Kirjoittaja Aihe: Formula 1  (Luettu 15882 kertaa)

Tyynis

  • Supernainen
  • ***
  • Viestejä: 1 975
  • Ava Sonoalta
Vs: Formula 1
« Vastaus #20 : 09.09.2012 19:10:16 »
Mietin, että uskallanko tulla hehkuttamaan tänne Alonson kolmatta sijaa ja päätin, että uskallan. Koska Alonso teki minun mielestäni mahtavan nousun palkintopallille ja oikeastaan loistavampi tänään oli vain Perez, jonka nousu toiseksi oli upea!

Onnistuin minä kisassa keräämään kyllä aika paljon kiukkuakin. Ensinnäkin minulla meinasi palaa käämit Salon kanssa. En ymmärrä mikä pakko sen oli mainostaa tuomariston italialais-espanjalaisuutta, koska se jäi kuitenkin kaikille mieleen enemmän kuin maininta siitä, että tuomaristo näkee telemetria tiedoista, käänsikö Vettel rattia Alonsoa päin vai ei. Vaikka en tykkää Vettelistä kuljettajana, oli rangaistus minusta vähän liikaa kuitenki. Siitä en kuitenkaa nurise, että Ferrari valitti siitä. Koska aika varmasti jos tilanne olisi toisin päin niin olisi Red Bull luultavasti valittanut yhtä lailla. Ja jos joku sanoo, että oli Alonsolta tyhmää valittaa radiossa, niin minun puolestani voi asiaa kommentoida sitten kun on kilpailutilanteessa autossa ja ajaa yli 300km/h vauhdissa kilpaa helppo se on analysoida TV:n vierestä.
Ja kun Maikkari ystävällisesti kaivoi samanlaisen tilanteen mutta päinvastoin, niin en ihan rehellisesti sanottuna ymmärrä sen pointtia. Tällä kaudella on nähty ties kuinka monta törkeää ajoliikettä eikä Vettel kyllä päässyt lähellekään Top 5:stä, mutta viime kisassa nähtiin, että noihin ajolinjoihin ja tilanteisiin otettiin tiukempi ote (ja jossain alkulähetyksessä Salon haastattelema tuomariston jäsen sanoi, että heitä on käsketty tarkkailla erityisesti noita ajolinjoja ym.) joten kai tuo oli tavallaan viesti, että nämä säännöt koskevat kaikkia. Vuosi on ihan eri, joten turha alkaa muistella tuollaisia. Ja aika turhaa lähteä spekuloimaan miten tilanne olisi ollut jos Vettel olisi ollut siellä radan ulkopuolella. Tuomaristolla ne telemetriat ovat käytössä ei selostajilla tai katsojalla paitsi jos HAM on twiitannut niitä. Eikä tuolla rangasituksella sitten ollut loppupeleissä mitään merkitystä, kun Vettel jäi radan varteen.
Ja sitä paitsi Alonso pääsi ohi, ennen kuin Vettel kävi suorittamassa rangasituksen, joten ei Alonson ohitus ollut mitenkään lahja tuomaristolta.

Sitten voitaisiin toki jossitella sitä, että olisko Alonso ollut kolmas, jos Massa ei olisi päästänyt häntä ohi. Ei jaksaisi oikeastaan ainut mikä minua ärsytti tuossa oli se, että Massalle piti sanoa radiossa, että mietin miten säästät renkaita. Tallimääräykset kun eivät ole kiellettyjä ja ihan varmasti kaikki tiesivät, että niin siinä kohtaa kun Alonso pääsee Vettelistä ohi ottaa Massan kiinni niin autot eivät niin päin tule maaliin. Olisivat vain ihan rehellisesti pyytäneet/käskeneet Massaa päästää Alonso ohi. Tosiahan on se, ettei Massalla ole tällä kaudella enää mitään asiaa MM-taiston kärkeen, joten miksi talli ei voisi pelata itselleen kaikkea hyötyä?
Tässä pikku hiljaa yrittänyt sopeutua tähän Ferrarin tapaan hoitaa asiat ja järkeillyt tämän niin, että tallissa on kuitenkin kaksi autoa, niin miksi ei voi taktikoida? Okei, minä en silti ymmärrä sitä ihan täysin, mutta jos se on sallittua säännöissä, niin ei siitä voi tuomitakkaan? Ja kuitenkin Massakin ajoi hyvän kisan, ja jos ne huhut, että hän ajaa tallipaikkansa puolesta, pitivät paikkansa niin olettaisin tallin olevan tyytyväinen tähän neljänteen sijaan.

