Kartanon vanki, K-11, H/D // 7. luku viimein 19.8.2013!

[Röhkö]

”Sinuna en menisi kiusaamaan yksisarvisia”, Harry sanoi kohauttaen olkiaan, ”ne eivät nimittäin tykänneet siitä, miten melkein tapoit Albus Dumbledoren.[/b]
Malfoy katsoi häntä hetken synkästi, pohtien kuulemaansa. Tietenkään Malfoy ei tullut ajatelleeksi, että kentaurit eivät olleet kenenkään puolella. Niitä kiinnosti vain luonnon tasapaino.

Tämä kohta meni minulta hieman ohi. Onko sinulla vain sattunut tässä pieni inhimillinen virhe vai...? Ensin puhutaan yksisarvisista, sitten kentaureista...

Aivan, kiitos huomautuksesta, kyseessä on virhe joka on nyt korjattu! ^^ Kentaureista on siis kyse.

[The Mind]

Tää on oikeesti kiinnostava! Parasta tässä ficissä on tähän mennessä ollut siis se, miten hyvä ja puoleensavetävä juoni on! Luvut eivät ole mitään jättisuper pitkiä, mutta riittävän kokoisia kuitenkin. Jos saisit niitä tulemaan kerran viikossa, olisin erittäin tyytyväinen.  Tätä on nimittäin hemmetin kiva lukea, varsinkin kun on tylsää. Oikeesti olen lukenut tämän läpi jo pari kertaa, ja aina en voi kuin ihmetellä tekstisi sujuvuutta.

Mary Suesi ovat kuin suoraan alkuperäisteoksista. He ovat poikkeavia ja mysteerisiä. Ja Fred ja George!! Upeeta!! Kaksoset ovat niin IC, että tekisi mieli tulostaa ficisi ne kohdat joissa he ovat ja liittää vaikka Puoliveriseen prinssiin.

Draco/Harry muhii siellä jossain, toivottavasti. Awwwww.
Jatkoaaaaaaaaaaaaaaa ja pian!

[Röhkö]

Aluksi iso kiitos kommenteista. Niitä saa toki antaa jatkossakin. ;]
Luthien: varsinaiseen actioniin aletaan päästä vasta 6. luvussa, mutta kyllä tässä viidennessäkin alkavat jo asiat rullata. H/D pääsee kehittymään myös tulevissa luvuissa oikein kunnolla, lupaan sen.
starry-eyed: kaikki aikanaan, hiljaa hyvä tulee, hihii. Ihanaa jos herätin ajatuksia. Kiitos myös tarkkaavaisista silmistä! ;)
Sierra: luvut tulevat luultavasti pidentymään jatkossa, koska tapahtumia ja juonen käänteitä alkaa tulla enemmän. Nämä ensimmäiset luvut ovat tavallaan vain pieniä kokonaisuuksia. H/D ei todellakaan vaikuta realistiselta edes omasta mielestäni, ei siis vielä tässä vaiheessa.
The Mind: no viime luvusta taitaakin olla juuri viikko. Mahtavaa jos olet jaksanut tätä selata.
Kommenttia vaan tulemaan.

5. luku,
jossa kaikki riippuu Oljosta

Nuori nainen kampasi punaisia hiuksiaan ja hymyili peilikuvalleen. Hän oli pukeutunut hailakan vihreään tanssiaiskaapuun, jossa oli korallin väristä pitsiä helmassa. Tuo punatukkainen tyttö oli selvästi lähdössä tanssiaisiin onnellisena kohtalostaan. Harry näki hänen utuiset kasvonsa vain peilin kautta, koska tytön selkä oli häneen päin. Harry itse seisoi ulkona ja katseli huoneessa istuvaa tyttöä ikkunan takaa.
  "Gwendolyn", kuului vaimea ääni sisältä. "Gwendolyn."
Harry ei ollut varma, oliko punatukkainen tyttö kutsunut ystävänsä luokseen. Joka tapauksessa hänen viereensä ilmestyi pian vaaleaan mekkoon pukeutunut lettipäinen tyttö. He alkoivat yhdessä kikattaa ja pyöriä ympäri huonetta tavoitellen valssin askeleita.
Harry halusi sisälle huoneeseen, koska hänkin halusi tanssia punatukkaisen tytön kanssa.
  "Avaa ikkuna", Harry pyysi. "Avaa ikkuna!"
Tytöt eivät kuulleet häntä. He olivat liian innostuneita alkavista tanssiaisista. Pian he poistuivat huoneesta hymyillen.
  "Avaa ikkuna", Harry sanoi hiljaa, vaikka ikkunan takana ei ollutkaan enää ketään.
Mutta silloin Harry tajusi seisovansa korkealla ilmassa ja hän lähti putoamaan vauhdilla kohti maata.
"EIIIIII!"

Harry avasi silmänsä ja huohotti. Sally läpsi hänen poskiaan hätääntyneenä.
  "Harry!"
Harry hieroi kivistävää päätään ja katsoi Sallyn pähkinänruskeisiin silmiin. Se olikin ollut vain unta, joka oli tuntunut todelliselta.
  "Sinä huusit Gwendolyniä ja sätkit paikoillasi", Sally kertoi huolestuneena. Hänen lyhyet ruskeat hiuksensa sojottivat sinne tänne nukkumisen jäljiltä.
  "Paha uni", Harry sanoi lyhyesti. "Anteeksi, jos herätin teidät."

Mutta Harrylla oli päänsärkynsä takia paha aavistus, ettei kyseessä ollut mikään tavallinen uni. Toisaalta punatukkainen tyttö saattoi olla mielikuva Ginnystä, jota Harry ikävöi kovasti. Jos Harryn uni olisikin ollut Voldemortin mieli, niin mitä hän olisi tehnyt tyttöjen makuusalin ikkunan ääressä viime yönä? Harryn mieleen hiipi karmaiseva ajatus: ehkä Voldemort aikoi siepata Ginnyn kiristääkseen Harrya johonkin. Nyt oli kuitenkin vielä kesäloma, ja luultavasti Ginny oli turvallisesti Kotikolossa. Harry hylkäsi synkät ajatukset mielestään ja keskittyi aamiaiseen.

Harry hotki aamupalamössönsä sellaisella vauhdilla, että sen olisi voinut luulla olevan parempaa kuin yksikään Tylypahkan murkina. Hänen vankilatoverinsa katsoivat häntä ihmeissään ja ajattelivat hiljaa mielessään, että Harryn aivot olivat pehmenneet monien kidutuskirousten ansiosta. Todellisuudessa Harry valmistautui pakoon Malfoyn kartanosta.
Kun Harry sai ruokakuppinsa tyhjäksi, hän kuiskasi hiljaa:
  "Oljo! Ilmiinny tänne jos voit! Se on käsky!"
Hetken kuluttua kuului lupaava pamaus ja vanha kotitonttu ilmestyi käytävälle Harryn eteen, kalterien toiselle puolelle. Se katsoi ensin vetisenharmailla silmillään uteliaana ympärilleen ja kumarsi sitten syvään.
  "Isäntä, Oljo tuli kun sitä kutsuttiin", Oljo raakkui ja nousi pystyyn, "mutta rillipää on hyvin oudossa paikassa."
  "Oljo! Tuo minulle tämän sellin avain", Harry pyysi niin rauhallisesti kuin malttoi, "mutta kukaan ei saa nähdä sinua! Et saa puhua kenellekään!"
Oljon suuret korvat luimistuivat hieman, ja sen silmät kapenivat viiruiksi.
  "Isäntä taitaa olla pulassa. Se kutsuu Oljo-paran tänne ja - "
  "Niin olen", Harry myönsi tontulle. Hän tunsi Sallyn, Ferdinandin ja Stanin hämmästyneet ilmeet selässään. "Oljo, tämä on Malfoyiden kartano. Liiku varovasti!"
Ikääntynyt kotitonttu katosi poksahtaen. Harry huokaisi raskaasti.
  "Mahtavaa", Sally riemuitsi, "mutta miten me päästään pakoon ilman taikasauvoja? Ne nappaa meidät heti ylhäällä. "
Harry ei ollut suunnitellut sinne asti. Hän oli keskittynyt hermoilemaan vain sitä, pääsisikö Oljo kartanoon ja löytäisikö se avaimen jäämättä kiinni.
"Stan on meistä ainut, joka osaa kaikkoontua", Sally huomautti ja hypisteli sulkakorvakoruaan.
Harry tuijotti apeana tyhjään käytävään. Hän täyttäisi seitsemäntoista vasta viikon kuluttua, eikä hän muutenkaan osannut ilmiintyä täydellisesti.
  "Meidän pitää vain yrittää rikkoa pikajuoksun maailmanennätys", Harry mutisi. Hän vilkaisi nopeasti Ferdinandiin, joka ei vanhoilla jaloillaan pystyisi pakenemaan kuolonsyöjiä kovinkaan kauas. Harry muisteli huispauksen maailmanmestaruuskisoja ja sitä, miten hän ystävineen oli paennut kuolonsyöjiä metsään. Malfoyiden kartano sijaitsi varmasti syrjäisessä paikassa, jonne Voldemort saattoi rauhassa piiloutua. Ehkä hyvällä tuurilla Harry ja muut vangit ehtisivät metsän tai kallioiden suojiin...
  "Stan", Harry sanoi hetken kuluttua, "heti kun pääset kaikkoontumaan pois täältä, hae apua niin pian kuin mahdollista."
Stan nyökkäsi vakavana.
  "Jestas Harry, me tosiaan ollaan pakenemassa täältä", hän sanoi epäuskoisena ja raapi leukaansa.
Harry kohautti olkiaan.
  "Kaikki riippuu nyt Oljosta."

