Kirjoittaja Aihe: Twilight: Viisi sanaa, 4/5, viimeisin luku 3.4.2010, S  (Luettu 7387 kertaa)

Smile^

  • Vieras
Vs: Viisi sanaa, 3/5, viimeisin luku 1.3.2010
« Vastaus #20 : 04.03.2010 16:09:30 »
CandyApple:Kiitos kovasti kommentista! :) Hyvä että pidät.
kuppi_kahvia:Kiitoskiitos! :D
minnjou:Oho! Niimpäs onki :D kiitti huomautuksesta, voisin tässä tehä asialle jotain, viimeistään seuraavassa luvussa jos sais sen nyt alotettua :)

Giril

  • Vieras
Vs: Viisi sanaa, 3/5, viimeisin luku 1.3.2010
« Vastaus #21 : 12.03.2010 19:52:06 »
Oli tosi hyvä ficci! En itte huomannut virheitä mutta taisin keskittyä vaan lukemiseen... Ootan innolla jatkoa!!!!!                                                           

Smile^

  • Vieras
Vs: Viisi sanaa, 3/5, viimeisin luku 1.3.2010
« Vastaus #22 : 03.04.2010 01:30:23 »
Giril:Kiitos! :)

TATTADDAA!! Tässä olis jatkoa rakkaat lukijat!!


4. Jasper

Tummat pilvet näyttivät raskailta värinsä menettäneellä taivaalla, mutta ne liikkuivat kumminkin yllättävän sulavasti, hiljalleen. Pyöreät pienet pisarat putosivat voimalla maahan, tuhansien samanlaisten joukkoon, muodostaen kuoppaiselle ajotielle useita pieniä lammikoita. Pinta rikkoutui aina pisaran osuessa, muut ottivat eksyneen vastaan, toivottivat sen tervetulleeksi joukkoon. Yhdessä on helpompi olla, turvallisempaa.

Tai niin sitä luultiin. Kymmenen tavallista, heikkoa ja haurasta ihmistä vastaan minä, eikä heillä olisi toivoakaan, olisin minä sitten nälkäinen tai en.
Muutama vastasyntynyt vastaan minä ja tietäisin voittavani. He eivät osanneet taktikoida, minä osasin.
Yksi kokenut vastaan minä ja mahdollisuuteni olisivat silti hyvät.
Olin taistelija, halusin sitä tai en.

Taivas näytti itkevän ja se sai kulmani menemään kurttuun. Mieleeni palasi se yksi ja ainut kerta kun olin tarkoituksellisesti päästänyt saaliini pakoon, silloin kun vielä asuin viimeisiä päiviä Houstonissa, Texasissa, Marian kanssa.
En ollut kyennyt juomaan hänen vertaan, en halunnut olla tunteeton hirviö, vaikka tuohon aikaan olinkin ollut hyvin, hyvin epäinhimillinen.
Tyttö oli ollut vasta neljätoista kesäinen, pieni ja hento ikäisekseen, mutta jokin hänessä sai pienen toivon ja inhimillisyyden valon pilkistämään jostain hyvin syvältä sisimmässäni, mutta se riitti. Olin huomannut sen, huomannut tekeväni väärin. Pienen hetken olin epäröinyt, nähnyt mikä minusta oli tullut. Tajunnut, että ennen olin peloton suojelija, nyt kylmäverinen tappaja.
Mutta olin kunnianhimoinen, en niinkään tahtonut valtaa, mutta halusin olla paras siinä mitä teen, olla muiden silmissä hyvä, varsinkin niiden, joilla oli valtaa. Kun olin juuri syntynyt vampyyriksi, olin ottanut sen vastaan lahjana, mahtavana aseena, joka saisi minut näyttämään vielä vakuuttavammalta sellaisten ihmisten silmissä, joilla oli arvoa.

