10. Osa
En uskonut että jaksaisin krjoittaa tätä näin pitkälle, mutta ah, jaksoin♥
Kiitos kaikille lukijoille, iltan teidä tukeanne *kuvittele tätän sydäntä riipaiseva puhe*...
Kiitos X10
Osassa 11 on vielä tätä koulujuttua.
10. Osa, Onko elämää kodin ulkopuolella?BPoV
Oli maanantaiaamu, 26. toukokuuta, kello puoli kahdeksan. Olin Renesmeen huoneessa opastamassa häntä miten esikoulussa tulisi käyttäytyä. Carlisle ja Edward olivat tulleet siihen tulokseen, että tytön olisi parasta aloittaa koulu samaan aikaan kuin meidän muidenkin. Hän oli ison neljävuotiaan kokoinen ja näköinen, joten uskomme hänen menevän viisivuotiaasta.
“Muista myös ainakin maistaa sitä ruokaa. Ei se niin pahaa ole?” sanoin Renesmeelle, joka istui sänkynsä laidalla nyö nyökkäili satunnaisesti kaikelle mitä puhuin. Olin kyykistyneenä hänen eteensä ja Renesmee katsoi minuun väsyneenä. Hän ei ollut saanut yöllä kunnolla unta, koska hän oli jännittänyt esikouluun menoa niin paljon.
“Äiti. Minä pärjään kyllä.” Renesmee sanoi ja kuulosti vähän kyllästyneeltä. Nyökkäsin ja suutelin tytön otsaa ja hymyilin hänelle. Renesmee hymyili takaisin.
“Mennään.” sanoin ja avasin tytön huoneen oven. Tyttö nousi ylös ja otti lattialta prinsessalaukkunsa ja nyökkäsi. Lähdimme alakertaan ja portaiden alapäässä meitä odottivat Esme ja Carlisle, jonka sylissä Ella nukkui. He veisivät Renesmeen esikouluun ja Ella olisi otettava matkalle mukaan automatkalle.
“Noniin, onko mummin tyttö valmiina?” Esme naurahti ja nosti Renesmeen syliinsä. Tyttö nyökkäsi vaisusti ja katsoi minuun. Nyökkäsin hänelle rohkaisevasti. Carlisle hymyili.
“Aika mennä, ettemme myöhästy.” Carlisle sanoi ja katsoi Esmeen, joka nyökkäsi. Annoin vielä viimeisen pusun Renesmeen otsalle, sen jälkeen kaikki neljä katosivat ovesta. Kävelin ikkunalle, josta näki etupihalle ja laitoin käteni puuskaan. Katsoin kun tyttöni heitti tavaransa Mersun takapenkille ja laittoi mp3 soittimensa piuhat korviinsa. Sitten hän heilutti vielä minulle kättään ja nostin vähän omaa kättäni.
Tunsin kädet olkapäilläni. Minun ei edes tarvinnut katsoa kuka hän oli. Edward antoi suudelman poskelleni ja heilautti kättään Renesmeelle joka nousi autoon. Mersu peruutti pois pihasta ja katosi metsätielle puiden taa.
“Hän pärjää.” Edwardin hempeä ääni kuului olkani takaa ja hän siirsi kätensä ristiin mahani päälle.
“Minun pitäisi kai sanoa ‘tiedän’.” huokaisi ja katsoin vieläkin ikkunasta ulos. Edward suuteli hiuksiani.
“Noniin kyyhkyläiset. Jos aiotaan ehtiä niin pitäisi mennä jo!” Emmett keskeytti meidät pamauttamalla kätensä Edwardin olkapäähän ja suuntasi ovesta ulos. Käännyin Edwardiin päin ja naurahdin vähän. Hänen hiuksensa olivat poikamaisesti sotkussa, hänellä oli päällään vihreä t-paita jossa oli jotain tekstiä. Housut olivat tummat farkut ja kengät olivat puhki kuluneen näköiset tennarit.
“Mitä? Alice puki minut.” hän naurahti ja levitti kätensä ja pyörähti ympäri. “Mitä pidät?”
“Uh.. monenkohan koulutytön sydämen aiot tässä ennen kesälomaa särkeä?” virnistin ja otin Edwardia lantiolta kiinni ja annoin hänelle suukon. Edward hymyili ja laittoi omat kätensäkin lantioni ympärille.
