Kun tätä topicia lukee läpi, valkenee minullekin etten olisi välttämättä sama ihminen nyt, jos Pottereita ei olisi koskaan ollutkaan olemassa. Kuulostaa dramaattiselta, mutta se taitaa olla ihan totta.
En tiedä, olisinko innostunut fantasiakirjallisuudesta yhtä paljon ilman Pottereita. Kyllä minä olen aina tykännyt lukemisesta, ala-asteella varsinkin, mutta niin, olisinko löytänyt fantasian genrenä samalla tavalla?
Minä olen kasvanut näiden kirjojen kanssa läpi koko peruskoulun, mikä taitaa olla aika ainutlaatuista, ellen väärin luule. Potterit ovat toimineet lohtuna, ilona, hyvänä viihteenä, jännityksen tuojana ja tuoneet paikoin lohdullista pakoa tästä maailmasta. Seuraavaa kirjaa olen odotellut aina jännityksellä (tulin itse mukaan Pottereiden pariin ennen LP:n ilmestymistä, joten onhan noita muutamaa kirjaa innolla odotettu!) ja ahmaissut uudet vähintään parissa päivässä.
Ja peruskoulu on pitkä aika. Mistäköhän olisin innostunut sinä aikana, jos olisin elänyt elämää ilman Pottereita?
Ei yksikään Potterin kanssa vietetty tunti, minuutti tai sekunti ole mennyt hukkaan. Ei koskaan. Oli se sitten itse kirjojen lukemista, HP-leffojen katsomista (vaikken niistä enää pahemmin pidäkään), leffojen soundtrackien kuuntelua (olisinkohan muuten ilman Pottereita tykästynyt yhtä paljon elokuvamusiikin kuunteluun?), Pottereista puhumista kavereiden kanssa, ficcien lukemista tai Potter-aiheisella foorumilla oleskelua, ei se ole koskaan ollut ajanhaaskausta.
En usko, että innostun mistään yhtä pahasti kuin Pottereista. Mieleni saataa toki muuttua tässä vuosien aikana, mutta juuri nyt, tällä hetkellä, sanoisin, ettei tätä parempaa ole eikä tule.
En osaa enää olla ilmankaan.
