Nimi: Kauniimpiin kirjoihin
Kirjoittaja: Sassa
Ikäraja: K-11
Genre: Oneshot, drama, hurt/comfort, angstintynkääkin
Paritus: Ei ole (toki Susanna/Mallaa löytyy jos sitä haluaa löytää)
Varoitukset: Kiroilua, puhekieli
A/N:Mä en olisi uskonut päätyväni kirjoittamaan tällaisesta aiheesta, mutta eräänä päivänä tämä koko idea henkilöitä ja nimiä myöten vain putkahti päähäni ihan valmiina. Itse kirjoittamisen aloittamisessa kesti hetki, mutta sitten tämä valmistuikin yhdessä illassa.
Olkoon tämä nyt ystävänpäivän kunniaksi tällainen ystävyystarina. Tämä on myös ensimmäinen valmistunut kirjoitelmani moneen moneen vuoteen, antakaa siis anteeksi
mahdolliset todennäköiset kömpelyydet.
Summary: Mä olin helvetin kiitollinen siitä ettei se sanonut mitään, vaikka kyllä se huomasi mun turvonneen poskipään ja ruvet selässä ja isot sinelmät vasemmassa kyljessä ja pakarassa.*
Mä olin täysin unohtanut että Susanna vietti synttäreitään sinä viikonloppuna. Se oli varmaan jo ihmetellyt kun mua ei ollut näkynyt, mutta kun se avas oven ja näki mut haudanvakavana, vettä tippuvana ja melkein kolme tuntia myöhässä, se tajusi heti että jotain oli tapahtunut.
Se tarttu mua käsivarresta, luotsasi edellään keittiöön ja istutti lähimpään vapaaseen tuoliin. Sillä oli kymmenkunta vierasta ja tietenkin niiden kaikkien huomio nauliutui välittömästi muhun. Väistin niiden tuijotusta.
Jossain mun takana Susanna kolusi keittiökaappeja ja napsautti kahvinkeittimen päälle.
"Tota, joo. Osa teistä varmaan tietääkin Mallan, se on mun paras kaveri, ja nyt on käynyt yks aika ikävä juttu. Musta tuntuu vähän paskalta tehä näin, mutta ois parempi että lähtisitte kotiin tai jotain, meidän pitää nyt olla kahestaan. Lähetään vaikka baariin ens viikonloppuna, mä tarjoan."
Tuijotin lattiaa enkä nähnyt ihmisten ilmeitä, mutta Susannan sanat laukaisivat kiihkeän supatuksen. Mä olin ihan varma että huone keinui, seinät ja lattia vasemmalle oikeelle vasemmalle, korvissa kohisi.
*
Susanna kolautti ulko-oven kiinni ehkä turhankin kipakasti. Kohotin viimeinkin katseeni ja näin Susannan kasvoilla oudon ilmeen kun se katsoi mua, myötätuntoisen ja hellän mutta kova raivo tihkui läpi.
"No niin, apinat paimennettu ulos. Mees pesulle siitä." Raidallinen pyyhe läpsähti vasten mun naamaa.
Mä avasin suihkun ja kuuma vesi ryöppysi mun päälle ja koko ajan Susanna seisoi kylpyhuoneen oviaukossa ja vahti mua. Sen vaaleenruskeat kiharat oli koottu taakse jonkunlaiselle nutturalle ja sen silmissä oli liian paksut mustat rajaukset. Se nojasi ovenkarmiin ja mä en jaksanut välittää sen intensiivisestä, pistävästä katseesta, joka valui alas mun vartaloa. Mä olin helvetin kiitollinen siitä ettei se sanonut mitään, vaikka kyllä se huomasi mun turvonneen poskipään ja ruvet selässä ja isot sinelmät vasemmassa kyljessä ja pakarassa. En olis kestänyt jos se olis alkanut jeesustella.
Veri alkoi laiskasti palata mun sormiin ja varpaisiin ja nenänpäähän ja hillitön vapina laantui.
"Mä lähin pois."
"Siltähän se näyttää", Susanna tuhahti. "Taas vaihteeks." Mä kuulin sen sen äänensävystä, se oli vihanen mulle.
"Ei ei. Mä jätin sen. Mä ihan oikeesti tosissani jätin sen enkä mä ole enää menossa takas vaikka se kuinka anelis." Tartuin pyyhkeeseen ja aloin kuivata tukkaani tarmokkaasti.
Suru, kiukku ja helpotus jylläsivät mun sisällä kun Susanna käveli mun luokse ja kohotti mun leukaa. "Tiedätkö, mä oon viimeset vuodet halunnu sanoo tän ja nyt mä sit sanon. Sä olet yks vitunmoinen idiootti."
Mä hymähdin. "Ai jaa. Ja mä kun melkein odotin että sulta tulis että 'mitä mä sanoin, oisit kuunnellu vaan mua'."
Se halas mun alastonta vartaloa.
