Nimi: Lumottu kirja
Kirjoittaja: Evie
Disclaimer:Kaikki hahmot ovat omiani.
ikäraja: S
//Rutto muokkasi ikärajaa ja siirsi oikealle osastolle.
genre: Romance, Drama
Paritukset: Ainakin Julia/nacimur
Beta:Ei ole.
Muuta: laitoin tuohon tuon parituksen näkyviin, mutta tarina keskittyy paljon muuhunkin:).
Summary: Tarina kertoo kaksosista jotka löytävät lumotun kirjan ja sitä kautta toisen maailman.Mitä tapahtuu kun keinoa palata takaisin omaan maailmaan ei ehkä olekaan?
A/N: Tämä on aika vanha kirjoitelma, sain vaan taas inspiraation:). Ensimmäisessä osassa asiat kehittyvät aika nopeasti, oli aika vaikeaa puolen vuoden päästä ruveta muokkaamaan sitä. Mutta, toivoisin kovasti kommentteja!
1. kirja
Julia Miller avasi silmänsä haukotellen. Hänen pähkinänruskeat, olkapäille ulottuvat kiharat hiuksensa olivat sotkuiset yön jäljiltä. Vedensiniset silmät katselivat unisena eteenpäin.
Julian huoneessa oli kirkkaanpunaiset tapetit. Seiniä koristivat julisteet omista idoleista, rokkitähdet ja sen sellaiset, tiedättehän te teini-ikäiset tytöt. Lisäksi seinällä komeili monia valokuvia, joissa suurimmassa osassa oleilivat Julia ja hänen kaksosveljensä Jamie.
Jamie muistutti paljon siskoaan. Hänelläkin oli Julian tavoin pähkinänruskeat hiukset, jotka olivat rennosti sotkussa. Myös Jamie omisti vedensiniset silmät, jotka erottuivat selvästi kuvista.
Julia nousi hitaasti sängystä ja laahusti sitäkin hitaammin ikkunan luokse ja avasi sälekaihtimet niin, että auringonsäteet suorastaan tulvivat sisälle. Yöllä oli satanut, se oli tavanomaista Englannissa.
Julialle tuli auringosta aina mieleen hänen isänsä, joka oli kuollut kaksosten ollessa 5-vuotiaita. Anthony Miller oli ollut Julian ja Jamien mielestä maailman aurinkoisin ja kiltein isä. Hän oli aina ajatellut lastensa parasta ja laittanut heidät ensimmäiselle sijalle elämässään. Sitten yksi päivä kaksosten äiti, Elissa, oli tullut lastensa luokse ja ilmoittanut, että heidän isänsä oli kuollut.
Myöhemmin Julia ja Jamie olivat kyselleet mihin isä oli kuollut, mutta äiti ei suostunut kertomaan. Se jaksoi ihmetyttää heitä vieläkin. Julia muisti vieläkin tarkasti sen päivän, kun isän kuolemasta oli ilmoitettu heille. Hän muisti, että silloin oli ollut sateinen ja kolea lokakuinen päivä. Hassua miten sellaista muisti vielä 14-vuotiaanakin.
Julia puki nopeasti päälleen lempifarkkunsa ja keltaisen T-paidan. Sitten hän lähti keittiötä päin aikomuksenaan syödä aamupalaa. Keittiössä hän vilkaisi isoa kelloa seinällä. Se näytti vasta yhdeksää. Ja oli sentään sunnuntai-aamu. Ja kesäloma. Kukaan muu ei vielä ollut hereillä. Äiti luultavasti heräisi pian, mutta Jamie voisi nukkua vielä monta tuntia.
Julia söi aamupalaa nautiskellen ja päätti sen jälkeen lähteä aamulenkille.
Jamie heräsi ulko-oven paukahdukseen. Hän avasi ärtyneenä silmänsä siitä, että hänet oli herätetty niin törkeästi. Hän katsoi yöpöydällään olevaa kelloa, joka näytti tasan kymmentä. Hän kirosi mielessään siskonsa, jonka arveli olleen syypää hänen herättämiseensä. Julia nousi aina häntä aikaisemmin ja lähti usein juoksulenkille.
