Kirjoittaja Aihe: Supernatural: Taivaallisesta avusta K-11 (raapaleita x44) 10.6.2018  (Luettu 8169 kertaa)

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Otsikko: Taivaallisesta avusta
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: K-11
Fandom: Supernatural (season 4 >>)
Hahmot/Paritus: Dean/Castiel, enimmäkseen tulkinnanvarainen.
Genre: Draama, fluff, angst, huumori (kaikki mahdolliset vuorollaan).

Vastuunvapaus: Kripke (ynnä muut) omistavat, minä vain leikin (ja laiminlyön yöuneni).

A/N: Olen katsonut neljättä kautta kolme ensimmäistä jaksoa, eikä näiden ensimmäisten pitäisi pahemmin spoilata. Jos vaan tietää kuka on Castiel, niin lukemisen pitäisi olla täysin turvallista.
Muutenkin olen varmasti vääntänyt näiden kahden suhteen omiin tarkoituksiini sopivaksi, eikä se mitenkään voi olla 100% IC näin vähän taustatiedon pohjalta. Jos on asialle täysin vihkiytynyt ja jokin asia häiritsee, niin voi halutessaan tulkita myös AU:ksi. Tunsin vaan pakottavaa tarvetta ruotia kevyesti näiden kahden suhdetta/kanssakäymistä ;)


Enkelin kosketus

Tulikuuma ja kuitenkin niin jäätävän kylmä. Siltä tuntuu Castielin kosketus, kun enkeli painaa sormensa Deanin kasvoille kertoakseen taas jotakin, mitä Dean ei välttämättä haluaisi tietää.
 Mies inhottaa Deania, ilmestyy milloin tahansa, minne tahansa.  Katoaa yhtä nopeasti, ei koskaan kuuntele mitä hänellä on sanottavanaan. Ei ainakaan kuuntele loppuun saakka. 

Ja aina kun Castiel ojentaa kätensä, Dean haluaisi siirtyä kauemmas, mutta jokin estää häntä liikkumasta. Vaikka hän niin kovasti vakuuttaa itselleen, että inhoaa toisen kosketusta, ruumis pettää hänet joka kerta. Dean ei kykene edes vaistomaiseen kavahdukseen, kun Castiel jälleen kerran hipaisee hänen kasvojaan.

Jokin nimeämätön osa hänestä ei saa tarpeekseen enkelin kosketuksesta.


Ironiaa

Kun Dean jälleen kerran herää helvetinhuuruisesta painajaisesta, Castiel on siinä. Deanista se on niin ironista, että se on melkein hauskaa.

Valvon untasi. Kun vuoteesi vierellä on enkeli, sinulle ei voi tapahtua mitään pahaa.

Niillä lasten unta valvovilla enkeleillä tuskin on kasvoillaan pilkallista, alentuvaa virnistystä, kun lapsi herää painajaisesta.
Deanin ”enkeli” virnuilun lisäksi vielä kuittaileekin.

”Oletko varma, ettet halua minun pitävän sinua kädestä, kunnes nukahdat uudestaan?”
Deanin tekee mieli vääntää Castielilta niskat nurin, mutta siinä yrityksessä hän vain satuttaisi itsensä.
Niinpä Dean ärsyttää takaisin.
”Tule tänne, niin opetan kädestä pitäen, miten minut voi uuvuttaa uneen.” Silmänisku.
Castiel on poissa. Dean virnistää.


Ärsytystä

”Voi luoja, mikä siinä maksaa?” Dean huokaa ja naputtaa tiskiä kärsimättömästi. Miten kauan yhden piirakan paistamiseen oikein voi mennä?
Castielin leukaperät kiristyvät ja Dean virnistää. Älä käytä väärin herran, sinun jumalasi nimeä. Enkeleitä voi ärsyttää pienillä asioilla ja siksi Dean on oppinut nauttimaan Castielin kanssa hengailusta.

Jumalan nimen lisäksi arka paikka on taivaallinen selibaatti, josta Dean vääntää vitsiä vielä mieluummin. Hän kuitenkin varoo visusti menemästä liian pitkälle, varsinkin silloin, kun Castielilla on huono päivä.

”Sataako pilvien päällä, vai oletko ollut liian kauan ilman?” Dean hykertelee ja saa tylyn vastauksen enkelin suusta:
”Onko kova ikävä takaisin helvettiin?”

Hiljaisuudessakin on mukavat puolensa.


« Viimeksi muokattu: 10.06.2018 23:15:55 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Vs: Taivaallisesta avusta K-13
« Vastaus #1 : 23.07.2010 00:31:01 »
Varoitus: Tulevat raapaleet Spoilaavat neljättä tuotantokautta, varsinkin kolmea viimeistä jaksoa.
Päähenkilöinä ovat edelleen Dean ja Castiel.

A/N: Tulevat kolme raapaletta saattavat paikoitellen tuntua vähän randomeilta, mikä johtuu siitä, että sovelsin Shuffle-haasteen perusideaa, paitsi että muokkasin tekeleet satasanaisiksi musiikin jo päätyttyä. Ah, miten rakastankaan Castielia ja niitä kaikkia mahdollisuuksia, joita ne koiranpentusilmät fanitytössä herättävät <3


Valo

Castielin silmät olivat niin täynnä tuskaa, että Deanin teki pahaa.
Olihan hän sanonut karkeasti, rumasti, koska enkelit olivat pelkkiä byrokraattisia, omaa etuaan ajavia kusipäitä. Eikä enkeleillä pitänyt alun alkaenkaan olla tunteita nimeksikään.

Nyt oli kyse Samista, siitä ainoasta asiasta, joka sai Deanin jatkamaan tätä tuhoon tuomittua taistelua.
Jokin Deanin alitajunnassa majaileva jyrsijä kuitenkin kieltäytyi uskomasta, että Castiel olisi halunnut hänelle mitään pahaa. Ja silti hän oli loukannut enkeliä tahallaan.

Se tarkoitti myös sitä, että Castiel tekisi kaikkensa Samin vuoksi, koska Samin tuska oli Deanin tuskaa, ja Castiel oli hänen puolellaan.
Dean oli varma, että Castiel lopulta jopa lankeaisi hänen vuokseen.


 Ei Aikaa

Kun he löysivät Jimmyn, Deanista tuntui, että jokin hänen hengitysteissään jäi jumiin. Hän oli niin tottunut Castielin tunteettomaan, tarkkailevaan, viattomaan katseeseen, että tuntui kuristavalta nähdä niin tutuilla kasvoilla vauhkoontunut, eksynyt ihmiskatse.

Oli kuin joku toinen olisi väkisin tunkeutunut Castielin ruumiiseen, varastanut sen omaan käyttöönsä.

Jotenkin Dean ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että Castielin ruumis ei oikeasti ollut Castielin.
Enkeli ihmisruumiissa. Ajatus tuntui absurdilta ja samalla ikävän demoniselta. Samanlaisia riivaajia kaikki, riivaajia, jotka veivät ihmiset pois rakkaidensa luota ja käyttivät omiin tarkoituksiinsa säälimättä. Olivat ne tarkoitukset olevinaan kuinka pyhiä tahansa, se oli väärin.

Väärin oli myös se, että Castiel oli poissa.


Pelastus

Koko maailman pelastaminen, pelkkä pikkujuttu. Luciferin listiminen kävisi siinä sivussa siististi kuin levyn vaihtaminen ajaessa.
Dean olisi nauranut, ellei olisi pelännyt niin paljon. Castielista ei ollut kuulunut tuntikausiin, ja viimeisimmän Zachariaan epämääräisen raportin mukaan H-hetki oli jo lähes käsillä.

”Cas, minä tarvitsen sinua, et voi jättää minua selviytymään tästä yksin…” ajatuksetonta mutinaa virtasi Deanin huulilta, kun hän kumautteli vuorotellen jokaista seinää heikkoja kohtia etsien.
Ei löytynyt, ei niin mitään. Epätoivo ei ollut kaukana.

Deanin jalat melkein pettivät helpotuksesta, kun hän lopulta tunsi tutun rauhoittavan käden olkapäällään.
Castielkin oli kiihdyksissään, mutta se ei haitannut. Pääasia oli, että enkeli oli vihdoin siinä.

« Viimeksi muokattu: 14.12.2012 01:31:48 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Anhaedra

  • Trickster
  • ***
  • Viestejä: 693
  • Teini-ikäinen mutanttininjaenkeli
    • Overflow
Vs: Taivaallisesta avusta K-13
« Vastaus #2 : 13.01.2011 16:45:30 »
Oooooh. Miten näitä ei ole kukaan vielä kommentoinut? Aivan ihania raapaleita! Hihittelin itsekseni noille ensimmäisille, varsinkin toiselle ja kolmannelle raapaleelle. Nää on todella hyviä, vaikka Cas onkin noissa ensimmäisissä aika OoC mikä nyt on tietysti ymmärrettävää kun et ollut vielä katsonut neloskautta alkua pidemmälle...

