Kirjoittaja Aihe: Sherlock Holmes, Lontoon ensimmäinen fanityttö oli John Watson (K-11) SHerlock Holmes  (Luettu 2858 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Alaotsikko: Sherlock Holmes, Holmes/Watson, humor/adventure/snog, one-shot

Ficin nimi: Lontoon ensimmäinen fanityttö oli John Watson
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Sherlock Holmes
Genre: Jossain määrin humor. Lisänä snog, adventure, slash ja one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Holmes/Watson
Vastuuvapaus: Conan Doyle omistaa, minä en suinkaan, enkä saa rahaankaan.
A/N: Tämä alkoi käytännössä siitä, kun piirsin deviantarttiin kuvan Holmesista ja Watsonista ja Waston näyttii siinä viiksistään huolimatta tytöltä. Perustelin sen sillä että Watson oli kuitenkin Sherlock Holmesin ensimmäinen fanityttö, miksikä muuksi hänen kirjoittamiaan tarinoita itse asiassa voi luokitella kuin tietyntyyppiseksi fanifiktioksi? (Joissa on toki enemmän todellisuuspohjaa kuin ficeissä keskimäärin xD) Eglanniksi muuten olen tavannut sellaisen genren kuin ”tease”, eli vihjaillaan menemättä asiaan. Mielestäni se sopii tähän tilanteeseen vanrsin mainiosti.
Pitäkää hauskaa.



Lontoon ensimmäinen fanityttö oli John Watson


Neiti Marybellin ryöstömurhan selvittämisestä on nyt kulunut kolmatta päivää. En ole keksinyt vielä tarinalle hyvää otsikkoa, vaikka selostukseni on jo käytännössä viimeisiä silauksia vaille valmis. Voisin viedä sen jo painoon, kunhan vain keksin miksikä nyt kutsun tätä tarinanpoikasta.

Ryöstömurha on niin ruma sana. Eikä edes kuvaa tapausta hyvin, kyseessähän on vain Scotland Yardin tekemä väärä tulkinta. Ymmärtänette sitten kun luette selontekoni tarkemmin minkä vuoksi neiti Marybelin kuolema ei suinkaan ollut mikään tuikitavallinen, vaan täynnä mitä omituisempia käänteitä, mustasukkaisuutta, rakkautta ja peittelyä.

Kovasti sääli tietää niin nuoren naisen kuolleen rakastajansa raivosta, mutta valitettavasti rakkaus tuntuu olevan kaiken alkuunpaneva voima - murhienkin.

”Neiti Marybellin rakastaja”

Ei.
Paljastaa juonenkäänteen tykkänään heti alusta. Ei sovi.

”Kolmiodraama lontoolaisittain”

Äh.
Kuulen jo Holmesin moitteen, hänestä väritän tarinoista muutenkin kirjavia satuja kuin todenmukaisia tapahtumakuvauksia.

”Neiti Marybellin surma”

Kuinka tylsä.
Pidän kolmiodraamasta enemmän. Tohtisinkohan todellakin käyttää sitä? Jotenkin minusta tuntuu, että jos ja kun raaputan otsikon tekstini ylle Holmes pelmahtaa huoneestaan paikalle ja vaatii minua kertomaan ”joutavien höpötysteni” pääaiheen tällä kertaa. Ehkä minun  pitäisi suoralta kädeltä alkaa kutsua tarinoitani yksinkertaisesti viihteeksi, ja saisin kirjoittaa aivan kuten lystään.

Esimerkiksi -otanpa nyt oikein kynän käteen - jos keksisin tapauksen nimeltä... sanotaan vaikka...

”Paradise Roadin hämy”

Hah, onpas siinä kerrassaan ala-arvoinen nimi.
No niin, miten aloittaisin tarinan Paradise Roadilla tapahtuneesta rikoksesta?

*

Tapahtumat jotka liittyvät paljon Timesissa ja muissa suurissa lehdissä palstatilaa saaneeseen Paradisen tapahtumiin alkoivat Baker Streetillä varsin nuivissa tunnelmissa. Nuorehko mies, joka selvästi järkyttyneenä saapui tapaamaan ystävääni Holmesia ei millään lailla osannut esittää asiaansa oikein herättääkseen Holmesin vainua suuntaan tai toiseen.

