Cindy: joo, kyllä se Bellan mielikuvitusta on
Kiitos kaikille kommentoijille! Tässä tulee 2.luku : )
2.luku Lentoemäntädieetti.
Aamiaisella syödään puolikas greippi, kahvia tai teetä. Kahviin ja teehen ei saa lisätä maitoa tai sokeria.
Lounaalla..Ei. Ei lounasta. Täysin turhaa.
Päivällisellä kaksi keitettyä kananmunaa, 170g vihreitä papuja sekä puolikas greippi.
Lentoemäntädieetissä on tärkeätä juoda runsaasti vettä! Kata myös ateriat kauniisti, jotta ne tuntuisivat ruokaisammilta. Selvä, aivan helppoa. Kirjoitin muistiin oleellisimmat asiat, taittelin paperin ja pistin sen farkkujeni taskuun.
Oli kulunut jo kolme päivää siitä, kun olin teeskennellyt sairasta ja Edward oli tuonut minulle McDonald’sin ruokaa. Edward oli arvannut syyn, miksen halunnut syödä. Mutta sitten kun hän oli löytänyt minut vessasta oksentamasta, hän oli kumonnut aikaisemmat ajatuksensa ja luuli minun puhuneen totta siinä, etten pystynyt syömään.
Olin pysynyt kotona kaikki kolme päivää, ja tänään Edward sai minut suostuteltua menemään kouluun. Olin pysynyt tiukasti syömislakossani, mutta aina kun olin joutunut syömään niin oksensin sen tahallisesti ulos.
Sammutin koneen, otin reppuni ja hyppelin alakertaan. Charliella oli töistä vapaata, joten hän nukkui vielä. Otin kaapista greippipussini, jonka Charlie oli ostanut minulle eilen. Hänellä ei ollut pienintäkään hajua siitä, mitä oli tekeillä.
Puolitin greipin ja panin toisen puolen greipistä jääkaappiin. Minun täytyi haukata greipistä vain pari palasta, kun olin jo syönyt sen. Katsoin ulos ikkunasta ja näin hopeisen Volvon pihatiellämme.
Ulos mennessäni Edward oli jo valmiina avaamassa minulle auton oven. Istuuduin penkille ja hetkessä hänkin jo oli omalla paikallaan.
“Mitä sinulle kuuluu”, hän kysyi hyväntuulisena. Hyvätuuli tarttui minuunkin; kun Edward oli iloinen, niin silloin minäkin olin.
“Ihan hyvää, vointikin on jo paljon, paljon parempi.”
“Mukava kuulla. Mike Newtonilla on ollut sinua ikävä. Hän luulee että minä olen syönyt sinut”, Edward nauroi. Se oli kummallista, yleensä hän vakavoitui aina kun tuli puheeksi minun syömiseni.
“Minullakin oli kova ikävä häntä”, sanoin muka kaihoisana. Edward katsahti hetken järkyttyneenä minuun, kunnes tajusi minun vitsailevan.
“Tuo ei ollut hauskaa”, hän murahti. Minä vain nauroin.
Ruokatunnilla Edward johdatti minut ruokajonoon. Kun hän tarjosi minulle erilaisia ruokia, kieltäydyin kaikkiin vuorotellen. Lopulta Edward otti minulle omenan ja vaaleanleivän, jonka päällä oli juustoa.
“Ei minulla ihan tosissaan ole nälkä”, jankutin kymmenettä kertaa samalla kun istuimme Cullenien pöytään. Välillä minusta oli noloa olla ainoa pöydässä, joka söi. Toki heillä kaikilla oli omilla tarjottimillaan paljon ruokaa, ja yleensä minä olin hotkinut vuorotellen kaikkien tarjottimilta sitä sun tätä. Tänään ei niin kävisi.
“Bella, elimistösi tarvitsee ruokaa. Et ole syönyt pitkään aikaan mitään.”
Jasper katsoi minua hetken aikaa tutkailevasti ja Edward katsoi häneen kummissaan. Sitten Edward katsoi minua päästä varpaisiin, ja minua nolotti. Nytkö Edward tajusi kuinka lihava olen? Hän varmasti jättää minut.. Ei häntä kiinnosta olla tällaisen jättiläisen kanssa.
“Bella, oletko laihtunut”, Edward kysyi hiljaa. Sitten kaikki pöydässä katsoivat minua, ja Emmett purskahti nauruun.
“Emmett, pidä se suusi tukossa”, Alice sanoi nopeasti nähdessään mitä tämä aikoi sanoa. Edward katsoi minua järkyttyneenä.
“Hän on laihtunut hieman alle kaksi kiloa”, Rosalie sanoi tietäväisesti. Totta kai
hän osasi mitata pelkällä katseellaan ihmisten painon.
“Miksi olet surullinen aina, kun tulee puheeksi ulkonäkö tai paino”, Jasper kysyi varmaan itsekseen, sillä ei katsonut minuun päin vaan Edwardiin. Edward katsoi Jasperiin merkitsevästi ja sitten Jasper nyökäytti päätään.
“Bella, mitä sinulla on taskussasi”, Alice kysyi vaikka tiesikin jo vastauksen. Edward näytti siltä kuin pyörtyisi kohta.
“E-e-ei mitään..” Voi ei, voi ei. Miksi, voi miksi minä otin sen typerän paperin mukaani? Nyt he pakottaisivat minut näyttämään sen.
“Niinkö? Haluaisitko näyttää?”
Käänsin toisen taskuni ylösalaisin. Se oli tyhjä.
“Näetkö? Ei mitään”, sanoin stressaantuneena. Ihan kuin muka voisin huijata heitä.
“Entä toinen”, Alice kysyi jo vihaisena. Pälyilin ympärilleni etsiessäni pelastustietä ja huomasin muiden oppilaiden kadonneen ruokalasta.
“Oho, tunti alkaa! Mennään Edward”, melkein huusin paniikissa. Edward vain nyökkäsi jähmeästi ja nousi. Hän otti minua kädestä kiinni ja kävelimme hiljaa biologian tunnille.
Oikeastaan nyt jo toivoinkin että emme olisi samalla tunnilla.
Tuntia oli jo kulunut puolituntia, eikä Edward ollut sanonut sanaakaan. Hän oli vain tuijottanut taulua kaikenaikaa. Piirtelin stressaantuneena vihkoni reunaan lentokoneita ja greippejä. Näin Edwardin sivusilmällä vilkaisevan piirrostani ja kalpenevan, jos se oli yhtään mahdollista.
Kello soi tunnin päättymisen merkiksi ja huokaisin. Seuraavaksi olisi liikuntaa. Vihasin liikuntaa, mutta liikunnan avulla voisin laihtua. Pieni hinta siitä, että Edwardin ei tarvitsisi enää kauaa häpeillä minua.
Olin jo nousemassa tuolilta, kun Edward otti minua kädestä kiinni.
“Minulla on huono-olo”, hän sanoi. Hän näyttikin huonovointiselta. Hetkinen, hänhän oli vampyyri! Ei vampyyrit tule kipeäksi.
“Sinulla on huono-olo”, toistin pidättäen naurua. Aika epäsopivaa, kun toinen kertoo voivansa huonosti.
“Niin.”
“Pitäisikö sinun lähteä sitten kotiin?”
“Varmaankin”, hän sanoi ja nousi tuoliltaan.
“Saatan sinut autollesi, parkkipaikan kautta pääsee helposti liikuntasaliin”, sanoin. Milläköhän minä menisin sitten kotiin? Alice voisi varmaan viedä minut..
“Etkö haluaisi tulla hoitamaan minua? Minäkin olin hoitamassa sinua joka päivä”, hän kysyi ja hymyili vinoa hymyään.
“Mutta, liikuntatunti..”
“Sinähän vihaat liikuntaa.”
“Enpäs.”
“Vihaatpas.”
“Enhän vihaa.”
“Mistä lähtien sinä olet liikunnasta pitänyt”, hän kysyi, ja alkoi raahaamaan minua autonsa luo. Pyristelin vastaan, ja näin Miken menossa liikuntasalille.
“Hei! HEI MIKE”, huusin niin kovaa kuin jaksoin. Edward murisi hiukan ja katsoi minua vihaisena. Mike pälyili ympärilleen, kunnes vihdoin näki minut. Sitten hän näki vihaisen Edwardin raahaamassa minua parkkipaikkaa pitkin ja koki ilmeisesti olevansa jonkin sortin sankari kun hän käveli rinta pystyssä meidän luoksemme.
“Cullen”, hän nyökäytti päätään Edwardia kohti töykeästi ja kääntyi minuun puoleeni ‘hurmaava’ hymy huulillaan, “Niin Bella?”
“Tuota, haluaisitko kävellä kanssani liikuntahallille? Edwardilla on huono-olo ja hän on lähdössä koulusta”, sanoin ja katsoin merkitsevästi Edwardiin. Edward murahti ja katosi autoonsa. Sitten hän kaasutti tiehensä.
“Onko teillä riitaa?”
“Ei, Edward on aina kipeänä ollessaan todella kiukkuinen,” selitin ja Mike näytti pettyneeltä.
“Kun minä olen kipeä niin olen mukava”, hän sanoi hiljaa.
Liikuntatunti meni todella nopeasti ja olin aivan hikinen lopuksi. Olimme tehneet kuntotestit, jossa piti tehdä erilaisia vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia. Olin omasta mielestäni pärjännyt yllättävän hyvin ja opettajakin oli kehunut. Tyytyväisenä itseeni kävelin pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita.
Pukuhuoneessamme ei ole erillisiä tiloja vaatteiden vaihdolle, vaan kaikki vaihtavat toisten silmien edessä. Yritin aina vaihtaa mahdollisimman huomaamattomasti vaatteet, mutta jotkut jäivät peilailemaan muiden kanssa itseään puolialastomina.
“Bree, sinä olet niin laiha”, joku tyttö ihmetteli kovaan ääneen. Samaan aikaan joku toinen tyttö katsoi minua tuimasti ja supatti kaverilleen jotain. Sitten molemmat katsoivat minua ja nauroivat.
Kävelin masentuneena parkkipaikalle tähyilläkseni jotakuta poikaystäväni perheestä, ja toivoin sen jonkun olevan Jasper. Hän ei kehtaisi kysyä minulta mitään siitä lapusta.
Näin hopeisen Volvon kaartavan ihan eteeni, matkustajan puoleinen ovi auki. Edward istui tuimana ratin takana eikä vaivautunut edes tervehtimään.
“Hei”, sanoin istuuduttuani penkille. Hän vain nyökkäsi.
Kun olimme Newtonien kaupan kohdalla, hän vihdoin avasi suunsa.
“Haiset hielle.”
Punastuin rajusti, ja hieman suutuinkin. Ei Edward ole ikinä puhunut noin! Hän ei varmaan enää rakasta minua, kun tajusi kuinka ruma ja lihava olen. Hän yrittää saada minut vihaamaan häntä, jottei hänen tarvitse jättää minua, vaan minä jättäisin hänet! Ei tule onnistumaan. Kun olen yhtä laiha kuin se Bree, niin hän ei enää tahdo erota.
“En viitsinyt mennä suihkuun siellä”, sanoin tylysti. Edward katsoi minua vihaisesti.
“Et viitsinyt mennä kaikkien nähden vai”, hän kysyi. Nyt hän vihjaili minun lihavuudestani.
“Niin kai sitten”, sanoin. Hän vain nyökkäisi itsekseen.
“Etkö muuten olekaan sairas”, kysyin ivallisesti. Miksi minä oikein hakemalla hain riitelemisen aihetta? Varmaan siksi, että minulla oli kaamea nälkä.
“Ei se ollutkaan mitään muuta kuin ohimenevä pöpö. Carlisle tarkisti minut”, hän sanoi merkitsevästi, “Hän tulee muuten tapaamaan sinua tänään.”
Ei. Ole. Totta.
Edward kertoi Carlislelle. Hän kertoi lentoemäntädieetistäni, vaikken ehtinyt edes aloittamaan sitä kunnolla!
Yritä nyt rauhoittua. Edward haluaa vain hyvää, hän haluaa että olet terve.” Niin varmaan. Ensin tuo ääni päässäni tahtoo minun jättävän syömiset väliin, ja nyt se haluaa että Carlisle pakottaa minut syömään! Päättäisi nyt kumman puolella on.
“Miksi”, kysyin mahdollisimman tyynesti.
“Taidat tietää.”
“Edward. Älä”, sanoin jo itku kurkussa. Edward ei ollut reilu. Hänellä ja hänen perheellään oli helppoa, kun ei voinut lihota tai laihtua, he pysyivät koko ajan täydellisinä. Minä taas.. No, minä olin tällainen.
Edward katsoi minua surullisena. Hän näytti siltä kuin tahtoisi tehdä niin kuin minä sanon, muttei voinut.
“Bella”, hänen äänensä oli täynnä tuskaa, “sinä olet täydellinen juuri noin. Sinun ei tarvitse laihtua. Minä rakastan sinua tuollaisena. Ikuisesti.”
Olimme tulleet Charlien talolle. Charlien poliisiauto oli poissa, eli hän oli lähtenyt kalaan.
Edward pyyhki sormellaan kyyneleitäni, mutta niitä tuli koko ajan lisää ja lisää.
“Miksi sinä Bella teet tämän? Minä en ymmärrä. Jos sinut pakottaa syömään, niin oksennat sen tahallisesti ulos. Nyt sinä syöt vain aamiaiseksi greippiä ja lounaaksi papuja!”
“Koska sinä häpeät minua”, sanoin hiljaa, niin hiljaa ettei normaali ihminen olisi voinut kuulla. Mutta tiesin Edwardin kuulleen, sillä hän jäykistyi. Samassa jonkun ajovalot valaisivat muuten pimeän auton, ja näin Carlislen auton kaartavan pihaan.
Pakenin nopeasti Edwardin autosta ja kävelin Carlisle ja Edward perässäni taloon.
Tuosta lentoemäntädieetistä sitten. Sitä ei todellakaan kannata kokeilla ihan noin vaan, mietin pitkään ennen kuin laitoin sen mukaan tarinaan. Eräs sukulaiseni oli kokeillut sitä, ja hän oli sen seurauksena sairaalassa.
Mutta, kommenttia kiitos : ) Omasta mielestäni teksti oli jotenkin tönkköä.
