Kirjoittaja Aihe: Kylmää näytelmää (S) | Hermione/Ginny, Angst  (Luettu 4849 kertaa)

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 547
  • Mock me.
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: S
Genre: Angst, Romance, Femme
Paritus: Hermione/Ginny
Vastuuvapaus: Row omistaa hahmot, Uniklubi lyriikat
A/N: Femme10 -haasteen avaus ficcini. Iiks, pari femmeä olen aiemmin kirjoittanut. Kertokaahan toki mitä pidätte. Kappale on Uniklubin Kylmää



“Minä menen! Nähdään illalla!” Huudat ja katoat ulko-oven pamahtaen kiinni perässäsi.

Pystyn kuulemaan vielä korkojesi kopinan rappukäytävässä. Olen kuunnellut niitä liian monta kertaa. Lähdet samalla tavalla joka aamu ja palaat vasta illalla. Aikasi menee nykyään työasioiden hoitamiseen ja minun seurassani sinä vietät enää yösi. Kun saavut kotiin minä olen jo nukkumassa. Sinä syöt mitä jääkaapista sattuu löytymään, käyt suihkussa ja kömmit viereeni. Suikkaat nopean suudelman poskelleni ja kierrät kätesi lantioni ympärille. Ja koskaan et huomaa, etten nuku oikeasti.

Nostan kädet suuni eteen ja tuijotan lasittunein silmin puoliksi juotua jo jäähtynyttä kahvia kupissani. Erkanemme toisistamme päivä päivältä ja vaikka yritän viikonlopun harvoina hetkinä jolloin olet kotona avata suutani, en saa koskaan tehtyä sitä. Olemmeko me enää mitään? Huitaisen kahvikupin lattialle nopealla käden liikkeellä ja kuulen sen särkyvän. Kahvi leviäisi isoksi lammikoksi parketille ja jättäisi ikävän läntin jos en nouse ja puhdista sitä.


         Niin kaukana oot minusta
         Olen rikki kuin lasi lyöty raudalla
         Sä et tajua, kuinka vituttaa



Noustessani tuoli raapii lattiaa ja terävät äänet kaikuvat pitkin seiniä, kimpoillen toisistaan aina eteenpäin. Kyyneleet kutittavat silmiäni, enkä jaksa edes nostaa kättäni pyyhkimään niitä. En enää jaksa estää niitä nousemasta pintaan. Jätän kahvilätäkön parketille, enkä jaksa edes välittää jos joku sattuisi astumaan kupin sirpaleisiin.

Kävelen peilin ohitse ja palaan miltein saman tien takaisin tuijottamaan itseäni siitä. Ihoni on kalpea, kalpeampi kuin ennen. Tuntuu kuin hiuksieni punainen sävy olisi haalistunut ja silmienaluset ovat uhkaavasti muuttuvassa aina vain tummemmiksi. Ruskeista silmistäni on hävinnyt se palo, joka niissä ennen paloi. Miksi et huomaa tätä?

Peilin edessä seisoo lipasto, jonka sinä silloin valitsit. Sen tummanruskea, melkein musta, pinta on saanut kolhuja ja se on aavistuksen haalistunut. Onhan se siinä jo melkein kuusi vuotta seisonut. Lompakkoni, avaimeni ja puhelin makaavat toimettomina sen päällä. Milloin edes lähdin viettämään iltaani ulos? Tavaroideni vieressä on häävalokuvamme. Kummankin päällä on valkoinen lyhyt kesämekko, emme kumpikaan ole mitään perinteiden noudattajia ja häämme olivat pienet. Seisot takanani ja olet kiertänyt kätesi ympärilleni. Lepuutat leukaasi olkapäälläni ja aika ajoin suukotat nopeasti poskeani ja virnistät. Olimme niin onnellisia tuolloin.


         Kyyneleet mun silmiäni väsyttää
         Tuska viiltää, miksi tunnen sen?



Kosketan varovasti liikkuvan kuvaa suojelevaa lasia ja tuska värähtää sisälläni. Se lähtee sormen päästä, kiertäen kaikki paikat kehostani. Jääden sydämen kohdalle särkemään. Kyynel vierii poskellani ja sitä seuraa pian toinenkin. Silmäilen kuvaa pitkään. Näytämme niin iloisilta. Onnellisilta. Rakastavaisilta. Kyyneleet vierivät poskia pitkin leualla ja tippuvat siitä lipaston tummalle pinnalle. Miksi itketään kun ollaan surullisia, vaikka se ei edes helpota oloa? Pikemminkin vain pahentaa.