* * *

Ron istui sängyllään ja punnitsi Hermionen ehdotusta.
  "Meillä on viikko aikaa", hän muistutti. "Ei me voida jäädä pois Billin ja Fleurin häistä."
Ginny, Fred ja George olivat vaiti. Hekin sulattelivat vielä Hermionen suunnitelmaa.
  "Jos me lähdettäisiin etsimään Harrya viidestään", Ginny aloitti, "äiti pakottaisi puolet Killasta meidän peräämme!"
Fred istahti nurkassa olevaan nuhjuiseen lepotuoliin ja puuskahti:
"Luultavasti hän värväisi mieluusti pari kuolonsyöjääkin siihen touhuun."
Hermione pudisti päätään. Ron ajatteli, että Harry saattoi olla missä vain. Hänen olinpaikastaan ei ollut pienintäkään vihjettä. Harryn hakeminen olisi kuin etsisi sieppiä Taikaministeriöstä.
"Jos Kilta alkaa etsiä Harrya liian näkyvästi, Voldemort nopeuttaa Harryn... surmaamista. Siksi meidän pitää löytää Harry", Hermione sanoi vaativasti.
Ron nielaisi. Noin sanottuna se kuulosti siltä, kuin Harry olisi kokemassa hidasta ja tuskallista kuolemaa silläkin hetkellä. Ginnyn ilme kiristyi.
  "Harry on vielä elossa", hän sanoi topakasti. "Tiedät-kai-kuka antaisi sen kyllä näkyä, jos hän olisi viimein saanut Pojan joka elää hengiltä."
Hermione nyökkäsi.
  "Joten", Ron sanoi reippaasti, koska ei halunnut ajatella pahinta, "mihin me suuntaamme ensimmäiseksi?"
Tietenkin Hermionella oli vastaus valmiina.
  "Kalkaroksen luokse."
Ron ei ollut uskoa korviaan. Fred älähti hämmästyneenä ja Ginny henkäisi. George huudahti:
  "No mutta tietenkin! Teekutsut vanhankunnon Severuksen luona!"
Hermione pyöräytti silmiään ja hetken kuluttua George kysyi:
  "Miksi?"

Hermione käveli hitaasti ympyrää Ronin huoneessa ja puhui:
  "Voldemort tuntuu luottavan Kalkarokseen. Ehkä hänen vastuullaan oli myös Harryn kidnappaus."
Ginny hypisteli punaisten hiustensa latvoja mietteliäästi ja nyökytteli päätään.
  "Ei minulla ainakaan ole parempaa suunnitelmaa. Tehdään niin kuin Hermione ehdottaa", Ron sanoi ja Hermione väläytti hänelle kiitollisen hymyn, joka sai Ronin sydämen pomppaamaan jostain syystä kurkkuun asti. Ron kääntyi katsomaan ulos huoneensa ikkunasta ja mietti jotain aivan muuta kuin tulevaa pakoa Kotikolon hääjärjestelyistä.
Kaksoset huokaisivat yhtäaikaa syvään.
"Ei kai tässä muukaan auta kuin sulkea pilapuoti", Fred sanoi raskaasti. "Asiakaskunta on muutenkin pienentynyt viimeaikoina."
Ron katseli Kotikolon tiluksia ja muisteli siellä vietettyjä onnellisia hetkiä. Niitä pitäisi saada lisää, mutta ei ilman Harrya.
  "Minulla on ikävä häntä", Ginny sanoi ääneen ja hiljaisuus laskeutui Ronin sotkuiseen huoneeseen. Hetken kuluttua Ron kuuli alakerrasta kolauksen ja puheensorinaa. Luultavasti Tonks ja Lupin olivat saapuneet Kotikoloon päivälliselle. Kaksoset nousivat seisomaan ja lähtivät vaitonaisina alakertaan. Ginny silitti hetken häkissään kököttävää Posityyhtystä ja meni sitten Fredin ja Georgen perään.

  "Mitä Tiedät-kai-kuka haluaa Harrysta?" Ron kysyi oven sulkeuduttua. "Mitä hän hyötyy Harrysta... elävänä?"
Hermione empi.
  "Minä toivon, että Voldemort pelkää vielä Harryn äidin antamaa suojaa, vaikka sen ei enää pitäisi tehdä hänestä kuolematonta. Suoja vain estää Voldemortia tunkeutumasta hänen tätinsä luokse, missä Harry ei juuri nyt ole."
  "Mutta -?" Ron kysyi hitaasti.
Hermione pudisti päätään.
  "Voisi olla myös mahdollista, että hän tarvitsee Harrya paluusytimeen."
Ron ei ollut ikinä kuullutkaan Hermionen mainitsemasta loitsusta, eikä Hermione sitä näemmä olettanutkaan. Hän selitti Ronille:
  "Paluusydin on vanha taika, jonka avulla pystyy voimistumaan ja palautumaan entiselleen. Ehkä Voldemort suunnittelee muuttuvansa siksi, mikä oli seitsemäntoista vuotta sitten."
Ron tuijotti Hermionen tummanruskeisiin silmiin, joissa oli vakava katse. He molemmat tiesivät, millaisia hirveyksiä Tiedät-kai-kuka oli tehnyt ennen heidän syntymäänsä.
  "Paluusytimeen tarvitaan taikasauvan lisäksi se velho tai noita, joka on heikentänyt kirouksen käyttäjän voimia", Hermione jatkoi.

Ronista kyseinen taika kuulosti yhtä monimutkaiselta kuin hirnyrkit.
  "Voldemortin pitää saada Harry suostumaan taikaan", Hermione sanoi vaihtaen painoa jalalta toiselle, "siksi paluusydin on niin harvinainen taika. Se nimittäin heikentäisi Harrya, mutta ei vasten hänen tahtoaan."
Alakerrasta kuului Ronin äidin huuto, joka kutsui heitä syömään. Ron mietti hetken Hermionen sanoja.
  "Paluusydin siis tavallaan siirtää voiman toisesta velhosta toiseen?"
Hermione nyökkäsi.
  "Velhoilla pitää kuitenkin olla yhteinen historia. Toisen on pitänyt alunperin riistää toisesta se voima, jonka paluusytimen avulla voi palauttaa takaisin", Hermione selvensi.
Ron käveli huoneensa ovelle ja avasi sen hitaasti. Käytävällä oli hämärää. Tonksin äänekäs puhe kantautui Ronin korviin.
  "Kyllä Harry löytyy", Ron sanoi itsevarmasti, "jos minä olen pystynyt vastustamaan Fleurin vetovoimaa koko kesän, niin Kalkaroksen kohtaamisen pitäisi olla helppo homma."
Hermione hymyili vinosti.

* * *

Harry tunsi pettymyksen tunteen valuvan hitaasti sisälleen, kun Oljo palasi tyrmän eteen ilman avainta. Hän oli kai odottanut liikoja.
  ”Oljo ei nähnyt avainta”, Oljo raakkui, ”mutta Oljo löysi jotain muuta.”
Tonttu kaivoi likaisen riepuvaatteensa uumenista esiin rullalle käärityn pergamentin, joka näytti hyvin vanhalta. Oljo ojensi esineen Harrylle ja jäi seisomaan kyyryssä paikoilleen. Harry avasi käärön varovaisesti. Pergamenttiin oli piirretty erimallisia kuvioita vierekkäin ja kirjoitettu monia sanoja koristeellisella käsialalla.
”Pohjapiirustus”, Harry mutisi hiljaa itsekseen, ”Malfoyn kartanon pohjapiirustus!”
Sally henkäisi kuuluvasti hänen takanaan. Harry tutki kartan näköistä kulunutta paperia edessään. Pian hän löysi kellarin ja huoneen, jossa hän tovereineen oli vankina. Sen kohdalle oli raapustettu koukeroisin kirjaimin:
Viinikellari.

Stan katseli piirustusta Harryn olan yli ja huomautti:
  ”Pirhana, joku juoppo on tuhlannut kaikki viinit."
Pohjapiirustus ei ollut kuten kelmien kartta, sillä siinä ei liikkunut mikään tai näkynyt ihmisiä. Viinikellarin kohdalle oli kuitenkin piirretty epäselvä kuvio, jota Harry katseli silmät sirrissä. Kuvio muistutti käärmettä, jolla oli suussaan jokin eläin.
  "Avaudu", Harry mutisi tuijottaen käärmettä. Mitään ei tapahtunut. Harry kääntyi katsomaan häkeltynyttä Stania.
"Jumpe Harry, sinä osaat kärmeskieltä", Stan hämmästeli, ja Harry kääntyi katsomaan taas pohjapiirustusta. Käärmeen kuva ei selvästikään ollut pergamentilla Luihuisen perillisiä varten, vaan tavallisten Malfoyden takia. Kärmeskielestä ei siis olisi apua.
"Oljo on Narcissa-rouvan talossa", Oljo supatti käytävällä, "Oljo on puhdasveristen velhojen kauniissa kodissa."
  "Kiitos kartasta Oljo", Harry sanoi kovaa, "palaa takaisin Kalmanhanaukiolle ja pysy siellä! Älä kerro käynnistäsi kuolonsyöjille!"
Kotitonttu mulkaisi Harrya suurilla harmahtavilla silmillään ja katosi paikalta yhdessä hujauksessa.

