Kirjoittaja Aihe: Japanilainen populaarikulttuuri  (Luettu 279505 kertaa)

Aionka

  • Vapaamatkustaja
  • ***
  • Viestejä: 1 298
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #260 : 01.03.2011 14:21:22 »
Hana Yori Dango alias Boys over Flower on mielestäni oikein loistava draama ja anime. Onhan siitä toki tehty mangakin, mutta en tiedä siitä, kun en oikein koskaan oppinut tykkäämään sen mangasta. Kuitenkin Hana Yori Dango- drama on tullut katsottua niin japanilaisena, korealaisena kuin taiwanilaisenakin ainakin ja animena. Sillä Meteor Gardenhan se toiselta nimeltä kyllä on ollut. Sen lisäksi omista vielä hana yori dangonin elokuvan. Eli se on kyllä yksi sarja, jonka olen kolunnut todella usein ja melko monipuolisesti. Yllättävän erilaisia ne ovat kaikki keskenään, vaikka juoni onkin sama. Sen lisäksi tietenkin on kaikki pakolliset muut meteor garden sälät tullut.
Sulla on hyvä maku :D
Hana yori dango on sitten tyylikäs draama! Luin ite eka vissiin sen sarjakuvana, ja sitten katsoin draaman. Tosi huoliteltua tv-jälkeä, vaikka se olikin aika siistitty versio mangasta (ei mitään seksiin viittaavaakaan). Tykkäsit siitä elokuvastakin? Vuokrattiin se pikkusiskon kanssa pari vuotta sitten, ja häneen se iski, mutta minä olin "liian vanha", että moinen hömppä olisi iskenyt. Se melkein mustasi alkuperäistä draamaa :( Plus matsujunin englanti oli aika vitsi...
Animea en ole katsonut, enkä korealaista tai taiwanilaista versiota...
Kannattaa kyllä lukea se sarjakuva, jos vain saa aikaiseksi. Siinä on kaikki perus tyttömangakliseet ja saippuasarjakuviot, mutta sen lisäksi siinä pääsee vähän syvemmälle hahmoihin ja se on tosi hauskakin (ainakin japaniksi).

Aika monista japsidraamoista tehdään vissiin korea- ja taiwanversioita. Muistaakseni hanakimistäkin on joku.

Violetu

  • Winter Soldier
  • ***
  • Viestejä: 5 505
  • Burn butcher burn
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #261 : 01.03.2011 23:19:16 »
Mikä luonnonlaki se on, että kaikki hahmot, joiden nimeen sisältyy "hime", on avuttomia pillittäjiä, joita muiden  pitää koko ajan pelastaa?
Huh, kolmas kerta toden sanoo. "Hime" voi myös olla välinpitämätön "bitch"(?) joka molestaa sitä haaremimangan uutta tulokasta (kuten yuri-sarjassa Gokujou Drops).
« Viimeksi muokattu: 01.03.2011 23:46:43 kirjoittanut Violet Baudelaire »

You did it for me.
I'm asking you to do it again
.

Garesu

  • Vieras
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #262 : 02.03.2011 12:13:14 »
Olen löytänyt uuden rakkauden! Sen nimi on Emma.

Lainasin kirjastosta sen kaks ekaa osaa mielenkiinnosta ja rakastuin. Piirrostyyli siinä on ainakin alussa melko tavanomainen, mutta kun oon lukenut pidemmälle niin oon alkanut arvostaan sitä. Erityisesti Emman piirtotyyli. On ihanaa huomata, että silmälasit päässä ja tukka kiinni Emma on melko tavallisen näköinen, mutta kun ottaa edes lasit pois niin ero on huomattava! Mieshahmot Hakim on yllättävän komeita, naisia unohtamatta.  Juoni on perus ylimys-ja-rahvas-rakastuu-mutta-ne-ei-saa-rakastaa-toisiaan-tyyppinen. Mut kun se on toteutettu niin hyvin niin ei sitä voi kuin rakastaa. Ja kun se sijoittuu vielä 1800-luvun Englantiin niin koko paketti on kasassa.