Kävelen kuin unessa asuntomme halki makuuhuoneeseen ja kaadun pehmeälle sängylle. Huone tuntuu kylmältä ja kiedon mykkyrässä olleen untuvapeiton tiukasti ympärilleni. En ollut edes vaivautunut petaamaan sänkyä, kun heräsimme. Ikkuna ei ole auki ja silti minulla on kylmä. Asunnossa tehtiin vuosi sitten remonttia, ikkunat tiivistettiin. Ei täällä voi vetää. Silti minua paleltaa. Peitto ei lämmitä ylläni, eivätkä villasukat jalassani. Tuntuu kuin kylmä velloisi sisälläni. Kiertäisi verenkierron mukana ympäri kehoani; varmistaen, että minulla on koko ajan kylmä.


         Huone täynnä kylmää,
         Kun et oo mun luonani.
         Ilma on kylmää,
         Kun et hengitä iholleni.
         Niin helvetin kylmää,
         Kun et oo mun kanssani.
         Liian kylmää,
         Kun en tunne lämpöäsi.



Havahdun kun patja notkahtaa jonkun laskeutuessa siihen makaamaan. Laitan silmäni kuitenkin tiukasti kiinni kun tunnen lämpimän kätesi kyljelläni ja huulet niskassani. Ne jakavat helliä suudelmia sinne tänne ja suikkaavat lopulta sen hyvän yön suukon suupieleeni. Käsi kiertyy lantiolleni ja tiedän, että kun aamulla herään kaikki menee kuin näytelmää esittäen. Hengityksesi tasoittuu hiljaiseksi tuhinaksi ajan mittaan ja se kutittaa niskaani. En ole varma kuinka kauan se vie, mutta vähitellen alan tuntea itseni lämpimäksi ja tuhinasi takia vaivun itsekin uneen. Muistaen vain, että minun oli taas hetken lämmin.


         Vaikka koitan haavojani parantaa,
         Ne aukeaa aina uudestaan.



Kun aamu koittaa ja tunnen kuinka tönit minua hellästi hereille ja huhuilet sanoen iloisesti, että on aamu. Tiedän, että tämä päivä tulee olemaan samanlainen kuin monet edelliset. Minulla alkaa taas olla kylmä ja minua väsyttää aivan suunnattomasti, vaikka olen nukkunut koko eilisen päivän ja suurimman osan yöstä. Sinä puet päällesi. Hiuksesi ovat vielä aavistuksen kosteat kun kierrät niitä tiukalle nutturalle. Ministeriönkaapu sopii sinulle hyvin, vaikka sitä en halua myöntää. Se on syy, miksi elämämme on näytelmää.

“Nouse nyt, Ginny. Mennään syömään aamiaista”, sanot ja kyykistyt viereeni hymyillen aurinkoisesti. Tuo hymy saa edelleen vatsanpohjassani kihelmöimään lämpimästi. Se kihelmöinti ei vain leviä koko kehoon kuten ennen. Et sano mitään kahvista, jonka taisin jättää parketille. Etkä rikkoutuneesta kupista, vaikka ihan varmasti huomasit ne.

Nousen kankein liikkein istumaan ja siitä seisomaan. Eläen oman osani näytelmää käsikirjoituksen mukaan.
« Viimeksi muokattu: 22.03.2015 06:34:29 kirjoittanut Beyond »
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Resonanssi

  • ***
  • Viestejä: 1 013
  • Seamus Finnigan + Theodore Nott = <3
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #1 : 25.04.2010 11:56:14 »
oii oon ihan myyty, tää oli upea, niin sairaan ihana kuvailu yms.
täydellinen paritus, en uleensä H/G:tä lue, mutta tää sulatti sydämeni, lisää tälläisiä<3
Seamus Finnigan <3 Theodore Nott
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15036.0

shaya

  • jumalatar
  • ***
  • Viestejä: 843
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #2 : 25.04.2010 12:12:23 »
Hmm... vähän ristiriitaset tunteet jäi tästä ficistä. Ei sen takia, että itse tekstissä ois ollut jotain vikaa, vaan parituksen takia; kun mun mielessä Ginny vaan on semmonen ikuinen horatsu ja Hermione joku kiltti hikketyttö(niin siis, enhän mä mitenkään toki dissaa näitä hyviksiä... :D). Mutta rakastan sun tekstejä joten oli pakko lukea, ja onneksi luinkin. Taattua laatua ja Ginnykin oli melkein ihminen! :-*