Niin ja se vielä, mitä mieltä te muut olette tuosta kärkikolmikon haastattelemisesta palkinto korokkeella? Minä en itse tykkää siitä, mutta tänään on ihan pakko sanoa, että Alonso osasi ottaa yleisönsä! Tajuttoman fiksua vastata myös italiaksi sen ihmismäärän edessä!
« Viimeksi muokattu: 09.09.2012 19:37:09 kirjoittanut Tyynis »
"Let me be your wings
Let me lift you high above"


Eririn

  • valomiekkalesbo
  • ***
  • Viestejä: 956
  • Jedi like my father before me
    • lesbian with a sword and a grudge
Vs: Formula 1
« Vastaus #21 : 04.11.2012 17:45:28 »
Nonniin, tulihan se voitto sieltä viimein^^ Hyvä kisa Kimiltä, melkoinen mäihä se kun Hamiltonin auto simahti. Jännitin loppuun asti niin, että kädet hikosi ja sydän löi kuin olisin justiinsa juossut sata metriä täysillä. Kädet tärisee edelleen aika pahasti. Itku tuli Maamme-laulun kohdalla. Tätä on koko kausi odotettu. Katsotaan mitä ensi kaudella tapahtuu^^
We had each other. That's how we won.

Snoop.

  • Vieras
Vs: Formula 1
« Vastaus #22 : 30.03.2014 22:36:36 »
Hei kaikki Finin F1-ihmiset, uusi kausi ja uudet kujeet!

Formuloissahan on nyt muuttunut periaatteessa aivan kaikki olennainen: polttoainerajat, kuljettajat, moottorit, renkaita enemmän käytössä, pistesysteemi muuttunut ainakin ton viimeisen kisan osalta ja tietysti rangaistukset.

Mun fiilikset tähän mennessä tästä kaudesta on oikeastaan aika sekavat vielä. En tykkää siitä että Mersu on ollut niin vahva alkukaudella, mutta uskon kyllä että sitten kun Ferrari saa nuo ongelmat korjattua (Räikkönen harjoituksissa perjantaina kuitenkin toinen) niin sitten alkaa sarja tasaantua. Red Bull on ollut ongelmissa aika paljon koko talvitestien ja alkukauden ajan ja saa nyt nähdä mitä ensi viikon kisa tuo tullessaan, kuitenkin tuo vesisade lauantaina voidaan nähdä jopa hyvänä asiana Red Bullille. Nythän Malesiassa pakkaa sekoitti tuo aika-ajojen sää kaikista eniten ja sitten toki täytyy muistaa että kisa oli vasta kauden toinen.

Kokonaisuutena, oon erittäin innoissani tästä kaudesta ja ei varmasti vauhtia ja mielenkiintoisia kisoja puutu! :)

Mitäs muut on mieltä?

Tyynis

  • Supernainen
  • ***
  • Viestejä: 1 975
  • Ava Sonoalta
Vs: Formula 1
« Vastaus #23 : 30.03.2014 23:02:50 »
Antaa Mersun mennä menojaan, kunhan on joku muu kuin Red Bullit.
Mutta joo minä tunnustaudun nyt heti alkuun Kevin Magnussen -faniksi! Okei kaveri kyllä kolaroi tänään Kimin kanssa, mutta silti. Ei jäänyt kuitenkaan selittelemään mitään kisan jälkeen vaan totesi rehellisesti, että oma moka ilman mitään selittelyjä. Austraalian kakkos(kolmos)sija oli kuitenkin upea saavutus ja tänäänkin pistelillä huolimatta kolaroinnista saamastaan rangaistuksesta ja etusiiven vaihdon takia venyneestä varikkopysähdyksestä.

