjataanpas moinen! :D
"Nothing is true; everything is permitted."
~
"They didn't break me. I am broken."

Meepah

  • ***
  • Viestejä: 94
  • lamalapsi
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #492 : 20.01.2012 00:38:59 »
Talven 2011/12 animeista olen vartonut Black Rock Shooteria. Sen edeltäjä huvitti minua hyvän tovin, joten odotan tältäkin melko paljon. Rakastan taikatyttöjä, joilla nyt on moen kultakauden laskiessa ollut aika mukavaa imua. Madoka oli ihan mukava piristysruiske.  Anotherin mangaversio puolestaan on ollut ihan viihdyttävä, vaikkakin hidastempoinen, mutta ainakin vaihteeksi hieman uudenlaista kauhua. Shiki ei oikein inspiroinut, vaikka olikin ihan tervetullutta vaihtelua viime aikaiseen kauhun puutteeseen. Toisaalta näkisin ennemmin pari muuta kauhusarjaa ruudulla, mutta en valita. Nichijou ja Nisemonogatari ovat tietenkin suhteellisen pakollista katsottavaa, koska slice-of-life millä tahansa mausteilla on melkoinen suosikkini. Tietenkin kun Nisemonogatari on Shaftin ja muutenkin suositun animen suosiolla ratsastava niin odotan aika paljon silmäkarkkia sen animoinnilta. Nichijou on Kyoto Animationin, eikä sekään ole huono.

Tosin viime aikojen animeista on pakko tietenkin mainita Pingviinirumpu, koska minä rakastan kaikkea, mihin Ikuhara on koskenut käsillään. Katsoin Soul Eaterin sen takia, että Ikuharalla on näppinsä yhdessä jaksossa.  .hack// elokuva on kanssa yksi sellainen asia, jota olen vartonut jonkin verran, koska .hack// on aika pitkän ajan tuttu. Rurouni Kenshin kiehtoo kanssa, koska vanhemmalla animella on suurempi veto minuun. Sääli tosin, ettei tällä kaudella taida tulla juuri tyttömäistä hömppää tai hieman hienostuneempaa joseita. Olen viime aikoina löytänyt josein ilot.

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 928
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #493 : 20.01.2012 00:51:00 »
Lainaus
Onko porukka löytänyt jotain uusia sarjoja viime aikoina katseltavaksi?
Uusia ei ole pahemmin tullut löydettyä ja mangan lukeminen on melkein yhtä jäissä kuin Anime (koska olen Glee-pilvessä).
Tällä viikolla hyppäsin kuitenkin taas kiinni Bleachiin, kun kirjastosta löytyi osat 22-25. Tiedän, etten ole likimainkaan "ajan tasalla" edes suomimangan mittapuulla, mutta... oli kivaa palata sarjan pariin^^
Tuli jotenkin elävästi Animecon mieleen ja aina kun eräs tietty hahmonen näyttäytyy, tanssahtelee Miriko mielessäni erittäin selkeästi :D
Ehkä tässä voisi jopa vääntää jotain Orihime-femmeä, jollei olisi niin jumalattomasti koulutehtäviä :/
Noh... olen siis edelleen elävien kirjoissa.

Ja pohdin jo cosseja ens Kikuconiin... fail.

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Anzu

  • Assassin
  • ***
  • Viestejä: 80
    • Conan-kun
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #494 : 20.01.2012 19:03:00 »
Juu on löytynyt! Uuden kauden sarjoista Another, Danshi Koukousei no Nichijou ja Highschool DxD
Kiitos parista hyvästä vinkistä! Ainakin nämä menivät nyt katsomisen alle ja vilkaisen millaisista sarjoista on kyse! :3
// Danshi Koukousei no Nichijou, tämähän on aivan _loistava_ sarja, nauran katketakseni välillä näille kommelluksille ja jutuille. :'D

Ja pohdin jo cosseja ens Kikuconiin... fail.
! Jes, ainakin yksi muu siis on tulossa Kikuconiin, hoo! En ole kanssa vielä jaksanut tikkua ristiin laittaa kikuconin cossien osalta, ennemminkin olen keskittynyt noiden hieman suurempien conien cossien tekemiseen tällä hetkellä, mutta pitäisi varmasti tuonnekin jotain kehitellä. Kun kerta con on niin lähellä, niin ehdottomasti sinne on pakko mennä hengailemaan molempina päivinä. :D
« Viimeksi muokattu: 20.01.2012 20:33:32 kirjoittanut Anzu »
"Nothing is true; everything is permitted."
~
"They didn't break me. I am broken."