“Entäpäs itse? Niin siis poikia tarkoitan.” hän kysyi vähän irvailevaan sävyyn. Vilkaisin vaatteitani. Päälläni oli keltainen paita ja harmaa huppari, sekä harmaat farkut ja converset. Hiukseni olivat kuten arkenakin, laineilla.
“Sinähän sen lasket.” naurahdin viitaten Edwardin kykyyn lukea ajatuksia. Hän murahti.
“Meidän on paras mennä.” hän huokaisi ja otti minua kädestä ja alkoi taluttaa minua ulos. Siellä meitä odottivat Emmett ja Alice Edwardin Volvon vieressä.
“Rose ja Jazz lähtivät jo.” Alice sanoi ja nousi auton takapenkille, minä menin hänen perässään. Edward heitti avaimet kuskillemme Emmettille ja meni itse pelkääjän paikalle istumaan. Hän olisi ainoa ‘laillinen’ kuski, koska hän on 16.
“Onko kaikki mukana? Kumit ja sellaiset?” Emmett käänsi katseensa takapenkille. Alice irvisti hänelle ja minä nostin nyrkin sarkastisesti pystyyn, jätin kuitenkin keskarin alas. Emmett katsoi minuun toinen kulma koholla.
“Älä tuomitse, olen murrosiässä.” hymähdin ja Emmett päästi hiljaisen
Hah -äänen. Sen jälkeen hän kääntyi pois pihasta ja lähti ajamaan kohti koulua.
‘Astoria middle school’ luki valtavan rakennuksen päädyssä sisäänkäynnin yläpuolella. Menimme autolla sen ohi ja ajoimme valtavalle parkkipaikalle noin 50metrin päähän. Parkkipaikka oli täynnä autoja, sekä muutamia mopoja. Mopoparkin vieressä seisoskeli viiden pojan joukko.
Emmett parkkeerasi Volvon Rosalien auton viereen, missä hän ja Jasper odottelivat meitä. Astuin ulos autosta Alicen perässäni, kun myös Emmett ja Edward. Rose ja Jasper tulivat ulos BMWstä ja tulivat luoksemme.
“Kohta se alkaa pikkusiskot.” Emmett nauroi ja laittoi toisen kätensä minun olkapäälleni ja toisen Alicen olkapäälle. Alice naurahti ja katsoi olkansa yli Jasperiin ja otti käteeni kiinni. Lähdimme kulkemaan kohti pihaa, joka oli täynnä kuiskuttelevia teinejä ja murrosikäisiä. Edward kulki minun, Alicen ja Emmettin takana Rosen ja Jasperin kanssa.
Ensin ihmiset eivät huomioineet meitä, mutta sitten joku teinityttö huomasi meidät ja alkoi heti supattaa ystävilleen ja osoitti meitä sormella. Pian koko piha kuhisi.
“
Onko noi ne Alaskalaiset? Ooh, tuo blondi poju on iiihana!” joku tyttö kolmen joukon ryhmästä supatti kaverilleen ja hymyili leveästi. Alicen ote kädestäni lujeni asteen verran.
“
No ei mitään verrattuna tohon pronssipäiseen!” tyttö supatti takaisin. Irvistin omahyväisesti ja katsoin olkani yli Edwardiin, joka taas katsoi maahan hymyillen itsekseen. Sitten hän loi vihaisen katseen nauravaan poikajoukkoon, jonka jokainen jäsen katsoi minuun.
Blondipäinen supattaja kolmen tyttöjoukosta taas vilkuili Edwardiin. Hänellä oli todella pitkät, blondatut tikkusuorat hiukset, hänen kasvonpiirteensä olivat vahvat ja niitä oli korostettu meikillä. Hänen silmänsä olivat tummanvihreät ja ne tuijottivat intensiivisesti minun Edwardiini. Hänen kaksi ystäväänsä supattivat keskenään ja vilkuilivat Emmettiin. Toisella oli pitkät tummat hiukset ja kummallisesti meikatut siniset silmät. Toinen oli polkkatukkainen brunette, aika lyhyt, hänellä oli sirot kasvot, jotka oli pilattu turhan paksulla meikkikerroksella.
“Edward, minua alkaa vähän ahdistaa tuon tytön tuijotus.” supatin itsekseni, mutta tiesin Edwardin kuulevan. Edward naurahti. Emmett avasi sisäänkäyntioven ja astuimme sisään. Aula oli hyvin avara, ja valkoinen. Seinään nojasi kaiverruksilla koristeltu luonnonpuusta tehty penkki. Kaikkialla oli jonkinlaisia Jukka-palmuja.
