Kirjoittaja Aihe: Posliininukke | K-11  (Luettu 1379 kertaa)

Divergentti

  • ***
  • Viestejä: 5
Posliininukke | K-11
« : 31.03.2016 20:26:21 »
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Kuoleman maininta, lievä itsetuhoisuus
Kirjailija: Divergentti

Posliininukke

Olen vain posliininen nukke. Minulla on vaaleanpunainen mekko ylläni ja molemmat käteni on kohotettu pääni yläpuolelle niin kuin balleriinalla. Toinen jaloistani on ruuvattu pieneen puiseen korokkeeseen, joka pyöri ennen hitaasti ympäri, toinen on koukistettu polvesta ja se on toisen jalkani vieressä.

Minut vangitsee sisäänsä pieni kristallipallo, joka on niin pölyssä etten näe siitä läpi. Muistan sen ajan hyvin kun pallosta näki vielä läpi. Kaikki ihailivat minua ja sanoivat kuinka hienoa käsityötä olin. Kuitenkin olen nyt lelukaupan varastossa, sillä kukaan ei halunnut ostaa minua.

Minun ei kai pitäisi ajatella tai tuntea mitään koska olen vain posliinia, mutta silti tunnen vuosien väsymyksen koko ruumiissani. Olen väsähtänyt koko elämääni. Haluisin vain tuhota itseni. Pääni täyttyy vihasta rakentajaani kohtaan.

Vihani kuohuu yli ja lopulta kiskaisen raivostuneena kättäni ja se naksahtaa ja liikkuu muutaman millin. Hämmästyn ja vedän kättäni uudestaan, se liikahtaa uudelleen. Kun kiskaisen kolmannen kerran saan käden liikkumaan vapaasti. Riuhdon toisen kätenikin vapaaksi ja sitten vapaan jalkani. Tunnen kuinka veri alkaa virrata suonissani ja keuhkoni täyttyvät hapella. Kosketan oikealla kädellä vasempaa kättäni ja tunnen kuinka lämmin se on.

Suupieleni nousevat hymyyn, mutta sitten tajuan etten ole vielä kokonaan elossa. Toinen jalkani on vielä posliinia ja kiinni alustassa ruuvilla. Kumarruin niin että sain otteen ruuvista ja koitan kiertää sitä, mutta se ei kierry. Huomaan sydänriipuksen kaulassani ja otan sen. Asetan sydämen yläosan ruuvin viiltoon ja kierrän sitä vastapäivään, niin että ruuvi irtoaa.

Samalla tunnen valtavan voiman virtaavan lävitseni. Tuntui kuin leijailisin jossain. Kun tunne loppui räsähdin maahan ja löin pääni kristallipalloon. Voihkaisin, kun tunsin kovan kivun sisälläni. Sitten tajusin että kristalli takanani oli hajonnut. Tajusin, että minut on liitetty tähän palloon, jos rikon lasin tuhoan itseni, mutta en voinut elää tällainen kipu sisälläni. Nostin käteni ylös ja löin nyrkeilläni lasia niin kovaa kuin pystyin. Huusin tuskissani kun sydämmeni hajosi kappaleiksi sisälläni. Sitten en tuntenut enää mitään.

*

Seuraavana päivänä lelukauppias kävi varastossa hakemassa nappeja  lelunallen silmiksi ja huomasi kristallipallon särkyneen. Hän kumartui tutkimaan sirpaleita ja huomasi sirpaleiden keskellä tuskin pikkurillin kokoisen kuolleen tytön, jolla oli vaaleanpunainen mekko ja kädessä sydänriipus.

Joskus pelkkä tahdonvoima ja viha riittää herättämään itsensä henkiin, mutta vihalla voi tuhota kaiken.
« Viimeksi muokattu: 04.04.2016 08:12:14 kirjoittanut Divergentti »

Ingrid

  • Ryöväriruhtinatar
  • ***
  • Viestejä: 3 408
Vs: Posliininukke | K-11
« Vastaus #1 : 03.04.2016 10:53:15 »
Tervetuloa foorumille, Divergentti!

Tässä originaalitekstissä käsiteltiin voimakkaita tunteita, ja sinä sait ne välittymään hienosti lukijalle. Minäkertoja oli ehdottomasti hyvä valinta tälle tarinalle. Pidin tavastasi kuvailla, kuinka pienen kristallipallon sisällä vangittuna olleet tunteet ja ajatukset heräsivät hitaasti eloon ja voimistuivat loppua kohden. Vaikka teksti ei ole kovin pitkä, olet saanut tiivistettyä siihen paljon asiaa pieniä yksityiskohtia myöten niin, että se kuitenkin etenee sujuvasti ja on helposti luettavaa.
Lainaus
Tunnen kuinka veri alkaa virrata suonissani ja keuhkoni täyttyvät hapella.
Tämä oli kaikkien niiden voimakkaiden tunteiden lomassa erittäin vaikuttava kohta!

Loppu oli surullinen, mutta siinä korostui koko tarinassa vallinnut tunnelma - kaunis, mutta helposti särkyvä.

Kiitos tästä sinulle! Toivottavasti innostut kirjoittamaan lisää. :)

Moon dust in your lungs, stars in your eyes,
you are a child of the cosmos, a ruler of the skies.