Kirjoittaja Aihe: Twilight: Viimeinen sana | K-11, Alice/Jasper 6/6 VALMIS!  (Luettu 12662 kertaa)

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Ficin nimi: Viimeinen sana

Kirjoittaja: Twaikkari

Beta: 2. luvusta alkaen NiNNNi, suuret kiitokset hänelle! <3

Fandom: Twilight

Disclaimer: Stephenie Meyer omistaa twilightin ja kaikki sen hahmot ja paikat. Minä ainoastaan leikin ja kirjoitan kyseisistä hahmoista, en siis omista mitään! Paitsi tietenkin juonen, se on ihan omasta päästäni.

Tyylilaji:Angst, myös romance

Ikäraja:  K 11 (Laitan varmuuden vuoksi)

Paritus, Päähenkilöt: Alice/Jasper

Summary: Alice murtuu kun hän näkee Jasperin toisen kanssa? Mutta onko kaikki sittenkään niin kuin hän luulee?

Varoitukset: Eipä tule mieleen, paljon angstia jos se lasketaan??

A/N: HUOM HUOM! Tämä on ihka ensimmäinen ficcini ja tein tänne tunnuksenkin vasta vähän aikaa sitten, joten älkää  odottako mitään ihmeellistä, oli vaan pakko päästä kirjottamaan. Alkutiedot yritin laittaa hyvin ja ohjeiden mukaan, mutta toivon ja pyydän todella, että jos tästä jotain puuttuu niin kerrotte. Ja kommentoittehan myös itse tarinaa? Tämä ei spoilaa mitään twilight kirjaa erityisemmin, kirjotusvirheitä saattaa löytyä.. Tämä ei ole (ainakaan vielä) kauhean pitkä, laitan mahdollista jatkoa jos joku edes tykkää.. Ja vielä se, teksti on joissain kohtaa tönkköä.. Ja tää alku on tosi lyhyt, mutta katotaan sitä jatkoa sitten niin kuin sanoin..








Viimeinen sana




Tuijotin ikkunasta ulos katsellen sateen sumentamaa maisemaa. Siinä sinä seisoit, sinä joka olit minulle tärkeintä koko maailmassa. Tiesin, etten ikinä voisi lakata tuntemasta näin sinua kohtaan, en vaikka sinä tekisit mitä. Kyyneleet polttelivat silmäkulmissani, mutta poskeni olivat kuivat. Vangitut kyyneleeni eivät ikinä pääsisi ulos.



Lysähdin polvilleni kun halasit häntä vielä kerran. Kylmää sydäntäni vihlaisi kun painoit vielä yhden suudelman hänen vaaleille kutreilleen. Et tiennyt minun katsovan, et tiennyt minun tietävän. Olin varma siitä, et sinä minulle pahaa halunnut. En kestänyt enää katsoa, raivo ja suru olivat täyttäneet sisimpäni. Minun oli pakko saada rikkoa jotain. Nousin ylös lattialta, mikään liike ei ollut vaatinut minulta ikinä ennen yhtä paljon ponnisteluja. Suuntasin huoneemme, meidän huoneemme, nurkkaan, isolle vaatekaapilleni, joka oli myös sinun. Pienestä laatikosta alahyllyltä otin käteeni esineen, joka yhdisti meitä. Se ei ollut hinnaltaan arvokas, mutta pelkästään sen katsominen sai muistot virtaamaan. Muistot, jotka ennen olivat niin kauniita, mutta mitkä olivat nyt kääritty katkeruuteen. Otin hopeakansisesta, koristellusta valokuva-albumista molemmin käsin kiinni ja väänsin. En ollut olettanut siitä tulevan niin kova ääni kuin siitä kuitenkin tuli. Olin kuitenkin tyytyväinen, katseesi kääntyi huonettamme kohti ja kasvoillasi läikähteli tunteiden kirjo. Ensin hämmästys, sitten suru, ja lopulta väänsit kasvosi naamioksi, josta ei pystynyt lukemaan mitään. Silmiesi ahdistusta et kuitenkaan pystynyt kokonaan peittämään.



