Title: Ehkä vielä joskus
Author: Penber
Fandom: Sherlock Holmes
Raiting: S
Genre: Angst, oneshot
Disclaimer: AC Doyle omistaa!
Summary: Pelkkää selittämätöntä angstia.
A/N: Osallistuu siis
Genrehaaste kakkoseen ja
Entä jos?..-haasteeseen.. (Sekä FFviiteenkymppiin sanalla 003.Loppu.)
Tämä video inspasi. Kannattaa katsoa! <;
~
John H. Watson
Mikä oli se hetki, josta kaikki alkoi? Oliko se edes alku vai loppu? Alun loppu vaiko kenties lopun alku? Ei hän osannut sanoa. Ehkä kaikki tosiaan lähti siitä, kun Mary Morstan viimeistä kertaa astui ulos asunnosta 221B, Watsonin katsoessa haikeana hänen peräänsä.
“Kaunis nainen”, John Watson huokaisi.
“Niinkö?” kysyi Holmes, joka oli väsyneenä valunut huoneeseensa ja kaatunut sängylleen. “En huomannut.”
Ja jokainen hetki niinä seuraavina vuosina, John Watson mietti, mitä olisikaan voinut tapahtua. Jos mies olisi sanonut ne sanat, jotka sydämeensä kätki, mitä olisikaan voinut tapahtua.
Neiti Morstan, minusta tuntuu, että olette vieneet sydämeni.
John Watson kirjoitti lauseen joka ilta ennen kuin nukahti. Paperit hän sulloi yöpöydän laatikkoon, muttei koskaan lähettänyt niitä. Ja lopulta kun Mary Morstan kihlautui Gary Stuwardin kanssa, mies poltti tuskaa huutavan sydämensä kanssa kaikki ne pienet suikaleet paperia.
Eikä Sherlock Holmes huomannut mitään.
Vuodet vierivät, elämä näiden kahden miehen ympärillä meni menojaan. Kaikki heidän ympärillään muuttui, mutta Baker Street pysyi ennallaan. Watsonille jokainen päivä oli kuin edellinen. Kunnes synkkä pilvi lankesi heidän tavanomaisen elämänsä ylle. Tämä pilvi ei ollut kukaan muu kuin pahansisuinen professori Moriarty.
Vesiputouksen kohina kuului vielä hiljaisena miehen mielessä.
Kyynel, toinen, kolmas.
Jokainen muisto Sherlock Holmesista, maailman kuuluimmasta salapoliisista, sai Watsonin vatsan muljahtamaan. Jokainen hetki kun mies mietti, mitä olisi voinut tehdä toisin. Hänen ei olisi ainakaan pitänyt jättää ystäväänsä yksin. Hiljaisena iltana, aivan yksin, John Watson käpertyi takkatulen ääreen.
Jokainen kyynel kertoi oman tarinansa suuresta tuskasta. Jokainen hengenveto paljasti miehen yksinäisyyden.
Ehkä vielä joskus, hän saisi sen mitä todellakin tarvitsisi.
Sherlock Holmes
Mihin kaikki loppuu? Oliko se hiljaisuus, joka miestä silloin ympäröi. Hänen katseensa oli suunnattuna ainoastaan yhteen pisteeseen. Tuohon yhteen pisteeseen, jonka hän halusi.
Moriartyn ääni kaikui ikävästi korvissa, kuin tuo häikäilemätön mies olisi vieläkin huutanut tuskissaan vesiputouksen pohjilta. Mutta nyt hän oli poissa. Holmes tiesi sen. Ja niin olisi hänkin pian koko maailmalle pelkkä muisto.
Nähdessään Watsonin onnettoman etsinnän, tuloksettomat johtopäätökset, Sherlock Holmes joutui todenteolla taistella omia tunteitaan vastaan. Hän halusi nostaa kätensä suulleen ja huutaa. Huutaa niin kovaa kuin ikinä pystyi toverilleen ja kertoa tälle olevansa elossa. Kertoa, että kaikki tulisi olemaan hyvin.
Mutta Holmes pysyi vaiti. Hän vetäytyi syvemmälle piiloonsa.
Ehkä vielä joskus he saisivat olla jälleen yhdessä.
A/N2: änkst
