Kirjoittaja Aihe: Tahdon löytää sinut kuulematta ääntäsi | S, kauhu, angst, romance, Ron/Hermione  (Luettu 1110 kertaa)

Flynn

  • Vieras
Kirjoittaja: Flynn
Ikäraja: S
Tyylilaji: Kauhu, romance, angst
Paritus: Ron/Hermione
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille ja minä vain ideoin ilman rahallista korvausta.
Tiivistelmä: Millään muulla ei ollut väliä, kuin sinun hengelläsi.
Haasteet: FF100 sanalla Kuolema, OTP10 ja Fobiahaaste (Onomatophobia [tietyn sanan kuulemisen pelko])



Tahdon löytää sinut kuulematta ääntäsi


Lankut narisivat allani, pöly leijaili edessäni saaden minut aivastamaan. En ollut ollut täällä koskaan ennen, en ainakaan muistanut olleeni. Harmahtavan mustat, rikkoutuneet puiset lattialankut ja samankaltaiset seinät loivat tuohon paikkaan masentuneen ja pelokkaan tunnelman, minkä vuoksi yritinkin kävellä mahdollisimman hitaasti ja varovasti. En voinut myöskään olla pelkäämättä, että katto romahtaisi, tai että pölyn peitossa ollut mustin kristallein varustettu, kullalla päällystetty kattokruunu olisi pudonnut päälleni. Lattia kuitenkin tuntui, ihme kyllä, varsin tukevalta, vaikkei  siltä näyttänytkään.

Tavallisesti en olisi astunut tällaiseen paikkaan, vaikka minulle olisi maksettu huomattava summa rahaa. Mutta tällä kertaa minulla oli kannettavani paljon suurempi taakka kuin raha olisi voinut koskaan olla; rakkaani henki. Olit tullut tänne toivoen löytäväsi jotain. Jotain, mikä muuttaisi elämämme paremmaksi, minkä ansiosta meidän ei tarvitsisi olla enää huolissamme mistään. Kaikki olisi hyvin.

Mutta mitä oikein ajattelit? Olit varmasti kuullut puheet, mitä tuosta talosta oli sanottu. Kaikki ne lehtiotsikot Päivän profeetassa, kaikki ne huhut ja varoitukset mitä kuulimme päivästä toiseen niin ystäviltä kuin aivan tuntemattomiltakin ihmisiltä. Sen sanottiin toteuttaen ihmisen pahimmat pelot, järkyttäen mielen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ja sinä kohtasit vaarasi vain jonkin mitättömän onnen tähden, joka ei voisi mitenkään olla henkeäsi tärkeämpää. Mikään ei voisi koskaan olla.

"Mutta en minä pelkää mitään, Ron. Tulen turvallisesti takaisin, niin kuin aina ennenkin olen tullut. Enköhän minä tietäisi aivan hyvin itsekin, jos tekisin jotain harkitsematonta. Luota minuun, edes tämän kerran", hän kertoi minulle kysyttyäni suunnitelmiaan.
"En minä voi sallia sellaista! Jos sinulle käy jotain -"
"Mutta ei minulle käy. Lupaan."


Mutta et sinä koskaan palannut kotiin, vaikka odotinkin aamusta iltaan viikon ajan. Luulin, että olit löytänyt jotain ja siten aika vain vilahti silmissäsi. Mutta enää en jaksanut odottaa ilman uutisia. Olit mahdollisesti vaarassa, eikä ollut mitään väliä, vaikka asetinkin itseni hengenvaaraan tultuani etsimään sinua. Millään muulla ei ollut väliä, kuin sinun hengelläsi.

"Kuolema."

Se sattui enemmän kuin mikään muu. Tunsin sydämeni särkyvän kerta toisensa jälkeen, pääni räjähtävän, liekkien kärventävän ihoani, mieleni huutavan tuskaa. Jalkani, käteni, koko kehoni tärisivät. Pelkäsin. En kestänyt kuulla sitä, jo pelkkä sana sai minut pelkäämään enemmän kuin mikään muu koskaan tulisi saamaan, mutta sinun suustasi kuultuna se oli jotain aivan sietämättömän kauheaa.

"Kuolema."