Suljin korvani, en tahtonut kuulla mitä sanoit uudelle kullallesi ennen kuin lähdit tarpeettoman hitaasti astelemaan ovea kohti. Yritin koota itseäni kasaan mahdollisimman nopeasti, mutta tiesin etten ehtisi ajoissa. Askeleesi kuuluivat jo portaista. Kuulin hengityksesi oven takana, et uskaltanut tulla sisään omaan huoneeseesi. Kun vihdoin raotit ovea varovasti ja pujahdit sisään, ei ulkona niin huolellisesti asettelemastasi naamiosta ollut jäljellä ripaustakaan. Aistit selvästi tunteeni, en pystynyt peittämään niitä ja näin kuinka oma ahdistuksesikin vain kasvoi kasvamistaan. Kumpikaan ei liikahtanutkaan, kumpikaan ei sanonut sanaakaan pitkään hetkeen. Ainoastaan tuijotimme toisiamme, kumpikaan ei ollut valmis toteamaan kiistämätöntä tosiasiaa. "Alice, kulta..", sinä vihdoin sanoit ihanalla äänelläsi. En kuitenkaan halunnut kuulla asiaasi. En ollut vielä aivan valmis. Tarvitsisin vielä pienen hetken koota itseni. Minun olisi muistettava joka ikinen rakkauden tunnustuksesi, ja sitten, yksi kerrallaan hylättävä ne kaikki. Koska en vastannut, en edes kohottanut katsettani, päätit antaa minulle vielä hetken aikaa. Hetken aikaa tuudittautua kauniiseen menneisyyteen ja unohtaa tuleva.
« Viimeksi muokattu: 16.11.2014 21:39:15 kirjoittanut Beyond »
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

NiNNNi

  • Weasley
  • ***
  • Viestejä: 593
    • LJ
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #1 : 17.03.2010 19:04:36 »
Juu, tuota noin...
En oikein osaa sanoa mitään. :D
No, jos tämä oli ensimmäinen fic, niin ihan hyvä ;)
Nuo Alicen tunteet olivat hyvin kirjoitettu ja aidon kuuloista myös. Alkutiedot taisi olla ihan hyvin, niin kuin pitääkin.
Joitakin virheitä taisi olla, mutta olen niin laiska etten jaksa enää niitä etsiä.. ;D Pahoitteluni siitä.
Mutta jos on tarkoitus kirjoittaa jatkoa, niin ihmeessä lisää vain. Kirjoittamallahan vain paranee. ;)
Ja nuo sinun ylimääräiset kommentit kannattaa poistaa, hiukan ehkä turhia. Ja täällä e mielellään kinuta kommentteja eri viesteissä.. :)

ninnni~
Other cities always make me mad
Other places always make me sad
No other city ever made me glad
New York, New York

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #2 : 17.03.2010 19:11:36 »
NiNNNi, kiitos kommentistasi. Koitan itse korjailla nuo löytämäsi virheet. : ) Ja poistelen ylimääräisiä "juttuja".
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

zilah

  • Vieras
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #3 : 17.03.2010 19:31:20 »
No lyhythän tämä oli, mutta ensimmäiseksi yritelmäksi enemmän kuin kelvokas.  Tekstissä oli tosiaan joitakin virheitä ja epäloogisuuksia, mutta ei niin paljoa, että ne olisivat hirveästi häirinneet. Ja sen voin sanoa, että sinulla oli joitakin todella kauniita kuvailuja tuolla, jotka ovat aloittelijan  tekstissä harvinaisia. Sinulla tuntuu olevan paljon lahjoja, joten kirjoita ihmeessä enemmän.

Noista virheistä sen verran, että beetasta saattaisi olla sinulle paljon apua. Omasta kokemuksesta tiedän, että kun sitä tekstiää tarpeeksi kauan töllää, sille tulee ikään kuin sokeaksi, eikä kykene näkemään virheitään. Siinä tilanteessa ulkopuolisen mielipide on arvokas, ja säästää sinulta paljon aikaa ja vaivaa. Ja on siinä sekin, että kun beeta osoittaa jonkun tietyn virheen, sitä ei niin helposti tee enää uudelleen.

