Nimi: Sininen ja keltainen
Kirjoittaja: Sinu
Fandom: Axis Powers Hetalia
Genre: draama & lievä huumori
Summary: Suomi pesee Ruotsin lipun väärin ja tarvitsee nyt apua uskolliselta ystävältään, Virolta
Ikäraja: S
Disclaimer: En omista Hetaliaa, enkä hyödy tästä mitenkään.
A/N: Tämä on elämäni ensimmäinen one-shot. Ajattelin, että sekin taito olisi ihan hyvä oppia, ettei aina tarvitse kirjoittaa romaani-mittaisia fickejä. Toivottavasti pidätte tästä pikku tekeleestä. ^^ Tämä sijoittuu aikaan, jolloin Suomi on juuri itsenäistynyt ja on vääntänyt kättä Ruotsin kanssa siitä kummalle Ahvenanmaa kuuluu...
”Rauhoitu Tino! Rauhoitu, ja kerro mikä sinut on saanut noin pois tolaltasi.”
Nuori valtio puuskutti hengästyneenä, aivan kuin olisi juossut koko matkan Venäjän talolle (mikä hän oli tehnytkin), samalla kun hän yritti niellä kyyneleitään. Yhdistelmä oli tietysti mahdoton, ja siksi Tinon hengitys kuulosti tuskallisilta nyyhkäyksiltä, jotka saivat nuorukaisen vavahtelemaan.
Eduard oli polvistunut ystävänsä puoleen ja rauhoitteli tätä. Silmälasipäinen nuorukainen kävi katseellaan läpi Tinon, muttei todennut hänessä mitään ulkoisia vammoja. Jotakin oli silti tapahtunut…
”Minä…” Tino aloitti ja joutui ottamaan joka sanan jälkeen pari kertaa happea, jotta pystyi jatkamaan. ”Minä… Munasin… Totaalisesti…” Sitten hän tarrautui ystävänsä hihaan ja itki siihen sanojensa tuottaman ikävän. Eduard antoi Tinon rauhoittua vielä hetken, ennen kuin kysyi uudestaan: ”Mitä on tapahtunut?”
Nyt Tino oli toipunut jo sen verran, että pystyi kaivamaan pienestä matka nyytistään suuren valkoisen kankaan. Hän levitti sen lattialle ja nyyhkäisi kuin tuon kangas olisi syypää hänen hätäänsä.
”Se on Su-sanin lippu”, hän lopulta henkäisi ja puri huultaan.
”Mitä sille on tapahtunut?”
”Minä… Minä pesin sen! Minä halusin vain auttaa! Ajattelin, että se kävisi sovinnon eleenä. Mutta minä en huomannut… En huomannut, että käytin vahingossa vahvasti klori… Vahvasti kloriit…” Hän ei saanut jatkettua lausettaan loppuun kun uusi kyyneltulva valtasi hänet.
Ei sillä, että Tinon olisi tarvinnut selittää yhtään enempää. Eduard ymmärsi kyllä tilanteen. Tinolla ja Berwaldilla oli ollut riita juuri vähän aikaa sitten. Hän ei tiennyt riidan yksityiskohtia, mutta heistä molemmista näki, ettei aihe ollut ihan tyhjänpäiväinen.
Tino oli kuitenkin halunnut sovitella riitaa ja oli siksi päättänyt pestä Berwaldin sinikeltaisen lipun. Ja tässä sitä sitten oltiin… Tino oli käyttänyt vääriä aineita, jotka olivat liuottaneet lipusta kaikki värit pois. Nyt Tino pelkää, että Berwald ottaa tämän loukkauksena ja osoituksena riidan jatkumiselle.
”Miten Berwald otti asian?” Eduard kysyi rauhallisella äänellään, jotta saisi Tinon taas rauhoittumaan.
”Hän ei tiedä… Vielä”, Tino vastasi ja silitti valkoista kangasta kuin se olisi elävä. ”Mutta se on vain ajan kysymys...”
Oma lippu oli kuitenkin hyvin usein esillä, joten Tinon moka paljastuisi heti ensimmäisen liputuspäivän tullessa. Ellei Tino saa hankittua uutta lippua tilalle ennen sitä!
”Älä huoli Tino. Tehdään Berwaldille uusi lippu, ennen kuin hän huomaa vanhan kadonneen.”
”Miten?”
Siinä olikin hyvä kysymys. Eduard mietti hetken (jonka aikana hän taputteli hajamielisesti nyyhkyttävää Tinoa selkään), kunnes hän lopulta keksi:
”Maalataan tämä vanha lippu! Silloin siitä tulee ainakin oikean kokoinen ja siisti. Kyllähän me nyt tiedämme mitä värejä Ruotsin lippuun tulee.”