Tulen todennäköisesti kaivamaan verta nenästäni, mutta eniten minua on tässä kaudessa ilahduttanut se, että Alonso on ainakin vielä parempi Ferrarikuskeista. Koska minua ärsytti suuresti nämä Kimi-fanien uhoamiset siitä, että Kimi tulee ja pyyhkii Santanderin kultapojalla lattiaa. Ei ole vielä pyyhkinyt kisassa eikä aika-ajoissa, vaikka tänään nyt olikin huonoa tuuria ja eilen sade sekoitti aika-ajoja. Yhtä sateista siellä oli kuitenkin kaikille eilen. Ja joo kyllähän Kimillä kestää todennäköisesti vielä päästä auton kanssa sinuiksi, mutta en usko Alonsollakaan olevan mitään hirmuista etulyöntiasemaa auton suhteen, koska sääntömuutokset ovat tälle kaudelle niin isot.

Seuraavaksi voisin vähän sympata Ricciardoa! Koska miten se kaikki huono tuuri voi osua aina sille RedBullin aussikuskille? Tämä päivä oli ihan katastrofi alkaen siitä kiinnittämättömästä renkaasta. Mutta toivottavasti tämä kaveri saisinkin nyt sitten ajaa kilpaa Vetteliä vastaan.
Ja Ricciardon huonosta tuurista aasinsiltana tähäna Australian hylkäykseen, pitäisikö sen pysyä voimass vai ei?Minä olen sitä mieltä, että kyllä. FIA oli kuitenkin lehtitietojen mukaan käskenyt tallia vaihtamaan anturit ja vielä kesken kisan kehoittanut rajoittamaan polttoaineen virtausta. Ja senkin takia tämän pitäisi pysyä voimassa, että jos ja kun samanlainen tilanne tulee vastaan ja siitä annetaan hylkäystuomio ei päädyttäisi valituskierteeseen.

Sääntömuutoksista vielä, mootorin äänillä ei nyt ole minulle niin väliä, enemmän minua ärsyttää nuo rajoitettu bensamäärät, jonka takia pitää ajaa säästömoodilla. Enkä minä tykkää siitä, että elektroniikan ja moottorien pitää kestää niin monta kisaa, koska jos tulee keskeytyksiä niiden säästämisen takia niin ei. Kyllä se kisa pitäisi ajaa loppuun vaikka on sijalla 15 eikä jättää sen takia kesken, että moottori ei kulu.
"Let me be your wings
Let me lift you high above"


Mycroft

  • HP n00b
  • ***
  • Viestejä: 20
  • Annetaan sitä elämän kauneinta anestesiaa.
Vs: Formula 1
« Vastaus #24 : 30.03.2014 23:05:57 »
Etäisesti olen viime kaudet seuraillut, kiitos Maikkari ja maksukanavat, ei meikäläisellä oikein ole varallisuutta maksukorttia hommata, vaikka ihan järjetön F1-fani olen ihan piskuisesta asti ollut.

Mutta tosiaan, itse myös vähän sekavat fiilikset. Toisaalta ihan hyvät. Tosin tallien nappuloinahan kuskit joutuvat olemaan, kun kuitenkin parhaan kuskin tittelin kanssa kilpaillaan myös parhaan tallin tittelistä. Vaikka käskyjä ei aina noudateta, kuten tänään. Massaa pyydettiin päästämään Bottas ohi, mutta Massa kun on Massa, eipä Bottas niin vain ohi päässyt, vaikka samassa tallissa ajavat. Massa on aina ollut todella kilpailuhenkinen. Mutta toisaalta, kyseessä on kilpailu.