Tykkään tässä sivuhahmoista. Suosikkini on vähän esiintyvä Hans. Se on niin salaperäinen. :'3

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 863
  • Clara, my Clara
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #263 : 14.03.2011 14:47:51 »
Osaisko joku kertoo jotain Ai Yazawan mangasta Paraside Kiss?  Mistä se kertoo, onko hyvä ja sitä rataa.
Googlettamalla löysin jotain tietoja, mutta olis ihan kiva, jos joku osais kertoa siitä jotain.
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Chiyo-chan

  • ***
  • Viestejä: 175
  • Maybe the world will change if we try hard enough?
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #264 : 16.03.2011 17:03:39 »
tirsu Lyhyesti Paradise Kiss kertoo Yukari nimisestä opiskelija tytöstä joka tutustuu ryhmään opiskelijoita, jotka suunnittelevat vaatteita.
Teos on 5 osainen (muistaakseni) ja omasta mielestäni todella ihana ^^ Sen juoni kulkee hiukan samojen käänteiden kautta kuin Nanassakin, eli jos olet lukenut kyseistä sarjaa ja pidät siitä niin uskon, että tulet ihastumaan Paradise Kissiin ^^ Jos taas et ole lukenut Nanaa niin selvennyksen vuoksi vielä, että Paradise Kiss perustuu siis ihmissuhteille ja niiden sumplimiselle lähes täysin.
Ainoana ongelmana on, ettei Paradise Kissiä löydä oikein mistään. Fantasiapelit myyvät satunnaisesti joitain osia (en ole kyllä ikinä käynyt kysymässä, että voisiko niitä tilata tai jotain) Huhuja olen kuitenkin kuullut, että siitä tehtäisiin uusintapainos, jolloin se hyvässä lykyssä ilmerstyisi jopa Fantasiapelien hyllyille, mutta en yhtään muista mistä tuon olisin kuullut, joten se voi olla täysin huuhaata.
Ja Paradise Kissistä ollaan nyt tekemässä myös näyteltyä versiota, joka minun tietolähteideni mukaan julkaistaisiin kai kesän mittaan ^^

Toivon että sait asiasta irti edes jotain mitä halusit tietää ^^
~Chiyo
Näyttäisikö taivas kauniimmalta toiselta puolelta maapalloa katsottuna?
Olisivatko tähdet kirkkaampia ja kuu lähempänä?
Olisimmeko me pienempiä vai vuoret suurempia?
Vai jäämmekö sittenkään mistään paitsi jäämällä kotiin?
Ajatuksia maailmalta

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 863
  • Clara, my Clara
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #265 : 16.03.2011 20:26:45 »
Chiyo-chan, kiitos tiedosta, siitä oli apua.  :) Vaikuttaa mielenkiintoiselta mangalta, juuri sellaiselta jota voisin alkaa seuraamaan. Se on erään sivun mukaan tulossa myyntiin jossain vaiheessa tätä vuotta - ja ainoa tieto oli vain tekijä ja että se ilmestyy 10. osassa.
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Yukimura

  • Mrs. Kurosaki
  • ***
  • Viestejä: 1 557
  • Ava by Tuhkatriinu
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #266 : 16.03.2011 20:36:42 »
Chiyo-chan, kiitos tiedosta, siitä oli apua.  :) Vaikuttaa mielenkiintoiselta mangalta, juuri sellaiselta jota voisin alkaa seuraamaan. Se on erään sivun mukaan tulossa myyntiin jossain vaiheessa tätä vuotta - ja ainoa tieto oli vain tekijä ja että se ilmestyy 10. osassa.
Juu, Ivrea alkaa sitä tosiaan suomentamaan. En sitten tiedä koska, mutta tässä juoni tiivistettynä:

Sarja kertoo opiskelijatyttö Yukarista, joka tutustuu muotialaa opiskeleviin uusiin ystäviinsä ja tätä kautta hänelle aivan uuteen maailmaan. Myöskään romantiikkaa ei ole sarjassa unohdettu.

