Kirjoittaja Aihe: Mirandelin taidenurkka(uusi lis. 13.12.)  (Luettu 4299 kertaa)

Mirandel

  • Kentaurin tytär
  • ***
  • Viestejä: 52
Mirandelin taidenurkka(uusi lis. 13.12.)
« : 02.08.2007 14:51:51 »
Taidanpa minäkin taiteiluni tänne pistää. Näitä ei ole vielä ihan paljon, mutta lisää todennäköisesti tulee.

UUSIA!
...silence... (S) Tämä on ensimmäinen artti, jonka tein alusta loppuun koneella. Käytin apuna yhtä hevos-kuvaa, jonka päälle sitten piirsin pen toolilla ja lopuksi väritin. Ja ei, en käyttänyt piirtopöytää(saan tosin sellaisen joululahjaksi). Itse tykkään tästä aika paljon. Niin ikävä lunta... :( Nimi oli täysin selvä: silence(=hiljaisuus). Se tuli ihan ensimmäisenä mieleen ja sopikin tuohon hyvin. Parhaiten onnistui harja, jota sitten tein muutaman tunnin.


Ron&Hermione (S) Ron ja Hermione Dumbledoren hautajaisista... tosin hautaa ja mitään muuta ei Ronin ja Hermun lisäksi näy. :) Tosin oli siellä kyllä hauta, mutta se oli hirveä, jotenka poistin sen sitten ihan suosiolla. x) Eniten taidan tykätä Ronin hiuksista ja sitten kädet onnistuivat ihan hyvin. Tai siis sormet tuottavat aina minulle ongelmia.
---

Ronald Weasley (S) Tähän meni vähintäänkin 10 tuntia, sillä en meinannut saada tästä yhtään Ronin näköistä. Muuttelin hiuksia, silmiä, kasvon piirteitä ja... ei mitään. Nyt se näyttää edes vähän. En käyttänyt tässä mitään mallia ja olen sinänsä todella tyytyväinen tähän. Hiuksista pidän eniten, mutta kaavun värittämisessä puutui käsi, joten en jätin sen tuollaiseksi sinimustaksi. Toivottavasti kelpaa tuollaisenakin.... :)

Yksisarvinen ja sen varsa (S) Pidän itse todella paljon tuosta aikuisesta yksisarvisesta. Varsa meni jostain kohdin hiukan pieleen, mutten jaksanut sitten kumitella, kun kumi teki inhottavaa tummaa jälkeä.
Yksisarvinen (S) Tähän en ole käyttänyt mitään mallia ja olen aika ylpeä tästä piirroksesta. Pidän tästä versiosta melko paljon. Jotenkin vartalon muoto ja asento onnistuivat todella hyvin.
Yksisarvinen(2.versio) (S) Tämä on sitten väritetty versio. Ihan ok! Näyttää kaukaa katsottuna paremmalta.
Arabialainen täysiverinen (S) Öljyvärityö. Arabialainen täysiverinen on siis hevosrotu, ja tähän maalasin sitten hevosen pääprofiilin. Melko yksinkertaistettu, mutta minusta ihan nätti. Harja taisi onnistua parhaiten.
Harry Potter(lyij.) (S) Ja ihka ensimmäinen Harry Potter- piirustus. Tällainen harjoittelutyö. Lyijykynäversio, josta pidän ehkä enemmän kuin väritetystä versiosta.
Harry Potter(kon.vär.) (S) Olin tietenkin tussit jonnekin kadottanut, joten ääriviivat saivat kelvata paksun lyikkärin kanssa. Väritys ihan ok, vaikka vielä pitää harjoitella. Itse pidän kasvon alueen varjostuksesta.


---

Taustakuvat:

Harry Potter trio(Dan, Emma & Rupert) (S)
D.N.Angel -Despair and hope wear the same face (S)
Fruits Basket- Kyo&Tohru (S)
Supernatural (S)
Prison Break (S)




Siinäpä ne tällä kertaa. Lisää tulossa ainakin noita Potter-aiheisia. Kommentteja olisi mukava saada. :)


// Illusia lisäsi ikärajat.
« Viimeksi muokattu: 11.04.2012 07:20:32 kirjoittanut Illusia »
"Don't cry because it's over. Smile because it happened."

TheGoldenTrio.org suomalaiset Harry Potter Trio-fanisivut

Vomps

  • ***
  • Viestejä: 10
    • http://
Re: Mirandelin taidenurkka
« Vastaus #1 : 02.08.2007 23:26:50 »
Pidin erittäin paljon Yksisarvisesta ja varsasta. Minusta varsa ei mennyt laisinkaan pieleen, vaan näyttää juuri sopivasti suloiselta, uteliaalta vekkulivarsalta :p
Myös muut yksisarviset olivat mielettömän upeita. Olen kade.