Läheltä kuului epätoivoisia juoksuaskelia ja itkun sekaista tiheää hengitystä, epätoivoista nyyhkytystä. Vaikka olinkin jonkun matkan päässä uhristani, pystyin maistamaan hänen tunnetilansa, epätoivon ja kauhun. Se mietitytti minua hieman, sillä koko ihminen ei ollut nähnyt minua vielä, eikä sitä mihin kykenin. Yleensä pakokauhun sai aikaan se mitä tein ja se, kuinka käyttäydyin, sekä se, mitä tekisin uhrille. Varsinkin, jos haluaisin leikkiä uhrillani ennen kuin toimisin.
En jaksanut miettiä enempää, sillä haistoin makean, hyvin miellyttävän tuoksun. Tiesin sen olevan seuraava uhrini, niin paljon tuoksusta pidin. Sakeasta, täyteläisestä ja vahvasta tuoksusta päätellen, uhri oli jo vuotanut verta hieman.

Lähdin juoksemaan, kuullostellen utuista iltaa. Huomasin, -vaikka en siihen juurikaan kiinnittänyt huomiota-, että taivaalta alkoi valua hitaasti pieniä pulleita pisaroita kastaen vähä vähältä hiuksiani, värjäten ne tummemmaksi. Se teki tuoksusta vielä paremman, herkullisemman.
Kuulin uhrin juoksevan kiivain askelin, hengityksen tihenevän lähes itkuksi. Seisoin itse erään talon päällä, katsoen sieltä alas kapealle, tummalle tielle, johon uhrini oli juuri päätynyt.
Hyppäsin kevyesti alas, päästämättä ääntäkään. Kävelin kevyesti muutaman askeleen uhriani kohti, tuntien hänen tunteensa paremmin, selkeämmin, mutta suljin ne pois mielestäni. Halusin nauttia tästä

”Mitä noin nuori tyttö tähän aikaan ulkona tekee?” Kysyin samettisella äänellä, pitäen kädet puuskassa edessäni, nojaten rennosti korkeaan tiiliseinään, pysyen vielä varjoissa. Sain aikaan aika upean reaktion: tyttö hätkähti rajusti ja käännähti hurjana katsomaan, pitkät ruskeat kiharat heilahtaen märkää ilmaa vasten, mistä ääni oli tullut. Vaikka olikin jo syksy, tytöllä oli päällä vain ohut valkoinen mekko ja paljaat jalat. Hän seisoi varautuneena, melkein vihaisena kaukana minusta ja tähyili hurjana ympärilleen. Hänen huulensa oli halki ja nenästä oli valunut hurja vana verta suuhun ja kaulalle. Silmäkulma oli musta ja turvoksissa, selvästi häntä oltiin kohdeltu kaltoin. Näin hänen poskien alla kimmeltävän kyyneljuovat, kun hän pyyhkäisi rajusti suustaan ylimääräiset veret, vaikka tilalle tuli heti lisää. Minun oli vaikea pitää itseni kurissa, mutta haluaisin nauttia tästä hetkestä, tästä saaliista.
”Mitä se sinulle kuuluu?” Vastaus sähähti tytön suusta itkuisena, mutta vahvana, huomasin hänen nostavan leukaansa hiukan. Hän katsoi minuun päin, silti näkemättä sokeilla ihmis-silmillään tummiin varjoihin. Katsoi tänne hetken, käännähti sitten ja lähti juoksemaan toiseen suuntaan.

Minä hyppäsin hänen eteensä.
”Ajattelin vain.” Mumisin silkkisesti, samalla kun otin muutaman askeleen häntä kohti, työntäen pelokkaan näköistä tyttöä vasten seinää. ”Näin myöhään voi olla vaikka mitä vaarallista liikkeellä.” Hymyilin tytölle hieman, samaan aikaan kun hän katsoi minua, päätä pudistellen, hypnotisoituna. Tiesin että hän näki minun rubiinin punaiset silmäni, minun jumalaiset kasvoni. Tiesin näyttäväni enkeliltä, mutta hänkin pystyi päättelemään sen verran minusta, etten ollut hyvä, taikka kiltti. Enkeli helvetistä. Valkoinen demoni.