Jamie nousi istualleen ja hieroi sinisiä silmiään. Häntä väsytti vieläkin. Illalla oli mennyt myöhään tietokoneella. Hän teki sisäisen päätöksen ja lupasi mennä tänä iltana aikaisemmin nukkumaan.
Jamie käveli vaatekaapilleen ja laittoi päällensä tummat farkut ja mustan T-paidan. Hän ei vaivautunut avaamaan verhojaan. Se sai näyttämään hänen huoneensa entistäkin sotkuisemmalta. Seiniäkään ei näkynyt jalkapallojulisteiden alta. Pieni kohta seinästä oli kuitenkin varattu kuvalle, jossa oli koko Millerin perhe. Yläreunassa vasemmalla oli Anthony Miller, hänen vieressään oli Elissa. heidän edessään istuivat huomattavsti nuoremmat kaksoset leveästi hymyillen.
Kuvassa Anthony Millerillä oli vaaleat hiukset ja ilkikuriset vedensiniset silmät. Elissalla taas oli pähkinänruskeat hiukset ja hän näytti aika lailla tyttäreltään, ellei hänen silmiään laskettu, jotka olivat tummanruskeat.
Jamie vilkaisi nopeasti valokuvaa ja hymyili itsekseen. Kuva sai hänet aina hymyilemään.
Hän meni keittiöön ja tapasi siellä äitinsä, joka luki aamu-lehteä.
”Huomenta”, Jamie sanoi äidilleen, joka nosti katseensa lehdestä.
”Hyvää huomenta” , hän sanoi hymyillen pojalleen.
”Olet aikaisin hereillä”, hän jatkoi sitten.
”Se oli rakkaan siskoni vika, paiskasi oven niin lujaa kiinni, että heräsin!” Jamie sanoi ärtyneesti.
”Puhutaanko täällä minusta?” kuului iloinen ääni keittiön ovensuusta.
”Ei enää, kun sinä tupsahdit paikalle”, Jamie vastasi
”Eli täällä te vaan puhutte selkäni takana minusta pahaa?” Julia kysyi kulmat koholla, näyttäen kuitenkin hieman huvittuneelta.
”Suurin piirtein, olet hyvä päättelemään siskokulta”, Jamie vastasi.
”olet mahdoton!”, Julia puuskahti.
”Tiedän”, Jamie sanoi iskien silmäänsä.
Julia läppäisi poikaa olkapäähän ja käveli jääkapin luokse ottamaan vesipulloa.
”Minun pitää lähteä käymään Mary-mummon luona”, Elissa sanoi ”hän on ollut viime aikoina hieman yksinäinen.”
”No, eihän hänen lähelle edes uskalla mennä, pelottaa kaikki elävät olennot pois pelkällä katseellaan”, Julia sanoi säälimättömästi.
”Paitsi sen kattinsa, joka sekin on korppikotka-emäntänsä kaltainen”, Jamie lisäsi.
”No, älkääs nyt”, Elissa nuhteli kaksosia ”hän on sentään teidän mummonne.”
”älä viitsi äiti, tiedät ihan hyvin, että hänkin inhoaa meitä yhtä paljon, kuin me häntä, joten tunne on molemminpuolinen”, Jamie sanoi.
Julia nyökytteli vieressä.
”Nyt loppuu tämä keskustelu!” Elissa sanoi topakasti, ”ajattelin vain, että voisitte ehkä siivota kirjaston, saisitte vähän taskurahaa.”
”kyllä me voidaan, jos meidän ei tarvitse tulla korppikotkan luokse!”, Julia sanoi.
”Ei tarvitse, mutta lakkaa kutsumasta häntä tuolla nimellä!” Elissa käski, suupielet kuitenkin nykien.
Julia virnisti.
”Minä menen nyt, siivotkaa se huone sillä aikaa, kun olen mummonne luona.”