Harry onnistui todella hienosti! Varsinkin väritetty versio. Osaat värittää hyvin, mitä minä en osaa, en sitten ollenkaan : D


Piirrähän toki lisää, pidän tyylistäsi :)
Ainoa asia josta voi olla varma on se, ettei koskaan voi olla varma.

Mirandel

  • Kentaurin tytär
  • ***
  • Viestejä: 52
Re: Mirandelin taidenurkka(taustakuvia lis.3.8.)
« Vastaus #2 : 03.08.2007 00:33:26 »
Kiitos paljon, Vomps! ^^

Lisäsin nyt muutaman taustakuvan. Suurin osa vanhoja. Uusin on tällä hetkellä tuo Harry Potter- tausta, jonka tänään väsäsin.
"Don't cry because it's over. Smile because it happened."

TheGoldenTrio.org suomalaiset Harry Potter Trio-fanisivut

Elfie

  • eccentric
  • ***
  • Viestejä: 71
    • 12OAKS
Re: Mirandelin taidenurkka(taustakuvia lis.3.8.)
« Vastaus #3 : 03.08.2007 12:14:45 »
Jee, taustakuvia! Tietokonetaiteen suurena ystävänä minun on pakko kommentoida niitä :D

HP Trio Tässä iski heti lämpimät värit, ne ovat tosi kauniit. Erilliset valokuvat ovat hauskoja, mutta niiden asettelu on omaan silmääni vähän töksähtävä. Ne voisivat olla vähän pienempiä ja mennä enemmän suorassa linjassa tuolla ylhäällä ei-valokuva-Danielin kasvojen kohdalla (olipa taas hyvin selitetty xD). Nykyisessä asettelussa minua häiritsee ylös ja alas jäävä tyhjä valkoinen tila - tietysti taustakuvassa tyhjä tila ajaa tehtävänsä, koska niihin saa kuvakkeet, mutta tässä kokonaisuus on jotenkin rikkonainen. Ehkä valkoisen tausta voisi mielummin olla vaikka joku muihin väreihin sopiva vaaleanpunainen tai oranssi, niin kokonaisvaikutelma ei olisi niin tyhjä. ^__^

D.N.Angel Tämä on suosikkini näistä<3 Kuvien asettelu on tosi hyvä, tykkään monistuksesta. Tekstuurit kuvan päällä ovat todella kauniita ja olet saanut tähän hienon, elävän tunnelman. Näyttää tosiaan että hahmojen ympärillä puhaltaisi koko ajan tuuli. Tässä valkoisuus ei häiritse samalla lailla kuin Trio:ssa, koska valkoista tyhjää tilaa ei ole missään erikoisen paljon vaan tasaisesti ympäri taustakuvaa. Ainut, jonka muuttaisin on tekstin asettelu: minulta meni hetki ennen kuin edes löysin hope-sanan. Kaunofontilla oleva teksti voisi olla yhtenäisenä tuossa D.N.Angel-tekstin lähellä.

Furuba Taas kerran kauniita värejä ja hienosti aseteltuja kuvia! Tästä en pahemmin löydä mitään nipotettavaa, kokonaisuus on kaunis ja yhtenäinen. Ainoastaan Tohrun kuvan häivyttäminen pistää silmään, se nimittäin sulautuu taustaan melko huonosti. Töksähtelevää rajaa olisi voinut häivytellä enemmän. Ainoana miinusjuttuna voisin mainita tuon kuvan oikean puolen tasaisuuden. Vaikka siinä on tosi nätisti erilaisia brusheja ja patterneja ja ties mitä, niin se on silti harmillisen tasaisen näköinen - olisin kaivannut siihen jotain tummempaa väri/kontrastivaihtelua.

Supernatural Hoo, osaat käyttää taitavasti myös sinisen sävyjä. Tästä mulla ei ole mitään muuta kritiikkiä sanottavana, kuin että nuo kuvat voisivat olla vähän pienempiä - ainakaan itse en pidä taustakuvista, joiden pääosassa on suuri naama. Eli reunoilla voisi olla vähän enemmän tyhjäksi jäävää tilaa. Muuten en löydä mitään huonoa. Tekstit ovat hienot ja brushirykelmä niiden alla tosi hienon näköinen, mahtava kokonaisuus.

Prison Break Tästä pidän ehkä vähiten joukosta, kontrastia on makuuni liikaa. Aluksi mustan ja kirkkaiden värien yhdistelmä näyttää hienolta, mutta pitemmän päälle silmiä alkaa särkeä. Tykkään kuitenkin tuosta, miten reunoilla olevat kuvat ovat tummia ja keskellä oleva on kirkas ja selkeä. Roiskebrushit ovat vähän hassuissa paikoissa, ne voisivat mielestäni kaikki olla tuolla alareunan kupeessa. Tekstit ovat taas kerran onnistuneita, etenkin nimiteksti on upean näköinen.