Nostin sormeni hänen poskelleen, sivellen kevyesti hänen kasvojaan sormenpäilläni ohimolta leukaan. Mikä tuoksu…
Hän kavahti, käänsi kasvojaan poispäin minusta ja yritti perääntyä periksiantamatonta seinää vasten. Hän ei pitänyt sormieni kylmästä kosketuksesta. Harmi vain, ettei tilaa ollut tarpeeksi liikkua. Tyttö ei päässyt liikkumaan senttiäkään poispäin minusta.
Tartuin häntä leuasta ja poskesta, pakottaen hänet katsomaan minuun. Sormeni tahriintuivat tummanpunaiseen vereen.
”Älä koske minuun.” Suusta sihahti vihaisena, mutta vain kuiskauksena. Pystyin kuulemaan, kuinka hänen kurkkunsa oli kuivunut.
Tunsin vihan aaltojen suorastaan polttelevan ihoani. Häntä inhotti enemmän kuin pelotti. Tai ainakin tyttö osasi hemmetin hyvin peittää sen… mutta kyllä hän minua pelkäsi. Kaikki pelkäsi, ihmiset ainakin.

”Noh, noh. Sinuna käyttäytyisin hyvin.” Muistutin hymyillen. Rubiininpunaiset silmät taivaansinisissä. Minkä värinen taivas olikaan? En ollut aikoihin katsonut nenääni pidemmälle.
”Sinuna minä päästäisin irti.” Hän ärähti, lipaisi huuliaan kielellään ja katsoi minuun enemmän kuin murhaavasti, silmät punoittaen aikaisemman itkun jäljiltä.
Minä nauroin, silkkisesti, hiljaa. ”Sinuna minä en juurikaan uhkailisi.” Sanoin ja siirryin ahtaassa tilassa vielä lähemmäksi, näpräten hänen hiuksiaan, nauttien tuoksusta. Ja hänen itsevarmuudestaan, pelottomuudestaan.
”Ja mitä sinä ajattelit minulle tehdä? Minä en sinulle alistu, hirviö.” Hän sanoi ja yritti tönäistä minua rintaan. Ennen kuin hänen kädet ehättivät edes puolta matkaa pidemmälle, minä painoin ne jo seinää vasten.
”Tappaa sinut.” Sanoin hitaasti, kevyesti todeten, painaen pääni ihan hänen korvallensa. Halusin kuollakseni nähdä reaktion. Kuollakseni…

Hän nauroi. Se sai minut hämilleen.
Ensimmäistä kertaa vampyyriksi syntymisen jälkeen, minut saatiin hämmästyksiin.

Hän todellakin nauroi. Hieman hysteerisesti ollakseen todella huvittunut. Tunsin vihan aaltojen kasvavan entistä enemmän hänessä.
Kerrankin tunsin olevani vähemmän vaikuttava. Vähemmän se, joka määräisi mikä on seuraava askel kohti kuolemaa.

”Anna tulla senkin saastainen verenimijä. Kyllä minä tiedän millainen hirviö sinä ja ystäväsi ovat. Vai voiko heitä edes ystäviksi sanoa? Tappajia te olette, tappamaan tulette vielä toisennekin. Olen vain listaan uusi, niin kuin oli äitinikin. Monesko hän oli? Sadas? Monesko minä olen? Sinä tapoit hänetkin, etkö tiennyt? Olin siellä silloin. Et tainnut ajatella, että uhreillasi on elämä, ihmisiä jotka heitä rakastaa ja joita he rakastavat. Olet sinäkin ihminen ollut, ihmisistähän vampyyrit luodaan. Missä sinä olet nyt? Missä on Jasper Withlock? Olet ollut liian kauan jo helvetissä, olet armoton tappaja, vain sinä merkitset itsellesi kaikkea. Olet liian ylpeä nähdäksesi heikompia, nähdäksesi millainen demoni sinusta on tullut. Tapa minut, mutta saat olla varma että minä säälin sinua Jasper. Säälin ja olen pahoillani sinun puolestasi. Tulet palamaan helvetin liekeissä, koska olet liian ylpeä ja itsekäs pyytääksesi anteeksi, tuntemaan tekojesi seuraukset. Sinulla on kova työ saada armahdusta.”
Jokaisesta sanasta tihkui viha ja katkeruus vahvana. Tajusin, että minun pitäisi olla vihainen hänen sanoistaan, en suvainnut että minulle puhuttiin noin. Edes ne, jotka tulisin tappamaan.