Mies oli hermostunut, keskimittainen ja varmasti monien nuorempien naisten mielestä oikein mukiinmenevän näköinen. Sellainen hauskanoloinen kiharapäinen pojankloppi, joka varmasti vapaa-aikanaan pyöritti useampaakin neitosta rinnallaan. Ehkä hänen nuoruutensa, tai sitten takelteleva puheensa tylsistytti kuitenkin ystävääni, sillä Holmes lähes passitti poloisen ulos kuulemattakaan mitä hänellä oli sanottavana.

Kuten varmasti hyvin tiedätte, Holmes ei ole millään muotoa kaikkein helpoimmin lähestyttäviä henkilöitä, sillä hän todellakin vetää johtopäätöksensä yhdestä vilkaisusta. Tarkemmin vielä kuin kukaan muu. Jos jokin asia ei kiinnitä heti alkuun hänen huomiotaan, on häntä usein turha saada kääntämään päätään.

Minä kuitenkin säälin tätä miestä, joka oli varmasti matkustanut läpi Lontoon meitä tapaamaan kiireessä, joten vaadin häntä jäämään teelle ja lepäämään. Juomaan ehkä lasillisen konjakkia, sillä hän oli selvästi ahdistunut.

Ja kuka tietää, ehkä Holmeskin heltyisi kuuntelemaan sanan tai toisenkin. Olihan hänkin ollut vailla työtä jo liiankin pitkään.


*

Hmm. Huvittavaa. Jos keksisin mitä Paradise Roadilla olisi hypoteettisesti tapahtunut voisin varmasti kirjoittaa varsin näppärän pienen novellin, ja luulisin sen menevän julkaisijaltanikin lävitse.

Harmi vain, etten osaa kuvitella leikillänikään johtolankoja, joista suuri Sherlock Holmes muka tekisi päätöksensä ja saisi kuvitteellisen rikollisen nalkkiin.

Vai osaisinko? Olenhan minä sentään nyt verrattain hyväksi kasvanut päättelyssä itsekin. Täytyy vain pistää soveltaen. Sitä paitsi, koska kaikki tapahtumat ovat minun käsissäni voin keksiä aivan niin kaukaa haettuja esimerkkejä kuin vain suinkin. Holmesin suuhun laitettuna repliikit varmasti kuulostaisivat aivan järkeenkäyviltä, jos eivät muuten.

*

”Näetkö nämä hiukset Watson?” ystäväni puhutteli minua. Vilkaisin häntä epäuskoisena.
”Holmes, me olemme hattu- ja peruukkipuodin takahuoneessa. Jos en näkisi hiuksia, niitä olisi suussani.”

Holmes kuitenkin vaiensi minut leveällä käden heilautuksella astuen täyteen ahdetussa varastotilassa laatikoiden yli pitkillä jaloillaan elegantisti kuin kissa. Seurasin perässä potkimatta laatikoita, mutta vähemmän ketterästi.

”Katso, ystäväni. Mitä näet?” hän kysyi. Edessäni on keskeneräinen punainen peruukki ja kori esikäsiteltyjä hiuksia. Katson tarkemmin pöytää, seassa on mustiakin sortuvia.
”Tässä on varmaankin aikaisemmin tehty musta, lyhyempi peruukki. Mahdollisesti miehelle” aloitin tutkien sortuvaa kädessäni.

”Mahdollisesti”, Holmes myöntelee tyytyväisenä. ”Mutta eikö sinusta ole omituista miten pöytä on jätetty siistimättä? Ja katso missä tämän keskeneräisen peruukin neula on.”
”No mutta... ” kiinnitin huomiota aluksi niin pienen seikkaan, joka oli tietenkin heti kärkeen herättänyt etsivän epäilykset. ”Eihän tuosta kohden voi edes ommella, sauma tulee vastaan! Miksi ompelija jättäisi työnsä tuollaiseen virheeseen?” kysyin, mutta Holmesin tuikkivista silmistä näin hänen olevan jo melkoisen matkaa minua edellä. Hän nauroi pienesti työntäen minua selästä eteenpäin, syvemmälle varastoon.

”On ilmiselvää, että tämä punainen peruukki on asetettu esille tähän hämäykseksi ja huolimattomasti. Kiireessä todennäköisesti”, Holmes selittää minulle kovempaan ääneen kuin olisin itse uskaltanut. Emme kuitenkaan olleet liikkeellä aivan luvallisesti, mutta varmasti hänellä oli tähänkin joku mainio syy. Olen ollut aikaisemminkin mukana tilanteissa, jossa Holmes on ehdoin tahdoin halunnut jäädä kiinni tekosistaan.
Onneksi kuitenkin otin mukaan revolverini, tai en tuntisi oloani turvalliseksi.