Lainaus
”Oletko varma, ettet halua minun pitävän sinua kädestä, kunnes nukahdat uudestaan?”
Deanin tekee mieli vääntää Castielilta niskat nurin, mutta siinä yrityksessä hän vain satuttaisi itsensä.
Niinpä Dean ärsyttää takaisin.
”Tule tänne, niin opetan kädestä pitäen, miten minut voi uuvuttaa uneen.” Silmänisku.

Niin sitä pitää. :D Jotenkin todella deanmainen kommentti.

Tuo kolmas raapale on kokonaisuudessaan sellainen helmi että. Mahtava. :D Ja nuo kolme viimeistä sitten taas... synkempiä, mutta aivan yhtä hienoja kuin ensimmäiset. Tosin niissä Cas on jo enemmän IC. Tykkään sun kirjoitustyylistä, se on jotenkin... taitavaa. Nokkelaa. En osaa kuvailla. Ja multa on rakentava nyt vähän hukassa.

Näitä olisi kiva lukea enemmänkin, Dean/Castiel on ♥ (:

raitakarkki

  • mrs. Finnigan
  • ***
  • Viestejä: 1 201
Vs: Taivaallisesta avusta K-13
« Vastaus #3 : 22.01.2011 18:30:30 »
Herranjumala (eiku mitä, ei noin saanu sanoo vai :D)!

Tää on ensimmäinen Supernatural-ficci (tai no - raapalesarja) jonka luen Finistä ja ensimmäinen jonka luen suomeksi itse asiassa. Ja tykkäsin tosi paljon!

Nää oli kevyitä luettavia, joiden joukossa vilisi tuollaisia söpöjä viittauksia, sellaisia kuin itse sarjassakin on. Jokainen raapale oli omanlaisena ja jokaiseen pystyi eläytymään eri tavalla kuin edelliseen. Hyvä, että nää oli nimenomaan raapaleita, lukeminen oli helppoa eikä kyllästyttänyt.

Destiel on mun OTP ja tällainen ficci oli kiva, missä niillä ei ollut mitään varsinaista suhdetta tai fluffyisia suudelmia. Oli tuollaisia söpöjä, pieniä eleitä.

Luen mieluusti lisää tekstejä sulta! Kiitti tästä C:
in the bleak midwinter

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Vs: Taivaallisesta avusta K-13 (raapaleitax11) Destiel
« Vastaus #4 : 12.10.2011 23:19:16 »
Kiitokset kommenteista Anhaedra ja raitakarkki! Valtaisa Destiel-buumi taas meneillään...:D Kaivelin tiedostoja ja löysin lisää raapaleita, joiden kirjoittamisajankohdasta ei ole varsinaista muistikuvaa.
Huom! Kaksi viimeistä spoilaa erityisesti 5 tuottiksen jaksoa 18! Muutenkin spoilaavat vitoskautta ennen sitä.


Sisaruskateutta

Castiel istahti halvan motellin sängynreunalle ja huokasi raskaasti. Tuntui siltä, että he olivat koko ajan pakomatkalla, milloin demoneilta, milloin miltäkin hirviöiltä.
Sam ja Dean vaikuttivat sopeutuneen pakenevaan elämäntapaan, eikä Castieliakaan häirinnyt kuin yksi seikka.
Enemmän kuin mitään muita olentoja, he olivat viime aikoina tuntuneet pakenevan hänen omia veljiään, enkeleitä.

Lucifer halusi Samin ja Castiel oli hyväksynyt tämän, se oli ainoastaan täysin loogista, kun otti huomioon Samin historian demonien parissa.
Se tuntui sietämättömältä, että Deanin perässä oli enkeleitä vielä enemmän. Mikael ei yksin riittänyt, lisäksi Uriel oli yrittänyt tappaa Deanin, ja sitten oli vielä Zachariah.
Castiel alkoi ymmärtää sisaruskateutta uudella tavalla.


Omistushalua

Castiel oli se, joka oli nostanut Deanin helvetistä, ja silti kaikki muut enkelit olivat nyt tunkemassa hänen alueelleen. Kerrankin, kun hän oli onnistunut tekemään jotain tärkeää ilman kenenkään apua ja omasta tahdostaan.
 
Dean heittäytyi viereiselle sängylle raskaasti huokaisten ja Castiel vilkaisi… suojattiaan? Dean oli hänen vastuullaan, hänen murheensa, eikä kenenkään toisen enkelin sopinut sekaantua. Dean oli hänen.
Castiel huomasi puristavansa takkinsa hihaa rystyset valkoisina ja hölläsi otettaan.

Dean käänsi kylkeä ja hautasi kasvonsa tyynyyn. Castiel nuolaisi huuliaan, antoi katseensa tarkastella Deania, joka oli vaipunut uneen nopeammin kuin ihmissilmällä saattoi erottaa.
Jos se Castielista oli kiinni, Dean olisi nukkuessaan täysin turvassa.


Ongelmallinen ongelma

”Meillä on ongelma”, Castielin ääni säpsäytti veljekset kesken sen, mitä he olivatkaan olleet tekemässä. Sam laski puolityhjän olutpullon pöydälle ja Dean tiputti puukon sängylle viillettyään sormeensa.
”Cas, älä enää ikinä tee noin, kun olen puhdistamassa teräaseita!” vanhempi veljeksistä kirosi vieden vertavuotavan sormen suuhunsa. Castiel kohotti kulmiaan ilmeen muuten muuttumatta.

”Muutenkin inhoan sitä, kun noin vain tupsahdat tyhjästä ja sitten vielä tuo klisee, josta kaikki aina lähtee menemään päin persettä…” Dean jupisi samalla, kun sitoi haavaansa.
”Anteeksi”, Castiel sanoi monotonisesti, ”mutta meillä tosiaan on ongelma.”
”Ja?” Sam huokasi ajatellen, ettei ongelma voinut olla kovin vakava, jos kesti niin kauan päästä aiheeseen.


Piikittelyä

”Viimeksi, kun joku katsoi minua noin, pääsin pukille”, Dean aloitti vakavalla naamalla, mutta lauseen lopussa hänen ilmeensä oli jo sulanut flirttailevaksi virnistykseksi. Castielin ilme pysyi kylmänä siitäkin huolimatta, että Dean lisäsi vielä silmäniskun sanojensa perään.

Tässä vaiheessa Sam katsoi välttämättömäksi paukauttaa oven kiinni. Oli huomattavasti vähemmän rasittavaa seurata Deanin ja Castielin yksipuolista flirttailua, kun näiden välissä oli paksu teräsovi. Koko päivä oli muutenkin ollut harvinaisen päätä särkevää laatua, eikä Sam kaivannut yhtään enempää samanlaista.

Kun Deanilla menivät hermot, tämä alkoi piikitellä kaikkia, mutta ilmeisesti Castielin kohdalla se tarkoitti samaa kuin erittäin mauttomat iskuyritykset.
Totta kai Castielia ärsytti, eihän enkeli tajunnut.

 
Kurinpalautus

Dean tunsi viiltävää kipua päässään ja ensimmäinen ajatus oli, että tältäkö tuntui, kun enkeli otti valtaansa.
Uuden vihlaisun mukana tuli hämäriä muistikuvia ja kun Dean yritti liikkua, hän huomasi olevansa kahlittu niin käsistään kuin jaloistaankin. Niinpä tietysti.

Muistojen palatessa pintaan, kävi ilmi, ettei pään kivulla ollut varsinaisesti taivaallista alkuperää. Paitsi jos se laskettiin, kun sai enkeliltä turpaansa.
Hemmetin Castiel, Dean ajatteli huomatessaan, että pään lisäksi sattui myös vatsaan, ja että suussa maistui veri.

Jotenkin hän oli odottanut Castielilta ennemmin moraalisaarnaa tai muuta sanallista, ei tätä. Ilmeisesti Castiel oli kuitenkin jossain vaiheessa oppinut tuntemaan hänet niin hyvin, että tiesi tehoavimmat keinot.


I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Vs: Taivaallisesta avusta K-13 (Supernatural-raapaleita x13)
« Vastaus #5 : 21.04.2012 23:08:46 »
Olin kotikoneella. Löysin tiedoston nimeltä Destiel. Siellä oli kaksi raapaletta, joita en edes muistanut kirjoittaneeni. Toivoisin kommentteja niin näille kuin edellisillekin.

Paritus: Dean/Castiel
Ikäraja: K-13


Sininen

Castielin silmillä oli tasan kaksi ilmettä. Joko ne ammottivat valtavina ja viattomina, tai sitten ne olivat moittivasti sirrillään kuin sanoen: “ei helvetti.”
Ilmeestään riippumatta ne olivat kuitenkin syvänsiniset, eikä niitä voinut muuta kuin unohtua tuijottamaan. Dean epäili, että se oli joku enkelijuttu, ei kellään ihmisellä voinut olla sellaisia silmiä. Se ei yksinkertaisesti olisi ollut normaalia.