Silti olin vain hämmästynyt. Miten hän tiesi kuka olin? Mistä hän tiesi mikä olin? Mistä hän tiesi minun tappaneen?
Tiesin että kuvastin tasan tarkkaan noita sanoja mitä hän oli sanonut, mutta silti en löytänyt itseäni niistä ollenkaan.

Tiesin, että minun pitäisi kiinnostua enemmän siitä, miten hän tiesi mikä olin. Siitä, mitä hän tiesi historiastani, kyvystäni tappaa?

Jossain kaukana, melkein huomaamattomasti, tiesin hänen olevan oikeassa. Lähdin miettimään takaperin ajassa taaksepäin olematonta listaani, joka ei ollutkaan niin olematon. Moniako olin tappanut viime viikon aikana? Entä kuukauden?
Liian monia.

Kuka olin? Mikä minusta oli tullut? Missä oli Jasper Withlock? Oikeuden puolustaja, ihminen, joka vihasi vääryyttä ja väkivaltaa?
Tietoisuuden rajoilla tajusin, että hän oli saanut minut katumaan. Katsoin häntä hetken silmiin, ja tiesin että niistä näkyi epäröinti.
En tuntenut itseäni enää.

Päästin uhristani irti kankeasti ja katsoin verisiä käsiäni, jotka vapisivat ensimmäistä kertaa moneen kymmeneen vuoteen. Sade huuhtoi hiljalleen tummanpunaiset tahrat pois ja minä en osannut kuin tuijottaa.

Käänsin katseeni takaisin taivaansinisiin silmiin, josta näkyi sääli, viha ja hämmennys.
”Juokse.” Sanoin hänelle, sanat tulivat käskynä, kuin johtajan suusta. Hän katsoi minuun lyhyemmän aikaa kuin sekunnin ja lähti juoksemaan. Minä en tuntenut mitä hän tunsi, sillä itse olin turta kaikista niistä tunteista, mitä itse tunsin.
Niistä silmistä oli näkynyt sääli ja sitä minä inhosin. Inhosin tapaa jolla hän oli katsonut minua. En pitänyt säälistä, minun kaltaisiani ei säälitty. Olin liian arvokas sääliin.
Tai liian ylpeä.

Olisi aika nähdä taas taivas.


Tunsin käden selälläni, hipoen siitä reittiä kyljiltä rinnalleni. Höyhenen kevyesti ne koskettivat ihoani. Suljin hetkeksi silmäni, kadottaakseni jäljet äskeisistä muistoista, keskittyäkseni vain käsiin, jotka puristuivat ympärilleni.
Käännyin tavattoman hitaasti ympäri, nähdäkseni hänen silmänsä, joita minulla oli ollut jo ikävä noina pieninä hetkinä jona emme olleet nähneet. Oli se vain sitten sekunnin sadasosa tai tunti, aina se oli liian pitkä aika.

Otin hänen kädet omiini, leikkien hänen sormillaan hetken, hymyillen itsekseni. Kultaiset silmät katsoivat minuun ja minä hukuin niihin jälleen, aina vain uudelleen.
Niistä paistoi rakkaus, jota en ansainnut. Hän luotti minuun, vaikka mitään varmuutta minusta ei olisi. Hän jaksoi uskoa, vaikka muut eivät jaksaneet. Hän tiesi mikä olin ollut, mikä olen ja mikä tulen olemaan.
Ja silti hän rakasti minua.

Alicen luottamusta en voisi ikinä pettää, se olisi liikaa minullekin, kylmäveriselle tappajalle, joka oli pitkän elämänsä aikana jo nähnyt kaiken.

Rakastin häntä niin kovin, että tuntui kuin se ei enää mahtuisi sydämeeni. Siihen tarvitsin enemmän kuin maan ja taivaan, koko universumin. Halusin kaikkien tietävän, kuinka paljon häntä rakastin ja sanoa, että tuo pieni ihme on minun, kokonaan minun.

