Kirjoittaja Aihe: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.  (Luettu 4892 kertaa)

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 962
Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 7.8
« Vastaus #20 : 11.11.2019 23:07:51 »
Sanoja 150



Lunan silmien alla oli tummia varjoja. Samat varjot heijastuivat Ginnyn silmistä hänen katsoessaan ystäväänsä. Ginny tiesi, että Lunaa oli kidutettu ja kuulusteltu, koska Saivartelija ei vaiennut. Luna ei valittanut eikä kertonut isälleen ja Ginny olisi halunnut huutaa raivosta maailman epäoikeudenmukaisuudelle.

He istuivat kahdestaan tarvehuoneessa, ei ollut kokousta, vain kahden ihmisen tarve paeta hetkeksi todellisuutta.

”Mitä me oikein teemme?” Ginny huokaisi. ”Kaikki ovat väsyneitä ja peloissaan.”

”Kai me vain sinnittelemme. Tämä on sotaa, eikä se voi kestää ikuisesti.”

”Sotaa? Minusta tuntuu kuin koulu olisi yhtäkkiä täynnä Pimentoja. En olisi ikinä uskonut, että Tylypahkassa olisi vielä joskus jotain pahempaa kuin se nainen.”

”Niin, sotaa. He haluavat meidät, etkö ole huomannut? He haluavat, että ajattelemme kuten he, toimimme kuten he. Joten siinä mielessä sinnitteleminenkin voi olla voitto.”

He istuivat tarvehuoneen tyynyillä pitkälle yöhön jutellen ja itkien yhdessä. Mutta ainakin heillä oli yhä toisensa, jotakin varmaa, kun maailma ympärillä oli muuttunut niin kovin epävarmaksi.



sanoja 100



Marraskuun alussa AK:n jäsenet alkoi erottaa käytävällä. He olivat niitä, joiden kasvoissa oli parantuneita arpia tai jotka varoivat jotain osaa kehossaan. Heillä oli mustimmat silmänaluset ja silmissä palavat tulet.

He harjoittelivat loitsuja myöhään yöhön ja opettajana oli se joka kulloinkin osasi. He opettelivat ulkoa linnan salakäytäviä. He saivat hyväksyviä katseita professoreilta, eikä kukaan koskaan ilmiantanut heitä Carroweille, silloinkaan, kun he olivat yöllä poissa sängyissään.

Heitä oli kielletty menemästä sairaalasiipeen rangaistusvammojen kanssa, mutta professori Verso salakuljetti lääkkeitä kasvihuoneille. Heitä oli kielletty menemästä tietylle osastolle kirjastossa, mutta McGarmiva määräsi heidän tarvitsemansa kirjat oheislukemiseksi.
Niin, he pärjäsivät jotenkuten, ja heidän ajatuksensa olivat Harryssa.



sanoja 100



Marraskuun lopussa he kärsivät ensimmäisen kunnon tappion.

Katie jäi kiinni käytävästä yöllä ja joutui rangaistavaksi pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla. Kiduttajana toimi joku korpinkynsi, viimeiseltä luokalta. Neville ei tuntenut, mutta tiesi, kuolonsyöjien lapsi.

Sillä kerralla Katie ei noussut lattialta, vaan jäi hiukset levällään haukkomaan pinnallisesti henkeä.

Tärisi, ei reagoinut Carrowin potkuun.

Nousi Ginnyn auttamana istumaan, mutta tuijotti tyhjyyteen.

Ei vastannut puhutteluun.

Neville näki McGarmivan silmissä kyyneleitä, kun professori uhkasi Carroweita sauva kädessä päästämään Katien sairaalasiipeen. Amikus Carrow löi professori McGarmivaa, mutta päästi Katien.

He eivät tienneet, tuleeko Katie ennalleen ja silloin Neville ymmärsi, mitä on viha, joka saa langettamaan anteeksiantamattoman kirouksen.



sanoja 150



”En halua jatkaa tätä enää.” Kyyneleet valuivat Hannahin pyöreillä kasvoilla. ”Te olette kaikki niin rohkeita ja vähät välitätte mitä tapahtuu, mutta minua pelottaa.”

”Meitä kaikkia pelottaa, Hannah”, Ginny sanoi ja tarttui tytön käteen. ”Eikä sinun tarvitse jatkaa, jos et halua. Se on okei.”

”Minä vain… Sota voi loppua miten tahansa. Te luotatte Harryyn, varmaan kuolisittekin yhdessä. Ja minä… minä haluaisin vain ammatin ja perheen, elää turvassa. Tai ainakin päästä elossa koulusta pois”, Hannah naurahti itkuisesti. ”Siitäkään ei ole takeita enää.”

”Me tiedetään”, Neville totesi saaden pojan läsnäolon unohtaneen Hannahin hätkähtämään.

 ”En ole rohkelikko. En ole niitä ihmisiä, joista kirjoitetaan tarinoita, en ole kuin Harry ja yritä pelastaa maailmaa. Te kaikki muut olette jotain sankareita, taistelijoita, mutta minusta ei ole siihen.”

Neville ja Ginny vilkaisivat toisiaan. ”Me olemme täällä, emmekä Harryn kanssa, ei meistä kenestäkään mitään sankaria tule”, Neville sanoi. ”Harrysta tulee, mutta ainakaan kukaan ei voi väittää, ettemmekö mekin taistelisi.”

Hei, ficci jäi.
"Papereissa 21, henkisesti 17"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30"
"En mie kaipaa olkapäätä, kuha nostat mut eka ylös täältä"