”Tule Watson! Luulen, että löydämme mustan peruukin täältä jostain, jos pidämme silmämme vain auki. Vannon sen olevan avain koko tapahtuman sydämeen, saat vain nähdä.”


*

Päähäni ei tosin pälkähdä yhtäkään syytä minkä vuoksi muka olisimme tuossa peruukkipuodissa jonka keksin tyhjästä. Mieleni on kuitenkin tehnyt aina kirjoittaa intensiivisemmin niistä muutamista kerroista kun olemme tasapainoilleet lain molemmin puolin, murtautuen tapahtumapaikoille tai muuten taivuttaen meidän molempien oikeudenkäsitystämme.

Mielessäni muuten vieläkin kummittelee se omituinen yö kun Holmes palasi takaisin kuolleista. Kuvaukseni siitä yöstä on nyt uudelleen luettuna mielestäni täysin laimea, ei ollenkaan niin vahva kuin minä sen muistan. Ehkä olisi ollut kuitenkin epäsovinnaista kuvailla sitä miten ystävästäni saattoi lähes haistaa adrenaliinin katkun, tai sen miten hän kosketti minua huulille pitääkseen minut hiljaa tärkeällä hetkellä.
Harmittaa kuitenkin hiukan.
Jos kirjoittaisin siitä tähän paremman version.

*

Peruukkimiehet tulivat sisään kun olimme vielä penkomassa laatikoita ja hyllyjä. Hämäryys ja tavarapaljous toimi kuitenkin peittonamme, piilouduimme kahden hyllykön väliin aivan varaston perukoilla ja olimme hiljaa. Miehet eivät puhuneet paljon, emmekä saaneet niistä vähistäkään selvää. Tai ehkä vain minä en saanut, uskon heidän puhuneen vieraita kieliä.

Holmes painautui minua vasten ja sihahti aivan näkymättömän pienesti. Hengitin liian lujaa. Kauhuissani yritin pidättää hengitystäni, mutta sen takia hengästyinkin ja hengitykseni kävi raskaammaksi. Kolinasta päätellen miehet olivat alkaneet epäillä jotakin ja lähestyivät meitä. Holmes kuiskasi korvaani käskyn käydä kyykkyyn pieneksi. Hän oli onneksi riisunut mustan pitkän takkinsa hetkeä aikaisemmin syytä tai toisesta, ja hän heitti sen päällemme. En sanonut mitään, mutta en uskonut piilomme olevan hyvä, vaan itse asiassa täysin vähä-älyinen. Tunsin revolverini painuvan rintaani vasten.

Askeleet lähestyivät ja me olimme niin hiljaa kuin suinkin. Seurasi epäilevää sananvaihtoa. Varaston iloisen sekasorron oli pakko pelata meidän eduksemme, sillä ilmeisesti takin alla kyhjöttävä möykkymme ei sitten kuitenkaan verrattuna muihin tavararöykkiöihin ollutkaan niin huomiota herättävä. Askeleet kaikkosivat, puhekin lakkasi.

Hengitimme Holmesin kanssa raskaaksi käyvää ilmaa takin alla, enkä nähnyt pimeydessä mitään. Hänen kätensä olivat minun olassani kiinni, minä pitelin myös hänestä kiinni. Saatoin haistaa hänen partavertensä, joka muuten oli niin huomaamaton.


*

Jestas.
Poskeni ovat aivan kuumat. Käsialani on käynyt jo monta lausetta sitten hyvin kulmikkaaksi ja epäselväksi.

Säikähdin rouva Hudsonia, kun hän astui sisään kirjavan pölyhuiskansa kanssa. Olin varmasti yltäpäältä tomaatinpunainen kun vedin kaikki paperit syliini. En tiedä mitä hän luuli minun tekevän, mutta rouva otti ja häipyi yhtä sutjakkaasti kuin oli tullutkin, sanaakaan sanomatta.

Ehkä minun pitäisi sytyttää takkaan tuli ja polttaa nämä samoin tein.