”Kyllä, äiti”, kaksoset sanoivat kuorossa, suloisesti hymyillen.
Elissa loi heihin vielä yhden epätoivoisen katseen ja lähti sitten eteiseen. Pian Julia ja Jamie kuulivat oven menevän kiinni.
”Pitäisikö aloittaa se siivous heti, niin pääsisimme siitäkin eroon?” Jamie kysyi siskoltaan.
”Joo, aloitetaan vaan.”
Kaksoset lähtivät kohti kirjastoa, kumpikin uppoutuneena omiin ajatuksiinsa. Julia meni edeltä ja aukaisi oven. Huone oli todellakin sotkuinen.
”Ja tämäkö meidän pitää siivota?” Jamie kysyi epäuskoisena.
Siellä täällä huonetta lojui kerroksittain kirjoja, papereita oli joka paikassa. kirjahyllyä peitti joka puolelta komea pölykerros. Huonetta ei ollut pitkään aikaan siivottu, koska sitä ei enää hirveästi käytetty. Ei sen jälkeen, kun perheen isä kuoli. Hän oli pitänyt kamalasti kirjoista. Niitä olikin silloin ollut todella paljon. Nyt ne olivat likaisia eikä kukan lukenut niitä. kaksoset miettivätkin mihin äiti oikein tarvitsi huonetta.
Julia ja Jamie aloittivat siivouksen hitaasti ja epätoivoisesti, kuin luullen ettei siitä tulisi koskaan loppua. he olivat siivonneet jo jonkin aikaa, kun hiljaisuuden rikkoi Julian kirkaisu.
”Mitä nyt?” Jamie kysyi ihmeissään.
”Katso, tuonne nurkkaan!” Julia sanoi kauhuissaan osoittaen samalla huoneen nurkkaan päin.
”Se on hämähäkki, Julia”, Jamie sanoi selvästi huvittuneena.
”No tuo onkin ällöttävä hämähäkki!” sanoi Julia vihaisesti.
Jamie vain nauroi hyväntuulisesti.
”Minä voin siivota sen nurkan, ettei vaan paha hämähäkki syö sinua”, Jamie sanoi uhrautuen.
Julia naurahti. Jamie sai hänet kommenteillaan aina iloiseksi.
He siivosivat nyt huomattavasti paremmalla tuulella. Kahden tunnin kuluttua huoneesta oli siivottu jo suurin osa. Se todella alkoi jo näyttää kirjastolta. Suurin osa kirjoista oli jo suuressa mahonginruskeassa kirjahyllyssä. Sankat pölykerrokset olivat saaneet väistyä kiiltävien puupintojen tieltä. Oli enää noin kymmenen kirjaa, jotka odottivat pääsevänsä kirjahyllyyn. He ottivat kumpikin pinon kirjoja ja rupesivat lastaamaan niitä hyllyyn.
Julia kumartui juuri ottamaan toista pinoaan, kun hän huomasi pinon päällimmäisenä olevan kirjan, joka kiinnitti Julian huomion. Kirjassa oli vaaleanruskeat kannet, jotka näyttivät todella rispaantuneilta. Se oli todella paksu. Siinä oli varmasti yli tuhat sivua. Takakannessa ei ollut minkäänlaista tekstiä. Ei mitään vinkkiä, mistä kirja oikein kertoo. Kun Julia katsoi etukantta hän huomasi siinä tekstin, joka oli melkein kokonaan haalistunut pois. Julian piti siristää silmiään nähdäkseen mitä siinä luki. Lumottu kirja. Olipa ihmeellinen nimi kirjalle. Julia aikoi katsella otsikkoa hieman tarkemmin, mutta kun hän yritti, se oli poissa. Otsikkoa ei enää näkynyt. Julia ravisti nopeasti päätään ja katsoi uudestaan otsikkoon, se oli siinä taas. Julia oli hämmästynyt. Oliko hän tulossa hulluksi? Hän näki selvästi harhoja.