Ja niin, Alice ja Jasper ovat molemmat lempihahmojani, joten kiinnostaisi tietää mitä heille tämän jälkeen tapahtuu.



zilah



Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #4 : 17.03.2010 19:38:32 »
zilah, paljon kiitoksia kommentistasi, uskon että betasta olisi paljon apua.. En vain oikein tiedä mistä sellaisen saisi, en ainakaan tiedä ketään ystävääni joka täällä kävisi. Sain hieman rohkeutta jatkaa, ehkä uskallan tässä joku päivä laittaa jatkoa kunhan sitä ensin parantelen. :)
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #5 : 17.03.2010 19:48:39 »
Joo tosi hyvält vaikutti.
Tosi hyvin noi Alicen tunteet kirjotettu ja kaikkee.
Ideaki tosi mukava.
Jatkoa
ja betan saat hankittuu Sulkakynä osastolt. Siel voit joko pistää ilmoituksen tai ettii betaks hakevien tyyppien ilmoituksista mieleisen ja pyytää häntä betaamaan.
Anaid
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #6 : 17.03.2010 20:06:37 »
Anaid, kiitos kommentista ja ohjeista betan hakuun, menenkin heti etsimään<3
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Chess

  • ***
  • Viestejä: 19
  • Potter On Totta.
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #7 : 18.03.2010 15:23:26 »
Aaww..Haikea olo tuli. Niin kauniit kuvailut, että hui kamala! <3 Ja vielä ensimmäinen ficcisi! Mä tykkäsin paaaaaljon. Ja sokea kun olen niin en huomannut yhtään virhettä. JATKOAAAAH!! <3

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #8 : 19.03.2010 18:56:13 »
Twilightchess, kiitos kommentistasi. Toinen luku on jo valmiina, kun beta löytyy/varmistuu ja hän saa sen katsottua niin sitten tulee jatkoa.  :)
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #9 : 19.03.2010 22:05:10 »
A/N: Tässä olisi jatkoa. Tuhannet kiitokset NiNNNi :lle joka on betaillut tämän luvun!



2. luku


"Alice", sinä aloitit uudelleen, tällä kertaa kasvoillasi oli päättäväisempi ilme. Tosin kärsimys silmissäsi oli vain lisääntynyt. "Alice, se ei ole sitä mitä luulet. Minä.. minä rakastan sinua, olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan.." En vieläkään kohottanut katsettani, valmistauduin vastaanottamaan tiedon, joka tuhoaisi loputtoman elämäni. Tuo tieto tekisi ikuisesta elämästäni vieläkin pahemman painajaisen.

Naama kovana käänsin silmäni suoraan sinuun. Epätoivon ja surun rinnalle alkoi kohota uusi tunne, viha. En ollut sinulle vihainen siitä, että jättäisit minut. Se tietenkin murtaisi maailmani ja tuhoasi elämäni, mutta siihen sinulla oli oikeus, pakko se oli myöntää. Aikaisemmin lausumasi sanat alkoivat kuitenkin pikku hiljaa pinttyä mieleeni ja tajusin niiden merkityksen. Sinä sanoit rakastavasi minua, vaikka sinulla oli toinen! Mistä lähtien sinulla oli ollut suhde jokaisen vastaantulevan kanssa? Olinko minä jo kauankin ollut vain yksi vaihtoehto laajasta valikoimastasi?! Pudistin päätäni voimakkaasti selvittääkseni sekavat ajatukseni, mutten voinut estää itseäni. Sylkäisin suustani ulos äskeiset ajatukseni, eikä minua kaduttanut vaikka näin kuinka kasvosi vääntyivät tuskasta. Päinvastoin, se toi pienen, kitkerän hymynpoikasen toiseen suupieleeni. Olin sentään pystynyt satuttamaan sinua vielä viimeisen kerran.