Nyt rakkaani silmät kysyivät oliko minulla kaikki kunnossa, olin ollut koko päivän hiljainen ja yksinäinen. Olin tavallisestikin, mutta tänään vain pienen hetken enemmän kuin yleensä ja se ei jäänyt Alicelta huomaamatta, mikään ei jäänyt. Ei edes tuleva.

Nostin toisen käteni hänen niskalleen, näpräten lyhyitä mustia hiuksia ja toisella kädellä vedin hänet kiinni itseeni, haluten tuntea hänen vartalonsa lämmön.
Katsoin häntä takaisin, silmissä paistaen pelkkä rakkaus ja viestittäen, että minulla oli kaikki hyvin nyt kun vain hän oli siinä.

Hän katsoi silmiini vielä hetken ja painoi sitten päänsä rinnalleni melkein huomaamaton hymy kasvoillaan ja kietaisi kätensä vyötärölleni.

Sanoja ei aina tarvittu, joskus riittivät vain yksi räpsäytys silmissä liikaa tai erilainen tapa seisoa paikallaan, ymmärsimme toisiamme niin hyvin, pienistäkin eleistä. En tarvinnut veljeni ajatuksenlukukykyä tietääkseni että ajattelisimme samaa asiaa nyt. Tiesin aina, että hän rakasti minua yhtä paljon kuin minä häntä.



A/N: ANTEEKSI ETTÄ KESTI! :( en oo kiireiltäni jaksanu raahautua koneelle kirjottamaan :D Mutta tässä olis jatkoa! Jos jotakuta jäi häiritsemään miten tuo tyttönen tiesi Jasperista, mulla on sille looginen selitys! Kun ne Marian joukot oli keränny tollasia viattomia uhreja testatakseen niitä vampyyreja, kouluttaakseen niitä tai ihan vaan tuodakseen ravintoa, niin ne oli tuonu joukon ihmisiä silläkin kertaa. Siinä joukossa oli ollu toi toi tyttö (sillon kyllä paljon nuorempana) ja sen äiti. Osa niistä ihmisistä oltiin viety siihe huoneeseen missä niitä ihmisä tapetaan ja siinä oli ollu sen tytön äiti. Se tyttö oli kuullu viereisestä huoneesta kun sitä äitiä tapetaan ja jne.
Sitte sinä yönä jos ne uhrit oli vaikka ollu siellä jossai ja se Jasperin kaveri Peter (eikö se ollu joku sen niminen? :D) niin oli kulkenu sen huoneen ohi tai jtn sellasta, niin se oli huomannu sen pikkutytön ku se oli itkeny ja jotain sellasta kivaa. Sitte se Peter oli päästäny ne uhrit vapaaks ja karannu ite sieltä Marian luota. :) jotain tollasta hienoo. :D Mutta jos tulee jotain kysyttävää, nii voi kysyy koska oon nyt tosi väsyny kirjottaakseni järkevästi tätä juttua tähän :D Mutta enjoy ja kommenttia!
« Viimeksi muokattu: 03.04.2010 16:52:17 kirjoittanut Smile^ »

Vanamo

  • tökkijämestari
  • ***
  • Viestejä: 951
  • HUDI
Vs: Viisi sanaa, 4/5, viimeisin luku 3.4.2010
« Vastaus #23 : 03.04.2010 10:28:48 »
Luin nyt kaikki luvut putkeen ja tykkäsin todella! :D
Miten multa on voinut jäädä tää aikasemmin huomaamatta?  :D
Teksti oli sujuvaa ja kuvailet tunteita todella hyvin.
Tämä on IHANA ja LOISTAVA, muuta en osaa sanoa. <3
Toivottavasti tulee pian se viimeinen luku, odotan innolla. <3
Päästä runot ja hyrinä  elämääsi.