  "Mikset lähettänyt sitä hakemaan apua?" Sally kysyi enemmänkin kiinnostuneena kuin kiukkuisena. Harry läimäytti käden otsalleen ja kirosi hiljaa mielessään omaa tyhmyyttään. Hän oli juuri kutsumassa Oljon takaisin, kun käytävän päästä kuului tuttua oven narinaa ja sitten nopeita askeleita.
  "Potter!" Draco Malfoyn ääni kajahti vihaisena käytävässä. "Missä se on?"
Harry tunki sukkelasti pohjapiirustuksen kaapunsa taskuun ja ehti juuri parahiksi nostamaan päänsä, kun Malfoyn kalpeat kasvot ilmestyivät kalterien toiselle puolelle.
"Mikä?" Harry kysyi viattomasti.
Malfoyn silmät kapenivat viiruiksi, kun hän sihahti:
"Kotitonttu!"
Harry tuijotti Malfoyta hämmästyneenä. Ehkä tämä oli huomannut vain Oljon.
  "Mistä minä tietäisin", Harry sanoi huolettomasti, "tämähän on sinun isukkisi kartano ja hän omistaa tontut."
Malfoyn kasvot vääristyivät vihasta.
"Minun kotitonttuni kertoi juuri nähneensä täällä vieraan nilviäisen!"
Harry väisti Malfoyn katseen ja kohautti olkiaan. Malfoy kohotti taikasauvansa pahaa enteilevästi.
  "Anti taikomus!" Malfoy karjaisi ja tähtäsi käytävän kattoon. "Näkymättöys! Ilmiintymissektumsepra!"
Kivinen katto väreili hetken violettina ja muuttui sitten taas kylmän harmaaksi.
  "Kutsu vain kotitonttusi tänne, niin se kohtaa äkkikuoleman heti ilmiintyessään tänne", Malfoy huohotti ja katsoi Harrya silmät salamoiden. Sitten hän lähti tömistellen pois. Harry valui istumaan sellin lattialle ja painoi otsansa kaltereita vasten. Hänellä oli pohjapiirustus, mutta se oli hyödytön ilman avointa ovea.

----

Edit 26.4: jatkoa tulee huomenna (sunnuntaina), kunhan ensin tätäkin kommentoitte. :}

[starry-eyed]

Hyvä luku jälleen. Teksti oli melko "puhdasta"; kirjoitusvirheitä en löytänyt yhtään. Harmi, että tämä luku oli lyhyehkö... Toivoin jo, että se olisi ollut erittäin pitkä. Tämä fic on juuri sellainen, että jatkoa jää odottamaan niin mielenkiinnolla. Saa nähdä miten porukka seuraavalla kerralla yrittää karata.

Mietin jo edellisessä luvussa, että miksi Harry ei kutsu Dobbya kartanoon. (Kyllä; Dobbya, Oljo ei käynyt oikeastaan mielessäni) Kuitenkin nyt tämäkin sitten tapahtui. Olin jo ihan varma, että Oljo tuo avaimen ja nämä vangit hiippailevat yläkertaan... Sitten olisi alkanut tapahtua. Mutta hyvä, ettet ole yhtä hätäinen kuin minä! Kaikki aikanaan.

Tuo uni oli kyllä hieman omituinen. Hyvällä tavalla jäi hieman avoimeksi. Mutta jos Ron, Hermione, Ginny ja kaksoset lähtevät etsimään Harrya. Hmm. Tästä tulee mielenkiintoista odotellessa! Ihme kylläkin, että Hermione ei ole täysin paniikissa ja hätäilemässä Harryn vuoksi. Sellainen tämä todennäköisesti canonissa olisi tällaisessa tilanteessa. Onneksi kuitenkin teit hänestä viileän rauhallisen. En olisi jaksanut kauaa lukea paniikkisesta Hermionesta joka kiskoo kirjaimellisesti hiuksia päästään.

Tämä loppu oli melko hauska. Kuvitella, että Draco tulisi inttämään jostain kotitontusta Harryn näyttäessä viattomalta. *Virnistys* Mutta nämä Dracon tekemät taiat; tämä "Ilmiintymissektumsepra" oli melko huvittavan kuuloinen. Loistava keksintö!

Ei vieläkään H/D:tä. *Huokaus* En malttaisi odottaa miten aiot pojat saada yhteen... Toivon kuitenkin, ettet tee mitään yhtäkkistä "Draco juoksi sellin ovelle, kertoi Harrylle rakastavansa tätä ja auttoi vangit pois" lopetusta. Tässä on loistava pohja hyvälle ja PITKÄLLE ficille. Toivottavasta ja todennäköisesti (luotan kirjoitustaitoihisi tämän ficin jälkeen 100prosenttisesti) saat tähän upean ja mukavan lopun. Kiitos tästä ihan mielettömästi ja jatkoa kiitos! Rakentava tuhoutui ilmiintymissektumsemprassa yrittäessään ilmiintyä näytölleni.

[Luthien]

Ihana luku jälleen! ...vaikka H/D:stä ei ole vielä ollut merkkiäkään. No, oikeastaan hyvä että ei koska tässä vaiheessa se tuntuisi vielä epäuskottavalta Eikä koskaan kannata kiirehtiä liikaa. Sinullakin on tässä hyvä idea vaikka kuinka pitkälle ficille!

Pakko mainita, että minusta tuntuu yhä siltä, että tarina ei oikein etene, laisinkin nyt kun tuosta Oljostakaan ei loppujen lopuksi tullut mitään... Odotan siis hyvin innolla seuraavaa lukua ja toivon, että se ilmestyy pian.

Kirjoitusvirheisiin tai mihinkään töksähteleviin kohtiin en törmännyt, joten myönnettävä se on, että olet lahjakas!

Niin ja sitten vielä tämä klassinen viimeinen toive: Jatkoa!

[The Mind]

Tuo luvun alku oli kyllä täysi mysteeri. Oma teoriani on että punatukkainen tyttö voisi olla Lily Evans? Kun tuo Gwendolyn ei kuulosta yhtään tutulta tai sitten en ole lukenut pottereitani tarpeeksi tarkkaan.
Tää eteni kyl mun mielestä jo paljonkin, ainakin luulis et tosta Oljon tuomasta pohjapiirustuksesta on jotain hyötyä!! Häiritsee kyllä tosi paljon, kuka siellä yhdessä sellissä on yksinään.
Noita Hermionen ym. juttuja on kanssa kivaa lukea välillä, sellasta vaihteluu tuo tään ficin kulkuun. Paluusydin-jutska kuulosti kyllä vähän oudolta, mutta taikamiljöössä kaikki taitaa olla mahdollista. 
Aika hyvin muuten, että kaikki olisi ratkaistu simppelisti niin että Oljo olisi mennyt kertomaan Harryn tilanteesta Hermionelle vaikka. Ei se sitten muuten siitä vissiin sano, jos Harry ei komentanu.
Ihanaa saada jatkoa jo huomenna!!!<3
Laita sitä paaaljon 

[Röhkö]

Starry-eyed: tällä kertaa siis hieman nopeammin jatkoa. Pituus ei mikään päätä huimaava. H/D sitten aikanaan, toivottavasti. ;)
Luthien: omasta mielestäni tarina alkaa rullaamaan viimeistään tässä kuudennessa luvussa. Ota itse selvää, hehe. Ficin pituutta en osaa varmuudella sanoa, mutta vähintään se 20 lukua on tulossa.
The Mind: vihjeitä tai paljastuksia ei heru. :D
Kiitos kommenteista!

6. luku,
jossa ovi avautuu

Rankkasade läiski vettä tyrmän ainoaan pieneen ikkunaan. Oljon lähdöstä oli kulunut pari tuntia, ja Harry oli lakannut murehtimasta omaa virhettään. Hän oli päättänyt vakaavasti olla kutsumatta Oljoa enää luokseen, koska luultavasti Malfoyn kiroukset toimisivat ja satuttaisivat vanhaa kotitonttua.

Harry veti nuhjuisen hupparinsa ylleen. Hän oli yrittänyt peseytyä vessan lavuaarin avulla, hieman kömpelöin tuloksin. Ainakaan hän ei enää haissut Dudleyn tennistossuilta.

Harry ajatteli ystäviään Kotikolossa. Ron varmasti hermoili ja yritti turvautua Killan apuun. Hermione ja Ginny olivat tyttöjä, joten he varmaan itkivät peittelemättä tunteitaan ja yrittivät keksiä yhdessä ratkaisun Harryn löytämiseksi. Onneksi Hermione osasi toimia vaativissakin tilanteissa järkevästi. Fred ja George varmaan väänsivät vitsejä parhaillaankin, Harry mietti huvittuneena ja yritti arvata kaksosten sutkautuksia: "Harry varmaan kyllästyi elämäänsä sankarina ja lähti lomalle!" tai: "Voldemort on kai leiponut parempaa siirappitorttua kuin meidän äiti."