Sana kaikui pitkin talon pitkiä, autioita käytäviä siitä lähtien, kun astuin sisään. Halusin kääntyä takaisin, juosta pois, mutten voinut jättää sinua. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin kohdata pelkoni. Kävelin jalat täristen jokaisen huoneen tutkien, mutta missään ei ollut jälkeä sinusta, ei äänesi lisäksi. Olitko todellakin kuollut? Olitko jättänyt minut yksin, seuranani vain äänesi, mitä en tahtonut edes kuulla? En tuossa talossa, en sitä sanaa. En tahtonut kuulla, halusin vain löytää sinut.

Edessäni avautui jotain kummallista, mitä en ollut vielä nähnyt talossa ollessani, vaikka luulinkin jo nähneeni kaiken. Kenties olit siellä? Suuressa salissa, mustiksi maalattujen seinien ympäröimänä? Äänesikin lakkasi, vain vaimeat askeleeni lattiaa vasten ja raskas hengitykseni aiheuttivat edes jonkinlaisia ääniä.

Keskellä salia sijaitsi suuri, pehmeä tummanharmaa nojatuoli, jolla istuit minua katsoen. Silmäsi olivat avoimet, suusi tiukasti kiinni, aivan kuin olisit ollut loitsun alaisena. Mutta en nähnyt ketään ympärilläni, vain sinä ja minä.

"Kuolema."

"Edes tuo sana ei saa minua peräntymään nyt. Minä pelastan sinut, Hermione."
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 02:24:46 kirjoittanut Unrealistic »

Tikkis

  • Mrs. Black
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 898
  • Ava Fractalta <3
Vs: Tahdon löytää sinut kuulematta ääntäsi
« Vastaus #1 : 28.10.2010 23:06:44 »
Sait kyllä nyt kirjaimellisesti mun ihoni kananlihalle ja kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Tosi karmivaa kuvailua. Ja varsinkin tuo viimeinen kohta, jossa Hermione löytyy. Yäk.
Eli siis olit onnistunut kyllä luomaan ficciin inhottavan pelottavan tunnelman, mikä varmaan oli tarkoituskin.
Paritus kyllä toimii tässä ficissä hyvin. Jo alusta aavistin, että Ron toimii kertojana, kun ajattelenkin sen vähän vellihousuna :>
Tykkäsin kyllä tästä!

~Tikkis


Kuiskaan nimesi tuulen aalloille.
Annan sen lipua kohti korkeuksia pitkin yötaivasta kiitäen korviisi.
Toivottavasti huomaat hymyn, jonka laitoin sen mukana.

Flynn

  • Vieras
Vs: Tahdon löytää sinut kuulematta ääntäsi
« Vastaus #2 : 29.10.2010 17:27:42 »
Tikkis: Oo kiitos! Ja tosiaan, oli vähän tarkoitus kyllä tehdä tuosta karmivan ja pelottavan kuuloinen, niin kuin epäilitkin.  :) Itse tosin ajattelin, etten siinä onnistunut, minusta ainakin on tosi vaikeaa luoda mitään pelottavaa tekstiä, siinä missä elokuvissa se on todella helppoa, mutta kiva jos olin onnistunut! Ja vähän vellihousuna minäkin Ronin ajattelen, aina välillä. Kiitos!

carr0t

  • Vieras
Vs: Tahdon löytää sinut kuulematta ääntäsi
« Vastaus #3 : 05.11.2010 23:01:31 »
Hmm.
Yritin ajatella ficin oikein luovasti, mutta onnistuin aika kehnosti. : --- D
Jäin miettimään erästä asiaa.

Ensinnäkin se oli hiukan outoa, että Hermione meni tuohon etsiskelemään jotain,
mikä muuttaisi heidän elämänsä paremmaksi.
Mutta eipä siinä mitään, taiteellistahan tuo oli. ^^

Lainaus
Edessäni avautui jotain kummallista, mitä en ollut vielä nähnyt talossa ollessani, vaikka luulinkin jo nähneeni kaiken. Kenties olit siellä? Suuressa salissa, mustiksi maalattujen seinien ympäröimänä?
Failasin lukemisen tuossa kohtaa, kun mainittiin suuri sali. Ajattelin sen idioottina Tylypahkan Suureksi saliksi.

Itse en kuitenkaan loppujen lopuksi koennut ficciä kauhuksi.

Toivottavasti tästä viestistä ei saa sitä käsitystä, että haukkuisin sitä, sillä se ei ole tarkoitus.
Niin kuin sanoin, fic on taiteellinen ja hienosti kirjoitettu.