Kuiskaus tuuleenAuthor: Minttushka
Fandom: Henkien kätkemä
Pairing: Chihiro/Lin
Genres: pohdintadrama
Rating: sallittu
Disclaimer: Henkien Kätkemä (Spirited Away) kuuluu Studio Ghiblille ja Hayao Miyazakille. Minä en omista mitään. =)
Summary: Lin halusi melkein naurahtaa ajatukselle. Hän? Hän pitäisi huolta tuosta säälittävästä rääpäleestä, joka näytti voivansa alkaa vollottaa milloin vain? Hah, ei ikinä!A/N: Stargazer on meillä kylässä, omistukset menee siksi hänelle. Paritus saattaa olla vähän harhaanjohtava, koska kyseessä on pelkkä ystävyysficci, ei romantiikkaa. Chihirohan kuuluu Hakulle ikuisesti. (; nauttikaa.
***
Kun Lin oli ensimmäisen kerran nähnyt Chihiron, hän oli voihkaissut ääneen. Tyttö näytti aivan onnettomalta seistessään hartiat kyyryssä puulattialla, varpaat taipuen kohti lattialaattoja ja hiukset valuen onnettomana harteilla. Ainoa, mikä näytti estävän tyttöä kaatumasta maahan, oli häntä olkapäästä hellästi puristava Haku.
”Antakaa hänelle kolme päivää. Sitten voitte tehdä hänelle mitä haluatte”, Haku totesi kylmänrauhallisesti, äänellä mikä nivoutui täysin hänen olemukseensa, rentoon asentoon, keskittyneeseen ilmeeseen. Hän päästi irti tytön olkapäästä, ja lähti kävelemään rennosti poispäin. Joku utelias ampaisi väkijoukosta ja haisteli pelästynyttä tyttöä uteliaana.
”Hän haisee!” toinen huudahti ja tarttui dramaattisen näköisenä nenäänsä. Muut yhtyivät mielipiteeseen, nyökkäilivät ja loivat uuteen ihmistyttöön arvostelevia, ilkeitä katseita. Miksi he kaipaisivat taikakylpylään hyödytöntä, heikkoa tyttöä, joka kelpaisi ehkä juuri ja juuri lattioiden pesemiseen?
Haku kääntyi kannoillaan ja pysähtyi ovelle. Hän katsoi taakseen, puristi ovenkarmia ja hymyili ohimenevästi. ”Lin, hän on sinun vastuullasi.”
Lin, joka oli tyytynyt seisomaan tyynenä käytävällä, heräsi ajatuksistaan. ”Mitä!” hän parkaisi, ja halusi melkein naurahtaa ajatukselle. Hän? Hän pitäisi huolta tuosta säälittävästä rääpäleestä, joka näytti alkavan vollottaa milloin vain? Hah, ei ikinä!
Mutta Haku oli jo mennyt. Joku naureskeli Linin kohtalolle ja irvaili, mutta väki alkoi pikkuhiljaa kaikota takaisin tehtäviinsä. Yubaban synkkä siluetti lenteli pilvien kohdalla, ja kolahti osuessaan kattoon. Lin seisoi hetken aikaa epäuskoisena, ennen kuin käveli tytön luokse. Toinen oli häntä korkeintaan olkapäähän.
”Tule mukaani”, Lin sanoi ja vilkaisi tyttöä, joka katsoi häntä suuret silmät pelkoa täynnä. Hetken ajan hänen vatsassaan tuntui ikävä muljahdus. ”Äläkä tule tielleni.”
Tyttö seurasi Liniä kuuliaisena. Kumpikaan ei sanonut mitään.
***
Meni vähän aikaa, ennen kuin Seniksi esittäytynyt tyttö oppi tavoille. Lin kertoili hänelle kylpylän tavoista, siivousmetodeista ja asiakkaista, mutta Sen harvoin puhui. Hän nyökkäsi ja seuraili kuuliaisesti, otti kaikki oppinsa sisään mukisematta. Lin ei tiennyt, tekikö se hänestä hyvin fiksun vai äärimmäisen pelkurin.
He eivät siltikään koskaan puhuneet mistään. Kun Sen oli saanut tehtävänsä hoidettua, hän pani kaiken paikoilleen alkukankeuksien jälkeen ja kipitti takaisin huoneeseensa. Kun Lin kysyi jotain, Sen vastasi. Mutta he eivät puhuneet. Edes silloin, kun Lin heräsi Senin vaimeaan, tyynyyn tukahdutettuun itkuun.