*

Paradise Roadilla ei koskaan kulje vaunuja. Jouduimme kävelemään iltahämärässä aina Lansdowne Waylle asti, ja sielläkin jouduimme maanittelemaan ajuria tulemaan mukaamme. Työajat olivat nimittäin piakkoin loppumassa, eikä kukaan halunnut ehdoin tahdoin näinä tunteina ottaa pitkää matkaa ajattevakseen. Holmes oli kuitenkin taipumaton ja ehdotti vaikka vainujen vuokraamista, jos muu ei auttanut.

Pienen kädenväännön jälkeen hämillään oleva ajuri suostui lainaamaan kärrynsä ja hevosensa sillä ehdolla, että maksaisimme hyvin ja veisimme hänet ensin kotiin Kenningtoniin. Holmes suostui tähän ilomielin, maksaen todellakin enemmän kuin kehtasin katoakaan, joka oli minusta jossain määrin omituista. Olisimme kuitenkin voineet kävelläkin takaisin Baker Streetille. Olin jo aivan täynnä seikkailua yhdelle päivälle.

”Baker Streetille? Ei toki. Meidän on ennätettävä ehdottomasti Maidstoneen niin pian kuin suinkin. Uusi "hiustilaus" on saapunut jo satamasta ja välipysäkki on Maidstonessa, sen keräsin noiden miesten puheesta.”
”Mutta sehän on... ” laskin välimatkaa päässäni saamatta kuitenkaan nopeasti tulosta. ”Eikö olisi järkevämpää mennä aamulla junalla?”

Holmes usutti hevosen Kenningtonista hirmuiseen vauhtiin. Onneksi kadut olivat verrattain tyhjinä ja hevosemme pelkäämätön, tai muuten olisimme saattaneet törmätäkin johonkin. Holmes ohjasti kuitenkin varmasti, vaunumme vain töyssytteli kiveyksen päällä. Tilaa puolivaunuissa oli vähän ja liimauduin ystävääni kiinni kun kiidimme yhä vain nopeammin pois keskustasta, kohti Maidstonea.

Jossain vaiheessa päästyämme rauhallisemmille väylille Holmeskin joutui kuitenkin hyväksymään sen, ettei ollut aivan järkevää kuvitella hevosten jaksavan juosta koko yötä lävitse. Ei ollut kuitenkaan missään määrin mahdollista pysähtyä majataloon, eikä ollut kuulemma aikaa etsiä ystävällistä perhettäkään mistään. Oli kuulemma vain tyydyttävä päästämään hevonen irti valjaistaan ja antaa sen laiduntaa tien vieressä samalla kun me nukkuisimme avovaunussa keräten voimia. Maidstonessa odottaisi saalis, maahan laittomasti tuotu salakuljetus. Näin ainakin ymmärsin, mutta kysyttyäni tarkemmin Holmes sanoi, ettei  hän paljasta päätelmiään ennen kuin on kerännyt kaikki todisteet hyppysiinsä. Mutta hän myönteli jokseenkin ajatukseni olleen oikea. Olin itseeni yllättävänkin tyytyväinen.

”Hyvää yötä Watson. Nuku hyvin, tarvitsen virkeää tarmoasi aamulla varahain”, Holmes toivotti minulle ja katsoi kuinka nuokuin hetken ja nukahdin. Herätessäni olin kietonut käteni hänen ympärilleen, kuten hänkin minun. Aurinko ei ollut vielä noussut joten olin vielä tavattoman väsynyt. Tiesin Holmesin varmasti heräävän jos vain liikauttaisin lihastanikaan, enkä olisi jaksanut nälkäisenä jatkaa takaa-ajoamme piirun vertaakaan. Mieluummin olisin istunut vanhan ajurin vaunuissa sylikkäin vaikka maailmantappiin asti, vaan se ei ollut vaihtoehto.

Holmes heräsi kuin heräsikin aivan minuutin päästä kun olin omat silmäni ennättänyt totuttamaan olemaan auki. Hän oli kohmeinen ja hänen koukkuinen nenänsä tiputti vettä.

”Huomenta Watson”, hän toivotti minulle ja aivasti.
”Terveydeksi”, vastasin enkä edes höllentänyt otettani. ”Meillä on varmasti kiire.”
”Tulenpalava”, Holmes vastasi ja etsi hevosta katsellaan. Tummanruskea ajurinhepo oli ilmeisesti ensimmäistä kertaa sitten varsapäivien saanut kirmata aivan vapaasti kuinka tahtoo, ja se oli kavunnut kukkulan ylle syömään vasta maasta pukkaantunutta kevätheinää. Holmes kirosi mielessään, mutta saatoin kuvitella sanat hänen puolestaan.