Piirroksista en osaa sanoa muuta kuin että hyvältä näyttää! Suosikkini oli yksisarvisen 2. versio, koska siinä on upea tausta ja taianomainen tunnelma. :'D
Mahtavat lauseet kuivuu kitalakeen kii

Mirandel

  • Kentaurin tytär
  • ***
  • Viestejä: 52
Re: Mirandelin taidenurkka(uusi lis. 4.8.)
« Vastaus #4 : 04.08.2007 21:20:31 »
Kiitos oikein paljon upeasta kommentistasi, Elfie! Rakastan pitkiä ja rakentavia kommentteja, etenkin kun olen melko samaa mieltä kanssasi joissakin kohdin. Tuossa HP-trio-taustassa mietin myös noita kuvia ja tuota valkoista tyhjää tilaa. Tuo polaroid-kuva on valmis brushi, johon sitten liitin noi kuvat. Valitsin väärän brushin, minkä huomasin liian myöhään, sillä olin jo yhdistänyt kuvat, texturet ja brushit. >_< Itse tosin tykkään nykyään enemmän taustoista, joissa on jonkinverran tyhjää tilaa, kuin olisi ihan täyteen ahdettu.

---

Sitten, uusi piirustus lisätty: Ron Weasley.

// 13.12.2007 - Lisäsin nyt kaksi uutta työtä. Pitkästä aikaa. :D Toivottavasti tykkäätte.


// Illusia yhdisti tuplapostauksen.
« Viimeksi muokattu: 19.04.2012 05:39:20 kirjoittanut Illusia »
"Don't cry because it's over. Smile because it happened."

TheGoldenTrio.org suomalaiset Harry Potter Trio-fanisivut

nukkekoti

  • Ananas
  • ***
  • Viestejä: 145
  • Majere. <3
Re: Mirandelin taidenurkka(uusi lis. 13.12.)
« Vastaus #5 : 15.12.2007 12:17:16 »
Lyijykynätyöt hurmasivat :)
En oikeastaan osaa sanoa mitään sellaista mikä sinua auttaisi, joten päätin vain tulla sanomaan ihania. ;>
Sans lui, je ne peux pas vivre.

Gingivere

  • L.O.V.E Howl
  • ***
  • Viestejä: 74
  • 我是你的 Super Man
Re: Mirandelin taidenurkka(uusi lis. 13.12.)
« Vastaus #6 : 15.12.2007 23:58:20 »
Pidin kaikista yhtä paljon.
Mutta kuvat olivat ehdottomasti parhaimpia. <3
D.N.Angelin ja Fruits Basketin kuvat olivat mahtavat, samoin myös HPn.
Olet taitava piirtämään.

Ystävällisesti,
Gingivere
You. Are. So. Bad.
You are full of mystery, mystery, mystery, mystery.
Hold me with deep feelings. Please love with all of your heart.

Cause I love you, My princess. You're the one I love, I won't ever change my mind

----------

Meniks läskiks vai?
Ota tikkari.

Hallow

  • muinaisjäännös
  • ***
  • Viestejä: 227
  • *snort*
Re: Mirandelin taidenurkka(uusi lis. 13.12.)
« Vastaus #7 : 19.12.2007 19:00:58 »
selasin otsikot aluks alusta loppuun ja silmiini osui tuo: D.N.Angel - Despair and hope wear the same face...ja olin ihan että whoooot, viimein löydän jonkun joka tekee tausta kuvia D.N.Angelista ^^ Oot kyllä tosi hyvä tekee taustakuvia. Harry Potter trio oli ihana (varsinkin Dan---)! Ja Prison Break onnistu kans hyvin ^^
Fruits Basketista en oo ikinä jaksanu kattoo montaa jaksoo, mut ei se sitä tarkota etteikö toi taustakuva olis hieno - se nimittäin on!
Ja olen edelleen sitä mieltä, että tuo D.N.Angel on hieno. (Dark rulettaaa! Löytyiskö Kradia mistään? ^^)

Ja sitten...olet tosi hyvä piirtää hevosia! (ja yksisarvisia.) Ite en edes kehtais laittaa oma piirtämiä hevosia tänne  :D kaikki räkättäis niille naama punasena. Toi Harry oli sun eka HP - piirrustus........ :o .....mun eka oli varmaan aivan kamala xDDDD On kyl hieno, varsinki niinku ekaks halleluja...

^-^ anteeksi, en osaa antaa rakentavaa. Jatka samaan malliin!!! (odottaa lisää kaikkee kivaa)
HYVÄÄ JOULUA! : D