*
Susanna ei ollut ehtinyt synttärivieraidensa kanssa kakkukahvittelua pidemmälle, joten sillä oli jääkaappi täynnä kaikenlaista pikkunaposteltavaa ja iso purjo-fetapiirakka. Mä kökötin olohuoneen nojatuolissa Susannan kylpytakkiin kääriytyneenä ja paksut villasukat jalassa ja mun eteen pienelle lasipöydälle kannettiin iso kuppi kahvia, tuhti viipale piirakkaa, mikrossa höyryävän kuumaksi lämmitetty tonnikalatäytteinen tortilla ja tölkillinen kuivaa omenasiideriä.
"Okei." Susanna istui sohvalle ja lorautti omaan kahvikupilliseensa kermaa. "Toi on sulta Malla jo aika iso harppaus. Sä siis oikeesti lähdit?"
"Joo."
"Vasta vähän aikaa sittenhän sä et suostunut ees myöntämään että mikään oli vikana. Suutuit mulle kun mä kehtasin ees vihjatakaan siihen suuntaan että Joonas löis sua."
"Joo."
"Musta tiedätkö tuntuu että sä olit jotenkin jumissa oman vahvuutes kanssa. Sä et osannu lähteä pois mut sun ylpeys ei antanu periks myöntää että sä et hallinnu tilannetta..."
Susannan analyysi meni multa ihan ohi. Mä tajusin vaan sen että mä istuin siinä, hämärässä, mun paras ystävä mua vastapäätä ja mua ei oikeesti uhannut yhtään mikään.
Joonas oli päättänyt muotoilla mun naaman uuteen uskoon kun mä olin pamauttanut sille että tää oli nyt tässä ja että mä en kattelis sitä enää. Sille oli ollut kai liikaa ajatus siitä että mä en olisikaan enää riippuvainen siitä eikä sitä enää palveltaisi. Niin mä olin heittänyt melkein neljän vuoden suhteen menemään ja karannut ovesta ulos niitä nyrkkejä pakoon. Mä olin napannut mukaan vaan kengät ja kiskonut ne jalkaan vasta ulkona kadulla kaatosateessa, ja sydän oli takonut mun kurkussa niin lujaa että mä olin luullut että mun pää räjähtäisi. Mun kyynelkanavat oli olleet kuin täynnä kuumaa vettä, mutta mitään ei ollut tullut ulos.
"...lla kuunteletsä yhtään?"
"Hä?"
"Eli et." Susannan äänestä kuulsi lievä moite, mutta sen silmissä oli hymyä. "Mut ilmotetaan heti huomenna Kelalle siitä että Joonas ei tästä lähtien asu enää sun luona. Ja rikosilmoitus tietty jos sä suostut, se hakkas sua niin kauan että mun mielestä ois ihan oikein käräyttää se vihdoin viimein."
"...mä olin ajatellu että mä vaan kävisin hakee vähän mun tavaroita sieltä joskus päivällä ja tulisin vaikka tänne. Enkä mä tiedä tosta poliisistakaan, en mä haluu alkaa tapella Joonaksen kanssa, en mä haluu nähä sitä." Mun mahassa alkoi kiertää heti kun mä sanoin ne sanat, mua pelotti ja se hävetti mua ja avuttomuus hävetti myös.
"Älä jauha paskaa, sähän siinä kämpässä ekaks asuit. Jos joku sieltä lentää ulos niin se et ole sä."
*
Sänkyyn me mentiin vasta joskus kahdelta.
Aika virtasi hitaasti ja musta tuntu tosi epätodelliselta, tänä yönä mä en menisi nukkumaan Joonaksen viereen, käpertyisi mytyksi parivuoteen toiseen laitaan ja toivoisi että mies unohtaisi mun olemassaolon. Ei se aina ollut ottanut mua väkisin, joskus mä olin syttynyt sille kuten alkuaikoinakin, mutta joka ainoa kerta seksin jälkeen se oli vaan kääntynyt selkä muhun päin ja nukahtanut tai mennyt olohuoneeseen kattomaan telkkaria tai lähtenyt baariin, kaikki sanaakaan sanomatta.
Susannan sänky oli sellanen tavallinen, kaheksankymmentä senttiä leveä, ja meidän piti maata ihan kiinni toisissamme koska Susanna ei suostunut päästämään mua sohvalle yksin nukkumaan.
Me oltiin kumpikin vain t-paidoissa ja alushousuissa ja täkin alla oli ihan tuskasen kuuma mut ilman peittoa taas olis tullut liian kylmä. Oli hassua tajuta ettei mä ja Susanna oltu vielä koskaan nukuttu näin lähekkäin vaikka me oltiin tunnettu viisi vuotta.
Lämpimät sormet hieroivat mun niskaa ja päänahkaa ja pikkuhiljaa päivän aikana kertynyt ahdistus ja syyllisyys alkoi valua musta ulos. Tuli mieleen yläasteen liikkatuntien rentoutusharjoitukset, ne missä piti maata ja keskittyä aina yhteen ruumiinosaan kerrallaan ja tuntea miten lihasjännitys suli.
Suru tulisi myöhemmin, se tulisi varmasti, mutta ainakin mä tiesin kenen puoleen kääntyä silloin.
Susanna tuntui pehmeältä vasten mun selkää. Mulla oli oudon levollinen olo, mä olin turta mutta lämpö kiersi mussa.