Vaikka toisaalta, eipä Castiel kovin normaali ollut muutenkaan. Ryhti oli niin suora, että se herätti väkisinkin mielikuvan takapuoleen työnnetystä hiilihangosta. Dean hekotti sisäisesti, ja Castiel mulkoili häntä silmät sirrillään.
Entä jos Cas luki hänen ajatuksiaan? Jostain syystä ajatus sai Deanin huvittumaan entisestään.
Castiel,  sinisilmäinen enkelimeedio.


Punainen

Dean kuvottaa itseään. Se ei sinällään ole mitään uutta, mutta tämänkertainen syy tuntemukselle on uusi.
Hän haluaa Castielin. Eikä se tällä kertaa tarkoita selustan turvaajaksi tai muuta sellaista. Hän haluaa Castielia. Hän haluaa Castielin hikisenä ja alasti, anelemaan ja kiroilemaan alleen. Dean haluaa Castielin huutamaan, voihkimaan nimeään.

Hänen ajatuksensa alkavat kuulostaa B-luokan pornoelokuvalta ja Dean ravistaa päätään.
Hän haluaa Castielin, mutta tietää, että jos oikeasti saisi tämän, ei Castiel enää olisi sama. Enkelit eivät tunne sellaisia tarpeita. Enkelit eivät halua ketään.
Castiel on tehnyt hänen vuokseen vaikka mitä, mutta ei varmasti haluaisi langeta Deanin halujen takia. Dean särkisi Castielin puhtauden.



****************************

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Ihanaa <3 Oikeastaan en ole lukenut edes hirveästi Supernatural-ficcejä suomeksi, olen keskittynyt liikaa vain kirjoittamaan niitä. Niinpä en siksi ole huomannut tätä aikaisemmin, mikä on sinällään sääli, koska raapalesarjat ovat kivoja. Ja olisi ollut hauska seurata tätäkin ketjua ennen kuin olen uppoutunut sarjaan niin syvälle, että olen katsonut kaiken aina jenkeissä näkyvälle seiskakaudelle asti.

Enivei, ehkä käytännöllisintä on sanoa ari sanaa per raapale.

Hihi, joo, uskottele sinä vain Dean itsellesi että Cas sua jotenkin iljettää^^ Jotenkin kun Castielin ensimmäistä esiintymistäin katselee niin näkee selvästi miten kemiat kohtaavat heti. Match made in Heaven ja muita kliseitä.

Kaikista näistä aapaleista ehkä Ironiaa on mun suosikki <3 Tai siis, Cas on niin ihanan söpö! Varmaan jostain televisiosta tai jostakin käsittänyt että kädenpitäminen on empaattinen merkki, mutta ei silti ihan käsitä miksi. Ja Dean flirttaa kuin sika, way to go Winchester.

Aw, Castielilla vähän huono päivä <3 Tosin en kyllä ole ihan varma et Cas oikeesti tuossa vaiheessa olisi osannut heittää noin piikikkäästi Deanile takaisin. Mutta Casin nimissä, kyllä sen välillä kannattaisi opetella piruilemaan, ettei pääse Dean hyppimään ihan nenille. Eikä sovi Jumalaa herjata ei.

Okei, Valo osu suoraa sydämeen. En tiedä oletko nähnyt kuinka pitkälle sarjaa, mutta sitten kun seiskakautta katsot niin tiedät että miksi. Ei hitto, iski kyllä syvälle.

Todellakin vähän erikoista kun miettii, että Jimmy tavallaan hengailee siellä jossain Castielin mielen perukoilla, ja castiel vain lainaa Jimmyn maallista astiaa. Jotenkin vähän groteskiakin omalla tavallaan, vaikka Jimmy antoikin itse luvan. Tuskin hän osasi arvatakaan mihin lupautuikaan - ja silti Casiä tulee nain ensimmäisenä mietittyä kun poplaritakkinen kaveri astuu ruudulle.

Voi aww, Dean rukoilee Casia <3 Siis niin suloista että <3 Ovat jo niin toisisaan riippuvaisia mussut <3.

Sisaruskauteutta on todella hyvä pieni kurkistus Casin päänsisään ja ajatuksiin, mietteisiin Luciferista ja enkeleistä ja perheestä. En tosin ole ihan varma käsittelikö tuo päättelyketju sitten kuiteinkaan kateutta sinällään. Tai siis, tuli fiilis että Cas ekaa kertaa ymmärtää jotain oleellista perheestä ja kuinka se vaikeuttaa asioita silloin kun joutuu toimimaan sisariaan vastaan- Mutta kateutta se ei juuri tällä ketjulla minusta käsitellyt, että ehkä otsikko siksi menee vähän aiheesta ohitse.

Oi ihana, omistushaluinen Castiel <3 Myönnän että itse tykkän ihan sikana kissanpenty-viaton-Deanista riippuvainen-Casista, mutta toinen puoleni on aina hihkumassa milloin Cas ottaa vahvemman osan. Onhan hön enkeli ja taivaan sotajoukon soturi, eikä mikään poikanen. Jotenkin tosi ihanan nähdä Casia välillä vähän maskuliinisemmassa valossa, Dean ku tavallisesti tuppaa olemaan melkein se testosteroniinsa tukehtuva ori, hahah.

Voi visti, teräaseista huolimatta aloin miettiä vain Samin bitchfacea <3 Sam on ihana.

Hihihi, toi jakso on kyllä niin paras missä Dean flirttaa Casille <3 ai siis, ei tarvitse olla slash-lasit mitenkään erityisen tiekassa, Deanhän jopa vinkkaa silmää. Tottakai aiheesta kirjoitetut raapaleet on ihania.

Kuten sanottu, kun Cas ottaa ohjat ja oikein suuttuu kunnolla, niin kyllä siinä sukat pyörii itse kullakin jaloissa, Vaikka tosin Deanilla ei taida pyöriä just nyt mikään kun on ottanut hanilta pataan. Silti, ei voi sanoa etteikö Dean olisi vähän ansainnutkin turpaansa, tuossa vaiheessa.

Oik ihana! Misha Collinsilla tosiaan on aivan jumalallisen ihanat siniset silmät! Ja luulen että ne korostuvat kovasti siksi kun tukka on sellainen tumma ja iho vaalea. Pompajtaa oikein esille, ja Casilla on kun on usein sellainen hämmentynyt, vähän melankolinen ilme.... oijoi, kun kisupieni, tekee mieli paijata. Enkelimeedio <3 Ei kai Cas nyt sentään enää Deanin ajatuksia lue, sehän olisi epäkohteliasta.

Voi voi Dean, tiedätkös, kyllä ne enkelitkin saattaa välillä haluta, usko pois. Pitää olla vain tarpeeksi rohkea etä teee asian eten jotain! Jos jää pelkäämään ja himmaamaan niin ei siitä mitään. Usko pois, kyllä Cas saattaisi pornoajatuksillesi olla avoin.

Näinpä, tosi kivoja raapaleita. Vaikka alkupäässä oli ehkä sisällöllisesti allekirjoittaneen suosikit, niin minusta tiivistämisesi ja sulavuutesi lauseiden kanssa paranee loppua asti huomattavasti. Jotenkin hahmoihin tulee enemmän syvyyttä ja näkökulmaa, ehkä ensimmäisistä raapaleista tosiaan hiukan näkee, että ne on kirjoitettu vain muukaman jakson tukemina. Muttein mitenkään pahassa, minusta on hauska välillä törmätä tavallaan "varhaisiin" ficceihin, joissa kaikki fanonlasti ei ole vielä laskettu päälle. Siinä tuoretta, kokeilevaa otetta.

Silti, ehkä lopussa olet fandomin kanssa enemmän sinut ja se näkyy.

Mutta näin, oli suorastaaan ilo lukea nämä. Destieliä ei maailmassa koskaan ole liikaa <3

Niin joo, ja jos suosikit vielä sanon niin Ironiaa, Valo ja Omistushalua jäi päälimmäisinä mieleen. Ensimmäinen oli hauska, toinen riipi sielua ja kolmas oli vaan UH <3

Kiitän.

T: jjb


Here comes the sun and I say
It's all right

Sekaisin♥

  • ***
  • Viestejä: 219
Valo ja punainen olivat personal favouritit:)<3 Hahmot olivat IC, paitsi Castielin käytös Ironiaa:ssa vähän erikoista, en toisaalta ole katsonut nelos kautta vielä loppuun, joten en tiedä miten hahmo sarjassa kehittyy. Samin reaktio Deanin yksipuoliseen flirttailuun oli jotenkin tosi suloista Sam-angstia, ja pidin muutenkin siis kaikista raapaleista:) Tästä parituksesta ei voi saada tarpeekseen.
Ps. avasi on ihana<3
I'm a consulting detective. The only one in the world - I invented the job.