Painostava hiljaisuus jatkui jälleen. Aistit sekaiset tunteeni, etkä uskaltanut sanoa enää mitään. Luultavastikin olit tyytyväinen viestin mentyä perille niin nopeasti. Minä puolestani yritin kaikin voimin olla välittämättä suljettujen silmäluomieni taakse vierivistä kuvista tulevaisuudesta. Ne eivät voineet toteutua, se ei ollut mahdollista. En enää ikinä, en ikinä, painaisi huuliani sinun huulillesi. Eivätkä suupieleni enää koskaan kohoaisi hymyyn. Tunsin kuinka yritit kovalla ponnistuksella tunkea ilon ja rauhallisuuden tunnetta sisääni, mutta tunteeni olivat liian voimakkaita tuhottaviksi ja sinäkin sait niistä totisesti osasi. En enää kestänyt seuraasi, miksi olisi pitänytkään, joten syöksyin ovesta ulos luoden sinuun viimeisen katseen. Päätin antaa sinun elää rauhassa ikuinen elämäsi, emme enää koskaan näkisi. Saisit viettää laatu aikaa uuden kultasi, taikka laajan naisvarastosi, kanssa mielin määrin. Sinun ei tarvitsisi varoa loukkaamasta tunteitani enää.

Kun olin jo aukaisemassa ulko-ovea, tunsin kovan ja kylmän käden tarttuvan lantiooni tiukasti. Se oli hellä ja lohduttava ote, mutta se toimi myös oivana esteenä. Käännähdin nopeasti ympäri nähdäkseni kuka uskalsi estää minua nyt. Edward. Niinpä tietysti, hän oli kuullut kaikki ajatukseni. Taas kerran hän tiesi kaiken. Yleensä se ei minua häirinnyt, kurkinhan minäkin hänen tulevaisuuteensa lähes joka päivä, joskus montakin kertaa päivässä, mutta tällä kertaa se ärsytti minua suunnattomasti. Miksi Edwardin piti puuttua asiaan, joka ei häntä koskettanut pikkusormellakaan? "Tämä ei kuulu sinulle", huusin, vaikka se oli sinänsä tarpeetonta. Hän tiesi mitä aikoisin sanoa jo ennen kuin sanat virtasivat huuliltani ilmaan. Samassa tajusin, kuinka tyhmää oli huutaa. Huutoni nimittäin houkutteli koko perheeni paikalle, yhtä lukuun ottamatta. Edward luki mielestäni pakoajatukset ja tiukensi otettaan vyötärölläni. Ilmeisesti hän ei halunnut minun pääsevän pakoon. "En haluakaan", Edward murisi vastaukseksi ajatuksiini.

 Ei kulunut montaakaan sekuntia kun perheeni ympäröi minut, Jasper ei onneksi edelleenkään ollut paikalla. Pidin katseeni Edwardin käsissä, mutta vaistosin jokaisen tuijottavan minua. "Alice, se ei ihan oikeasti ole miltä näyttää. Jasperilla ei ole ketään toista, huoneellisesta puhumattakaan. Etkö muka katsonut kunnolla? Ei se ollut mikään hellä suudelma, eikä halaus ollut minkään näköinen rakkaudenosoitus. Tai tietysti se näytti siltä, sen oli tarkoituskin, sillä se on tarpeellinen koh..", Edward aloitti paasauksensa, mutta keskeytin sen epäkohteliaasti; "Minä tiedän kyllä mitä näin. Jasperilla on toinen, ehkä jopa huoneellinen! Mutta ihan sama, Jasper on täysi paska!" En ollut ikinä, en koskaan huutanut niin kovaa. Enkä ollut ikinä sanonut Jasperista pahasti, en edes ajatellut. En ennen tätä. Kova huutoni oli saanut kaikkien suut loksahtamaan auki. Edwardin kädet olivat valahtaneet vasten hänen kylkiään. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja pujahdin ovesta ulos niin nopeasti ettei Edward taikka kukaan muu ehtinyt reagoida. "Alice, älä mene! Anna meidän selittää! Se kaikki oli vain näyttelemistä! Se on.. Jasper vain halusi.. hän voi selittää, kunhan rauhoittuu.. hän oli niin järkyttynyt reaktiostasi ettei vain pystynyt kertomaan totuutta.." Annoin perheenjäsenieni huutojen sekoittua keskenään, enkä välittänyt. Miksi heidän piti yrittää puolustella Jasperin tekoja ja syöttää minulle pajunköyttä? Tiesin kyllä totuuden, enkä enää koskaan palaisi. Perheeni jättäminen satutti, mutta minun oli jätettävä heidät, sillä Jasper oli satuttanut minua pahemmin kuin he kaikki yhteensä.