”Onko joku hengenvaarassa jos saavumme Maidstoneen joskus myöhemmin? Minusta tuntuu, että hevosellamme on aivan omat suunnitelmansa meitä varten", kysyin voipuneemmin kuin ehkä olisi ollut tarpeeksikaan.
”Mahdollisesti. Kaikeksi onneksi juuri tällainen katastrofi mielessäni olen järjestänyt toisen suunnitelman, joka on jo käynnissä jos värväämäni apulaiset vain mitenkään ovat kuunnelleet sanojani. Olisin vain toivonut ehtiväni paikalle omassa persoonassani, asiat olisivat niin yksinkertaisempia”, Holmes selitti ja venytteli jalkojaan. Niin tein minäkin.

Kaivoin povitaskustani sikarikotelon. Aurinko alkoi pikkuhiljaa nousta taivaanrannasta värjäten maiseman purppuranpunaiseksi ja sitten oranssiksi. Meillä oli kyllä varmasti paras aitiopaikka näytelmälle, tosin ystäväni ei ollut erityisen kiinnostunut. Hän poltteli sikaria silmät ummistettuina laskellen asioita. Varmaankin sitä toimisiko hänen varasuunnitelmansa kuinka todennäköisesti täydellisesti. Ainakaan hän ei olut näkyvästi suuttunut kuten niin usein kun asiat eivät menekään hänen suunnitelmien mukaan, joten uskalsin olla hyvillä mielin.

”Tule lähemmäksi Watson. Paleltaa.”


*

”Oletko jo keksinyt seuraavan kirjoitukseksesi otsikon?”

Kiljahdin pelästyksestä, sillä en ollut huomannut Holmesin ilmestyneen paikalle aamutakissaan, hiukset sekaisin ja piippu tavalliseen tapaan suussaan. Läimäisin käteni vielä märän tarinani päälle niin, että muste levisi pöydällekin. En katsonut nostiko Holmes kulmakarvojaan, mutta eipä tuo nyt olisi huono arvaus.

”Paradise Roadin hämy”, hän luki vapaaksi jääneestä paperistani ennen kuin ehdin kääntää sen toisinpäin. Unohdan toistuvasti hänellä olevan valokuvamainen muisti ja taito tulkita väärinkin päin kirjoitettua tekstiä. Jos kohta, hän ei useinkaan vaivautunut tulkitsemaan epäselviä tekstejä, vaan antoi ne suorilta minun luettavakseni vedoten siihen, että olen lääkäri ja siten ammattilainen harakanvarpaissa. Olen nimittäin muutaman hyvinkin henkilökohtaisen kirjeen Mycroft Holmesilta joutunut lukemaan korvat punaisina kaikista niistö haukkumasanoista joita ylös on kirjattu vain siksi, ettei Holmes jaksa lukea veljensä kirjoitusta itse.

”Ei mitään, en ole keksinyt, en tee mitään!” huudahtelin ja tiesin olevani ehkä maailman vähiten vakuuttava tohtori Lontoon tällä puolen. Kaappasin paperit syliini ja mietin miten saisin takkaan mahdollisimman nopeasti tulen. Tarkistin kymmenen kertaa etten pudottanut mitään raskauttavaa josta ystäväni voisi saada kamalan mielikuvan.

”Myönnän suurimman asian minkä vuoksi pidän sinusta Watson olevan se, etten saa sinusta aina selkoa. Joudunkin siis aivan kysymään asiaa sinulta: olet mitä ilmeisimmin kirjoittanut? Varo sitä kättäsi, ettet sotke huonekaluja musteeseen!”

Istuin varovasti takan vireen ja tökin hiilihangolla hiiltynyttä kasaa. Se oli ehkä vielä lämmin, mutta ei polttanut kyllä enää mitään.
”Kunhan olen satuillut, omaksi huvikseni, en muuten. Ei mitään sellaista joka sinua kiinnostaisi tipan vertaa”, mumisin etsiessäni tulitikkuja.
”Millaisia satuja?” hän kysyi viattomasti istuen viereeni. Kavahdan kauemmaksi.

”Lue minulle,” hän vaatii enkä millään tohtisi tunnustaa. En ainakaan aivan viimeisiä sivuja. Miettiessäni kuitenkin hellitän otettani ja kappasta vain! Holmes jo nappasi kaikkein hävettävimmät sivut hyppysiinsä. Häpeä pisti niin lujasti, että silmäni alkoivat melkein vuotaa.