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Kiitokset kommenteista, piristitte päiviäni ihanasti^^
jossujb: Ihanaa, että viitsit ruotia kaikkia erikseen, tulin iloiseksi. Joo, itse seuraan sarjaa aika lailla suomen tv:n tahtiin, mitä nyt olen nähnyt vitoskautta jaksoon 18 (19?) asti ja katsonut seiskakaudelta jaksot 17- viimeisimmän ilmestyneen. Pitääpä katsoa Valoa uudestaan sitten, kun olen katsonut kaikki ilmestyneet jaksot... jännää.
Sekaisin: Kiitos kommentista, Destielistä ei tosiaankaan saa tarpeekseen<3 Hihii, itsekin pidän avastani kovin :)

***

Seuraava (tripla)raapale perustuu Vitoskauden jaksoon 4. The End. (end!verse).
Varoitukset: Päihteiden käyttöä.



Lopussa


Dean on ollut koko päivän etsimässä viimeisille puhtaille ihmisille lisää ruokaa ja muita elämälle välttämättömiä asioita. Ampumassa krootteja. Castiel pitää jokaviikkoiset keskiviikko-orgiat, mutta hänen sydämensä ei ole mukana. Milloin se enää olisikaan.
Aina, kun Dean lähtee, käy Castielin mielessä epämiellyttävä ajatus, ettei metsästäjä enää tule takaisin. Dean voi saada tartunnan tai kuolla harhaluotiin. Tai luotiin, joka ei osu harhaan. Tai ehkä Dean vain häipyy, koska ei enää jaksa tuhoontuomittua taistelua maailmanloppua vastaan.
Castiel ihmettelee, että Dean on jaksanut näinkin kauan, kun seurana on vain lauma enimmäkseen hyödyttömiä, enimmäkseen vieraita ihmisiä. Ja Castiel. Enkeli, joka ei ole enää enkeli. Enkeli, joka on aina humalassa, aineissa, pilvessä.
Castiel nauraa eikä meinaa kyetä lopettamaan.
Hän ei ole lentänyt enää vuosikausiin. Hän ei osaa enää, eikä Deanilla ole oikeastaan mitään syytä pitää häntä lähellään. Koska Castiel on hyödytön. Hän ottaa pillerin.

Castiel on yrittänyt lopettaa. Joka tiistai hän jättää puolet lääkkeistä syömättä ja sunnuntaina viinakaappi pysyy kiinni. Sen verran maailmassa on pyhää.
Se ei ole paljon, eikä se riitä. Castiel inhoaa itseään, kun Dean katsoo häntä. Hän näkee Deanin silmistä, mitä metsästäjä hänestä ajattelee. Onneksi Dean ei enää katso, paitsi jos he pelkäävät kuolevansa. Pelkäävät menettävänsä toisistaan viimeisetkin palaset.
Välillä Castiel toivoo, että niitä hetkiä olisi useammin. Niinä hetkinä on toivoa siitä, että tämä kaikki vihdoin loppuu. Silloin he eivät tuomitse toisiaan. Silloin he näkevät toisissaan vain hyvät ja tärkeät asiat. Silloin he katsovat toisiaan suoraan silmiin.
Silloin he ovat Dean ja Castiel. Eivät ihminen ja langennut enkeli, eivät tunteeton, armoton metsästäjä ja kyyninen, turmeltunut narkkari. Ainoastaan Dean ja Castiel.

Ne hetket ovat kuitenkin lyhyitä ja loppuvat aina samalla tavalla. He kääntävät katseensa toisaalle ja taistelevat elääkseen vielä yhden merkityksettömän päivän. Silmännurkastaan Castiel seuraa Deania, pitää loitolla maailman, joka uhkaa loppua. Loppuu joka kerta, kun näyttää siltä, että toinen on mennyttä.

He lähtevät yhdessä.



*************************
Ja palaute olisi edelleen ihanaa.
« Viimeksi muokattu: 07.06.2012 01:53:46 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Sekaisin♥

  • ***
  • Viestejä: 219
Ahh, ihanan pessimistinen pätkä, tykkään miten tuot ne kaikki haudatut tunteet miesten välillä (no, enkelin ja miehen välillä) esiin niin
tyynellä ja jotenkin kohtalonsa hyväksyneellä tavalla, että vaikka heistä ei ikinä paria tulekaan tässä kamalassa, turmeltuneessa
maailmassa, niin puhtainta on silti niiden tunteet toisiaan kohtaan, tai näin tätä tulkitsin:D ja pidän siitä että juuri jätät asioita lukijan
tulkinnan varaan, Hemingwayn sanoja lainaten: "If a writer knows enough about what he is writing about, he may omit things that he knows.
The dignity of movement of an iceberg is due to only one ninth of it being above water."

I'm a consulting detective. The only one in the world - I invented the job.

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Aivan ihania raapaleita tai ficlettejä tai mitä ikinä! Tykkään paljon tämmöisestä graduaalisesta etenemisestä, kuinka ihan alussa ei ole muuta kuin kevyttä tuttavuutta ja enemmän negatiivisia viboja (muka) kuin positiivisia, mutta sitten lopumpana puhutaan jo hikisestä vartalosta ja ottamisesta <3 Btw. oon sitä mieltä, että kyllä Casin voi ottaa tai paremminkin Cas voi ottaa Deanin (top!Cas :-* ) koska rakkautta saa enkelitkin harjoittaa. Ei mitään selibaattia tueta x)

En valitettavasti kykene nyt yksityiskohtaiseen palautteeseen, anteeksi, mutta jatkossa yritän ficlettikohtaisesti kommentoida :)
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Kiitokset jälleen kommenteista, ne ilahduttavat joka kerta<3
katsu: Omnom, top!Cas on myös omia ehdottomia suosikkejani :-* (avasi on muuten ihana :D)
Sekaisin: Hienoa, että jaksat analysoida, olen otettu ^^

A/N: Seuraavilla raapaleilla (2 tavallista, 1 tupla) on jokaisella lähtökohtansa ihan tavallisessa arkielämässä (minulle tapahtui/näin/haistoin jotain, mistä inspiroiduin) ja ne ovat kaikki huomattavasti kevyempiä kuin nuo aiemmat. Mutta enköhän jossain vaiheessa myöhemmin palaa taas synkempiin aiheisiin... >w<
Siihen saakka... käykää kiinni.

***


Castiel ostaa lahjan

"Cas, tämä on..." Dean roikottaa pehmoeläintä käsivarrenmitan päässä, eikä tiedä mitä sanoa. Vanhemman Winchesterin suupieli nykii kuin ei tietäisi irvistääkö vai hymyillä.
"Kammottava?" Sam auttaa ja vilkaisee lelua pikaisesti mahdollisimman neutraali ilme kasvoillaan.
"Mikä tämä edes on?" Dean kysyy mulkaisten Samia varoittavasti. Dean ei halua loukata Castielia, vaikka tämän lahja onkin hiukan... epätavanomainen. Eikä nyt edes ole Deanin syntymäpäivä tai joulu tai mitään.
"Morso", Castiel vastaa täysin vakavalla naamalla. "Se on morso."
"Mikä?" Sam pärskähtää, mutta Castielin katse pysyy Deanissa.
"Cas?" Dean kohottaa kulmaansa nyt jo selvästi huvittuneena.
"Ajattelin, että metsästämme sitä seuraavaksi", nyt Castielkin hymyilee, eikä Sam tajua mitään.


Sähköiskuja

"Hemmetin hemmetti", Dean manaa ja paukauttaa jääkaapin oven kiinni. Hän on saanut tuosta elintärkeästä rakkineesta tänään jo vaikka kuinka monta sähköiskua.
Puolimatkassa ovelle Deanin askeleet hidastuvat. Hän vilkaisee epäluuloisena olkansa yli viattomana nurkassa nököttävää jääkaappia. Dean tuhahtaa ja pudistaa päätään, mutta kääntyy silti takaisin.
"Tämä on typerää", hän mutisee itsekseen, mutta kaivaa silti EMF-mittarin taskustaan ja skannaa jääkaapin  perusteellisesti. Mittari ei reagoi, mutta silti jokin kaapin viimeaikaisessa käytöksessä vaivaa Deania.
Sähköiskut. Hän tietää, että ne liittyvät johonkin.
Dean on melkein ovesta ulkona, kun hän tajuaa, ja kiroaa antaumuksella. Miksi, oi miksi kaikki paska sattuu aina heille?
Heidän jääkaapissaan on arkkienkeli.


