Kirjoittaja Aihe: Verivala, K-11  (Luettu 2683 kertaa)

Tia-Maria

  • ***
  • Viestejä: 15
Verivala, K-11
« : 18.08.2007 15:36:01 »
Kirjoittaja: Tia-Maria
Ikäraja: K-11
Genre:Ööh.. Ei sovi oikein mihinkään, joten kai tämä draamaa on
Disclaimer: Hahmot ovat minun keksintöäni, tosin Anna on saanut vaikutteita Van Helsingistä.
Summary: Vampyyreja ja vampyyrinmetsästystä... Mitä muuta tästä voi sanoa? Olen surkea näissä...
A/N: Kirjoitin tämän aineeni pohjalta, joten betanani suurimmassa osassa toimi äidinkielenopettajani. Näillä näkymin one-shot, joka etenee tarkoituksella melko nopeasti (ehkä joskus kirjoitan jatko-osan).

Lontoon syrjäseutu, 1800-luvun alussa

Kävelin synkkää tietä pitkin. Lontoolle tyypillinen sumu kietoi minut vaippoihinsa, ja kylmä tuuli levitti puista pudonneita lehtiä hiekkatielle jalkojeni eteen. Kiedoin kaulahuivia tiukemmin kaulani ympärille ja kiirehdin askeleitani. Värisin.
   Oksa rasahti takanani, ja käännyin nopeasti ympäri. En nähnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa ja jatkoin matkaani. Vilkuilin vauhkona ympärilleni, enkä oikein tiennyt mitä etsin - tai pelkäsin. Askeleeni olivat muuttuneet juoksuksi. Siirsin katseeni eteenpäin ja pysähdyin nopeasti, hiekka vain pöllähti ilmaan. Edessäpäin seisoi tumma, viittaan pukeutunut hahmo. Se tuli koko ajan lähemmäs, ja pidätin hengitystäni. Erotin pimeydessä loistavat vitivalkoiset kasvot.
   “Kaunis, suloinen neito”, hahmo sanoi jäätävällä äänellä. Ääni tuntui viiltävän ilmaa. “Näin myöhään liikkeellä ja vieläpä yksin…” Minun korvissani se kuulosti jotenkin uhkaavalta, ja peräännyin pari askelta. Hahmo tuli joka askeleellani lähemmäs.
   Käännähdin ympäri ja lähdin juosten tulosuuntaan, syvemmälle synkkään metsään. Äkkiä hahmo oli edessäni, vilkaisin taakseni. Minut valtasi pakokauhu, sillä samassa tiesin mikä hahmo oli. Vampyyri. Eläväkuollut.
   “Et pääse minua pakoon, kaunokainen”, se sanoi ja tuli lähemmäs. Kauhulla katsoin, kuinka se paljasti valkeat ja terävät kulmahampaat, jotka kiilsivät pimeydessä. Se irvisti ja hyökkäsi. Tiesin loppuni tulevan…

Pari viikkoa myöhemmin

   “Tästä on tultava loppu”, nuori nainen sanoi ärtyneenä ja läimäytti sanomalehden pöydälle. Sen otsikot suorastaan kirkuivat Vampyyreja Lontoossa! Jo neljä ruumista parin viikon sisällä. Milloin tämä teurastus loppuu?
   “Vampyyreja Lontoossa. Onko niitä useampia?” tummahiuksinen mies kysyi ja suki ohuita viiksiään. Nainen istahti pöydän ääreen ja puuskahti: “Yksi. Lehdet valehtelevat. Paisuttavat juttuja saaden ihmiset pelkäämään.” Tuo nainen oli Anna McGrath, nuori vampyyrientappaja ja mies oli hänen apulaisensa Jack Winston.
   Jo monta viikkoa lehdet olivat kertoneet vampyyreista, ja ihmiset kulkivat kaduilla valkosipulit kaulassaan. Rukoillen sielunsa puolesta ja ristejä heiluttaen. Anna ei pitänyt siitä yhtään. Valkosipulit olivat vain taikauskoa.
   “Sinun toivotaan saavan se vampyyri kiinni. Olet Lontoon paras vampyyrientappaja, Anna”, Jack sanoi lehti kädessään. “Lehden mukaan ruumiit ovat kaikki naisten ja ne ovat löytyneet läheltä Synkkää Metsää. Alastomina”, hän jatkoi silmäillen etusivua. Anna laittoi tikareita saappaidensa varsiin ja tokaisi sarkastisesti: “Sadistinen miesvampyyri. Sehän on vallan mahtavaa!”
   “Et suhtaudu tähän vakavasti”, mies puuskahti ja silmäili naista, joka paraikaa piilotti erilaisia aseita vaatteidensa moniin taskuihin ja lokeroihin. Anna oli pukeutunut vastoin siveyslakeja ja säädyllisyyttä mustiin nahkahousuihin, nahkasaappaisiin ja korsettimaiseen yläosaan, jota oli koristeltu pitsillä. Syyksi hän oli kertonut, että hameella oli huono juosta vampyyrien perässä.
   “Yritän olla kevyt”, Anna tokaisi. “Onko pelosta vapisevasta metsästäjästä mitään hyötyä?”
   “Pelkäätkö sinä?” Jack kysyi välinpitämättömällä äänellä. “Suuri Anna Rose McGrath pelkää!” hän jatkoi ivallisemmalla äänensävyllä ja Anna irvisti. “En minä pelkää. Puhuin yleisesti ja ajattelin lähinnä sinua.” Hän oli saanut tavaransa pakattua ja meni eteiseen.
   “Tuletko metsästämään sitä Paholaisen poikaa?”