 ♥ava by Haava, banneri raitakarkilta♥
 

minnamoi

  • ***
  • Viestejä: 193
  • Kwop kilawtley
Vs: Viisi sanaa, 4/5, viimeisin luku 3.4.2010
« Vastaus #24 : 03.04.2010 11:48:12 »
voi! sanon nyt rehellisesti, että olen todella kateellinen sun kirjotustavalle! toi takauma jasperin elämästä oli niiin hyvin kirjotettu ja kuvailtu, et edes sanat ei riitä sitä kertomaan! oli tosi kiva päästä välillä jasperinki pään sisään! :) tykkäsin myös liikaa tosta lopusta! :) ainut negatiivinen juttu oli, et sul oli tosi paljon pilkkuvirheitä tai siis et jossain kohas bongasin ylimääräsen/ylimääräsiä pilkkuja ja joistain kohista niitä taas puuttu jonku verran, et kannattaa viel lukee toi luku läpi ja tarkastaa ne pilkut, vaikkakaan ei se hirveesti häirinny! ja tiiän en niit on vaikee ite huomata niiden pilkkujen paikkaa ku iteltäki menee miten sattuu :D nojoo odotan innolla vikaa lukua :)

minnamoi♥
"Disco is back, motherfuckers!"♥

Smile^

  • Vieras
Vs: Viisi sanaa, 4/5, viimeisin luku 3.4.2010
« Vastaus #25 : 03.04.2010 16:41:52 »
Twaikkari:Voi kiitos kovasti ihanasta kommentista!<3 :) Vitsi ette tiedäkkään miten saatte mut hymyileen!
minnamoi:Ää, kiitoskiitoskiitos! :D Joo, katon ne pilkut :) On varmaa siks pikkuvirheitä ku yhen aikaan yöllä sain valmiiks nii keskitys herpaantuu helpommin :)

VITSI! :) hymyilen täällä ku naantalin aurinko! Ja naantalissa on pakko paistaa aurinko oikeen paisumis pisteeseen asti! Kiitos ihanista kommenteista lukiat<3

CandyApple

  • wonderwoman
  • ***
  • Viestejä: 265
  • I'm a broken doll and you're the puppeteer.
Vs: Viisi sanaa, 4/5, viimeisin luku 3.4.2010
« Vastaus #26 : 05.04.2010 01:06:14 »
Oi, miten ihana  :)
Kirjoitit tuon niin kauniisti!
Mulle jäi kyllä hieman epäselväksi..

Lainaus
Olisi aika nähdä taas taivas.
Eli ovatko nämä ne viisi sanaa?

Jatkoo nopeesti, kiitos!

♥:llä, Candy
I don't know who invented high heels, but all women owe him a lot.
-Marilyn Monroe-

Smile^

  • Vieras
Vs: Viisi sanaa, 4/5, viimeisin luku 3.4.2010
« Vastaus #27 : 05.04.2010 13:11:01 »
CindyApple: Anteeks epäselvyydestä :) Ne viisi sanaa näät tossa ku meet tohon ekalle sivulle ja siin Summaryssa lukee ne jokasen viisi sanaa :D Mutta se "olisi aika taas nähdä taivas." meinaa (jos siis luit koko tekstin) että ku se siinä yhessä vaiheessa sanoo:
Lainaus
Rubiininpunaiset silmät taivaansinisissä. Minkä värinen taivas olikaan? En ollut aikoihin katsonut nenääni pidemmälle.
Jasper oli siis tohon aikaan niin ylpeä kattoakseen heikompiaan ja kuvitteli olevansa ihan the best ever :D
Kiitos kommentista ja anteeks pitkästä selityksestä :D

_Lollipop

  • *
  • Viestejä: 2
  • <3
Vs: Viisi sanaa, 4/5, viimeisin luku 3.4.2010
« Vastaus #28 : 08.04.2010 19:47:02 »
hehee tää on nyt mun ensimmäinen kommenttini täällä.  :)

Luin kaikki luvut putkeen ja kaikki oli TODELLA hyviä. Miten sää osaat kirjottaa noin hyvin? Vaisinkin ton Jasper- luvun oot kuvaillu tosi hyvin. En voi siis muuta sanoa kun Bravo!!!  ;D

Smile^

  • Vieras
Vs: Viisi sanaa, 4/5, viimeisin luku 3.4.2010
« Vastaus #29 : 09.04.2010 16:35:38 »
_Lollipop:Voi kiitos kovasti ihanasta kommentista! Emmä nyt niin kamalan hyvä oo, tiedän ainaki ite oikeesti parempii kirjottajia! :)