Kylppärissä haisee

"Dean, kylppärissä haisee märälle koiralle", Samin ilme viesti nalkutuksen alkavan kolmessa sekunnissa.
"Ei ole minun vikani", Dean aloitti, mutta nieli loput vastalauseesta huomattuaan Samin kimpaantuneen ilmeen kasvaneen kolmanteen potenssiin.
"Katsotaan mitä voin tehdä. Tsiisus, ota iisisti, pikkusisko."
Sam loi veljeensä vielä yhden ärtyneen katseen ennen kuin jysäytti motellihuoneen oven perässään kiinni. Dean muljautti silmiään. Huh, kylläpä sitä oltiin herkkänä...
Deanin ilme kuitenkin kirkastui, kun hänen päähänsä pälkähti kerrassaan nerokas idea. Jos koiranhaju kerran oli ongelma...
"Hei Cas, tule vähän tänne."
Enkeli oli paikalla ennen kuin Dean ennätti silmäänsä räpäyttää.
"Dean, mitä sinä..." Castiel kallisti päätään hämmentyneenä, kun Dean ujutti  heti kätensä enkelin takin alle ja alkoi availla tämän paidannappeja.
"Hys nyt, Cas. Me teemme tässä hyvän työn", Dean näykki enkelin aataminomenaa ja upotti kielensä Castielin kaulakuoppaan. Enkelin polvet menivät hyytelöksi vajaa minuutissa.
Dean sai työnnettyä takin pois Castielin olkapäiltä ja trenssi putosi lattialle. Castielin kädet tarrautuivat Deanin rintamukseen ja hän katsoi Deania tummennein silmin.
"Minä luotan sinuun, Dean", enkelin ääni oli tavallistakin syvempi ja karheampi, kun Castiel kallisti päätään taaksepäin tarjoten kaulaansa paremmin saataville. Nam.
Dean kävi kiinni.

"Dean!"
"Vessassa ei haise enää koiralta", Dean virnisti. "Ongelma ratkaistu."
"Ei niin", Samin ilme oli vaarallinen.
"Kiitos sinun, nyt siellä löyhkää seksi!"


************************************************
Ja kommentit voisivat taas piristää useaa päivää.
« Viimeksi muokattu: 07.06.2012 01:54:10 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Castiel ostaa lahjan
No voi hellanlettas ja lolz :D Ei mitään hajuakaan, mikä on morso, mutta voin kuvitella, ettei Dean ainakaan kuuna kullan valkeana olisi kuvitellut saavansa moisen pehmoversion lahjaksi x)

Sähköiskuja
Tää on hyvin hämmentävä ja outo, mutta aivan tautisen hauska! Eikä vähiten siksi, että nyt kuvittelen Gabin istumassa jääkaapissa vaikkapa hyvän kirjan kera - tosin todennäköisemmin se olisi varmaan Playboy tai Busty Asian Beauties -lehti :P Mutta mitvit, sähköiskuista Dean päättelee, että siellä on arkkis?? : DDDDD

Kylppärissä haisee
Täähän on aivan loistava, ehdottomasti suosikkini näistä (vaikka valinta oli yllättävän vaikea)! Eikä vähiten ikärajan takia :D mutta myös siksi, että tässä on ehtaa ja aitoa Destieliä! Kun aiemmissa se on ollut vihjailuina paljolti ja sellaisena pinnan alla kytevänä, tässä mennään itse asiaan! Ja awws sub!Casia. Eipä ihme että luottaa <3 Löytyihän sieltä myös bitchface!Sam, hienoa :D Kysymys kuuluukin, että miksi siellä alun perin haisi koiralta? :P


Kiitos näistä, aivan mahtavia olivat taasen :D Ja kyllä, avani on paras <3

Edit: No ei sunkaan ava paha ole :P
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Kiitokset jälleen palautteesta Harpy :)

A/N: Tämänkertaisista ensimmäinen sai innoituksensa juurikin kysymyksestä "miksi kylppärissä haisi koiralta", ja raapale on ollut olemassa jo pitkään, mutta haluan julkaista kerralla aina vähintään 300 sanan edestä tekstiä, joten se jäi hautumaan. Väärä paikka toimii eräänlaisena prequelina Kylppärissä haisee -raapaleelle.
Otsaruttuja taasen sai inspiraationsa Kahdeksannen kauden jaksoista 7 & 8, (muita en ole nähnytkään) sisältää siis spoilereita, vaikka pieniä ovatkin.
Kommenteista olisin taas kiitollinen ^^

***


Väärä paikka

Dean seisoo motellihuoneen ulko-oven vieressä kädet puuskassa, kun Castiel lehahtaa paikalle. Enkeli on aistinut Deanista huolestuttavia värähtelyjä ja laskee kätensä toisen olkapäälle. Castiel luo Deaniin kysyvän, tutkivan katseen, mutta Dean tuijottaa itsepintaisesti vastapäistä peltoa.
"Minä en aio mennä sisälle."
Samalla hetkellä sisältä huoneistosta kuuluu epämääräistä meteliä, lattiaa pitkin liukastelevia kynsiä. Heti perään matalaa rähinää ja sitten uikutusta. Castiel siirtyy ovelle ja kurkistaa sisään.
Huomatessaan mistä on kysymys, Castiel huokaa ja katoaa vain palatakseen hetken päästä äkäinen Bobby mukanaan. Vanhempi metsästäjä tönäisee Deanin sivuun ja marssii sisään mutisten jotain tottelemattomista, kiittämättömistä idiooteista.
Sen jälkeen Crowley ei enää pese helvetinhurttiaan motellin vessassa.


Otsaruttuja

Deanin otsa on syvillä uurteilla ja Sam katsoo veljeään hiukan varuillaan. Kun Deanilla on tuollainen ilme,  vaihtoehtoja on tasan kaksi: joko Sam on tehnyt jotain kamalaa, tai sitten on kysymys Castielista. Dean avaa suunsa ennen kuin Sam ennättää päättää, kysyäkö vai ei.
"Oletko huomannut, miten Cas on jo pari kertaa kadonnut kesken keskustelun?" Dean kysyy katse tiessä.
Sam rentoutuu hiukan ja kohauttaa olkiaan. "Ainahan hän tekee sitä. Enkelit, muistat varmaan?"
"Ei, kun henkisesti kadonnut! Unohtanut kesken lauseen, mitä oli sanomassa. Ihan niin kuin hän olisi äkkiä jossain ihan muualla", Nyt Dean katsoo Samia pistävä ilme silmissään. Sam suoristautuu ja rykäisee hiukan vaivaantuneena. Hän ei ole huomannut, ei ainakaan muista mitään sellaista. Toisaalta, hän ei tuijotakaan Castielia aina ja jatkuvasti.
"Oletko varma?" Sam yrittää järkeillä, "Saattaahan se olla jotain kiirastulen jälkivaikutuksia tai..."
"Tai mitä?" Deanin sävy tekee selväksi, ettei järkipuhe juuri nyt uppoa häneen. "Vaikutinko minä dementoituneelta, kun tulin takaisin, vai?"
"En minä sanonut mitään mistään dementiasta, tsiisus", Sam nostaa kätensä antautumisen merkiksi, mutta Deanin kulmat pysyvät kurtussa.
"Castielissa on jotain pielessä, sano minun sanoneen."
"Olet sitten ilmeisesti pitänyt häntä aika tarkasti silmällä..." Sam yrittää hillitä ääneensä hiipivää huvittuneisuutta, mutta huonolla menestyksellä. Dean mulkaisee häntä.
Sam kohottaa kulmiaan. "Mitä?"
"Turpa kiinni."
« Viimeksi muokattu: 14.12.2012 02:21:40 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Influ

  • *
  • Viestejä: 1
Tykkään kyllä tosi paljon ^^ Onko jatkoa luvassa?

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Kiitos kommentista Influ! Kirjoittelen näitä aina silloin, kun siltä tuntuu tai joku idea iskee, joten silloin tällöin tulee uusia.

Seuraava SPOILAA ysikauden ensimmäistä jaksoa! Otsikko tuli höpsöstä youtubevideosta, joka oli jollain omituisella tavalla myös koko tuplaraapaleen idean lähde.


Limppu ja Takajalka

Ihmisyys oli ryöpsäyttänyt Castielissa valloilleen kimpullisen tunteita ja reaktioita, joihin ei millään kaikkiin pystynyt keskittymään yhdellä kertaa. Pakottavimpia olivat tietenkin ruumiilliset tarpeet ja reaktiot, mutta oli muutakin. Kun Castiel oli oppinut sammuttamaan janonsa ajoissa ennen nestehukkaa ja käymään tarpeillaan (äärimmäisen epämiellyttävä kokemus), hän saattoi keskittyä päänsä sisällä jyllääviin uusiin ajatuksiin.
Helpotus ja ilo olivat tulleet ensimmäisinä pintaan, kun hän oli vihdoin päässyt bunkkerille ja nähnyt  taas Deanin ja Samin. Hyvin nopeasti ne olivat kuitenkin väistyneet yllätyksen tieltä, sillä lähietäisyydeltä oli mahdotonta olla huomaamatta Ezekielin hehkua Samin olemuksen takaa. 