”Älä, ei saa! Holmes, anna ne takaisin heti paikalla, tai en vastaa seurauksista!” huudan, mutta Holmes vain pujahtaa minulta karkuun ja alkaa lukea ääneen kuumeessa kirjoittamiani sanoja.

*

Vaativasti Holmes veti minua itseään vasten uudelleen, enkä pannut vastaan. Olihan minunkin hieman viileä ja mielelläni hivuttauduin häneen kiinni. Holmes heitti jalkansa omieni ylitse antaen minulle mahdollisuuden taivuttaa häntä aivan hieman makaavampaan asentoon.

Kylmässä viimassa lämmitelläksemme suutelimme savunmakuisia suudelmia, vaikka en tiedä saattoiko moista hampaiden yhteenkalistelua aivan suutelemiseksi kutsua. Olen ehkä itse tavallista kehnompi rakastaja, mutta en antanut sen haitata. Ei Holmeskaan missään muodossa ollut kovinkaan täydellinen, eihön hän oikeastaan tehnyt juuri mitään. Antoi vain minulle mahdollisuuden tehdä liikkeeni suuntaan jos toiseen jos siltä tuntui.

Hivutin käteni hänen pitkän takkinsa sisään. Napsautin valkeiden housujen henkselit omin käsin irti napittaakseni paitaa auki. Viimeistään tässä vaiheessa vaunujen keikkuminen ja epäkäytännöllisyys kävi ilmiselväksi, mutta jatkoimme siitä huolimatta varovaista riisuutumista. Ei kuitenkaan olisi maksanut vaivaa riisua pois kaikkea näin ulkoilmassa, vaikka mieleni olisi tietysti tehnyt.

Epävarmasti käteni teki työtään Holmesin navan alapuolella. Yritin olla huomaavainen ja hellä, mutta en uskaltanut kysyä toiminko oikein. Pelkäsin pilaavani tilanteen ja sitä paitsi, mitä Holmes muutenkaan tietää kiihkosta? Voisin varmasti ottaa hänet aivan kuten tahdon, aivan niin amatöörimäisesti kuin vain ikinä pystynkin ja se varmasti olisi parasta mihin hän olisi tottunut. Tästä rohkaistuneena suutelin ahnaammin ja kiskoin vaatekappaleita pois huulieni tieltä.


*

En ole koskaan kuullut Holmesin äänen käheytyvän kesken puheen, mutta tässä kohden hänen äänensä kuoli kertakaikkiaan. Korkeilla poskipäillä tanssi kevyt puna, minä taas olin haudannut kasvoni käsiini ja häpesin niin suunnattomasti, etten varmasti ole koskaan ollut niin häpeissäni. Se tuntui vatsassa moukarina ja päässä Big Benin kellon kuminana, mieluummin olisin vaikka kuollut pois kuin kuvitellutkaan mitä ystäväni varmasti minusta nyt ajatteli.

”Mielenkiintoista”, oli ensimmäinen kommentti joka rikkoi vuodelta tuntuneen hiljaisuuden. ”Tosin, kuten niin usein, huomaan sinun aliarvioivan itseäsi kirjoituksissasi.”
”Mitä ihmettä oikein tarkoitat?” kivahdin ymmärtämättä mitä Holmes ajoi takaa. Ystäväni katsoi minua arvoituksellisin ilmein. Jos olisin voinut vajota maanalle, olisin syöksynyt maan keskipisteeseen asti ja siitä vielä pidemmälle.

”Olen varma, että olet parempi suutelija kuin mitä annat ymmärtää.”

Seuraavaksi Holmes heitti paperit minulle takaisin ja syventyi omien tutkimustensa syvyyksiin kuin ei olisi mitään koskaan lukenutkaan, tai yhtikäs mitään tapahtunutkaan. Juuri tätä tarkoitan sillä kun sanon, ettei Sherlock Holmes totisesti välitä kirjoituksistani tuon taivaallista!

Hehkuin kuin pieni punainen hiili ja päätin kuitenkin kutsua neiti Marybellin tapausta ”Kolmiodraamaksi lontoolaisittain.” Rustasin sen yhä vain vapisevin käsin paperipinkan päälle ja laitoin ne pieneen kuoreen jossa aina toimitin selontekoni julkaistaviksi.