“Me kai näemme sitten ruokatunnilla.” sanoin Edwardille ja käännyin häntä päin. Hän antoi minulle nopean suukon ja lähti Alicen ja Jasperin kanssa pitkää käytävää pitkin vasemmalle. Emmett ja Rosalie lähtivät omaan suuntaansa leveitä portaita pitkin yläkertaan. Minulla olisi yhteiskuntaoppia
Kaivoin mustasta kukkakuvioidusta laukustani koulun kartan ja yritin hahmottaa, missä päin historian luokka olisi. Kävelin samalla pitkää käytävää pitkin oikealle.
“Hei! Oletko sinä yksi niistä uusista? Minä olen Annie Connor, 9a.” viereeni ilmestyi kuin tyhjästä minun pituiseni ruskeasilmäinen, silmälasit ja vaaleanruskeat hiukset omaava tyttö. Hän hymyili minulle ja ojensi kättään. Tartuin siihen varovaisesti.
“Bella Cullen. Olemme sitten samalla luokalla.” hymyilin hänelle ja vedin käteni pois.
“Hienoa, voin saattaa sinut luokalle. Miksi sinulla on noin kylmä käsi?” hän puhui yhteen hengenvetoon, hymy ei lannistunut kasvoilta ollenkaan.
“Um.. palellutin käteni kun olin pieni.” puhuin kävellessäni Annien vierellä. Hän nyökkäsi hyväksyvästi.
Tunnilla istuin Annien vieressä takapenkeillä. Historianopettajamme, Herra Hars, oli noin kuusikymmenvuotias, viiksekäs mies jos pureskeli silmälasinsankojaan samalla kun selitti toisesta maailmansodasta ja sen seurauksista. Yritin keskittyä, olin käynyt nämä asiat läpi muutama vuosi takaperin, mutta ihmismuistoni olivat niin sumeat, etten aidosti muistanut näistä jutuista mitään.
“Miksi muutitte pois Alaskasta?” Annie supatti minulle ja katsoin häneen. Mietin hetken yrittäen keksiä jotain uskottavaa.
“Kasvatti isämme sai täältä paremman työpaikan.” kuiskasin käänsin taas katseeni kohti ympäri luokan etuosaa pyörivää Herra Harsia. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun olin sanonut kenellekään ulkopuoliselle Carlislea isäkseni.
“Mitä töitä?” Annie jatkoi ja katsoi minuun kiinnostuneena.
“Hän on lääkäri.” kuiskasin ja kohautin olkapäitäni
“Ai. Voisitko muuten esitellä minut söpölle veljellesi? Sille pronssipäiselle.” Annie puri huultaan ja katsoi minuun. Nyt käänsin pääni ja katsoin häneen.
“Teknisesti ottaen hän ei ole veljeni. Olemme kaikki adoptoituja.” sanoin äkkiä. Nyt vasta muistin, että varmasti jokainen koulun tyttö toivoi tutustuvansa Edwardiin. Minua puistatti vähän.
“Kun tuota.. minä ja Edward olemme na.. seurustelemme. Kuten myös Rosalie ja Emmett, sekä Alice ja Jasper.” yritin takerrella. Annie katsoi minuun toinen kulma koholla ja suu auki. Nostin etusormellani Annien leuan kiinni.
“Eikö se ole laitonta tai jotain?” hän kuiskasi hämmentyneenä
“Ei. Siis kun Esme ja Carlisle adoptoivat Edwardin ensin seitsemän vuotta sitten, koska he luulivat etteivät voi saada omia lapsia.” muistelin tarinaa jonka olimme joukolla keksineet lauantaina.
“Jatka.” Annie sanoi odottavana ja paransi silmälasiensa asentoa
“Kahden vuoden päästä Carlislen veli kuoli syöpään ja ainoana sukulaisena adoptoi Rosalien ja Jasperin.”
“Ne blondit?” Annie kuiskasi ja katsoi sivusilmällään Herra Harsiin, joka huitoi karttakepillä Amerikan karttaa. Nyökkäsin Annielle.