Totta kai Castiel oli iloinen, että Ezekiel saattoi auttaa, mutta silti. Tämän oli täytynyt viettää Deanin seurassa vuorokausia ennen Castielin saapumista. Totta kai Sam oli myös paikalla, mutta jostain syystä epämääräinen tunne Castielin vatsanpohjalta ei suostunut väistymään. 
Hänen pitäisi olla yksinomaan iloinen, että edes yksi hänen veljistään tuli toimeen Deanin kanssa. Ja että Deankin sieti Ezekieliä silmissään, veljessään. Castiel tajusi, että sen täytyi vaatia Deanilta todella syvää luottamusta, ja jokin siinä ajatuksessa häiritsi häntä heti suunnattomasti.
Entä jos Ezekielillä oli jokin taka-ajatus? Entä jos Ezekiel yrittäisi viedä hänen paikkansa Deanin vierellä?  Sehän olisi kuin... kuin oma takajalka yrittäisi varastaa koiralta limpun.
Castiel nyökkäsi itsekseen, tyytyväisenä keksimäänsä vertaukseen. Hän päätti pitää Ezekieliä silmällä.


« Viimeksi muokattu: 11.10.2013 00:40:05 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 179
  • brick by brick
Nää on ihania! <3
Kivaa vaihtelua kun pääsee välillä lukemaan Supernaturalista suomeksi, kun finissäkään ei ole kovin montaa.
Nää kaikki on omanlaisiaan ja eri tavalla kivoja. En kommentoi kaikkia erikseen, mainitsen vain ehdottomat suosikit:

Ironiaa
Kun Dean jälleen kerran herää helvetinhuuruisesta painajaisesta, Castiel on siinä. Jotenkin ihana lause.  :) Tuo Deanin ja Castielin välinen sanailu oli hauskaa, vaikka Cas nyt olikin vähän OoC.

Pelastus
Deanin jalat melkein pettivät helpotuksesta, kun hän lopulta tunsi tutun rauhoittavan käden olkapäällään.
Castielkin oli kiihdyksissään, mutta se ei haitannut. Pääasia oli, että enkeli oli vihdoin siinä.
Oi. Ihana. Tästä raapalesta pidin jotenkin hiveen paljon.

Omistushalua
Dean oli hänen vastuullaan, hänen murheensa, eikä kenenkään toisen enkelin sopinut sekaantua. Dean oli hänen. Voi Cas <3

Punainen
Vau, tää on hieno. Dean ajattelee tosi Deanmaisesti (joo, toi ei taida olla oikee sana) ja tää on kokonaisuudessaan upea.. ja tosi surullinen. Kun viimein tajuaa mitä haluaa, niin sitten ei oo mitään mahdollisuutta saada sitä :(

Lopussa on kauhean surullinen. Säälittää Cas kun se on tuollaisessa kunnossa ja halveksii itseään noin :'( Mutta ehkä lopussa oli kuitenkin pieni toivonpilkahdus?

Kylppärissä haisee
Asdfghklkgh. Suosikkini <3 Tää on vaan hirveen kiva, koska Samin ilmeet ja vihdoinki kunnon Destieliä eikä pelkkiä vihjauksia. Cas on söpö kun se luottaa <3

Väärä paikka
Aaa, mielikuva Crowleysta pesemässä koiriaan <3<3

Limppu ja takajalka
Mustasukkainen Cas on hurjan suloinen. Ja hää ku oli niin tyytyväinen vertaukseensa, vaikka eihän se ole etes kauhean järkevä. Voi pientä. <3

Joo siis, tykkäsin, kuten varmaan näkyy xD Kiitos näistä!
Onko näitä muuten mahdollisesti tulossa lisää?
- Pu


look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Kiitos kommentista Pura ;D (parempi myöhään kuin ei milloinkaan?)

A/N:Seuraava raapalesarja SPOILAA kaikkia ilmestyneitä kausia aina 13 kauden ensimmäiseen jaksoon asti.
Tarjoilen viisi raapaleellista angstia, ja ylipäätään niitä tunteita ja ajatuksia, joita 12 kauden finaali ja 13 kauden ensimmäinen jakso herättivät.

***



Menetyksestä

Dean ei muistanut menetyksen koskaan tuntuneen samalta. Ja hän oli sentään menettänyt elämänsä aikana niin paljon ihmisiä, että tuskin kovin moni saattoi sanoa menettäneensä yhtä paljon.
Tuoreimpina haavoina ennen tätä Kevin ja Charlie, mutta vaikka molemmat olivat olleet hänen syytään, kukaan ei ollut koskaan sattunut niin kuin Castiel. Ei edes Bobby tai isä. Tai äiti. Ei edes Sam.
Nyt Dean ei voinut piiloutua surua syyllisyyden taakse. Raivokin oli vain lyhyitä, liian kiivaita purkauksia, jotka eivät kestäneet, saivat hänet vain palelemaan niiden poltteen kaikottua.
Hänen oli haudattava Castiel. Puolet itsestään, se puoli, josta hän oli ylpeä, se puoli, joka oli aito.

*

Tuli nieli ruumiit tuskallisen hitaasti. Yhtä hitaasti jäytävä suru tuntui värjäävän Deanin sisuksia. Hän olisi halunnut katsoa pois, kävellä tiehensä hakkaamaan jotain, mitä tahansa. Dean seisoi hiekassa kuin hänen jalkansa olisi valettu siihen. Vielä yön jo laskeuduttua Dean seisoi siinä.
Sam oli vienyt Luciferin pojan sisälle, samaan taloon jossa tämän äiti oli kuollut, jossa Castiel oli Kellyn kanssa asunut.
Dean seisoi ja tuijotti väsyviä liekkejä mitään näkemättä. Hän antoi jalkojensa taipua, lysähti hiekalle ja antoi sen kosteuden imeytyä polvia pitkin. Dean toivoi, että hiekan kylmyys kipuaisi sydämeen, turruttaisi kivun edes hetkeksi. Hän ei suostuisi hyvästelemään Castielia.
Tämän oli tultava takaisin. 

*

Dean tappeli vastaan, vaikka tiesi joutuvansa hyväksymään sen, ettei Castiel tulisi takaisin. Tässä universumissahan ainoastaan Deanilla itsellään oli loputtomasti elämiä. Uusia tilaisuuksia annettiin loputtomasti niille, jotka eivät sellaisia todellakaan ansainneet. Luciferille, Deanille itselleen, Jumalalle.
Siinä lista taisikin olla. Jopa kuolema oli kuollut, joten mikä oikeus Deanilla oli odottaa, että Castiel marssisi joku kaunis aamu bunkkerin ovesta sisään, julistaisi:
”Yllätys, olen elossa.”
Dean nousisi, kiipeäisi Castielia vastaan niin lujaa että meinaisi kaatua, ja kietoisi kätensä toisen ympärille eikä päästäisi enää koskaan irti, ihan sama miten paljon Sammy kuittailisi, tai miten oudosti Castiel häntä katsoisi.
Sitä Dean pyytäisi jos saisi mitä vain.

*

Menivätkö enkelit kuoltuaan taivaaseen? Jos menivät, niin voisivatko he enää poistua sieltä, vaihtaa taivasta mielensä mukaan? Voisiko Cas tulla Deanin taivaaseen sitten, kun Dean joku päivä kuolisi?
Vai oliko Castiel joutunut helvettiin? Siksi, miten paljon oli vehkeillyt Crowleyn kanssa, tai koska oli yrittänyt niin monta kertaa tehdä hyvää, mutta väärillä tavoilla?
Helvetistä he voisivat pelastaa enkelin, koska Crowley ei ollut ehtinyt sulkea portteja ennen kuolemaansa.
Sitten oli vielä kolmas vaihtoehto, Kiirastuli.
Dean mietti, voisiko saada jotenkin yhteyden Bennyyn ja kysyä tältä oliko Casia näkynyt. Ihan vain kasuaalisti kuulumisten vaihtamisen lomassa. Ikävä kyllä kiirastulessa ei oikein ollut kenttää.
Hän keksisi jotain.

*

Ehkä enkelit yksinkertaisesti lakkasivat olemasta, kun enkeliterä iskettiin niiden syvimpään olemukseen. Heidän syvin olemuksensa lakkasi olemasta, hajosi tuhansiksi molekyyleiksi ja levittäytyi kaikkialle universumiin niin pieninä hiukkasina, etteivät hiukkaset kyenneet muistamaan että olivat joskus muodostaneet elävän kokonaisuuden.