Chiyo-chan kertoikin jo juonesta, mutta tuossa tiivistettynä.

Violetu

  • Winter Soldier
  • ***
  • Viestejä: 5 505
  • Burn butcher burn
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #267 : 16.03.2011 23:07:38 »
Kiitos vielä tätäkin kautta, Purriainen^^
Lukaisin läpi kaiken ilmestyneen ja... eka kerta, kun näkee yuria näin pontevasti yaoin raameihin tungettuna ::)
Välillä tulee mieleen muutenkin Eikin & Zaoun sarjoja lukiessa, että niitä rajoja voisi vähän hämärtää, ettei ole ihan selvää, että kumpi on seme ja kumpi uke (tai että ne edes vaihtelisivat rooleja...?) njääh, ehkä koko Love DNA Double X:n asetelma vaan sai jotenkin epäileväisen reaktion aikaiseksi.
Spoiler: vaikkapa siinä miekkailukohtauksessa lipsahdin ajattelemaan, että ne tytöt on poikia. Joo, kaunista silmänruokaa, ja ehkä se tästä menee vähän vähemmän yaoimaiseksi? Vaikka toisaalta... miksei yuria yaoimaisissa puitteissa...? :D

Kamala, auttamaton tuska. Otin Fruits Basketin uusintalukuun ja rakastuin uudelleen. Ja sitten voikin vaan tuskastella, kun olen lukenut ja katsonut about kaiken suosikkiparillani tehdyn (Kureno/Shigure) fanimateriaalin, mitä internetin syövereistä löytyy. Miten ihmiset voisi aivopestä huomaamaan, miten ihana pari se on? Ja mikä tärkeämpää, piirtämään, kirjoittamaan ja tekemään musavideoita KureGurella?? :'( Tai edes jotain Furuba-materiaalia...?
Joo, ehkä tuo aivopesu ei kuulostanut niin kauhean kivalta... :D Parhaiten taitaisi auttaa, jos ne tekisivät animea toisen tuottiksen...<3 Saahan sitä ihminen haaveilla.
Ai niin, ja kieroutuneet hahmot on vaan jotain ihan parasta (Shiguree...<3<3<3)

La Esperancaaaa~ <3
Joka kerta kun luen uuden osan, huomaan ajattelevani, että juuri tällaiset sarjat on ihan parhaita<3 Enää kaksi osaa jäljellä... täytynee pistää mangajumalille pyyntöä menemään, ettei loppu saa missään nimessä lässähtää...

Sitten uusi Yaoilöytöni Scarlet, jonka valitsin poikkeuksellisesti pelkästään aivan ihanan piirrosjäljen perusteella. Oli se sisältökin pitkälti ihana, eikä pelkästään siksi, että kirjan sivut tuoksuvat jotenkin mystisesti dipiltä, jossa on tilliä(?). Varmaan jotain kuuminta ikinä, vaikkakin tietyiltäosin epägraafista yaoia.

Loppuun vielä pieni ja merkityksetön(?) Sai-ihkutus<3 Koska Sai vaan on niin ihana varsinkin, kun se laitetaan yhteen Naruton kanssa<3

You did it for me.
I'm asking you to do it again
.

leofurioso

  • ***
  • Viestejä: 1 097
  • Kiitos Koiranruusulle avasta aikoinaan. <3
    • Versova_matkalaukku
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #268 : 17.03.2011 23:15:32 »
Jee..mä yllätyin positiivisesti suomennoksesta, jonka ostin. Wolf's Rain is here. Mä en varmaan edes muista, kuinka kauan olen odottanut ja tänään sain ekan osan käteeni ja hetihän se piti ahmia. Miten se voi olla niin ihana ja piirrostyylikin on kauhean upeata. Siinä taas yksi manga kokoelmiini, pitäisiköhän minun rajottaa hieman edes, toisaalta Fantasiapeleihin oli taaskin tullut muutama sellainen manga ja erityisesti yaoi, jotka tahdon saada heti, kun rahatilanne vakiintuu hieman paremmaksi.