Räikkönen on kyllä osoittanut paluun jälkeen, että pystyy ajamaan kärkisijoista, jos auto on kunnossa. Miehellä kun ajotaito on verissä. Bottas on myös osoittanut olevansa hyvä kuski, joten odotan innolla, kuinka Valtterista on haastamaan kokeneet kilpakumppaninsa!
An original idea. That can't be too hard. The library must be full of them. -Stephen Fry-

Tyynis

  • Supernainen
  • ***
  • Viestejä: 1 975
  • Ava Sonoalta
Vs: Formula 1
« Vastaus #25 : 30.03.2014 23:24:51 »
Massaa pyydettiin päästämään Bottas ohi, mutta Massa kun on Massa, eipä Bottas niin vain ohi päässyt, vaikka samassa tallissa ajavat. Massa on aina ollut todella kilpailuhenkinen.
Minä voisin nyt olla vähän eri mieltä. Massa on aika monta kertaa uhrannut oman sijoituksensa Ferrari vuosina. Ihan yhtälailla Räikköselle ja Alonsolle, ihan niin kuin Räikkönenkin on auttanut Massaa mestaruustaistossa 2008. Esimerkkeinä tässä viime vuosian nyt on se Saksan GP, josta Ferrari sai sakotkin, kun käskivät Massan päästää Alonson edelle. Sitten vielä USA:n GP 2012, kun Massa oli Alonson edelle lähtöruudukossa, Ferrari rikkoi Massan vaihdelaatikon sinetin ennen kisaa, jolloin siitä tuli viiden lähtöruuden rangaistus ja näin Alonso sai paremman lähtöruudun ja pääsi puhtaalle puolelle rataa, jotta hänellä olisi paremmat mahdollisuudet taistella mestaruudesta.

Ensimmäinen esimerkki on kauden puolivälistä ja toinen ihan lopusta. Joten ymmärrän ihan hyvin sen, ettei Massa toisessa kisassa ole päästämässä tallikaveria edelle. Ja Massalla oli pointti siinä, että Bottas ei päässyt hänestä ohi ja edessä olisi ollut Button ohitettavana, olisiko Valtteri päässyt siinä sitten ohi? Jää jossitteluksi, mutta jos ei olisi päässyt Williams olisi käskenyt Valtteria päästämään Massan takaisin edelleen.
"Let me be your wings
Let me lift you high above"


Snoop.

  • Vieras
Vs: Formula 1
« Vastaus #26 : 31.03.2014 11:31:59 »
Mun mielestä Australian rangaistus jää ehdottomasti voimaan. Ei siinä sinänsä ollut mitään jossiteltavaa ja tosiaan sääntölinja on jatkon kannalta pidettävä suorana. Rikkomus mikä rikkomus, vaikka sääliksi mun kyllä Ricciardoa käykin, sympaattinen ja mukava kuski.

Mä en kuulu Alonson fanityttöihin, en ole koskaan kuulunut enkä tule koskaan todennäköisesti kuulumaankaan. Olisin toki toivonut, että Kimi olisi paremmin päässyt aloittamaan kautensa, mutta oletinkin että Alonso on vahvempi alkukaudesta. Lisäksi tuo Malesian rengasrikko ei nyt tietenkään Räikkösen syy ollut, että yhden kunnollisen kisan perusteella (joka oli vielä kauden aloitus) on nyt vielä vaikea sanoa Ferrarin dynamiikasta, vaikka Alonso toki nyt vahvempi onkin. Tosin Kimiä lainatakseni: "Ei näitä kisoja paperilla ajeta", eli saa nähdä Bahranissa.

En nyt oikein osaa sanoa juuta tai jaata tähän Bottas/Massa-tilanteeseen. Ymmärrän Massaa, mutta tallimääräys on aina tallimääräys. Tosin, Tyynikseltä hyvä pointti, että en sitten tiiä olisiko se auttanut sitten varsinaisesti Bottaksen tilanteeseen.