Anzu

  • Assassin
  • ***
  • Viestejä: 80
    • Conan-kun
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #495 : 20.01.2012 21:40:16 »
Onko täällä muuten muita sellaisia ihmisiä, jotka katselevat haukkana aina uuden kauden sarjoja ja ottavat parhaat päältä tai miksei vaikka jokaista? Vai viihdyttekö enemmän vanhojen sarjojen parissa?
Minä! Katselen kootut listat tulevista alkavista animeista aina kun ne ilmestyvät nettiin pyörimään. Yleensä noista pongailen alkuun katsottavaksi suhteellisen lupaavanoloiset sarjat tai sellaiset joista muut kaverit ovat puhuneet suosittelevaan sävyyn. Osa saattaa joskus jäädä parin jakson myötä jos sarja ei ole ollutkaan niin vakuuttava, mutta paljon hyviä alkavia sarjoja on tullut löydettyä tuon kyseisen listan avulla aina. :>

Vanhoja sarjoja menee itselläni nykyään vähemmän. Laadullisen animaation takia monesti keskityn mielummin uusiin, mutta poikkeuksia on kuten Ranma½ sarjaa katselen parhaillaan. :3
"Nothing is true; everything is permitted."
~
"They didn't break me. I am broken."

syysmyrsky

  • ***
  • Viestejä: 194
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #496 : 20.01.2012 22:02:55 »
Innostuin viime vuonna ihan kunnolla animesta, ja olen suht kovalla tahdilla katsellut erilaisia sarjoja läpi. Uutuussarjoja aloin seurata vasta viime syyskaudella, jolloin nappasin useita semikiinnostavilta kuulostavia sarjoja katsomislistalle. Näistä syksyn tulokkaista ovat yhä kesken Mirai Nikki, Guilty Crown, Hunter x Hunterin uudelleenlämmittely sekä ihanaihana Chihayafuru.

Kiitettävästi talvikaudesta näyttäisi tulevan huomattavasti syksyä hiljaisempi. Black Rock Shooterin alkua odotan myös, vaikka OVA ei tehnytkään hirveästi vaikutusta. Toistaiseksi seuraan talvisarjoista Anotheria ja Brave 10:iä. Jälkimmäisen pudotan varmaan pian, sillä sarja on yhtä kliseehuttua. Voi jos siinä vain olisi kiinnostavan tai näyttävän näköisiä taistelukohtauksia, mutta ei, kamalan staattista. D:

Ainakin on tässä sivussa myös aikaa vanhemmille sarjoille (ja epätoivoiselle missiolle, jonka tarkoituksena on oman animemaun selvittäminen). Viime aikoina olen kyllä katsonut turhan paljon kaikkea keskinkertaista. :/ Vuodenvaihteessa katsottu Usagi Drop oli tosin ihanan piristävää vaihtelua, ja nyt menossa oleva Samurai Champloo on aika vinkeä tapaus.

Meepah

  • ***
  • Viestejä: 94
  • lamalapsi
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #497 : 21.01.2012 15:49:47 »
Nyt, kun puhe on uusista sarjoista, oletteko katselleet jo kevään ja kesän uutuuksia? Siellä on pari herkkua eli: Tasogare Otoma x Amnesia eli melkein eroottista kummittelua, Sakin spinoff eli lisää mahjongia pelaavia koulutyttölesboja, joilla on isommat taisteluaurat kuin Dragonballin miehillä, Eureka Seven Ao eli lisää eeppistä mechailua.  Elokuvista odotan Precurea ja Strike Witchesiä, koska taikatyttöjä ja aseita. Kesällä taas tulee lisää Yuru Yuria.