Sally tutki sellin nurkassa Oljon tuomaa pohjapiirustusta. Stan vihelteli nuotin vierestä ja loikoili sängyllä. Kuolonsyöjä Avery oli hetki sitten hakenut hermostuneen Ferdinandin pois kellarista. Luultavasti Ferdinand oli tällä hetkellä ulkona kaatosateessa ja yritti epätoivoisesti torjua kuolonsyöjien kirouksia.
  "Harry, tule katsomaan", Sally pyysi huoneen nurkasta. Hän kohotti pohjapiirustusta ja osoitti käärmesymbolia. "Sillä on suussaan avain."
Harry katsoi tarkemmin ja huomasi, että se mitä hän oli luullut pieneksi eläimeksi, olikin suhruinen avain. Se osoitti sellin oikeaa seinustaa kuin nuoli.
  "Stan, näkyykö sängyn vieressä käärmeen kuvaa?" Harry kysyi nopeasti. Stan havahtui istumaan ja kääntyi tutkimaan tiiliseinää. Harry alkoi etsiä merkkejä käärmeestä seinän toisesta laidasta. Sally jatkoi kartanon pohjapiirustuksen seulontaa. Harry kosketteli tiiliä ja yritti saada niitä liikkumaan.
  "Täällä!" Stan huudahti hetken kuluttua innoissaan. "Käärme!"
Stan osoitti pientä käärmettä, joka oli piirretty yhteen tiilistä. Harry hipaisi sitä, ja yhtäkkiä tiilet alkoivat liikkua kuin Viistokujan sisäänpääsy Vuotavan noidankattilan luona. Sally hihkui riemusta ja melkein rikkoi kädessään olevan hauraan pergamentin.

Pian tiiliä oli väistynyt seinän sivuun sen verran, että sängyn viereen oli ilmestynyt kapea oviaukko. Harrysta tuntui, että salaovi oli niin vanha, ettei kukaan kartanon nykyisistä asukkaista tiennyt tai muistanut sen olemassaoloa.
  "Käydään nopeasti katsomassa, mitä siellä on", Harry ehdotti, "Ferdinand tuodaan pian takaisin, ja lähtömme huomattaisiin. Paetaan yöllä."
Stanin silmissä hohti toiveikas hehku, ja hän katsoi eteensä ilmestynyttä pakoreittiä suu ammollaan.
  "C´est une bonne idée!" Sally hihkui. Harry kohotti kulmiaan.
"Beauxbatonsissa on ranskankurssi niille, jotka ovat tulleet ulkomailta", Sally selitti hymynkare kapeilla huulillaan. Harrynkin sisälle levisi onnen ja jännityksen sekainen tunne: pako kartanosta edistyi viimein. Harry otti ensimmäisen hataran askeleen hämärään salakäytävään. Se oli kapea ja näytti ulottuvan pitkälle.
  "Seuratkaa minua, nopeasti", Harry hoputti. Hän lähti rivakkaa vauhtia syvemmälle tunneliin ja yritti erottaa edessä kajastavan valon lähteen.

Noin sadan metrin päässä sellistä Harry pysähtyi metallisen oven eteen, jonka yläosassa oli ilmastointiluukku. Sen raoista näkyi kirkasta valoa. Oven takaa kuului satunnaisia kolahduksia ja vaimeata mutinaa. Harry painoi korvansa metalliin ja yritti tunnistaa puhujien äänet. Draco Malfoylta ne ei eivät ainakaan kuulostaneet. Harry yritti hitaasti raottaa ovea, joka oli yllättävän kevyt. Heti oven takana Harry näki suuren kasan violetteja munakoisoja ja erivärisiä paprikoita. Harry avasi ovea lisää ja tajusi heidän saapuneen ruokakomeroon, jossa ei ollut ristinsieluakaan. Äänet olivat kantautuneet salakäytävään varmasti keittiöstä, jonka täytyi sijaita komerosta pois johtavan tavallisen oven takana.

Stan kurotti kätensä Harryn ohi ja nappasi yhden vihreän paprikan. Hän puraisi sitä ahnaasti ja sai osakseen Harryn ja Sallyn toruvat ilmeet. He hiipivät komeron puolelle varovaisesti ja metallinen ovi sulkeutui itsestään heidän takanaan. Harry katsoi sitä, mutta se ei enää näyttänytkään ovelta. Ruokakomerosta katsottuna salakäytävän ovi näytti tavalliselta harmaalta seinältä. Harry erotti pienen käärmeen kuvan lattian rajassa.
  "Siellä on ihmisiä", Sally kuiskasi, ja Harry käänsi päänsä pois käärmeen kuvasta. Sally oli sen tavallisen puisen oven luona, joka vei luultavasti keittiöön.
  "Ne voi tulla tänne koska tahansa", Stan kuiskasi pelokkaana.
Harryn mielessä kaiversi kuitenkin epäilys. Malfoyt tuntien hän oli melko varma, että keittiössä raatoivat kotitontut eivätkä suinkaan velhot.
  "Tietenkin keittiöstä pitää olla reitti viinikellariin", Sally kuiskasi aivan kuin he kaikki olisivat unohtaneet asian tyhmyyttään.
  "Palataan takaisin", Harry sanoi hiljaa, "yritetään pakoa muutaman tunnin päästä."
Stan nappasi syliinsä palan kinkkua ja hedelmiä. Sally tyytyi luomaan herkkuihin pelkän kaihoisan katseen, ja Harry johdatti heidät taas takaisin selliin, pohjapiirustus visusti tallessa kaapunsa taskussa.

Kun likomärkä Ferdinand palasi, oli muiden vaikeaa peitellä intoaan.
  "Ne lurjukset leijuttivat minua ympäri tiluksia", Ferdinand manasi ja kiersi vettä pois kaapunsa helmasta. "Pahemmin ei sentään käynyt. Ei minua kidutettu, kuten sinua, poikaparka..."
Ferdinand niisti suuren kyömynenänsä vessapaperiin äänekkäästi.
  "Maistuisiko omena, Ferd?" Stan kysyi virnistäen.
Ferdinand tuli vessasta äkäisen näköisenä ja rohisi:
  "Minä en nyt jaksa sinun höpinöitäsi, Stanley."
Mutta sitten hän näki kauniin punaisen hedelmän, jota Stan ojensi häntä kohti.
  "Miten sinä -?"
Ferdinand otti omenan käteensä hämmästyneenä ja haukkasi reilun palan. Stan alkoi kertoa kädet viuhtoen salakäytävästä. Harry seurasi vierestä ja hymyili itsekseen: Stan Pikitie näytti palanneen omaksi itsekseen.
Kun puolikuun muotoinen kuu oli noussut tummalle taivaalle, Harry sellitovereineen päätti jättää hyvästit ei-niin-rakkaalle vankilalleen. Harry kosketti taas käärmeen kuvaa ja oviaukko muodostui väistyvistä tiilistä heidän eteensä.
  "Se on siis totta", Ferdinand mutisi tyytyväisenä.
  "Pysykää hiljaa", Harry muistutti ja lähti johdattamaan muita kohti keittiötä.

* * *

Yö oli edennyt jo pitkälle, mutta Hermione ja Ginny eivät osoittaneet pienintäkään merkkiä väsymyksestä. He olivat levänneet aikaisemmin iltapäivällä ja pakanneet tavaransa tulevaa etsintämatkaa varten. Nyt lähtöön oli jäljellä vain muutama vaivainen minuutti.
  "Tasan kahdeltatoista", Hermione muistutti, kun Ginny nousi seisomaan ja heilautti kookkaan repun selkäänsä. He olivat kahdestaan Ginnyn huoneessa ja olivat enemmän kuin valmiita löytämään Harryn. Ginny pyöräytti silmiään ja avasi huoneensa oven hitaasti. Nariseva lattia kuulosti hiljaisessa talossa kuin trumpetin soitolta Hermionen mielestä. Hän ja Ginny hiipivät alakertaan ja melkein törmäsivät eteisessä Roniin. Vain kaksoset puuttuivat enää etsintäjoukosta. Heidän kaikkien pitäisi selvitä ulos yhdellä oven avauksella, jotta Arthur ja Molly eivät heräisi estämään heidän pakoaan Kotikolosta.

Hermione vilkaisi olemustaan eteisen peilistä. Hänellä oli yllään jästivaatteet, maastokuvioiset housut ja kevyt ulkoilutakki. Hän oli sitonut ruskeat hiuksensa pitkälle letille. Omasta mielestään hän näytti nyt innokkaalta patikkaretkeilijältä eikä lainkaan vaaralliselle matkalle aikovalta noidalta.
  "Tämä voi olla typerintä mitä olen koskaan tehnyt", Hermione manasi. Hän oli pohtinut sitäkin, että aikuisilla oli enemmän kokemusta vaaroista ja äkillisistä taisteluista. Sitä paitsi Ginny oli alaikäinen, ja Hermione pelkäsi Molly Weasleyn vastaanottoa,   jos he palaisivat ilman hänen nuorinta tytärtään.
"Harryn pelastamisesta on tyhmyys kaukana", Ginny sanoi kipakasti. Hänkin oli pukeutunut jästivaatteisiin, eli farkkuihin ja kuluneeseen neuleeseen. Ron ei sanonut mitään: hän oli näköjään päättänyt pysytellä kaukana jokaisesta tyttöjen välisestä riidasta.

