Kirjoittaja Aihe: Sherlock Holmes, Kunnialliseksi mieheksi (S) Nyt myös podficcinä!  (Luettu 2871 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Alaotsikko: Sherlock Holmes, Holmes/Watson, romance, one-shot

Ficin nimi: Kunnialliseksi mieheksi
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Sherlock Holmes
Genre: Hmm, olisiko tämä nyt romance one-shot?
Ikäraja: S
Paritus: Holmes/Watson (naturally)
Vastuuvapaus: Conan Doyle omistaa kaiken ja minä en, ja rahaakaan en saa.
A/N: Nukkemestari kirjoitti ihanan ficin missä Holmes ja Watson on vanhoja ja se yllytti minuakin <3 Lisäksi minun tekee aina mieli hykerrellä kun ajattelen että Holmes ja Watson piruvie asuvat vielä Sussexissakin kaksistaan (tai no, tätä ei muistaakseni sanota suoraan, mutta niin annetaan kyllä vahvasti ymmärtää). Eikö se jo todista yksistään sen, että kyseessä on käytännössä aviopari, eikä mikään muu?

Podficcina mahdollista kuunnella, jos lataat tiedoston täältä: linkki. Homma toimii niin, että klikkaat kohtaa "free user ja odottelet jonkun aikaa ja downloadaat koneellesi. Iloisia luku- tai kuunteluhetkiä ;)



Kunnialliseksi mieheksi

”Kuulehan hyvä ystävä, mitä sanoisit puutarhajuhlista?” vanha toverini Watson kysyi minulta tultuani lopultakin sisälle taloon. Koko päivän olin mielissäni omistanut mehiläisilleni, mutta harmikseni ilta oli jo myöhä, enkä enää nähnyt tehdä työtä hämärässä. Watson istui mukavasti nojatuolissaan puhallellen hitaasti savurenkaita.

”Loistavaa. Kunhan minun ei tarvitse osallistua.”

Watson oli pettynyt vastaukseeni ja pudisti harmaantunutta päätään. Tiesin jo ettei hän jätä aihetta rauhaan, mutta aivan yhtä hyvin saatoin leikkiä etten kuule sanakaan. Kaivoin esiin kirjani alun ja aloitan sanojen rustaamisen.

”Mutta Holmes, eiväthän ne olisi silloin kunnolliset juhlat. Tekisi sinullekin hyvää seurustella vaihteeksi muidenkin kuin mehiläistesi kanssa.”
”Senhän vuoksi sinä olet täällä”, vastasin närkästyneenä vain vilkaissen häntä. Watsonin merkitsevä katse nappasi silmäni otteeseensa, päästämättä irti.

Minusta on tullut niin vanha että tarvitsisin jo lasit nähdäkseni terävästi. Kuitenkin kotona olen mieluummin ilman ja leikin olevani alta kolmenkymmenen, enkä luiseva vanhus joka on maanisen kiinnostunut mehiläisistään. Minä olen aivan toinen mies, mutta Watson on aivan sama kuin aina ennenkin. Hänessä ei ole mitään muuta erilaista kuin pieni vanhuuden pyöreys ja entistä muhkeampien viiksien hopeisuus.

”Kuulehan nyt, älä luulekaan etten tunne sinua kaikista parhaiten. Minä näen että sinun on tylsää ja se saa sinut käyttäytymään synkästi. Mutiset itseksesi, etkä nouse sängystäsi muuten kuin mehiläisiä varten. Ilman niitä iniseviä itikoita varmasti vain makaisit vuoteessasi maailmantappiin asti! Kyllä, Sherlock Holmes, sinä olet pitkästynyt. Kaipaat tekemistä.”
Molemmat me tuhahtelimme eri syistä. Istuin omaan nojatuoliini takan ääreen laitettua jalkaani satiinitossut. Lämmitin sormiani hohkassa.

”Ratkaisuksi olet keksinyt tällaiset puutarhajuhlat. Saat luvan unohtaa suunnitelmasi, en suostu typerään ajanhukkaan. En vaikka se olisi lääkärin määräys.”
”En määrääkään nyt lääkärinä.”

Watson nousi ja käveli eteeni. Hän seisoi pidemmän tovin paikallaan  vaihdellen painoa jalalta toiselle kuin hermostuneena näpertäen sormiaan. Kankeasti, pitäen kiinni tuolini käsinojasta hän laskeutui vasemman polvensa varaan. Olipa näky omituinen! Seuraavaksi hän otti kohmeiset käteni omiinsa, jotka olivat tulikuumat.

”Holmes... Sherlock. Haluaisin tehdä sinusta kunniallisen miehen”, hän sanoi varovasti.
”Kunniallisen?” naurahdin epäuskoisena. Jos johtopäätelmäni on oikein - ja miksei olisi - niin seuraavien sanojen kuuleminen tulee olemaan ehdottomasti kuuntelemisen arvoista.

”Tiedän papin aamenen olevan mahdottomuus. Joka tapauksessa, kyllä me silti voimme kutsua ystävät ja tuttavat kokoon vaihtaaksemme valan keskenämme” Watson puhui ja siveli käsiäni lempeästi. Hän katsoi minua omituinen pelko väristen kulmista. Vapautin toisen käteni otteesta, peitin otsani ja aloin nauraa niin etten muista aikapäiviin nauraneeni. Oikein kylkeä kivisti.

”Olen aina tiennyt sinun olevan auttamaton romantikko, mutta että oikein kosinta! Hah! Eikös tämä ole jo hiukan liian paksua?”, nauroin enkä katsonut kuinka pahasti rakkain ystäväni pahastui. Jatkoin:
”Tarpeetontakin tämä vielä on kaiken kukkuraksi. Kyllähän minä sinua rakastan, eikä sitä tarvitse erikseen kaikelle kansalle todistaa. Voin vannoa sinulle kaikki tuntemani valat tässä nyt ja heti, jos vain säästät minut helteiseltä kesäpäivältä ulkona jutellen ihmiselle, jotka eivät kiinnosta ollenkaan.”

Suukotin ystävääni, koska olen oppinut hyvin Watsonin heikkoudet, eikä hän voi vastustaa naurettavia hellyyden osoituksia. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan leppynyt heti, vaan katsoi minua herkeämättä.

”Naura sinä vain, mutta minulle on tärkeää tehdä asiat oikein. Olen vanhanaikainen mies, pidä minua vaikka sitten höppänänä! Minulle merkitsee paljonkin näyttää rakkauteni sellaisena kuin se on. Tuntuu likaiselta pitää tällaista asiaa vain meidän välisenämme. Ajatelkoon muut mitä ajattelevat, mutta minua ei enää huvita salailla mitään – sinusta joko tulee minulle laillinen, tai en enää kuuna päivänä tule kanssasi samaan vuoteeseen.”

Watson osaa olla varsin lystikäs suuttuessaan.

Oikeassahan hän sitä paitsi oli vielä kaiken kukkuraksi. Olen ollut pitkän aikaa tavattoman kyllästynyt, vaikka en voisi yhtään enemmän mehiläisistäni välittää. On kuitenkin täysin eri asia asuttaa pientä taloa Sussexissa, kuin asuntoa 221b Baker Streetillä Lontoossa, sillä täällä virikkeet olivat varsin vähäiset.

En toki enää kaivannut mysteerejä selvitettävikseni... ainakaan kovin usein. Ei tosin ollenkaan haittaisi, sanotaanko yksi pieni katoamistapaus kerran kuukaudessa? Omalaatuinen murhamysteeri kahdesti vuodessa, vaikkapa?

Oh, mutta, unohdin Watsonin uhkauksen! Siihen tosiaan piti vastata, sillä en halunnut menettää sänkyni jakajaa, tyynyä ja lämmikettä turhan takia.

”Hm, no niin. Jos se sinulle on niin tärkeää rakas. Pidetään ne juhlat sitten. Syödään kakkuja ja leivoksia, ostetaan sormukset ja täytetään koko puutarha kukkasilla, jos se piristää mieltäsi. Saanko kirjoittaa nyt kappaleeni kuningattaren erottamisesta loppuun?”
Watson puhkesi valaisevaan hymyyn ja halasi minua yhä vain voimakkailla käsillään. Totta, hän on se sama Watson jonka olen aina tuntenut.

Niinpä kahdentenakymmenentenäkuudentena päivänä kesäkuuta pukeuduin kokovalkeisiin pellavasta ja Amerikkalaisesta puuvillasta ommeltuun pukuun, päässäni minulla oli pyöreät aurinkolasit peittäen osittaisen kadonneen näköni ja lisäksi leveälierinen hattu, kun seurasin aurinkotuolista miten Watson hääri vieraiden seassa sosialisoiden minkä vain ehti. Oli sisarten lapsia, jotka vaativat päästä istumaan syliini, vaikka en ollut ajatuksesta niin innostunut. Lapset ovat  liian vaikeita, heistä ei tiedä.

Watson kilisti lasia.
”Kiitoksia teille kaikille, arvostamme todellakin että saavuitte vieraiksemme tänä kauniina päivänä! Aurinkokin paistaa eikä pilvenhattaraakaan näy. Toivottavasti viihdytte, minun ja Holmesin puolesta toivotan teidät kaikki tervetulleiksi!”
Puhuttuaan hän tuli luokseni, otti minua kädestä ja kumartui suutelemaan minua poskelle.

Ainoa joka nielaisi kahvinsa väärään kurkkuun oli eläkkeeltään ilmaista ruokaa syömään raahautunut  entinen tarkastaja Lestrade, mutta yllätyksekseni toivuttuaan yskänkohtauksestaan hän aloitti raivokkaat aplodit. Ihmiset yhtyivät taputukseen, joskin varautuneena katsellen toisiaan.

Kuinka hauskaa.

”Oletko sinä nyt sitten minun uusi setä?” kysyi aikaisemmin sylissäni istunut pikkupoika. Nyökkäsin ja napsautin sormiani.
”Sepä kivaa”, poika vastasi ja juoksi pois eikä oikeastaan kukaan katsonut meitä pahasti. Kesti vain hetken ja ei olisi voinut mistään arvata juhlaväen mistään järkyttyneenkään. Ehkä aurinko tosiaan paistoi niin kauniisti, ettei kukaan nähnyt syykseen pilata tunnelmaa suuttumalla. Kahvinsa läikyttänyt Lestradekin tuli kättelemään minua hetken asioita makusteltuaan.

”Onnea... teille, molemmille”, hän sanoi hämmentyneenä ja lisäsi kevyemmin: ”Tiedätkös, kävi onni etten lyönyt Gregsonin kanssa sittenkään vetoa, olisin hävinnyt hyvät rahat.”

”Gregsonilla onkin aina ollut hyvät silmät ja kykyä yhdistää asioita pisteestä toiseen”, vastasin pehmeästi vaivautumatta nousemaan, minun oli hyvä istuessa. Lestrade pyöritteli silmiään teatraalisesti.
”Älä viitsi aliarvioida, en se minäkään mikään älykääpiö ole! En vain uskonut että ihan asiaa uskallatte kaikelle kansalle julistaa. Tiedä vaikka joku olisi saanut sätkyn.”

En voinut estää itseäni hymyilemästä. Millaisia ystäviä olemmekaan saaneet, Watson ja minä, ei voisi parempia toivoakaan.
”Ha, ha, Lestrade! Olette tekin mainio!”

Osoitin viereistäni tuolia ja ehdottomasti vaadin istumaan kanssani, vaikka olin vannonut itselleni vain mököttäväni aurinkovarjon alla tyytymättömänä. Juhlahenki oli kuitenkin tarttumassa minuunkin, piru vie sitä Watsonia.

”Kertokaa kuulumiset arvon Lestrade, emmehän ole tavanneet aikoihin”, kehotin kuunnellen pitkän jaarituksen asioita siitä miten hän oli jäänyt eläkkeelle, mutta oli yhä vain kiinnostunut Scoland Yardin asioista, kuulemma vietti aikaansa nykyään melkein enemmän asemalla kuin virassaan, miespolo. Vaimolla oli varmasti sietämistä. Eihän koira kirpuistaan pääse vai kuinka?

Lopulta olin uppoutunut moniin selittämättömiin tapauksiin, jotka Lestrade kertoi minulle niin mielellään ja huomasin aivojeni virkistyvän. Ehdin lupautua katsastamaan yhden erittäin mielenkiintoisen murtosarjan muistiinpanoja illan tullen, ja ehkä lukaisemaan mitä mielenkiintoista Lestraden mukanaan ottamat mapit sisälsivät. Watson toi meille jossain vaiheessa kahvia ja minä kuiskasin hänen korvaansa kiitokset.

”Tiesin, että tarvitset vain vähän tekemistä”, hän kuiskasi takaisin ja minua huvitti. Ehken sittenkään ollut muuttunut miksikään. Tarvitsin vain tohtorini näyttämään minulle sen.

FIN


« Viimeksi muokattu: 11.11.2014 14:38:31 kirjoittanut Beyond »
Here comes the sun and I say
It's all right

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Vs: Kunnalliseksi mieheksi (K-7)
« Vastaus #1 : 04.06.2010 16:38:48 »
*hihittelee vaaleanpunaisessa pilvessä*
Oiku täää oli ihana x''D Toi Holmesin ja Watsonin pikkukinakin vaan oli NIIIIN söpö.

Lainaus
Ainoa joka nielaisi kahvinsa väärään kurkkuun oli eläkkeeltään ilmaista ruokaa syömään raahautunut  entinen tarkastaja Lestrade, mutta yllätyksekseni toivuttuaan yskänkohtauksestaan hän aloitti raivokkaat aplodit. Ihmiset yhtyivät taputukseen, joskin varautuneena katsellen toisiaan.

Kuinka hauskaa.

Noniii, sekin tapahtu josta spekuloimme dA:ssa. Kahveet väärään kurkkuun xD
Ihana tuo Holmesin kyynisen kuuloinen kommenttikin.

No nyt Holmesistakin tuli kunniallinen mies, ainakin papin siunausta lukuunottamatta.

Niin, ja oli Lestradekin söpö.
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Kunnalliseksi mieheksi (K-7)
« Vastaus #2 : 07.06.2010 23:27:11 »
Nukkemestari, ihana kun tykkäsit, vaaleanpunaisessa pilvessä on aina vähän kiva leijua, kaikki on vähintään himpun verran söpöä näköjään minulla.


Kaikille muille lukijoille tiedoksi, tämä ficci löytyy nyt myös podficcinä (eli ääneenluettuna ficcinä) rapidsharesta, linkki. Homma menee niin, että klikkaat kohtaa "free user", odotat jonkun aikaa ja dowloadaat ficcini minun itseni lukemana koneellesi. Have fun <3
Here comes the sun and I say
It's all right

Tuulevi-Hillevi

  • viimeinen lohikäärme
  • ***
  • Viestejä: 385
  • Anna mun elää mun omassa legomaailmassa.
Vs: Kunnalliseksi mieheksi (K-7) Nyt myös podficcinä!
« Vastaus #3 : 08.06.2010 10:57:12 »
Jea, kiva lukea kun ulkona on samanlainen sää. Melko kiva "kahvituokiofic", alussa sopivasti semmoista harmaantuneen eläkeläisen kärttyisyyttä ja loppukin oli oikein muikea. En hirveästi pidä parituksesta, ainakaan korkeamman ratinkin teksteissä, mutta tässä se oli oiva. Podin kuuntelen joksus toiste kun läppärissä akkua paremmin... Kiitosta vain.  :)

Spirit M

  • Söpöilijä
  • ***
  • Viestejä: 111
  • Korpin kynsi on päästään terävä
Vs: Kunnalliseksi mieheksi (K-7) Nyt myös podficcinä!
« Vastaus #4 : 08.06.2010 11:17:46 »
Kamalan mukava ja suloinen. Nukkmestarin nukkejen ihanat teot piristävät päivän kun päivän.

Lainaus
Ainoa joka nielaisi kahvinsa väärään kurkkuun oli eläkkeeltään ilmaista ruokaa syömään raahautunut  entinen tarkastaja Lestrade, mutta yllätyksekseni toivuttuaan yskänkohtauksestaan hän aloitti raivokkaat aplodit. Ihmiset yhtyivät taputukseen, joskin varautuneena katsellen toisiaan.

Kuinka hauskaa.

 
Minäkin tyksin tästä kohdasta ja koko ficistä muutenkin. Kiitos!

~Spirit M
Vuoden  päivät etsimme sadetta ja emme sitä löydä. Kun luovutamme ja toivomme auringon paistetta, niin sade alkaa. Asiat tapahtuvat aina, jos niihin oikeasti uskoo, ehkei tänään, ehkei huomenna, ehkei viikon päästä, mutta joskus.