“Neljä vuotta sitten minä, kaksoseni Alice, pikkusiskomme Renesmee ja isoveljemme Emmett tulimme perheeseen. Äitimme, Esmen sisko kuoli kolarissa ja ainoana sukulaisena sai meidät.” huokaisin ja yritin näyttää vähän murheelliselta. Se oli vähän hankalaa, koska olin riemuissani siitä, etä Annie näytti uskovan kaiken!
“Kamalaa, otan osaa. Mutta nyt ymmärrän. Harmi sikäli...” Annie huokaisi ja hymyili vinosti. Hymyilin hänelle vähän.
“Eikä siinä vielä kaikki, viisi kuukautta sitten Esme ja Carlisle saivat biologisen lapsen. Ellan.” naurahdin ja Annie katsoi minuun ilmeettömänä.
“Teillä täytyy olla valtava talo.” hän henkäisi ja minä naurahdin vähän.
“Neiti Cullen, voisitteko kertoa meille oikean vuosiluvun?” Herra Hars huudahti luokan etuosasta ja katsoi minua suoraan silmiin.
“Kyllä Herra Hars, 1925.” sanoin ja katsoin vähän omahyväisenä häntä silmiin. Hän nyökkäsi hyväksyvästi.
“Hyvä. Katseet tauluun, kiitos.” hän rykäisi ja jatkoi silmälasinsankojen tuhoamista.
Annie oli mukava tyyppi. Hän oli muuttanut New Orleansista tänne kaksi vuotta sitten äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Anniella ei ollut kamalasti ystäviä, vain muutama sellainen, jotka olivat hänen kanssaan vain kun muuta tekemistä ei löytynyt. Hän voisi olla uusi Angelani, suloinen nörttityttö.
Olimme nyt matkalla ruokalaan ja Annie kertoi minulle kaikkea oleellista opettajista. Terveystiedonopettaja, Rva. Flou on pikkutarkka. Hänen tunneillaan ei saanut hiiskahtaakaan vierustoverille, tai yleensä puhua turhanpäiväisiä tai viisastella, ellei tahdo jälki-istuntoa. Äidinkielenopettaja Herra Nome on taas Floun vastakohta. Tunneilla sai puhua ja viisastella, jopa nukkua silmät auki.
“Kiitos, Annie. Miksi olet näin kiltti minulle?” pysähdyin ja käännyin hänen puoleensa. Olimme ruokalan lasioven edessä. Hän hymyili ujosti ja korjasi vähän laukkunsa asentoa olkapäällään.
“No, minulla ei taida olla ketään muuta kelle olla kiltti.” hän naurahti ja hymyili vinosti. Hymyilin hänelle lämpimästi ja halasin häntä. Hän hätkähti vähän ruumiinlämpöäni ja vetäydyin pois.
“Me kai sitten näemme matematiikan tunnilla.” sanoin kysyvään sävyyn ja Annie nyökkäsi ja otti askeleen kohti vessoja.
Heilautin kättäni ja avasin ruokalan oven. Tunsin kaikkien poikien tuijotuksen itsessäni. Yritin ummistaa silmäni siltä ja etsin katseellani Edwardia. Tunsin kädet hartioillani ja hymyilin.
“Etsitkö jotain?” Edward kuiskasi korvaani ja kuulin hymyn hänen äänessään.
“Edward. Olemme keskellä ruokalaa.” naurahdin ja käännyin häntä kohti. Samassa tunsin huulet omillani suutelimme hetken. Kuulin kauhistuneita henkäisyjä ja supatusta, mutta jätin ne huomiotta.
“Menkäämme syömään jotain muuta, kuin toisemme.” Edward irrottautui minusta ja hymyilin hänelle. Katsoin vaivihkaa sivuilleni ja huomasin ison huoneen jokaisen tytön silmien vilkuilevan meidän suuntaamme.
Hymähdin ja lähdimme kävelemään kohti paikkaa mistä ostaisimme voileivät, jotka kuitenkin jätettäisiin syömättä.
“Miksi teit noin?” kuiskasin Edwardille ja hän hymyili omahyväisesti
“Halusin vain tehdä huoneen jokaiselle pojalle selväksi, että olet varattu.” hän kuiskasi lempeästi ja heitti tarjottimelle kaksi kinkkuleipää ja pullon kokista. Hihitin itsekseni samalla kun Edward maksoi lounaamme.
