Kirjoittanut: magrat
Ikäraja: Sallittu
Tyyli: Synkistely, oneshot
Henkilöt: Severus, Minerva
Muuta: Osallistuu FF100 sanalla Vuodet
A/N: Mä lueskelin tänään hp lexiconia ja vasta tajusin, kuinka suuri ikäero Severuksella ja Minervalla oikeasti onkaan! Severushan oli vasta poika kun hän tuli Tylypahkaan opettajaksi ja Minerva oli jo opettajana kun Severus tuli kouluun. Jotenkin velhomaailma jaksaa aina ihmetyttää mua. Se on oikeastaan todella raaka paikka, kun sitä ajattelee.
Päättyvä nuoruus
Toisinaan Minerva muisteli Severusta tämän kouluajoilta.
Hän muisti kalpean pojan, tavattoman lahjakkaan ja erittäin hiljaisen. Oli vaikea saada otetta pojan luonteesta kun ainoa mitä hän muisti oli pistävä katse luokan perällä. Severus tuntui aina haastaneen Minervan opettajana, ja hän muisti kollegojensa sanoneen samaa.
“Hän on niitä oppilaita. Hiljainen puurtaja, vain vähän ystäviä ja kun hän kymmenen vuoden päästä kävelee sinua vastaan tuskin edes tunnistat häntä”, silloinen pimeyden voimilta suojautumisen professori oli hänelle sanonut.
Ja nainen oli ollut oikeassa. Severus oli nykyään mies, (noh, kuinka tuonikäinen nyt koskaan voi mies ollakaan, Minerva ajatteli itsekseen) ja melko komeakin. Hänen silmänsä olivat vanhemmat kuin monen hänen ikäisensä, mutta eivät suoraan sanottuna julmat. Hänen katseensa oli edelleen pistävä, mutta nykyään se ei vain syyttänyt ja etsinyt virheitä vastapuolestaan, vaan tarkkaili myös oppiakseen.
Ja kun he istuivat pakkasiltana hänen toimistossaan takkatulen äärellä ja joivat kermakaljaa, Minervan oli pakko tunnustaa, että Severus oli miellyttävää seuraa.
“Älä nyt, Minerva, sinähän saat minut punastumaan”, Severus sanoi hiljaa ja hymyili. Hän otti siemauksen lasistaan.
“Älä kursaile, Slughorn ylisti sinua jatkuvasti. En tohdi edes puhua niistä kaikista kirouksista, jotka hän esitteli sinun keksineen.”
Minerva vaikeni äkisti.
He eivät koskaan puhuneet Severuksen menneisyydestä kuolonsyöjänä. Minerva ei osannut sanoa vielä omaa kantaansa Severuksen lojaaliuteen. Dumbledore luotti häneen, se riitti toistaiseksi.
Severus hymyili kuivasti.
He olivat hetken vaiti. Minerva kaatoi itselleen uuden lasillisen ja katseli Severusta.
“Minusta oli ikävä seurata sinun ja Jamesin joukon erimielisyyksiä. Minä toivon, että olisin voinut tehdä jotain.”
Severus pudisti päätään lyhyesti ja kohtasi naisen katseen.
“Ei ole syytä. Sitä paitsi”, hän lisäsi silmää iskien, “se oli enemmänkin Mustan joukko.”
Minerva tuhahti äänekkäästi. Hän tuijotteli tuleen ja vaipui ajatuksiinsa. Hän mietti Sirius Mustaa, tämän perhettä ja ystäviä. Hän mietti Jamesia ja Lilya ja heidän poikaansa. Kaikki tuntui liian raskaalta yhden ihmisen ajateltavaksi. Hän huokaisi syvään.
“Sirius…” hän aloitti ja katsoi sitten kysyvästi Severuksen puoleen. “Minä en kai saisi puhua tästä sinulle. Sinä olit siihen aikaan toisella puolella.”
Severus naurahti.
“Älä unohda, että minullakin on hänen kanssaan yhteinen menneisyys. Ei siitä loppujen lopuksi ole kovinkaan kauaa, kun me kävimme samoilla tunneilla.”
Minerva kohotti kättään.
“Siinäpä se onkin! Kun ei ole kauaa. Kaikki tapahtuu niin nopeasti. Pojista tulee oppilaita, oppilaista miehiä, miehistä kuolonsyöjiä. Ei, vaan oppilaista kuolonsyöjiä, kautta Merlinin! Ette ehdi edes kouluanne päättämään, kun pitää valita puolensa. Luokkatovereita katoaa, vanhempia kuolee, kaikki puhuvat toisiaan vastaan. Aikuiset ihmisetkään eivät aina tiedä mikä on totta, mikä on totta tänään. Ja koulun käytävillä on meneillään aivan oma maailmansa. Lapset, hyvänen aika lapset, valitsevat ystävänsä näiden veren perusteella! Millainen maailma tämä on kun me voimme sallia sellaista? Välillä minä niin… Se on niin turhauttavaa!”
Severus katseli naista. Tämä näytti kokonaan unohtaneen missä oli ja että hänellä oli seuraa. Minerva vaipui hiljaisuuteen ja näytti taas hieman vanhemmalta.
Severus ei vielä osannut puhua lapsista kuin nämä olisivat toisesta maailmasta, mutta hän tiesi kyllä mistä Minerva puhui. Hän muisti oman nuoruutensa ja ne koulunkäytävillä käydyt keskustelut. Se oli tosiaan oma maailmansa ja Severus oli tavattoman iloinen että oli päässyt pois käytäviltä. Aikuisten maailma ei ollut yhtään vähemmän monimutkainen kuin lastenkaan, mutta aikuisten maailmassa myös muut ajattelivat, kuin hän itse.
“Lapsuudelle, koululle ja päättyvälle nuoruudelle”, Severus sanoi nostaen lasiaan. Minerva hymyili surumielisesti ja sanoi vain:
“Niin.”
*