Virheitä en löytänyt yhtään, mutta lempikohtia sitäkin enemmän.
Lainaus
Huitaisen kahvikupin lattialle nopealla käden liikkeellä ja kuulen sen särkyvän. Kahvi leviäisi isoksi lammikoksi parketille ja jättäisi ikävän läntin jos en nouse ja puhdista sitä.
Lainaus
Kyyneleet kutittavat silmiäni, enkä jaksa edes nostaa kättäni pyyhkimään niitä. En enää jaksa estää niitä nousemasta pintaan. Jätän kahvilätäkön parketille, enkä jaksa edes välittää jos joku sattuisi astumaan kupin sirpaleisiin.
Tai ehkä se toivoo että Hermy astuu niihin? :P
At night I fell asleep with visions of myself, dancing and laughing and crying with them.

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 547
  • Mock me.
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #3 : 25.04.2010 12:37:22 »
Resonanssi Todella ihanaa kuulla, että pidit! :-* Itsekään en lue tai kirjoita (yleinsä) H/G paritusta, mutta nyt vaan iski sellanen tunne, että oli pakko kirjottaa :D

shayl et oo ainoo jolla on ristiriitaset tunteet tästä. Koska Ginny on, niin kuin sanoit, ikuinen horatsu! Ja Herm on Herm(dissataan yhessä hyviksiä). Niin kuin Resonanssille sanoi, nyt vaan tuli semmonen tunne, että oli pakko kirjottaa näistä kahesta(vaikka oikeesti vihaan niitä :P Don't ask why). Hei jee! Ei yhtäkään virhettä! *tuulettaa*
Lainaus käyttäjältä: shayl
Mutta rakastan sun tekstejä joten oli pakko lukea
Herra jumala ihminen. Sie saat miut punastumaan täällä :o
Lainaus käyttäjältä: shayl
Tai ehkä se toivoo että Hermy astuu niihin? :P
Maybe ;) Ei sitä kato koskaan tiiä Astu! Astu! Astu!
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Sirina Black

  • Queen of the Beasts
  • ***
  • Viestejä: 4 172
  • Love is a killer that never dies.
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #4 : 08.05.2010 12:02:10 »
Hmm. Harvemmin luen mitään tällä parituksella enkä nykyisin edes kauheasti femmeä lue muutenkaan, mutta joskus on pakko astua ulos omasta pienestä kolostaan ja luettava muitakin kuin omia lempiparituksia sisältäviä ficcejä.

Jaham, mitähän tästä sanoisi. Yhden pienen kirjoitusvirheen huomasin tai ainakin minä luulen, että se on virhe. Toisaalta taas minun sanaani ei kannata luottaa kun itse olen oikea virhegeneraattori joka suoltaa virheitä enemmän kuin tarpeeksi.
Lainaus
Ruskeista silmistäni on hävinnyt se paljo, joka niissä ennen paloi.
Kenties palo?

Teksti oli kaunista ja aika koskettavaakin. Nuo lyriikat sopivat hyvin tuonne väleihin, niitä oli juuri sopivasti jaksottamaan ficciä sopiviin palasiin.

Ginny, josta harvemmin pidän ollenkaan, oli itseasiassa melko ihmismäinen tässä ficissä. Sanoisinko, että piristävä poikkeus siihen miten hänet yleensä kuvaillaan tai millaisena itse häntä pidän. Joten pisteet siitä sinulle.

Lainaus
Eläen oman osani näytelmää käsikirjoituksen mukaan.
Elämä on aika usein näytelmää, jossa jokaiselle on jaettu roolit. Toisinaan ne roolit eivät vain ole sellaisia minkälaisia itse haluaisi. Ginnyn rooli ei taida aivan olla sellainen, jota tämä oli ajatellut itselleen.

Kaiken kaikkiaan suloinen, vaikkakin surumielinen ficci. Kiitos!
Sodan ensimmäinen uhri on totuus.

Index librorum prohibitorum.
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

Kahvin tulisi olla mustaa kuin helvetti, väkevää kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus.