He seisoivat eteisessä hetken vaiti. Sitten portaikosta kuului ikävän suurta meteliä, ja pian kaksoset ryntäsivät Hermionen, Ronin ja Ginnyn luokse kuin piiskan ajamina.
  "Nopeasti, lähdetään hiiteen täältä", George sihahti. Hermione ei jäänyt empimään, vaan avasi etuoven varovasti ja livahti koleaan ulkoilmaan. Hän tunsi rajun tönäisyn selässään, kun Fred työnsi hänet pois oven edestä.
  "Juoskaa", Fred kuiskasi kuuluvasti ja suuntasi ensimmäisenä kohti autiota pihatietä. Muut seurasivat häntä ja hetken juostuaan he kuulivat vastauksen kaksosten kiireeseen.
  "FRED JA GEORGE! ANTAA OLLA VIIMEINEN KERTA, KUN KARKAATTE YÖLLÄ ESITTELEMÄÄN TAIKATEMPPUJANNE KYLÄÄN!" Molly Weasleyn ääni erottui kaukaa heidän takaansa.

Hermione vilkaisi hengästyneenä taakseen, mutta suuret kuuset peittivät näkyvyyden Kotikolon etuovelle. Se merkitsi sitä, ettei Weasleyn äitikään voinut nähdä heitä.
  "Pysähtykää", Hermione huudahti hetken kuluttua. "Kaikkoonnutaan Tylyahoon. Ginny, ota minua kädestä kiinni."
Mitään kyselemättä kaksoset ja Ron katosivat hiekkatieltä silmänräpäyksessä. Ginny tarttui Hermionen käteen ja nyökkäsi. Määränpää, Määrätietoisuus ja Miettiminen, Hermione ajatteli. Tylyaho, Harryn löytäminen ja katoaminen Kotikolosta.
Hermione ja Ginny ilmiintyivät Kolmen luudanvarren eteen. He huohottivat ja ottivat tukea toisistaan. Fred, George ja Ron riitelivät parin sadan metrin päässä, kirjurin puodin edessä. Hengityksensä tasoituttua Hermione kiiruhti poikien luokse ja hyssytteli näitä puhumaan hiljempaa.
  "Minkä minä sille voin, jos kompastuin siihen typerään rikkinäiseen askelmaan", Fred puolustautui. "Äiti olisi herännyt muutenkin, koska Georgen vilunkipeili rupesi kiljumaan."
  "Onko teidän pakko raahata rojujanne joka paikkaan?" Ron tiuskaisi ja otti uhkaavan askeleen kohti kaksosia, jotka olivat häntä hieman lyhyempiä mutta huomattavasti harteikkaampia.

Ginny ja Hermione siirtyivät rauhoittelemaan veljeksiä ja Hermione kuiskasi:
  "Herätätte kohta koko kylän! Yritetään päästä Hagridin luokse. Me tarvitsemme jokatapauksessa Tylypahkasta tiedon siitä, missä Kalkaros asuu."
Ron mulkaisi isoveljiään vielä kerran uhmakkaasti ja lähti sitten äkeästi lampsimaan kohti kaukaisuudessa kohoavaa tummaa linnaa. Hermione seurasi häntä ja Ginny piteli perää kaksosten kanssa.
  "Oletteko te joskus karanneet Saukkonummen kylään yöllä?" Hermione kuuli Ginnyn kysyvän epäuskoisena takaansa. Kaksosten hyväntahtoinen nauru kantautui Hermionen korviin.
  "Kuule sisko pieni, niistä taikatempuista sinun ei tarvitse tietää", jompi kumpi vastasi huolettomasti.
Ginny tuhahti.

Pääsyn Hagridin mökkiin esti Tylypahkan vankka muuri ja valurautainen portti, joka oli lukittu kettingeillä. Kiviset karjut seisoivat jäykkinä portin molemmin puolin. Syyskuun ensimmäiseen päivään oli aikaa yli kuukausi, ja koulu oli suljettu kesäloman ajaksi.
  "Meidän täytynee yöpyä tässä", Fred sanoi haukotellen, laski matkarinkkansa selästään ja hieroi selkäänsä voipuneena. Ron otti Perkinsin vanhan teltan matkatavaroidensa joukosta ja heilautti taikasauvaansa. Nuhjuinen kangas muotoutui sulavasti pieneksi teltaksi.
  "Hyvää yötä", Fred haukotteli ja siirtyi teltan sisätiloihin.
  "Mitä te siellä Saukkonummella teette öisin?" Ginny kysyi vielä Georgelta, mutta tämä heilautti vain virnistäen kättään ja meni veljensä perään Ron kintereillään.
Jossain huhuili pöllö.
  "Ei kai tässä muukaan auta", Ginny totesi ja ryhtyi virittämään hänen ja Hermionen yösijaa kuntoon. Hermionea ei nukuttanut pätkääkään. Hän olisi halunnut jatkaa matkaa - miten ikinä se sitten onnistuisikaan. Pojat eivät olleet kuitenkaan nukkuneet päivällä ("nössöjen touhua", Ron oli sanonut) ja portti oli ja pysyi lukossa.
Hermione ryhtyi auttamaan Ginnyä myöhäisen iltapalan kanssa ja mietti huolestuneena, mahtoiko Harry olla kunnossa.

* * *

Harry tunsi olevansa elämänsä kunnossa. Hän oli ehtinyt viettää Malfoyiden kellarissa tuskin viikkoa ja nyt hän oli jo matkalla vapauteen, eväänään ruokakomerosta kähvellettyjä makkaroita ja hedelmiä.

Toisaalta viikko poissa hirnyrkkien etsinnästä saattoi olla Voldemortille eduksi. Harry katsoi ympärilleen suuressa keittiössä, jossa ei näkynyt yhtäkään kotitonttua saati sitten Malfoyta. Kiiltävät kattilat oli jätetty kuivumaan hellalle ja odottamaan seuraavan aamun työtä. Keittiöstä johti pois kaksi ovea: toinen oli suuri ja kaareva, toinen taas pelkkä kulkureitti ilmeisesti olohuoneeseen. Harry epäili suuren oven johtavan ruokasaliin tai parhaimmassa tapauksessa aulaan, joten hän hiippaili varovasti kaarevan oven luokse ja tarttui kullattuun kahvaan. Muut odottivat henkeään pidätellen hänen takanaan.
  "Ruokasali", Harry kuiskasi pettyneenä nähtyään huoneen sisällön, ja astui hämärään tilaan. Mahtipontinen antiikkinen pöytä vei suurimman osan huoneen pinta-alasta. Ruokasalissa oli taas kaksi uutta ovea keittiöön johtavan lisäksi. Malfoyiden kartano alkoi pikkuhiljaa muistuttaa Taikaministeriön salaperäisyyksien osastoa, Harry ajatteli tympääntyneenä. Hän hiipi nopeasti korkean tammisen oven luokse ja avasi sen mahdollisimman hiljaa. Oven takana oli siivouskomero. Harryn olisi tehnyt mieli huutaa: hän halusi kärsimättömästi ulos kartanosta.

Sally avasi jäljelle jääneen oven ja siirtyi seuraavaan huoneeseen. Harry vilkuili taakseen varmistaakseen, ettei yksikään öisin siivoava kotitonttu huomaisi heitä.
  "Mikä tuo on?" Sally kysyi, kun Harry ehti hänen luokseen, näköjään toiseen oleskelutilaan. Sally osoitti patinoituneen lipaston päällä palavaa kynttilää, jossa hehkui vihreä liekki.
  "Eivätkö Malfoyt tiedä, ettei kynttilöitä saa jättää palamaan yksinään", Ferdinand kuiskasi äksysti.
Harry oli kuitenkin varma, ettei kyseessä ollut mikään tavallinen kynttilä. Hän tuijotti vihreää liekkiä ja vei kätensä sen lähelle. Pieni tuli ei lämmittänyt lainkaan.
  "Se ei polta", Harry sanoi, vei sormensa aivan liekin viereen ja uskaltautui koskettamaan sitä. Se ei tuntunut miltään. Sally kokeili samaa ja jäi tuijottamaan vihreää loistetta suurilla silmillään. Harry veti katseensa pois kynttilästä ja tiiraili jälleen ympärilleen. Tämä huone oli kulmikas. Kuun valo pääsi sisään pyöreistä ikkunoista. Yhdessä nurkassa oli moderni velhoradio, jossa oli monta antennia ja useita nappuloita. Pienessä akvaariossa radion vieressä uiskenteli kaksi kultakalaa. Huoneesta pääsi pois vain kahta kautta, ja Harry kiiruhti tutkimattoman oven luokse. Sen takaa paljastui viimein tilava eteisaula.
  "Ulos!" Harry hoputti kuiskaten ja päästi muut edelleen. Stan ehti ensimmäisenä ulko-ovelle. Hän tempaisi sen auki ja ryntäsi pimeään yöhön. Harry olisi tehnyt samoin, jos hänen jalkansa eivät olisi yhtäkkiä lakanneet tottelemasta. Harry kaatui kivuliaasti maahan.

  "Tappakaa Pikitie!" Harry kuuli jonkun huutavan kartanon pihalla. "Jos on pakko, tappakaa se!"
  "EI!" Harry huusi ja tajusi vain jalkojensa jumittuneen kangistumisloitsun takia. Hän näki vieressään maassa Sallyn ja Ferdinandin, jotka yrittivät raahata itseään käsillään eteenpäin.
Harry makasi mahallaan ja sulki silmänsä. He olivat päässeet niin pitkälle...
Sitten Harry tunsi taikasauvan kurkullaan ja avasi silmänsä.
  "Potter, seuraavalla kerralla olet vainaa", Draco Malfoy sanoi venyttelevällä äänellä, josta pystyi kuitenkin aistimaan pelon. Ilmeisesti Draco olisi joutunut pulaan, jos Harryn pako olisi onnistunut. Harry yritti kammeta itsensä istumaan.
  "Meillä on pihalla vahti", Malfoy selitti omahyväisesti, "ja Slimmylta ei jää mikään huomaamatta."
Harry ei tiennyt, kuka tai mikä Slimmy oli, mutta ainakaan se ei ollut hänen puolellaan.
  "Draco", sanoi kova ääni, jonka kuullessaan Harry puristi hampaansa yhteen. Kalkaros oli saapunut sisälle kartanoon.
  "McKinnon ja Ollivander viedään takaisin kellariin", Kalkaros sanoi ankaralla äänellä. Harry joutui tuijottamaan hänen mustan kaapunsa helmaa ja kuraisia kenkiä. Hänen oli vaikeaa estää itseään tarttumasta käsillään noihin kinttuihin, kaataa Kalkaros siihen paikkaan ja kuristaa tämä hengiltä. Draco otti taikasauvansa pois Harryn kurkulta ja kohottautui seisomaan.
  "Entä Potter ja Pikitie?" Draco kysyi epäluuloisena.
Harry kuuli Kalkaroksen naurahtavan samettisesti.
  "Pikitie on kuollut", Kalkaros sanoi tyytyväisyyttä äänessään. "Pihasta ei voi kaikkoontua, ja minä nappasin hänet ajoissa."
  "EI!" Harry huusi lattialta ja puristi taas silmänsä yhteen, tällä kertaa estääkseen kyyneleet. Stan oli poissa. Ainakaan kuolonsyöjät eivät voisi enää käyttää hänen bussiaan laittomuuksiin.
Harry yritti jälleen nousta pystyyn, mutta tuloksetta.

"Potter sen sijaan... no, hän voi muuttaa vaikkapa sinun komeroosi, Draco", Kalkaros sanoi ivallisesti. Harry käänsi hämmästyneenä päätään ja näki ruman virnistyksen Kalkaroksen vaaleilla kasvoilla. Draco tuijotti entistä tuvanjohtajaansa epäuskoisena.
  "Mitä hemmettiä Potter tekee minun vaatekomerossani?" hän kysyi vihaisena.
Jälleen Kalkaros nauroi ivallisesti.
"Hän voi vaikka silittää vaatteitasi", Kalkaros vastasi huvittuneesti. Sitten hän lisäsi vakavoituen:
"Tällä kertaa pidät hänet siellä, onko selvä?"
Draco ei vastannut mitään, mutta Harry oletti hänen nyökänneen.
"Ruikuli, sinä kadut tätä vielä", Harry kuiskasi kuuluvasti. Vastineeksi sutkautuksestaan hän sai kivuliaan potkun kylkeensä.

Sitten Harry nostettiin taian avulla ilmaan ja leijutettiin portaikkoon. Draco käveli hänen takanaan ja kuljetti avuttoman Harryn yläkertaan. Punainen käytävämatto oli ainut asia, mitä Harry näki leijuessaan maha alaspäin kohti Dracon huonetta. Lopulta Draco mutisi:
  "Lopeti loitsuimes."
Harry putosi metrin alaspäin ja ojensi kätensä estääkseen naamaansa kolahtamasta vihreään kokolattiamattoon. Hän pystyi taas liikuttamaan jalkojaan. Harry vilkaisi ympärilleen. Malfoyn huone oli yllättävän siisti; musta pylvässänky oli pedattu ja tavarat olivat siistissä järjestyksessä yöpöydällä ja korkeassa kirjahyllyssä. Yöpöydällä oli kehystetty valokuva, jossa Harry näki Lucius Malfoyn vaimonsa ja poikansa kanssa.
"Tämä ei sitten ole mikään arvon ylennys", Malfoy ärisi. "Sinä et ole sen tärkeämpi kuin kukaan muukaan pelkureista."
Malfoyn suipoilla kasvoilla oli tyytymätön ilme. Hän ei näköjään tykännyt siitä, miten Kalkaros määräili häntä.
  "Lucius Malfoyn aikana tällaista ei varmaan olisi tapahtunut", Harry sanoi huolettomasti. Hän oli päättänyt hieman mielistellä Malfoyta: huonoista väleistä ei tässä tilanteessa olisi mitään hyötyä. Sitä paitsi he molemmat näyttivät tällä hetkellä olevan vihaisia Kalkarokselle.

Malfoy katsoi häntä silmät kiiluen.
  "Komeroon, Potter!"
Malfoy avasi huoneessaan olevan pienen mustan oven, jonka takaa paljastui laaja valikoima erilaisia juhlakaapuja ja arkivaatteita. Harry vilkaisi likaista paitaansa ja repeytyneitä farkkujaan.
  "Mielelläni", Harry vastasi hymyillen teennäisesti.
______________________
???

[starry-eyed]

No nyt tuli toimintaakin mukaan! Tämä luku oli paras tähän mennessä. Hyvin kirjoitettu, vaikka melko paljon tapahtuikin, tässä ei silti tippunut kärryiltä. Virheitä ei näkynyt; joko sinulla on upea kielioppi tai sitten erittäin hyvä beta. (Alussa tosin en nähnyt mainintaa betasta, joten kyseessä taitaa olla ensimmäinen vaihtoehto.)

Tämä karkaaminen oli hyvin ajateltu. Tai siis karkausyritys. Hyvä, kun he odottivat tätä Ferdinandia, eivätkä jättäneet tätä yksin. Tosin Harry nyt on "sankarillinen", eikä olisi varmasti voinut jättää tätä yksin selliin, vaikka se olisi tarkoittanut sitä, että he kaikki joutuisivat jäämään sinne. Tosin, nythän Ferdinand ja Sally tietävät miten he voivat karata, joten eivätköhän he onnistu häipymään kartanosta? Stan kuoli. *Järkyttynyt ilme* Voi ei. Mutta nythän kuolonsyöjät eivät pysty käyttämään enää poimittaislinjan bussia. (Onko se poimittaislinja?) Tuskin se kuitenkaan paljoa edes Voldemortille merkitsi. Sitä olen ihmetellyt, että eikös tällä Ferdinandilla ollut taikasauva..? Miksei Harry käytä tämän taikasauvaa? Tai jos hän ei voinut käyttää sitä sellissä, jos loitsut estivät sen, miksi hän ei käyttänyt sitä paon aikana?

Tämä luku jätti kysymyksiä avoimiksi, mutta se voi olla ihan hyväkin asia. Kiitos tästä ja jatkoa lukisin mielelläni pian. Toivottavasti sitä tulee yhtä nopeasti kuin tämä luku tuli. Aika hauskaa oikeastaan, että ensin pidit kuukausien tauon, mutta nyt lukuja tulee nopeammin kuin kerran viikossa. Hyvä vain, eipähän tule sitten raivoisia kommentteja hitaasta toiminnasta! Kiitos tästä ja miltei kliseinen toivomus; jatkoa!

[Luthien]

Olit oikeassa! Tässä luvussa todellakin alkoi jo tapahtua ja tämä onkin varmaan tähän mennessä paras luku. En kyllä muista niitä aikaisempia niin hyvin...

Stan kuoli! Eikä! Miksi!  Mutta ihan hyvä, ettei kuolonsyöjät voi nyt enää käyttää poimittaislinjan bussia...
 
Olin niin varma, että paljastaisit sen yksinäisen vangin tässä luvussa, mutta ei! Se kiinnostaa minua ihan kamalasti!

Níin ja jatkoa vaan tulemaan, kiitosshh!

[Sierra]

Mulla on sulle neljä asiaa kerrottavana:

1. Toivoisin, että H/D tulisi voimakkaammin kuvioihin.
2. Haluan tietää, kuka se vanki siellä sellissä on.
3. Kirjotat edelleen tosi hyvin ja tätä jaksaa seurata.
4. Jatkoa, mahdollisimman pian!

[enas]

viiiiiiiii, ihana ficci! Vihdoin asiaa, nam nam.
Jatkoa?

[Edward_fanittaja]

Ihana ficci!!!! Jatkoa!!! 

[campuzze]

oi ihana. Rakastan kirjoitustyyliäsi.
Toivottavasti tuo tauko ei kestä enään kauaa.
Jatkoa!

[Elayne]

Täälläkin toivotaan liikoja - että jatkaisit  ovathan niitä jotkut jatkaneet kolmenkin vuoden tauon jälkeen. Jos ei inspaa, minä voin auttaa siinä 

JATKOA...

[Kuolotar]

todella upeasti kirjoitettu ficci, pidän kovasti tavastasi kirjoittaa.Luvut ovat mukavan pitkiä ja olisi mukava lukea loppuun ymmärrän kyllä että lopetit ficcin. Mutta todella mahtava se on juu en nyt saa rakentavampaa kommenttia

Kuolotar

[Röhkö]

Uutinen 19.8.2013:
Tämä fici palaa pitkältä, jo lopulliselta tuntuneelta, tauoltaan! Sain vihdoin inspiraationi takaisin, kun luin tämän pitkästä aikaa läpi.

Kiitos kommenteista lukijoille!
starry-eyed: en käytä juuri koskaan betaa, koska luotan omiin kielioppitaitoihini. Toki niitä typoja osuu joskus minunkin kohdalleni...
Luthien: Suoraan sanottuna en itse muista, miksi kaikki tapahtui Mutta onneksesi muistan, kuka tuo "yksinäinen vanki" on. Toivottavasti hengailet vielä Finissä!
Sierra: Köh, mahdollisimman pian jatko ei ikävä kyllä tullut. Huomenna sitten!
enas ja Edward_fanittaja: kiitos hehkutuksesta!
campuzze: kirjoitusblokit ovat kamalia, en toivo niitä kenellekään!
Elayne: Minäpäs jatkan viiden vuoden tauon jälkeen :_D En tahallani tätä venyttänyt!
Kuolotar: Hienoa, että joku vielä tämänkin vuoden puolella on kommentoinut.

Jatkoa tulossa siis huomenna!

[Röhkö]

A/N: Laitankin tämän jatkon jo nyt, vaikka aluksi huomisesta puhuin


7. luku, jossa merkityt miehet keskustelevat

Harry heräsi uneen, jossa Stan Pikitie aneli hänen apuaan sellin kaltereiden läpi. Kylmä tunne valtasi Harryn, vaikka hän oli kietoutunut Draco Malfoyn paksuun talvikaapuun. Hän oli kehitellyt huonon suunnitelman, joka oli saattanut heidät kaikki pulaan. Kenties Ferdinandia kidutettaisiin kahta kauheammin, ja Sally saattoi olla aina vain epätoivoisempi ja siten alttiimpi kivulle.

Tilanne vaikutti heikolta: Harry oli vankina kartanossa, jonka omistaja oli lojaali Voldemortille. Harry tiesi, että oli vain ajan kysymys, milloin pimeyden lordi itse saapuisi kohtaamaan hänet.

Dursleyt olisivat varmasti olleet tyytyväisiä, jos näkisivät taas Harryn virumassa komerossa. Hän oli paikassa, johon Harryn kaltaiset Dursleyiden mielestä kuuluivat. Sukulaisiaan ajatellessaan Harrya hieman harmitti, ettei hän ollut ehtinyt hyvästellä heitä mitenkään. Dudley oli jopa alkanut vaikuttaa siedettävältä tänä kesänä. Ja missä Hedwig mahtoi olla? Toivottavasti joku Weasleyn perheestä oli vienyt sen Kotikoloon, koska Petunia-täti ei ikimaailmassa ruokkisi pöllöä. Harry ajatteli Ronia ja Hermionea, jotka olivat varmasti huolesta suunniltaan.

Harry vetäisi katossa roikkuvasta narusta, jolloin vaatekomeroon levisi himmeä valo. Komerossa oli lähinnä kaapuja, mutta lattialla oli myös vanhoja koulukirjoja ja koeputkia. Harryn mielenkiinnon herätti kuitenkin vihreä kirja, jonka kannessa ei lukenut mitään. Se oli päiväkirja.
Oli Harryn tilanne miten tukala tahansa, Dracon syvimmät mietteet toivat päivään pientä mielenkiintoa.

12.9.1996
Minä olen ihan oikeasti kuolonsyöjä. Jos tapan Dumbledoren, perheeni saa ehkä anteeksi…

29.12.1996
…Tehtävä on vaikea. Hän pilkkasi minua, kun tulin kotiin jouluksi. Välillä toivon, että hän ei olisi täällä. Tämä on Malfoyn kartano.

29.6.1996
Dumbledore on kuollut. Kalkaros tappoi hänet. Minä en enää palaa Tylypahkaan.

28.7.1996
Harry Potter on viinikellarissamme vankina. Pimeyden lordi sanoo, että häntä ei voi tappaa vielä. Minun pitää suostutella Potter kertomaan Killasta ja Dumbledoresta. Minusta tuntuu, että minulla on jokin muukin tehtävä Potterin suhteen, jokin, joka liittyy hänen tappamiseensa.
 En halua tätä enää. Mitäs jos Potter tappaakin Voldemortin?

Muutamilla päiväkirjan sivuilla oli tummia läiskiä. Draco oli ilmeisesti itkenyt kirjoittaessaan muistelmiaan. Tämä oli jo toinen kerta, kun Harry sai hänet kiinni itkemisestä.
Viimeisin merkintä oli kirjoitettu eilen. Samassa Harry tajusi, että hän täyttäisi huomenna 17 vuotta ja tulisi täysi-ikäiseksi. Hän oli menettänyt ajantajunsa vankilassaan.
Draco alkoi siis väsyä paikkaansa Voldemortin rinnalla. No, se ei suoranaisesti ollut yllätys: Draco ei ollut uskaltanut murhata Dumbledore. Hän oli näyttänyt heikolta ja sairaalta jo viime vuonna, kun oli yrittänyt ponnettomasti järjestää Dumbledoren kuoleman.

Harry antoi ajatustensa harhailla. Hän ei siis kuolisi ihan vielä. Oli vielä toivoa, että kiltalaiset löytäisivät hänet ajoissa. Mutta miksi Lordi Voldemort ei uskaltanut tappaa häntä? Draco oli kirjoittanut jotain aavistuksia ylimääräisestä tehtävästä. Se ainakin oli selvää, että 17-vuotiaan Dracon kantti ei enää kestänyt kuolonsyöjien ehdotonta elämää Pimeyden lordin alaisuudessa.
Draco Malfoy oli ensimmäinen hänen ikäisensä velho, jonka Harry oli koskaan tavannut. He olivat kohdanneet 11-vuotiaina Viistokujalla Matami Malkinin puodissa. Silloin he olivat kätelleet eikä vihanpidosta ollut tietoakaan – tosin Harrylla ei vielä silloin ollut tietoa oikein mistään, mikä koski velhomaailmaa.
Vihanpito oli alkanut, kun Draco oli Tylypahkassa varoittanut Harrya Ronista ja tämän perheestä. Oli selvää, että Draco arvosti vain puhdasverisiä, jalosukuisia velhoja, jotka eivät halunneet olla missään tekemisissä jästien kanssa.

Hetken kuluttua huoneesta kuului askelia, ja pian komeron ovi avautui. Draco tyrkkäsi Harryn eteen tuttua mönjää, joka muistutti etäisesti ruokaa.
  ”Mitä sinä saasta olet tehnyt minun kaavuilleni?” Draco sähähti, kun hän huomasi lattialla repsottavat kaapunsa, jotka toimittivat Harryn vuoteen virkaa.
Draco tarttui Harrya olkapäistä ja riuhtaisi tämän kovakouraisesti huoneensa puolelle. Ruoka lensi lattialle. Draco katsoi kauhuissaan juhlakaapuaan, jonka hiha oli alkanut rispaantua.
 ”Sinä –”
Dracon puhe keskeytyi, kun hän huomasi komeron lattialla lojuvan avonaisen päiväkirjan. Harry reagoi nopeasti ja väisti kirousta sängyn taakse.
  ”Odota!” Harry huusi. Hänen päässään alkoi kyteä ajatus, joka saattaisi pelastaa sekä hänet että Dracon.
 ”Kuvottava Potter!” Draco huusi ja tähtäsi häntä kohti savuavan loitsun, joka ohitti Harryn muutaman sentin päästä. ”Aina nuuskimassa toisten asioita!”
Harry otti kilvekseen koristetyynyn ja huusi:
 ”Minä voin auttaa sinua!”
Dracon silmät kapenivat viiruiksi, taikasauva edelleen ojossa häntä kohti.
 ”Et sinä mahda mitään Pimeyden lordille, Potter!”

Harry oli juuri saanut idean, joka toivottavasti toimisi paremmin kuin hänen ontto pakosuunnitelmansa. Voi kunpa Hermione olisi ollut paikalla kertomassa kaikista mahdollisista asioista, jotka pitäisi ottaa huomioon. 

 ”Mitä jos mahdankin? Minä tiedän, että sinä et enää halua olla kuolonsyöjä, Malfoy. Tarjoan sinulle samaa kuin Dumbledore ennen kuolemaansa: turvaa”, Harry sanoi niin maltillisella ja suostuttelevalla äänellä, johon siinä tilanteessa kykeni.
Draco laski hieman sauvaansa. Kenties hän muisteli sitä kohtalokasta iltaa tähtitornissa, jolloin Albus Dumbledore oli kaatunut kuolemaansa.
 ”Mitä – mitä sinä ehdotat?” Draco kysyi tuijottaen tiiviisti lattiaa. ”Älä yritä huijata minua!”
Harry nousi seisomaan, koska arveli sen olevan ainakin hetkellisesti turvallista.
 ”Ehdotan täydellistä piiloutumista. Mutta minun ideani toimii vain, jos sinun äitisi astuu mukaan juoneen”, Harry huomautti. Draco kohotti katseensa häneen, ja Harry henkäisi:
 ”Tehkää minusta talonne salaisuuden haltija.”
Draco tuijotti häntä epäillen.
 ”Tiedän, tämä kuulostaa tosi vaativalta, koska teidän pitäisi luottaa minuun”, Harry sanoi ja nyökytti päätään, ”meidän pitäisi siirtää kartano ja saada kaikki kuolonsyöjät muualle –”
 ”Ei käy!” Draco tiuskaisi. ”Emme me voi kahdestaan äidin kanssa mitään niille!”