Anna käveli ripein askelin synkällä metsätiellä. Tie oli pimeä, vaikka oli keskipäivä. Tiheästi kasvavat puut eivät päästäneet pienintäkään auringonsädettä läpi ja metsä oli harmaanvihreä ja pelottava. Juuri sopiva paikka vampyyreille… nainen ajatteli ja vilkaisi taakseen. Jack oli jäänyt metsän reunaan tekemään tutkimuksia, joillakin laitteillaan, joita hän oli keksinyt itse. Anna ei luottanut niihin ja turvautui siksi vanhanaikaisiin keinoihin.
   Hän pysähtyi epäilevänä. Edessäpäin oli vain tie, joka jatkui ja jatkui, mutta hän vaistosi jonkun olevan siellä. Kenties näkymättömänä, mutta oli kuitenkin siellä. Hän jäi odottamaan. Hetken kuluttua sinne ilmestyi tumma hahmo. Hahmo leijui muutaman tuuman maan yläpuolella, ja musta viitta takanaan liehuen, vaikka ei edes tuullut. Oli epätavallisen tyyni ilma.
   Nopeasti Anna kaivoi taskustaan kokoontaitettavan ristin ja vaarnan. Hän tekisi leikistä kerralla lopun.
   “Hei, Anna”, hahmo sanoi ja liukui lähemmäs. Hahmolla oli syvä ja matala ääni, joka tuntui suorastaan kehräävän. Anna puristi vaarnaa tiukemmin. Hänen kämmenensä hikosivat. Hänen sääntönään oli, että vampyyrit tapettiin, niiden kanssa ei juteltu. Silti hän ei pystynyt estämään itseään, vaan kysyi: “Mistä tiedät nimeni?”
   “Olen kuullut sinusta, Anna. Olisin toivonut, että olisit luopunut tuosta typerästä vampyyrinmetsästyksestä”, hahmo sanoi ja tuhahti hieman. Annan sydän tuntui hyppäävän kurkkuun. Hän oli kuullut saman lauseen ennenkin, monta vuotta sitten. Veljeltään.
   Annan veli Thomas McGrath oli ollut itsekin melko tunnettu vampyyrinmetsästäjä, mutta oli kadonnut vuosia sitten. Hän oli palannut takaisin ja lopettanut hyvin alkaneen uransa ja kehottanut sisartaan tekemään samoin. Ennen niin läheiset sisarukset olivat erkaantuneet toisistaan ja Thomas oli kadonnut taas, särkien Annan sydämen.
   “T-thomas?”
   “Niin, siskosein”, hahmo - Thomas - sanoi ja hymyili vinosti. “Kuinka monta kertaa pyysinkään sinua lopettamaan tuon turhauttavan leikin? Mutta ei… turhaa se kaikki oli. Oli turhaa palata takaisin sinun vuoksesi.” Thomas näytti hieman katkeralta, ja Anna nielaisi vapisevana. Hän ei pystynyt puhumaan. Kaikki nämä vuodet, jotka Thomas oli ollut kadoksissa, hän oli luullut tämän kuolleen. Ja nyt hän ilmestyi takaisin elävänä kuolleena, vampyyrina.
   “Mikset haluaisi tulla vampyyriksi? Suureksi ja mahtavaksi”, Thomas kysyi yllättäen ja Anna hätkähti. “Vampyyrina on mukavaa. Olisit kreivitär ja saisit kaiken minkä haluaisit.”
   “Mitä hienoa siinä on, Thomas? Olla tuomittuna ikuiseen yöhön?” Anna tiuskaisi ääni käheänä. “S-sinä olet hullu!” Hetkessä Thomas näytti uhkaavalta ja liukui lähemmäs. Anna näki hänen kulmahampaidensa välkähtävän suunpielistä.
   “Ajattele, Anna”, Thomas sanoi, ja hänen äänensä sihisi hieman. “Sinä ja minä. Sisarukset ikuisesti. Tehdään verivala.” Verivala-sanan kohdalla hänen silmänsä välkähtivät oudosti. Nainen astui askeleen taemmas ja kohotti vaarnaansa, yrittäen näyttää uhkaavalta.
   “M-minä - minun täytyy tuhota sinut! Olet - olet Paholaisen poika!” Thomas tarttui vaarnaan ja väänsi sen helposti Annan otteesta. Sitten hän heitti sen pusikkoon tylsistyneenä.
   “Odotin jotain vähän parempaa. Tuollaiset eivät tehoa minuun. Monta kertaa sitä on yritetty. Päälleni on heitetty pyhää vettä, lyöty vaarnalla, poltettu. Turhaan. Ajattele, Anna…” Thomas ojensi pitkäsormisen kätensä ja siveli naisen kaulaa kylmällä kädellään. “Tunnen tuoreen veren sykkivän suonissasi…”