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 547
  • Mock me.
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #5 : 08.05.2010 12:17:49 »
Se tosiaan oli kirjotusvirhe, hipsin sen tästä kohta puoliin korjailemaan :) Itekkin pidän Ginnystä vaan harvoissa ficeissä ja siitä tulee kirjotettua harvakseltaan. Tähän se vaan tuntui sopivan :'D Todella mukava kuitenkin kuulla, että pidit tästä Ginnystä! Ja pisit ficistä yleinsäkin :)

Kiitos siis ihanasta kommentistasi Sirina Black!
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Pai^

  • pumba
  • ***
  • Viestejä: 63
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #6 : 08.05.2010 19:57:00 »
Ihana paritus! Pidin sun tavasta kuvailla näitä asioita. Muutenkin tosi koskettava, melkein aloin itkemään. <3 Tää ficci oli tosi erikoinen, pidin tästä kummasti, vaikka en ole edes kuullut koko laulua.

Nostan kädet suuni eteen ja tuijotan lasittunein silmin puoliksi juotua jo jäähtynyttä kahvia kupissani. Erkanemme toisistamme päivä päivältä ja vaikka yritän viikonlopun harvoina hetkinä jolloin olet kotona avata suutani, en saa koskaan tehtyä sitä. Olemmeko me enää mitään? Huitaisen kahvikupin lattialle nopealla käden liikkeellä ja kuulen sen särkyvän. Kahvi leviäisi isoksi lammikoksi parketille ja jättäisi ikävän läntin jos en nouse ja puhdista sitä.
Tämä kohta oli lempparini. Tässä kaikki oli kuvailtu niiin ihanan erikoisella tavalla. Tämmöisiä lisää. : )

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 547
  • Mock me.
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #7 : 09.05.2010 19:25:28 »
Pai^: Kannattaa ehdottomasti kuunnella laulukin :D Se on aivan helkutin ihana ja jollain asteella sitä voi sano suloiseksi. Todella mukava kuulla, että pidit<3 Ja varsinkin tuosta kuvailusta oli ihana saada noin positiivista palautetta :)

cassable: Sinne siis oli vielä jääny yksi virhe >D Kiitos sen pongaamisesta! Hienoa, että kolahti :) Mie en tykkää kuvata Hermyy liian suloseks haluan-oppia-kaiken tytöksi, vaan haluan ajatella ja kuvata tytön/naisen, että se hänen toinenkin puoli tulee esiin. Uskoisin, että kai hänelläkin löytyy se ns. ilkeä ja paha puoli :D

Kiitos molemmille tuhottomasti aivan ihanista kommenteistanne :-*
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Spirit M

  • Söpöilijä
  • ***
  • Viestejä: 111
  • Korpin kynsi on päästään terävä
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #8 : 09.05.2010 20:20:59 »
Koskettavaa, niin surullista. Ensinnäkin, en oikeastaan pidä femmestä ja tai Ginny/Hermystä, mutta tämä.. Ihunaa. <3

~Spirit M
Vuoden  päivät etsimme sadetta ja emme sitä löydä. Kun luovutamme ja toivomme auringon paistetta, niin sade alkaa. Asiat tapahtuvat aina, jos niihin oikeasti uskoo, ehkei tänään, ehkei huomenna, ehkei viikon päästä, mutta joskus.

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 547
  • Mock me.
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #9 : 09.05.2010 20:48:36 »
Ihanaa kuulla jotain noin positiivista! Pää on täynnä räkää ja kuume nousemassa hyvää vauhtia, mutta silti on pakko hyöriä finiccä ja sitten tulee tuollaisia kommenteja!<3 Kiva kuitenkin, että luit vaikka, et H/G pidäkään tai femmestä yleinsäkään :)

Kiitos ihanasta kommentistasi Spirit M! :-*
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Fell

  • Vieras
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #10 : 30.05.2010 19:33:38 »
Totuus on se, että rakastan femmeä, etenkin laadukasta sellaista.

Toinen totuus on se, että olen erittäin laiska kommentoija - musta tuntuu aina, että on ihan idioottia kommentoida, jos ei ole mitään asiaa. Poikkeuksena tosin vastaan yhden - kahden siis - tyypin kaikkiin ficceihin, mutta ei sillä oikeastaan ole väliä.

Kolmas totuus on se, että koska olen laiska kommentoija on kaksi mahdollisuutta, miksi kommentoin - joko löydän ficistä paljon kommentoitavaa (lue= kirjoitusvirheitä) tai sitten pidän ihan älyttömästi.

Tällä kertaa syy oli jälkimmäinen - eli kyllä, musta tämä oli erittäin laadukasta femmeä ja tietty yhdellä mun lempiparituksista. Ginny ei varsinaisesti enää kuulu lempihahmoihini, mutta tässä se oli tosi... Hieno hahmo : D Hermionekaan ei ollut ihan oma itsensä, siis sellainen, millainen oli kirjoissa, mutta aika voi muuttaa ihmisiä tosi paljon.