Se mitä teen tällä hassulla fiktiolla... sitä en todellakaan tiedä. Pistin päiväykset papereiden yläkulmaan ja päätin nukkua yön ylitse miettien josko polttaisin ne vaikka joskus myöhemmin.

*







A/N: Tease ^^
Minulla on henkilökohtaisia ongelmia kirjoittaa korkeampaa ikärajaa tällä kombinaatiolla. Olen aloittanut jo kohtuullisen korkeaksi kipuavan ficin Holmes/Lestrade-parilla ja puhumattakaan tietysti jo kaksi osaa saaneesta Mycroft/Lestradesta, mutta en tiedä miksi, mutta Holmes/Watsonista saan kiksit vaikka vain vaikka pelkästä katseesta^^
Mutta niin, kiitos jos luit tänne asti ja kommentoi toki.
« Viimeksi muokattu: 05.12.2014 21:46:42 kirjoittanut jossujb »
Here comes the sun and I say
It's all right

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Vs: Lontoon ensimmäinen fanityttö oli John Watson (K-13)
« Vastaus #1 : 16.05.2010 01:24:06 »
Mielenkiintoista.
Sä oot nero, ihaaana!

Tykkäsin eritysesti tästä:
Lainaus
Hengitimme Holmesin kanssa raskaaksi käyvää ilmaa takin alla, enkä nähnyt pimeydessä mitään. Hänen kätensä olivat minun olassani kiinni, minä pitelin myös hänestä kiinni. Saatoin haistaa hänen partavertensä, joka muuten oli niin huomaamaton.


T: Joo kello on paljon moro
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 050
Kommenttiarpajaiset antavat mainion syyn kaivella vanhoja aarteita ja minähän kaivan! Tämän fikin puoleen veti sen erinomainen otsikko, joka on sekä veikeä että hyvin todenperäinen. Vaikka Watsonilla olikin otsikointivaikeuksia, niin sulla ei ole ollut, tai ainakin jos oli vaikeaa keksiä otsikkoa, niin lopulta syliin putosi kyllä itse täydellisyys! Ah että, ihanan meta. :-* Ja mitä erinomaisuutta olikaan itse fikki! Tämä oli varsinainen herkku, tässä oli monta sellaista ihanaa juttua jotka painelevat just eikä melkein mun mieltymysnappejani!

Ensinnäkin aivan ihana tämä Watson aivan omiaan tapausten selostuksiin panevana kertojana. Naureskelin tuolle peruukkipuodille ja Watsonin päästään heittämille johtolangoille - ihan parasta. Tai no ei! Ihan parasta oli tietysti kesken Watsonin kirjallisten kuumotuksien paikalle pelmahtava Holmes!! Ai että kun nautin, hetken nimittäin jo luulin, että Watsonin erotiikkateksti jäisi vain siihen, että Holmes totesi palelevansa - mutta sieltä olikin tulossa vielä lisää. <3<3 Ihanaa ihanaa että Holmes ensin pyytää Watsonia lukemaan hänelle sitä kirjoitustaan ja Watsonin kieltäytyessä nappaa paperit itselleen ja ryhtyy lukemaan ääneen!!! Eikä edes lopeta vaikka meno menee hellän herkän kuumaksi. Tsiisus! <3

Voe että miten kiusoitteleva loppu tällä fikillä tosiaan onkaan! Toki siinä Watsonin tekstissä päästiin ihanasti iholle, olen siitä oikein riemuissani, mutta jäi kyllä kutkuttelemaan tämä hienovaraisen vihjaileva loppu! You tease!! ;D

Ihan suosikkini fikin lukuisista loistavista yksityiskohdista oli tämä:
Lainaus
Kylmässä viimassa lämmitelläksemme suutelimme savunmakuisia suudelmia, vaikka en tiedä saattoiko moista hampaiden yhteenkalistelua aivan suutelemiseksi kutsua. Olen ehkä itse tavallista kehnompi rakastaja, mutta en antanut sen haitata.
Aahh, niin herkkä hetki ja sitten se on kuitenkin hampaiden yhteenkalistelua! Ja sitten Watson, joka ainakin fiktiossa muotoilee itsestään tavallista kehnomman rakastajan, voi että, voi että. Mitä herttaista itsensä alas painamista! Onneksi sekään ei haitannut. :-*

Ihana Hotson-ilottelu. Tykkäsin possuna. Kiitos!! <3
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!