A/N: Kommentteja? Risuja ja ruusuja! Jätin tarkoituksella "kesken", saatte itse päätellä lopun  ;)

Aionka

  • Vapaamatkustaja
  • ***
  • Viestejä: 1 299
Re: Verivala, K-11
« Vastaus #1 : 19.08.2007 00:17:07 »
Olen lukenut tämän jossain aiemmin, ja jos se ei ole mahdollista niin sitä erikoisempaa. Koska on niin äärettömän hienoa, että joku kirjoittaa vampyyritarinoita suomeksi päätin käyttää hyvänolontunnettani ja antaa palautetta normaalia kevyemmin.

Kuvailusi on kovin dramaattista ja elokuvamaista. En ehkä kovinkaan mieltynyt siihen, millaisiksi kuvailit Annan vaatteet, sillä olen 1800-luvun alun vaatekuvastojen suurkuluttaja. Tuolla oli muutama kielioppivirhe ja töksähtävä kohta, mutta kielellisesti muuten ihan selkosuomea. Yksi juttu jäi hieman epäselväksi, miksi vampyyriksi kääntyminen tekisi Annasta kreivittären? Vai onko tämä Dracula-viittaus:D Tämä oli tosiaan, imperfekti mikäli et jatka, oikein perinteinen vampyyritarina, eikä ollenkaan pöllömpi. Hieman enemmän olisin suonut aikaa hahmoille ja juonelle tulla esiin, kaikki tapahtui hivenen liian nopeasti.

Loppulauseessa oli taas sitä draaman ja hollywoodvampyyrien makua, mikä ei sinänsä välttämättä ole ollenkaan huono asia. Yksi seikka, mikä teki minut surulliseksi oli kuinka "Paholaisen poikaa metsästetään". Vampyyreillä ei koskaan käy flaksi.

Tia-Maria

  • ***
  • Viestejä: 15
Re: Verivala, K-11
« Vastaus #2 : 19.08.2007 12:43:33 »
Kiitos kommentistasi, Ainoka! Se piristi päivääni!
Joo, unohdin sanoa, että tämä oli Vuotiksessa vanhalla nickilläni, mutta se katosi kun Vuotis muutti ja päätin laittaa sen tänne muokattuna.
Se kreivitär-juttu oli Dracula-viittaus ja Thomasin houkuttelua. Pitäähän sen saada Anna jotenkin vakuuttuneeksi, kuinka mukavaa vampyyrina on!  :P
Itsekin tykkään 1800-luvuun vaatteista, mutta jostain syystä minusta Annalle ei sopinut mikään hame, jos se jahtaa vampyyreja. Ainahan voi kuvitella, että hän käyttää hameita kotonaan ja muuten, mutta housut ovat "työasu"  ;)
Minustakin tämä eteni hieman liian nopeasti, mutta harkitsen jatko-osaa, joka himmaisi vauhtia. Tätä oli aika vaikea muokata aineen pohjalta, joka eteni tätä tuplasti nopeammin ja oli melkein vuoropuhelua.

Enkä ole yhtään katsonut Hollywoodin vampyyrileffoja, en...  :roll: