Title: 3 nimitystä, joilla Sirius on veljeään puhutellut
Author: yönkäpälä
Genre: Enimmäkseen Angst, mukana pikkiriikkisen fluffia.
Rating: S
Disclaimer: Not mine. Rowling's.
Summary: "Regsie.", "Veli" ja "Regulus.".
A/N: "3 kertaa, kun..." -haaste. Kirjoitettu inspiraation iskiessä, ja tätä oli hankala iskeä oikein mihinkään kategoriaan, koska ensimmäinen on niin kaukana seuraavasta ja seuraava melko kaukana viimeisestä. Angstinen olo minulle tästä jäi kuitenkin, tavallaan.
~*~*~
Kaksi tummahiuksista poikaa istui pitkän ruokapöydän vastakkaisissa päissä. Molempien eteen oli kotitonttu tuonut kaksi leipää, suklaakeksin ja lasillisen maitoa ja kadonnut sitten. Pikkuherrojen iltapalaa ei sopinut häiritä, se oli teroitettu tonttujen mieliin alusta alkaen.
”Regsie”, aloitti toinen, virnistäen tavalla, joka kuuden vuoden päästä muuttaisi tyttöjen polvet vahaksi. Tauko oli selvästi tarkoituksellinen, leipää toisessa kädessään heiluttelevan pojan ilme oli odottava. Päätellen nuoremman kärsivästä irvistyksestä hupi oli jokailtainen.
”Ei mikään Regsie, pöllö. Äiti on sanonut, ettei saa, on tyhmää väittää niin.” Poika tuhahti vahvistaakseen sanojaan ja puhallutti kasan kosteita leivänmuruja pitkin pöytää.
”Regsie, Regsie, Regsiie.. Äitin pikku Regsiie”
”Eiiikä. Se on jonkun tyhmän tontun nimi, äiti sano ettei saa sanoa mua Regsieksi.” Pudottaen leivänpuolikkaan pöydänreunalta lattialle nuorempi iski pienellä nyrkillään pöytää.
”Regsie, Regsie, Rrreegssiee..”, lällätys katkesi hallitsemattomaan kikatuskohtaukseen, jonka seurauksena poika katosi pöydän alle keikahdettuaan alas tuolilta.
”Eieieieiei -” Poika oli painanut molemmat kädet korvilleen ja laittanut silmänsä kiinni, ja pysähtyi vasta kun tajusi kiusanhengen hiljenneen. Silmien avaaminen paljasti, että veli oli mystisesti kadonnut jonnekin. Savuna ilmaan, niin kuin äiti ja isä kun menivät jonnekin. Tosin veli ei ollut poksahtanut hassusti, niin kuin äiti ja isä tekivät. Hölmistyneenä poika kurkisti varmuuden vuoksi vielä pöydän alle ja nähdessään veljensä tuhahti äänekkäästi.
”Tahvo.”
Lattialla istuva poika virnisti leveästi ja ehti lausua vielä kerran tuon epäsuositun lempinimen ennen uudelleen iskevää kikatuskohtausta. Nuorempi mulkoili veljeään hetken, muttei voinut vastustaa sisällään kuplivaa naurua kovin kauaa.
~*~*~
”Kappas.”
Regulus pysähtyi äänen kuullessaan, kääntyi ympäri ja huomasi katsovansa kasvoihin, jotka muistuttivat kovasti hänen omiaan. Poika huokaisi. Henkilö, jonka hän viimeiseksi halusi nähdä käytävillä ilman muita oppilaita. Regulus jäi kuitenkin aloilleen, odottaen.
”Minne jäivät isot, pahat luihuiskaverit, veli hyvä?” Siriuksen vino hymy ei aivan peittänyt silmistä loistavaa rasittuneisuutta ja epävarmuutta.
”Älä kutsu minua veljeksi”, Regulus sihahti, katsomatta Siriusta silmiin. Hän ei olisi kuitenkaan tuntenut vahingoniloa nähdessään sanojen osuvan kohteeseensa.
”Ooo, äiti on kieltänyt kultapojuaan puhumasta hulttiolle?” Kevyeksi aiottu lausahdus särähti loppua kohden, kuin murtumaisillaan.
”Ei hänen tarvinnut, reikä sukupuussa antoi aika hyvän vihjeen siitä, mitä suvun kunnia vaatii.” Regulus pakotti itsensä katsomaan Siriuksen silmiin ja huomasi niiden värin jähmettyneen joksikin tunnistamattomaksi. Hän toivoi kovasti, että joku muu olisi tehnyt tämän. Regulus ei olisi halunnut olla se, jonka piti vahvistaa Siriuksen arvaukset todeksi.
”Minulla ei ole enää veljeä.”
Regulus laski katseensa ja jatkoi matkaansa. Hän oli sentään ihaillut Siriuksen rohkeutta.
~*~*~
Katu oli pimeänä, sen rikottuja katuvaloja ei ollut kukaan viitsinyt korjata pitkiin aikoihin. Kadun päässä asuva talonmies perheineen oli kadonnut kaksi viikkoa sitten jäljettömiin, ja kukaan ei halunnut ottaa hänen paikkaansa. Kadun toisessa päässä, siellä missä ikkunoiden eteen oli naulattu lautoja, kyyhötti mustaan kaapuun pukeutunut hahmo pää polviin painettuna ja kädet jalkojen ympäri kiedottuina.
Hahmo ei liikahtanutkaan, vaikka kuuluikin hengittävän katkonaisesti ja mahdollisimman äänettömästi. Aivan kuin olisi pelännyt jonkun kuulevan. Kului muutama hetki ja vaimea poksahdus toi paikalle risaisiin housuihin ja mustaan t-paitaan pukeutuneen miehen, joka puristi toisessa kädessään taikasauvaa. Havaitessaan aitaan nojaavan hahmon mies katsoi ympärilleen ja kumartui sitten tuon toisen puoleen.
”Regulus.” Kuullessaan pehmeän kuiskauksen hahmo nosti katseensa ja tarrautui miehen käteen kiinni kuin hukkuva oljenkorteen. Huppu paljasti niskaan valahtaessaan kalpeat nuoren miehen kasvot, joista tummat silmät katsoivat auttajaansa ahdistuneina.
”Sirius”, äänessä oli hätää, jollaista kuuli harvoin lapsuusiän ohittaneen nuorukaisen suusta. ”Minä – ne käskivät minun – mestari –” Siriukseksi kutsuttu pudisti päätään ja laski kätensä toisen olkapäälle, saaden tämän hiljenemään.
”Ei nyt, Regulus. Ei tässä.”
Sirius irrotti toisen kätensä nuorukaisen otteesta ja nosti sen tämän toiselle olkapäälle. Kuului jälleen vaimea poksahdus ja molemmat olivat kadonneet savuna ilmaan.
