Kirjoittaja Aihe: Yhteen solmitut | palvelijatar/aatelisneito, S  (Luettu 2439 kertaa)

Upsila

  • aallotar
  • ***
  • Viestejä: 1 248
    • and here are all your lies
Nimi: Yhteen solmitut
Kirjoittaja: Upsila
Genre: femme, angst, romance
Ikäraja: S
A/N: Minä olen lähiaikoinna lähinnä kirjoitellut surumielistä tekstiä, koska iloiset ja elämää hehkuvat tekstit ovat jotenkin hieman vaikeampia kirjoiteltavia. Olen harkinnut useaan otteeseen kirjoittaa keskiajaan (tämä menee toisin pikemminkin romantiikan aikakaudelle) liittyvää ficciä, joten pitihän sitten kokeilla.


                                             Yhteen solmitut


Kauriinsilmät ovat hermostuneet kuin myrskyisät ulapat ja ohuet kädet kiristävät korsetin nyörityksiä kipeästi kiinni. Minä jouduin kiristämään hampaitani yhteen raastavan kipeästä tunnesta ja ajatella, että äitini olisi ylpeä minusta. Kauniista ja kapeasta muodostani.

Makuukammarin öljylamput hehkuivat valonsäteitä huuruiseen aamuun ja palvelijattaren siroissa askeleissa oli kourallinen unelmia ja liian himmeitä aamuja. Minä haluaisin lohduttaa häntä, mutta kun huomaan varjon ikkunankarmeissa, pudistan päätäni. Se olisi väärin.

Palvelijattaren oljenvaaleat hiukset hapsottavat siivekästä lapaluuta vasten ohuen kankaan läpi, aristokraattisen vivahteiset korkeat poskipäät kiristyivät hiukan eikä hän katso minun silmiini kertaakaan.

Sanaton sopimus suljettiin raskaiden verhojen taakse, kaipuuden suudelmista ei hiiskuttu sanakaan ja yläluokkalaisten teehetken koittaessa kuningattaren puutarhassa supateltiin täyteläisten huulten välistä vasta leivottuja juoruja. Minä tahdoin kieltäytyä kohteliaasti kaikesta, mutta kun äitini tekee naimakaupan vanhan herttuan kanssa, minä en kieltäydy silloinkaan.

Kun palvelijatar ojentaa minulle hääpukuni, huomaan että hänen silmänsä täyttyivät kyyneleistä. En lohduta häntä enkä ojenna käteäni pyyhkiäkseni hänen kyyneleitänsä. En tee mitään.

Minä katsoin vain norsuluun väristä hääpukuani, jonka silkkiset helmat ovat turhan leveät, kangas jatkuen kymmeniin metreihin ja pitsiin kiinitettiin pieni vahakukka, joka muistutti minua yksinäisyyden lyijynharmaista päivistä.

Oloni ei parene silloinkaan, kun palvelijatar panee syliini riikinkukon sulista valmistetun morsiusviuhkan ja koskettaa jäämurskan kylmillä käsillään hiuksiani. Säpsähdän, kun käsi liikkuu luontevasti hiuksillani, leikittelevät ja näpertävät. Me emme puhu, eikä hän katso silmiini vieläkään.

Monimutkainen nuttura, purppuraan vivahtavat punaiset huulet ja jalokivihuntu. Minä näytän kummitukselta, joka on herännyt henkiin monien vuosien takaa. Haudattuna kostean mullan alle, eikä menossa naimisiin. Sekin vaihtoehto olisi ollut mieluisampi kuin kiduttavat hetket nälkäisten katseiden hukuttamina.

Yritän kuorruttaa ylpeän hymyn huulilleni, mutta se näyttää liian pakotetulta. Palvelijatar koputtaa kepeästi olkapäähäni ja käännähdän. Hän oli kiskonut pölyiset samettiverhot sivuun ja aukaissut raskaan ikkunan auki. Henkäisen hämmästyneenä.

Minä saatoin haistaa villiruusujen tuoksun puutarhasta, punaviinin lempeyden toisen huulilta ja kompassien ruosteen. Nuuhkaisen viilenevää ilmavirtaa  ja hymyilen hyvästiksi.

Haluan kurottautua suutelemaan vehnäleivältä maistuvan tytön huulia uudestaan, mutta en tee sitä. Muistan terävien kynsien purautuvan kipeästi ihoon ja käskevät sanat pysyä erossa likaisista alamaisista.

Kun vilkaisen ikkunasta ja näen morsiusneitoja ja häävieraita, minua itkettää. En halua sanoa tahdon, mutta se on velvollisuuteni. Haluan äitini suukottavan poskeeni ylpeänä ja kerrankin katsovan minua lämpimästi. Kuinka kerrankin alistuin hänen tahtoonsa ja lukitsin todellisen minän häkkiin.

Kun musiikki soljuu ilman halki ja kävelen tulevan mieheni luokse, sanon tahdon ja suutelen häntä. Sen jälkeen tunnen olevani kahleissa, mutta vieläkään en sano mitään.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 10:33:11 kirjoittanut Illusia »
I'd rather have one sunflower from you than a million roses from any other boy.

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Vs: Yhteen solmitut, K-7
« Vastaus #1 : 11.06.2010 19:31:57 »
Mikäli A/N:ssa ei olisi ollut mainintaa keskiaikaisuudesta, olisin sijoittanut tekstin 1800-luvun puoliväliin eli niin sanotulle romantiikan aikakaudelle tunnelmansa ja mainittujen teehetkien takia. En antanut sen häiritä kekseliäillä ja kauniilla kuvauksilla somistettua lukunautintoani.

Lainaus
Monimutkainen nuttura, purppuraan vivahtavat punaiset huulet ja jalokivihuntu. Minä näytän kummitukselta, joka on herännyt henkiin monien vuosien takaa. Haudattuna kostean mullan alle, eikä menossa naimisiin. Sekin vaihtoehto olisi ollut mieluisampi kuin kiduttavat hetket nälkäisten katseiden hukuttamina.
Sanataidetta isolla S:llä lumoavine sanavalintoineen. Ei voi muuta sanoa noin loistavasta kappaleesta!

Keskiaikaa tai viktoriaanista aikakautta… olit onnistunut kuvaamaan osuvasti aatelisneidon rajoitettua elämää. Vanhemmat tekivät suunnilleen kaikki tytärtään koskevat päätökset, ja tytär alistui niihin, vaikkei tämän sydän suostunut olemaan mukana läpättäessään korsetin luita vasten. Aatelisneito sai harvoin valita puolisonsa, mennä naimisiin rakkaudesta. Useimmiten tuleva sulhanen saattoi olla ainakin kaksikymmentä vuotta vanhempi keski-ikäinen mies. Sulhasen status ja omaisuus merkitsivät eniten vanhemmille, jotta he pääsisivät kerskumaan miten hyviin naimisiin heidän tyttärensä oli päässyt!

Samaan sukupuoleen kohdistuvia romanttisia, samalla lihallisia haluja pidettiin yhtä tuomittavina ja paheksuttavina kuin esiaviollisia kokemuksia. Päähenkilö on kuitenkin uhmannut aikakauden normeja olemalla suhteessa palvelijattareensa, kunnes vaivihkainen aivopesu on saanut neidon janoamaan äidiltään hetkellistä ylpeyttä ja vaientanut sydämen äänen. Lämmin, lyhyeksi jäävä katse ja poskelle suikattu suukko merkitsivät enemmän kuin rakastetun lohduttomuus. Hän kahlehti itsensä tietoisesti sanoessaan tahdon ja ottaessaan vasempaan nimettömäänsä sormuksen, tuon vankeuden merkin. Avioliiton solmimisesta lähtien vaimosta tuli miehensä omaisuutta, jolla ei ollut muuta tehtävää kuin toimia pöytäkoristeena ja ajaa itsensä loppuun lapsivuoteessa.

Kiitos lukunautinnosta!

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 013
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
Vs: Yhteen solmitut, K-7
« Vastaus #2 : 07.07.2010 11:37:27 »
löysin tämän aivan ihanan ja upean ficin Suosittele luettavaa-osastolta.
enkä joutunut katumaan lukemistani hetkeäkään.

tarina oli kaunis, mielestäni täydellisen kaunis.
kuvailu teki tästä upean.

ja tekstissä oli ihanasti kielletyn rakkauden maku<3 olen samaa mieltä Lavinian kanssa siitä, että tämä kuvaa täysin hyvin aatelisneitojen elämää.

Kun palvelijatar ojentaa minulle hääpukuni, huomaan että hänen silmänsä täyttyivät kyyneleistä. En lohduta häntä enkä ojenna käteäni pyyhkiäkseni hänen kyyneleitänsä. En tee mitään.
nyyh, hyvä etten itke itsekin :'(

mielestäni tämä toimi paljon paremmin kuin het, tai edes slash tässä tapauksessa.

tän voisi ehdottomasti lukea uudestaankin ;)
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

Upsila

  • aallotar
  • ***
  • Viestejä: 1 248
    • and here are all your lies
Vs: Yhteen solmitut, K-7
« Vastaus #3 : 13.07.2010 17:53:37 »
Oi, kiitoksia niin hirmuisesti teille kahdelle kommenteistanne. En voi kiittää teitä kylliksi, mutta koitan.<3  :-*

Lavinia, kiitos kovasti! Minulla olikin hieman hankaluuksia, en tiennyt sijoittaisinko tuon 1800-luvun romanttiselle ajalle vai mihin, mutta päätin lopulta vain laittaa keskiaika, että jokainen voi päätellä itse miten haluaa. Joskus minulle menee pikkuriikkisen sekaisin näiden lukuvuosien takia, mutta eiköhän korjata tuota. =)

Minusta on kivaa kirjoittaa aatelisneitojen ja viktoriaanisten kuninkaallisten aikaan, kuinka raskaihin pukuihin ahdettiinkaan, kuinka kiristävät korsetit olivatkaan silloin ja kuinka juoruiltiin ja halveksuttiin köyhiä ihmisiä, joilla ei ollut varaa mihinkään. Niin, vanhemmathan tekevät naimakaupan lapselleen, koska luulee sen olevan parasta lapselleen ja perheen maineelle. Pääsee kerskumaan kuinka hyviin naimisiin tytär on päässyt. Tämä päähenkilö - kertoja - on tosiaankin hieman uhmannut tuon ajan normaalisuutta. Kapinallisuus ja rakkaus omaa sukupuoltaan vastaan paloi sydämessä, mutta hän kuitenkin vaiensi sen liekin ja kohtaa velvollisuuksiaan; menemällä naimisiin vanhan herttuan kanssa ja olemalla tämän lapsitekokone ja kiva koriste kotona. Tyttö ei tahdo satuttaa rakastamaansa palvelijatarta, joten hän päästää tämän vapaaksi, että mitään vahinkoa ei enää seuraisi. Päähenkilö ei ole saanut kunnollista rakkautta keneltäkään muulta kuin siltä palvelijattarelta. Siksi kun äiti kerrankin lämpenee hänelle hymyilemällä ja suukottamalla poskea ylpeänä pikkuhetken - hän halusi miellyttää lisää ja näin.

Kiitos hienosta kommentistasi!

Resonanssi, kiitoksia sinne myös! Oh, Lavinia on ilmeisesti suositellut sitä (kiitos ;u;). Mh, tälläiset menneistä ajoista kerrotut ficit ovatkin aika harvoja täällä. Tätä oli varsin ilo kirjoittaa ja tuli hyvä mieli saatuani tämän postattua ja kirjoitettua. Joskus jos inspiraationi toimii taas kunnolla ja on aikaa niin voisin kehitellä tähän jatkoakin tai kirjoittaa viktoriaanista aikakaudesta lisää. Pur, minustakin tämä toimii femmenä paremmin tässä. Hyvä, että maistui, kiitos vielä kerran että kommentoit! :)

Kiitoksia vielä kovasti molemmille, saitte auringon paistamaan kirkkaammin täällä ja hymyä päivälle!
I'd rather have one sunflower from you than a million roses from any other boy.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 520
  • 707
Vs: Yhteen solmitut, K-7
« Vastaus #4 : 24.01.2011 07:38:31 »
Kommenttikampanjasta hyvää aamuyötä, taikka aamua kuinka sen nyt haluaa käsittää! :>

Nappasin tämän itselleni luettavaksi ja kommentoitavaksi, koska en ole pitkään aikaan eksynyt originaalien pariin, vaikka yleensä ne tulevat vain positiivisena yllätyksenä. Tämäkin ja erityisesti juuri tuon aikakauden puolesta, jota en aluksi osannut edes odottaa. Mielenkiintoinen ajatus sijoittaa tapahtumat niin kauas, aikakauteen jossa korsetit kiristetään, tytöt naitetaan herttuoille ja äidin kunnioitusta odotetaan enemmän kuin omaa vapautta. Olit onnistunut tässä todella hyvin ja veit lukijan mukanasi tuonne vuosien ja taas vuosien taaksi ihan uuteen aikakauteen, josta en ole tainnut koskaan ennen lukea! : D

Muutenkin teksti oli kaunis ja kuljetti kuvailussa ja sanoissaan surumielistä teemaa hyvin mukanaan, tuoden minä-kertojalle tunteet paljon paremmin esille kuin että se olisi ollut kaikkitietävän näkökulmasta. Se antoi myös mahdollisuuksia luoda omaa mielikuvaansa hahmoon, josta itsestään ei kerrottu paljoakaan, vain tunteista palvelijaa kohtaan, mutta myös ylpeydestä ja voimasta pysyä erossa siitä, mihin ei saa koskea. Säädyt  pysyivät muutenkin kohdallaan, sillä palvelustyttökin piti itseään tyttönä, jolla ei ollut oikeutta niin korkea-arvoiseen neitiin kuin tarinan tyttö oli. Hän kuitenkin teki jotain ja merkki hyvästeistä oli todella kaunis ja samalla surullinen, osittain jopa toivon siinä kohdassa ettei tyttö sanoisi miehelleen "tahdon" vaan jäisi palvelustytön luokse...

...mutta tytön vahvuus säilyi koko fikin ajan yllä, kuten jo sanoin, eikä silloinkaan sanonut ei ja pidin siitäkin vaihto-ehdosta todella paljon. Oikeastaan enemmän kuin siitä, että tytöt olisivat saaneet toisensa, koska nimen omaan sen ympärille rakentui tämä alakuloisuus ja kaipuu muualle kuin sinne missä oli. Ja se oli kaunista ja tykkäsin lopusta todella paljon, kun avioliittoa verrattiin kahleisiin.

Ainut asia, mikä särähti korvaan oli kohta, jossa palvelijaa sanottiin saastaiseksi. Se jotenkin vain särähti pahasti, olihan se totta ettei palvelijoita arvostettu, mutta mieli, joka piti palvelustytöstä kovasti ei olisi sanunut sitä saastaiseksi palvelijaksi, kun hyvää palvelusväkeä kuitenkin arvostettiin tuohon aikaan (ei toki niin paljon kuin suuria henkilöitä, mutta palvelusväen keskuudessa).

Mutta, kuten jo sanoin pidin aivan uskomattoman paljon ja histroriallista femmeä tahdon ehdottomasti lukea joskus lisääkin, tuli todella positiivisena ja ihastuttavana yllätyksenä, vaikka jotenkin osasin jo odottaa jotain kaunista tekstiä luettavakseni tätä valitessani. : D

Lainaus
Oloni ei parene silloinkaan, kun palvelijatar panee syliini riikinkukon sulista valmistetun morsiusviuhkan ja koskettaa jäämurskan kylmillä käsillään hiuksiani. Säpsähdän, kun käsi liikkuu luontevasti hiuksillani, leikittelevät ja näpertävät. Me emme puhu, eikä hän katso silmiini vieläkään.
Tämä oli jotenkin todella kaunis kohta, enkä oikein osaa edes selittää miksi tykkäsin siitä niin paljon, mutta ehkä se juuri johtuu tuosta suhteen viattomasta, mutta samaan aikaan salailevasta kuvailusta joka on ihana.<3
Lainaus
Kun palvelijatar ojentaa minulle hääpukuni, huomaan että hänen silmänsä täyttyivät kyyneleistä. En lohduta häntä enkä ojenna käteäni pyyhkiäkseni hänen kyyneleitänsä. En tee mitään.
Tämä kohtaus taas oli niin surullinen ja toivoin, että ne ois saanu toisensa. Ei näin on hyvä, mutta silti. :'<

Kiitokset ihanasta lukukokemuksesta

~ Odoshi kumartaa



“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”