Dean oli yrittänyt rukoilla, kutsua kaikkia Castielin hiukkasia, saada ne muodostamaan edes aavistuksen enkelistä. Hän tunsi olonsa niin yksinäiseksi ja vajavaiseksi, riittämättömäksi edes itselleen.
Kuin olisi puhunut seinille, ilmalle, maalle. Kukaan ei vastannut hänelle, eikä hän vastannut, kun Sam puhui hänelle.
Dean ei jaksanut. Miksi hänen olisi edes pitänyt? Heiltä oli viety kaikki. Miksi hänen oli taisteltava maailman puolesta, joka oli vienyt häneltä kaiken?




***
Palaute/vertaistuki ilahduttaisi. Voi Dean, voi Cas :'(
« Viimeksi muokattu: 18.10.2017 01:38:15 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
A/N: Näiden voi sanoa jatkuvan aika lailla siitä, mihin 13.05 päättyy, (Spoilereita siis!) ja toimivat myös suorana jatkona edelliselle raapalesatsille. Enimmäkseen Deania ja Casia, mutta myös Sam saa oman rapsunsa.

***


Paluu

Deanin poski tuntui karhealta Castielin omaa vasten, mutta enkeli syleili tuota tuntemusta melkein yhtä lujasti kuin Deania itseään. Tyhjyydessä kaikki tuntemukset olivat olleet ikään kuin turrutettuja, vain epätoivo ja pimeys olivat olleet sataprosenttisen läsnä.
Nyt Castiel tunsi kaiken. Rakkaus ja onni vyöryivät häneen niin voimallisina, että vuotivat yli, ja Castiel pyyhki silmänsä vaivihkaa Deanin kaulukseen. Halausta oli varmasti kestänyt jo minuutteja, mutta Castielilla ei ollut mitään halua päästää irti, eikä tuntunut olevan Deanillakaan.
Niin kauan kuin hän tunsi Deanin siinä, hän tiesi, että tämä kaikki oli totta, että hän todella oli päässyt takaisin, pois tyhjyydestä, pimeästä.
Castiel rutisti Deania tiukemmin.

*

Katuvalot viuhuivat ohitse jatkuvana nauhana, kun Impala taittoi matkaa bunkkerille, kotiin.
Sam oli asettunut takapenkille ilman että kukaan oli sitä häneltä pyytänyt. Castiel istui pelkääjänpaikalla ja tuijotti Deania niin kuin oli tehnyt monta kertaa ennenkin. Silti tällä kertaa siinä oli jotain niin erilaista.
Castiel olisi halunnut ojentaa kätensä, kuljettaa sormiaan Deanin kasvoilla ja hymyllä. Hän puristi kädet yhteen sylissään, mutta hymyään Castiel ei kyennyt tukahduttamaan. Hän oli jo kotona.

Deanilla oli vaikeuksia pitää katseensa tiessä. Hänen oli vähän väliä pakko kääntyä varmistamaan, että Cas todella oli siinä.
Pimeimmällä tienpätkällä Dean ojensi kätensä toisen suuntaan, ja sanattomasti Castiel tarttui ojennettuun käteen.

***

Pielus oli pehmeä Castielin pään alla ja hän hieraisi poskeaan sitä vasten. Ei hän tarvinnut unta, mutta Dean tarvitsi, ja Castiel halusi pysyä toisen vierellä mahdollisimman pitkään. Tuntui, että hän oli ollut poissa vuosia, vaikka tiesi, että kyse oli vain viikoista.
Castiel kohotti katseensa Deanin kasvoille ja kohtasi avoimet, vihreät silmät.
”Anteeksi, tiedän, ettet halua minun katsovan nukkumistasi – ” Castiel takelsi ja yritti nousta, mutta Dean esti häntä.
”Älä edes kuvittele meneväsi minnekään”, Dean mumisi ja asettui parempaan asentoon pitäen edelleen Castielin kättä omassaan.
”En halua herätä ja luulla, että sinun paluusi oli pelkkää unta.”
Dean nukahti lopulta Castielin hymyyn. 

*

”Dean. Dean!” Castiel joutui irrottamaan kätensä Deanin omasta ravistaakseen toisen hereille.
Dean oli alkanut parin tunnin unen jälkeen heittelehtiä ja äännellä kuin häntä olisi satutettu.
Castielin sanoilla ei tuntunut olevan mitään vaikutusta, kosketuskaan ei tuntunut yltävän perille.
Enkeli kamppaili hetken itsensä kanssa ennen kuin laski kaksi sormea Deanin otsalle ja sulki silmänsä nähdäkseen toisen uneen.

Dean oli polvillaan pimeydessä, hyvin samanlaisessa kuin tyhjyys.
Castiel värähti huomatessaan, että Deania kiersi Castielia itseään muistuttava hahmo.
”Hän on kuollut”, hahmo sähisi ja Deanin verestävistä silmistä vuosi hehkuvia pisaroita.
Sielunpalasia, Castiel tajusi.
Astuessaan lähemmäs hän huomasi, että hahmo ei ollutkaan Castiel itse, vaan Jack.

”Dean!” Castiel kuuli oman äänensä, mutta unen maailmassa ääni laajeni, kunnes siitä oli jäljellä pelkkiä kumeita kaikuja ilman merkitystä. 
”Castiel halusi kuolla”, Jack sanoi seuraavaksi, ja Dean kohotti katseensa kulmat vihaisessa kurtussa, mutta miehen silmät olivat tyhjät. Vihreä ja kulta olivat melkein poissa.
”Ei!” Castiel yritti harppoa lähemmäs, mutta hänen askeleensa olivat hitaita ja tahmeita, kuin hän olisi tarponut mustassa, paksussa tervassa.
”Minä halusin elää!”

Dean kääntyi hitaasti Castielin suuntaan.
”Cas?”
”Dean, herää, sinä näet painajaista”, Castiel tunsi sydämensä kevenevän vähän joka sanalla.
”Oletko… oletko siellä, kun herään?” Dean kuulosti siltä, että jäisi uneen, jos Castiel vastaisi kieltävästi.

”Olen vierelläsi.”

***

Persikan mehut purskahtivat pitkin Jackin leukaa aamiaispöydässä, eikä Sam voinut olla hymyilemättä.
Tuossa, häntä vastapäätäkö istui Luciferin perillinen ja yritti nuolla persikkanesteitä leualtaan? Todellako? Castielin paluun jälkeen Sam oli löytänyt äkkiä kaikesta jotain hauskaa. Hän mahtui yhä nukkumaan Impalan takapenkillä, vaikka oli melkein parimetrinen! Aurinko paistoi! Hänen veljensä ei enää hautonut itsemurhaa!
”Tässä”, Sam ojensi Jackille servetin, johon nuorukainen pyyhki leukansa ja kiitti herttaisesti hymyillen.
Dean ja Cas eivät olleet vielä nousseet, ja sekin sai Samin hymyilemään. Castiel ei edes tarvinnut unta. Castiel varmaan puhui parhaillaan Deanille järkeä, mitä Jackiin tuli.
Miten Sam ei ollut koskaan aiemmin tajunnut Castielin tärkeyttä?

*

Impalan konepelti oli naarmuilla. Dean kuljetti sormiaan jälkien päällä ja huokasi, hän ei osannut olla niin harmissaan kuin olisi pitänyt. Cas oli tullut takaisin. Kaikki harmaa oli saanut värinsä takaisin.
Castiel nojasi autoon Deanin vierellä, eikä Dean voinut olla nojautumatta lähemmäs toista niin että heidän hartiansa painuivat vastakkain.
”Sinä korjaat sen”, Castiel kuulosti varmalta. Dean nojasi lujemmin.
”Melkein en halunnut. Korjata yhtään mitään. Melkein heitin lusikan nurkkaan”, Dean katsoi Castielia varovasti.
”Me korjaamme sen”, Castielin ääni oli lempeä.
Dean tiesi, ettei Castiel puhunut vain autosta. Hän halusi sanoa, että Castiel oli jo korjannut kaiken, mutta tyytyi nyökkäämään.
He korjaisivat sen.


« Viimeksi muokattu: 13.11.2017 21:38:40 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
A/N: Spurttiraapale IV-haasteeseen. 7 rapsua joista kaksi "tuplaa". Destieliä + Sammy ja Jack :-*
Jatkavat oikeastaan aika suoraan "tarinaa" edellisten raapaleiden perään.
Fluffia (hampaat meinasi mennä kirjoittaessa), vähän angstia ja huumoriakin.
Lusikoita ja Rakkaus -sarjat spoilailevat pienesti uusinta jaksoa (13.06), ja ylipäätään nämä kaikki spoilaavat 13 kautta.
Enjoy!