Ai, että joku muukin on huomannut, kuinka hyvin Sai ja Naruto sopii yhteen.Eli mä en ole ainoa, se on kiva tietää, sillä osa kavereistani ei ymmärrä sitä ihkutustani. Toisaalta on mulla herkkä kohta Akatsukiakin kohti, koko sitä jengiä, jostain kumman syystä. Ja ehkä siinä, että olen niin paljon edellä Narutoa englanniksi lukenut, niin en kyllä malta odottaa tiettyjä kohtia, kun ne ilmestyy suomeksi. Voi tätä tuskaa.

Liityn VB:n rukoiluihin siitä, ettei La Esperanca lässähtäisi viimeisessä muutamassa osassa. Ja jotenkin on aina kamala mennä kauppaan ja huomata mangaa saapuneen ja ne täytyy melkein ostaa heti tuoreeltaan, ainakin ne tietyt sarjat.
endless rain,fall on my heart, kokoro no kizu,let me forget, all of the hate, all of the sadness....by X- Japan

Yukimura

  • Mrs. Kurosaki
  • ***
  • Viestejä: 1 557
  • Ava by Tuhkatriinu
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #269 : 07.04.2011 15:00:37 »
Mä petyin jotenkin Wolf's Rainiin, ne sudet näyttää liian karvaisilta ja se juonikin on lyhyempi kuin animessa.

Taisin muuten rakastua Chi'in. Tai oon rakastanut sitä aina, mutta nyt rakastan vielä enemmän. On se söpö kun se puhuu vauvva -kieltä. :3

Catherine

  • Lievästi pimahtanut
  • ***
  • Viestejä: 13
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #270 : 11.04.2011 11:43:34 »
//Opettelen nyt tän käyttöä, älkää kuolko jos söhellän tosi pahasti ;D

Kannattaako Fallen moonia lukea? Animesta tai JapanPopista (ei muista kummasta) luin, että on kamalan kliseinen tai jotain. Kiinnostaisi kuitenkin ja, kun lähikirjastostakaan ei löydy mietin että viitsisikö rahoja tuohon tuhlata :D Koittakaa nyt saada mun tekstistä mitään selvää  ^^

Aionka

  • Vapaamatkustaja
  • ***
  • Viestejä: 1 298
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #271 : 11.04.2011 11:53:39 »
Kuunteleeko joku muu täällä draama-cd:tä?
Siis niinku mangan. En tiedä kuinka paljon noita kylläkään tekstitetään...
Mutta itse siis tykkään näistä vaikka kuinka paljon :D Mulla on kotona Vampire Knight draama-cd, joka tuli pelin mukana ja sen oon pariinki otteeseen kuuunnellu. Sitte on joku Ouran host club cd ja Oresama teacher-cd. Nää on parasta, koska voi kuunnella pimeessä ja sängyssä maatessa. Tai laittaa iPodiin ja kuunnella pitkien bussimatkojen aikana.
Plus, että japskimiesääninäyttelijöillä on aika hot äänet  ;D

Yukimura

  • Mrs. Kurosaki
  • ***
  • Viestejä: 1 557
  • Ava by Tuhkatriinu
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #272 : 11.04.2011 17:20:12 »
Kuunteleeko joku muu täällä draama-cd:tä?
Siis niinku mangan. En tiedä kuinka paljon noita kylläkään tekstitetään...
Mutta itse siis tykkään näistä vaikka kuinka paljon :D Mulla on kotona Vampire Knight draama-cd, joka tuli pelin mukana ja sen oon pariinki otteeseen kuuunnellu. Sitte on joku Ouran host club cd ja Oresama teacher-cd. Nää on parasta, koska voi kuunnella pimeessä ja sängyssä maatessa. Tai laittaa iPodiin ja kuunnella pitkien bussimatkojen aikana.
Plus, että japskimiesääninäyttelijöillä on aika hot äänet  ;D
Tarkoitatko nyt niitä draamoja joissa on pätkiä animeista? :D Mulla on koneella Bleachin joku anime draama -cd ja siinä on tosiaan pätkiä animesta tai jostain jossa nää ääninäyttelijät puhuu.