En tiennyt kuinka kauan olin juossut. Luultavasti pari päivää. Vampyyrien yhdeksi parhaaksi ominaisuudeksi oli aikojen saatossa todettu kestävyys. En tuntenut minkäänlaista väsymystä, vaikka vauhtini oli pysynyt koko ajan samana. Kurkkuani tosin poltti, minun olisi pakko pysähtyä pian metsästämään riistaa. Tästä kaikesta huolimatta en halunnut tappaa viatonta ihmistä ja niin luultavasti kävisi jos janoni pääsisi liian pahaksi. Edellisestä metsästyksestä oli jo liikaa aikaa. Minun oli pitänyt mennä metsästämään Jasperin kanssa sinä päivänä, kun.. Ei, kieltäydyin ajattelemasta sitä. Olin lakannut oikeastaan ajattelemasta, pystyin estämään jopa suurimman osan näyistä. Välillä mieleeni tunkeutui muistoja, joiden tuloa en kyennyt estämään, mutta jatkoin niiden aiheuttamasta kivusta huolimatta. Pariin otteeseen olin ihmetellyt myös sitä, ettei kukaan ollut lähtenyt perääni. Tosin en tiennyt aluksi sen paremmin kuin nytkään minne menisin, eikä Edward enää pystynyt kuulemaan ajatuksiani. Olin liian kaukana. Perheeni olisi siis hyvin vaikea löytää minua. Aina tuon ajatuksen yhteydessä mieleeni ilmestyi väkisinkin Esmen rakastavat kasvot, jotka olivat huolen ja surun murtamat. En tiennyt oliko kuva jostain muistoni kätköistä vaiko ripaus tulevaisuudesta, mutta väliäkös tuolla. Olin liian murtunut ajatellakseni selvästi.

Kun olin vihdoin pysähtynyt keskelle tiheää metsää ottaakseni vainun saaliista, en tiennyt missä olin. Sekin kuitenkin oli minulle aivan sama. Ainoa asia jolla oli ollut merkitystä oli tuhoutunut. Hänen.. Ei. Kieltäydyin jälleen ajattelemasta. Viettäisin loppuelämäni, toisin sanoen ikuisuuden, luultavasti jossain kallionkolossa itseäni heijaten ja itsesäälissä velloen.
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Lööperiikka

  • ***
  • Viestejä: 481
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #10 : 20.03.2010 10:45:21 »
Päätin nyt tulla kommentoimaan sinun ficcejäsi/ficciä vuorostaan...
 Eli tämä oli ihanan haikea ja ahh... niin ihana! Oliko tuo Jasperin "salarakas" juttu pelkää näytelmää?  :o Minkä ihmeen takia?!?   Repesin kun kuvittelin Alicen istumassa jossain luolassa hiukset sotkussa ja silmät mustana... Tosin nyt kun jälkeen päin ajatellen se olisi ennemmänkin pelottavaa...

Tämä sinun ensimmäinen ficci? Eipä kyllä uskoisi, tosi hyvin kuvailtu ja kirjoitettu!
Kiitos ja ylistys.
Juups rakentava juoksi rääkyen karkuun.  :D

Jatkoa toivoen ja sinua ylistäen Lööperiikka

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #11 : 20.03.2010 13:27:59 »
Lööperiikka, kiitos paljon kommentistasi. Joo, kyllä tää on ihan eka ficcini, mutta mukavaa kun tykkäät. Juonesta en paljasta mitään etukäteen, sen näkee sitten. Kolmatta lukua en ole vielä edes aloittanut kirjoittamaan, mutta heti kun läksyiltä ehdin niin kirjoitan sen. Että varmaan ihan pian sekin tulee.
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Haidy

  • ***
  • Viestejä: 52
  • Team Alice & Jasper <3
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #12 : 21.03.2010 15:04:59 »
Uusi lukija!!!

Äää... mitä tähän nyt  osais sanoa.... ???
Tää on ihana ja sellain haikee... Tuli vähän haikee olo ja... Äää... en mä keksi miten kuvailis tätä.
Vaikee uskoo et tää on sun eka ficci, ku kirjotat nii hyvin...


Jatkooo ja nopeesti!!!!!! ;D ;D
Aquellos son ricos que tienen amigos!

Without de dark, we would never see the stars!

