Title: Yksi
Author: sileas
Rating: K11 (laitoin varmuuden vuoksi ton k11, koska teksti sisältää aika itsetuhoisia ajatuksia.)
Genre: puhdasta angstia, songfic
Pairing: Virallisesti olematon, mutta voi lukea F/G:nä.
Warnings: Spoilaa DH:ta (orly?
) Itsetuhoisuutta.
Summary: Fred on kuollut. George on yksin. (ja angstaa)
A/N: Biisi on siis Metallican One ja olen poistanut pari säkeistöä, eli tämä ei ole koko biisi. Jos jonkun mielestä tuo ikäraja on väärä, sanokaa ihmeessä. En ole kovin hyvä noiden ikärajajuttujen kanssa. Ja niin, tietenkin olisi kauhean ihanaa jos luette, niin kommentoikaa. ^^
---
YksiI can't remember anything
Can't tell if this is true or dream
Deep down inside I feel to scream
This terrible silence stops meOli vain universumi, se hetki, tyhjyys. Oli vain se huone. Oli vain aika. Oli vain tunne. Se järjetön tunteiden virta, joka oli niin suuri, ettei sitä voinut käsittää. Se tuntui epärealistiselta, se kaikki. Muistaminen oli mahdotonta, ja siltikään hän ei voinut unohtaa. Hän tunsi sen jokainen sekunti, hän kuuli sen. Hiljaisuutta. Ei enää naurua, ei tuttua ääntä vieressä, joka oli ollut siinä aina. Ei sitä lämpöä, minkä toinen oli tuonut mukanaan. Hän ei tiennyt miksi toinen ei ollut siinä, hän vain tunsi, kaikki ei ollut enää hyvin. Tyhjyys. Ajatukset kulkivat hitaasti läpi pään, joka oli täynnä sekasortoa ja sumua.
Oliko tämä totta vai unta? Sitä oli mahdotonta sanoa. Hän tunsi kipua, niin suurta kipua ja kaipuuta, ettei hän edes tiennyt oliko sellainen kipu mahdollista. Hän halusi huutaa, purkaa kaiken sen pahan olon ulos ja saada itsensä ehjäksi jälleen. Hän ei halunnut elää hetkeäkään siinä kivussa ja tuskassa. Ja silloin ajatus löi häntä suoraan kasvoihin niin lujaa, että hän luuli kuolevansa. Hän oli tiennyt koko ajan, hän oli tiennyt, muttei ollut halunnut uskoa. Nyt hän tiesi. Mikään muu ei sattuisi näin paljon. Maailma oli kuollut, maailma oli menettänyt sen ainoan, joka antoi sille syyn elää. Nauru oli kuollut.
Now that the war is through with me
I'm waking up, I cannot see
That there's not much left of me
Nothing is real but pain nowSota oli ohi, hän tiesi sen. Ikkunan takana ei ollut enää sitä sumua, joka siellä oli ollut pimeyden ajan. Aurinko paistoi kirkkaasti. Ulkona oli maailma, täynnä iloa, onnea, haikeutta. Hän ei osannut iloita. Peilissä oli hän, peilissä olivat he. Mutta silti toinen puuttui. Ja tuska lävisti hänet, eikä hän pystynyt näkemään enää kuin harhoja ja kuluneita muistoja, jotka tuntuivat epätodellisilta. Hän katsoi maailmaa, joka oli muuttunut täysin. Vaikka hän yritti, hän ei saanut otetta siitä kuka hän oli. Paljon ei ollut jäljellä siitä, mitä hän oli ollut. Hänet oli hajotettu, revitty palasiksi ja eläminen sattui niin paljon.
Sänky hänen vierellään oli tyhjä ja petaamaton. Hän kosketti peittoa, patjaa, tyynyä. Kaikki tuntui kylmältä. Ja tyhjältä. Kyyneleet valuivat pitkin poskia, pudoten hiljaisuudessa tyynylle. Jalat eivät kantaneet enää. Hän istui alas ja antoi surun virrata ulos, tietämättä miksi se tuntui niin vaikealta. Kyyneleet tukehduttivat ja sattuivat, polttelivat niin paljon. Mikään ei ollut todellista, ei mikään paitsi tuska. Ei mikään paitsi tyhjyys. Ei mikään paitsi kivuliaat pistokset sydämessä, jotka kertoivat siitä, että jotain puuttui. Jotain elintärkeää.
Hold my breath as I wish for death
Oh please god, wake meHän makasi aloillaan, unohti hengittää, antoi kyynelten virrata. Mikään ei auttanut. Hän halusi olla siellä, missä hän voisi olla kokonainen jälleen. Hän halusi kulkea polkua, seurata sitä loppuun asti. Hän halusi muuttua, hän ei halunnut olla hän. Minne jäivät he? Hän halusi pois, hän itki ja vaikeroi yksin. Hän ei tuntenut enää maailmaa. Hän ei tahtonut tuntea maailmaa. Hän tahtoi turtua, nukkua pois hiljaa ja olla taas he. Itku ei loppunut, vaikka kyynelet olivat jo kuivuneet. Hän vangitsi itsensä hiljaisuuteen, omaan itseensä ja yksinäisyyteensä.
Kuinka hän halusikaan vain lakata hengittämästä, kuinka hän halusi vain lopettaa kaiken sen kivun. Miksei kukaan tullut herättämään häntä? Miksei toinen ollut siinä, ravistelemassa häntä hereille tästä painajaisesta? Kysymykset saivat hänet epätoivon valtaan. Suru sekoittui raivoon ja purkautui ulos huutoitkuna. Öisin hän heräsi omaan huutoonsa ja hänellä oli niin kylmä. Ja hän halusi vain, että se loppuisi.
Now the world is gone I'm just one
Oh god, help me
Hold my breath as I wish for death
Oh please god, help meEpätodellisuus vaihtui päivien kuluessa todellisuudeksi. Maailmaa ei kuitenkaan ollut, ei ollut kuin polttava tyhjyys ja rukoukset, jotka toistuivat joka päivä. Rukoukset, joita hän välillä huusi, välillä kuiskasi. Ja toisen nimi poltteli hänen sisintään, mutta sitä hän ei koskaan sanonut ääneen. Muille kyllä, mutta itselle, niin kuin aina, toinen oli vain toinen. Nimi oli merkityksetön ja kivulias. He olivat aina olleet toisilleen itsestäänselvyys, ilman nimiä, ilman valheita. He tunsivat toisensa, itsensä, täydellisesti. Ja maailma oli vienyt toisen pois.
Kaksi oli aina ollut yksi, ja nyt jäljellä oli vain puolikas.