”Jul, mitä sinä teet?” Jamie kysyi ja katkaisi Julian mietteet. ”Näytät siltä, kuin olisit juuri nähnyt aaveen.”
”Jamie katso tätä kirjaa, katso!” Julia käski.
”mitä tästä?” Jamie kysyi ihmeissään ”pelkkiä tyhjiä sivuja, ei edes nimeä.”
”Ei, katso sitä tarkkaan, siinä on haalistunut teksti!” Julia sanoi jo hieman ärtyneenä Jamien huonosta näöstä.
”Julia, tässä ei oikeasti ole mitään.”
”On!” Julia huusi.
”Mielikuvituksesi laukkaa liian kovaa”, Jamie sanoi huolestuneen kuuloisesti.
”Mutta siinä luki aivan selvästi lumottu kirja, olen siitä varma!” Julia sanoi jo nyt selvästi vihaisen oloisena. Miksi Jamie pilaili tuolla tavalla hänen kustannuksellaan?
”Kuule Jul, jos siinä kirjassa on jotain niin ihmeellistä, niin ota se itsellesi”, Jamie kehotti.
”Niin otankin”, Julia sanoi ja nosti loput kirjat hyllyyn. hän päätti olla hiljaa kirjasta.
”No, nyt tämä on siisti” Julia sanoi riemuissaan. ” Äidillä ei varmasti ole mitään moitittavaa tästä.”
”Ei niin”, Jamie sanoi ja virnisti iloisesti.
He lähtivät huoneesta.
Jamie ajatteli äskeistä kohtausta. Oliko Julia huijannut häntä? Se ei kyllä ollut ollenkaan hauskaa. Vai pystyikö Julia näkemään jotain mitä hän ei? Se kuulosti todella typerältä. Jos hän nyt sanoisi Julialle, että uskoo tätä, tyttö sanoisi hänelle, että hän vain huijasi. Jos nyt saisi mitään sanottua naurunsa lomasta. Ei, Jamie päätti, ettei sanoisi halaistua sanaa siskolleen siitä typerästä kirjasta.
”Kuulee, lupasin mennä vielä käymään Chrisin luona”, Hän sanoi sen sijaan.
”Joo, mene vaan”, Julia sanoi ”Mutta älä ole yöhön asti, tiedät että äiti ei pidä siitä.”
”En, sitä paitsi kellohan on vasta neljä.”
”Sanoin vaan ääneen.”
”Milloin sinä et?” Jamie kysyi muka ihmettelevällä äänellä. Julia sanoi aina kaiken suoraan. Aivan niin kuin Jamiekin.
”No, minä menen nyt, kerro äidille missä olen”, Jamie sanoi.
”Kerron”, Julia vastasi.
”Hyvä.”
”Niin on.”
”Loistavaa.”
”Tämä on tyhmää”, Julia sanoi.
”Voi olla” Jamie vastasi virnistäen.
”Mene jo!” Julia sanoi työntäen veljeänsä samalla kohti ulko-ovea.
Eteisessä Jamie laittoi vielä kenkänsä jalkaan ja heilautti kättään hyvästiksi. Sitten hän oli poissa.
Julia huokaisi itsekseen. Talo tuntui niin kovin tyhjältä ilman Jamieta. Hän inhosi yksinoloa. Talo tuntui niin isolta ja synkältä. Hän naurahti itsekseen. Luulisi nyt 15-vuotiaan uskaltavansa olla yksin kotona. Mutta silti ilman Jamien naurua ja heidän kinastelujaan talo tuntui hirvittävän tyhjältä ja jopa pelottavalta. Oli tuntunut siitä asti, kun isä oli kuollut pois. Silloin kun isä vielä eli kotona oli aina ollut joku. Anthony Miller oli nimittäin ollut kirjailija ja tehnyt siksi kotona töitä. Kirjastossa olivat kaikki Anthonyn kirjoittamat kirjat ja hänen lempikirjansa. Siksi Julia oli niin kiinnostunut siitä vanhasta rispaantuneesta kirjasta. Hänen täytyi saada tietää mitä isä oli tehnyt sellaisella kirjalla. Ja toki häntä kiinnosti se muutenkin. Oli selvää, että siinä kirjassa oli jotain outoa. Hän tutkisi sitä vähän myöhemmin. Nyt Julialla oli nälkä ja hän päätti lähteä keittiöön haukkaamaan jotain syötävää.