Mycroft

  • HP n00b
  • ***
  • Viestejä: 20
  • Annetaan sitä elämän kauneinta anestesiaa.
Vs: Formula 1
« Vastaus #27 : 31.03.2014 11:55:26 »
Tarkoitin tuolla "Massa kun on Massa, eipä Bottas niin vain ohi päässyt"-kommentilla sitä, että mies oli nopeampi kyllä ja aina hyvä kuski, juuri niin kuin sanoit, hän on aina kyllä auttanut ja uhrannut omat pisteensä tallikaverin/tallin hyväksi. Ja kilpailuhenki Massalla on ihan terveissä mitoissa :D Ja pakkohan sitä kilpailuhenkeä on olla, kisaavathan he maailmanmestaruudesta. Muutenkin symppiskaveri, ja hieno palaaminen onnettomuuden jälkeen. Itselläni ei ole mitään Massaa vastaan, päinvastoin.

Niin, itse en siis kisaa nähnyt, uutisia luen, juurikin tuon maksukanavan takia, ajattelin uusintana ihan katsoa, että mites se tilanne nyt sitten menikään, joten toisaalta minun on turha mitään huudella, että miten tilanne/kisat menevät.
An original idea. That can't be too hard. The library must be full of them. -Stephen Fry-

leofurioso

  • ***
  • Viestejä: 1 097
  • Kiitos Koiranruusulle avasta aikoinaan. <3
    • Versova_matkalaukku
Vs: Formula 1
« Vastaus #28 : 19.07.2015 02:19:51 »
 Mä olen shokissa tavallaan, sillä tokihan jo viime vuonna Suzukin kisana (Japanin GP:n) jälkeen näytti vahvasti siltä, ettei välttämättä käy Jules Bianchille hyvin, mutta on tää silti shokki.  :'( Loistava nuori lupaus, jolla oli varmaan loistava tulevaisuus vuosien päässä odottamassa jopa Ferrarilla, mutta kohtalo päätti toisin. Eniten tässä ehkä omalta kohdalta tilanteen tuo jopa lähelle se, että itse olen vain pari viikkoa nuorempi kuin Jules Bianchi, joten tää kolahti ja kovaa. Jotenkin sitä kai vielä nuorena, jopa vauhdikkaampia lajejakin seuratessa ja harrastaessa kuvittelee ehkä sen tulevaisuuden menevän toisin.

Muutoin en pahemmin tätä kautta oo seurannut, tosin Kimillä nyt ei näytä menevän kovin hyvin ja taas Bottasta epäillään siirtyväksi Ferrarille. Muutenkin välillä hieman ihmetyttänyt jopa tallin sisäiset suhteet, ei tosin pelkästään koske Ferraria, eli jos tallikaveria nopeampi auto alla, niin miksei muka sais ohittaa vai onko muka sääntö siitä, että kenet pitäis pitää ykköskuskina vaikka väkisin. Tuskinpa.

Jollei Saksan GP:tä ois peruttu, niin sekin ois ollut tänä viikonloppuna, mutta ens viikolla ois Unkarin GP. Oikein harmittaa etten oo Budapestissä tänä vuonna, kun kuitenkin vain puolisen tuntia ois ollut kisapaikalle ja puitteet kuitenkin hyvät sekä kisaturistit oli aika pirteitä ilmestyksiä ja suomalaisiakin oli paljon silloin siellä. Itse kokenut sen huuman kerran ja oli mahtava fiilis, vaikkei kisoja silloinkaan seurannut paikan päältä vaan Budapestissä kaverien kanssa baarissa.
endless rain,fall on my heart, kokoro no kizu,let me forget, all of the hate, all of the sadness....by X- Japan

zougati

  • ***
  • Viestejä: 831
Vs: Formula 1
« Vastaus #29 : 09.10.2023 18:27:47 »
Mulla ei ole Formuloita seuraavia kavereita, enkä kehtaa enää spämmätä mun kilteimmille Formuloista kun tiedän että he ovat vaan liian kilttejä kertoakseen mulle ettei heitä kiinnosta..