Aloimme kävellä kohti pyöreää pöytää ruokalan nurkassa. Siellä istuivat jo Alice ja Jasper, oman ruokansa äärellä. Alice pyöritteli salaattia haarukalla ympäri muovista astiaa ja Jasper nyppi palasia leivästään ja murusteli niitä lattialle. Ovelaa.
“Hei, sisko! Miten ensimmäiset tuntisi menivät?” Alice hihkaisi heleällä äänellä kun istuin hänen viereensä.
“Hyvin. Istuin erään Annien vieressä, hän vaikuttaa tosi kivalta.” sanoin ja kaivoin makkaravoileipäni kääreistään. Se lemusi hikiselle sukalle, joka oli lojunut treenikassin pohjalla viikkoja. Työnsin sen kauemmas irvistäen.
Rosalie ja Emmett istuivat hetken kuluttua viereemme. Rose irvisti.
“Mikä täällä lemuaa? Haisee melkein pahemmalta kuin se hurtta.” hän sanoi ja katseli ympärilleen. Emmett nauroi ja laittoi toisen kätensä Rosalien hartialle lepäämään.
“Se taitaa olla minun voileipäni.” huokaisin ja nojasin kyynärpääni varassa pöytään. Emmett otti leipäni, haistoi sitä ja irvisti. Hän heilautti kättään ja pian tuo lemuava leipä oli liimautuneena ruokalan kattoon. Katsoimme kaikki ympärillemme ja kukaan ei näyttänyt huomanneen, joten me kaikki räjähdimme nauruun.
“Okei, miten ajattelit saada sen tuolta pois?” naurahdin Emmettille joka katsoi kattoon, jossa valkoinen vehnäleipä lepäsi liimautuneena.
“En ajatellut.” hän hymähti
Pyöräytin silmiäni ja katsoin olkani yli. Annie seisoi tarjottimensa kanssa keskellä ruokalaa vilkuillen paikkaa minne istua. Hänen katseensa osui minuun, heilutin hänelle ja taputin vapaata tuolia vieressäni. Hän hymyili minulle ja lähti kävelemään pöytäämme kohti.
“Bella, mitä sinä teet?” Alice kuiskasi minulle ja vilkaisi Annieen. Häntä selvästi huoletti Jasper, joka tulisi istumaan Annien vieressä ruokailun ajan, jos hän istuisi vapaalle penkille.
“Hän on ystäväni.” sihahdin takaisin ja katsoin Jasperiin.
“Minä pärjään kyllä, Alice.” Jasper kuiskasi vieressään istuvalle Alicelle. Jasper pärjäsi mahtavasi Ellan kanssa, mutta koulussa satojen teinien keskellä saattoi olla tukalaa. Hän oli silti pärjännyt vallan mainiosti, Jasper onnistui näyttämään paljon normaalimmalta kuin Forksissa.
“Ööh.. hei. Voinko istua tähän?” Annie kysyi arasti ja nyökkäsi hänelle. Hän laski tarjottimensa pöydällemme ja istui valkoiselle muovituolille. Jasper piti Alicea pöydän alla kädestä ja keskusteli Emmettin kanssa luontevasti auton osista.
“Kiitti.” Annie sanoi ja katsoi minuun ujosti. Hän on kuin Jessica ja Angela yhtenä henkilönä. Ujo, mutta kun vauhtiin pääsee niin puhetta ei saa loppumaan.
“Ei ongelmaa.” naurahdin ja hymyilin hänelle. Hänen tarjottimellaan oli samanlainen voileipä, kuin se mikä oli liimautuneena kattoon. Hän avasi leivän kelmustaan ja vavahti.
“Yök.” hän mutisi ja laittoi kelmun leivän päälle takaisin.
“Haiseeko se sinustakin ällöttävältä?” Emmett naurahti ja vilkaisi vaivihkaa kattoon.
“Kenelle ei?” Annie hymähti ja työnsi tarjotinta sentin poispäin itsestään.
Yhtäkkiä koko ruokala hiljeni ja kaikkien viereisten pöytien, sekä Annien, katseet suuntautuivat ruokalan ovelle. Käänsin katseeni samaan suuntaan ja siellä seisoivat ne samaiset kolme tyttöä, jotka olivat aamulla tuijottaneet meitä ulkona. He seisoivat oven edessä ja lähtivät korot kopisten kohti ruoanhakupaikkaa. He näyttivät siltä kuin he omistaisivat paikan.