Hänen sanoillaan oli uskomaton voima hänen ystäväänsä. Tinon kasvot kirkastuivat ja vaikka hän oli edelleen itkuinen, hänen kasvoilleen syttyi toiveikas hymy.
”Ed, olet nero!”
***
”Oletko varma, että voimme vain ottaa tämän värin? Se on kuitenkin Ivanin, emmekä me kysyneet lupaa”, Tino kysyi kun kaksikko oli viimein päässyt huomaamatta ulos Venäjän talosta, mukanaan purkillinen sinistä maalia.
”Parempi ettemme mainitse asiasta Ivanille mitään. Tuskin hän edes huomaa tämän kadonneen. Sinuna keskittyisin ennemmin miettimään mistä me saisimme keltaista maalia.”
Siinä heillä vasta olikin ongelma. Tuntui, että Euroopan lippumuotiin ei juuri kuulunut keltainen väri. Punainen, sininen ja valkoinen olivat esillä yhdessä jos toisessa, mutta keltaista tuntui saavan hakea. Olihan heillä varasuunnitelmana lähteä hakemaan keltaista väriä Kiinasta, mutta se oli vasta toinen vaihtoehto kaukaisen etäisyytensä vuoksi.
Eduard naurahti nolona: ”Turha mennä merta edemmäs kalaan. Saksan lipussa on keltaista!”
Ennen kuin Tino ehti edes huutaa kolmatta kertaa ’eläköön!’, Eduard jatkoi: ”Meidän kannattaisi kuitenkin maalata sininen ensin ja lähteä vasta sitten pyytämään maalia Ludwigilta. Maali ehtii kuivua sillä aikaa.”
Maalaaminen ei osoittautunut kuitenkaan niin helpoksi, mitä kaksikko oli alun perin ajatellut. Maali paakkuuntui juuri ikävästi ja meinasi jatkuvasti levitä alueelle, joka varattiin keltaiselle maalille. Kangas rypistyi ja oli tahmea maalista. Tino ei kuitenkaan aikonut antaa periksi. Tässä oli kyse kuitenkin hyvin tärkeästä asiasta. Kun puhelin soi, hän ei vaivautunut vastaamaan. Maalaaminen vei nyt kaiken hänen huomionsa.
”Viimein!” Tino huokaisi helpottuneena kun he olivat viimein saaneet sinisen levitettyä siististi sinne minne sen kuului. ”Nyt enää keltainen.”
***
”Luulen, että on parempi, jos minä käyn kysymässä keltaista yksin. Ivan ei varmasti katso hyvällä, jos sinut huomataan vierailevan Ludwigin luona”, Tino tarjoutui ystävänsä puolesta. Eduardilla ei ollut muutenkaan kovin helppoa Ivanin alaisena, joten turha sitä oli vaikeuttaa antamalla väärää kuvaa toisen uskollisuudesta.
”Pärjäätkö sinä?” Eduard kysyi kuitenkin huolissaan. Saksa oli ollut kireä näinä päivinä ja samalla hieman pelottava myös. Sota ei tehnyt hyvää hänelle (ja kenellepä tekee).
Siispä toinen ystävyksistä jäi hyvän matkan päähän odottamaan, että toinen palaa. Odottaminen oli piinallisen tylsää.
Lopulta Tino palasi hänen luokseen. Ja mikä parasta, hänellä oli maalipurkki mukanaan!
”Tino, eikö sinulla ole jo nälkä? Tule, mennään syömään jonnekin.”
Niin he myös menivät. Heillä oli molemmilla voittajafiilis, vaikka lippu olikin vasta puoliksi valmis. Nyt heillä oli kuitenkin keltainen maali, joten he olivat taukonsa ansainneet. Eduard sai kuunnella koko matkan Tinon ylistyspuheita siitä kuinka loistava ja älykäs ystävä hän on.
***
”Hana Tamago!” Tino huudahti iloisesti nähdessään pienen koiran pihamaallaan. Koira syöksyi yhtä iloisesti heitä vastaan ja haukahti pienesti. Tino nappasi koiran syliinsä ja antoi tuon nuolla kasvonsa. Heillä oli selvästi ollut ikävä toisiaan.
”Hana Tamago on ollut Su-sanin luona pitkään, joten emme ole nähneet aikoihin”, Tino selitti Eduardille heidän astuessa sisälle Tinon taloon.
”Onko hän tullut koko matka ihan yksin?” Eduard kysyi hämmästyneenä. Tino loi häneen hämmästyneen katseen, joka muuttui säikähtäneeksi suunnilleen samaan aikaan kun virolaisenkin ilme. He ryntäsivät molemmat olohuoneeseen, johon he olivat jättäneet lipun kuivumaan ja löysivät sieltä juuri sen mitä olivatkin pelänneet. Berwald seisoi lipun vieressä katselemassa sitä otsarypyssä kunnes huomasi tulokkaat.