Pidin tosi paljon kuvailusta, kerrontatyylistä, ää, vähän kaikesta : D

Lainaus
Se kihelmöinti ei vain leviä koko kehoon kuten ennen
Kiitti tästä <3 Pitääkin silmäillä femme10-haasteen tuotoksiasi lisääkin...

Niin ja anteeksi alun offtopaus : D Mulla on tapana puhua aika paljonkin aiheen vierestä :>

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 547
  • Mock me.
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #11 : 30.05.2010 19:43:18 »
Lainaus käyttäjältä: Fell
Niin ja anteeksi alun offtopaus : D Mulla on tapana puhua aika paljonkin aiheen vierestä :>
Asian vierestä puhuminen on hauskaa ja välillä ihan kannattavaakin :D

Femme on rakastettava asia ja olen sanaton kun sanot, että tämä on mielestäsi laadukasta sellaista! Kiitos ihan hirveästi tuosta kehusta. Ginnyä en varmaan edes osaisi kuvata - ainakaan kunnolla - sellaiseksi, miksi hänet kirjoissa kuvataa, koska kirjoissa hänestä en oikeastaa välitä. Herm on ihan kiva hahmo kaiken näsäviisautensa kanssa, mutta kaikki muuttuu ajan myötä. Ei Hermionekaan voi ikuisuutta pysyä sellaisena nenä-kiinni-kirjassa -tyttönä :DD

Mie kiitän ja kumarran puolestani kommentista, Fell<3
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Lotazi

  • Dramioneholisti
  • ***
  • Viestejä: 392
  • ∂σ уσυ вєℓιєνє ιи мαgι¢ ♥
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #12 : 13.06.2010 02:08:51 »
Olen näemmä tänä yönä päätynyt lukemaan tätä paritusta ja mielestäni tämä oli kaikkein kaunein. En pahemmin lue femmeä taikka slashiä, mutta nyt näyttää jotenkin uppoavan. ^^

Tykkään siitä miten kerrot vain toisen henkilön näkökulmasta ja se tässä tarkoitti hieman synkkää ja kaavamaista elämää. Jos tämä olisi kirjoitettu Hermionen näkökulmasta, ficistä olisi varmasti tullut paljon eloisampi tai ainakin enemmän sinne suuntaan. Tosin se ei olisi sopinut tähän kappaleeseen, jonka ympärille loit kauniin tarinan.

Laulun sanat ja tarina kulkivat käsi kädessä ja niissä olit saanut koottua saman sävyisen kokonaisuuden.  ;) En löytänyt kirjoitusvirheitä, tosin en kyllä etsinytkään, koska keskittyminen oli aivan kokonaan fantastisessa tarinapätkässä.

Tämä oli koskettavaa ja kuvailit aivan älyttömän kauniisti.

Tykkäsin,
Lotazi kiittää ^^

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 547
  • Mock me.
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #13 : 15.06.2010 15:34:28 »
Kiitus todella paljon kommentistasi Lotazi<3

Aluksi kyllä ajattelin kirjoittaa tämän Hermyn näkökulmasta, mutta hetken pohdittuani ja kappaletta kuunneltua päädyin kuitenkin Ginnyyn. Se vain tuntui luontevammalta ja kuten sanoit sopi paljon paremmin kappaleeseen :)

Ihanaa, että tykkäsit ja jaksoit kommentoida ;) :-*(tulee kauheen lyhyt vastaus, mutta vielä on 76 s-postia kattomatta :'DD)
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 547
  • Mock me.
Vs: Kylmää näytelmää (K-7)
« Vastaus #14 : 13.11.2010 15:09:05 »
Guu mussukka, välillä saa kuulostaa itserakkaalta ihan luvan kanssa :'D Kannatan femmen saralla lukukokemuksien avartamista, koska femme on <3 ja finistä löytää monta hienoa femmeficciä, vaikka femmeä löytyy vieläkin liian vähän suomeksi. Mukava kuulla, että olin saanut hahmot IC:ksi. Aihe on kulunut, mutta jollain tapaa pidän tästä ficistä itse aika paljon. Suurimmaksi osaksi siksi, että ennen tätä en ollut Ginnysta kirjoittanut, ja kirjoista koko hahmosta on jäänyt paha maku suuhun.

Kiitos kommentistasi :-*
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?