“Keitä nuo ovat?” Alice kuiskasi Annielle joka käänsi katseensa takaisin leipäänsä, niin kuin muutkin ihmiset koko ruokalassa.
“Primadonnat.” Annie tuhahti ja nosti leipänsä tarjottimelta ja pudotti sen saman tien takaisin. Alice nyökkäsi ja katsoi tyttöjä arvioivasti, niin kuin minua kun oli nähnyt minun ensimmäisen kerran. Hän paloi halusta tehdä muodonmuutoksen laastinaamoille.
“Tuo pitkähiuksinen blondi on Claire Knowles. Häntä ilkeämpää ämmää saa hakea. Hänen isänsä on jonkin öljyporho ja siksi hän luulee aikalailla omistavansa koko koulun.” Annie sanoi äänessään pelkkää inhoa. Alice nyökkäsi ja katsoi teinin minihametta ja pienen pientä toppia ja burberryn hupparia inhoten.
“Mitä väärinkäyttöä..” Alice supisi itsekseen
“Tuo lyhyt brunette taas on Kimberly Keys. Hän muutti tänne samoihin aikoihin kun minä ja me olimme ensin ystäviä. Sitten Claire löysi hänet ja minä jäin taka-alalle. Hän kulkee noiden kahden muun mukana lähinnä vain koristeena.” Annie jatkoi ja vilkaisi kikattaviin tyttöihin ruokajonossa. He vilkuilivat vähän väliä meidän pöytäämme, mutta nyt he katsoivat Annieen joka istui meidän kanssamme.
“Tuo tummatukkainen on Destiny Van Dusen. Hänen isänsä on Astorian kaupunginjohtaja, ja toki hän kuuntelee esikoistaan kaikissa kouluun liittyvissä jutuissa. Hän saisi vaikka kouluruoaksi jotain oikeasti hyvää, jos hän olisi itse hyvä ihminen.” Annie lopetti esittelyn ja otti kulauksen juomastaan. Me kaikki nyökkäsimme ymmärtäväisinä ja minä matkoin olkani yli teinihirviöihin, jotka katsoivat intensiivisesti Annien selkään ja kävelivät siistissä kolmiossa kohti pöytäämme. Se oli kuin hidastus surkeasta teinikomediasta.
“Hei. Annie, ethän pelästytä uusia tyyppejä karkuun?” Claire ja hänen pieni armeijansa pysähtyi Annien taakse ja katsoivat Annien selkään suut ilkeällä hymyllä varustettuina.
Annie kääntyi tuolissaan ja katsoi Clairea silmiin ja hymyili tekohymyä.
“Ehei, sen minä jätän sinulle.” Annie puhui ihmeen rauhallisesti ja katsoi hymyillen muovisesti Claireen, joka irvisti.
“Ihan sama.” Claire tuhahti ja kääntyi Edwardini puoleen ja ojensi hänelle pienen paperilapun.
“Tässä numeroni, jos haluat pitää vähän hauskaa.” Claire iski silmää ja maistoin myrkyn suussani. Edward laittoi kätensä olkapääni ympärille ja nauroi.
“Kiitos, mutta ei kiitos. Minulla on jo joku jonka kanssa pitää hauskaa.” Edward sanoi ja antoi suukon poskelleni. Annie ja Emmett yrittivät olla räjähtämättä nauruun ja hytkyivät paikoillaan. Emmett puri alahuultaan, Annie peukaloaan. Claire katsoi minuun suu auki.
“Yök. Hän on siskosi!” hän suhahti ja katsoi meihin järkyttyneinä.
“Väärin taas. Olemme kaikki adoptoituja.” Edward hymähti ja katsoin Claireen omahyväisenä. Edward kertoi Clairelle puolenminuutin version kehittelemästämme tarinasta ja Claire katsoi meihin kummastuneena. Hän kohensi ryhtiään ja käveli korot kopisten pois paikalta.
“Voi luoja.” Annie naurahti
“Hän ei takuulla aio luovuttaa, Bella ole varovainen.” hän jatkoi ja katsoi minuun ja Edwardiin huolestuneina.
“Minä luulen että minulla ei ole syytä huoleen.” huokaisin ja katsoin aviomieheeni hymyillen ja kosketin farkkujen taskussa olevia sormuksiani. Hetken pilasi katosta pöydälle lässähtävä kinkkuleipä.
