Ficin nimi: Onko sairasta tahtoa olla sairas?
Kirjoittaja: sasba
Oikolukija/Beta: Ei ole
Tyylilaji/Genre: angst
Ikäraja: S (en oo varma)
Varoitukset: itsetuhoisuus
A/N: Joku tämmönen 15 minuutin kirjottamisen tulos. En oo ihan varma onko tää nyt oikeessa paikassa. Kommentit ois tosi kivoja, piristää aina ku huomaa että joku on jotai kirjotellu mulle.
En jaksa laittaa tähän alkuun mitään muuta, ku pitää ihan just mennä pois koneelta.
Ja sen nyt vielä mainitsen, että tällä ei ole varsinaista nimeä kun oon niin huono keksimään, joten saa ehdotella kaikkee mikä tulee päähän.
En ymmärrä tätä tilannetta ja tunteitani, vaikka kuinka yritän. Istun lähes joka päivä yksin huoneessani kuunnellen musiikkia ja ajatellen kaikenlaista. Tahtoisin olla ystävieni kanssa, jotka minulla on vielä jäljellä ja tahtoisin saada uusia ystäviä tai edes kavereita. Mutta ei, vaikka kuinka yritän en pysty nauttimaan ihmisten seurasta niin kuin ennen. Nykyään minua alkaa ahdistaa ensimmäisen tunnin aikana, ihmiset eivät ymmärrä minua ja sekavaa ajatusmaailmaani. He eivät ymmärrä etten yksinkertaisesti pysty olemaan ulkona ja kävelemään ihmisten ohi välittämättä heistä ja heidän ajatuksistaan niin kuin normaali ihminen, vaan se ahdistaa suunnattomasti.
Monet uskovat että olen ylimielinen ja kusipäinen, mikä ei todellisuudessa pidä paikkaansa. Minä yritän vaan käyttäytyä normaalisti ongelmistani välittämättä ja en tahdo puhua ihmisille, koska niin saan vain kyyneleet taas valumaan poskillani. Koska he pitävät minua sellaisena he kuvittelevat voivansa sanoa mitä vaan, eivätkä ymmärrä että minulla on tarpeeksi vaikeaa olla ilman heidän loukkaavia sanojaan ja halveksivia katseitaan. Oikeasti ne loukkaavat yhtä paljon kuin he työntäisivät puukon rintaani, mutta ilman näkyviä jälkiä ja silloin yritän yhä kovemmin näyttää siltä kuin en välittäisi tippaakaan heistä.
Minut on rikottu niin monesti, että minun on vaikea luottaa enää kehenkään ja se estää tutustumisen uusiin ihmisiin. Aina olen joutunut keräämään palaset taas yhteen, mutta olen huomannut että aivan liian usein joku pala jää keräämättä ja niitä tyhjiä kohtia paikkaan hallitsemalla syömistäni, tai ainakin kovasti yritän. En ole anorektikko, olen normaalipainoinen, vaikka tunnen itseni aivan liian lihavaksi. Minulla ei myöskään ole bulimiaa, en koskaan oksenna syömisiäni, vaikka tunnenkin syömisestäni huonoa omaatuntoa. En tiedä olenko sairas, tavallaan tuntuu kuin olisin, mutta oikeastaan ei. Jos syön yli tuhat kaloria päivässä, tunnen itseni hirveäksi epäonnistujaksi ja jos pystyn olemaan koko päivän syömättä olen illalla iloinen. Seuraavana päivänä kuitenkin joudun taas syömään ja yleensä taas petyn itseeni, kun en voi olla taas syömättä. Tiedän että pystyisin lopettamaan syömisen kontrolloinnin jos tahtoisin, mutta silloin tuntisin itseni henkisesti tyhjäksi ja tarvitsisin jotain paikkaamaan tyhjiä kohtia minussa. Uskon että en todella ole syömishäiriöinen tai masentunut, mutta tahtoisin olla.
Onko sairasta tahtoa olla sairas?