Aionka

  • Vapaamatkustaja
  • ***
  • Viestejä: 1 298
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #273 : 11.04.2011 17:51:58 »
Ei, vaan siis itsenäisiä kuunnelmia mangan pohjalta. Japanissa tehdään paljon enemmän kuunnelmia verrattuna Suomeen tai mihinkään muuhun tuntemaani länkkärimaahan (Suomessahan ne on jäänyt vähän muodista... Vaikka kaikki Knallit ja Sateenvarjot onkin mielenkiintoisia.) Monista suosituista sarjakuvista/animeista tehdään kuunnelmia, koska ne on suht helppotöisiä, ainakin jos verrataan ekstra-animen tekoon. (käsikirjoitus + ääninäyttelijät)

Yukimura

  • Mrs. Kurosaki
  • ***
  • Viestejä: 1 557
  • Ava by Tuhkatriinu
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #274 : 11.04.2011 18:00:20 »
Ei, vaan siis itsenäisiä kuunnelmia mangan pohjalta. Japanissa tehdään paljon enemmän kuunnelmia verrattuna Suomeen tai mihinkään muuhun tuntemaani länkkärimaahan (Suomessahan ne on jäänyt vähän muodista... Vaikka kaikki Knallit ja Sateenvarjot onkin mielenkiintoisia.) Monista suosituista sarjakuvista/animeista tehdään kuunnelmia, koska ne on suht helppotöisiä, ainakin jos verrataan ekstra-animen tekoon. (käsikirjoitus + ääninäyttelijät)
Aijaa. ;o Enpä ole koskaan tuollaisista kuullut, vähän jännää. :P

Violetu

  • Winter Soldier
  • ***
  • Viestejä: 5 505
  • Burn butcher burn
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #275 : 11.04.2011 19:26:02 »
Lainaus
Kannattaako Fallen moonia lukea? Animesta tai JapanPopista (ei muista kummasta) luin, että on kamalan kliseinen tai jotain.
Kliseisyydestä en osaa sanoa (siitä on iät ja kaiket, kun ostin ja luin sen englanniksi), mutta aika sekava se muistaakseni kuitenkin oli. Eli jos haluaa lukea pitkää, yhtenäistä tarinaa, en suosittele. Sitten taas jos tykkää sellaisista pienistä maistiaisista, niin go for it. Tosin ne pienetkin oli siitä ärsyttäviä, että juuri kun oli ns. päässyt tarinaan sisään, niin se jo loppui. Lisäksi sisälsi muistaakseni hyvin paljon naisennäköisiä miehiä ::)

Drama-cd:istä... olen tainnut kuunnella jotain Hetalia-hommeleita, mutta jotenkin se häiritsee liikaa, ettei kaikkea voi (todellakaan) millään ymmärtää... muuten niitä voisi periaatteessa melkein verrata podficceihin^^ (joita olisi kova hinku saada kuunneltavaksi).

Tulisikohan uusi La Esperanca vihdoin tällä viikolla? :-\ Odotan ja odotan ja odotan. Tosin sillä aikaa voi ottaa kaverilta ♥ lainatun Bleachin suomijulkaisun kiinni...

Lainaus
Togainu no Chi♥ Rakastuin siihen animeen.
Tuota muistaakseni "mainostettiin" olisko ollut viime vuoden Desuconin yaoi-paneelissa. Itse en ole tutustunut, koska jotenkin epäilyttää (muistaakseni se oli jonkun pelin pohjalta tehty, vai muistanko ihan päin honkia?)