***


Painajainen

Dean seisoi taas pimeydessä. Musta tahma ulottui häntä puoleen sääreen, ja jokainen askel oli raskaampi kuin edellinen. Aine, jossa hän tarpoi, heijasteli välillä valoa, eikä Dean nähnyt, mistä tuo valo tuli.
Se oli sinertävää ja toi Deanin mieleen jotain, mistä hän ei aivan saanut kiinni.
Hän paleli, ja hengittäminen oli tukahduttavan vaikeaa.
”Cas”, Deanin ääni oli käheä kuiskaus, ja valo voimistui hiljalleen, kun hän kutsui enkeliä yhä uudelleen.
Dean jatkoi kahlaamistaan, vaikka jokainen suunta näytti samalta. Sininen valo seurasi häntä, pyrki välillä hänen edelleen.
Kun Dean ei jaksanut enää, valo otti hänet kiinni, ja äkkiä Dean oli Castielin sylissä.
Turvassa.

*

Dean heräsi yksin, henkeään haukkoen.
”Cas?” Dean inhosi värähdystä äänessään, sitä samaa heikkoutta, joka nosti aina päätään, kun hän hetkeksi unohti. Castiel oli bunkkerissa, Castiel oli elossa.
Ja Dean kutsui häntä kuin lapsi, joka oli herännyt painajaisesta, kutsui äitiä pitämään kädestä kiinni, kunnes uni vaihtuisi parempaan.
”Cas?” Dean kuuli äänensä särkyvän ja painoi käden suunsa päälle hiljentääkseen hätääntyneen lapsen.
Hänen sydämensä ei hidastanut kuumeista tykytystään ja Dean nousi tärisevin jaloin sängystä. Castiel seisoi käytävällä, heti Deanin oven ulkopuolella. Enkelin silmät olivat kiinni ja tämä tuntui olevan jossain kaukana.
Dean nojautui Castielia vasten samalla lailla kuin unessa, sulki silmänsä ja hengitti.


Lusikoita

 Hitaasti Castielin ruumis heräsi ja käsivarret kietoutuivat Deanin ympärille.
”Näitkö taas painajaista?” Castiel mumisi Deanin kaulaan. ”Samaa kuin viimeksi?”
Dean kohotti katseensa silmät kysyvinä. Hän ei ollut kertonut unestaan kenellekään.
”Sinä olit siellä oikeasti.”
Se ei ollut kysymys, mutta Castiel nyökkäsi silti.
”En saanut sinua muuten heräämään.”

Dean sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Pyyntö roikkui kurkussa odottamassa.
Tule nukkumaan minun kanssani?
”Minä tulen nukkumaan sinun kanssasi”, Castiel sanoi posket punehtuen, ja Dean rypisti kulmiaan.
”Anteeksi”, enkeli katsoi häpeissään poispäin.
Dean tarttui Castielin käteen.
”Jos saisin sen verran henkilökohtaista tilaa, että olisin ajatuksissani yksin? Ja tiedoksesi, minä olen sitten pikkulusikka.”

”Miten ruokailuvälineet liittyvät siihen, että nukumme yhdessä?” Castiel kysyi. Dean naurahti hiljaa.
Käytävän pimeys oli äkkiä lämpimämpää, ja Deanin huoneen hämärä muistutti kotoisaa pesäluolaa, kun Dean veti Castielin perässään sängylle ja painautui selkä enkelin rintaa vasten.
”Ei minua ole lasista tehty”, Dean mumisi ja kietoi Castielin käsivartta tiukemmin ympärilleen.
”Minä en vieläkään ymmärrä, miten keittiövälineet liittyvät tähän tilanteeseen.”

Deanin teki mieli vääntää vitsi posliinista, mutta hän onnistui jotenkin hillitsemään itsensä.
”Pidä vaan minusta kiinni, jooko, Cas?”
”En laskisi sinua koskaan irti, jos sellainen vaihtoehto olisi olemassa”, Castiel vastasi vakavana ja Deaniin huljahti kaikennielevä lämpö.
”Hyvä”, Dean hieraisi Casin poskea omallaan.

*

Jack raotti ovea niin hiljaa kuin kykeni ja pidätti hengitystään kurkistaessaan sisään Deanin huoneeseen.
Hän oli yhä hiukan varautunut Deanin lähellä. Välillä miehen katse tuntui kuin olisi uhattu aseella.
Mutta Jack oli etsinyt Castielia jo kaikista mahdollisista paikoista, eikä löytänyt. Sam oli neuvonut kysymään Deanilta, ja tässä sitä oltiin.
Jack keinui ovenraossa, nyt hän tiesi, että Dean ei arvostaisi herätetyksi tulemista yhtään. Nuorukainen siristi silmiään nähdäkseen pimeään huoneeseen kunnolla, ja hahmotti pian Deanin sängystä kaksi ihmistä. Ihmisen ja enkelin.
Dean näytti nyt paljon pehmeämmältä kuin aiemmin. Castiel makasi Deanin takana, vaikka Jack tiesi, etteivät enkelit nukkuneet.
Jack rypisti hämmentyneenä kulmiaan.

*

Kahvi tippui bunkkerin keittiössä, kun Dean ja Cas vihdoin ilmaantuivat noin kuvainnollisesti päivänvaloon Deanin huoneesta. Castiel avasi lusikkalaatikon ja pysähtyi äkkiä.
”Nyt minä taidan ymmärtää miksi puhuit silloin aiemmin lusikoista”, enkeli totesi ääni täynnä oivalluksen iloa. Dean hautasi kasvonsa kahvikuppiinsa ja mutisi posket punehtuen:
”Anna nyt vaan se lusikka että saan sokeria.”
”Nämä ovat kyllä kaikki pieniä”, Cas pohti, mutta ojensi Deanille teelusikan, kun tämä tarpeeksi mulkoili.

Sam rykäisi merkitsevästi, kun ei enää pystynyt teeskentelemään syventyneensä sanomalehteen.
”Sammy hiljaa”, Dean ärähti naama edelleen helottaen.

”Olen iloinen, että teillä on asiat hyvin, mutta en halua tietää yksityiskohtia…”

Jack ei ymmärtänyt mitään.


Rakkaus

”Sinuna välttäisin tv-huonetta”, Sam madalsi ääntään tullessaan Jackia vastaan käytävällä. Pidempi Winchester ei tarkentanut sanojaan mitenkään, ja Jackin uteliaisuus heräsi.
Hän oli ollut matkalla kuntosalille, mutta teki täyskäännöksen heti Samin askelten lakattua kaikumasta.
Mitä sellaista tv-huoneessa saattoi olla, jota pitäisi välttää?
Jack hiljensi askelensa hiipimiseksi, hän oli oppinut että ihmiset tekivät niin, kun eivät halunneet tulla huomatuiksi.
Tv-huoneesta kuului kavioiden kapsetta, ja Jack kurkisti varovasti ovensuusta sisään.
Ruudulla pyöri selvästi cowboy-elokuva. Jack oli hakenut niistä tietoa edellisen metsästyskeikan jälkeen, ymmärtääkseen, miksi Dean oli aiheesta niin innoissaan. Hän ei vieläkään ymmärtänyt.
Mutta ei niissä silti Jackin mielestä mitään suoranaisesti vältettävää ollut.

Sitten hänen katseensa osui sohvaan, jonka selkänojan yli hän erotti kaksi päätä erittäin lähellä toisiaan. Bunkkerissa ei ollut kuin he neljä, joten siinä olivat epäilemättä Dean ja Castiel.
Jack pohti, saisiko hän ehkä liittyä seuraan.
Dean kääntyi katsomaan Castielia ja Jack perääntyi vaistonvaraisesti. Äkkiä tuntui huonolta ajatukselta keskeyttää, mitä ikinä huoneessa olikaan meneillään. Jack rypisti kulmiaan, miten jokin saattoi tuntua niin vahvasti, vaikka hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tapahtui?

Tällä kertaa Dean näytti pehmeältä, vaikka oli hereillä.
Castiel näytti aina sellaiselta, lempeältä, kun enkeli katsoi Jackia. Jack oli nähnyt Deanin katsovan vain Castielia sillä tavalla.
Dean painoi suukon Castielin poskelle.

***

Jack vetäytyi huoneeseensa, otti saamansa läppärin syliinsä ja avasi videon, sen, jonka äiti oli jättänyt hänelle. Sen, jossa hänen äitinsä sanoi rakastavansa häntä.
Video teki Jackin uskomattoman onnelliseksi ja samaan aikaan surulliseksi. Jotenkin se sai hänet myös ymmärtämään paremmin sitä, mitä hän oli juuri nähnyt.
Dean rakasti Castielia. Jack oli varma siitä.
Siksi Dean oli ollut sellainen aiemmin, ikävä. Deanilla oli ollut ikävä.
Jack ikävöi äitiään, mutta hän oli puoliksi enkeli, joten ehkä hän hallitsi ikäväänsä paremmin.
Tai ehkä hänen voimiaan oli joskus vaikea hallita ikävän takia?
Ehkä hänenkin olisi vain löydettävä joku jota rakastaa. Joku tärkeä.
Ehkä ikävä paranisi.




I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.