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #13 : 21.03.2010 15:33:28 »
Haidy, kiitos kommentistasi.  :)

Jatkoa olen tänään pari tuntia työstänyt ja sain sen valmiiksikin, mutta en ollut siihen tyytyväinen joten pyyhin koko kolmannen luvun pois.. Lähden tästä harkkoihin ja koitan vähän tuulettaa ajatuksiani, ehkä illemmalla onnistuu kirjoittaminen sitten paremmin. Mutta tänään tosiaan yritän saada jatkoa ainakin aloitetuksi, ehkä saan valmiiksikin. Mutta huomenna sitten ainakin. :)
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #14 : 23.03.2010 20:20:21 »
A/N: Tässä olisi seuraava luku, sen kanssa oli hieman ongelmia, mutta en siitä enää parempaa saa. Olen kirjoittanut siitä kaksi erilaista versiota, mielestäni tämä oli kuitenkin parempi. Kiitos paljon betauksesta NiNNNi :lle! Mutta kommentoikaa, jookosta!?  ;)


3. luku


Tuntui ironiselta, että olin ilman näkyjänikin osannut ennustaa oikein. Siinä minä istuin, nojaten vasten kylmää ja kovaa kallionseinämää pää painettuna käsiini. Hiukseni sojottivat jokaiseen suuntaan ja ennen silmiäni ympäröineet leveät mustat rajaukset olivat sotkeentuneet ympäri naamaani. Oloni ei ikinä ennen ollut niin yksinäinen ja minulle tuli ahdistava olo kun katselin kallionkolon läpitunkemattomaan pimeyteen. Pimeys toi mieleeni mielisairaalassa viettämäni ajan, josta en tosin muistanut lähes mitään. Tiesin vain, että minua oli pidetty pimeässä, syrjitty ja kohdeltu huonosti oudon kykyni takia. Silti olin varma, ettei se ollut satuttanut minua yhtä paljon kuin tämä. Olin kietonut käteni jalkojeni ympärille ja käytin kaikki voimani ollakseni ajattelematta. Ollakseni tuntematta, näkemättä ja muistelematta. Enkä siltikään pystynyt estämään kaikkea.

Osan ajasta olin käyttänyt hyödyllisestikin. Olin miettinyt tapaa lopettaa ikuinen elämäni. Olin ehdottoman varma siitä, että minun olisi parempi lakata olemasta kuin elää ikuisuus kärsien. Emmett, ihana karhumainen veljeni, oli tullut ensimmäisenä mieleeni. Tiesin ettei hän minua tappaisi, ei vaikka kuinka rukoilisin, mutta silti tahdoin yrittää. Niinpä kaivoin piukkojen, hänen minulle ostamiensa, farkkujeni taskusta pienen hopeisen matkapuhelimen. Sormeni kiisivät näppäimillä eikä mennyt sekuntiakaan, kun luuri oli jo korvallani. "Alice", Emmettin yllättynyt ja huolestunut ääni vastasi välittömästi. "Emmett. Sinun on autettava minua. Ole kiltti ja tapa minut, ole kiltti. En halua enää elää, en ilman Jasperia. Ole kiltti. Ole kiltti, minä pyydän. Tapa minut.", toistelin puhelimeen nopeaa vauhtia. Ääneni säröili, olin jälleen puhjennut kyynelettömään itkuun. "Alice! Ei, en todellakaan tapa sinua, eikä niin tee kukaan muukaan", Emmettin raivostunut ääni huusi minulle puhelimesta. "Olemme yrittäneet soittaa sinulle satoja kertoja, etkä sinä vastaa. Ja nyt sitten soitat ja pyydät minua tappamaan itsesi, vaikka Jasper rakastaa sinua ja on suunniltaan huolesta. Eikä hänellä ole ketään toista, se suutelu-juttu oli vain..."