”Su-san!” Tino huudahti säikähtäneenä. Hänen sydämensä hakkasi pelosta ja pieni koira loi oudoksuvan katseen kantajaansa, jonka mieliala oli muuttunut niin totaalisesti. ”Mitä sinä täällä teet?”
”Et vastannut puhelimeesi koko päivänä. Ajattelin tulla tarkistamaan, että kaikki on hyvin”, Berwald vastasi mutisten ja käänsi katseensa taas lippuun. Tino nielaisi tyhjää ja katsoi Eduardiin, aivan kuin etsisi rohkeutta ystävästään.
”Olen pahoillani Su-san”, Tino uikahti ja puristi Hana Tamagoa itseään vasten. Ystävysten yllätykseksi, Berwald vastasi: ”Mistä?”
Ystävykset vaihtoivat nopeasti katseita. Eduard päätti ottaa ohjat käsiinsä. Hän selitti vapisevan Tinon puolesta tämän pikku vahingosta ja siitä kuinka he olivat olleet koko päivän etsimässä maaleja korjatakseen vahingon. Berwaldin otsa rypistyi uudestaan. ”Missä minun lippuni nyt on?”
”Se on tuo tuossa…”
Laskeutui pitkä ja painostava hiljaisuus. Lopulta Berwald mutisi hiljaa: ”Te siis yrititte maalata lippuni uudestaan…”
”Kyllä”, kaksikko vastasi kuorossa. Ruotsalainen nosti kätensä suunsa eteen ja käänsi selkänsä heihin.
”Su-san…?” Tino kysyi varovasti ja hänen äänensä kaikui itkuisena syvässä hiljaisuudessa. Berwaldin olkapäät värähtivät ja hänen takaprofiilistaan näki kuinka hän hengitti pari kertaa syvään ennen kuin kääntyi takaisin. ”Ei se ole minun lippuni.”
”Siitä tulee sinun lippusi, kunhan saamme maalattua keltaisen myös”, Eduard yritti vakuutella, mutta vilkaisi nyt itsekin tarkemmin heidän aikaan saannostaan. Nopea vilkaisu Ruotsin kasvoihin kertoi kuitenkin hänelle totuuden. ”Ei voi olla…”
Berwald nyökkäsi ja huvittuneisuus suorastaan paistoi hänen kasvoiltaan nyt.
”Mitä?” Tino kysyi. Hän oli edelleen täysin pihalla tilanteesta.
”Tino… Ruotsin lipun värit ovat keltainen ja sininen, mutta kummin päin ne tulevat?”
”No, risti on tietysti keltai…” Hän joutui lopettamaan vastauksensa kesken kun hän viimein älysi tilanteen. He olivat maalanneet sinisellä ristiosan! Tino säntäsi lipun luokse, aivan kuin väri olisi voinut muuttua sen myötä mitä lähemmäksi lippua tuli.
”Me… Me… Me maalasimme sen väärin!” Nuori suomalainen käänsi säikähtäneen katseensa isomaan naapuriinsa. ”Me tärvelimme lippusi lopullisesti!”
”Nääh…” Hän sai vastaukseksi huvittuneelta ruotsalaiselta. ”Minulla on toinen. Pidä sinä tuo.”
”Mutta enhän minä voi! Se on sinun lippupohjasi!”
”Sitä suuremmalla syyllä. Olisi kunnia jos pitäisit sen.”
***
Loppu hyvin, kaikki hyvin, Eduard ajatteli kun palasi takaisin Venäjän talolle. Päivä oli ollut melkoista koheltamista ja juoksemista, mutta Eduardin oli myönnettävä, että hänellä oli ollut hauskaa. Tino onnistui aina saamaan hänet hyvälle tuulelle, vaikka aihetta ei välttämättä olisikaan.
Tästä syystä oli jotenkin masentavaa, että nyt virolainen joutui raahautumaan takaisin Venäjän talolle. Ehkäpä hänen pitäisi myös itsenäistyä ja suunnitella itselleen oma lippu.
”Eduard”, tuttu ääni kuului hänen korviinsa. Hän käänsi katseensa ja kohtasi Ivanin mietteliäät kasvot. ”Oletko sattunut näkemään sinistä maalipurkkiani?”
Eduard nielaisi tyhjää, mutta pudisti päätään. ”En ole sir. Eikö se ole varastossa?”
”Etsin sieltä, enkä löytänyt. Mitäs nyt? Minä lupasin esitellä Kiinalle maatani, mutta nyt en voi koristella paikkoja lippuni väreillä.”
”Ikävä kuulla. Ehkä koristelut voisi tehdä jollakin toisella tapaa…”
”Hmm… Olet oikeassa. Voin aina muuttaa lippuani. Jokin missä ei ole sinistä.”
”Eeeh… Hyvä idea, sir.”