You did it for me.
I'm asking you to do it again
.

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 863
  • Clara, my Clara
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #276 : 13.04.2011 14:15:50 »

Tulisikohan uusi La Esperanca vihdoin tällä viikolla? :-\ Odotan ja odotan ja odotan. Tosin sillä aikaa voi ottaa kaverilta ♥ lainatun Bleachin suomijulkaisun kiinni...



La Esperancan kuudes osa ilmestys tänää (tai täällä se tuli vast tänää myytiin). Enää yksi osa sitä jäljellä, voih.
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Yukimura

  • Mrs. Kurosaki
  • ***
  • Viestejä: 1 557
  • Ava by Tuhkatriinu
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #277 : 13.04.2011 14:20:30 »

Tulisikohan uusi La Esperanca vihdoin tällä viikolla? :-\ Odotan ja odotan ja odotan. Tosin sillä aikaa voi ottaa kaverilta ♥ lainatun Bleachin suomijulkaisun kiinni...



La Esperancan kuudes osa ilmestys tänää (tai täällä se tuli vast tänää myytiin). Enää yksi osa sitä jäljellä, voih.
Siis mones osa siitä nyt oikein ilmestyy? :0 Mä olen varmaan jäänyt vähän jälkeen...

howboring

  • ***
  • Viestejä: 720
  • master of rottamatto
    • my Yuu/Yokozawa
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #278 : 13.04.2011 20:05:05 »
Anteeksi jos rikon nyt jotai sääntöjä tai sillee - en ole varma saako tätä kysyä. Tääl puhuttiin semmosesta sarjasta ku Fake ja haluaisin katsoa sen, löytyykö sitä netistä? Haluaisiko joku yksätä mulle linkin ? Tiedän ettei tänne topiciin_ saa linkittää mitään mut mut yksäröiminen ?

La Esperancaa mäkin näin kaupassa ku kävin 8) oliko se hyvä? kannattaako ostaa? olen lukenut kolme ekaa osaa ja tykkäsin silloin mutta nykyään ei niin enää inspiroi... päähenkilö ärsyttää ku se on sellanen ylikiltti.

Ja sitten nythän on tullut toi Sekai-ichi Hatsukoi Junjoun tekijöiltä, onkohan siitä puhuttu jo täällä? Selailin topicia mutta jotain saattoi jäädä huomaamatta XD suhtauduin ja suhtaudun vähän vieläkin varauksella tuohon, koska hahmot näyttävät melko samoilta kuin Junjoussa. Päähenkilöllä on selvästi Misakin silmät, Shinobun kasvot ja Hirokin hiukset. Ja toi toinen kanssa muistuttaa epäilyttävästi junjoun semejä. Uskaltauduin kuitenki katsomaan tuota koska shounen-aita on aika vähän animena ja ihan suhteellisen mukavalta se vaikuttikin. Mitä nyt ensimmäisen episodin perusteella voi sanoa. Erehdyin ensin katsomaan vahingossa OVAn tuosta, se oli todella huono. Tän varsinaisen sarjan episodi oli sitten kivempi. En ole ennen seurannut mitään animea ja nyt odottelen tuohon toista episodia ! ah <3
'Nezumiiii, where are we going?'
'To a hotel.'
'Huh?'
@ no.6

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 863
  • Clara, my Clara
Vs: Anime, manga ja J-dorama
« Vastaus #279 : 13.04.2011 20:33:48 »
Jonna-chan, nyt ilmestynyt osa La Esperancasta oli kuudes eli toiseksi viimeinen.
howboring, musta ainakin se oli hyvä - todella hyvä - ja mielenkiintoinen juoneltaan. Eli kyllähän se kannattaa ostaa, jos tykkää ja on muutkin osat.
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor