Kirjoittaja Aihe: Helvetillinen matka, S  (Luettu 3015 kertaa)

Eeyore

  • Radamsa
  • ***
  • Viestejä: 1 875
  • Karo-muoks || Ei Eyeore, ikinä.
    • Loista Tähti, loista.
Helvetillinen matka, S
« : 09.08.2007 23:31:34 »
Kirjoittaja: Eeyore
Ikäraja: S
Paritus: eip ole
Tyylilaji: Humor
Vastuunvapaus: Hahmot ovat omakeksimiäni eivätkä ole oikeita (vaikka kertojalla on minun tempperamenttini)
Yhteenveto: Mitä kaikkea voikaan bussimatkalla sattua erittäin herkästi hermostuvalle henkilölle, jos bussi on täynnä villejä lapsia? Miten henkilö voi hillitä itseään paikassa, josta ei pääse pois?

Omat sanat: Aloitin kirjoittamaan tätä tarinaa ollessani itse matkalla Tampereelle täyden bussilastillisen kyydissä ja vähän improvisoin. Miulle ei ihan noin käyny kuten tämän tarinan henkilölle, eikä voi sanoa, että se mie oisin, olen itse kehittänyt kaikki tässä tarinassa olevat asiat :D
Antoisia lukuhetkiä ^^


Helvetillinen matka

Kaikki keinot sallittu itsensä hillitsemiseksi. Kaikki. Tietysti hieman rajoittaen, pitihän sitä nyt omia rajojaan miettiä ja pysyttävä kohtuudessa, mutta muuten kaikki. Tosin, annoin itselleni luvan tappaa, kunhan kaikki keinot olivat käytetyt. Ja tällä hetkellä olin sellaisella tuulella, etten tiennyt kuin yhden ainoan keinon millä hillitä itseäni eikä siitäkään ollut takuita, toimiko se.
Tai olihan tietysti keinoja, mutta se yksi oli ainoa, jonka pystyi suorittamaan kaikessa hiljaisuudessa vahingoittamatta ketään.

Istuin linja-autossa, joka kuljetti suurta lastillista porukkaa kohti Tamperetta. Matka oli alkanut ihan kohtuullisesti; suurin osa matkustajista oli lapsia ja monet heistä olivat nukkuneet aikaisen herätyksen takia ja osa nukkui edelleenkin. Nuorimmat olivat saaneet tarpeekseen unistaan ja rauhallisuudestaan hetki sitten ja päättäneet tietämättään alkaa metelöidä kilpaa. Onneksi se ei kovin suuri ongelma tai vaiva ollut, koska olin tottunut metelöiviin kakar... lapsiin ollessani kesätöissä lastentarhassa, mutta siellä nukkuvien vanhempien sijaan oli tarkkasilmäisiä tarhatätejä.

Bussissa vanhemmat eivät estelleet lapsiensa keskinäisiä kahinoita vaan tuhisivat onnellisina ja hyvin tietämättöminä siitä, että matkustajien joukossa oli eräs erittäin räjähdysaltis henkilö.

Purin hampaitani yhteen etten vain möläyttäisi mitään peruuttamatonta  ja nojasin rystysiini. Jos matka alkoi näin, niin miten se sitten tulisi jatkumaan... Ilmoitettaisiinko hotellista, että ovat vahingossa varanneet yhden huoneen liian vähän ja minä, ainoana yksinäisenä kulkijana, joutuisin jonkun lapsiperheen huoneeseen? Mieluummin nukkuisin vaikka käytävällä tai hätätapauksessa bussissa.

Suutani alkoi kuivaa joten kaivoin repustani mehupullon. Olin laittanut sen pussiin, koska pullon suu oli niin suuri, että yleensä korkkia avatessani minulta läikähti mehua joka paikkaan.
Nyt ei onneksi kuitenkaan käynyt niin.
Laitoin pussin syrjään ja juuri, kun olin ottamassa kulausta, tuolini tärähti rajusti.

Mehua läikähti todella paljon juuri strategiseen paikkaan ja vielä enemmän silloin, kun yritin etsiä äkkiä jotain millä kuivata housuni. Repun sivutaskusta löysin puoliksi tyhjän nenäliinapakkauksen, joka kului loppuun ihan liian pian. Onnekseni vieressäni ei istunut ketään, joka olisi ollut todistamassa tohelointiani.

Kiroilin itsekseni. Olipa epätasainen auto...
Samassa tunsin tuolini tärähtävän uudelleen ja näin mehua läikähtävän taas housuilleni, mutta en tehnyt elettänikään etsiäkseni paperia. Puristin hampaani yhteen tuijottaen edessäni olevaa penkkiä. Ei se auto ollut mitenkään epätasainen. Joku potki tuoliani.

Pelottavan rauhallisesti, jopa näin itse ajatellen, laitoin korkin takaisin pulloon, pullon pussiin ja koko pakkauksen reppuuni. Seuraavaksi kuivasin jo märillä papereilla pahimmat roiskeet housuistani ja viskasin paperit sitten suoraan penkkien vieressä olevaan roskiin.
Hengitin sisään nenän kautta ja puhalsin ne nopeasti ulos. Otin kasvoilleni mukava täti-ilmeen ja käännyin katsomaan kuka istui takanani.

Poika ei varmasti ollut edes kouluikäinen, sen huomasi jo käytöksestä. Hänen oikean kätensä etusormi oli oikeassa sieraimessa ja poika kaivoi nenäänsä autuaana. Hän röhnötti tuolilla heiluttaen jalkojaan ja potkaisi silloin tällöin rajusti penkkiäni.
Tyypillistä tuuriani.
Päätin ottaa itsehillintäkeinoni heti käyttöön, eli laskea kymmeneen.

Yksi.

Hymyilin kauniisti. “Huomenta!” sanoin pirteästi.
Poika käänsi katseensa minuun pysäyttäen nenänsä kaivamisen, mutta piti sormensa nenässään. Hän ei vastannut minulle, mutta en sitä odottanutkaan.

“Mites sinulla menee? Onko ollut kiva matka? Mitäs puuhailet?”

Kaksi.

Pidin pienen tauon kysymyksieni välillä, mutta poika ei vastannut, tuijotti vain kuin mökkihöperöä, joka puhuu aina kissoilleen yksinään kotonaan.
Sellainen minusta saattaa tulla tämän matkan jälkeen. Ei olisi yhtään huono idea asua rauhallisten kissamirrien kanssa ja jutella niille mukavia.

“Kuule“, sanoin ja vakavoiduin hieman, mutta vain sen verran, että en näyttänyt pelottavalta. “Mietin tässä, kun penkkini on tärissyt niin mahdottomasti, että sinäkö se olit, joka on potkinut tuoliani? Satuitko tekemään niin vahingossa vai tahallaan?”

Poika jatkoi nenänsä kaivamista eikä vastannut kysymykseeni vaan antoi havaintoesityksen. Hän potkaisi tuoliani yllättävän voimakkaasti niin, että hampaani tärähtivät kipeästi yhteen.

Kolme.

Onnistuin kuitenkin pitämään jonkin sortin hymyn huulillani. “Kuule, voisitko lopettaa? Tuo ei tunnu oikein hyvältä.”

Poika tuntui vain saavan lisää rohkeutta kielloistani ja potkaisi uudestaan. En hymyillyt enää. “Jos et lopeta, menen kertomaan äidillesi. Tai isällesi. Tai vanhemmillesi, jos he molemmat ovat mukana. Kuitenkin jollekin aikuiselle, joka saa sinuun kuria.”
Poika mutristi huuliaan mietteliään näköisenä ja potkaisi uudestaan. Kaiken huippu kuitenkin oli, kun hän hymyili minulle.

Kymmenen.

Muistin, että olin antanut itselleni luvan tappaa, kunnes kaikki keinot olivat käytetyt ja niin ne olivat. Muistin kyllä myös sen, että rajat ne jossain kulkivat.
Hymyilin ja jopa naurahdin pojalle. “Kuule, jos et lopeta potkimista, niin tulen ja katkaisen jalkasi niin, että lasket allesi ja sinulle tulee suurempi läikkä haaraväliin kuin minulle. Ja jos se ei riitä, katkaisen toisenkin jalkasi.”

Rakastan uhkailua, koska se toimii aina.

Poika ei enää hymyillyt, kaivanut nenäänsä tai heilutellut jalkojaan. Hymyilin vielä pikaisesti pojalle, kunnes käännyin takaisin eteenpäin ja annoin leukaperieni levätä.

Tekohymy vaatii liikaa lihaksia, lyöminen olisi helpompaa ja tehokkaampaa.

Päätin antaa haaravälini kuivaa omassa tahdissaan, olihan vielä matkaa jäljellä. Ja voisihan sitä aina hämmästyttää kanssamatkaajat sanomalla, että on vielä vaippaiässä, eikä minulla sattunut olemaan vaippoja mukanani, enkä osaa tehdä vielä pottaan. Tosin, olen sitä mieltä, että naiset ovat ainaisessa vaippaiässä.

Nojasin päätäni tuoliin ja huomasin, että olin myös itse väsynyt aikaisen herätyksen sekä penkkiäni potkivan kakaran takia, joten suljin silmäni hetkeksi aikaa.

En tiedä kuinka kauan pidin silmiäni kiinni, mutta heräsin siihen, että tunsin jonkun tuijottavan minua. Aukaisin silmäni väsyneesti ja yritin kohdistaa katseeni johonkin järkevään, mutta epäonnistuin, kuten koko matka tähän mennessä oli tehnyt.

Edessäni olevalla penkillä istui lettipäinen tyttö, joka tuijotti kiinteästi haaroissani olevaa märkää läikkää, ja kun huomasi, että olin herännyt, kommentoi näkemäänsä.

“Olet pissinyt housuusi.”
Kiristelin hampaitani ja tuijotin tyttöä tylsästi. “En tasan ole.”
“Oletpas“, tyttö sanoi, aivan kuin hän olisi tiennyt asian paremmin kuin minä. “Senhän näkee heti. Miksi sinulla muuten olisi märät housut?”
Kohotin toista kulmaani. “Kaadoin mehua housuilleni.”
“Aijaa“, tyttö sanoi ja oli hetken aikaa hiljaa. “Miksi sitten kaadoit mehua housuillesi?”
Tuhahdin. “Koska minulla oli tappavan tylsää ja halusin jotain toimintaa elämääni. Ettei vain sinullakin olisi tylsää, koska kyselet minulta tuollaisia?”
“Vähän joo“, tyttö sanoi ja oli taas hetken aikaa hiljaa minun hieroessa silmiäni. “Oliko se kivaa?”

En väitä, ettenkö omaisi kieroutuneen mielen ja käyttäisi sitä hyvin tai muiden eduksi. “Itse asiassa“, sanoin hyvin miettiväisen näköisenä, “se oli oikein virkistävää. Ei ole enää ollenkaan kuuma istua tässä.”
“Ahaa“, tyttö sanoi, oli hetken aikaa hiljaa ja kääntyi omalle paikalleen. Toinen suupieleni kohosi, mutta vedin nopeasti vakavan ilmeen.

Viisi.
Kumarruin reppuni suuntaan ja aukaisin sen.
Neljä.
Paikansin Sudoku- lehden ja mustekynän.
Kolme.
Suoristauduin ja naksautin kynän terän esille.
Kaksi.
Leväytin lehden auki juuri oikealta kohdalta ja otin teen-sudokua-en-tiedä-muusta-mitään asennon ja ilmeen.
Yksi.

“Äiti!!”
Aino, mitä sinä olet mennyt tekemään?”
“En minä sitä tahallani!”
“Miettisit nyt miten mehua juot! Nyt joudumme pyyhkimään penkinkin ja ainoat housusi ovat jalassa!”

Naurahdin pienesti. Aina ajoissa, joka paikassa. Tiedän, olen loistava.

Mehuepisodin jälkeen matka rullasi mukavasti eteenpäin, kunnes toisella puolella käytävää juuri minun penkkirivini kohdalla joku hihkaisi minulle. Käänsin katseeni äänen suuntaan ja huomasin sen lähtevän nuorehkosta äidistä.

“Hei anteeksi“, hän sanoi. “Olen kovin väsynyt matkasta ja haluaisin oikaista itseni tähän molemmille penkille. Huomasin, että vieressäsi on tilaa, voisiko poikani tulla siihen?”
Voihan nenä. Miksi minun täytyy olla niin 'kiltti'..?
“Joo, eipä tuosta varmasti ole mitään haittaakaan.”
“Kiitos“, nainen hymyili raukeana ja viereeni tupsahti noin kahdeksan ikäinen pojanpallero. Hän ei sanonut mitään, istui vaan hiljaa kädet sylissään ja katsoi lattiaan. Ihanne vierustoveri.

Jatkoin Sudokun täyttämistä ja haaroissani oleva märkä läntti hävisi vähitellen. Tämä taisikin olla ainoa hyvä juttu juuri sillä hetkellä.
“MINULLA ON PAHA OLO!”
Olin pudottaa kynäni ja hyvä ettei märkä läntti toistunut säikähtäessäni vieressäni istuvan pojan ääntä.
Mitä?!“ kysyin nopeasti tärisevällä äänellä.
“Minulla on paha olo“, poika toisti. “Oksennan juuri nyt.”

Nielaisin siirtäessäni katseeni ulos ikkunasta ja hengitin katkonaisesti.
Niin, jos matka tulisi alkamaan näin, niin miten se tulisi jatkumaan?


A/N: Näinnikkäästi, risut ja ruusut ovat tervetulleita, tää on ensimmäinen tarinani tällä osastolla. En pure, olisi kiva tietää mistä tykkäsitte ja mikä taas mahdollisesti mätti. Toksista!!
« Viimeksi muokattu: 11.11.2014 16:00:02 kirjoittanut Snoop. »


"Sie oot vähän niinku vähä-älynen pikkusisko, jota miulla ei oo koskaan ollu."
Naakkapuiston istuva päällikkö Märkäpuuma
Lucius/Narcissa | 67/100

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 706
Re: Helvetillinen matka, K-7, humor, ei paritusta
« Vastaus #1 : 30.12.2007 14:45:29 »
Ihanan humoristinen ja piristävä teksti. Tuntui juuri todenmukaiselta, päähenkilö oli ihanan kiero jutellessaan 'kiltisti' lapsille ;D Kuulosti kyllä todella helvetilliseltä matkalta. :P
I've got blisters on my fingers!

Mullistus

  • ***
  • Viestejä: 71
Re: Helvetillinen matka, K-7, humor, ei paritusta
« Vastaus #2 : 16.01.2008 17:45:37 »
Aaaah, mahtavaa !!
Ehdottomasti paras kohta oli koko mehu-episodi *virnu*
Samaistun pelottavan hyvin tuohon päähenkilöön o__O
Hyvin onnistunut, minä pidin ^^
School is practice for future, practice makes perfect, nobody is perfect, so why practice?

Silencia

  • bondagesipsi
  • ***
  • Viestejä: 27
  • I wanna iSnape too! :<
Vs: Helvetillinen matka, K-7, humor, ei paritusta
« Vastaus #3 : 28.07.2008 14:36:09 »
EIKÄ! Siis en voinut olla nauramatta ääneen kun kuvittelin mielessäni nuo tapahtumat! Mehuepisodi oli kyllä paras! eipä tässä muuta sitten xD
|Tu es loin déjà...  :,(|

Eeyore

  • Radamsa
  • ***
  • Viestejä: 1 875
  • Karo-muoks || Ei Eyeore, ikinä.
    • Loista Tähti, loista.
Vs: Helvetillinen matka, K-7, humor, ei paritusta
« Vastaus #4 : 04.08.2008 18:06:13 »
Scintilla: Kiitos ihanaisesta kommentistasi! Matkustajan mielipiteitä oli helppo kirjailla, kun ne olivat melkein omia  ::) joskus kyllästyn pitkillä bussimatkoilla ihastuttaviin kakaroihin ja kirjotin myös "pelkoja", mihin en haluaisi törmätä matkan aikana :D
pihlajanmarja: kiitos kiitos! joskus pitää vain olla kiero kun muksuille juttelee ^^
Mullistus: Mehuepisodia oli mahtavan mukavaa kirjottaa ja kyllä se pokka petti itsellänikin muutamaan kertaan (en tiiä onko se miten yleistä että omille kirjootuksille naureskellaan...  ::)) ja hyvähän se vain oli, että samaistut päähenkilöön
Silencia: kiitos kommentistasi ^^ en oo uskaltanu näyttää tuota tarinaa matkalla mukana olleille, pelottaisi mitä he siitä sanoisivat :D


"Sie oot vähän niinku vähä-älynen pikkusisko, jota miulla ei oo koskaan ollu."
Naakkapuiston istuva päällikkö Märkäpuuma
Lucius/Narcissa | 67/100