Tykkäsin kaameasti Usagi Dropista, kunnes mangassa tapahtui hyvin outoja asioita. Sen alkupuolisko on edelleen suuria suosikkejani. (Samaa muuten sanon Mirai Nikkistä, joka oli ihan mahtava viimeiselle kolmannekselle asti, jonka jälkeen minun aivoissani alkoi olla lievää epäluuloisuutta. Tosin yandereplussa. Ja se terroristi oli hulppea.)

Minä katsoisin vain wanhoja hyviä animeita, mutta ne loppuivat jo aikoja sitten. Rakastan niitä eri vuosikymmenille tyypillisiä taustoja, tyylejä ja hahmoja. Rakastan myös kaikkia taikatyttötoistoja, joita niin usein parjataan. Mutta minulla on muutenkin heikkous keskivertoa huonompaan animaatioon, vaikka ovathan ne Haruhi Suzumiyan budjetilla tehdyt sarjat ihan silmäkarkkia, mutta valitettavan usein hinta ja laatu eivät kohtaa.

Anzu

  • Assassin
  • ***
  • Viestejä: 80
    • Conan-kun
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #498 : 21.01.2012 18:39:00 »
Haa, viimein sain Yotsuba 10 itselleni, ja vielä sen kaupan viimeisen kappaleen (onneksi ei kauheasti lääpityn sellaisen).

Noista kevään uutuuksista sen verran, että ainakin näin alkuun ihan kiinnostavilta vaikuttaisi Tasogare Otome x Amnesia, Zetman, Kore wa Zombie Desu ka? of the Dead ja Fate / Zero S2. Tosin tarvitsee viimeistellä kaksi viimeisintä ensimmäisistä kausista, jotta voi sitten hyvillä mielillä siirtyä näihin seuraajiin. Ja elokuvista menee ehdottomasti katselmukseen totta kai Conanin uusin elokuva, kun sarjan intohimoinen fani kerta olen eli tuo Meitantei Conan: Juuichi-ninme no Striker.

Kesän Desuconin kunniavieras on muuten nyt kerrottu ja ihan mukava vieras saatiin tällä kertaa tänne käymään. :3
Desucon kunniavieras

"Ensi kesän Desuconin kunniavieraaksi saapuu ääninäyttelijä Noriaki Sugiyama.

Vuonna 1976 syntynyt Sugiyama tunnetaan parhaiten rooleistaan Naruton Sasukena, Hetalian Englantina ja Bleachin Uryuuna. Muita hänen huomattavia roolejaan ovat mm. Fate/stay nightin Shiroo, Kuroshitsujin William ja Moyashimonin Takuma."
« Viimeksi muokattu: 21.01.2012 18:57:12 kirjoittanut Anzu »
"Nothing is true; everything is permitted."
~
"They didn't break me. I am broken."

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 928
Vs: Anime, manga ja J-dorama || cosplay, suosikkisarjasi...
« Vastaus #499 : 22.01.2012 15:20:47 »
Vitsi, olin juuri tulossa avautumaan Desuconin kunniavieraasta, mutta olitte ehtineet ensin :D
Saakelin saakeli, ei mulla olis rahaa mennä desuun, mutta nyt tuntuu siltä, että on pakko. Istun vaan silmät kiinni ja kuuntelen Noriaki Sugiyaman ääntä...<3 *vaipuu kuvitelmiinsa*

Mistä te muuten otatte selville aina kulloisetkin uudet sarjat?
Täällä on mainittu viime aikoina vaikka mitä, joista puolista en ole ikinä kuullutkaan. Toisaalta varsinkin animenkatselu on ollut koko syksyn ja talven aika lailla jäissä...

Tällä hetkellä kahlailen Karin-mangaa uudelleen läpi. Se on kyllä siinä mielessä ihan mahtava sarja, että ainakin itse pääsen hahmojen fiiliksiin tosi hyvin sisään ja lukiessa aivoihin rakentuu illuusio siitä, että oma elämä (=Karinin elämä) on kauhean jännittävää ja mielenkiintoista. Ja joka kerta iskee halu hommata itselle samantyyliset hiukset kuin päähenkilöllä... ^^'

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.