Tää viime viikonlopun Qatarin Gp ärsyttää ja kiinnostaa mua yhtälailla. Nauran sille että Max ei vaan onnnistu voittamaan maailmanmestaruutta "normaalisti" (2021 sääntösekoilut, 2022 kukaan muu kuin FIA ei tajunnut että Suzukasta tuli täyfet pisteet ja nyt sprintin pisteillä). Toki ei Max siitä vaikuta välittävän, ja eihän sillä sinällään ole nyt väliä, kun oli selkeää että hän tän tulee voittamaan ennemmin tai myöhemmin.
Ja näin Mclarenin kannattajana, oon fiiliksissäni niiden tän hetken vauhdista, etenkin Piastrin kohdalla kun hänellä on vaan eka kausi!

Mut! Tavallaan oon jo vähän tottunut siihen että osa GP:istä on maissa, joissa on jonkinasteisia ihmisoikeusongelmia, on näitä Lähi-idän maita pahimpina, ja sit Singaporea, Unkaria joissa on (seksuaali)vähemmistöjen oikeuksien kanssa ongelmia. Paras tilanne olis jos näitä GP:itä ei pidettäis tollasissa maissa, mutta raha puhuu ja minkäs teet.
Mutta jos näitä kerran pidetään tällaisissa maissa, kai joku ois voinut pohtia sää olosuhteita edes hetken!! Tulokset ois voinut olla tosi pahoja kun ottaa huomioon kuinka monella kuskilla oli vaikeuksia päästä autostaan ulos huonon olonsa takia! Strollilla ja Leclercilla oli näköhäiriöitä, eli helposti olis voinut käydä tosi pahasti loppupuolella, samoin jos Stroll olisi pyörtynyt, niin kuin hän oli kai aika lähellä tehdä ajaessaan! Onneksi Logan keskeytti kisan, kuunnellen kehoaan, eikä pakottanut itseään jatkamaan sopimusneuvotteluiden takia. Siihen nähden kuinka vaikeasti hän nousi autosta ja kohti lääkintäkeskusta, valinta oli selvästi oikea!
No tavallaan mielenkiintoista nähdä mikä on näiden kuskien fysiikan raja, mut hyväpä tässä sanoa kun mitään ei sattunut.

Noniin! Siinä oli minun avautuminen, palaan ehkä tänne avautumaan taas parin viikon päästä tai myöhemmin kun mulle tulee seuraava avautumistarve!

Tyynis

  • Supernainen
  • ***
  • Viestejä: 1 975
  • Ava Sonoalta
Vs: Formula 1
« Vastaus #30 : 10.10.2023 18:33:52 »
Hei! Täällä on joku!

Siis noi ihmisoikeusjutut! Se kausi kun oli niitä Black lives maters -juttuja ennen starttia niin oonko ainut kenen mielestä ne oli tekopyhiä just noissa Arabimaissa, jossa oikeasti varmaan 98% väestöllä ei ole mitään oikeuksia. Oikea tapa olisi jättää ne kisat ajamatta, mutta koska raha niin eihän se käy.
"Let me be your wings
Let me lift you high above"


zougati

  • ***
  • Viestejä: 831
Vs: Formula 1
« Vastaus #31 : 11.10.2023 21:20:39 »
Jonnekin pitää käydä hajoilemassa!!

Todellakin joku standardi noissa valinnoissa pitäis olla! Tehdään isot showt noista, mut ignoorataan selvät ihmisoikeuskysymykset! Tottakai monessa muussakin maassa jossa ajetaan on hämäryyksiä kansalaisten, vähemmistöjen jne oikeuksissa, jotka ignoorataan hyvin ratojen takia. Mut lähi-idässä tuntuu tapahtuvan jatkavasti astetta pahempia rikkomuksia ja hämäryyksiä kisojen ympärillä. Olikos se Jeddah vai mikä paikka jossa oli viime kaudella se räjähdys samassa kaupungissa, joka ignoorattiin lopulta täysin?

Ja jostain syystä heti kun Vettel lähti, tälle kaudelle tuli niitä rajoituksia kuinka paljon kuskit saa ilmaista mielipiteitään oikeestaan mistään. Hänellä oli kuitenkin pokkaa nostella keskusteluja sillon tällön pöydälle kun muilla ei ole siihen ollut mahdollsuutta tai jotain sinne päin!