En kestänyt enää kuunnella. Läpsäytin simpukkamallisen puhelimen läpän kiinni vihaisena, en halunnut kuulla enää ainuttakaan valhetta. Avasin puhelimeni kuitenkin pian uudestaan ja vilkaisin näytölle pelkästä mielenkiinnosta. Puhelimeni oli ollut tarkoituksella äänettömällä, en ollut halunnut vastata kenenkään puheluihin. Ilmeisesti perheeni kuitenkin halusi saada minut takaisin, sillä kännykkäni väitti minulle tulleen näiden muutaman päivän aikana 357 vastaamatonta puhelua. Huokaisin syvään ja puristin puhelinta kovaan nyrkkiini, hieman liian kovaa sillä sen molemmille puolille ilmestyi sormeni painaumat. Vaihdoin äänettömän tilan yleiseen, vaikken tiennyt miksi. Aioin hankkiutua koko kapineesta eroon välittömästi.

Juuri kun olin heittämässä tuota typerää elektronista metalliesinettä ulos kolostani, noin sadan metrin pudotukseen, se alkoi laulaa rakkauslaulua. Huoletonta ja kevyttä soittoääntäni. Vilkaisin murhaavasti soittajan numeroa ja muutaman sekunnin jälkeen päätin vastata, vielä viimeisen kerran. "Carlisle", tervehdin soittajaa kylmällä äänellä. Parempi sekin kuin, että ääneni sortuisi. "Se oli pelk..", Carlisle aloitti, mutta tiesin mitä oli tulossa joten keskeytin hänet tylysti huutaen; "Älä hitto sinäkin aloita! Jasper ei rakasta minua, elämäni tuhoutui, hän oli kaikkeni! Ja minä kyllä keksin tavan päästä ikuisesta elämästäni, jos Emmett ei auta, niin kyllä joku muu auttaa, ihan varmasti!" Sen sanottuani, tai siis huudettuani heitin kännykän kaikin voimin ulos kolostani. Hetken kuluttua kuulin se räsähtävän maahan jossain hyvin kaukana.

Tosiasiassa en ollut niinkään varma, kuka suostuisi päättämään elämäni. Minulla oli suuri houkutus lähteä Italiaan Volturien luokse, mutten halunnut asettaa perhettäni vaaraan. Eikä ollut taattua, että Volturit edes suostuisivat pyyntööni, he halusivat erikoisen kykyni kokoelmaansa. Ja Aro toistaisi kuluneet sanansa "Mutta Alice, mikset liittyisi meihin? Kykysi on liian arvokas tuhottavaksi", heti kun pyytäisin häntä tappamaan minut. Nyt kun siis kukaan perheestäni ei minua suostuisi auttamaan ja Volturit olivat poissa laskuista, minun oli keksittävä jotain muuta. Itse en voisi itseltäni henkeäni riistää, se olisi liian vaikeaa ja tuskaista. Painoin pääni jälleen käsiini ja koitin keksiä uusia keinoja, kun kova tuuli toi nenääni suuren, jättikokoisen nuoren uroskarhun hajun. Mieleeni luikerteli kysymys, jota en pystynyt vain ohittamaan. Pystyisikö suuri karhu tappamaan vampyyrin? Painuisivatko sen veitsenterävät kynnet kyllin syvälle kivikovaan ihooni raadellakseen minut palasiksi. Ja jaksaisiko se tuhota minut kokonaan vai lopettaisiko se kesken leikin? Vaihtoehto puistatti minua, onnistuessaan se tulisi olemaan erittäin tuskainen. Enkä edes ollut varma, tuhoutuisinko täysin jos raadeltua ruumistani ei poltettaisi. Silti päätin yrittää, en halunnut olla olemassa enää hetkeäkään, hän oli tuhonnut elämäni. Elämäni, jonka ainoa valopiste oli ollut juurikin hän itse.

Salaman nopeasti loikkasin alas kalliolta ja vetäisin sieraimiini raikasta metsäilmaa. Sain nopeasti vainun karhu-uroksesta, se oli vain muutaman kilometrin päässä. Ajatus niin hitaasta ja tuskallisesta kuolemasta puistatti minua yhä, kun saavuin aukiolle missä suuri petoeläin vartioi reviirinsä rajaa. Se oli kiistatta kookkain karhu jonka olin ikinä nähnyt ja se näytti väkivahvalta. Ehkä se todella voisi tuhota minut jos en vastustelisi yhtään.