Harry oli kuitenkin huojentunut, koska Draco ei enää vedonnut kuolonsyöjiin tai Harryn epäluotettavuuteen. Hän ajatteli selvästi vain perhettään, eikä Pimeyden lordia.

  ”Kilta on vailla uutta päämajaa”, Harry keksi huomauttaa, ”ette te jäisi kartanoon kaksin.”
Draco silmäili häntä arvioiden.
  ”Hän ei vielä tiedä, että sinä olet täällä”, Draco totesi hetken kuluttua ykskantaan. ”Pimeyden lordi siis. Hänelle ilmoitetaan vasta, kun sinä olet niin sanotusti valmis tapettavaksi.”
Harryn sisuksissa muljahti. Mitä tuokin tarkoitti, että hän olisi ”valmis tapettavaksi”?
Draco näytti miettivän kuumeisesti.
  ”Et sinä osaa siirtää kokonaista kartanoa.”
Harry oli valmistautunut tähän.
  ”Hermione Granger osaa, tiedät sen.”
Dracon ilme happani. Hän ei arvostanut jästisyntyisten apua. Hän ei kuitenkaan tyrmännyt ideaa täysin, joten Harry yritti kaikin keinoin saada Dracon puolelleen. Nyt piti olla ovela.

  ”Draco”, Harry sanoi rauhallisesti, ja Malfoy hätkähti kuullessaan etunimensä, ”minä olen ainoa, joka voi tuhota isäntäsi. Minä tiedän, miten se tehdään. Jos autat minua, lupaan tehdä kaikkeni, että koko perheesi on turvassa, isääsi myöten.”

Draco puri huultaan. Hän oli selvästi kahden vaiheilla.

  ”Rymistyir vapauttaa Luciuksen, jos minä vetelen oikeista naruista”, Harry jatkoi taivuttelua. Hän oli niin lähellä onnistumista, että nyt ei saisi tehdä yhtäkään virhettä.

Draco nyökkäsi hitaasti.
  ”Potter, tajuathan sinä, että me ollaan vasta 17-vuotiaita?”

Tätä kysymystä Harry ei osannut odottaa. Hän kuitenkin sopersi myöntävän vastauksen.
Draco jatkoi vakaalla äänellä:
  ”Minä pohdin sitä paljon viime vuonna, ikää nimittäin. Ryhdyin kuolonsyöjäksi 16-vuotiaana, enkä ymmärtänyt, millaiseen pyöritykseen jouduin.”

Harry kuunteli Dracon avautumista jännittyneenä. Tämä oli hyvä merkki.

  ”Sinä olet joutunut ongelmiin 11-vuotiaasta asti”, Draco pohti, ”onko mielessäsi koskaan käväissyt, että se ei ole normaalia?”

Harry kohautti olkiaan.
  ”En ole mielestäni koskaan elänyt niin sanottua normaalia elämää. Se ei haittaa minua.”

  ”Minusta sinä olisit päässyt paljon helpommalla, jos olisit aikoinaan päätynyt Luihuiseen”, Draco sanoi ja veti hihansa ylös. Käsivarressa komeili kuolonsyöjien tavaramerkki, musta pääkallotatuointi, jonka suusta kiemurteli esiin käärme.
  ”Me taidamme molemmat olla merkittyjä miehiä, Potter.”
Hän hymyili vinosti. Harry odotti.

  ”Minulla on ehdotus”, Draco sanoi lopulta, ääni taas tiukentuen. ”Minä keskustelen äidin kanssa tästä ja pyydän, että –”
Samassa Dracon kasvot kalpenivat. Hän näytti ymmärtäneen yhtäkkiä jotain olennaista.
  ”Mitä nyt?” Harry kysyi nopeasti.
Draco puristi käsillään päätään.
  ”Hän osaa lukea ajatuksia!”
Harryn mieliala laski: jos Voldemort lukisi Dracon ajatukset, peli olisi menetetty. Sitten Harryn mieleen pulpahti toinen henkilö, joka olisi vaarallinen.
  ”Onko Kalkaros täällä?” Harry kysyi.
  ”Ei, hän lähti Tylypahkaan hoitamaan jotain asioita”, Draco vastasi heikosti.
 ”Tylypahkaan? Mutta eikö hänet murhata saman tien, kun hän astuu linnaan?” Harry ihmetteli ja unohti hetkeksi heidän ongelmansa.
  ”Hänestä tulee rehtori”, Draco mutisi ja puri taas huultaan. Sitten hän kohotti taikasauvansa ja osoitti sillä Harrya:
  ”SINÄ! Tämä oli juoni, eikö niin? Laitoit ajatuksen paosta minun päähäni, jotta hän rankaisisi minua, eikö niin?”

Harry pudisti päätään.
  ”Älä viitsi, se ei hyödyttäisi minua yhtään!”
Draco hengitti kiihtyneesti.
  ”Sinähän osaat lukitilista”, Harry muistutti, ”sinun pitää vain olla varma –”
 ”HÄN ON PIMEYDEN LORDI, HELVETTI SOIKOON!”
Harry henkäisi syvään ja pyyhki kasvoilleen roiskuneen syljen hihaansa.
 ”Meidän pitää siis toimia, ennen kuin hän palaa takaisin teidän kartanoonne”, Harry tuumi. ”Mutta tehdään niin, että sinä et keskustele äitisi kanssa, ennen kuin on aivan pakko.”

Draco heittäytyi sängylleen. Periaatteessa Harry olisi voinut ottaa jalat alleen ja juosta huoneesta, mutta tuskinpa hän olisi pitkälle pötkinyt vartioidussa kartanossa. Parempi, että hän sai olla Dracon tilavassa huoneessa, kun ahtaassa vaatekomerossa.

Mitähän Hermione tekisi tällaisessa tilanteessa?

  ”Joskus minä kadehdin jästejä”, Draco mumisi tyynyynsä.
  ”Mitä?” Harry kysyi uskomatta korviaan.
  ”Joskus sinä olet uskomaton mäntti”, Draco mutisi.

[Wizardine]

Loistoficci! Hurjaa, että päätit jatkaa kirjoittamista vielä viiden vuoden jälkeenkin. Mutta hyvä, koska jos olisin nyt löytänyt tämän ficin ja siihen ei olisi tullut enää jatkoa niin olisi kyllä harmittanut! Ja paljon. Jännittävää ja viihdyttävää luettavaa, ja niin kuin moni muukin on jo tehnyt, nostan myös hattua sujuvasta kirjoitustyylistä. Mikään ei tätä lukiessa ole oikeastaan häirinnyt, muutama pieni kirjoitusvirhe siellä täällä ja tuossa viimeisimmässä luvussa mietin, että noiden parin viimeisen päiväkirjamerkinnän vuoden pitäisi kai olla 1997?

Mainitsit kommentissasi Drarry-ficciini, että henkilöiden suhdetta on hankala kehittää. Tässä se ei ainakaan häiritse, vaikkei Harryn ja Dracon välillä ole vielä mitään tapahtunutkaan. Itse tykkäänkin siitä, että saa odottaa parituksen tapahtumista vähän pitempään! Olettaen siis, että se siis tulee kuitenkin tapahtumaan.

Innolla lisää odotellen...

[Elayne]

Hurjaa että jatkoa tuli 
Luku oli ennalta-arvaamaton, en tajunnutkaan, että Dracon "inhottava" käytös oli Voldemortin käsky. Ja itse rakastan juuri ennaltaarvaamattomuutta ja jännitystä

Hmmm... ei sen puoleen, itsekin olen viettänyt aikaa pois täältä finfanfunista, ja monet ficarit ovat ehtineet varmasti jatkaa ficejään huomaamattani. (ei sähköpostiinkaan paljoa ilmoituksia)
Olen viettänyt aikaani pääasiassa fanfictionissa, jossa on enemmän ficejä luettavaksi, myös LOTR ja Narniaa, jne... Ja siispä eksyin sinne kartuttamaan englannin taitojani 

[haryu]

Ojoi, tosi hana ficci, jatkathan? oon ihan täpinöissäni täällä kun asiat alkaa edistyä. Pompin nyt vaan asiasta kolmateen, mutta Sally. Ooh, ivain äärettömän ihana ja lunamainen ja kaikkea!! <3 ooh ja sit vielä toi c'est une bonne idée. Ihan intona kun kerrankin tiiän mitä noi ranskankieliset sanat tarkottaa. Jankkaan vaan tädsä (kun koulussakin tunnilla jankutettiin) stynbonidee

Mutheiii jatkoa?

-ways