Jamie tuli illalla yhdeksän aikaan kotiin. Äiti ei ollut vieläkään tullut kotiin. Hän suunnisti suoraan Julian huoneen ovelle ja koputti.
”Sisään.”
”Hei, eikö äiti ole vieläkään tullut?” Jamie kysyi.
”Hän jääkin yöksi, korppikotka on kuulemma niin surullinen”, Julia sanoi aika kyllästyneen kuuloisella äänellä.
”Traagista”, Jamie sanoi virnuillen.
”Sitä minäkin sanoin.”
”Minä menen syömään iltapalaa ja sitten koneelle” Jamie selosti.
”Yllätys, yllätys”, Julia mutisi.
”Niin on, mutta hyvää yötä sitten”, Jamie sanoi.
”Öitä”, Julia vastasi.
Kun Jamie oli painanut oven kiinni, Julia otti tyynynsä alta kirjan jota oli aikonut lukea. Se oli se kirja, josta Julia oli hyvin kiinnostunut. Hän oli ollut juuri avaamassa ensimmäistä sivua, kun Jamie oli pöllähtänyt huoneeseen ja vaistonvaraisesti Julia oli työntänyt kirjan tyynynsä alle turvaan. Hän ei edes tiennyt miksi, eivät he yleensä salailleet mitään toisiltaan.
Nyt Julia kuitenkin aikoi avata kirjan ja lukea sitä, jos siinä siis olisi tekstiä. Hän ei tiennyt miksi oli niin hermostunut kääntäessään ensimmäisen sivun. Hän vain oli. Kirjassa oli tekstiä. Miksei Jamie ollut nähnyt sitä vai oliko hän huijannut? Tekstiä ei oikeastaan ollut kuin yhden sanan verran. Siinä luki: Nigrum. Julia päätteli, että se oli luvun nimi, mutta mikä kumma oli nigrum? Hän ei ehtinyt miettiä sitä se pidempään, kun lisää sanoja alkoi ilmestyä: Kauan sitten kauniissa maassa, Nigrumissa, oli rauha. Kaikkialla oli vihreää. Kukat kukkivat. Ihmiset ja eläimet elivät sovussa, eikä pahasta tiedetty mitään. Sitten kaikki muuttui.. Mutta siitä pidemmälle Julia ei enää pystynyt lukemaan. Kaikki tuntui pyörivän ympärillä, ja hän pyöri mukana. Hän huusi niin kovaa kuin vain suinkin pystyi. Seuraavaaksi hän tajusi, että ei selvästikään ollut enää omassa huoneessaan…
Jamie oli säikähtänyt pahanpäiväisesti, kun hän oli kuullut siskonsa huutavan Hän pomppasi seisaalleen ja juoksi minkä jaloistaan pääsi Julian huoneeseen. Huoneessa häntä odotti järkytys. Julia ei ollut siellä. Oli vain Julian sänky ja sen päällä vanha vaaleanruskea kirja. Mitä oli tapahtunut? Missä Julia oli? Nämä kysymykset pyörivät Jamien päässä, kun hän yritti turhaan etsiä Juliaa muualta talosta. Hän oli kadonnut, kuin tuhka tuuleen. Jamie oli shokissa. Jälkeenpäin hän ei ymmärtänyt miten pääsi puhelimen luokse soittamaan äidilleen, joka tuli heti kotiin ymmärrettyään tilanteen. He etsivät Juliaa vielä kertaalleen joka paikasta, joka piilosta. Mutta häntä ei vain löytynyt. Missä Julia oli?