Hiivin hiljaa, varoen päästämättä ääntäkään karhun taakse. Se ei huomannut minua joten asetuin makaamaan selälleni noin parin metrin päähän siitä. Annoin vielä vanhojen ihanien muistojen virrata lävitseni koettaen unohtaa sanat ja teot mitkä olivat minut tähän tilanteeseen ajaneet. Sitten otin maasta nyrkin kokoisen kiven ja viskasin sen voimakkaasti jo ennestäänkin vihaisen oloisen karhun suureen takapuoleen. Ensin se murahti kivusta, mutta vain sekuntia myöhemmin se kääntyi ja katsoi raivoissaan hentoa ruumistani, joka makasi avuttomana maassa. Näytin helpolta saaliilta. Suljin silmäni ja korvani, mutta tiesin silti karhun hyppäävän minua kohti, maa tärisi sen valtavan painon alla. Vedin henkeä keuhkoihini viimeistä kertaa ja taioin hänen kauniit kasvonsa mieleeni. Muistin niistä jokaisen pienenkin yksityiskohdan. Tunsin kuinka karhun veitsenterävät kynnet painautuivat ohuen jalkani läpi hirvittävällä voimalla. Sisälläni ailahteli epätoivon, surun, tuskan ja kivun lisäksi yllättävä tunne, ilo. Olin iloinen siitä, että tämä ehkä onnistuisi, olisin onnellinen jos kaikki päättyisi nyt.

Karhu oli lävistänyt jalkani jo kymmenkunta kertaa ja jokaisella raapaisulla mieleni teki huutaa tuskasta, se todella sattui. Kuitenkin makasin hiirenhiljaa, liikahtamattakaan paikaltani. Tiesin, että äkkinäinen liike tai kova huuto saattaisi pelästyttää karhun pois. Ja sitä en tässä vaiheessa olisi enää kestänyt. En tiennyt, pystyikö vampyyri menettämään tajunsa, mutta siltä minusta nyt tuntui. Silmäni olivat olleet koko ajan kiinni, joten en tiennyt oliko vasen jalkani enää kiinni minussa. Sekä sisäinen, että ulkoinen kipu raastoivat minua satoihin osiin ja tyytyväisenä tunsin ajelehtivani pimeään. Viimeinen asia, jonka muistin, oli kova huuto, josta en saanut selvää, en edes ollut varma tuliko se mahdollisesti omasta suustani. Muistin myös kovat, voimakkaat kädet jotka kiertyivät ympärilleni siirtäen minua. Sitten kaikki pimeni kokonaan. Toivottavasti ikuisiksi ajoiksi.

Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

mellonami

  • ***
  • Viestejä: 194
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #15 : 24.03.2010 16:11:41 »
Onko se Jasper? Mitä oikeasti tapahtui? TAHTOO JATKOO!
Toivon, koska uskon
uskon, koska rakasta
ja rakastan, koska toivon

Chess

  • ***
  • Viestejä: 19
  • Potter On Totta.
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #16 : 24.03.2010 16:57:26 »
Aaaw!  :o Mitä tapahtui! Eieiei. Ei se voinut kuolla. Ei. Oliko se charlisle? <3 Se olisi ihanaa.  Mutta kuitenkin Jazz varmaan, vai? En kestä tiedottomana! *nyyh*  :'( 
Oli ihana  taas, kuten aina. <3 Kiitos jatkosta ja LISÄÄ JATKOA! :3

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #17 : 24.03.2010 17:07:34 »
mellonami, kiitos kommentistasi.  :D Ehkä Jasper, ehkä ei.. En kerro mitään.. x)

Twilightchess, kiitos. :D Kiva että tykkäät. Niin, saattaahan se olla Carlislekin..

Jatkoa tässä juuri kirjoittelen, neljäs luku ahkeruudestani ja läksyjen määrästä riippuen valmis joko tänään tai ainakin viikonloppuun mennessä.
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #18 : 24.03.2010 20:11:40 »
Olin oikein ahkera tänään, kirjoitin koko neljännen luvun.  ;) Lähetin sen äsken betattavaksi, että se varmaan tässä aika pian jo tulee. Kommentit olisivat kivoja!
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Vs: Viimeinen sana
« Vastaus #19 : 25.03.2010 08:15:10 »
Jatkoa!
Tää on niin ihana!
Ja se oli kans kiva, ku Alice ei lähteny Volterraan!
Jatkoa!
Anaid
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James