Eräänä lämpimänä aamuna heidän oli kuitenkin pakko puhua. Linille oli määrätty tehtävä pitää huolta korkeista kukista, jotka olivat valloittamassa puutarhaa. Niiden piikit voisivat lävistää kenet tahansa hetkessä, ja suuret lehdet kelpasivat sateensuojiksi. Terälehdistä lenteli palasia siitepölyä, joka sai Senin aivastamaan. Sinä aamuna Lin seisoi yhden kukan alla ja hieroi parantavaa salvaa sen katkonaiselle varrelle, kun kuuli vaimeita askelia, jotka lähestyivät häntä hiekkatiellä.
Lin kääntyi, ja näki Senin pienen hahmon tulevan kulman takaa. Hän puristi kädessään omituisen näköisiä vaaleanpunaisia kangasmyttyjä ja pientä, valkoista korttia. Se oli täynnä merkkejä, jotka eivät merkinneet Linille mitään. Kun Sen huomasi Linin, tämän auringossa hohtavat pehmeät hiukset, hän nosti katseensa anteeksipyytävänä.
”Anteeksi,
sama, minun ei ollut tarkoitus häiritä”, Sen sanoi nopeasti ja kumarsi syvään. Liniä huvitti – lämmin aurinko oli saanut ilon säikeet kiirimään pitkin hänen vartaloaan. ”Ei se mitään”, Lin sanoi. Hän huitaisi yhden otsalle karanneen suortuvan pois. ”Oletko menossa jonnekin?”
Sen pudisti päätään, varoi katsomasta Linin silmiin. Lin ei kuitenkaan saanut silmiään irti niistä – mielikseen hän huomasi, että pelko oli väistynyt innostuksen ja tottelevuuden alta. Mitä ikinä Yubaba olikin kertonut, se oli toiminut. Mutta sen lisäksi niissä tuikki jotain uutta, jotain, mistä Linin oli vaikeampi saada kiinni.
Lin suoristi nopeasti housunsa ja istuutui pehmeälle ruoholle. Hän pyysi Seniä liittymään seuraansa, ja tyttö käveli varovasti toisen luokse, asettui seisomaan yhden suuren lehdykän alle. Hän istuutui vasta Linin käskystä, eikä Lin ollut varmaan koskaan tavannut ketään yhtä varovaista tyttöä. Ei sillä, että hän olisi edes tuntenut montaa ihmistä.
Hän näki yhden kuivuneen kyyneljuovan Senin poskella, joka kimmelteli auringon lämpimässä valossa. ”Mikä on, Sen? Voitko hyvin?” hän kysyi. Jokin outo tunne syttyi hänen sisälleen. Hän ei ollut aiemmin tuntenut samanlaista lämpöä kutittelemassa.
”
Hai”, Sen vastasi ja nyökkäsi. Kun tyttö huomasi, että Linin katse oli yhä huolestunut, hän hymyili kannustavasti.
”Kaikki on hyvin. Ei, vaan kaikki on loistavasti”, Sen sanoi rauhallisesti. Ja Lin uskoi. He istuivat hetken aikaa siinä, samalla kun jossain taustalla joku avasi kylpylän ikkunan ja jossain veden laineet liplattelivat hiljaa.
”Mikä tuo kortti on?” Lin kysyi lopulta. Tyttö räpytteli silmiään, ja vilkaisi uudestaan korttia mihin ei varmaan kyllästyisi ikinä.
”Muisto siitä, miksi tulin, ja kuka olen”, Sen vastasi. Hän puristi pienen suunsa yhteen, ennen kuin vapautti sen hymyilläkseen levollisesti. Hän kääntyi katsomaan Liniä ja katsoi häntä ensimmäistä kertaa silmiin.
”Kaikille muille olen Sen. Sinulle minä haluan olla Chihiro.”
Kun Lin oli nähnyt ensimmäisen kerran Senin, hän oli luullut häntä typeräksi, heikoksi, hyödyttömäksi. Eikä hän koskaan voinut olla yhtä onnellinen myöntäessään, että oli ollut väärässä. Mutta sitä ei kerrottaisi muille. Se saisi pysyä hänen ja Chihiron yhteisenä salaisuutena.
He hymyilivät toisilleen, eikä Lin kutsunut Chihiroa enää Seniksi, eikä hän kutsunut Liniä enää
samaksi, neidiksi. He olivat pelkästään Chihiro ja Lin, ystävykset siinä auringon lämmittämässä puutarhassa.
