// Alaotsikko: Me kolme ja jengi, songficci
Nimi: Millaista se sitten lopulta olikaan?
Beta:Ei ole.
Fandom: Me kolme ja jengi
Ikäraja: S
Tyylilaji:Jotain angstia ja muutenkin kaipausta.
Varoitukset: kuolema, kiroilua
Summary: Ponyboy ja muut menee Dallyn ja Johnnyn hautajaisiin.
A/N:Joo osallistuu haasteeseen Kolmen ficin haaste. Itse olen tähän ihan tyytyväinen, vaikka en ole varma osasinko kuvailla Ponyboyn tunteen tarpeeksi hyvin. Joo, myönnän pari kyyneltä valui poskelleni kun kirjoiti tätä
. Kappale on Apulannan Ilona.
Millaista se sitten lopulta olikaan?
En aina voi sua ymmärtää
Oisit ees voinut yrittää
Vaikka joskus tuntuu
Että kaikki on turhaa
Sä koitit mulle selittää
Ei oo järkee jatkaa elämää
Mä tahdoin olla sulle
Syy jatkaa huomiseen
Voi helvetti, mä ajattelin kun me oltiin menossa Johnnyn ja Dallyn hautajaisiin. Mulla oli päällä musta t-paita ja farkkushortsit. Soda oli laittanu melkein samanlaiset vaatteet, kuten myös Darry.
”Soda, tuu jo!” Mä karjuin sisälle. Soda vaan sääti jotain meijän huoneessa.
”Tulossa!” Se huusi ja pinkoi eteiseen ja sieltä autoon.
”Mä en voi ymmärtää et Johnny ja Dally on poissa,” Two-Bit sano, kun me päästiin kirkolle.
”En mäkään,” Mä ja Soda sanottiin yhtä aikaa.
Ei se oikeesti kun mäkin oon niin kun kasvanu Johnnyn ja Dallyn lähellä niin ei me ihan heti –varmaan vieläkään- olla totuttu siihen et ne on poissa. Ettei ne koskaan enää puhu meille. Mä en voi koskaan nähä Johnnyn iskemässä tyttöjä tai Dallyn kiroomassa. Ja se siinä tuntuu uskomattomalta.
Sä olit perhonen, jonka siivet
Eivät kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Nyt kun öisin katson tähtiin
Ja sun kasvos siellä nään
Rakastun uudelleen
Eihän me mitään Johnnyn kans seurusteltu, oltiin vaan tosi hyvii kavereita ja nyt satutaa ihan hirveesti kun se on poissa.
Mä huomasin, että Darry vilkuili mua huolestuneen olosena ja kysy:
”Oot sä okei Ponyboy?”
”Niin okei kun tässä tilanteessa voi olla,” Mä vastasin väsyneesti. Mä olin väsyny esittämään mitään, mun elämään ei kuulunu tämä. Sairastuminen, kuolema. Miks meiltä vietiin kaikki mihin me oltiin kiintyneitä?
Mutsi ja Faija, Dally ja Johnny. Mä en ees halu tietää, kuka meistä lähtee seuraavana.
Et halunnut mua sun maailmaan
Vaikka koitin sua niin rakastaa
Sä sanoit et on parempi mulle
Et halunnut satuttaa
Kun eilen näin sun itkevän
Mä aavistin sun lähtevän
Sun silmät katsoi tyhjää
Nuku rauhassa, pikkuinen
Mä näin, miten kaikkien meidän silmät täytty kyyneleistä, vaikka suurin osa meistä tuskin oli koskaan itkeny.
Mä itkin varmaan kaikista eniten koko hautajaisissa. Mä itkin Johnnyn vuoksi, mut sit mä itkin myös mun itteni vuoksi. Mä itkin itteni vuoks, koska mä olin nyt yksin. Kaikilla muilla oli joku, joka kuuntelee. Two-Bit ja Darry, Soda ja Steve mulla ei ollu ketään. Kukaan ei enää kuuntelis mun valituksia mun surkeesta elämästä, kukaan ei lohduttais mua. Kukaan ei naurais mun kanssa. Kukaan ei menis mun kans leffaan iskemään tyttöjä. Kaikki muuttuu.
Mä luulen et Soda huomas mun apeuden, sillä se sano:
”Darry, lähetääks himaan?”
Darry vilkas mua kysyvästi.
”Jaksat sä Pony?” Se kysy huolestuneena.
”Je,” Mä vastasin ja nousin ylös maasta. Mä halusin päästä kotiin nukkumaan.
Sä olit perhonen, jonka siivet
Eivät kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Nyt kun öisin katson tähtiin
Ja sun kasvos siellä nään
Rakastun uudelleen...
//Nevilla korjaili ikärajaa ja varoituksia sekä lisäsi fandomin alkutietoihin.
