Author: Minä, Yure. Jotkut tuntee ehkä paremmin Ririnä.
Beta: Näytin tämän kyllä parille tyypille ennen julkaisua, mutta varsinaista betaa ei ole.
Fandom(s): Naruto, Serial Experiments Lain
Rating:Kyllä tämä kai aika sallittu on.
Warnings: Höm. Lasketaanko erityisen hämärä kerrontatyyli?
Genre: Crossover, lievä angst, draama vois myös olla ja ehkä death.
Summary: Sasuke ei tahdo toistaa maailmaa ja sen historiaa, joten hän ryhtyy etsimään virheitään Wiredin mutkikkaista onkaloista.
A/N: Tämä osallistui Naruto.fi:n crossoverkisaan joskus syksyllä. Päätin nyt lisätä tämän tänne, kun rupesi hävettämään, kun minulla ei ole täällä oikestaan yhtään ficciä, vaikka kuitenkin pyörimässä käyn lähes joka päivä. xD (Enkä nanoa pysty vielä edes lukemaan kokonaan läpi, saati sitten julkaisemaan) En hirveämmin itse pidä ainakaan tästä lopusta, mutta kai tämä ihan ok ficci kuitenkin on.
Kannattaa muuten olla tutustunut molempiin fandomeihin, ennen tämän lukemista. Ymmärtää katsos paljon paremmin.
Ja kaikki kommentit ovat sallittuja.
---
Oli sähköpylväitä. Oli suoria katuja. Oli pilviä ja sateita. Oli verkkoja, ihmisiä.
Oli tietoa ja tietämättömyyttä.
Oli noita höpsöjä lapsia, jotka luulivat näkevänsä kauas. Uskoivat toivoon, toivottomuuteen. Arpoivat oikeudenmukaisuuden.
Olivat tässä maailmassa. Vai olivatko?
Joskus täytyi juosta pysyäkseen paikallaan. Joskus täytyi vaihtaa maailmaa itsensä kanssa.
Olisi melkein voinut onnistua. Ei olisi hypännyt niin korkealle, kun ei kuitenkaan osannut lentää. Eikä tarvitsisi nyt etsiä. Kulkea samoja polkuja uudestaan ja uudestaan. Katsoa.
Epätäydellinen. Oliko se tosiaan niin? Raja kulki aina jossain. Pinnalla vai pohjassa? Se oli piilotettu liian taitavasti.
Jos koskettaisi. Jos hän koskettaisi, voisiko hän löytää? Löytää kaiken, lopullisen. Tulevaisuuden. Menneen, jossa oli liikaa. Hairahduttu liikaa. Ehkäpä. Jos hän yhdistäisi pisteet. Voisi löytää.
Nyt hän kulki. Kulki eteenpäin. Vai taakse? Liikkumatta.
Painavia askelia. Ajatuksia. Ajatuksettomuutta. Ohi rakennelmien, liikkeen valtaamien puistojen. Joskus ympyränmuotoisten päivien.
Saavuttaen. Ja taas painallus. Valojen pyörteitä. Uudenlaisia sanoja. Uudenlaisia kirjaimia.
Loppu hämärtyi, alku hämärtyi. Ehkä joskus saisi selvää.
Kirjoittaisit, kirjoittaisit. Oppisit puhumaan.
Niin. Puhetta. Kuka?
U. Jokin sihahdus. Ha.
Sisään.
Paljaat sormet. Näppäimiä. Nopeampaa liikettä. Silmien vilinää. Ääntä. Hiljaisuutta ja hurinaa.
Lataa. Lataa.
Yhdistetty.
Etsi. Etsii.
Löydetty.
5 hakutulosta.
Mutta olisiko siellä mitään? Olisiko häikäisevää pimeyttä? Tarttuvaa pelkoa? Kultaisia reunoja, joita tutkiessa tippuisi? Suljettuja säveliä? Ne voisivat soida niin kauniisti. Unelmia? Viisaita? Olisiko siellä mitään?
Älä avaa. Ethän tiedä. (Avaat kuitenkin.)
Älä katso. Ethän kuitenkaan usko. (Katsot kuitenkin.)
Älä muutu. Eihän se saa sinua ajattelemaan. (Muutut kuitenkin.)
1. Virhekohta. Tunnollisuus.
Poikki.
Uudestaan valoa. Uudestaan maailma.
2. Virhekohta. Ajattelemattomuus.
Poikki.
Tavallista. Liian tavallista.
3. Virhekohta. Rohkeus.
Poikki.
Mitä?Hurina voimistui, eikä hiljennyt vielä. Liian monet muutkin etsivät. Maailmaa. Osia. Niiden yhteen liimattuja punoksia.
Kiemurtelevia teitä, harhaan johtavia opasteita, jumittuneita nappuloita.
Shh. Shh. Shh.
Yksi painallus ja muutut hiljaiseksi.
Painoi.Laitevirhe.
Ja taas.Ei vielä.
Ja taas.Maailma ei toiminut.
Ja taas.Nyt.
Ei?
Hän tuijotti. Pikseleitä. Sirpaleita. Paloja.
Koska teräaseet hajosivat pikseleiksi? Koska sotureista tuli vain olentoja?
Niistä pienistä osista heijastui kuitenkin kokonaisuus. Maailma. Mutta ei ihan vielä.
Vaikka se yrittikin riuhtoa itseään pois, se ei onnistunut vielä. Ei ihan vielä.
Sinun täytyy etsiä. Etsi.
Etsi taas ja jälleen.
4. Virhekohta. Kiinniotto.
Särähdys. Poikki.
Viimeinen. Ehkä se viimeinen.
5. Virhekohta. Viesti.
Korvia vihlova ääni, merkki, ennen kuin poikki.
Kuuluivat. Kenelle ne kuuluivat? Virheitä? Liikkuvia kohtia. Jatkuvaa symmetrisyyttä. Eivät ne olleet hänen. Täysin. Niistä oltiin revitty irti jotain tärkeää. Palaset liikkuivat.
Viesti? Viesti? Keneltä?
Tämä? 4 sanaa.
Tervehdys, veli.
Miten voit?Se ei ollut äsken. Se oli ollut aina.
Sitä ei siis ollut olemassa, mutta se oli totta.
Haihtui. Muisti tyhjeni. Haihtui.
Heiveröiset sanat onnistuivat sittenkin puhkomaan reikiä rikkumattomaan.
Jatkumattomuutta. Sitäkö liike olikin? Kukaan ei vielä täysin tuntenut tuota maailmaa. Sinne eksyneet olivat jääneet loukkuun. Omien sanojensa taakse. ”Minä haluan elää.”
Eli hänkin.
Hän siis oli vieläkin jossain.
Siellä, täällä, tuolla ja muualla.
Häntä ei oltu poistettu.
Nyt. Hänet poistettiin. Palaset putosivat hitaina virtoina olemattomuuteen. Nyt.
Mutta poistajakin upposi. Hän upposi. Läpi pisteiden. Yli etäisyyden. Haroen alas, pudoten ylös. Huutaen kauas, lähelle. Siirtyi vain muualle.
Avaraan tilaan, ahtaalle. Ahdistuneen helpotuksen keskelle. Lopulta.
Tutuille käsivarsille.
”Delete failed.”
